Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on pienituloisesta perheestä. Järkytyin!
18.09.2018 |
Mieheni on kasvanut suurperheessä. Hänen äitinä ei ole ollut koskaan työelämässä ja hänen isänsä on ollut huono/keskipalkkainen duunari. En itsekkään rahassa ole lapsuuttani kylpenyt, mutta kyllä järkytyin kun hän "avautui" tarkemmin kokemastaan. Mieheni on sisäistänyt penninvenytyksen niin tarkoin, että vaikka meillä on ihan ok rahatilanne tällä hetkellä, hän yrittää pihistellä kaikessa. Ja olemme himpun päälle 30 vuotiaita.
Mieheni kertoi että heidän käskettiin syödä koulussa ruokaa niin paljon kuin vain jaksoivat. Iltaruokaa ei ollut, vain muroja (ilman maitoa), näkkäriä, sokerikorppuja, teetä (teepussi kiersi kaikkien kupissa) tai kaurapuuroa. Myöhemmin kun vanhimmat lapset olivat muuttaneet pois, oli välillä rahaa tehdä paistettua tai keitettyä kananmunaa tai karjalanpiirakkaa. (Yksi muna ja puolikas piirakka AIKUISILLE JA MYÖS KASVAVILLE TEINIPOJILLE)
-myös muutenkin ruokaa oli aina vähän tai ei ollenkaan. Jääkaappi on heillä edelleen aina tyhjä, vaikka heillä asuu enää vain muutama lapsi kotona. Heillä ei ole koskaan maitoa, ihan harvoin syntymäpäivisin tai jos heille tulee vieraita. Mieheni sanoi että kotona asuessa lapsilla oli aina nälkä. Omilla töillä lapset saivat teininä rahaa ja ostivat vanhemmiltaan salaa herkkuja vatsan täytteeksi.
-suihkussa sai käydä kaksi kertaa viikossa (siis teinitkin!!!) Suihkussa ei saanut läträtä, vaan isä huusi oventakana että suihkuaika meni! Suihkussa peseydyttiin palasaippualla. Mieheni sanoi että haaveili vain axesta yms.
-vaatteet pestiin niin harvoin että esim.sukat olivat kuulemma urheilun jälkeen niin tönköt kuivuessaan ettei niitä meinannut saada jalkaan.
-mitään lapset eivät koskaan saaneet eivätkä koskaan mihinkään päässeet.
Olen jotenkin ihan järkyttynyt ja surullinen. Miten nuin kurjaa voi olla että ihan nälkää on joutunut näkemään. Kuinkahan muissa isoissa perheissä..ja niin, mieheni perheessä ei ole uskonnon vuoksi lapsia paljon, vaan he halusivat kuulemma paljon lapsia koska lapset ovat rikkautta 😲
Kommentit (183)
Tutulta kuulostaa. Ihan tuollaista meillä ei sentään ollut, mutta tuttuja piirteitä löydän omasta lapsuudestani.
Vasta nyt aikuisena olen ymmärtänyt, miten köyhä lapsuuteni oli. Ei koskaan uusia tai edes sopivankokoisia vaatteita, ei koskaan lomamatkoja mihinkään, ei harrastuksia, ei harrastusvälineitä, ei kirjoja, vain harvoin hedelmiä tai vihanneksia tai ylipäätään mitään terveellistä ja ravitsevaa. Ruokana kotona aina keitettyjä perunoita ja jotakin rasvaista lihakastiketta. Puolukkasurvos ja nuo perunat ainoat ”kasvis”-lokeroon sujahtavat.
Ja samaan aikaan narsistinen isäni kotona leuhki, miten hyvä palkka hänellä on ja miten hyvin hänellä taloudellisesti menee. Siis vaikka lapsille ei voitu ostaa oikeastaan mitään, hän ylensi itseään kehuskelemalla omilla rahoillaan ja leveilemällä palkallaan.
