Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut löytää niin nopeasti uuden puolison?
16.09.2018 |
En ymmärrä.
Kyllähän noita miehiä on, mutta ei kenenkä tahansa kanssa vaan kolahda.
Ihmettelen niitä, jotka hyppii suhteesta toiseen.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
:D Sinäkö siis kuvittelet, että sureminen ja itsensä kokoaminen johtuu siitä, että eron syyt olivat huonoja?
Sinä taidat erota aika useinkin? Olisiko ihan hölmö ajatus, että sen sijaan, että pidät itseäsi hyvänä ja taitavana eroajana, yrittäisitkin olla hyvä siinä pariutumisessa ja parisuhteessa, niin ei tarvitsisi jatkuvasti eroilla?
Miten voi jonkun anonyymin ihmisen elämänvalinnat kaivaa näin paljon? Itse varmaan kärvistelet jossain pystyyn kuolleessa liitossa ja olet kateellinen niille, jotka uskaltavat tavoitella elämältään ja parisuhteeltaan enemmän kuin sinä.
Ei muuten kaiva kyllä oikeastaan yhtään, mutta lapsia tulee aina sääliksi, kun uusia parisuhteita tulee niin tiuhaan.
En todellakaan kärvistele pystyyn kuolleessa liitossa. Sellaisesta erosin, kun lapset olivat kouluikäisiä ja tällä hetkellä seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa. Olemme seurustelleet puoli vuotta emmekä ole vielä tavanneet toistemme lapsia. Eron jälkeen olin useamman vuoden yksin ja se oli minulle ihan ok. En mitenkään tilanteesta kärsinyt. Osasin elää itsekseni enkä tosiaankaan halunnut rynnätä suhteeseen ensimmäisen vastaantulijan kanssa, vaikka muutamia miehiä tuona aikana tapailinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
No, ehkä olet hajalla eri tavalla. Kyllä minulla kestää toipua siitä, että arki ja tulevaisuus menevät uusiksi ja jokapäiväisestä elämästä katoaa läheisin ihminen, vaikka olisimmekin väleissä.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa, maapallon väestä puolet on miehiä, mikään ei ole helpompaa kuin miehen saaminen..... esim ajokortti on vain joka 100lla ja hyvä koulutus joka 1000 jne jne jne...
En ole ollut päivääkään sinkku 7 luokan jälkeen.....
Ja olet jo kasilla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Minusta ei riitä, että työstät erosurun omalla kohdallasi, vaan sen lisäksi pitää antaa aikaa myös sille toiselle osapuolelle sopeutua eroon, ja ennen kaikkea lapsille (jos on). Myös oman elämän järjestämiselle, uudelle elämäntilanteelle, identiteetille, arjelle jne pitäisi kyllä antaa tarpeeksi aikaa.
Anteeksi mitä? Mä en voi seurustella, jos exäni ei ole toipunut? Ja miten lapset liittyy tähän? Enhän mä hyvänen aika lasten aikana uuden miehen kanssa ollut! Meillä on viikko/viikko lapset, enkä tietenkään lapsiviikolla heilastellut. Nykyään näkevät uutta miestäni aina välillä, mutta heidän ei tarvitse sopeutua mihinkään uusperheviritelmään.
Mulla ei ollut identiteettiongelmia, eikä toisaalta mitään sellaista järjesteltävää elämässä, joka olisi estänyt seurustelun. Aika veikeitä ajatuksia, että kaikki olisivat eron jälkeen ihan loppu ja hukassa, eikä mikään suhde voi tulla vuosiin kyseeseen. Muuten, myös ex aloitti nopeasti uuden suhteen. Eli oli kai jonkin toipunut. Ja on myös edelleen tämän kanssa yhdessä, aivan ihanan naisen löysi, niin paljon sopivamman kuin minä ikinä hänelle olin.
Meillä oli oikeasti onnellinen ja onnistunut ero. Ikävää, ettei kaikilla näin ole.
