Jättää katkeraksi se, kun elättää/maksaa kumppanille tietyn ajanjakson ja sitten tuleekin jätetyksi

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli perintönä asunto ja metsä, jotka myytiin, että saatiin omakotitalo. Jonka mies välttämättä halusi. Hänellä oli vain velkaa ja elarit. Kun jäin lapsen kanssa kotiin, jouduin tekemään sen omilla säästöillä, kun mies ei halunnut madaltaa omaa elintasoaan. Samoin heti kun säästöt loppui, jouduin töihin, mies ei elättänyt meitä hetkeäkään.

Mitään remontteja ei taloon tehnyt. Kun ero tuli, käytettiin arvioija sanomassa talon hinta. Se oli oltava miehen kaveri. Mies ilmoitti minulle, että jos haluan lunastaa talon itselle ja lapselle, hinta on se arvion haarukasta ylin. Siis vaikka hänellä ei olisi ollut koko taloa ilman minun varoja.

Kai nämä onoppirahoja. Olen päällisin puolin asiallinen miehelle lapsen takia, mutta ikinä ei väleihin tulla.

Ja olen tavannut uuden paremman miehen, silti en enää ikinä mene naimisiin enkä edes muuta yhteen.

Mun miehelle kävi ex-vaimonsa kanssa vähän samalla tavalla. Rouva oli velkaantunut yh, joka toi yhteiseen kotiin vain velkansa ja kaksi kakaraa. Mieheni elätti aikuisiksi vieraat kakarat, kustansi rouvan ja lasten etelänmatkat, autot, maksoi rouvan velat ja elatuksen, kun rouva oli työttömänä. Rouva ei tuonut yhteiseen pesään pennin latia. Ne vähät, mitä joskus tienasi, laittoi rouva omaan taskuunsa. 

Erossa mies menetti puolet kaikesta, minkä omisti. Suurin osa omaisuudesta oli vieläpä sellaista, jonka hän oli omistanut jo ennen, kun oli tätä naista edes tavannut. Kyseessä ei siis ollut mikään yhdessä avioliiton aikana hankittu omaisuus, vaan miehen perintö plus omalla työllä ansaittu varallisuus.

Ihan helvetillinen summa rahaa. 

Älkää ikinä lyökö hynttyitä yhteen velkaantuneen ihmisen kanssa! Ja tehkää se avioehto!

Mikä miehellä oli syynä, kun hän ei halunnut avioehtoa? Minun on kyllä vaikea uskoa tuota, avioehto ei ole mikään salaisuus.

Rakkaus on sokea ja toisakseen tälläkin palstalla usein avioehtoa sivuavissa keskusteluissa näkee että osa naisista ottaa asian esille ottamisenkin henkilökohtaisena epäluottamuslauseena, joten varmaan moni tossumpi tai tyhmempi hommaan lähtee ilman avioehtoakin.

on kokemusta. Otin aikalailla takkiini kun mies osti minut ulos yhteisesti rivarista. Summa oli nimellinen ja tiesin että asunnon arvo oli kyllä noussut asumisen ja koko kämpän remppaamisen jälkeen aikalailla. Mutta olin vaan tyytyväinen kun pääsin siitä hullusta eroon. Ei olisi oma pää kestänyt sitä mustasukkaista kyttäriä. Yhdessä ostetut tavaratkin jäivät hänelle. Edelleen olen samaa mieltä, että onneksi pääsin vain eroon, ei olisi voimat jaksaneet käydä tappelemaan omaisuudesta. Oppirahat tällätavoin nuorena maksoin, ja toista kertaa ei kukaan onnistu kusettamaan tai minua nujertamaan!  Se oli arvokas ja hyvä kokemus siinä mielessä.

Voiko nämä jutut olla edes puoliksi totta? Ei kai oikeasti kukaan anna toisen ihmisen kävellä ylitseen tuolla tavalla. Ei, vaikka kuinka rakastaisi. Eihän?

Huh, onneksi olen pystynyt olemaan sen verran kylmäsydäminen, että lokkeilua yrittäneet miehet ovat saaneet kenkää samantien. Yksi yritti muuttaa ilmaiseksi asuntooni- ei onnistunut ja suhde poikki. Toinen yritti samaa ja maksattaa elämisensä minulla- ei myöskään onnistunut ja suhde poikki. Jotenkin terveestä, työkykyisestä miehestä tulee aina reppanamainen ja mammanpoikamainen vaikutelma, kun yrittää päästä naisen lompakolle ja siinä kohtaa omat halut katoavat.

Ymmärrän kumppanin tukemisen haastavassa elämäntilanteessa, esim. sairauden, äkillisen työttömyyden, lapsen syntymän jne. aikana, mutta muuten en hyväksy omien menojen maksattamista toisella. On toki eri asia, jos haluaa antaa jotain lahjana, mutta silloin sen pitää olla lahjanantajasta lähtöisin, eikä niin että toinen ruinaa autoa, pleikkaria, uusia vaatteita jne. Kuten pikkulapsi. Älkää naiset suostuko hyväksikäytettäviksi.