Ja tätä rahaa tietysti tuhlattiin tupakkaan ja alkoholiin, tottakai. Kauheaa kaksinaismoraalia ja -kaksoisviestintää.
Lapsilisät menivät kokonaan asuntolainanlyhennyksiin, eli periaatteessa me lapset olemme olleet maksamassa vanhempiemme taloa niillä rahoilla, jotka yhteiskunta oli tarkoittanut meidän lapsuutemme turvaamiseen ja tukemiseen.
Itse olen jälkeenpäin tulkinnut lapsuuden köyhyyden johtuneen enemmänkin isäni narsismista ja vanhempieni osaamattomuudesta. Rahaa olisi ollut, mutta sitä ei osattu tai haluttu käyttää lasten hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No voi voi. Onpa järkyttävää. Itse olen samanlaisesta perheestä, eikä mieheni ole siitä järkyttynyt. Hän on tosin maalta kotoisin joten ruokaa oli. Meille sanottiin usein aamulla että syökää vatsanne täyteen, kotona ei ole tänään ruokaa.
Nykyään mennään vaan Kelaan ja haetaan sitä ruokarahaa. Ajat ovat muuttuneet. En silti ole katkera.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
Vaikka se saattaakin olla joillekin vaikeaa ymmärtää, on perheitä joissa lasketaan vedenkulutusta. Ja pyykinpesuaineen kulutusta. Ja vessapaperin kulutusta. Ja saippuan kulutusta. Ja ylipäätään kaikkea kulutusta.
Minä olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa ei saanut vetää edes vessanpönttöä! Ajatelkaa! Koska vettä kuluisi muka liikaa ja jätevettä menisi liikaa jätekaivoon.
Se kellertävä virtsaneste lillui siis pöntössä muutamien vessapaperipalojen muhjuuntuessa haisevaksi lillingiksi seuraavaan ulostuskertaan asti. Ulostaessa sai onneksi vessaa vetää mutta silloinkin vain ”vähän”. Siis niin, että se kikkare juuri ja juuri katosi näkyvistä.
Voitte kuvitella sen hajun vessatilassa kun ihmisnesteet lilluivat pöntössä. Ja kuvitelkaa millaiselta se pönttö näytti virtsan ja ulosteen jämähtäessä posliinin... :(
Meitä oli viisi lasta, ja äiti oli kotona, isä kävi ilman autoa pitkän matkan päässä kahdella bussilla töissä, ja kunnialla hoiti osuutensa. Lupasi ja hoisi jokaisen halukkaan lapsen lukioon, joka siihen aikaan maksoi, oli lukukausimaksut ja ruoasta piti maksaa myös.
Rakensi myös kaksi omakotitaloa. Näin 1970-luvulla saimme oikein sisävessan ja saunan yhteyteen ammesuihkun.
Muistan, kun melko isosta tontistamme oli aluksi melkein puolet pelkkää peruna- ja kasvimaata, joita sitten kellariin laitettiin talveksi. Viinimarjoista äiti keitti pullotolkulla mehua myös.
Vajaan kolmen kilometrin koulumatkaa kävelin usein yhdessä samalla suunnalla asuvan parin tytön kanssa.
Kerran menin toisen luokse koulun jälkeen. Heillä lapsilla ei ollut lupaa ennen äidin töistä tuloa syödä muuta kuin kuivaa kovaa näkkileipää ja juoda vettä. No, vieraan (minun) kunniaksi tyttö laittoi leivän päälle voita ja kurkkuviipaleita. Kun äiti tuli kotiin, sai tyttö kunnolla selkäänsä. En enää koskaan mennyt sinne.
Luokallemme tuli tyttö, joka kulki joka päivä kumisaappaissa. Kertoi, että he ovat niin köyhiä, että hän koko kesänkin kulkenut kumisaappaissa. Tämä siis 1970-luvun Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
"Mitä sitä puhtaita vaatteita pesemään! Menevät rikki heti, kun koko ajan pestään. Mieti, kuinka paljon kuluu vettä, jos aletaan vähän väliä konetta pyörittää!" Ja meillä ei todellakaan ollut muilla kuin äidillä lupaa koskea pyykkikoneeseen.
