Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ei vaan kosi?
15.09.2018 |
Ollaan puhuttu jo suhteen alussa, että molemmat halutaan naimisiin. Vuodet ovat vierineet ja mitään ei tapahdu. Nyt kyselin varovasti mieheltä aiheesta ja hän sanoi, että odottaa oikeaa hetkeä (?!!!) Minulle naimisiin meno on erittäin tärkeä juttu ja olenkin ajatellut, että ehkä pitää päästä tästä ihmisestä irti. Ehkä hän odottaa jotain (jotakuta) parempaa? Mitä mieltä olette?
Kommentit (551)
sad kirjoitti:
Me ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, eikä olla naimisissa. Olisin halunnut mennä naimisiin jo ennen lasten syntymää, mutta mies ei kosinut. Oltiin oltu yhdessä jo kolme vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Lapsen synnyttyä lähes "pakotin" mieheni menemään kihloihin kanssani, sillä minulle se merkitsi edes vähän suurempaa sitoutumista minuun, kuin pelkkä seurustelu. Mies ei siis kosinut, vaan kihlautuminen tapahtui minun toiveesta. Toinen lapsi syntyi ja odottelin kosintaa, mutta sitä ei edelleenkään kuulunut. Olin yhdessä leikkauksessa, jossa sain vakavan komplikaation ja siitä toivuttuani toiveet avioliitosta vain vahvistuivat. Ei edelleenkään kosintaa. Vuodet ovat vierineet ja olen ollut vähän kuin löysässä hirressä koko ajan. Kerran kysyinkin häneltä, että miksi et ole halunnut mennä kanssani naimisiin, ja sain vastaukseksi, että ei vaan ole tuntunut siltä... Eli viimeistään silloin tajusin, että mieheni ei oikeasti edes taida rakastaa minua! Miksi sitten olen jatkanut suhteessa? Tiedän, joidenkin mielestä typerä vastaus, mutta lasten takia. Ja mitä muuta vielä? Mies ei ole halunnut myöskään ostaa yhteistä omistusasuntoa kanssani, vaan koko tämä 15 vuotta olemme asuneet vuokralla, mikä on näillä alhaisilla asuntolainan koroilla mielestäni typerää. Tiedän, minä itse olen ollut tässä se kaikkein typerin, mutta ehkä sitä on vaan halunnut toivoa ja odottaa. Mieheni tietää myös, että naimisiin meno olisi minulle iso juttu. Ei ne juhlat, vaan se, että meillä kaikilla olisi sama sukunimi. Nyt minusta tuntuu, että minä en kuulu joukkoon.
Oliko teillä puhetta seurustelun alkuaikoina avioliitosta vai oliko se vain sinun mielikuvitusta ja haluja. Näistä asioista TÄYTYY PUHUA. Ei sillä toisella ole mitään kristallipalloa tai telepaaattisia taitoja. Sinä olet olettanut miehen kosivan jossain vaiheessa. Tiesikö mies, että odotit kosintaa?
Yhteinen sukunimi? Miksi? Me pidimme molemmat omat nimet kun mentiin naimisiin. Lapset olisivat voineet olla MYÖS SINUN NIMELLÄ. Nää on näitä elämän päätöksiä joita pitää miettiä ennen kuin toimii.
Nyt syytät miestä kun hän ei tiennyt mitä sinä halusit elämältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli kärhämää myös naimisiinmenosta vuosia sitten. Kun mies sitten vihdoin kosi, hän otti myös kosinnan aikana puheeksi avioehdon, mitä kaikkea rajattaisiin eron sattuessa toiselta pois. NAimisiinmeno oli ollut miehelle jotenkin "turha asia", ja tuntui että hän painostettuna kosii. Kieltäydyin hänen kosinnastaan, ja sanoin että eiköhän me olla tosiaan ihan ytä onnellisia näinkin, mitä sillä papin aamenella tekee, niinhän hänkin oli sanonut aiemmin. Mies loukkaantui vähän, mutta oli lopulta tyytyväinen ettei "joudu" naimisiin.
