Mikä neuvoksi kun teini ei mene kouluun eikä terapiaan

Opon ja koulukaraattorin kanssa voisi suunnitella yhdessä miten saa opintoja eteenpäin. Nuorisoneuvolasta saa apua tunnepuoleen. Arjen ruutinit ja yhteinen tekeminen on tärkeitä, jos on elämässä vaikeutta. Jos on viiltelyä, tarvitaan ammattiapua ja sitä löytyy nuorisoneuvolasta tai lääkärin lähetteellä nuorisopsykiatrian poliklinikalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huostaanotto ja sairaala/koulukoti. Meillä ei hetkeäkään katsottaisi tuollaista velttoilua. Jos ei kodin ääni painaisi, niin seuraava taho olisi tietysti viranomainen ja lastensuojelu.

Toivottavasti tämä oli todella mauton läppä.

Sehän sitä nuorta, todennäköisesti herkkää ahdistunutta auttaakin, että paiskataan pois turvallisesta paikasta eli omasta kodista jonnekin koulukotiin. Paitsi, että näinhän se hoitopolku ei oikeaoppisesti edes mene.

Ota selvää asioista ennen kuin huutelet kurittomasta kasvatuksesta ja velttoilusta.

Tiedätkö, että kun masentunut ja ahdistunut on niin tyhjiinpuhallettu ja sekaisin kaikesta ahdistuksesta; silloin tarvitsee pysyviä rakenteita, kannustusta, valtavasti tukea ja ammattiapua. Ammattiapu ei ole siis kodista niskaperseotteella koulukotiin tai lepositeillä osastolle.

Ja perustelehan tuo huostaanotto. Miksi??

Tässä maassa on ihan liikaa ymmärrystä ja päähän silittämistä. Lopputuloksena todella pahoinvoiva nuoriso, joka oppii, ettei mitään pidä tehdä ja kaikkea ymmärretään. Jos vähän kääntää päätään taaksepäin, niin huomaa ennen olleen tilanteen vähän toisenlainen; ei kellään ollut varaa jäädä kotiin makoilemaan ja ymmärrystä etsimään. Tiukat rajat ja ulos tai tulos - Suomessa on oppivelvollisuus, joka nyt vaan pitää suorittaa, vaikka vähän itkettää.

Onko tullut mieleen että nuorikin voi kokea pahan burn outin? Mullakin lintsaaminen johtui pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta, vanhempien alkoholismista, isän kuolemasta ja ongelmien järjestelmällisestä kieltämisestä. Tämän vuoksi sinulla on pakko olla jotain ongelmia vuorovaikutuksessa tai äärimmäistä empatiakyvyn puutetta. Olen nykyisin hyvin toimeentuleva aikuinen ja pienen lapsen äiti, eikä koulumenestys yläasteella ole vaikuttanut tähän kärpäsenpkn vertaa. Toisin kuin aikuiset silloin povasivat.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin ahdistuneena 14-vuotiaana halunnut pois kotoa. Pois tolkuttoman aina juovuksissa olevan isän seurasta, jolle ei kuitenkaan saanut sanoa vastaan - tätä äiti vahti haukkana. Pois niskaani ahdistusta kaatavan isoäidin seurasta, jota ei saanut sanoa inhoavansa - tästä äiti vaati ymmärtämään tätä muoripoloista. Parasta mitä nuorelle voi tapahtua, on vapauttaa hänet kotivankilastaan. Terveiden ihmisten pariin.

Oletko minä? Kaikessa kontrolloiva äiti mikä ei puuttunut mihinkään ja ärsyttävä juopunut isä, joka joi isäpuoleni kanssa ja isoäiti mikä oli suorastaan ilkeä ja itsesäälissä kierivä. Teki todellakin hyvää päästä pois kotoa ja nähdä että oli muutakin kuin tuo aivan järjetön sakki jolla heitti iso pyörä ja pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huostaanotto ja sairaala/koulukoti. Meillä ei hetkeäkään katsottaisi tuollaista velttoilua. Jos ei kodin ääni painaisi, niin seuraava taho olisi tietysti viranomainen ja lastensuojelu.

Toivottavasti tämä oli todella mauton läppä.

