Lue keskustelun säännöt.
Miten jotkut löytää niin nopeasti uuden puolison?
16.09.2018 |
En ymmärrä.
Kyllähän noita miehiä on, mutta ei kenenkä tahansa kanssa vaan kolahda.
Ihmettelen niitä, jotka hyppii suhteesta toiseen.
Kommentit (122)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Et lukenut loppuun asti. Kirjoitin, etten puhu pelkästään suruajasta. Ja tarkoitin pitkiä suhteita (joissa yleensä on jo niitä lapsia) enkä muutaman kuukauden tai parin vuoden seurustelusuhteita. Mielestäni kyllä tämän sanoin tuossa viestissäni.
En minä mikään menneessä eläjä ole. Jahkaileva surkimus ehkä. Mutta enpä ainakaan ole sekoittanut lasteni päitä jatkuvasti vaihtuvilla isäpuolilla. Mieluummin olen sitten se surkimus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Miksi näin aggressiivinen ja henkilökohtaiselle tasolle menevä vastaus kommenttiin, jossa rauhallisesti pohditaan asiaa ketään syyttelemättä?
Taitaa olla itse näitä suhteesta toiseen hyppijiä ja innokkaita uusperheiden perustajia oma onni edellä. Tällaisia selityksiä näiltä aina kuulee. Ja virheet toistavat itseään, koska mitään ei opita.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.
Nopeasti pääsit jaloillesi. Kertoo sinusta ja liitostanne kaiken tarpeellisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Miksi näin aggressiivinen ja henkilökohtaiselle tasolle menevä vastaus kommenttiin, jossa rauhallisesti pohditaan asiaa ketään syyttelemättä?
Taitaa olla itse näitä suhteesta toiseen hyppijiä ja innokkaita uusperheiden perustajia oma onni edellä. Tällaisia selityksiä näiltä aina kuulee. Ja virheet toistavat itseään, koska mitään ei opita.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.
Ai mitä pitäisi oppia? No esimerkiksi sen, että kovin äkkiä ei kannata ainakaan muuttaa yhteen ennen kuin on suhteellisen varma, ettei mies ole väkivaltainen. Tunnistaa niitä merkkejä, jotka saattavat viitata alkoholismiin. Opetella keinoja päästämään irti heti niiden merkkien ilmaantuessa.
Nimenomaan varovaisuus ja harkitsevaisuushan noissa asioissa on ainoa keino välttää samojen virheiden toistuminen. Sinne tänne säntäily ja ensimmäisen vastaantulijan kanssa yhteen meneminen ovat juuri niitä todisteita, ettei mitään ole opittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Kerrankin asiaa. Kukaan ei voi toisen puolesta tietää millainen suhde on ollut ja kauanko siitä menee toipua. Jos suhde on ollut huono ja ero tullut, miksi oikeasti hyvän miehen pitäisi antaa kävellä ohi koska on vasta eronnut? Kuka sitä on määrittelemään milloin on käsitellyt eroa tarpeeksi? Hyviä kumppaneita ei tule vastaan noin vaan, siihen pitää tarttua silloin kun kohdalle tulee vaikka olisi eronnut 20 vuoden suhteesta kuukausi sitten.
Jos on oikeasti hyvä mies, niin se ymmärtää ja odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
:D Sinäkö siis kuvittelet, että sureminen ja itsensä kokoaminen johtuu siitä, että eron syyt olivat huonoja?
Sinä taidat erota aika useinkin? Olisiko ihan hölmö ajatus, että sen sijaan, että pidät itseäsi hyvänä ja taitavana eroajana, yrittäisitkin olla hyvä siinä pariutumisessa ja parisuhteessa, niin ei tarvitsisi jatkuvasti eroilla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai se on luonteesta kiinni. Ovat spontaaneja ihmisiä, joiden on helppo tutustua uusiin ihmisiin. Mikäs siinä. Itse oon harkitseva ja vaikeasti lähestyttävä ja 9 vuotta meni ennen kuin löysin uuden. Aikaisemmin olisin jo toivonut löytäväni mutta eipä osunut kohdalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Tiesikö miehesi myös avioliittonne tilasta niin, että hän pystyi myös vuosikausia tekemään surutyötä vai teitkö sitä itseksesi vain omassa päässäsi? Taisi olla sinullakin jo uusi ihminen valmiina odottamassa, ”vauhdittamassa surutyötä”.
