Liikaa vastuuta uusioperheen "äitinä"

Itse olen äitipuoli enkä ymmärrä tuota ” pitää ottaa koko paketti” mantraa. Ensinnäkin, etukäteen ei voi tietää, millainen paketti on. Lapsipuolet voi olla haastavia ja ex-puoliso voi haitata elämää kaikella tavalla. Joskus vain ei kiinny lapsipuoliin millään tavalla, vaikka kuinka yrittääkin. Jos lapsipuolet jo nuoria aikuisia, koko pakettia ei tietenkään tarvitse ottaa, riittää että rakkaus mieheen on suurta

Täytyypä kertoa tilanne omasta elämästäni, jos se verrokkitilanteena avaisi ap:n silmiä siitä, miten ap:n avomies hyväksikäyttää ap:ta ja pitää ap:ta lähinnä piikana, ei tasavertaisena rakkaana kumppanina.

Olin ap:ta viisi vuotta vanhempi kun aloin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli 1- ja 3-vuotiaat pienet lapset. Mies oli siis eronnut vaimostaan kun nuorempi lapsista oli vauva, tosin kuulemma yhteisellä päätöksellä olivat sovussa eronneet. Eron syyksi mies sanoi, että heillä oli molemmilla kiireinen elämä, suhde oli kylmä ja pikkulapsiarki osoittautui liian rankaksi. Itse olin lapseton, mutta pidin niistä miehen lapsista paljon. Miehen ja hänen eksän tilanne työelämässä oli sellainen, että heidän oli vaikea olla pois töistä. Miehen tulot oli suuremmat kuin minun. Tähän asti siis aika identtinen tilanne ap:n kanssa.

Tämä mies ei kuitenkaan koskaan pyytänyt eikä olettanut, että hoitaisin niitä lapsia. Eikä hänen eksänsäkään olettanut, että hoitaisin. Välillä oma-aloitteisesti ehdotin miehelle, että voin olla lasten kanssa, jos hän haluaa käydä vaikka lenkillä. Silti mies ei senkään jälkeen koskaan pyytänyt minulta, että olisin lasten kanssa. Mies maksoi yli puolet ruoista, bensoista ym. juoksevista kuluista, minä alle puolet. Mies maksoi myös asunnon lainanlyhennykset, hän omisti asunnon yksin. Hän ei koskaan vedonnut siihen, että maksaa enemmän. Ja toisin kuin ap:n mies niin hän tosiaan maksoi myös niistä juoksevista kuluista kuten ruoasta enemmän. Kun lapset sairastui niin hän jäi kotiin, vaikka siitä seurasi ongelmia hänen työasioihin. Kun hän itse sairastui isäajalla, niin hän sopi eksänsä kanssa, että vaihtavat vuoroja ja lapset ovatkin silloin äidillään ja ottaa sitten lapset äitiajalla luokseen vastavuoroisesti. Eli ei olettanut, että minä hoitaisin. Mies kannusti minua panostamaan uraani eikä valittanut, että kävin harrastamassa tai että en ollut koko ajan hänen ja lasten kanssa isäajalla. Mielestäni tällainen "uusperhekuvio" oli terve ja normaali. 

Se suhde päättyi kuitenkin eri teille, koska lopulta halusimme elämästä liian eri asioita. En koskaan nähnyt niitä lapsia sen jälkeen, vaikka ne oli minulle hyvin tärkeitä. 

Pointtina ap:lle kuitenkin, että terveessä parisuhteessa uuden kumppanin ei oleteta eikä vaadita hoitavan niitä lapsia, vaan vastuu lapsista on lasten isällä ja äidillä. Tietenkin uusi kumppani voi tarjoutua hoitamaan niitä lapsia, mutta sitä ei häneltä vaadita.

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä taas. Kiitos vielä kerran kaikille hyvästä keskustelusta. Tiedättekö, kun tarpeeksi pitkään elää jossakin tilanteessa, ei enää jotenkin osaa nähdä kokonaiskuvaa? Läheiseni ovat sanoneet minulle samoja asioita mitä te täällä ja täällä halusin nyt puolueettoman mielipiteen vierailta ihmisiltä. Hyvin silmiä avaavas tämä ollut. Osaan nyt kyseenalaistaa asioita paremmin, enkä tunne olevani siitä syystä huono ihminen. Todella upeaa kuinka sanoista saa niin paljon voimaa, motivaatiota ja tahtoa! Ja kyllä, kerron kuulumisia ja laitan tämän kirjanmerkkeihini. Ensiksi aloitan nyt järjestämään opintojani eteenpäin. Sanoin illlalla miehelleni, että en voi olla enää koulusta pois. Nuoremman lapsen kummitäti tulee hoitamaan lasta nyt aamulla. Tästä tuo hieman harmistui, mutta alkoi sitten selvittämään kuka pääsisi tulemaan. Kiitos vielä kerran!