Olimme ottaneet molemmat henkivakuutukset, kun ostettiin yhteinen talo. Etuuden saajina olemme toisillemme. Ihan vain siksi, että talolainaa pystyy maksamaan sillä jonkun aikaa, jos jommasta kummasta henki lähtee. Vaihdoin edunsaajaksi oman lapseni. Siinäpä sitä yllätystä jos satun potkaisemaan tyhjää ennen häntä :D
Karrutan myös jatkuvasti omaa tiliäni säästämällä, ja sijoittamalla. Jätän tilille aina 30 000, ja loput laitan poikimaan. Tästäkään mies ei tiedä mitään, ei ole tiennyt koko yhdessäolon aikana, ei silloinkaan kun avioehtoa pykäsi. Omia säästöjä miehellä on ehkä pari tonnia, ja ne aina hupenevat johonkin turhuuteen. Toisaalta ole nkyllä tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen, jossa en ole kenenkään armoilla rahallisesti enkä muutenkaan, vaan voin nostaa kytkintä juuri sillä hetkellä millä huvittaa. Naimisiinmeno olisi tarkoittanut minulle taloudellisen vastuun jakamista, toisen huolehtimisesta kuolemankin jälkeen, turvaa, sitoutumista siihen että yhdessä ollaan sinne hautaan asti. Miehelle tämä oli vastenmielistä, niin sai nyt sen minkä halusikin. Turha odottaa myöskään että omaishoitaisin häntä, tai muuten huolehtisin, mikäli sairastuu tai vammautuu. Otan vain rahani ja nostan kytkintä samantien. Itsepä ei halunnut sitoutua naimisiin menemällä, joten turha itkeä sitten minunkaan sitoutumiseni perään mikäli sellainen tilanne tässä tulee.
Hei minulla on vähän sama tilanne! Mies ei halunnut naimisiin, koska ”mitä se mitään muuttaa” itse olisin halunnut, minulle se tarkoittaisi sitä että olemme oikeasti perhe ja teemme töitä perheen eteen, yhteisen elämän ja tulevaisuuden eteen ja se kestetään yhdessä kävi mitä kävi. Säästettäisiin esim yhdessä ja olisi aina ”me” eikä vain minä ja sinä.. no, mies ei tätä halunnut, avioehtoa piti myös erittäin tärkeänä jotten ”vie hänen rahojaan” :,D mies tienaa toki enemmän kuin minä mutta ei osaa säästää.. minulla on puolet pienemmästä vuosipalkasta säästöjä 30 000e jotka olen sijoittanut. Miehellä ei pennin pyörylää.. no, eletään sitten näin, minä säästän itselleni ja teen rahoillani sitten joskus mitä itse haluan. Mies tehköön itse miten parhaaksi katsoo.
Me ei mennyt sänkyyn ennen avioliittoa. Oli motivaatio kosia, mies kosi jo kolmantena seurustelupäivänä! oltiin tunnettu kyllä jo 4 ja puoli vuotta, oltu läheisiä ystäviä.puolen vuoden päästä siitä oli ihanat kesähäät. nyt ollaan oltu reilusti yli 10 v onnellisessa aviossa ja on liuta ihania lapsia! Eikä olla kaduttu että odotimme! Ennen kaikki odottivat. Nykyään kiivetään peppu edellä puuhun tai suhteeseen ja ihmetellään jälkeenpäin että pieleen meni. On taudit, abortit, onnettomat ihmissuhteet, erot , pettämiset, ei arvosteta eikä kunnioiteta puolisoa ym... Jumalan järjestys on parempi!tutustu ensin, rakastu, harkitse haluatko oikeasti, ihan varmasti, juuri tämän puolisoksesi, ja vasta aviossa aloita avioelämä. Olisi kaikille paras!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä nyt en tolle "jos et kosi lähden" linjalle lähtis. Kyl se mies kosii, jos sua rakastaa. Jos et voi odottaa lähde ja elä unelmiasi. Ehkä et enää löydä hyvää parisuhde tai edes ikinä pääse naimisiin.
Olisitko AP katkera jos lähtisit ja mies löytäisi jonkun ja menisi naimisiin?
Aviomieheni exä katkeroitui kun itse lähti suhteesta kun mies ei halunnut naimisiin. Me tapasimme. Ei oltu puhuttu naimisiin menosta. Mies kosi vuoden seurustelun jälkeen ja seuraavana kesänä meidät vihittiin. Kaikkien kanssa ei vaan tuu sitä tunnetta.
