Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä, kun mies ei vaan kosi?
15.09.2018 |
Ollaan puhuttu jo suhteen alussa, että molemmat halutaan naimisiin. Vuodet ovat vierineet ja mitään ei tapahdu. Nyt kyselin varovasti mieheltä aiheesta ja hän sanoi, että odottaa oikeaa hetkeä (?!!!) Minulle naimisiin meno on erittäin tärkeä juttu ja olenkin ajatellut, että ehkä pitää päästä tästä ihmisestä irti. Ehkä hän odottaa jotain (jotakuta) parempaa? Mitä mieltä olette?
Kommentit (551)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy tätä samaa - sanasta sanaan - mieheltä itseltään? Jos ei tällaista asiaa voi suoraan ottaa puheeksi, minkälaista arvailuteatteria on arki sitten avioliitossa?
Olen jo moneen otteeseen kertonut, että asiasta on puhuttu. Olen ollut hyvin suorapuheinen hänen kanssaan. Toivottavasti luette, ennenkuin vastaatte. ap
Sitten vaan suora kysymys. Menettekö naimisiin vai kannattaako sinun etsiä joku, joka haluaa samaa kuin sinä. Ja vaadi oikea vastaus. Mikään mies haluaa kosia ei kelpaa.
Jep! Mä tein näin kun oltii oltu 1.5v yhdessä. Asuimme erillään omissa asunnoissamme, mutta sitten minä jouduin muuttamaan koska vuokraisäntä kuoli ja perikunta myi asunnon jossa asuin. Aikaa oli se 6kk etsiä uusi asunto, ja tässä vaiheessa keskustelimme miehen kanssa asioista. Hän sanoi että voitaisiin kyllä vielä asua erikseenkin, ja että katsella yhteistä asuntoa sitten myöhemmin, ehkä vuoden päästä. Olin sitä mieltä että ellei mies vielä halua asua kanssani, vaan haluaa "katsella" vielä, (mutta mahdollisesti puoli vuotta sen jälkeen kun olisin vaivalla etsinyt uuden asunnon itselleni, muuttanut sinne ja saanut juuri pikkuhiljaa kämpän taas kuntoon, niin SITTEN olisi ehkä muutettu yhteen) niin hän voi sitten katsella ihan itsekseen. Että minä kyllä tiedän mitä haluan, mutta jos hän on tässä vaiheessa vielä epävarma, niin emme taida sitten sopia yhteen. Että en ala roikkumaan missään öysässä hirressä ja odottelemaan milloin herra ehkä on valmis sitoutumaan. Että minulle on tarjolla paljon muitakin miehiä, sellaisia jotka oikeasti hhaluavat kanssani tulevaisuuden, että ei minun ole mikään pakko eikä järki odotella milloin mies mahdollisesti suvaitsee tietää että haluaa viettää loppuelämänsä juuri minun kanssani.
Sanoin nämä asiat puhelimessa, pyysin miettimään asiaa huomiseen, ja sitten laitoin yöksi puhelimen kiinni. Seuraavana aamuna oli luuri täynnä viestejä joissa mies selitti käytöstään, ja oli tajunnut olleensa tosi typerä.
Seuraavalla viikolla haettiin sormukset, ja 3kk päästä ostettiin yhteinen asunto.
Eli heitit miehelle kosi-tai-eroan-kortin...jepjep.
No voi byääh kun kaikki eivät anna miestensä vain vapaamatkustaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Perinteinen" naimisiinmeno ei ole enää tätä päivää ja sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä parisuhteen vahvuuden tai rakkauden kanssa. Näen sen enemmän siirtymäriittinä perhe-elämään, joka on fiksua tehdä haluamallaan tavalla sitten jos/kun niitä lapsia tulee. Se on kahden aikuisen ihmisen tietoisesti tehty liitto, joka takaa että kävi miten kävi, lapsilla ja puolisolla tulee olemaan asiat hyvin.