No minä nyt ajattelin tässä ihan oikeaa julkista seurustelua, kun otsikossakin luki puoliso. On ihan normaalia huomaavaisuutta pitää mahdolliset seurustelusuhteet jonkin aikaa salassa, ennen kuin lähtee hieromaan niitä juuri jätetyn exän naamalle. Ja samoin lapsille pitää antaa aikaa toipua. Eivät lapset kuitenkaan ihan tyhmiä ole, vaan huomaavat kyllä, jos soitellaan uuden mies/naisystävän kanssa.
Identiteetillä tarkoitin lähinnä sellaisia asioita, että ylipäätään ihmiset tietää, että olette eronneet ja pystyt erilaisissa tilanteissa tuomaan sen selkeästi esiin, välit sukulaisten ja yhteisten kavereiden kanssa ovat selvät jne. Itselleni oli ainakin kiusallista, kun vielä parinkin vuoden jälkeen tulee vastaan puolituttuja ihmisiä, jotka kysyvät minulta ex-miehestäni. Ehkä sinä sitten ohitat tällaiset olankohautuksella ja viet vain sukujuhliin yhtäkkiä uuden miesystävän ilman minkäänlaista pohjustusta.
Elämän järjestelyä on minusta aika paljonkin: uusi asunto, lasten tapaamisjärjestelyt, mahdollisen omaisuuden jakaminen, mahdollisesti työvuorot ja päivähoitopaikat, taloudellinen tilanne jne. En tarkoita, että olisi ihan loppu ja hukassa, vaan ihan sitä, että keskittyy hetken siihen, että saa sen uuden elämäntilanteen raiteilleen ja sitten vasta ottaa uusia ihmisiä kuvioihin. Aika omituinen ero sinulla on ollut, jos mitään tällaista et eron jälkeen joutunut miettimään, ja arki jatkui eron jälkeisenä päivänä täsmälleen samanlaisena kuin aina ennenkin.
Ei, se ei ole normaalia salata suhdetta exältä jos vaikka hänelle tulisi paha mieli. Elämä jatkuu eron jälkeen. Ihmiset tapaa uusia ihmisiä.
Kyllä se nyt vain heti eron jälkeen jonkin aikaa on. Tosi kylmä ja tunteeton olet (tai sitten vain ilkeä), jos heti eron jälkeen seuraavana päivänä marssit kylillä exääsi vastaan uuden kumppanin kanssa. Ei nyt tietenkään vuosikausia tarvitse salailla ja piilotella, mutta joku kohtuullisuus kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Eikö sinulla ole lainkaan kokemusta hyvästä ja toimivasta ihmissuhteesta kun noin ikävästi nimittelet toista riippakiveksi? Useimmilla ihmisillä eronkin tullessa on muistoja hyvistäkin hetkistä. Harva raahaa koko suhteen kivirekeä ja jos niin tekee kannattaa miettiä omaa läheisriippuvaisuuttaan. En minä ainakaan ole kokenut omaa puolisoa riippakiveksi, josta jotenkin pääsee eroon, vaan aina suhde ei kanna koko ikää ja silloin on hyvä katsoa uutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Eli sinä olet tehnyt mielestäsi juuri niin oikein kuin kaikkien pitäisi? Olet niin täydellisen oikeassa tai sitten et.. huhhui teitä ihmisiä täällä ylimielistelemässä ja omaa kruunua kiillottelemassa..
Kyllä, mielestäni olen tehnyt oikein tässä eroasiassa, kun olen harkinnut päätöksiäni tarkkaan. Ikävää, jos se sinua harmittaa. Minua harmittaisi, jos olisin tässä välissä ehtinyt eroamaan jo kolme kertaa. Ei itseni, mutta lapsien takia. Itselläni oli isäni jälkeen kolme isäpuolta ja tiedän miten p*rseestä se on, kun oma äiti pistää miesjutut lapsensa edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstan ihanneliitto alkaa 5-vuotiaana tarhassa ja päättyy yhteiseen kuolinvuoteeseen, käsi kädessä. Kaikki muu on epätasapainoista sekoilua. Avioeron saa ottaa jos mies juo, lyö tai ei vie roskia, mutta silti pitää kysyä itseltään miksi on niin tyhmä, että ottaa juopon miehen. Uuden liiton saa solmia sitten, kun lapset ovat varmasti omillaan eli noin 40-vuotiaita.