Aviomiehesi exä teki kuitenkin selvästi oikean ratkaisun, koska mies ei selvästi halunnut olla hänen kanssaan, jos sinua oli noin nopeasti kosinut. Se ei tarkoita, ettei tuntuisi pahalta nähdä silmiensä edessä se, että mies halusi avioliiton jonkun toisen kanssa.
Tässä voi olla kyse myös siitä, että kun aloittaja ei ole painostanut miestä kosintaan, vaan antanut miehen itse tehdä päätöksensä, niin kosinta on tapahtunut. Ap:n tapauksessa voisin kuvitella, että mies kokee varsin epämukavaksi ja jopa latistavaksi jatkuvan kosinnan vonkaamisen. Mies voi myös kokea, että koska nainen kokoajan tyrkyttää avioliittoa nenään, niin ei voi järjestää yllätystä, kun olettaa naisen sitä odottavan kokoajan ja näinollen yllätys ei ole enää yllätys. Minua rupeaisi myös rassaamaan se, että kiristetään erolla jos ei kosintaa tule. Millainen ihminen kiristää kumppaniaan yhtään millään? Onko se rakkautta? Erotkaa nyt hyvänen aika suosiolla, koska eihän tuollainen ole missään mielessä tervettä. Mikä on pisin aika, kun olet Ap ollut mainitsematta avioliittoa miehellesi? Tämä nimittäin voi hyvinkin olla ongelman ydin.
Ai jos sanon miehelleni että rakastan sinua, se on painostamista häntä kohtaan. Entä jos sanon että haluan sinua? Sama homma varmaan :D Mies painostuu, että "no nyt en ainakaan nusaise, kun kumppani sitä haluaa, siitäs saa hähää!!" Mikä kaksivuotias sinäkin olet?!? Ihan vilpitön kysymys. Ei kai kukaan oikeasti voi olla niin kertakaikkisen tyhmä, että kuvittelee että miehet noin suurimmaksi osaksi käyttäytyvät suhteessa ainoastaan pelejä pelaten? Että sitä en ainakaan rakkaimmalle ihmiselle anna, mitä hän haluaa, vaan vidtuuksiltaan olen antamatta! Oppiipahan olemaan, niin kerta!!111
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain idiootti tai täysin sinisilmäinen mies menee tänä päivänä enää naimisiin suomalaisen naisen kanssa.
Miehelle avioliitosta on pelkkää etua, eikä mitään haittoja. Mutta tietysti tämä voi olla jollekin liian vaikea asia ymmärtää.
Iso etu kun rahat menee ei-toivottujen penskojen elättämiseen(!??) No NAISEN kommenttihan tämä olikin...
Siis minkä helkkarin takia vannoutunut velattomankaan menee ylipäätänsä naimisiin lapsia toivovan kumppanin kanssa? Suu auki ennen alttaria ja piuhat poikki, ei ole noin vaikeaa.
Kun muuten ei saa secshiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Weera kirjoitti:
Me ei mennyt sänkyyn ennen avioliittoa. Oli motivaatio kosia, mies kosi jo kolmantena seurustelupäivänä! oltiin tunnettu kyllä jo 4 ja puoli vuotta, oltu läheisiä ystäviä.puolen vuoden päästä siitä oli ihanat kesähäät. nyt ollaan oltu reilusti yli 10 v onnellisessa aviossa ja on liuta ihania lapsia! Eikä olla kaduttu että odotimme! Ennen kaikki odottivat. Nykyään kiivetään peppu edellä puuhun tai suhteeseen ja ihmetellään jälkeenpäin että pieleen meni. On taudit, abortit, onnettomat ihmissuhteet, erot , pettämiset, ei arvosteta eikä kunnioiteta puolisoa ym... Jumalan järjestys on parempi!tutustu ensin, rakastu, harkitse haluatko oikeasti, ihan varmasti, juuri tämän puolisoksesi, ja vasta aviossa aloita avioelämä. Olisi kaikille paras!
Kyllä mies pitää koeajaa ennen kuin hänen kanssaan voi suhteeseen ruveta. Minulle seksi on tärkeää enkä todellakaan halua miestä jonka kanssa seksi on tylsää, miehellä on olemattomat taidot tai hänellä on pieni.