Hyvä, että sanoit, että et voi olla koulusta enää pois! Pidä siitä kiinni!

Aika huolestuttavaa kuitenkin on, että mies siitä harmistui. Tosin osasin sen ennalta arvatakin sen perusteella mitä olet miehestä täällä kertonut. Se kummitäti ei varmaan kuitenkaan aina pääse hoitamaan lasta sairaustilanteissa, joten kyllähän miehen pitää nyt pikaisesti kehittää jokin kestävä ratkaisu lasten hoitamiseen. Hoitaja MLL:stä? Palkkaa firmaan apua, niin voi olla itse kotona? Lasten mummi? Niin tai näin, niin se ei itse asiassa ole sinun ongelmasi. Sinun "ongelmasi" eli vastuusi on nyt suorittaa ne opinnot valmiiksi.

Ei kai se mies vain yritä emotionaalisesti kiristää sinua jäämään kotiin sillä, että harmistuu??? 

Vierailija kirjoitti:

Ap täällä taas. Kiitos vielä kerran kaikille hyvästä keskustelusta. Tiedättekö, kun tarpeeksi pitkään elää jossakin tilanteessa, ei enää jotenkin osaa nähdä kokonaiskuvaa? Läheiseni ovat sanoneet minulle samoja asioita mitä te täällä ja täällä halusin nyt puolueettoman mielipiteen vierailta ihmisiltä. Hyvin silmiä avaavas tämä ollut. Osaan nyt kyseenalaistaa asioita paremmin, enkä tunne olevani siitä syystä huono ihminen. Todella upeaa kuinka sanoista saa niin paljon voimaa, motivaatiota ja tahtoa! Ja kyllä, kerron kuulumisia ja laitan tämän kirjanmerkkeihini. Ensiksi aloitan nyt järjestämään opintojani eteenpäin. Sanoin illlalla miehelleni, että en voi olla enää koulusta pois. Nuoremman lapsen kummitäti tulee hoitamaan lasta nyt aamulla. Tästä tuo hieman harmistui, mutta alkoi sitten selvittämään kuka pääsisi tulemaan. Kiitos vielä kerran!

Täytyypä kertoa tilanne omasta elämästäni, jos se verrokkitilanteena avaisi ap:n silmiä siitä, miten ap:n avomies hyväksikäyttää ap:ta ja pitää ap:ta lähinnä piikana, ei tasavertaisena rakkaana kumppanina.

Olin ap:ta viisi vuotta vanhempi kun aloin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli 1- ja 3-vuotiaat pienet lapset. Mies oli siis eronnut vaimostaan kun nuorempi lapsista oli vauva, tosin kuulemma yhteisellä päätöksellä olivat sovussa eronneet. Eron syyksi mies sanoi, että heillä oli molemmilla kiireinen elämä, suhde oli kylmä ja pikkulapsiarki osoittautui liian rankaksi. Itse olin lapseton, mutta pidin niistä miehen lapsista paljon. Miehen ja hänen eksän tilanne työelämässä oli sellainen, että heidän oli vaikea olla pois töistä. Miehen tulot oli suuremmat kuin minun. Tähän asti siis aika identtinen tilanne ap:n kanssa.

Tämä mies ei kuitenkaan koskaan pyytänyt eikä olettanut, että hoitaisin niitä lapsia. Eikä hänen eksänsäkään olettanut, että hoitaisin. Välillä oma-aloitteisesti ehdotin miehelle, että voin olla lasten kanssa, jos hän haluaa käydä vaikka lenkillä. Silti mies ei senkään jälkeen koskaan pyytänyt minulta, että olisin lasten kanssa. Mies maksoi yli puolet ruoista, bensoista ym. juoksevista kuluista, minä alle puolet. Mies maksoi myös asunnon lainanlyhennykset, hän omisti asunnon yksin. Hän ei koskaan vedonnut siihen, että maksaa enemmän. Ja toisin kuin ap:n mies niin hän tosiaan maksoi myös niistä juoksevista kuluista kuten ruoasta enemmän. Kun lapset sairastui niin hän jäi kotiin, vaikka siitä seurasi ongelmia hänen työasioihin. Kun hän itse sairastui isäajalla, niin hän sopi eksänsä kanssa, että vaihtavat vuoroja ja lapset ovatkin silloin äidillään ja ottaa sitten lapset äitiajalla luokseen vastavuoroisesti. Eli ei olettanut, että minä hoitaisin. Mies kannusti minua panostamaan uraani eikä valittanut, että kävin harrastamassa tai että en ollut koko ajan hänen ja lasten kanssa isäajalla. Mielestäni tällainen "uusperhekuvio" oli terve ja normaali.

Se suhde päättyi kuitenkin eri teille, koska lopulta halusimme elämästä liian eri asioita. En koskaan nähnyt niitä lapsia sen jälkeen, vaikka ne oli minulle hyvin tärkeitä.

