Mitä tehdä, kun mies ei vaan kosi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni erosi vaimostaan hieman ennen kuin me tapasimme, itse taas en ole koskaan ollut niin vakavassa suhteessa, että olisin koskaan päässyt edes mietinnän tasolle, haluanko naimisiin vai en. Mies sanoi suhteemme alussa, että ei taida haluta koskaan uudelleen naimisiin ja kunnioitan hänen mielipidettään.

Minulle on nyt vuoden aikana tullut useamman kerran mieleen ajatus siitä, että haluaisin jonain päivänä mennä hänen kanssaan naimisiin. En edes tiedä miksi... Ehkä haluan sinetöidä suhteemme tai ehkä haluan naimisiin vain naimisiinmenon ilosta, siksi että "moni muukin menee". Tai siksi, että tässä on nyt ensimmäistä kertaa elämäni aikana mies, jonka kanssa tiedän haluavani olla yhdessä niin pitkään kuin suinkin. Tiedän, että mieheni kommentti naimisiinmenosta tulee pysymään selkäytimessäni ja tuskin tulen itse koskaan esittämään kosintaa. Asia ei ole sellainen, että sen vuoksi voisin miestäni jättää joten tässä asiassa minä joustan. 

Tämän vuoden aikana olen kuitenkin oppinut, miksi naimisiinmeno on joillekin todella tärkeää - jopa niin tärkeää, että on valmis jättämään kumppaninsa. 

Mulla oli sama, että mies oli eronnut vaimosta vuosi ennen tapaamistamme. Hän antoi heti alussa vihjailla häistä ja minä ajattelin, etten välttämättä ikinä halua naimisiin. Asuttuamme yhdessä aloinkin ajatella, että haluan nsimisiin miehen kanssa. Hän oli jo ollut kolmen kanssa naimisissa aiemmin ja tunsin itseni jotenkin huonommaksi, kun minä en sitten kelvannutkaan oikeaksi vaimoksi, kuten ne aiemmat. Myös halusin olla oikeassa suhteessa ja kokea, että olemme vakavissaan. Mies ei ikinä kosinut, joten minä kosin ja mies kieltäytyi. Siitä tuli todella iso ongelma suhteeseemme ja lopulta uhkasin erolla, ellei mennä naimisiin. Mentiin ja sitten mies on alkanut kiristää seksillä ja uhata erolla.

T. Se jota haukuitte, kun kirjoitin tuossa aiemmin tästä

Sun on pakko olla trolli :D Ei kukaan oikeasti voi olla noin tyhmä :DDDDDDDDDDDDDD

Onnellinen vaimo kirjoitti:

Minä ja mieheni ei koskaan ostettu kihlasormuksia, eikä puhuttu kihloista. Asuttiin yhdessä. Ensimmäisen kerran asia "te ette ole naimisissa" tuli vastaan pankissa, kun otettiin asuntolainaa - pankkitoimihenkilö suositteli meille keskinäistä testamenttia, koska emme olleet naimisissa ja olimme tekemässä yhtä isointa päätöstä elämässämme, ostamassa asuntoa.  Eipä tehty testamenttia tai puhuttu vakavasti naimisiin menosta. Asia sivuttiin muutamassa sivulauseessa, eikä edennyt sen enempää. Elämä soljui eteenpäin, ei ollut parisuhdekriisejä jne. Toisen kerran asia lävähti naamalle, kun olin menossa leikkaukseen ja keskussairaalan papereissa kysyttiin lähiomaista. En voinut laittaa siihen miestäni, koska emme juridisesti olleet yhdessä. Merkitsin lähiomaiseksi sisareni. Kerran mieheni sitten tuli työpäivän jälkeen kotiin ja sanoi, että hänen asiakkaansa oli sanonut "Miten noin komea mies voi olla poikamies, ei ole sormusta sormessa?"

Siitä se sitten etenemään. Sovittiin, että mennään maistraatissa naimisiin ja aloimme järjestellä asioita. Ei suuria juhlia, ei isoja timantteja. Avioliitto on meille juridinen sopimus, olemme yhteiskunnan silmissä virallisesti yhtä. Elämä ei muuttunut mitenkään. Me olemme me ja meillä on hyvä olla yhdessä.