Jo 1800-luvulla tiedettiin omistamani vanhan kodinhoito-oppaan mukaan, että lika "syö" vaatteita paljon enemmän kuin peseminen. Toki ei niitä silloin niin usein pesty kuin nykyään, mutta ymmärrettiin sentään tuo asia.
Eli äidilläsi on tosiaan ollut elämänhallinnassa vakavia puutteita.
Etkö muuten ole nyrkkipyykistä koskaan kuullut? Minä, vuonna -79 syntynyt kyllä olen pessyt nyrkkipyykkiä 12-vuotiaasta saakka. Kun tiesin että menkkatahrat täytyy pestä pikkarista heti tai eivät enää lähde. Viimeistään teini-iässä luulisi jokaisen nuoren tajuavan että ne vaatteet voi viruttaa itse lavuaarissa.
Tietysti tuollaisissa perheissä lapsilla on varmasti paljon opittua avuttomuutta kuin kaltoinkohdelluilla koirilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
"Mitä sitä puhtaita vaatteita pesemään! Menevät rikki heti, kun koko ajan pestään. Mieti, kuinka paljon kuluu vettä, jos aletaan vähän väliä konetta pyörittää!" Ja meillä ei todellakaan ollut muilla kuin äidillä lupaa koskea pyykkikoneeseen.
Jaaha. Ei päästetty lapsia konetta rikkomaan eikä tietenkään puolityhjänä konetta pyörimään. Eikö tosiaan löytynyt mitään pesuvatia pyykkäilyyn? Sukat voi huuhtoa lavuaarissakin.
Meillä ongelma oli, ettei äiti oikein osannut huolehtia koneista. Laitettiin ylitäynnä päälle ja morkattiin, jos laittoi vähemmän koneeseen. Vaatteisiin tuli vaaleita viiruja. Aikanaan tiskikone oli vuosia putsaamatta, kun iäkäs äitini ei tiennyt, että sihtiä olikaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
Se paidahakija olin minä ja vastaus kysymykseesi:
En osannut pestä pyykkiä ja äiti kieltäytyi opettamasta. Kun se oli se sen työ ja jos olisi sen opettanut niin milläs sitten olisi leijunut? Tai stressaantunut kun käy ilmi että se on ihan lapsellisen helppoa? Yhtä paitaa ei tietenkään olisi saanut missään koneessa pestä, ei tietenkään! Vettä kuluu, pesuainetta kuluu! Samalla vaivalla olisi pitänyt pestä koko koneellinen. Jos olisi mennyt pieleen (niinkuin olisi) niin olisin saanut ihan fyysisen rangaistuksen. Jos pyysi että jospa se paita voitaisiin pestä niin äiti ja isä sai kunnon raivarin ”ei tämä ole mikään hotelli missä saa vain sanella mitä haluaa” ja äiti veti sen korostetun ”niin, minähän en täällä tee mitään!”
Joskus pesin käsin, mutta pienempänä en tajunnut että se kuivaminen kestää kauemman kuin esim. pyyhkeen suihkun jäljiltä (joka kuivaa yönyli) ja muutaman kerran menin sitten se märkä paita päälläni kouluun (siis silleen näkyvästi märkä). Ja sehän ei tietty jäänyt huomaamatta sit luokkakavereilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
Se paidahakija olin minä ja vastaus kysymykseesi:
En osannut pestä pyykkiä ja äiti kieltäytyi opettamasta. Kun se oli se sen työ ja jos olisi sen opettanut niin milläs sitten olisi leijunut? Tai stressaantunut kun käy ilmi että se on ihan lapsellisen helppoa? Yhtä paitaa ei tietenkään olisi saanut missään koneessa pestä, ei tietenkään! Vettä kuluu, pesuainetta kuluu! Samalla vaivalla olisi pitänyt pestä koko koneellinen. Jos olisi mennyt pieleen (niinkuin olisi) niin olisin saanut ihan fyysisen rangaistuksen. Jos pyysi että jospa se paita voitaisiin pestä niin äiti ja isä sai kunnon raivarin ”ei tämä ole mikään hotelli missä saa vain sanella mitä haluaa” ja äiti veti sen korostetun ”niin, minähän en täällä tee mitään!”
