Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut löytää niin nopeasti uuden puolison?
16.09.2018 |
En ymmärrä.
Kyllähän noita miehiä on, mutta ei kenenkä tahansa kanssa vaan kolahda.
Ihmettelen niitä, jotka hyppii suhteesta toiseen.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Et lukenut loppuun asti. Kirjoitin, etten puhu pelkästään suruajasta. Ja tarkoitin pitkiä suhteita (joissa yleensä on jo niitä lapsia) enkä muutaman kuukauden tai parin vuoden seurustelusuhteita. Mielestäni kyllä tämän sanoin tuossa viestissäni.
En minä mikään menneessä eläjä ole. Jahkaileva surkimus ehkä. Mutta enpä ainakaan ole sekoittanut lasteni päitä jatkuvasti vaihtuvilla isäpuolilla. Mieluummin olen sitten se surkimus.
Oma kommenttisi kertoo siitä, ettet ymmärrä, että ihmisillä on eripituisia ja erilaisia suhteita. Tuomitset vuoden suruajan "naurettavan lyhyeksi" tajuamatta, että joku on voinut olla suhteessaan vaikka kolme tai viisi vuotta. Vähän eri asia kuin erota parikymmentä vuotta kestäneestä liitosta, jossa on saatu vielä lapsia. Lisäksi edellytät eron jälkeen vuosien yksinoloa ja itsetutkiskelua, koska itsekin valitsit niin. No entä jos on ollut ennen sitä eroon johtanutta suhdettaan vaikka kymmenen vuotta yksin? Ajattelet todella yksioikoisesti ja tuomitset kaikki muut, joiden elämä on mennyt eri tavalla kuin sinun.
Edelleen puhuin tuolla pitkistä suhteista. Suora lainaus kommentistani: "Minusta vuosi ei kyllä ole kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä."
Määrittele pitkä suhde.
No en tarkkaa aikaa osaa sanoa, mutta heitetään nyt vaikka yli 10 vuotta. On asuttu yhdessä jo useampi vuosi ja sitä ennenkin kuitenkin ehditty seurustelemaan. On todennäköisesti lapsia tai koira tai yhteinen asuntolaina tms "vakavampi" sitoutuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
:D Sinäkö siis kuvittelet, että sureminen ja itsensä kokoaminen johtuu siitä, että eron syyt olivat huonoja?
Sinä taidat erota aika useinkin? Olisiko ihan hölmö ajatus, että sen sijaan, että pidät itseäsi hyvänä ja taitavana eroajana, yrittäisitkin olla hyvä siinä pariutumisessa ja parisuhteessa, niin ei tarvitsisi jatkuvasti eroilla?
Miten voi jonkun anonyymin ihmisen elämänvalinnat kaivaa näin paljon? Itse varmaan kärvistelet jossain pystyyn kuolleessa liitossa ja olet kateellinen niille, jotka uskaltavat tavoitella elämältään ja parisuhteeltaan enemmän kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Ai niin joo, minulla on lapsiakin, ja otin heti uuden miehen! Sepä vasta hirveää, heti uusi isäkokelas, kun edellinen lähti. (Paitsi että seurustelin uuden miehen kanssa 1,5 vuotta ennen kuin esittelin lapsille, eikä vieläkään asuta yhdessä.)
No eihän sinulla sitten ole ollut mitään uutta isäkokelasta, jos hän tuli lasten kuvioihin vasta 1,5 vuoden päästä. Tuskin muutenkaan tuona aikana sitten kovin avoimesti edes seurustelitte eikä ole kyseessä puoliso, josta ketjun otsikossa puhutaan.
Käyt vähän hitaalla? Tuossa oli aluksi esitetty juuri aloituksen tyylinen provokaatioviritelmä, että ihan hirveetä, miten joku äiti rupee heti eron jälkeen seukkaamaan, niin ne isäkokelaat vaihtuu! Yleistetään. Ajatellaan, että uuteen suhteen hyppääjät on kevytkenkäisiä, eivät ajattele kuin itseään, eivät ota muiden tunteita huomioon.