Pointtina ap:lle kuitenkin, että terveessä parisuhteessa uuden kumppanin ei oleteta eikä vaadita hoitavan niitä lapsia, vaan vastuu lapsista on lasten isällä ja äidillä. Tietenkin uusi kumppani voi tarjoutua hoitamaan niitä lapsia, mutta sitä ei häneltä vaadita.

Vastaa Lainaa Ilmoita asiattomaksi

ylös

3

Vierailija kirjoitti:

Täytyypä kertoa tilanne omasta elämästäni, jos se verrokkitilanteena avaisi ap:n silmiä siitä, miten ap:n avomies hyväksikäyttää ap:ta ja pitää ap:ta lähinnä piikana, ei tasavertaisena rakkaana kumppanina.

Olin ap:ta viisi vuotta vanhempi kun aloin seurustelemaan miehen kanssa, jolla oli 1- ja 3-vuotiaat pienet lapset. Mies oli siis eronnut vaimostaan kun nuorempi lapsista oli vauva, tosin kuulemma yhteisellä päätöksellä olivat sovussa eronneet. Eron syyksi mies sanoi, että heillä oli molemmilla kiireinen elämä, suhde oli kylmä ja pikkulapsiarki osoittautui liian rankaksi. Itse olin lapseton, mutta pidin niistä miehen lapsista paljon. Miehen ja hänen eksän tilanne työelämässä oli sellainen, että heidän oli vaikea olla pois töistä. Miehen tulot oli suuremmat kuin minun. Tähän asti siis aika identtinen tilanne ap:n kanssa.

Tämä mies ei kuitenkaan koskaan pyytänyt eikä olettanut, että hoitaisin niitä lapsia. Eikä hänen eksänsäkään olettanut, että hoitaisin. Välillä oma-aloitteisesti ehdotin miehelle, että voin olla lasten kanssa, jos hän haluaa käydä vaikka lenkillä. Silti mies ei senkään jälkeen koskaan pyytänyt minulta, että olisin lasten kanssa. Mies maksoi yli puolet ruoista, bensoista ym. juoksevista kuluista, minä alle puolet. Mies maksoi myös asunnon lainanlyhennykset, hän omisti asunnon yksin. Hän ei koskaan vedonnut siihen, että maksaa enemmän. Ja toisin kuin ap:n mies niin hän tosiaan maksoi myös niistä juoksevista kuluista kuten ruoasta enemmän. Kun lapset sairastui niin hän jäi kotiin, vaikka siitä seurasi ongelmia hänen työasioihin. Kun hän itse sairastui isäajalla, niin hän sopi eksänsä kanssa, että vaihtavat vuoroja ja lapset ovatkin silloin äidillään ja ottaa sitten lapset äitiajalla luokseen vastavuoroisesti. Eli ei olettanut, että minä hoitaisin. Mies kannusti minua panostamaan uraani eikä valittanut, että kävin harrastamassa tai että en ollut koko ajan hänen ja lasten kanssa isäajalla. Mielestäni tällainen "uusperhekuvio" oli terve ja normaali. 

Se suhde päättyi kuitenkin eri teille, koska lopulta halusimme elämästä liian eri asioita. En koskaan nähnyt niitä lapsia sen jälkeen, vaikka ne oli minulle hyvin tärkeitä. 

Pointtina ap:lle kuitenkin, että terveessä parisuhteessa uuden kumppanin ei oleteta eikä vaadita hoitavan niitä lapsia, vaan vastuu lapsista on lasten isällä ja äidillä. Tietenkin uusi kumppani voi tarjoutua hoitamaan niitä lapsia, mutta sitä ei häneltä vaadita.

Toivottavasti ap tämä avasi uusia ikkunoita omaan tilanteeseesi. Tuossa oli terveen parisuhteen esimerkki. Se, mitä sinun miehesi ja exänsä sinulta vaativat, ei ole oikein. En käsitä miksi ovat lapsia edes tehneet kun aikaa eikä kiinnostusta heidän asioidensa järjestämiseen ole ja ero tullut heti. Enpä ihmettelisi vaikka keskenään naureskelisivat kuinka helpolla nyt pääsevät kun sinä olet aina saatavilla.

Vaikutat fiksulta ja vastuuntuntoiselta ihmiseltä ap ja tuollainen ihminen löytää kyllä miehen, ei tarvitse tyytyä siihen mitä nyt saat. Edes ydinperheessä ei käytetä tuollaista alistamista että koska toinen maksaa enemmän niin toisen on pakko tehdä mitä se enemmän maksava vaatii. Maksat muutenkin liikaa, pelkästään sähkö on paljon enemmän tuollaisella porukalla kuin mitä opiskelija-asunnossa tai yksin maksaisit. Ruuasta puhumattakaan. Sillä rahalla minkä olet tuohon perheeseen syytänyt, olisit varmaan tehnyt jo mukavan lomareissun. Ja jos pääsisitkin kesätöihin niin varaudu siihen että mies olettaa sinun antavan nekin rahat tuohon talouteen.