Joskus pesin käsin, mutta pienempänä en tajunnut että se kuivaminen kestää kauemman kuin esim. pyyhkeen suihkun jäljiltä (joka kuivaa yönyli) ja muutaman kerran menin sitten se märkä paita päälläni kouluun (siis silleen näkyvästi märkä). Ja sehän ei tietty jäänyt huomaamatta sit luokkakavereilta.
Ja nykyään siis nakkaan vaatteet aika pienestä pesuun ja pesen pyykkiä melkein joka päivä ja nautin siitä kun on puhdasta vaatetta kaappi täynnä. Ja kyllä, saatan pestä pelkän yhden paidan. Ostin sellaiset pesupussit kengille ja pesen aika usein kenkänikin. Ja se on ihan s a a t a n a n mahtavaa 👌👍
Huhhuh. Kyllä silti pistää ihmettelemään miksi köyhät tekevät paljon lapsia? Lapset saavat sitten kärsiä vanhempien tyhmyydestä.
Ilmeisesti lasten teko on ainoa saavutus, mitä heillä on.
T. Vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
"Mitä sitä puhtaita vaatteita pesemään! Menevät rikki heti, kun koko ajan pestään. Mieti, kuinka paljon kuluu vettä, jos aletaan vähän väliä konetta pyörittää!" Ja meillä ei todellakaan ollut muilla kuin äidillä lupaa koskea pyykkikoneeseen.
Sen ois hyvin voinu pestä käsin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksiköhän poika ei itse pessyt (huuhtonut) sukkiaan joskus? En ymmärrä miten likaisissa vaatteissa eläminen säästää mitään. Ei kai vesi niin kallista ollut?
Joku tyttö taisi kertoa hakeneensa sen ainoan paidan takaisin pyykkikopasta. Miksei itse pyykännyt sitä ainoaa paitaansa vaan odotti, että äiti pesee sen?
Vaikka se saattaakin olla joillekin vaikeaa ymmärtää, on perheitä joissa lasketaan vedenkulutusta. Ja pyykinpesuaineen kulutusta. Ja vessapaperin kulutusta. Ja saippuan kulutusta. Ja ylipäätään kaikkea kulutusta.
Minä olen elänyt lapsuuteni perheessä, jossa ei saanut vetää edes vessanpönttöä! Ajatelkaa! Koska vettä kuluisi muka liikaa ja jätevettä menisi liikaa jätekaivoon.
Se kellertävä virtsaneste lillui siis pöntössä muutamien vessapaperipalojen muhjuuntuessa haisevaksi lillingiksi seuraavaan ulostuskertaan asti. Ulostaessa sai onneksi vessaa vetää mutta silloinkin vain ”vähän”. Siis niin, että se kikkare juuri ja juuri katosi näkyvistä.