Käsittämätöntä ajatella asiaa niin, että kumppani ei ole tosissaan, jos ei kosi. Kuka tahansa kadun tallaaja voi ostaa sen sormuksen ja mennä polvilleen - tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaveri olisi yhtään sen enempää rakastunut tai tosissaan, kuin kumppani, joka on ollut kanssasi viimeiset 5 vuotta. Päinvastoin. Sormus on vain symboli, joka edustaa tätä lupautta kautta historian. Se ei kuitenkaan sitä tarkoita, että ostamalla sen asia materialisoituu ja on ikuista. Sen voi todeta ihan tilastoja katsomalla.
Mutta tärkeintähän nykyään on tietysti se, että pääsee lataamaan niitä teeskentelykuvia juhlista instaan ja faceen, koska sieltä saa sitten niitä tykkäyksiä. Niitä kun saa tarpeeksi, voi itselleenkin vakuttaa että nyt on kaikki hyvin ja kylläpä sitä tosiaan ollaan rakastuneita. Jos suhteen pohja on vahva ja asiat muuten hyvin, ihan turhaa miettiä pinnallisia asioita ja sitä mitä muut ajattelee, jos sitä sormusta ei ole sormessa tiettyyn ikään mennessä.
t. m32v, 10 vuotta seurustelua takana.
Käsittämätöntä että joku sotkee noin pahasti avioliiton ja sitä kuvaavan sormuksen, jonka voi hankkia tai olla hankkimatta vaikka olisi naimisissa. Sitä voi myös olla käyttämättä vaikka sellainen olisikin. En itsekään voi käyttää sormusta töissä ja usein se jää korurasiaan pidemmäksikin aikaa. Erikoista kuvitella että ihmiset haluavat naimisiin jonkun sormuksen takia, mitä voi ostaa vaikka kymmenen ilmankin!
Ihmettelenpä ettei näitä avioliitto on ikivanha höpötys jolla ei mitään tee - kommentteja tullut aikanaan noihin ketjuihin silloin kun pohdittiin sukupuolineutraalia avioliittolakia. Miksikä se oli kaikille niin tärkeä saada vaikkei koko avioliitolla ole enää mitään merkitystä ja kaikki on oikeastaan paremmin ilman sitä?
Niinpä niin.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelenpä ettei näitä avioliitto on ikivanha höpötys jolla ei mitään tee - kommentteja tullut aikanaan noihin ketjuihin silloin kun pohdittiin sukupuolineutraalia avioliittolakia. Miksikä se oli kaikille niin tärkeä saada vaikkei koko avioliitolla ole enää mitään merkitystä ja kaikki on oikeastaan paremmin ilman sitä?
Niinpä niin.
Rusinapullapuolisot halusivat vain päästä kiillottamaan sädekehäänsä.
Kaveri parisuhteessa miehen kanssa ollut jo 8 vuotta, kaksi lasta löytyy 4 ja 3 vuotiaat.
Mies ei vieläkään ole edes kihloja hoitanut.
Enkä edes usko, että tuleekaan hoitamaan.
Ollaa kaljalla törmätty ja satuin kysäseen asiasta, mutta mies vastasi siihen "ihan höpö hommaa ja turhaa rahan tuhlaamista".
Vähän surullista sivusta seurata, kun kuitenkin tietää, että ystäväni naimisiin haluaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Odottaa jotakuta parempaa. On ajatellut, että joskus haluaa naimisiin, mutta ei ollut ajatellut, että olisi tavannut sitä ainoaa oikeaa vielä. Eli elämä loppuiän sinun kanssa ei ollut suunnitelmissa, olette jotenkin ajautuneet olemaan yhdessä noin kauan. Kosi sinä, ja jos saat pakit, tiedät lähteä suhteesta.
Onhan siinä vielä paljon muuta sovittavaa. Se tärkein kuinka usein harrastatte seksiä. Joka päivä vai joka kolmas päivä. Pitääkö vielä sopia kellonaikakin. No se seksi on kuitenkin tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Simppeliä: ei seksiä ennen kosintaa ja hääpäivää ;) Siinä äkkiä kyllä saa päivän kalenteriin, jos mies oikeasti rakastaa. Jos taas ei, niin parempi mennäkin.