P.S. Tykkään, että mies huhuilee minua "vaimo". Kerran hän teki poikkeuksen ja kutsui etunimellä. Se tuntui hölmöltä.

Juuri näin. Vaikkei asiat sinänsä muuttuisi miksikään avioliiton myötä, se on mielestäni tärkeä instituutio muiden ihmisten "vuoksi". Kun kullakin on virallinen puolisonsa, suuressa kuvassa se lisää järjestystä tässä maailmassa ja vähentää anarkiaa, uskokaa pois :)

Pari haluaa osoittaa, että he ovat pari. Ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet toisiinsa ja uskaltavat näyttää sen muillekin, eikä mikä tahansa random-kämppä/seksikaveri, joka kenties vaihtuu seuraavassa kuussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä nyt en tolle "jos et kosi lähden" linjalle lähtis. Kyl se mies kosii, jos sua rakastaa. Jos et voi odottaa lähde ja elä unelmiasi. Ehkä et enää löydä hyvää parisuhde tai edes ikinä pääse naimisiin.

Olisitko AP katkera jos lähtisit ja mies löytäisi jonkun ja menisi naimisiin?

Aviomieheni exä katkeroitui kun itse lähti suhteesta kun mies ei halunnut naimisiin. Me tapasimme. Ei oltu puhuttu naimisiin menosta. Mies kosi vuoden seurustelun jälkeen ja seuraavana kesänä meidät vihittiin. Kaikkien kanssa ei vaan tuu sitä tunnetta.

Aviomiehesi exä teki kuitenkin selvästi oikean ratkaisun, koska mies ei selvästi halunnut olla hänen kanssaan, jos sinua oli noin nopeasti kosinut. Se ei tarkoita, ettei tuntuisi pahalta nähdä silmiensä edessä se, että mies halusi avioliiton jonkun toisen kanssa.

Itse näkisin sen niin että onneksi mies oppi virheestään ja tajusi kosia sitä seuraavaa nopeammin.

t. Se joka aiemmin kertoi jättäneensä lopulta exän kun naimisiin asti ei vaan päästy ja siinä vaiheessa mies olisi sitten kyllä halunnut naimisiin, minä enää en. Vuosien jälkeen oma ex tosin on edelleen yksin, mutta jos jonkun joskus löytää niin toivon että tajuaa olla päästämättä karkuun.

Vierailija kirjoitti:

Itse näkisin sen niin että onneksi mies oppi virheestään ja tajusi kosia sitä seuraavaa nopeammin.

t. Se joka aiemmin kertoi jättäneensä lopulta exän kun naimisiin asti ei vaan päästy ja siinä vaiheessa mies olisi sitten kyllä halunnut naimisiin, minä enää en. Vuosien jälkeen oma ex tosin on edelleen yksin, mutta jos jonkun joskus löytää niin toivon että tajuaa olla päästämättä karkuun.

Tähän minäkin uskon. Pääsääntöisesti miehille on varsin yhdentekevää mennäänkö naimisiin vai eikö mennä, mutta yhden parisuhteen sössineenä oppivat kosimaan ettei nainen lähde lätkimään jonkun luo, joka oikeasti haluaa kosia. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on vähän samankaltainen tilanne. Minä haluan naimisiin, olen keskustellut - jopa kosinut, vastaukseksi saanut että mies haluaa itse kosia minua ja haluaa suunnitella sen kosinnan.

Meillä on yhteinen lapsi ja laina, eli sitä "yhteistä tulevaisuutta" kyllä eletään kokoajan.

Noh, olen odottanut n. 4v tätä kosintaa, ja jos mies todella joskus kosii, niin en usko että edes taivaalle kirjoitettu viesti riittäisi. Rehellisesti sanottuna luottamus on mennyt. Minulle olisi ollut tärkeää mennä naimisiin ennen lapsia, mutta joustin siinä.