Voitte kuvitella sen hajun vessatilassa kun ihmisnesteet lilluivat pöntössä. Ja kuvitelkaa millaiselta se pönttö näytti virtsan ja ulosteen jämähtäessä posliinin... :(
Oisin vetänyt salaa, kun vanhemmat ei kotona. Tai sanonut, että oli kakka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsuuteni elin 60-70 luvulla. Silloin syötiin kouluruoka hyvillä mielin ja lautaset tyhjiksi. Kouluroka oli vaatimatonta makkarakastiketta ja perunoita, kalakeittoa, makkarakeittoa, pinaattivelliä, kauravelliä, perunaryynipuuroa, puolukkaruispuuroa. Aluksi joutui maidon ja leivän tuomaan kotoa, mutta nekin saatiin lopulta koululta. Maksa, kaali ja silakkalaatikot tulivat sitten yläluokan aikoihin kouluruokaan. Vanhemmat aina puhuivat kouluruuan olevan tulonsiirtoa lapsille. Kotona äitini yksin elätti työläisenä meidät. Ei ikinä tarvinnut nähdä nälkää. Ruokaa oli ihan kylliksi ja aina äidin laittamaa. Peruskotiruokaa. Tosin nykyisin kuuluisat kasvisruuat oli useita kertoja viikossa. Kasvislaatikkoa, keittoa, juurespihvejä, pinaattilettuja, pinaattipyöryköitä, sienikastiketta, sienikeittoa. Viikonlopulla oli kalaa aina lauantaina ja karjalanpaistia tai stroganovia pyhänä. Joskus siankyljyksiä tai sianlihakastiketta. Maksakastiketta ja maksapihvejä sekä veriohukaisia tehtiin kotona usein. Hernekeittoa lihalla ja silakkalaatikkoa sai herkutella myös. Sitä kaurapuuroa ei ollut kyllä koskaan. Kauravelliä ja makaronivelliä iltapalalla joskus. Karjalanpiiraita tehtiin itse ja ei ne aina olleet ihan muodokkaita mutta hyviä. Teepussit 2kpl äiti laittoi kannuun ei niitä uitettu kupista kuppiin. Suihkua ei ollut, mutta pesupaikka saunalla ja vateja jokaiselle. Saunottiin aina kun tarve vaati. Puhtaus on puoliruokaa sanonta päti silloin ja nyt. Palasaippualla pesen nyt ja pesin silloin. Inhoan noita pesuaine litkuja jotka ei lähde iholta ja haisevat kauhealle iholla. Saippuan tulee olla rasvaista ja tuoksua hyvältä. Pyykkiä pestiin joka ilta vadissa jos tarvis. Muutoin 1xviikossa pulsaattorilla. Kaiken a ja o oli varmaan äidin taloudenpito. Hallitsi sen hyvin. Pennit venyi varmaan soikeiksi, mutta terveitä ollaan ja iloisia.
Ei tuo aloitus olennaisesti poikkea siitä, millaista elämänlaatu maaseudun syrjäkylillä oli meillä vielä 1970-luvulla. Varsinaisesti ruokapulaa ei kyllä ollut, kun perunamaassa kasvoi perunoita ja kasvimaassa sipulia, ja syystalveksi riitti porkkanoita, lanttua ja kaalia. Marjat metsästä pakastimeen ja hilloksi. Lihaa joko omista eläimistä tai joltain ostettuina aina joku puolikas sianruho tai lammas syksyllä, pakastimeen. Kalaa järvestä ympäri vuoden. Maitoa, samoin kuin voita ja juustoa vanhemmat toivat isoissa meijerin muovilaatikoissa aina kylällä käydessään. Kulutusmaitoa, tietysti. Appelsiinit tulivat kauppoihin kevättalvella hiihtolomien aikaan. Ei niitä paljon sitten muulloin ostettukaan.
Erityisen köyhänä ei ketään pidetty, poikkeuksena ehkä yksi ala-asteen koulukaveri, jonka perhe muutti etelästä yksi vuosi takaisin autiona olleeseen kotimökkiin. Se mökki oli ensin niin huonossa kunnossa, että perhe asui yhden talven tuvan lattialle viritetyssä teltassa.
Itse pidän enemmänkin arvossa sitä, että ihmiset tajuavat, ettei nykyinen elintaso ole itsestäänselvyys. Vuosikymmenien takaisia on aika turha surkutella, kyllä aikuiset ovat ne asiat jo mielessään läpi käyneet. Ei se aineellisesti köyhä lapsuus aina henkisesti niin kurjaa ollut.