Kyllä me ihan avoimesti seurusteltiin se 1,5 vuotta. Vietettiin yhdessä joka toinen viikko, eli mun lapsivapaat. Asuttiin ja asutaan edelleen mun lapsivapaat yhdessä. Mun vanhemmat tapasi uuden miehen ennen lapsia. Samoin mun ystävät. Tutustuin miehen perheeseen. Minusta oli tärkeää, että suhteemme oli varmalla pohjalla ennen kuin esittelin hänet lapsille. Lapset tiesi, että seurustelin, mutta eivät olleet alkuun siitä kovin kiinnostuneita. Siinä vaiheessa kun lapset alkoi kyselemään miehestä enemmän todettiin, että ehkä nyt on sopiva aika ja mies tuli meille kylään. Nykyään kaikki tulee kivasti juttuun keskenään ja lapset toivoo miestä meille kylään säännöllisen epäsäännöllisesti.
Niinpä. Vaihdapa hetkeksi toisen ihmisen elämään niin voisit ymmärtää paremmin.
Jaksan aina itse ihmetellä niitä jotka jaksavat ihmetellä ja ennen kaikkea luulevat tietävänsä hyvinkin mitä muiden ihmisten elämässä tapahtuu, jos vaikka näkevät niinkin syvällisesti siihen kuin ikkunaverhojen raosta tai työpaikan käytävillä. Moni keski-ikäinen nainen kuuluisi ”elämäm kouluun” opettelemaan elämän perusrealiteetteja, esim että ”kaikki ihmiset eivät elä samanlaisten olosuhteiden keskellä kuin minä” ja että ”jokaisella on oma yksilöllinen menneisyytensä” ja ennen kaikkea, että ”muut ihmiset eivät ole minun, Sanna 42-v jatkumo”
Minä ”vaihdoin uuteen” varmasti jonkun silmin pian eron jälkeen. Virallinen ero oli ollut ja mennyt. Eroa olin sitä ennen harkinnut noin kymmenen vuotta. Seksiä ehkä kerran vuodessa elämäni parhaiden vuosien ajan. Jne. Jne.
Joten kun sattumalta tapasin hienon miehen nopeasti - en etsinyt uutta suhdetta ja olin vain onnellinen saatuani suhteen päätökseen - miksi helvetissä olisin kieltäytynyt mahdollisuudesta onneen? No en minäkään tiedä. Olen kuitenkin ihminen jolle rakkaus ja seksi on tärkeää. Toivon aiheuttaneeni monelle unettomia öitä ja kuumottavia juorutuokioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olette kaikki erittäin perseestä.
Ihmeellistä kommentoijien kimppuun henkilökohtaisella tasolla hyökkäämistä.
Jos jonkun mielipide (tiedätkö mitä eroa on mielipiteellä ja asian todeksi julistamisella?) ei ole sama kuin sinulla niin onkin syytä heti heittäytyä sen "menneessä elävän kurpan" kimppuun... Ai luoja tää palsta kerää ihmisryönän kokoon ja pahan olon kerholaiset yhteen..
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa, maapallon väestä puolet on miehiä, mikään ei ole helpompaa kuin miehen saaminen..... esim ajokortti on vain joka 100lla ja hyvä koulutus joka 1000 jne jne jne...
En ole ollut päivääkään sinkku 7 luokan jälkeen.....
Kun ei osaa olla yksin, tai oikeammin ei uskalla kohdata itseään. Silloin otetaan nopeasti uusi ja henkistä kasvua ei tapahdu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Miksi näin aggressiivinen ja henkilökohtaiselle tasolle menevä vastaus kommenttiin, jossa rauhallisesti pohditaan asiaa ketään syyttelemättä?