Sehän sitä nuorta, todennäköisesti herkkää ahdistunutta auttaakin, että paiskataan pois turvallisesta paikasta eli omasta kodista jonnekin koulukotiin. Paitsi, että näinhän se hoitopolku ei oikeaoppisesti edes mene.

Ota selvää asioista ennen kuin huutelet kurittomasta kasvatuksesta ja velttoilusta.

Tiedätkö, että kun masentunut ja ahdistunut on niin tyhjiinpuhallettu ja sekaisin kaikesta ahdistuksesta; silloin tarvitsee pysyviä rakenteita, kannustusta, valtavasti tukea ja ammattiapua. Ammattiapu ei ole siis kodista niskaperseotteella koulukotiin tai lepositeillä osastolle.

Ja perustelehan tuo huostaanotto. Miksi??

Tässä maassa on ihan liikaa ymmärrystä ja päähän silittämistä. Lopputuloksena todella pahoinvoiva nuoriso, joka oppii, ettei mitään pidä tehdä ja kaikkea ymmärretään. Jos vähän kääntää päätään taaksepäin, niin huomaa ennen olleen tilanteen vähän toisenlainen; ei kellään ollut varaa jäädä kotiin makoilemaan ja ymmärrystä etsimään. Tiukat rajat ja ulos tai tulos - Suomessa on oppivelvollisuus, joka nyt vaan pitää suorittaa, vaikka vähän itkettää.

Onko tullut mieleen että nuorikin voi kokea pahan burn outin? Mullakin lintsaaminen johtui pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta, vanhempien alkoholismista, isän kuolemasta ja ongelmien järjestelmällisestä kieltämisestä. Tämän vuoksi sinulla on pakko olla jotain ongelmia vuorovaikutuksessa tai äärimmäistä empatiakyvyn puutetta. Olen nykyisin hyvin toimeentuleva aikuinen ja pienen lapsen äiti, eikä koulumenestys yläasteella ole vaikuttanut tähän kärpäsenpkn vertaa. Toisin kuin aikuiset silloin povasivat.

Tässä tapauksessa lapsi ei mene kouluun lainkaan. Ihan eri juttu kuin huono koulumenestys. Tilanne on vakava.

Vierailija kirjoitti:

Nuorten avopsykan klinikalla olette varmaan jo käyneet? Ovatko puhuneet sairaalakoulusta?

Koulu joutuu tekemään lastensuojeluilmoituksen kun poissaoloja tulee tietty määrä. Tietysti keskustelevat teidän kanssanne ensiksi tilanteesta ja näin olisi pitänyt tehdä jo nyt.

Ei sairaalakouluun ainakaan pääkaupunkiseudulla pääse. Yritin omaa teiniäni sinne saada, tuloksetta. Tilanne oli tuossa vaiheessa se, ettei ollut käynyt kuukausiin koulussa, käytännössä makasi sängyssä ja oireili monin tavoin. Ei kuulemma ollut tarpeeksi huonokuntoinen sairaalakouluun. Psykiatrinen ei suostunut mihinkään tutkimuksiin lasta lähettämään. Apua saatiin lastensuojelun kautta. Käytännössä lastensuojelu painosti psykiatrista tekemääb tutkimukset, joiden kautta löytyikin selitys nuoren oireille.

Autismikirjon häiriö on sellainen joka pitäisi tutkituttaa neuropsykiatrisella nuorten polilla. Tavalliset psykologit ei osaa sitä diagnosoida, tytöillä diagnostiikka on vielä vaikeampaa. Meillä riitti muutama selkeä oire diagnoosiin, vaikka testeistä tuli aina liian vähän pisteitä.

Nuorisopsykiatrisella vaadi parempaa apua, pelkkä lääkkeen vaihto voi olla askel kohti parempaa. Meillä tosin jo kolmas lääke menossa, muttei vieläkään apua siitä. Kovin samanlaiselta kuulostaa ap:n tyttö kuin meilläkin. Koulua pitäisi pystyä käydä, meillä jo pelkona, että jää suorittamatta.

Osastohoitoon, sairaalakouluun yms ei noin vaan mennä, kuten jotkut tuntuu luulevan.