Weera kirjoitti:
Me ei mennyt sänkyyn ennen avioliittoa. Oli motivaatio kosia, mies kosi jo kolmantena seurustelupäivänä! oltiin tunnettu kyllä jo 4 ja puoli vuotta, oltu läheisiä ystäviä.puolen vuoden päästä siitä oli ihanat kesähäät. nyt ollaan oltu reilusti yli 10 v onnellisessa aviossa ja on liuta ihania lapsia! Eikä olla kaduttu että odotimme! Ennen kaikki odottivat. Nykyään kiivetään peppu edellä puuhun tai suhteeseen ja ihmetellään jälkeenpäin että pieleen meni. On taudit, abortit, onnettomat ihmissuhteet, erot , pettämiset, ei arvosteta eikä kunnioiteta puolisoa ym... Jumalan järjestys on parempi!tutustu ensin, rakastu, harkitse haluatko oikeasti, ihan varmasti, juuri tämän puolisoksesi, ja vasta aviossa aloita avioelämä. Olisi kaikille paras!
Iso osa suhteista loppuu surkean seksin takia.Riittääkö sinulle että tulee vauvoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka typerä ja tahdotko täytyy olla, jos jää odottamaan kosinta, jota ei koskaan kuulu? Kyllä mies naimisiin haluaa, jos puolisoaan rakastaa. Vai ovatko noiden miesten vanhemmat avopareja? Perusteluna se, ettei avioliitto ole tarpeen on älytön. Jos ei tiedä, kannattaa googlata. Ja jos se ei mitään muuta, niin miksei avioliittoon suostuisi, jos toinen sitä toivoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy tätä samaa - sanasta sanaan - mieheltä itseltään? Jos ei tällaista asiaa voi suoraan ottaa puheeksi, minkälaista arvailuteatteria on arki sitten avioliitossa?
Olen jo moneen otteeseen kertonut, että asiasta on puhuttu. Olen ollut hyvin suorapuheinen hänen kanssaan. Toivottavasti luette, ennenkuin vastaatte. ap
Sitten vaan suora kysymys. Menettekö naimisiin vai kannattaako sinun etsiä joku, joka haluaa samaa kuin sinä. Ja vaadi oikea vastaus. Mikään mies haluaa kosia ei kelpaa.
Jep! Mä tein näin kun oltii oltu 1.5v yhdessä. Asuimme erillään omissa asunnoissamme, mutta sitten minä jouduin muuttamaan koska vuokraisäntä kuoli ja perikunta myi asunnon jossa asuin. Aikaa oli se 6kk etsiä uusi asunto, ja tässä vaiheessa keskustelimme miehen kanssa asioista. Hän sanoi että voitaisiin kyllä vielä asua erikseenkin, ja että katsella yhteistä asuntoa sitten myöhemmin, ehkä vuoden päästä. Olin sitä mieltä että ellei mies vielä halua asua kanssani, vaan haluaa "katsella" vielä, (mutta mahdollisesti puoli vuotta sen jälkeen kun olisin vaivalla etsinyt uuden asunnon itselleni, muuttanut sinne ja saanut juuri pikkuhiljaa kämpän taas kuntoon, niin SITTEN olisi ehkä muutettu yhteen) niin hän voi sitten katsella ihan itsekseen. Että minä kyllä tiedän mitä haluan, mutta jos hän on tässä vaiheessa vielä epävarma, niin emme taida sitten sopia yhteen. Että en ala roikkumaan missään öysässä hirressä ja odottelemaan milloin herra ehkä on valmis sitoutumaan. Että minulle on tarjolla paljon muitakin miehiä, sellaisia jotka oikeasti hhaluavat kanssani tulevaisuuden, että ei minun ole mikään pakko eikä järki odotella milloin mies mahdollisesti suvaitsee tietää että haluaa viettää loppuelämänsä juuri minun kanssani.
Sanoin nämä asiat puhelimessa, pyysin miettimään asiaa huomiseen, ja sitten laitoin yöksi puhelimen kiinni. Seuraavana aamuna oli luuri täynnä viestejä joissa mies selitti käytöstään, ja oli tajunnut olleensa tosi typerä.