Taitaa olla itse näitä suhteesta toiseen hyppijiä ja innokkaita uusperheiden perustajia oma onni edellä. Tällaisia selityksiä näiltä aina kuulee. Ja virheet toistavat itseään, koska mitään ei opita.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.
Nopeasti pääsit jaloillesi. Kertoo sinusta ja liitostanne kaiken tarpeellisen.
No jaa, minun avioliittoni kesti kunnes kuolema meidät erotti. Sinulla ei taida suhteet pysyä siihen saakka käsissä, mutta kirkastat kruunuasi sillä, että vatuloit erojasi ja identiteettejäsi vuosikaudet.
Pieleen meni. En ole eronnut tai leski vaan onnellisesti aviossa. Tämän liiton päätyttyä osaan pysyä yksin. Ei ole tarvetta juosta ja roikkua epätoivoisesti jokaisen kaksilahkeisen perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Miksi näin aggressiivinen ja henkilökohtaiselle tasolle menevä vastaus kommenttiin, jossa rauhallisesti pohditaan asiaa ketään syyttelemättä?
Taitaa olla itse näitä suhteesta toiseen hyppijiä ja innokkaita uusperheiden perustajia oma onni edellä. Tällaisia selityksiä näiltä aina kuulee. Ja virheet toistavat itseään, koska mitään ei opita.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.
Nopeasti pääsit jaloillesi. Kertoo sinusta ja liitostanne kaiken tarpeellisen.
No jaa, minun avioliittoni kesti kunnes kuolema meidät erotti. Sinulla ei taida suhteet pysyä siihen saakka käsissä, mutta kirkastat kruunuasi sillä, että vatuloit erojasi ja identiteettejäsi vuosikaudet.
Pieleen meni. En ole eronnut tai leski vaan onnellisesti aviossa. Tämän liiton päätyttyä osaan pysyä yksin. Ei ole tarvetta juosta ja roikkua epätoivoisesti jokaisen kaksilahkeisen perässä.
Kaikkien puolisot eivät elä vanhaksi, mutta kiitos totaalisen tunnekylmästä ja idioottimaisesta kommentistasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aika nätti, pukeudun naisellisesti, puhun suoraan, olen kuulemma hauska, juon kaljaa, syön burgereita ja tykkään seksistä. En kärsi pms:sta, päänsäryistä enkä prinsessasyndroomasta. En ole itserakas pätkääkään, mutta pakko sanoa kun kerran kysytään, että kuka nyt ei haluaisi olla kanssani?!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Eli sinä olet tehnyt mielestäsi juuri niin oikein kuin kaikkien pitäisi? Olet niin täydellisen oikeassa tai sitten et.. huhhui teitä ihmisiä täällä ylimielistelemässä ja omaa kruunua kiillottelemassa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aika nätti, pukeudun naisellisesti, puhun suoraan, olen kuulemma hauska, juon kaljaa, syön burgereita ja tykkään seksistä. En kärsi pms:sta, päänsäryistä enkä prinsessasyndroomasta. En ole itserakas pätkääkään, mutta pakko sanoa kun kerran kysytään, että kuka nyt ei haluaisi olla kanssani?!
Kiva sulle.
Muija ilmoitti että on vuokrannut oman kämpän ja muuttaa pois, jotenkin en uutta muijaa halua, mutta pillua tekisi mieli silti ja sen saaminen voi olla hankalaa, en ikinä ole saanut naisilta positiivista huomiota.
Avokki oli vissiin vaan sen takia mun kanssa kun oli ok-talo autoja, Autoin sitä pääsemään veloistaan ym.
Nyt mulle jää vaan elarit ja tyhjä kämppä.
M kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen aika nätti, pukeudun naisellisesti, puhun suoraan, olen kuulemma hauska, juon kaljaa, syön burgereita ja tykkään seksistä. En kärsi pms:sta, päänsäryistä enkä prinsessasyndroomasta. En ole itserakas pätkääkään, mutta pakko sanoa kun kerran kysytään, että kuka nyt ei haluaisi olla kanssani?!