Jos jää leskeksi, palstan ihanne on kuningatar Victoria, joka piti surupukua elämänsä loppuun saakka miehensä kuoleman jälkeen. Jos jää tosi nuorena leskeksi, niin siinä tapauksessa uusi liitto on sallittu kunhan on istunut yksin kotona 25 vuotta. Tätä lyhyempi suruaika on loukkaus kaikkia maailman ihmisiä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Eikö sinulla ole lainkaan kokemusta hyvästä ja toimivasta ihmissuhteesta kun noin ikävästi nimittelet toista riippakiveksi? Useimmilla ihmisillä eronkin tullessa on muistoja hyvistäkin hetkistä. Harva raahaa koko suhteen kivirekeä ja jos niin tekee kannattaa miettiä omaa läheisriippuvaisuuttaan. En minä ainakaan ole kokenut omaa puolisoa riippakiveksi, josta jotenkin pääsee eroon, vaan aina suhde ei kanna koko ikää ja silloin on hyvä katsoa uutta.
Minkäs takia sinä kuvittelit, että erosin, jos en olisi kokenut yhteiselämää ahdistavana ja ikävänä? Ja miten tämä nyt kääntyikin siihen, että minä olen läheisriippuvainen, jos suhde ahdisti minua ja siitä lähdin ja sen jälkeen olin onnellinen kun sain olla yksin? Jännä logiikka, kun luulisi, että se, joka vaihtaa kumppania lennossa, olisi läheisriippuvaisempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Läheisriippuvaisia, sanoi näin käyttäytyvä tuttavani. Lapset huostaanotettu ja miehet vaihtuu tuhkatiheään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
No, en tiedä kaikista, mutta meillä joillain ilmeisesti epänormaaleilla on vaikeuksia läheisissä ihmissuhteissa, koska emme oikein ole oppineet niitä oikein lapsuuden kiintymyssuhteissa, eikä merkittävää apua ole löytynyt toistaiseksi. Ainakin se voi olla syynä siihen, että pitkän parisuhteen kariutuminen on elämässämme valtava ja traumaattinen kokemus, joka tuntuu vievän pohjan kaikelta. Jäämme vatvomaan, koska yritämme ymmärtää mitä oikein tapahtui, miten itse myötävaikutimme siihen ja onko meillä koskaan resursseja yrittää uudelleen jonkun toisen kanssa.
Ahaa. No kaikilla eronneilla ei ole tämä tilanne. Ihmiset, parisuhteet ja erot eivät ole samanlaisia. Joku kokee eronsa jälkeen olevansa piankin valmis uuteen suhteeseen. Joku toinen ajattelee, ettei enää ikinä ryhdy suhteeseen. Ei tässä ole oikeaa tai väärää tapaa toimia. Kukin valitsee itselleen parhaalta tuntuvan ratkaisun. Miksi pitää kritisoida muiden elämänvalintoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palstan ihanneliitto alkaa 5-vuotiaana tarhassa ja päättyy yhteiseen kuolinvuoteeseen, käsi kädessä. Kaikki muu on epätasapainoista sekoilua. Avioeron saa ottaa jos mies juo, lyö tai ei vie roskia, mutta silti pitää kysyä itseltään miksi on niin tyhmä, että ottaa juopon miehen. Uuden liiton saa solmia sitten, kun lapset ovat varmasti omillaan eli noin 40-vuotiaita.
Jos jää leskeksi, palstan ihanne on kuningatar Victoria, joka piti surupukua elämänsä loppuun saakka miehensä kuoleman jälkeen. Jos jää tosi nuorena leskeksi, niin siinä tapauksessa uusi liitto on sallittu kunhan on istunut yksin kotona 25 vuotta. Tätä lyhyempi suruaika on loukkaus kaikkia maailman ihmisiä kohtaan.