Seuraavalla viikolla haettiin sormukset, ja 3kk päästä ostettiin yhteinen asunto.
Eli heitit miehelle kosi-tai-eroan-kortin...jepjep.
Itseasiassa en, vaan jos-et -halua-sitoutua-niin-erotaan -kortin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sad kirjoitti:
Me ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, eikä olla naimisissa. Olisin halunnut mennä naimisiin jo ennen lasten syntymää, mutta mies ei kosinut. Oltiin oltu yhdessä jo kolme vuotta ennen ensimmäisen lapsen syntymää. Lapsen synnyttyä lähes "pakotin" mieheni menemään kihloihin kanssani, sillä minulle se merkitsi edes vähän suurempaa sitoutumista minuun, kuin pelkkä seurustelu. Mies ei siis kosinut, vaan kihlautuminen tapahtui minun toiveesta. Toinen lapsi syntyi ja odottelin kosintaa, mutta sitä ei edelleenkään kuulunut. Olin yhdessä leikkauksessa, jossa sain vakavan komplikaation ja siitä toivuttuani toiveet avioliitosta vain vahvistuivat. Ei edelleenkään kosintaa. Vuodet ovat vierineet ja olen ollut vähän kuin löysässä hirressä koko ajan. Kerran kysyinkin häneltä, että miksi et ole halunnut mennä kanssani naimisiin, ja sain vastaukseksi, että ei vaan ole tuntunut siltä... Eli viimeistään silloin tajusin, että mieheni ei oikeasti edes taida rakastaa minua! Miksi sitten olen jatkanut suhteessa? Tiedän, joidenkin mielestä typerä vastaus, mutta lasten takia. Ja mitä muuta vielä? Mies ei ole halunnut myöskään ostaa yhteistä omistusasuntoa kanssani, vaan koko tämä 15 vuotta olemme asuneet vuokralla, mikä on näillä alhaisilla asuntolainan koroilla mielestäni typerää. Tiedän, minä itse olen ollut tässä se kaikkein typerin, mutta ehkä sitä on vaan halunnut toivoa ja odottaa. Mieheni tietää myös, että naimisiin meno olisi minulle iso juttu. Ei ne juhlat, vaan se, että meillä kaikilla olisi sama sukunimi. Nyt minusta tuntuu, että minä en kuulu joukkoon.
Siis jos lapsia tekee avoliitossa, niin tietysti naisen sukunimi lapsille! Vaihda lasten sukunimet, niin se on mies, joka ei kuulu joukkoon.
Meillä taas on vähän erilainen dilemma miehen kanssa. Minä kosin viime karkauspäivänä, ja mies vastasi kyllä rakkaani. Päivämäärä ja vuosi jätettiin vapaaksi, sormukset kuitenkin ostettiin kosintaani seuraavana "vuosipäivänä" Tai siis päivä sen jälkeen koska karkauspäivä :p
Pikkuhiljaa siis :D
Mies on halunnut itse "kosia uudestaan", eli niin että hän on jo katsonut alustavan päivämäärän, ja jos ei järjestänyt, niin ainakin jo hyvin suunnitellut jotain siihen. Minä taas olen kieltänyt tekemästä niin, sillä minulla/meillä on nimiongelma!!
Mies on ollut aikaisemmin naimisissa, ja hänen jo kuuden vuoden takainen exänsä piti mieheni nimen. On siis olemassa jo "rouva Möttönen", eikä minusta todellakaan tule Rouva möttönen kakkosta!
Mies ei ole halukas vaihtamaan minun nimeeni, enkä oikeastaan tiedä haluaisinko edes miestä sukuni nimelle, vaikka hän sitä itse haluaisikin. Voisimme molemmat myös pitää omat nimemme, mutta sitten on edelleen se rouva möttönen olemassa, vaikka virallisesti exä onkin, niin nimellisesti ei. Vaihtoehdoksi jää kokonaan uusi sukunimi.
Pitäisikin ehkä miehelle sanoa, että hän voi kosia minua sitten kun on saanut tämän nimiasian selvitettyä, että miten sen kanssa tehdään :D :p
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en vaihtanut nimeä, koska oli jo olemassa rouva Virtanen ykkönen. Ei huvittanut olla osa haaremia.