Kiva sulle.
Muija ilmoitti että on vuokrannut oman kämpän ja muuttaa pois, jotenkin en uutta muijaa halua, mutta pillua tekisi mieli silti ja sen saaminen voi olla hankalaa, en ikinä ole saanut naisilta positiivista huomiota.
Avokki oli vissiin vaan sen takia mun kanssa kun oli ok-talo autoja, Autoin sitä pääsemään veloistaan ym.
Nyt mulle jää vaan elarit ja tyhjä kämppä.
No v**** nyyh. Katkeruudella ja vonkauksella et pitkälle pääse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Minusta ei riitä, että työstät erosurun omalla kohdallasi, vaan sen lisäksi pitää antaa aikaa myös sille toiselle osapuolelle sopeutua eroon, ja ennen kaikkea lapsille (jos on). Myös oman elämän järjestämiselle, uudelle elämäntilanteelle, identiteetille, arjelle jne pitäisi kyllä antaa tarpeeksi aikaa.
Anteeksi mitä? Mä en voi seurustella, jos exäni ei ole toipunut? Ja miten lapset liittyy tähän? Enhän mä hyvänen aika lasten aikana uuden miehen kanssa ollut! Meillä on viikko/viikko lapset, enkä tietenkään lapsiviikolla heilastellut. Nykyään näkevät uutta miestäni aina välillä, mutta heidän ei tarvitse sopeutua mihinkään uusperheviritelmään.
Mulla ei ollut identiteettiongelmia, eikä toisaalta mitään sellaista järjesteltävää elämässä, joka olisi estänyt seurustelun. Aika veikeitä ajatuksia, että kaikki olisivat eron jälkeen ihan loppu ja hukassa, eikä mikään suhde voi tulla vuosiin kyseeseen. Muuten, myös ex aloitti nopeasti uuden suhteen. Eli oli kai jonkin toipunut. Ja on myös edelleen tämän kanssa yhdessä, aivan ihanan naisen löysi, niin paljon sopivamman kuin minä ikinä hänelle olin.
Meillä oli oikeasti onnellinen ja onnistunut ero. Ikävää, ettei kaikilla näin ole.
No minä nyt ajattelin tässä ihan oikeaa julkista seurustelua, kun otsikossakin luki puoliso. On ihan normaalia huomaavaisuutta pitää mahdolliset seurustelusuhteet jonkin aikaa salassa, ennen kuin lähtee hieromaan niitä juuri jätetyn exän naamalle. Ja samoin lapsille pitää antaa aikaa toipua. Eivät lapset kuitenkaan ihan tyhmiä ole, vaan huomaavat kyllä, jos soitellaan uuden mies/naisystävän kanssa.
Identiteetillä tarkoitin lähinnä sellaisia asioita, että ylipäätään ihmiset tietää, että olette eronneet ja pystyt erilaisissa tilanteissa tuomaan sen selkeästi esiin, välit sukulaisten ja yhteisten kavereiden kanssa ovat selvät jne. Itselleni oli ainakin kiusallista, kun vielä parinkin vuoden jälkeen tulee vastaan puolituttuja ihmisiä, jotka kysyvät minulta ex-miehestäni. Ehkä sinä sitten ohitat tällaiset olankohautuksella ja viet vain sukujuhliin yhtäkkiä uuden miesystävän ilman minkäänlaista pohjustusta.
Elämän järjestelyä on minusta aika paljonkin: uusi asunto, lasten tapaamisjärjestelyt, mahdollisen omaisuuden jakaminen, mahdollisesti työvuorot ja päivähoitopaikat, taloudellinen tilanne jne. En tarkoita, että olisi ihan loppu ja hukassa, vaan ihan sitä, että keskittyy hetken siihen, että saa sen uuden elämäntilanteen raiteilleen ja sitten vasta ottaa uusia ihmisiä kuvioihin. Aika omituinen ero sinulla on ollut, jos mitään tällaista et eron jälkeen joutunut miettimään, ja arki jatkui eron jälkeisenä päivänä täsmälleen samanlaisena kuin aina ennenkin.