Juoksisin ja lujaa tuommoisen naisen luota :D Varmasti moni muukin mies. "jos mies oikeasti rakastaa". Rakastatko sinä jos kiristät seksillä että saat jotain mitä itse haluat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sama tilanne.
Tapasimme kolme vuotta sitten ja tein hyvin selväksi jo alussa, että haluan naimisiin. Mies oli ok asian kanssa.
Puhuin avioliitosta 1,5 vuoden jälkeen (olimme ostamassa asuntoa yhdessä), johon mies tokaisi, että haluaa kosia itse kun aika on sopiva.
Meni pari vuotta ja tästä asiasta on tullut pienoinen mörkö meille. Luulin, että olimme samalla sivulla, luulin että avioliitto ei ole niin iso asia tässä vaiheessa elämää, vielä kun omistamme asunnon yhdessä..
Kosin miestä puolisen vuotta sitten ja annoin itse naimisiin menolle 2 vuotta aikaa. Eli silloin olisimme olleet n. 5 vuotta yhdessä - ei liian aikaista eihän? Mies suostui, mutta asiasta ei enää puhuttu.. Turhauduin ja meille tuli riita.. Mies oli siinä uskossa että hänen pitäisi kosia 2 vuoden päästä, mutta paljasti ettei ehkä siihenkään ole valmis ja ihmettelee miksi avioliitto on niin tärkeä minulle.
Aaaaargh! Nyt olemme lähtöpisteessä ja kumpikaan ei puhu asiasta.
Olen niin ärsyyntynyt asiaan, että mietin jo etten ikinä halua naimisiin. Ei sen pitäisi olla näin vaikeaa.
Helvetti että kuullostat ahdistavalta painostajalta. ps. me muutettiin vasta 8v seurustelun jälkeen yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Perinteinen" naimisiinmeno ei ole enää tätä päivää ja sillä ei ole mielestäni mitään tekemistä parisuhteen vahvuuden tai rakkauden kanssa. Näen sen enemmän siirtymäriittinä perhe-elämään, joka on fiksua tehdä haluamallaan tavalla sitten jos/kun niitä lapsia tulee. Se on kahden aikuisen ihmisen tietoisesti tehty liitto, joka takaa että kävi miten kävi, lapsilla ja puolisolla tulee olemaan asiat hyvin.
Käsittämätöntä ajatella asiaa niin, että kumppani ei ole tosissaan, jos ei kosi. Kuka tahansa kadun tallaaja voi ostaa sen sormuksen ja mennä polvilleen - tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaveri olisi yhtään sen enempää rakastunut tai tosissaan, kuin kumppani, joka on ollut kanssasi viimeiset 5 vuotta. Päinvastoin. Sormus on vain symboli, joka edustaa tätä lupautta kautta historian. Se ei kuitenkaan sitä tarkoita, että ostamalla sen asia materialisoituu ja on ikuista. Sen voi todeta ihan tilastoja katsomalla.
Mutta tärkeintähän nykyään on tietysti se, että pääsee lataamaan niitä teeskentelykuvia juhlista instaan ja faceen, koska sieltä saa sitten niitä tykkäyksiä. Niitä kun saa tarpeeksi, voi itselleenkin vakuttaa että nyt on kaikki hyvin ja kylläpä sitä tosiaan ollaan rakastuneita. Jos suhteen pohja on vahva ja asiat muuten hyvin, ihan turhaa miettiä pinnallisia asioita ja sitä mitä muut ajattelee, jos sitä sormusta ei ole sormessa tiettyyn ikään mennessä.
t. m32v, 10 vuotta seurustelua takana.
Sun kirjoituksen viimeinen kappale on käsittämätöntä sontaa. Outo ajatusmaailma, että "tärkeintä on tietysti päästä esittelemään hienoja kuvia someen."
Kaikki eivät ole edes somessa ja vaikka olisivat, tuskin yhdenkään kosintaa odottavan naisen päätavoite on päästä leuhkimaan muille! Eiköhän se jokaisella ole se oman parisuhteen onnellisuus ja hyvinvointi, oli sitten naimisissa tai ei.