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on vähän erilainen dilemma miehen kanssa. Minä kosin viime karkauspäivänä, ja mies vastasi kyllä rakkaani. Päivämäärä ja vuosi jätettiin vapaaksi, sormukset kuitenkin ostettiin kosintaani seuraavana "vuosipäivänä" Tai siis päivä sen jälkeen koska karkauspäivä :p
Pikkuhiljaa siis :D
Mies on halunnut itse "kosia uudestaan", eli niin että hän on jo katsonut alustavan päivämäärän, ja jos ei järjestänyt, niin ainakin jo hyvin suunnitellut jotain siihen. Minä taas olen kieltänyt tekemästä niin, sillä minulla/meillä on nimiongelma!!
Mies on ollut aikaisemmin naimisissa, ja hänen jo kuuden vuoden takainen exänsä piti mieheni nimen. On siis olemassa jo "rouva Möttönen", eikä minusta todellakaan tule Rouva möttönen kakkosta!
Mies ei ole halukas vaihtamaan minun nimeeni, enkä oikeastaan tiedä haluaisinko edes miestä sukuni nimelle, vaikka hän sitä itse haluaisikin. Voisimme molemmat myös pitää omat nimemme, mutta sitten on edelleen se rouva möttönen olemassa, vaikka virallisesti exä onkin, niin nimellisesti ei. Vaihtoehdoksi jää kokonaan uusi sukunimi.
Pitäisikin ehkä miehelle sanoa, että hän voi kosia minua sitten kun on saanut tämän nimiasian selvitettyä, että miten sen kanssa tehdään :D :p
Mitä väliä sillä on jos exä on pitänyt nimen? ei pitäisi liittyviä sinuun/teihin mitenkään. Ihan yhtä lailla voi miettiä miksi ottaa "rouva Virtanen" kun rouva virtasia on olemassa satoja saati miehen isän vaimo on rouva Virtanen. Ongelma on sinun pääsi sisällä. Miehellä tuskin on ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla tuon kosimisen kanssa vähän kuin muunkin rakastamisen; jos sitä ei tule muuta kuin pakottamalla, eipä siinä rakkautta ole eikä aitoa tunnetta.
Minäkin luulin jotenkin, että kun mies vaan kosii, niin hän rakastaa minua. Joo varmaan, jos hän olisi tehnyt sen luontevasti ja omasta tahdostaan, siinä parin vuoden sisällä seurustelun alkamisesta. Sen sijaan kun kärtin sitä, kihloihin mentiin viiden vuoden ja naimisiin kahdeksan vuoden päästä. Voitte varmaan arvata, kuinka rakkaudellinen mies oli minua kohtaan senkään jälkeen. Ei olisi pitänyt hirttäytyä toivoon, vaan myöntää että haluamme eri asipita ja mennä eri teille.
Minä olen kokenut kaksi erilaista tilannetta mitä kosimiseen tulee :D Ensimmäisen kerran kihlauduin parikymppisenä, ja sepä oli huono kokemus. Kyseessä oli ensirakkaus, jonka kanssa olimme olleet yhdessä jo 15-vuotiaista. Parikymppisinä asuimme yhdessä, ja suhde taisi vedellä jo viimeisiään kun minä nuorena ja kokemattomana sain loistoajatuksen, että kihloihin meneminen varmaan auttaisi. Hävettää myöntää, että painostin miehen kosimaan. Ei jäänyt kovin hyvät muistot koko jutusta, joten en suosittele......
Nyt olen ihan "aikuisten" parisuhteessa, 4 vuotta jo takana. Mielestäni olisi pikkuhiljaa aika mennä naimisiin ja hankkia lapsia (olen jo yli 30-vuotias) ja mies on samaa mieltä, mutta jos hänessä jokin vika on niin saamattomuus. Ja minä en TAATUSTI tee toiste sitä virhettä että painostaisin, joten tässä sitä sitten odotellaan :D Uskon kyllä että kosinta sieltä tulee, mutta mies alkoi (oma-aloitteisesti) vihjailla siihen suuntaan jo yli vuosi sitten, joten enpä tiedä koska se sitten oikeasti tapahtuu.