Olisit sinäkin käynyt Specsaversissä.
Ensimmäinen suhteeni kesti 4 vuotta. Eroa oltiin tehty jo viimeinen vuosi ennen kuin lopullisesti pistettiin pillit pussiin. Olin sen jälkeen sinkkuna 7 kuukautta. Sinkkuna ollessa oli muutama säätö. Seurustelin vuoden verran ja heitin miehen pihalle pettämisen takia. Löysin seuraavana päivänä erosta nykyisen mieheni, jonka kanssa ollaan oltu yhdessä jo neljä vuotta ja aiotaan olla vastakin.
Osaan olla yksin. Olinhan ensimmäiset 17 vuotta elämässäni "yksin". Parisuhteessa ei tarvitse olla 24/7 kiinni toisessa. Jotkut vaan löytää sen kumppanin sormia napsauttamalla, jotkut taas ei. Minulla on ikisinkku ystäviä jotka ei löydä miestä edes etsimällä.
Ja ei, ei tulis mieleenkään, että pitäisi enää Eron jälkeen ottaa huomioon exän tunteet kun parisuhde markkinoilla olen. Eron jälkeen ei mun asiat kuulu enää heille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä joku draamakuningatar pöyristyy kun muut jatkavat elämää eikä jää vellomaan surkeuteen ja lypsämään sääliä pidempää kuin on tarpeen 😂
Luultavasti sellaisella ihmisellä, joka ei millään pysty solmimaan uutta parisuhdetta vuosikausiin eronsa jälkeen, onkin jotain ongelmia identiteettinsä ja seksuaalisuutensa kanssa. Normaali ihminen, jolla on normaalit halut ja tarpeet, pystyy jatkamaan elämäänsä eron jälkeen eikä jämähdä vuosiksi vatvomaan menneitä.
No, en tiedä kaikista, mutta meillä joillain ilmeisesti epänormaaleilla on vaikeuksia läheisissä ihmissuhteissa, koska emme oikein ole oppineet niitä oikein lapsuuden kiintymyssuhteissa, eikä merkittävää apua ole löytynyt toistaiseksi. Ainakin se voi olla syynä siihen, että pitkän parisuhteen kariutuminen on elämässämme valtava ja traumaattinen kokemus, joka tuntuu vievän pohjan kaikelta. Jäämme vatvomaan, koska yritämme ymmärtää mitä oikein tapahtui, miten itse myötävaikutimme siihen ja onko meillä koskaan resursseja yrittää uudelleen jonkun toisen kanssa.
Anteeksi mitä? Mä en voi seurustella, jos exäni ei ole toipunut? Ja miten lapset liittyy tähän? Enhän mä hyvänen aika lasten aikana uuden miehen kanssa ollut! Meillä on viikko/viikko lapset, enkä tietenkään lapsiviikolla heilastellut. Nykyään näkevät uutta miestäni aina välillä, mutta heidän ei tarvitse sopeutua mihinkään uusperheviritelmään.
Mulla ei ollut identiteettiongelmia, eikä toisaalta mitään sellaista järjesteltävää elämässä, joka olisi estänyt seurustelun. Aika veikeitä ajatuksia, että kaikki olisivat eron jälkeen ihan loppu ja hukassa, eikä mikään suhde voi tulla vuosiin kyseeseen. Muuten, myös ex aloitti nopeasti uuden suhteen. Eli oli kai jonkin toipunut. Ja on myös edelleen tämän kanssa yhdessä, aivan ihanan naisen löysi, niin paljon sopivamman kuin minä ikinä hänelle olin.
Meillä oli oikeasti onnellinen ja onnistunut ero. Ikävää, ettei kaikilla näin ole.