Ap miehen eron ja teidän yhteenmuuton välissä on kuitenkin ollut aikaa pari vuotta. Miten mies hoiti lapset sen parin vuoden ajan kun et ollut niitä hoitamassa? Miksei se tapa edelleen ole voimassa, miksi sinut on sotkettu tuohon soppaan?

Mitä aiot ap tehdä raha-asioiden suhteen? Koska aiot vaatia mieheltä, että hän maksaa vähintään puolet teidän ruokakauppakuluista?

Nää äitien marttyyritarinat on kovin hupaisia lukea näin yh-isän näkökulmasta. Yks kerta satuin paikalle, kun toinen äiti alkoi lasteni äidille huokailemaan diskurssia "lastenhoidon raskaudesta". Omien lasteni äiti "yhtyi" näihin huokailuihin.....nähtävästi tällä luodaan naisten keskuudessa jotain "yhteisyyden tunnetta". Niin purskahdin iloiseen nauruun tämän kuullessani..... Nimittäin äiti oli juuri sillä reissulla tutustamassa omiin pieniin lapsiinsa (siis oltiin luistelemassa hallissa, johon oltiin sovittu, että tuon lapset, niin he voivat tutustua äitiinsä samalla)....sitä ennen äidillä oli vauva-iän pituinen...about kolmen vuoden tauko lasten tapaamisessa. Niin....mulla itsellä heräsi kyllä kysymys, että missä kohtaan se äitiys on ollut "meidän äidillä" niin raskasta, jos ei vuosiin lainkaan tapaa lapsiaan? Epäilenpä siis vahvasti tälläisia isäpuoli hoidattaa äitipuolella-lapsensa juttuja....lienevät kovastikin kuvitteellisia. Naisten tapa nähdä näitä koti-lastenhoito-juttuja on miehelle muutenkin perin juurin epäreilu. Oikea tapa....se tasa-arvoinen=onneksi minä tiedän sen.....on, että kaikki perheen hyväksi tehty työ lasketaan mukaan samalla tavalla, oli se palkkatyötä tai kotityötä. Tässäkin mies on yrittäjänä töissä ja nainen ei hyväksy/ei halua lukea työksi palkallisia duuneja. Asiaa halutaan tarkastella yksipuolisesti siitä näkökulmasta käsin, että kuinka paljon minä hoidan lapsia/teen kotityötä? Myös mun systerillä on yrittäjämies, joka on aina töissä....ja voi kuinka siskoni jatkuvasti ja koko ajan jaksaa tuulettaa sitä, kuinka hän yksin hoitaa lapsia ja kotia. Mutta ei systerillä näytä olevan mitään sitä vastaan, että pääsee tämän tästä kalliille ulkomaanmatkalle, ajaa mustalla bemarilla, perheen kallis huvijahtikin on ihan kiva.....nämähän kaikki kustannetaan miehen palkalla. Kun mies tekee pitkää päivää, niin kaikkeen tähän on varaa.... Mistähän tulee naisten tarve yrittää epäreilusti ja narsistisesti kohottaa sitä omaa asemaansa miehen kustannuksella? Ja niin huomatkaa, että kun mies tulee sieltä töistä kotiin ja nainen on lasten kaa koko päivän, niin mun laskuissa molemmat on tehnyt saman mittaisen työpäivän ja illan menot ja harrastukset katsotaan sen mukaan....

yh-isi kirjoitti:

Nää äitien marttyyritarinat on kovin hupaisia lukea näin yh-isän näkökulmasta. Yks kerta satuin paikalle, kun toinen äiti alkoi lasteni äidille huokailemaan diskurssia "lastenhoidon raskaudesta". Omien lasteni äiti "yhtyi" näihin huokailuihin.....nähtävästi tällä luodaan naisten keskuudessa jotain "yhteisyyden tunnetta". Niin purskahdin iloiseen nauruun tämän kuullessani..... Nimittäin äiti oli juuri sillä reissulla tutustamassa omiin pieniin lapsiinsa (siis oltiin luistelemassa hallissa, johon oltiin sovittu, että tuon lapset, niin he voivat tutustua äitiinsä samalla)....sitä ennen äidillä oli vauva-iän pituinen...about kolmen vuoden tauko lasten tapaamisessa. Niin....mulla itsellä heräsi kyllä kysymys, että missä kohtaan se äitiys on ollut "meidän äidillä" niin raskasta, jos ei vuosiin lainkaan tapaa lapsiaan? Epäilenpä siis vahvasti tälläisia isäpuoli hoidattaa äitipuolella-lapsensa juttuja....lienevät kovastikin kuvitteellisia. Naisten tapa nähdä näitä koti-lastenhoito-juttuja on miehelle muutenkin perin juurin epäreilu. Oikea tapa....se tasa-arvoinen=onneksi minä tiedän sen.....on, että kaikki perheen hyväksi tehty työ lasketaan mukaan samalla tavalla, oli se palkkatyötä tai kotityötä. Tässäkin mies on yrittäjänä töissä ja nainen ei hyväksy/ei halua lukea työksi palkallisia duuneja. Asiaa halutaan tarkastella yksipuolisesti siitä näkökulmasta käsin, että kuinka paljon minä hoidan lapsia/teen kotityötä? Myös mun systerillä on yrittäjämies, joka on aina töissä....ja voi kuinka siskoni jatkuvasti ja koko ajan jaksaa tuulettaa sitä, kuinka hän yksin hoitaa lapsia ja kotia. Mutta ei systerillä näytä olevan mitään sitä vastaan, että pääsee tämän tästä kalliille ulkomaanmatkalle, ajaa mustalla bemarilla, perheen kallis huvijahtikin on ihan kiva.....nämähän kaikki kustannetaan miehen palkalla. Kun mies tekee pitkää päivää, niin kaikkeen tähän on varaa.... Mistähän tulee naisten tarve yrittää epäreilusti ja narsistisesti kohottaa sitä omaa asemaansa miehen kustannuksella? Ja niin huomatkaa, että kun mies tulee sieltä töistä kotiin ja nainen on lasten kaa koko päivän, niin mun laskuissa molemmat on tehnyt saman mittaisen työpäivän ja illan menot ja harrastukset katsotaan sen mukaan....

Oletko lukenut tämän ketjun? Ap:n yrittäjämies ei tarjoa ap:lle bemareita eikä matkoja eikä elätä ap:ta mitenkään. Päinvastoin ap maksaa heidän yhteiset ruokakulut, sähköt, vakuutukset ym. eli elättää miestä. Mies maksaa vain sen oman omistusasuntonsa lainanlyhennyksiä eli firman rahat menee miehen omaan säästöpussiin suoraan. 

Olet ap ”kolmas pyörä” jossain omituisessa perhekuviossa missä eronneet isä ja äiti painavat duunia ja sinä hoidat heidän lapsensa.

Sitten kun sinua ei enää tarvita, suhde loppuu ja uusi sängynlämmittäjä tulee tilalle.

Käsittämättömän röyhkeitä ihmisiä kun kuvittelevat että olet siellä päivystämässä kesät talvet ja koulun jälkeen heidän lastensa vuoksi. Itsesi takia poistu tuollaisesta vinoutuneesta ympäristöstä. Usko pois, maailmassa on muitakin - parempia - miehiä. Tuo ukkosi on itsekeskeinen kylmä paska jolle hän ja työ ja raha tulevat ennen kaikkea muuta. Olet hänelle vähemmän tärkeä kuin lapset ja jopa ex-vaimo jonka aikataulut ja työ ovat miehelle tärkeämpiä kuin sinä. Sinun opiskelusi ja työsi merkitsevät miehelle vähemmän kuin hänen ex-vaimonsa ura. Olet siis arvoasteikon häntäpäässä. Nouse sieltä ja rakenna oma elämäsi kaukana tuosta porukasta.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen äitipuoli enkä ymmärrä tuota ” pitää ottaa koko paketti” mantraa. Ensinnäkin, etukäteen ei voi tietää, millainen paketti on. Lapsipuolet voi olla haastavia ja ex-puoliso voi haitata elämää kaikella tavalla. Joskus vain ei kiinny lapsipuoliin millään tavalla, vaikka kuinka yrittääkin. Jos lapsipuolet jo nuoria aikuisia, koko pakettia ei tietenkään tarvitse ottaa, riittää että rakkaus mieheen on suurta

Etukäteen, tai siinä mieheen tutustuessa, kuitenkin tiedät, että siellä on se "paketti", kun miehellä kerran edellisestä suhteesta lapsia on. Jos et tätä ymmärrä, niin ole hyvä ja jatka matkaasi,  lapsettomiakin miehiä varmasti löytyy. 

Ja tällä koko paketin ottamisella en tarkoita AP:n kaltaiseen tilanteeseen suostumista, tuollainen oman elämän lykkääminen nyt on sulaa hulluutta, vaikka ne lapset olisi omiakin.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen äitipuoli enkä ymmärrä tuota ” pitää ottaa koko paketti” mantraa. Ensinnäkin, etukäteen ei voi tietää, millainen paketti on. Lapsipuolet voi olla haastavia ja ex-puoliso voi haitata elämää kaikella tavalla. Joskus vain ei kiinny lapsipuoliin millään tavalla, vaikka kuinka yrittääkin. Jos lapsipuolet jo nuoria aikuisia, koko pakettia ei tietenkään tarvitse ottaa, riittää että rakkaus mieheen on suurta