43, en ole sinä, mutta kokemuksemme ovat kovin samankaltaiset. Monet vanhemmat pitävät lapsiaan leluina, lemmikkeinä, statusesineinä tai ihmissuhteiden tilkitsemiseen käytettävänä paikkamateriaalina. Ja sitten ihmettelevät, kun lapsi tai nuori ei käyttäydy tämän hyötyeläinroolinsa mukaisesti. Ap:n teini protestoi, eikä suostu enää elämään asetelmassa, joka ei hyödytä häntä. Itse aikoinani menin kyllä kouluun - pakenin kouluun - mutta perhettä en ole koskaan kyennyt perustamaan, lähinnä siksi, että en voi nähdä perhe-elämän ihmissuhteissa mitään hyvää. Kaikkea hyvää sinulle, toivon, että saat elää omaa elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Kouluun ei mene kun ihmismäärä ahdistaa. Voiko asperger näkyä vasta teini-iässä? Tytöllä on mielestäni asperger-piirteitä. Miten saamme peruskoulun loppuun? Missä on sairaalakouluja?

Mulla aspergertyttö, jonka koulunkäynti väheni pikuhiljaa murrosiän ja myös koulukiusaamisen / sosiaalisten tilanteiden vaikeutumisen myötä kunnes loppui kokonaan. Alaluokilla pärjäsi muiden mukana, mutta sosiaaliset taidot eivät kehittyneet odotetusti. Asperger-piirteisyys tunnistettiin jo päiväkodissa, mutta diagnoosi tuli vasta teininä, kun tilanne jo vaikea. Ihan ensin tarvitsette sen diagnoosin. Valitettavasti vasta sen jälkeen voi saada apua. Käytänössä tarvitaan pienluokka, jossa ymmärretään autismikirjoa. Sairaalakouluun on tosi vaikea päästä. Autismikirjon henkilöillä murrosikä on usein tosi vaikea ja ahdistuneisuus voimakasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huostaanotto ja sairaala/koulukoti. Meillä ei hetkeäkään katsottaisi tuollaista velttoilua. Jos ei kodin ääni painaisi, niin seuraava taho olisi tietysti viranomainen ja lastensuojelu.

Toivottavasti tämä oli todella mauton läppä.

Sehän sitä nuorta, todennäköisesti herkkää ahdistunutta auttaakin, että paiskataan pois turvallisesta paikasta eli omasta kodista jonnekin koulukotiin. Paitsi, että näinhän se hoitopolku ei oikeaoppisesti edes mene.

Ota selvää asioista ennen kuin huutelet kurittomasta kasvatuksesta ja velttoilusta.

Tiedätkö, että kun masentunut ja ahdistunut on niin tyhjiinpuhallettu ja sekaisin kaikesta ahdistuksesta; silloin tarvitsee pysyviä rakenteita, kannustusta, valtavasti tukea ja ammattiapua. Ammattiapu ei ole siis kodista niskaperseotteella koulukotiin tai lepositeillä osastolle.

Ja perustelehan tuo huostaanotto. Miksi??

Tässä maassa on ihan liikaa ymmärrystä ja päähän silittämistä. Lopputuloksena todella pahoinvoiva nuoriso, joka oppii, ettei mitään pidä tehdä ja kaikkea ymmärretään. Jos vähän kääntää päätään taaksepäin, niin huomaa ennen olleen tilanteen vähän toisenlainen; ei kellään ollut varaa jäädä kotiin makoilemaan ja ymmärrystä etsimään. Tiukat rajat ja ulos tai tulos - Suomessa on oppivelvollisuus, joka nyt vaan pitää suorittaa, vaikka vähän itkettää.

Onko tullut mieleen että nuorikin voi kokea pahan burn outin? Mullakin lintsaaminen johtui pitkäkestoisesta koulukiusaamisesta, vanhempien alkoholismista, isän kuolemasta ja ongelmien järjestelmällisestä kieltämisestä. Tämän vuoksi sinulla on pakko olla jotain ongelmia vuorovaikutuksessa tai äärimmäistä empatiakyvyn puutetta. Olen nykyisin hyvin toimeentuleva aikuinen ja pienen lapsen äiti, eikä koulumenestys yläasteella ole vaikuttanut tähän kärpäsenpkn vertaa. Toisin kuin aikuiset silloin povasivat.