Jos vanhemmat olisivat käyttäneet runsaasti alkoholia, sitten olisi voinut olla eri juttu. Itse en muista, että meillä olisi vanhemmat juoneet paljon muulloin kun silloin, kun isälle tuli sukulaisia kauempaa kylään. Silloinkin asia jäi minulle mieleen lähinnä hauskana, kun aikuiset istuivat illalla tuvan pöydän ääressä ja muistelivat menneitä. Siihen puheensorinaan oli mukava nukahtaa. Valo näkyi kamariin oven raosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos lapsuuden kokemuksienne jakamisesta.
Kyllä terve mies lapsilisillä elää!
Itse samaa ikäryhmää ja saman kokenut: jääkaapissa valo, leivontamargariini ja sinappi.
Kolme lasta, kaksi teiniä yksi lapsi.
Harrastuksia ei ollut(ei varaa), pyörä poliisien huutokaupasta 5mk ja möin sen naapurin sedälle 50mk. Kävin ostamassa sillä makaronia, jauhelihaa(halvin sikä-nauta), maitoa, puuroa, ranskanleipää, halvinta vessapaperia, leipämargariinia sekä jätskit sisaruksille ja itelle. Itselle 10p. Kalliimman kuin muille, sain huudot siitä.
Eli kyllä tätä lama-ajan köyhyyttä on ollut koko Suomessa, ei pelkästään yksittäisiä perheitä.
Olen syntynyt vuonna 1977, ja vähän ihmettelen onko tähän ketjuun kirjoittaneet ihmettelijät todella nuoria vai tynnyrissä kasvaneita. :)
Kasvoin hyvätuloisessa perheessä isossa kaupungissa vähän paremmalla alueella, mutta kyllä monet ketjun jutut ovat tuttuja minullekin. Yksi luokkakaverini oli maanviljelijäperheestä, ja heillä rakennettiin "uusi tupa" puolivälissä 80-lukua. Siihen asti oli käytössä ulkovessa. Ei se mitenkään tavatonta ollut, mutta ei tästä luokkakaverini kertonut ennen kuin vuosikymmenen myöhemmin...
Köyhyys oli siihen aikaan suunnaton häpeä. Nykyään se ei ole, ja hyvä niin. 80-luvulla oli vielä kesäsiirtoloita. Vaikka ne olivatkin jo siihen aikaan päässet lihotusleirien maineessaan, sinne menivät vain pienituloisten perheiden lapset. Ja ne luokkakaverit eivät kertaakaan oma-aloitteisesti maininneet, että olivat jonkun viikon kesälomasta kesäsiirtolassa. (Kesäsiirtola oli siis aiemmin sosiaaliavun muoto. Pienituloisten perheiden lapsia otettiin moneksi viikoksi kunnan järjestämälle kesäleirille. Siellä oli liikuntaa, harrasteita ja virikkeitä ja lihaisaa sapuskaa monta kertaa päivässä.)
Ihan ensimmäisillä luokilla muistan, että yksi luokkakaverini sai vielä vaateapua. Tämä oli toinen menneiden vuosien sosiaaliavun muoto. Opettaja pyysi tämän luokkakaverin pöytänsä ääreen asian järjestämiseksi ja siinä se sitten sovittiin muiden läsnäollessa ja tehdessä itsenäisesti jotain tehtävää.