Näinpä. Itselleni kävi niin, että uusperheen aluksi olin valmis ottamaan miehen lapset elämääni, tein kaikenlaisia järjestelyjä ja suunnittelin kaikkea kivaa ja uusperhettä "perheyttävää". Miehen ex teki kiusaa kaiksesta mahdollisesta, eikä mies aluksi pärjännyt hänen kanssaan kovinkaan hyvin. Minun toiveitani ei kuunnellut kukaan. Sitten lasten äiti otti lapset ja muutti heidän kanssaan kauemmas. Muutaman kerran yritin jostakin lasten asiasta olla hänen kanssaan yhteydessä, mutta hän tuli samantien silmille. Käsityksemme siitä, mikä on huolenpitoa lapsista, poikkeaa aikalailla. Kun lapset tulevat meille, heidän mukanaan tulee usein myös joku äidin "kiusa", epäasiallinen vaatimus tai lapset on vaan laitettu matkaan vailla mitään, likaisina, laiminlyötyinä jne. Surullista on se, että äiti tekee kiusaa nimenomaan lastensa kautta kun ei muuta voi, ja lapset kulkevat kodista toiseen vailla äitinsä tukea, suorastaan päinvastoin, kantaen äitinsä kaunaa. Näistä em asioista johtuen haluni olla "äitipuoli" on lähes nolla. Pidän lapsista, enkä haluaisi yhdenkään lapsen joutuvan kärsimään. Olen kuitenkin sanoutunut irti kaikesta lapsiin liittyvästä vastuusta ja huolenpidosta, enkä enää järjestä yhtään mitään heidän kanssaan. Mies hoitakoot lapsensa yhdessä exänsä kanssa, minä olen saanut tarpeekseni siihen soppaan osallistumisesta. Lapsia kohtelen hyvin ja lämpimästi, siinä kaikki. Ja todellakin alunalkaen toivoin ja yritin ihan muuta. Että pitäkööt mies "pakettinsa", minä en halua pilata päiviäni hänen menneisyytensä valintojen tähden. MIehelle tämä kaikki on onneksi ok.  Tosin hänellä itsellään on vaikeuksia jaksaa lastensa kanssa,  ja ehkä hän on hieman pettynyt siitä, etten ryhtynyt suurisydämiseksi "kasvattiäidiksi" hänen lapsilleen.  Uusperhe on todella haastava juttu, ja yksikin pipipää kuviossa tekee siitä helposti ihan kamalaa. (Ja kaikkein kamalinta se on lapsille)

yh-isi kirjoitti:

Nää äitien marttyyritarinat on kovin hupaisia lukea näin yh-isän näkökulmasta. Yks kerta satuin paikalle, kun toinen äiti alkoi lasteni äidille huokailemaan diskurssia "lastenhoidon raskaudesta". Omien lasteni äiti "yhtyi" näihin huokailuihin.....nähtävästi tällä luodaan naisten keskuudessa jotain "yhteisyyden tunnetta". Niin purskahdin iloiseen nauruun tämän kuullessani..... Nimittäin äiti oli juuri sillä reissulla tutustamassa omiin pieniin lapsiinsa (siis oltiin luistelemassa hallissa, johon oltiin sovittu, että tuon lapset, niin he voivat tutustua äitiinsä samalla)....sitä ennen äidillä oli vauva-iän pituinen...about kolmen vuoden tauko lasten tapaamisessa. Niin....mulla itsellä heräsi kyllä kysymys, että missä kohtaan se äitiys on ollut "meidän äidillä" niin raskasta, jos ei vuosiin lainkaan tapaa lapsiaan? Epäilenpä siis vahvasti tälläisia isäpuoli hoidattaa äitipuolella-lapsensa juttuja....lienevät kovastikin kuvitteellisia. Naisten tapa nähdä näitä koti-lastenhoito-juttuja on miehelle muutenkin perin juurin epäreilu. Oikea tapa....se tasa-arvoinen=onneksi minä tiedän sen.....on, että kaikki perheen hyväksi tehty työ lasketaan mukaan samalla tavalla, oli se palkkatyötä tai kotityötä. Tässäkin mies on yrittäjänä töissä ja nainen ei hyväksy/ei halua lukea työksi palkallisia duuneja. Asiaa halutaan tarkastella yksipuolisesti siitä näkökulmasta käsin, että kuinka paljon minä hoidan lapsia/teen kotityötä? Myös mun systerillä on yrittäjämies, joka on aina töissä....ja voi kuinka siskoni jatkuvasti ja koko ajan jaksaa tuulettaa sitä, kuinka hän yksin hoitaa lapsia ja kotia. Mutta ei systerillä näytä olevan mitään sitä vastaan, että pääsee tämän tästä kalliille ulkomaanmatkalle, ajaa mustalla bemarilla, perheen kallis huvijahtikin on ihan kiva.....nämähän kaikki kustannetaan miehen palkalla. Kun mies tekee pitkää päivää, niin kaikkeen tähän on varaa.... Mistähän tulee naisten tarve yrittää epäreilusti ja narsistisesti kohottaa sitä omaa asemaansa miehen kustannuksella? Ja niin huomatkaa, että kun mies tulee sieltä töistä kotiin ja nainen on lasten kaa koko päivän, niin mun laskuissa molemmat on tehnyt saman mittaisen työpäivän ja illan menot ja harrastukset katsotaan sen mukaan....