Kirjoittajan viimeinen kappale lienee sarkasmia, mutta kyllä tuossa ihan perääkin on kun omaakin tuttavapiiriä katsoo. Kuvia lataillaan pitkään vielä häiden jälkeenkin ja laitetaan kliseisiä "oi mussu kuinka tärkeä oletkaan" -tekstejä, jotka voisi sanoa ihan intiimisti kahden kesken. Nykyään sitä täytyy tuutata ja tyrkyttää itseään joka paikassa ja vakuutella puoliväkisin, kuinka hyvin menee.
Hieman tosin sivuraiteilla alkuperäisen kirjoittajan tilanteesta, koska olivat jo suhteen alussa keskustelleet että molemmat haluavat naimisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi et kysy tätä samaa - sanasta sanaan - mieheltä itseltään? Jos ei tällaista asiaa voi suoraan ottaa puheeksi, minkälaista arvailuteatteria on arki sitten avioliitossa?
Olen jo moneen otteeseen kertonut, että asiasta on puhuttu. Olen ollut hyvin suorapuheinen hänen kanssaan. Toivottavasti luette, ennenkuin vastaatte. ap
Sitten vaan suora kysymys. Menettekö naimisiin vai kannattaako sinun etsiä joku, joka haluaa samaa kuin sinä. Ja vaadi oikea vastaus. Mikään mies haluaa kosia ei kelpaa.
Jep! Mä tein näin kun oltii oltu 1.5v yhdessä. Asuimme erillään omissa asunnoissamme, mutta sitten minä jouduin muuttamaan koska vuokraisäntä kuoli ja perikunta myi asunnon jossa asuin. Aikaa oli se 6kk etsiä uusi asunto, ja tässä vaiheessa keskustelimme miehen kanssa asioista. Hän sanoi että voitaisiin kyllä vielä asua erikseenkin, ja että katsella yhteistä asuntoa sitten myöhemmin, ehkä vuoden päästä. Olin sitä mieltä että ellei mies vielä halua asua kanssani, vaan haluaa "katsella" vielä, (mutta mahdollisesti puoli vuotta sen jälkeen kun olisin vaivalla etsinyt uuden asunnon itselleni, muuttanut sinne ja saanut juuri pikkuhiljaa kämpän taas kuntoon, niin SITTEN olisi ehkä muutettu yhteen) niin hän voi sitten katsella ihan itsekseen. Että minä kyllä tiedän mitä haluan, mutta jos hän on tässä vaiheessa vielä epävarma, niin emme taida sitten sopia yhteen. Että en ala roikkumaan missään öysässä hirressä ja odottelemaan milloin herra ehkä on valmis sitoutumaan. Että minulle on tarjolla paljon muitakin miehiä, sellaisia jotka oikeasti hhaluavat kanssani tulevaisuuden, että ei minun ole mikään pakko eikä järki odotella milloin mies mahdollisesti suvaitsee tietää että haluaa viettää loppuelämänsä juuri minun kanssani.
Sanoin nämä asiat puhelimessa, pyysin miettimään asiaa huomiseen, ja sitten laitoin yöksi puhelimen kiinni. Seuraavana aamuna oli luuri täynnä viestejä joissa mies selitti käytöstään, ja oli tajunnut olleensa tosi typerä.
Seuraavalla viikolla haettiin sormukset, ja 3kk päästä ostettiin yhteinen asunto.
Eli heitit miehelle kosi-tai-eroan-kortin...jepjep.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta olen ollut samankaltaisessa tilanteessa. Kun elämäntilanteet muuttuu, niin voi miettiä meneekö virran mukana vai tekeekö jotain aktiivisia muita ratkaisuja.
Miehen kanssa voi neuvotella, mutta joskus on helpointa ilmoittaa että minä olen jo miettinyt tätä asiaa ja tullut siihen tulokseen että tarjoilen nämä vaihtoehdot. Niistä voidaan keskustella, mutta mitään epämääräisiä pohdintoja en halua.
He's just not that into you. No voi se ollakin, mutta jos mies tietää että asia ahdistaa sinua eikä tee asialle mitään, johtopäätöksiä voi kyllä vetää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ottamatta avioliiton tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen kantaa (koska se ei ole tämän ketjun pointti), ap ja kumppaninsa ovat molemmat sanoneet että haluavat naimisiin toistensa kanssa.