Kauniita sanoja ja selityksiä aina löytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Et lukenut loppuun asti. Kirjoitin, etten puhu pelkästään suruajasta. Ja tarkoitin pitkiä suhteita (joissa yleensä on jo niitä lapsia) enkä muutaman kuukauden tai parin vuoden seurustelusuhteita. Mielestäni kyllä tämän sanoin tuossa viestissäni.
En minä mikään menneessä eläjä ole. Jahkaileva surkimus ehkä. Mutta enpä ainakaan ole sekoittanut lasteni päitä jatkuvasti vaihtuvilla isäpuolilla. Mieluummin olen sitten se surkimus.
Oma kommenttisi kertoo siitä, ettet ymmärrä, että ihmisillä on eripituisia ja erilaisia suhteita. Tuomitset vuoden suruajan "naurettavan lyhyeksi" tajuamatta, että joku on voinut olla suhteessaan vaikka kolme tai viisi vuotta. Vähän eri asia kuin erota parikymmentä vuotta kestäneestä liitosta, jossa on saatu vielä lapsia. Lisäksi edellytät eron jälkeen vuosien yksinoloa ja itsetutkiskelua, koska itsekin valitsit niin. No entä jos on ollut ennen sitä eroon johtanutta suhdettaan vaikka kymmenen vuotta yksin? Ajattelet todella yksioikoisesti ja tuomitset kaikki muut, joiden elämä on mennyt eri tavalla kuin sinun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Minusta ei riitä, että työstät erosurun omalla kohdallasi, vaan sen lisäksi pitää antaa aikaa myös sille toiselle osapuolelle sopeutua eroon, ja ennen kaikkea lapsille (jos on). Myös oman elämän järjestämiselle, uudelle elämäntilanteelle, identiteetille, arjelle jne pitäisi kyllä antaa tarpeeksi aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Ai niin joo, minulla on lapsiakin, ja otin heti uuden miehen! Sepä vasta hirveää, heti uusi isäkokelas, kun edellinen lähti. (Paitsi että seurustelin uuden miehen kanssa 1,5 vuotta ennen kuin esittelin lapsille, eikä vieläkään asuta yhdessä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Et lukenut loppuun asti. Kirjoitin, etten puhu pelkästään suruajasta. Ja tarkoitin pitkiä suhteita (joissa yleensä on jo niitä lapsia) enkä muutaman kuukauden tai parin vuoden seurustelusuhteita. Mielestäni kyllä tämän sanoin tuossa viestissäni.
En minä mikään menneessä eläjä ole. Jahkaileva surkimus ehkä. Mutta enpä ainakaan ole sekoittanut lasteni päitä jatkuvasti vaihtuvilla isäpuolilla. Mieluummin olen sitten se surkimus.
Oma kommenttisi kertoo siitä, ettet ymmärrä, että ihmisillä on eripituisia ja erilaisia suhteita. Tuomitset vuoden suruajan "naurettavan lyhyeksi" tajuamatta, että joku on voinut olla suhteessaan vaikka kolme tai viisi vuotta. Vähän eri asia kuin erota parikymmentä vuotta kestäneestä liitosta, jossa on saatu vielä lapsia. Lisäksi edellytät eron jälkeen vuosien yksinoloa ja itsetutkiskelua, koska itsekin valitsit niin. No entä jos on ollut ennen sitä eroon johtanutta suhdettaan vaikka kymmenen vuotta yksin? Ajattelet todella yksioikoisesti ja tuomitset kaikki muut, joiden elämä on mennyt eri tavalla kuin sinun.
Edelleen puhuin tuolla pitkistä suhteista. Suora lainaus kommentistani: "Minusta vuosi ei kyllä ole kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sehän on helppoa jos kuka vaan kelpaa! Aika monelle tuntuu kelpaavan.
Kaikki käy. Kaveri otti heti eron jälkeen alkoholisoituneen miehen. Hän ei vain pysty asumaan yksin ja sen takia mies kuin mies kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Et lukenut loppuun asti. Kirjoitin, etten puhu pelkästään suruajasta. Ja tarkoitin pitkiä suhteita (joissa yleensä on jo niitä lapsia) enkä muutaman kuukauden tai parin vuoden seurustelusuhteita. Mielestäni kyllä tämän sanoin tuossa viestissäni.