Mitä ihmettä sekoilet? Taidat olla aivan pöpi. Tässä ketjussa ap ei ole lasten äiti, vaan lapseton nainen, jonka pitää olla päivät yliopistolla luennoilla ja tenteissä, jotta saa opinnot päätökseen. Ei ap valita siitä, että äitiys on rankkaa tai on rankkaa hoitaa omia lapsiaan kotona päivät ja tehdä samalla kotitöitä. Hänellä nimittäin ei ole lapsia eikä hän ole äiti!

Yh-isä on nyt aivan toinen tapaus kuin isä jolla vain vastuu viikonloppuisin tai vastaavaa. Jos isä kantaa täyden vastuun hän tottuu siihen ja uusioperheen ongelmat voivat olla toiset :D

Samoin isien jotka oikeasti ottavat vastuun.

Aloittaja kuvaili tilannetta jossa vastuu oli siirretty opiskelevalle isän naisystävälle.

Hei ap.kuvitteleppa tilannetta parin vuoden päähän. Mies on kyllästynyt tähän "laastarirakkauteen",teille tulee ero. Sinulla ei ole sit vieläkään ammattia,ei asuntoa ,ei rahaa. Olet kovasti kiintynyt lapsiin, suunnitellen heidän varalleen kaikkea kivaa perheenä tulevaisuudessa.

Siinähän sitten tulee itku, mies ja exä pitävät huolen ,ettet ole missään tekemisissä edes lasten kanssa.Aikuisten on helppo hoitaa asia näin ,jos eroatte "miehesi" kanssa.

Miltä tuntuu? Tietysti tosi pahalta.

Juuri pohdin yksi päivä sitä, ettei minusta olisi äitipuoleksi kenellekään ainakaan, jos minulla ei olisi jo omia lapsia ennestään. Nyt minulla on kolme lasta ihanan miehen kanssa, jonka kanssa vietin ennen lapsia viisi ihanaa vapaata vuotta. En toki vaihtaisi nykyistä elämääni enää siihen entiseen, mutten myöskään vaihtaisi niitä elettyjä lapsettomia vuosia mihinkään mistään hinnasta.

Ihmettelen, miksi yksikään nuori haluaisi jättää väliin ne ihanan rennot vuodet parisuhteessa, kun ei vielä ole lapsia. Ne vuodet, kun voi mennä ja tulla ja matkustaa ihan miten itselleen sopii ilman lapsia. Elämä ei ole enää koskaan samanlaista sen jälkeen, kun ensimmäinen lapsi on syntynyt. Miksi pitäisi siis ”rakastumisentunteen” takia rynnätä suhteeseen, jossa saa kaiken lisäksi pari mukulaa kaupan päälle? Ja vielä muuttaa saman katon alle noin nopeasti?

Olen jotenkin hämmentynyt, että miten ei osata ajatella asiaa yhtään pidemmälle. Meneekö fiksujakin ihmisen aivot ihan sekaisin pelkästä ihastuksesta, ettei oma paras enää tule edes mieleen?

Ap:lle sanoisin, että jos mies rakastaa sinua ja sinä rakastat häntä, teet juuri niin kuin itsellesi koet parhaaksi. Jos rakastaa jotakuta, voi sille myös sanoa suoraan, mikä tuntuu väärältä ja epäreilulta. Jos taas yhtään rakastat itseäsi, et todellakaan siedä ihan minkälaista käytöstä tahansa vaikka sitten parisuhteen kariutumisenkin uhalla.

Vierailija kirjoitti:

Hei ap.kuvitteleppa tilannetta parin vuoden päähän. Mies on kyllästynyt tähän "laastarirakkauteen",teille tulee ero. Sinulla ei ole sit vieläkään ammattia,ei asuntoa ,ei rahaa. Olet kovasti kiintynyt lapsiin, suunnitellen heidän varalleen kaikkea kivaa perheenä tulevaisuudessa.

Siinähän sitten tulee itku, mies ja exä pitävät huolen ,ettet ole missään tekemisissä edes lasten kanssa.Aikuisten on helppo hoitaa asia näin ,jos eroatte "miehesi" kanssa.

Miltä tuntuu? Tietysti tosi pahalta.