Eli ketään ei olla kiristämässä tai painostamassa kun kerran asia on jo puhuttu selväksi.
Periaatteessa.
Ap on syystäkin huolissaan ja ymmällään tuosta vetkuttelusta, jolle ei tunnu löytyvän selitystä. Miekkosta ei tunnu paljoa kiinnostavan, loukkaako viivyttely ap:n tunteita, saako se hänet katselemaan muita kumppaniehdokkaita ja harkitsemaan koko suhteen tulevaisuutta. Se on ongelma. Joko mies valehtelee halustaan sitoutua tai sitten hän on välinpitämätön ja kylmä. Kumpikin vaihtoehto saisi itseni lähtemään suhteesta vikkelästi, mutta kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia. Minulle tuollainen käytös kielisi siitä että mies ei ole tosissaan. Ja kun ei sitä vihkivalaa ole annettu niin eipä sitä tarvitse myöskään noudattaa. On aika väsyttävää rakentaa elämäänsä pelkkien oletusten varaan, faktojen sijasta.
Jos avioliitto on itselle todella tärkeä asia, niin ei kannata hankkia yhteistä asuntoa tai lapsia ennen kuin vasta kosinnan jälkeen. Ja sellaisen oikean kosinnan, jonka jälkeen laitetaan asiat rullaamaan, valitaan päivä, jutellaan siitä millaiset juhlat tulee (vai tuleeko) jne.
Vuosien yhdessäasumisen ja lapsien jälkeen moni mies menettää kiinnostuksensa naimisiinmenoa kohtaan, tulee sellainen ”hyvähän meillä on näinkin” -asenne, eikä avioliitto näytä tarjoavan enää mitään lisäarvoa suhteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tähän on kylmä ja ikävä vastaus. Hän haluaa pitää takaportin auki.
Moni käsittää avioliiton joksikin vankilaksi, josta on mahdoton päästä pois. Näinhän asia ei ole, mutta niin
moni luulee - vieläkin.
Usko pois. Hän ei halua naimisiin sinun kanssasi. Epämääräisillä lupauksilla pitää sinut kuitenkin "ruodussa".
Sinulla on nyt ratkaisun avain. Haluatko jatkaa elämääsi ihmisen kanssa, joka pitää sinua (tällä hetkellä) parhaimpana vaihtoehtona? Kenties rakastaa sinua, mutta silti alitajunnassaan odottaa sitä elämän naista.
Oikeasti rakastava mies haluaa myös, että tärkeimmällä ihmisellä on hyvä olla. Hän haluaa turvata toiselle taloudellisen turvan (jonka avioliitto tuo automaattisesti). Hän haluaa sitoutua sinuun -OIKEASTI.
Olen pahoillani, mutta näin se menee.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan olisi itse jäänyt ikuisesti pelkkään avoliittoon, hyväänkään. Se ihminen joka ei ymmärrä miksi avioliitto on minulle tärkeä eikä siihen kanssani halua, se ei olisi minulle ollut oikea ihminen kuitenkaan.
Tämä on kyllä erittäin surullista. Mutta monelle tuntuu kulissi olevan tärkempää, kuin hyvä ja terve parisuhde oli naimisissa tai ei.
Oksettaa.
onneksi oma vaimoni ei ole tämän kaltainen henkilö! Henkilökohtaiset lupaukset on meille paljon tärkeämpiä, kuin muille annetut lupaukset. Monesti ihmisillä loppuu vähäinenkin yritys naimisiin menon jälkeen. Meille paljon tärkeämpää on ollut toimiva, tasapuolinen ja tervesuhde. Ja vaikka mitään syytä naimisiin menolle ei ollutkaan, niin lopulta 7 vuoden yhteiselon jälkeen kosin kuitenkin naistani karibian lomalla romanttisesti. Mutta jos joku nainen olisi minulle sanonut tai tuonut esille, että mie lähtee vaihtoon ilman kosintaa niin olisin nostanut kytkintä. Tämän kaltaisia ihmisiä en vain pysty arvostamaan.