En minä mikään menneessä eläjä ole. Jahkaileva surkimus ehkä. Mutta enpä ainakaan ole sekoittanut lasteni päitä jatkuvasti vaihtuvilla isäpuolilla. Mieluummin olen sitten se surkimus.
Oma kommenttisi kertoo siitä, ettet ymmärrä, että ihmisillä on eripituisia ja erilaisia suhteita. Tuomitset vuoden suruajan "naurettavan lyhyeksi" tajuamatta, että joku on voinut olla suhteessaan vaikka kolme tai viisi vuotta. Vähän eri asia kuin erota parikymmentä vuotta kestäneestä liitosta, jossa on saatu vielä lapsia. Lisäksi edellytät eron jälkeen vuosien yksinoloa ja itsetutkiskelua, koska itsekin valitsit niin. No entä jos on ollut ennen sitä eroon johtanutta suhdettaan vaikka kymmenen vuotta yksin? Ajattelet todella yksioikoisesti ja tuomitset kaikki muut, joiden elämä on mennyt eri tavalla kuin sinun.
Edelleen puhuin tuolla pitkistä suhteista. Suora lainaus kommentistani: "Minusta vuosi ei kyllä ole kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä."
Määrittele pitkä suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko myöntää, että ihmettelen myös tuota, jos kumppanit vaihtuu kuin lennossa. Tulee vähän sellanen olo, että eipä oo tainnu suhteet kovinkaan merkityksellisiä olla, jos heti aloitetaan suhde toisen kanssa. Missä suruaika? Vai onko uusi suhde vain laastarisuhde? Vai eikö kyseinen henkilö vain osaa olla yksin? Vai onko ollut uuden kumppanin kanssa jo ennen suhteen päättymistä?
Vaikea ymmärtää, kun oon itse sellanen ihminen, että sitoudun parisuhteeseen täysillä ja eron sattuessa tarvitsisin myös aikaa nuolla haavojani ennen uutta suhdetta.
Vastauksia:
Suhde on voinut olla hyvin merkityksellinen, mutta siitä on tehty eroa jo pitkään ennen kuin se lopullisesti on tapahtunut. Asiaa on surtu ja työstetty. Sitten kun se suhde on tosiaan vihdoin loppu ja ohi, niin on myös tehtynä surutyö ja itkut itketty. Ja jos silloin sattuu tapaamaan ihan uskomattoman tyypin sattumalta ja etsimättä, niin mitä pitäis sanoa? Että ei, en aloita sun kanssa mitään, vaikka olen valmis ja oot tosi upea, muut ei ymmärrä kuitenkaan.
Mä en tehnyt niin. Otin uuden ihmisen elämääni oikeastaan heti, kun olin muuttanut erilleen 15 vuoden avioliitosta. Kyllä, avioliitto oli merkityksellinen. Kyllä, surin eroa. Ja kyllä, avioeroa oli työstetty useampi vuosi ja kun muutettiin eri osoitteisiin, oli selkeästi eron käsitellyt. Uusi suhde ei ollut laastari, edelleen yhdessä olemme viiden vuoden jälkeen ja aiomme olla vastakin.
Ai niin joo, minulla on lapsiakin, ja otin heti uuden miehen! Sepä vasta hirveää, heti uusi isäkokelas, kun edellinen lähti. (Paitsi että seurustelin uuden miehen kanssa 1,5 vuotta ennen kuin esittelin lapsille, eikä vieläkään asuta yhdessä.)
No eihän sinulla sitten ole ollut mitään uutta isäkokelasta, jos hän tuli lasten kuvioihin vasta 1,5 vuoden päästä. Tuskin muutenkaan tuona aikana sitten kovin avoimesti edes seurustelitte eikä ole kyseessä puoliso, josta ketjun otsikossa puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun parisuhteiden kestot lasketaan vuosissa, joten en ole impulsiivinen suhteesta suhteeseen hyppääjä. Mä nyt vaan satun helposti löytämään laajasta ystävä- ja tuttavapiiristä ihania ihmisiä jotka tykkäävät musta takaisin. Win-win.
Etkö ole koskaan hajalla suhteen loppumisesta?
Olen, mutta eroan niin hyvistä syistä ettei niitä tarvitse jäädä vatvomaan. Olen eksieni kanssa hyvissä väleissä, koska en pariudu vaikeiden ihmisten kanssa.