Vaateapua saanut luokkakaverini oli sen ajan yh:n lapsi. Tosin silloin ei puhuttu yksinhuoltajista vaan au-lapsista, jotka automaattisesti tarvitsivat erityistä tukea. Au oli siis kiertoilmaus avioliiton ulkopuoliselle lapselle = melkeinpä vielä köyhyyttäkin suurempi häppee. Siihenkin aikaan oli luokkakavereinani myös muita yksinhuoltajien lapsia. Toisen tytön isä oli kuollut, ja se ei ollut häpeällistä vaan myötätuntoa herättävää. Toinen tyttö taas asui sisarustensa kanssa yksinhuoltajaisänsä kanssa. Se ei myöskään ollut hävettävää vaan oli ihailtavaa, että isä siivosi ja laittoi ruokaa. Mutta au-lapsena oleminen, se oli kamalaa.
Ketjussa mainittua talouspaperia ei meillekään 80-luvulla ostettu. Se ei ollut rahakysymys vaan sitä pidettiin sellaisena nykyajan turhana hömpötyksenä ja turhakkeena. Siihen suhtauduttiin samalla tavalla kuin jotkut nykyään suhtautuvat siihen vaipparoskikseen, jossa jokainen vaippa kääritään erilliseen muovikääreeseen. :)
80-luvulla maksettiin lapsilisää, mutta se tuli isompana summana kahdesti vuodessa. Ei mulla nyt ole mitään summia (joku näppärä voisi ne vaikka ketjuun kertoa, mitä ne nykyrahassa olisivat) mainita, mutta lapsilisän taso oli silloin matalampi. Tiedettiin myös ne perheet, joissa uusia vaatteita saatiin vain aina lapsilisien tultua. Sekin oli pienimuotoinen häpeä. Kyllä, tämä oli keskeinen ja toistuva teema. Ei siitä meidän koulussa ketään kiusattu, mutta ehkä tämä häpeäajatus vähän auttaa ymmärtämään sitä, että sossun luukulle hakeuduttiin vain äärimmäisessä hädässä.
Silloin vaatteet olivat paljon kalliimpia (ei ollut halpakauppoja), mutta myös kestävämpiä. Sinällään se, että tenavalla ei ollut montaa vaatekertaa, oli ihan normaalia ja asiallista. Vaatteet kestivät, usein tenavalta toiselle. Käytettyjen vaatteiden ostaminen oli myös häpeä (Pelastusarmeijan kirpputorit oli silloin olemassa). Käytettyjen lumppujen sijaan ostettiin vähemmän uutta ja kierrätettiin sitä sisarukselta toiselle. Käytettyjen vaatteiden ostamisesta kehdattiin ensimmäisen kerran mainita vasta 90-luvun laman myötä, jolloin kirpputoriaate nousi henkiin.
90-luvun laman myötä nuukailu sai ihan uusia mittasuhteita. Moni oli yllättäen työtön ja niitä työttömiä oli niin monta, että se ei yhtäkkiä enää ollutkaan häpeä. 80-luvulla muistan, että naureskellen aikuiset kertoivat, että joku jossain oli sellainen harvinaisuus kuin työtön. Kyllähän se tilanne viikoissa korjaantui, mutta silti se oli hassu juttu.
Laman myötä kuluttaminen meni pois muodista. Ne, joilla rahaa oli, eivät sitä käyttäneet, eikä kaupoissakaan ollut mihin sitä rahaa laittaa. Kirpputoreista tuli ensin lastenvaatteiden kierrätyspaikkoja, mutta sitten sieltä sai myös aikuisten vaatteita. Olen itse elättänyt itseni ysärillä opintotuella ja niillä, mitä nykyään kutsutaan p.askaduuneiksi. Mulla ei ollut monta vaatekertaa, mutta onneksi se ei siihen aikaan haitannut. Jos oli farkut ja pari mustaa t-paitaa, oli aina yliopisto-opiskelijaksi riittävän hyvin puettu! Luomu oli pop naaman kanssa niin kuin nykyäänkin, ei ollut mitään paineita meikata tai käydä kampaajalla. Köyhäähän se oli, mutta olen superkiitollinen siitä että sain aikuistua ja kasvaa aika lailla ilman ulkonäköpaineita. Ei se hullumpaa olisi, jos nykyäänkin riittäisi asialliset säänmukaiset kamppeet.