Käyttäjä5324 kirjoitti:
Jos avioliitto on itselle todella tärkeä asia, niin ei kannata hankkia yhteistä asuntoa tai lapsia ennen kuin vasta kosinnan jälkeen. Ja sellaisen oikean kosinnan, jonka jälkeen laitetaan asiat rullaamaan, valitaan päivä, jutellaan siitä millaiset juhlat tulee (vai tuleeko) jne.
Vuosien yhdessäasumisen ja lapsien jälkeen moni mies menettää kiinnostuksensa naimisiinmenoa kohtaan, tulee sellainen ”hyvähän meillä on näinkin” -asenne, eikä avioliitto näytä tarjoavan enää mitään lisäarvoa suhteelle.
Tästä paistaa hienosti läpi oletus ja asenne, että mies on aina se joka näin ajattelee ja toimii. Nainenhan ei missään nimessä kiinnostusta voi menettää yhdessä asumisen ja lapsien jälkeen. Mikä muuten lienee se avioliiton varsinainen lisäarvo, josta puhut? Varmaankin tietysti taloudelliset asiat, jotka tottakai miehen kontolla, kuten kosintakin. Ettei vaan kävisi niin, että nainen menettää motiivinsa ja kiinnostuksensa välittömästi sen jälkeen, kun naimisiin on menty. Sitten voi vetää pieruverkkarit jalkaan ja olla vaan kotona, sillä jos mies lähtee, puolet rahoista ja omaisuudesta jää emännälle, kuten myös lapsien huoltajuus.
Käy ostamassa tai lainaa vaikka kaverilta sormus ja -rasia, osta kukkakaupasta iso ruusukimppu ja tule ne kädessä kotiin mitään sanomatta: huokailet sitten välillä ja kun avopuolisosi kyselee, niin huokailet vaan etkä vastaa mitään.
Illalla sitten kerrot kuinka sinua on yllättäen kosittu.
Mun mies venytti kosintaa vuosikausia kun pelkasi et heti kun ollaan naimisissa niin haluan alkaa lapsenhankintaan. Itse olisin halunnut naimisiin aikaisemmin nimenomaan ettei olisi sitten niin kiire hankkia lapsia. Nyt miehen ennustus tavallaan toteuttaa itseaan eli vajaa vuosi haiden jalkeen alettiin yrittamaan... ja han varmaan kuvittelee etta oli oikeassa vaikka mulle ne haat oli melkein yks ja sama, mut hanen mielestaan pitaa olla naimisissa ennen kuin voi hankkia lapsia. Ja lapsia me loppujen lopuksi halutaan, ja olen kohta jo kolmikymppinen. Eli ajankulu, ei naimisiinmeno, on syyllinen.
Oli kuinka pinnallista ja materialistista hyvänsä, minulle oli erittäin tärkeää vannoa ne valat suvun ja etenkin Jumalan edessä. En tuo uskoani juurikaan arjessa ilmi eikä monikaan sitä varmaan edes tiedä, ja mieheni on ateisti vaikka kuuluu kirkkoon, mutta minulla on silti vahva usko johon minut on kasvatettu ja sen takia vihkiminen oli minulle hyvin tärkeää vaikka en läheskään kaikkea Raamatussa kirjaimellisesti noudatakaan. Läheiset toki tämän tietävätkin.
En koskaan ajattelisi avoliittoa samanarvoisena avioliiton kanssa, juuri tästä syystä. Miehenikin toki halusi naimisiin ja kosi ihan itse, mutta hänen syynsä eivät tietenkään olleet hengellisiä.
Mutta toin tämän esiin nyt ihan siksi että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia syitä haluta avioliittoa ja jos se jollekin on tärkeää niin en ymmärrä miksi sitä pitää kyseenalaistaa. En todellakaan olisi itse jäänyt ikuisesti pelkkään avoliittoon, hyväänkään. Se ihminen joka ei ymmärrä miksi avioliitto on minulle tärkeä eikä siihen kanssani halua, se ei olisi minulle ollut oikea ihminen kuitenkaan.