:D Sinäkö siis kuvittelet, että sureminen ja itsensä kokoaminen johtuu siitä, että eron syyt olivat huonoja?
Sinä taidat erota aika useinkin? Olisiko ihan hölmö ajatus, että sen sijaan, että pidät itseäsi hyvänä ja taitavana eroajana, yrittäisitkin olla hyvä siinä pariutumisessa ja parisuhteessa, niin ei tarvitsisi jatkuvasti eroilla?
Kuinka usein olen luullaksesi ehtinyt erota, jos parisuhteeni kestävät vuosia? Viimeisin parisuhteeni on onnellinen, kestänyt 10 vuotta ja tulee kestämään loppuelämän.
Että hienosti päätelty, hullu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhde ei yleensä pääty siihen, kun muutetaan erilleen, vaan se on alkanut hiipua jo ehkä vuosia aiemmin. Tällöin uusi kumppani voi löytyä eron jälkeen nopeastikin.
En ymmärrä miten entinen kumppani vaikuttaa uuden kumppanin löytymiseen
Joku voi olla eron jälkeen valmis uuteen suhteeseen, koska on tehnyt eroa ja surutyötä jo vaikka vuoden ennen erilleen muuttamista. Jos on toipunut erosta, uusi parisuhde löytyy helpommin kuin tilanteessa, jossa surutyö on vielä kesken.
Tässä taitaa tosiaan olla aika lailla erilaiset näkemykset nopeista käänteistä. Minusta vuosi ei ole kyllä kovinkaan pitkä aika pitkän suhteen päättyessä. Itse mietin eroa kuusi(!) vuotta ja eron jälkeenkin olin vuoden etten katsonutkaan kehenkään mieheen päin ja kolme vuotta eron jälkeen löysin uuden kumppanin. Eli ensimmäisestä eroajatuksesta meni 9 vuotta ennen kuin minulla oli uusi kumppani, joten tuo "jopa vuosi" kuulostaa minun korvaani naurettavan lyhyeltä.
Enkä puhuisi pelkästään suruajasta, vaan uuteen elämään totuttelusta ja uuden suunnan löytämisestä, toiveiden tunnistamisesta jne. Onko siitä vanhasta suhteesta opittu yhtään mitään, jos ei välillä malteta olla yksin ja miettiä, mikä siinä edellisessä suhteessa meni pieleen ja työstetä niitä ajatuksia?
Mikä sinä olet sanomaan, mikä on kenellekin sopiva suruaika? Sehän riippuu täysin suhteen laadusta ja kestosta. Eronneilla lapsettomilla naisilla voi uuden kumppanin löytymistä vauhdittaa ihan sekin, että halutaan saada lapsia. Ei kannata heittää koko elämää hukkaan yhden virhevalinnan takia. Jotkut taas löytävät uuden kumppanin pian yksinkertaisesti siitä syystä, että tutustuvat ja ihastuvat uusiin ihmisiin helposti ja haluavat elää parisuhteessa. Kaikki eivät ole samanlaisia jahkaavia surkimuksia ja menneessä eläjiä kuin sinä.
Miksi näin aggressiivinen ja henkilökohtaiselle tasolle menevä vastaus kommenttiin, jossa rauhallisesti pohditaan asiaa ketään syyttelemättä?
Taitaa olla itse näitä suhteesta toiseen hyppijiä ja innokkaita uusperheiden perustajia oma onni edellä. Tällaisia selityksiä näiltä aina kuulee. Ja virheet toistavat itseään, koska mitään ei opita.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.
Nopeasti pääsit jaloillesi. Kertoo sinusta ja liitostanne kaiken tarpeellisen.
No jaa, minun avioliittoni kesti kunnes kuolema meidät erotti. Sinulla ei taida suhteet pysyä siihen saakka käsissä, mutta kirkastat kruunuasi sillä, että vatuloit erojasi ja identiteettejäsi vuosikaudet.
Mitä pitäisi oppia? Jos ero tulee vaikka miehen väkivaltaisuuden tai alkoholismin perusteella, niin mitä sen naisen tästä tulee oppia ja vatvoa vuosikymmeniä? En ole itse eronnut, mutta jäin leskeksi pitkästä suhteesta. Vuodessa olin päässyt jaloilleni, on vaikea ymmärtää miten avioerosta kestäisi vuosikymmen selvitä.