90-luvulla tuli toinen tuleminen itsetekemiselle. Naistenlehdet kirjoittivat valtavasti tarkan markan ruokaohjeita ja omenasadon hyödyntämisvinkkejä. Minäkin muistan innostuneeni ja tehneeni kotipihan pihlajan marjoista hilloa. Hyvää se oli, vaikka saattaisi herättää nykyisin sääliä. Opiskelijaruoka oli vähän kaikilla puuroa, tonnikalaa (siihen aikaan halpaa), makaronia (halpaa etenkin EU:hun liittymisen myötä) ja kalapuikkoja halvimmilla uuniranskalaisilla.
Rivien välistä voinee lukea pientä kaihoa ja nostalgiaa noihin vuosiin. :D
t.163
Vierailija kirjoitti:
Minä elin köyhän lapsuuden sillä meitä lapsia oli 15. 12 vuotiaasta lähtien piti itse tienata rahat vaatteisiin ja harrastuksiin. Kuljin monta talvea tädiltä perityllä, ohuella villakangastakilla jossa oli vino leikkaus siten että se pysyi kahdella isolla napilla kiinni. Talvikenkiä minulla ei tuolloin myöskään ollut. Palelin kamalasti, kun koulubussille oli meiltä matkaa 1,5km. Kerran luokkatoverini isoon ääneen ihmetteli miten ihmeessä tarkenen niillä pukimilla. Nieleskelin itkua ja yritin väittää tarkenevani.
Meillä kaikki ruoka venytettiin isommaksi määräksi. Esim. jauhelihakeitossa oli paljon vettä, jonkin verran perunaa, vähän vihanneksia ja mitätön määrä jauhelihaa. Kouluruoka oli herkkua ja sitä syötiin maha täyteen. Olin usein nälkäinen. Joskus lauantaina saimme jakaa yhden jäätelöpaketin, joka sitten jaettiin viivottimen kanssa kaikkien kotona paikalla olevien kesken. Juhannuksena kokonainen oma pieni limupullo oli asia jota odotettiin ja rnnalta pähkäiltiin, mitä laatua se olisi.
Äiti ahdistui jatkuvasti raha-asioista. Jotenkin kummasti luulin aina että perheen rahaongelmat johtuivat meistä lapsista. Siksi koskaan emme uskaltaneet pyytää vanhemmilta mitään hankintoja tai rahaa. Se oli sanaton sääntö. Opin tekemään kovasti erilaisia töitä joilla tienasin rahaa. Omista rahoista sain päättää itse, onneksi.
Kauhee kun surku tulee. Kauheita nää tarinat. Jotenkin sitä selviää joo, mutta ei se silti oikein ole!!
En ole tiennyt, että ysärilläkin on joillain ollut näin karua. Ja ei, en ole elänyt itse yltäkylläisyydessä. Meilläkin oli tosi köyhää, tiedän kyllä mitä se on, kun kaikki vaatteet ovat jonkun toisen vanhoja ja pois muodista. Mutta silti meillä oli aina kunnolla ruokaa ja suunnilleen mitä tarvitsi.
Ei tuollainen ole mitenkään oikein mitä täällä on kerrottu, ettei kotona saa ruokaa.
Missä nyt lasun huutelijat? Siis todellakin huostaanotto noissa tapauksissa, kuten joku jo totesi. Pakko olla vanhemmilla näissä tarinoissa mielenterveysongelmia nyt Vähintään. Ei ole normaalia käytöstä olla välittämättä lapsistaan. Mihin ne rahat muka menee jos ei ruokaan?? Jos ei mitään muutakaan ollut?? Kysyn vaan.
Mikä provo? On täällä muitakin samanlaista köyhää lapsuutta viettäneet. Ei ennen ollut kaiken maailman tukia ja lainoissa oli isot korot. Ei siinä kauheasti jäänyt rahaa.