Muuten se varmaan menee juuri noin, mutta voi olla että ap saisi tavata lapsia silloin (ja vain silloin), kun ne lapset on sairastuneet noroon ja lasten isä (ap:n ex tuolloin siis) ja lasten äiti tarvii kiireesti lapsille jonkun hoitajan työpäivän ajaksi, ja silloin heille tulee mieleen ap, se lasten isän opiskelijatyttöhoito, joka aina suostui hoitamaan työpäivät sairaita lapsia ilmaiseksi.

On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.

Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.

Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.

Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli  muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä. 

Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms. 

Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia. 

Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.

Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe. 

Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään. 

Vierailija kirjoitti:

On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.

Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.

Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.

Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli  muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä. 

Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms. 

Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia. 

Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.

Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe. 

Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään. 

Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On hyvä, että miehesi on nyt hieman avannut silmiään, ja ymmärtää (ehkä), että et voi enää olla poissa töistä.

Meillä on uusperhe; mieheni lapsi asuu äitinsä kanssa, ja lapsi meillä joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan. Minulla lapsi, joka asuu minun ja mieheni kanssa, ja lapsi isällään joka toinen viikonloppu, lomisin ja mahdollisuuksien mukaan.

Olemme olleet yhdessä nyt viisi vuotta. Aluksi meilläkin oli tuota, mitä moni täällä sanookin; vanhemmat kantavat vastuun lapsesta, ei äiti-/isäpuolet. Vuosi mentiin niin, että minä hoidin oman lapseni ja mies omansa aamusta iltaan, oli kyse sitten ruoasta, kylvettämisestä, vahtimisesta, yms.

Lopulta sitä tajusi, että kyllähän tässä aika tosissaan ollaan, tutustutettiin lapset toisiinsa, tuli  muutto yhteen… ja pulassa oltiin. Olimme molemmat tottuneet siihen, että hoidamme ja kasvatamme omat lapsemme. Alkoi uusi totuttelu siihen, että olemme yksi perhe, kaikki me neljä. 

Nyt viiden vuoden jälkeen homma menee niin, että lapsen hoitaa se, joka pystyy. Miehelläni on suurempi palkka, joten kun mieheni tekee ylitöitä, minä haen miehen lapsen meille, vahdin, hoidan ja hoivaan. Meillä on sääntö, että kerron sitten, kun omat voimani alkavat loppumaan, ja mies "ei saa" olla enää ylitöissä. Viikonloput ovat vapaana, ja halutessani saan nukkua pidempään, mies keittää kahvit, tekee kotitöitä, yms. 

Mistä päästäänkin siihen, että meillä molemmilla on oletuksena, että se kumpi pystyy hoitamaan, hoitaa. Se on käytännössä elinehto jokaisessa lapsiperheessä. Jos molemmilla menoa tai tärkeää työtä, yritetään saada joku muu hoitamaan lasta/lapsia. 

Nyt sitten se tärkein; kumpikaan meistä ei vähättele toisen harrastuksia, työntekoa tai menoja. Kaikki yhtä tärkeitä siinä, missä perheen yhteinenkin aika. Jos jommalla kummalla on omia menoja liikaa, pyydetään toista pysähtymään, ja silloin pysähdytään.

Ei ole sinun lapsia, ei minun lapsia, on meidän lapset. Meidän arki. Meidän perhe. 

Tietysti juridisesti huoltaja on vastuussa loppukädessä lapsestaan, mutta esimerkiksi ennen kuin mieheni sopii lapsen äidin kanssa jonkun päivän vaihdosta, hän kysyy ensimmäisenä minulta, että onko ok. Ei sillä, että koskaan sanoisin ei, suuttuisin, tms… vaan koska haluaa ottaa huomioon minut siinä lapsen elämässä. Heidän sopimisensa ei liity pelkästään isään, äitiin ja lapseen, vaan myös minuun, minun lapseeni ja meidän elämään. 

Et voi verrata ap:ta teidän tilanteeseen, koska teillä molemmilla on lapsia ja suhteenne siten tasavertainen. Ap on lapseton.

Jos sinulla on lapsia, haluaisitko heidän elämäänsä ihmisen, joka haluaa vain osittain olla heidän elämässään vain, koska hänellä itsellään ei ole lapsia?

Jos valitsee elää elämäänsä ihmisen kanssa, jolla on lapsi, kyllä se lapsi kuuluu siihen parisuhteeseen, vaikka itsellä ei lapsia olisikaan. Kyseessä tosiaan on paketti. Jos ei ole valmis siihen, ei pidä elää elämäänsä ihmisen kanssa, jolla on lapsi. Piste.

Jollakin tavalla tulee nyt mieleen, että ihmiset osaavat olla kamalan itsekkäitä. "Mutta kun minä rakastan häntä, mutta en tuota lasta." Kyllä mahtaa alapäätä kutittaa.

Muistakaa, että lapset eivät pyytäneet teitä elämäänsä. Ikinä. Koskaan. Te valitsitte olla juuri niiden lasten elämässä, ja silloin mennään lapsen ehdoilla tai ei ollenkaan.