Tässä tapauksessa lapsi ei mene kouluun lainkaan. Ihan eri juttu kuin huono koulumenestys. Tilanne on vakava.

Niin, kuten en minäkään mennyt! Ja se väistämättä vaikutti koulumenestykseen, mitä en saanut enää ikinä korjattua sen yläasteen aikana

Vierailija kirjoitti:

Etsivän nuorisotyön väki voi myös hakea vaikka kotoa kouluun. Voivat ehkä rakentaa luottamuksellisen suhteen nuoreen eri tavalla kuin jotkut viranomaistahoja edustavat sossut/psykologit yms.

Ai voivat vai? Meillä oli vaihe, jossa tällaisesta olisi voinut olla apua, vaan ei moista palvelua ollut saatavilla, vaikka pyydettiin. Ainoastaan loputtomia keskusteluja vanhempien kanssa. Ihan kuin me ei oltaisi kaikkea yritetty, jotta nuori kouluun menisi.

Samaa tulin sanomaan kuin usea muukin, eli yrittäkää päästä kiiresti nuortenpsykan hoiviin! Meillä oli melko samankaltainen tilanne pari vuotta sitten, eli nuori kieltäytyi menemästä kouluun ja oli aamuisin erittäin ahdistunut, samoin illalla. Otettiin yhteys paikalliseen lasten ja nuorten taloon, kun koulustakin nostettiin kädet pystyyn ja sanottiin ettei koulu nyt osaa auttaa. Koulukieltäytyminen oli niin vakava asia, että pyörät lähti nopeasti pyörimään ja saatiin monenlaista tukea. Sieltä tuli jopa hoitajat aamuisin kotiin tsemppaamaan koululaisen liikkeelle. Tutkimukset tehtiin, ja asperger tuli diagnoosiksi. Koulukieltäytyminen johtui sosiaalisesta kormituksesta. Nyt tiedetään mistä on kyse ja osataan loiventaa tahtia tarvittaessa, nuorellakin menee hyvin koulussa ja kavereiden kanssa :)

Tsemppiä ja voimia ap:n perheelle, muistan hyvin mikä helvetti meilläkin käytiin aikanaan koulukieltäytymisen takia läpi.

Tyttöjen asperger on muuten hyvin alidiagnosoitu ja voi hyvinkin "löytyä" vasta teini-iässä. Monet löytyy vasta aikuisena, jos silloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

43, en ole sinä, mutta kokemuksemme ovat kovin samankaltaiset. Monet vanhemmat pitävät lapsiaan leluina, lemmikkeinä, statusesineinä tai ihmissuhteiden tilkitsemiseen käytettävänä paikkamateriaalina. Ja sitten ihmettelevät, kun lapsi tai nuori ei käyttäydy tämän hyötyeläinroolinsa mukaisesti. Ap:n teini protestoi, eikä suostu enää elämään asetelmassa, joka ei hyödytä häntä. Itse aikoinani menin kyllä kouluun - pakenin kouluun - mutta perhettä en ole koskaan kyennyt perustamaan, lähinnä siksi, että en voi nähdä perhe-elämän ihmissuhteissa mitään hyvää. Kaikkea hyvää sinulle, toivon, että saat elää omaa elämääsi.

Olen siis juuri tuo sama joka kertoo kotioloistaan ja siitä miten tulen toimeen nykyisin hyvin pienen lapsen äitinä sekä väittelee kouluun menosta tuossa loppupäässä. Perhesuhteet ovat oudot edelleen tai en näe koskaan perheitä samana kuin muut tuon kaiken kokeneena.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi välität tytöstäsi. Olisipa oma äitikin välittänyt.

Kannattaa miettiä osastojakson mahdollisuutta. Siellä voi käydä koulua myös. Sais lääkitykset kuntoon ja tiiviin hoidon joka auttaisi kenties terveempään suuntaan.

Kun ei sinne osastollekaan pääse. Vastaavassa tilanteessa pyysin ottamaan oman nuoreni osastolle tutkittavaksi. Eivät suostuneet.