Minun osani elämässä näköjään ei ole näiden asioiden lutviutuminen kuin vettä vain :) Mutta siitä olen hämmentynyt miten täällä on niin paljon naimisiin haluavien naisten syyllistäjiä. Minulle ainakin avioliitto edustaa hyvin tärkeitä asioita, ja myös niitä käytännön syitä löytyy, joten todellakin suunnitelmiini kuuluu naimisiin meno, jos se vain miehellekin passaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vain idiootti tai täysin sinisilmäinen mies menee tänä päivänä enää naimisiin suomalaisen naisen kanssa.
Miehelle avioliitosta on pelkkää etua, eikä mitään haittoja. Mutta tietysti tämä voi olla jollekin liian vaikea asia ymmärtää.
Näin. Meilläkin miehelle olisi tullut naimisiinmenosta pelkkää hyötyä. Avioehdon olisin mielelläni kirjoittanut, rajaten pois vaikkapa sen mitä kumpainenkin meistä perii esim. omilta vanhemmiltamme, jonkun suvun kesämökin,jne, eron sattuessa, ihan tällaisen perussopimuksen, joka pitäisi olla selvä puolisoille mielestäni ilman avioehtojakin. Mutta sen sijaan näen vastentahtoisen miehen "kosimassa" edessäni käsiään väännellen että "kun nyt kerran pakko on", ottaen edes henkeä välillä vetämättä samaan lauseeseen mukaan sanan avioehto.
Kyllä minulla rakkautta edelleen miehelle riittää, ja samalla tavalla otan ne rusinat pullasta kuin hänkin, mutta siniset silmäni kyllä aukesivat hänen kanssaan, enkä koskaan enää aio luottaa keneenkään niin paljon kuin itseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on vähän erilainen dilemma miehen kanssa. Minä kosin viime karkauspäivänä, ja mies vastasi kyllä rakkaani. Päivämäärä ja vuosi jätettiin vapaaksi, sormukset kuitenkin ostettiin kosintaani seuraavana "vuosipäivänä" Tai siis päivä sen jälkeen koska karkauspäivä :p
Pikkuhiljaa siis :D
Mies on halunnut itse "kosia uudestaan", eli niin että hän on jo katsonut alustavan päivämäärän, ja jos ei järjestänyt, niin ainakin jo hyvin suunnitellut jotain siihen. Minä taas olen kieltänyt tekemästä niin, sillä minulla/meillä on nimiongelma!!
Mies on ollut aikaisemmin naimisissa, ja hänen jo kuuden vuoden takainen exänsä piti mieheni nimen. On siis olemassa jo "rouva Möttönen", eikä minusta todellakaan tule Rouva möttönen kakkosta!
Mies ei ole halukas vaihtamaan minun nimeeni, enkä oikeastaan tiedä haluaisinko edes miestä sukuni nimelle, vaikka hän sitä itse haluaisikin. Voisimme molemmat myös pitää omat nimemme, mutta sitten on edelleen se rouva möttönen olemassa, vaikka virallisesti exä onkin, niin nimellisesti ei. Vaihtoehdoksi jää kokonaan uusi sukunimi.
Pitäisikin ehkä miehelle sanoa, että hän voi kosia minua sitten kun on saanut tämän nimiasian selvitettyä, että miten sen kanssa tehdään :D :p
Mitä väliä sillä on jos exä on pitänyt nimen? ei pitäisi liittyviä sinuun/teihin mitenkään. Ihan yhtä lailla voi miettiä miksi ottaa "rouva Virtanen" kun rouva virtasia on olemassa satoja saati miehen isän vaimo on rouva Virtanen. Ongelma on sinun pääsi sisällä. Miehellä tuskin on ongelmaa.
Ei se tuon kirjoittajan pään sisällä oleva ongelma ole. Sinullahan se on ongelma, jos et ymmärrä, että tuo tilanne on vähän kiusallinen. Kirjoittajan mies kuulostaa "käytetytältä" ja kuulostaa myös siltä, että eksä olisi tavallaan vielä osa elämää, vaikkei olisikaan...