Näinhän kukaan ei ole sanonut. Mutta jos tälle linjalle lähdetään, niin onko sinusta sitten oikea tapa se, että vaihdetaan avio- ja avopuolisoita parin vuoden välein ja jokaisen kanssa tehdään pari lasta ja ne edelliset sitten roikkuvat mukana? Niin, kai tajuat, että erota voi ja muutoksia voi tehdä ihan fiksustikin eikä hetken mielijohteista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Eikö sinulla ole lainkaan kokemusta hyvästä ja toimivasta ihmissuhteesta kun noin ikävästi nimittelet toista riippakiveksi? Useimmilla ihmisillä eronkin tullessa on muistoja hyvistäkin hetkistä. Harva raahaa koko suhteen kivirekeä ja jos niin tekee kannattaa miettiä omaa läheisriippuvaisuuttaan. En minä ainakaan ole kokenut omaa puolisoa riippakiveksi, josta jotenkin pääsee eroon, vaan aina suhde ei kanna koko ikää ja silloin on hyvä katsoa uutta.
Minkäs takia sinä kuvittelit, että erosin, jos en olisi kokenut yhteiselämää ahdistavana ja ikävänä? Ja miten tämä nyt kääntyikin siihen, että minä olen läheisriippuvainen, jos suhde ahdisti minua ja siitä lähdin ja sen jälkeen olin onnellinen kun sain olla yksin? Jännä logiikka, kun luulisi, että se, joka vaihtaa kumppania lennossa, olisi läheisriippuvaisempi.
Eli teit väärän valinnan ja otit miehen, joka ei kiinnostanutkaan ja jonka kanssa oli ahdistavaa. Tällä kertakaikkiaan jumalaisella ymmärryksellä päättelet, että kaikkien miesten kanssa on ikävää ja ahdistavaa ja kukaan ei voi nauttia olostaan parisuhteessa vaan pitäisi jokaisen naisen ymmärtää nauttia yksinolosta. Koska, jos näin ei tee, on samanlainen lunttu kuin äitisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Palstan ihanneliitto alkaa 5-vuotiaana tarhassa ja päättyy yhteiseen kuolinvuoteeseen, käsi kädessä. Kaikki muu on epätasapainoista sekoilua. Avioeron saa ottaa jos mies juo, lyö tai ei vie roskia, mutta silti pitää kysyä itseltään miksi on niin tyhmä, että ottaa juopon miehen. Uuden liiton saa solmia sitten, kun lapset ovat varmasti omillaan eli noin 40-vuotiaita.
Jos jää leskeksi, palstan ihanne on kuningatar Victoria, joka piti surupukua elämänsä loppuun saakka miehensä kuoleman jälkeen. Jos jää tosi nuorena leskeksi, niin siinä tapauksessa uusi liitto on sallittu kunhan on istunut yksin kotona 25 vuotta. Tätä lyhyempi suruaika on loukkaus kaikkia maailman ihmisiä kohtaan.
Haha, kiitos päivän nauruista ja analyysistä :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Eikö sinulla ole lainkaan kokemusta hyvästä ja toimivasta ihmissuhteesta kun noin ikävästi nimittelet toista riippakiveksi? Useimmilla ihmisillä eronkin tullessa on muistoja hyvistäkin hetkistä. Harva raahaa koko suhteen kivirekeä ja jos niin tekee kannattaa miettiä omaa läheisriippuvaisuuttaan. En minä ainakaan ole kokenut omaa puolisoa riippakiveksi, josta jotenkin pääsee eroon, vaan aina suhde ei kanna koko ikää ja silloin on hyvä katsoa uutta.
Minkäs takia sinä kuvittelit, että erosin, jos en olisi kokenut yhteiselämää ahdistavana ja ikävänä? Ja miten tämä nyt kääntyikin siihen, että minä olen läheisriippuvainen, jos suhde ahdisti minua ja siitä lähdin ja sen jälkeen olin onnellinen kun sain olla yksin? Jännä logiikka, kun luulisi, että se, joka vaihtaa kumppania lennossa, olisi läheisriippuvaisempi.
Eli teit väärän valinnan ja otit miehen, joka ei kiinnostanutkaan ja jonka kanssa oli ahdistavaa. Tällä kertakaikkiaan jumalaisella ymmärryksellä päättelet, että kaikkien miesten kanssa on ikävää ja ahdistavaa ja kukaan ei voi nauttia olostaan parisuhteessa vaan pitäisi jokaisen naisen ymmärtää nauttia yksinolosta. Koska, jos näin ei tee, on samanlainen lunttu kuin äitisi.