Koulun käymisen kanssa voisi auttaa se, että hänelle annettaisiin niitä tehtäviä kotiin ja sitten kävisi palauttamassa ne vaikka viikon päätteeksi takaisin koululle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huostaanotto ja sairaala/koulukoti. Meillä ei hetkeäkään katsottaisi tuollaista velttoilua. Jos ei kodin ääni painaisi, niin seuraava taho olisi tietysti viranomainen ja lastensuojelu.

Taas ihminen joka ei edes tiedä mitä huostaanotto tarkoittaa. Mitä se muka tässä auttaisi tai mihin sitä tarvittaisiin?

Huostaanoton tyrkyttämistä minäkin ihmettelen. Nuori saadaan kyllä sairaalaan ilman huostaanottoakin. Erittäin harva sairaalassa oleva lapsi/nuori on huostaanotettu.

48, meillä ihan sama kuvio, piirteet oli havaittavissa jo päiväkodissa, mutta noin 10v meni saada se diagnoosi. Kyllä ottaa päähän.

T. 46

Suvussani on tällainen teini. Perhe-elämä heillä on tunnekylmää helvettiä, olen nähnyt vahingossa kulissien taakse. Tyttö vaikuttaa olevan ainoa tervejärkinen, mikä heijastuu hirveänä henkisenä pahoinvointina ja oireiluna tilanteesta. Kiintymyssuhdetta ei varmaan koskaan muodostunutkaan, lapsi kuiskasi mulle 5-vuotiaana että kun sinusta Marja-täti tulee äiti, niin ethän ole samanlainen äiti kuin minun äitini on. Teinistä on nyt tehty onneksi lastensuojeluilmoituksia useasta paikasta, aiempi yksittäinen ei johtanut mihinkään kun äiti selittää asiat aina parhain päin, miten vika on lapsessa ja lapsella on varmaan joku psyk. sairaus. Miettikää mistä johtuu, ettei lapsenne jaksa elää. Niinku rehellisesti.

On kuule tullut mietittyä! Ihan tavallinen perhe ollaan kuitenkin, ei ongelmaisia vanhempia. Toinen lapsi "ihan normaali", mitenköhän se olisi mahdollista, jos syy olisi meidän? Aina se peiliin katsominen ei auta.

-46

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin ahdistuneena 14-vuotiaana halunnut pois kotoa. Pois tolkuttoman aina juovuksissa olevan isän seurasta, jolle ei kuitenkaan saanut sanoa vastaan - tätä äiti vahti haukkana. Pois niskaani ahdistusta kaatavan isoäidin seurasta, jota ei saanut sanoa inhoavansa - tästä äiti vaati ymmärtämään tätä muoripoloista. Parasta mitä nuorelle voi tapahtua, on vapauttaa hänet kotivankilastaan. Terveiden ihmisten pariin.

Tämä kuulostaa niin tutulta...itse olen tuon ikäisenä ahdistuneena viettänyt aikaani yläkerrassa ja kuunnellut alakerrasta kuuluvaa mölinää ja tarkkaillut koska siellä alkaa tunteet kuumenemaan. Siis isäni oli invalidi (aina kotona) ja alkoholisti , joka kiusasi äitiäni, joka oli ihan liian kiltti ihminen. en pystyny yhtään keskittymään kouluun tai mihinkään muuhunkaan eikä kavereitakaan voinut kotiin kutsua. Nyt olen liki 50 ja tunnen kyllä niin hukanneeni elämäni jonnekin.

Toivon ap:n tyttärelle kaikkea hyvää ja onneksi hänellä on äiti joka välittää. Onko teillä avoimet välit, keskusteluyhteys?

Miksi ihmeessä ihmisillä on hirveä hinku doupata lääkkeillä teinityttöjä? Se on murrosikä, se on hankala vaihe ja kauheaa kaaosta koulussa mikä ei muutu sillä että olosuhteisiin reagoivat teinit tropataan kokonaisvaltaiseen psyykeeseen vaikuttavilla lääkeaineilla joiden vaikutukset ovat osin pysyviä, osin pitkäkestoisia ja todella karuja.