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kokenut kaksi erilaista tilannetta mitä kosimiseen tulee :D Ensimmäisen kerran kihlauduin parikymppisenä, ja sepä oli huono kokemus. Kyseessä oli ensirakkaus, jonka kanssa olimme olleet yhdessä jo 15-vuotiaista. Parikymppisinä asuimme yhdessä, ja suhde taisi vedellä jo viimeisiään kun minä nuorena ja kokemattomana sain loistoajatuksen, että kihloihin meneminen varmaan auttaisi. Hävettää myöntää, että painostin miehen kosimaan. Ei jäänyt kovin hyvät muistot koko jutusta, joten en suosittele......
Nyt olen ihan "aikuisten" parisuhteessa, 4 vuotta jo takana. Mielestäni olisi pikkuhiljaa aika mennä naimisiin ja hankkia lapsia (olen jo yli 30-vuotias) ja mies on samaa mieltä, mutta jos hänessä jokin vika on niin saamattomuus. Ja minä en TAATUSTI tee toiste sitä virhettä että painostaisin, joten tässä sitä sitten odotellaan :D Uskon kyllä että kosinta sieltä tulee, mutta mies alkoi (oma-aloitteisesti) vihjailla siihen suuntaan jo yli vuosi sitten, joten enpä tiedä koska se sitten oikeasti tapahtuu.
Minun osani elämässä näköjään ei ole näiden asioiden lutviutuminen kuin vettä vain :) Mutta siitä olen hämmentynyt miten täällä on niin paljon naimisiin haluavien naisten syyllistäjiä. Minulle ainakin avioliitto edustaa hyvin tärkeitä asioita, ja myös niitä käytännön syitä löytyy, joten todellakin suunnitelmiini kuuluu naimisiin meno, jos se vain miehellekin passaa.
Saamattoman miehen ryhdistäytymistä odotellessasi hedelmällisyytesi laskee kohisten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä taas on vähän erilainen dilemma miehen kanssa. Minä kosin viime karkauspäivänä, ja mies vastasi kyllä rakkaani. Päivämäärä ja vuosi jätettiin vapaaksi, sormukset kuitenkin ostettiin kosintaani seuraavana "vuosipäivänä" Tai siis päivä sen jälkeen koska karkauspäivä :p
Pikkuhiljaa siis :D
Mies on halunnut itse "kosia uudestaan", eli niin että hän on jo katsonut alustavan päivämäärän, ja jos ei järjestänyt, niin ainakin jo hyvin suunnitellut jotain siihen. Minä taas olen kieltänyt tekemästä niin, sillä minulla/meillä on nimiongelma!!
Mies on ollut aikaisemmin naimisissa, ja hänen jo kuuden vuoden takainen exänsä piti mieheni nimen. On siis olemassa jo "rouva Möttönen", eikä minusta todellakaan tule Rouva möttönen kakkosta!
Mies ei ole halukas vaihtamaan minun nimeeni, enkä oikeastaan tiedä haluaisinko edes miestä sukuni nimelle, vaikka hän sitä itse haluaisikin. Voisimme molemmat myös pitää omat nimemme, mutta sitten on edelleen se rouva möttönen olemassa, vaikka virallisesti exä onkin, niin nimellisesti ei. Vaihtoehdoksi jää kokonaan uusi sukunimi.
Pitäisikin ehkä miehelle sanoa, että hän voi kosia minua sitten kun on saanut tämän nimiasian selvitettyä, että miten sen kanssa tehdään :D :p
Mitä väliä sillä on jos exä on pitänyt nimen? ei pitäisi liittyviä sinuun/teihin mitenkään. Ihan yhtä lailla voi miettiä miksi ottaa "rouva Virtanen" kun rouva virtasia on olemassa satoja saati miehen isän vaimo on rouva Virtanen. Ongelma on sinun pääsi sisällä. Miehellä tuskin on ongelmaa.
Ei tietenkään miehellä ole ongelmaa, koska hänellähän sitten on kaksi omalla nimellään olevaa vaimoa. Mahtaisi olla toisinpäin ongelma, jos minun nimellä kulkisi ex-miehiä ;)
Sehän se pinnallista on, että ei edes naimisiin mene . Naimisiin menohan ei nimenomaan ole pinnallista.
Ja jos se kumppani on hyvä , niin myös hän haluaa naimisiin. Ja jos se ei halua, niin silloin se ei ole hyvä kumppani, kun ei suostu virallistamaan suhdetta.