Missäs näin sanoin? Tällä hetkellä seurustelen maailman ihanimman miehen kanssa. Mutta en ole hätäilemässä, en muuttamassa yhteen, en ole esitellyt vielä lapsille, ennen kuin olen varma, että tämä toimii. Edelleen puhutaan vakavasta seurustelusta ja puolisosta ja harkinnasta näiden suhteen.
Sinä itse käytit nyt tuota "lunttu" sanaa, eli sinunkin mielestäsi on näköjään liikaa, jos isäpuolia on useita. Silti henkeen ja vereen puolustelet, että kyllä pitää saada erota ja aloittaa uusia suhteita ihan, miten haluaa. Koeta nyt päättää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aika nätti, pukeudun naisellisesti, puhun suoraan, olen kuulemma hauska, juon kaljaa, syön burgereita ja tykkään seksistä. En kärsi pms:sta, päänsäryistä enkä prinsessasyndroomasta. En ole itserakas pätkääkään, mutta pakko sanoa kun kerran kysytään, että kuka nyt ei haluaisi olla kanssani?!
Vau, miten ainutlaatuinen oletkaan 😲
Minua kiinnostaisi tietää, onko nämä tiuhaan kumppaneita vaihtavat sellaisia, jotka ajattelevat, että irtoseksi on ehdottoman kiellettyä ja seksiä harrastetaan vain parisuhteessa. Tässä on nyt tullut parikin kommenttia, että kyllä aikuisella ihmisellä pitää olla oikeus harrastaa seksiä ja saada läheisyyttä ja nopeasti eteneviä uusia parisuhteita perustellaan tällä. Ihan kuin sinkulle ei olisi mahdollista harrastaa seksiä ilman parisuhdetta. Tätä olen monta kertaa ennenkin kysynyt, mutta kummallisesti tämä kysymys aina kierretään. Eli onko se uuden parisuhteen kaipuu oikeastaan vain sitä, että pitää saada seksiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aika nätti, pukeudun naisellisesti, puhun suoraan, olen kuulemma hauska, juon kaljaa, syön burgereita ja tykkään seksistä. En kärsi pms:sta, päänsäryistä enkä prinsessasyndroomasta. En ole itserakas pätkääkään, mutta pakko sanoa kun kerran kysytään, että kuka nyt ei haluaisi olla kanssani?!
Vau, miten ainutlaatuinen oletkaan 😲
Olet vain kade
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Minä näen tämän pikemminkin päinvastoin. Minä nimenomaan jatkoin elämääni eron jälkeen ja rakensin sen ihan uudelleen, enkä vain korvannut entistä puolisoa uudella ja jatkanut samaan malliin.
Ei ole kyse siitä, ettei pystyisi uuteen parisuhteeseen ja velloisi menneessä, vaan ettei uusi parisuhde kiinnosta kun yhdestä riippakivestä juuri pääsi eroon ja vihdoin on vapaa tekemään mitä haluaa.
Mutta jos nyt vain sattuu kohtaamaan huipputyypin heti eron jälkeen? Minäkin jatkoin elämääni eroni jälkeen: aloitin uudessa työpaikassa, muutin omaan asuntoon, opiskelin jne. Ja hups, muutaman kuukauden päästä erosta olin uudessa parisuhteessa. Miksi olisin jättänyt tilaisuuden käyttämättä, kun oikealta tuntuva ihminen käveli elämääni ja halusin elää suhteessa? Olen ollut elämästäni yli kymmenen vuotta sinkkuna, joten osaan elää yksinkin. Lapsettomana en kuitenkaan aio tuhlata viimeisiä hedelmällisiä vuosiani yksinoloon ja itsetutkiskeluun vain siksi, että joidenkin muiden ihmisten mielestä olisi hyvä olla eron jälkeen muutama vuosi yksin.
Ei, se ei ole normaalia salata suhdetta exältä jos vaikka hänelle tulisi paha mieli. Elämä jatkuu eron jälkeen. Ihmiset tapaa uusia ihmisiä.