Suhteessa on muitakin ongelmia (mikään ei ylitsepääsemätöntä kuitenkaan) ja kerran mies jopa myönsi siirtäneensä kosintaa joskus kun olen ärsyttänyt häntä. Onko teillä ap tällaista? Jos on, niin päästähän miehestä suosiolla irti, sillä niin minäkin olen tässä ajatellut tehdä. Tai kai vielä puntariin kun tässä olen, ei sitä ihan pikkujuttujen vuoksi erota kun on lapsi. Jotenkin tuo kosinnalla "pelaaminen" muiden ongelmien päälle on vastenmielistä, ja enpä tiedä itse enää haluanko viettää lopun elämääni saman katon alla tällaisen ihmisen kanssa.

Kertokaa toki av-mammat, mitä itse tilanteessani tekisitte.

Kuulostaa siltä, että mies haluaa lapsellisesti pitää takaporttia auki :( Ei ihan kokonaan uskalleta sitoutua. Luuleeko nämä mammanpojat, että löytyy jostain kumppani, joka ei koskaan ärsyttäisi? Tai jota ei itse koskaan ärsyttäisi?

Taitaa olla täysin epärealistiset kuvitelmat siitä, mitä yhdessä eläminen, avioliitto, rakkaus ja sitoutuminen on. Mistä tällainen vääristynyt kuva elämästä on syntynyt, onko omassa lapsuudenperheessä jotain joka selittää?

Avioliitto on minusta ennen kaikkea sopimus, että yhdessä ollaan, eikä pienet ketutukset oikeuta pakenemaan. Ja yhdessä rakennetaan toisillemme  ja itsellemme hyvää arkea, molemmat panoksensa antaen. Avioliitto on välillä myös valintakysymys: tuon ihmisen valitsen, silläkin uhalla että 25v päästä löytysi vieläkin paremman oloinen. Tämä on minusta kypsää aikuisuutta, ymmärtää että sitoutuminen on hyvä asia, ja täydellisiä ei olla kukaan.

Kerro sitten ap, miten kävin. Toivottavasti ymmärtää kosia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Tsemppiä sullekin <3 Taitaa tällaisia miehiä olla tosiaan enemmänkin. Hyvin sanottu tuo rusinat pullasta, samanlainen olo minullakin. Ap

Moi molemmille.

Ilmoittakaa miehillenne aikaraja, tyyliin 1/2 v jonka sisällä kosinnan pitää tapahtua.

Ihan törkeää odotuttaa toista vuosia!!! Kyllä se niin menee, että kun se pitkistyy niin se mutkistuu. Ei ne teidän miehet ole haluamassa naimisiin teidän kanssa, jos haluaisivat, olisivat hoidelleet asian jo. Teidän pitää laittaa kova kovaa vasten, niin alkaa tapahtua. Mut jos ootte jo tyylliin 10 v olleet yhdessä, niin varautukaa sitten miehen eroilmoitukseen.

Itse oon kaksi kertaa naimisiin halunnut ja kaksi kertaa tämän miehelle ilmoittanut ja naimisiin on myös menty. Toki tätä auttanee se, että molemmat miehet tiesivät, että ottajia oisin löytänyt nopeasti muitakin, jos oisin halunnu.

Moi!

Tässä tämä toinen, 10v yhdessä ilman avioaikeita.

Mies tietää varsin hyvin, että minulle olisi muitakin ottajia: se ei häntä hetkauta lainkaan. Rentona vaan haluaa seurustella edelleen.

Kysyin vähän aikaa sitten, missä hän näkee meidät 5 v sisällä. Vastaus oli: "asumme yhdessä." Ei viittaustakaan aviosta.

Olen päättänyt odottaa helmikuuhun, silloin tulee 11v täyteen seurustelua. Ilmoitan miehelle kuukauden sisällä, etten halua enää odottaa yhteenmuuttoa, ellei hän voi mennä kanssani naimisiin.

Emme kuulu kirkkoon, kyseessä olisi siis maistraatti ja vihkisormus on jo korurasiassa, äitini perintöä. Rahakaan ei siis ole este.

Tiedostan kyllä, että laittamalla kovan kovaa vastaan, mies kokee minun painostavan häntä. Vaan en ole mielestäni kohtuuton toiveissani ja jos hän ei halua naimisiin, niin annan hälle vapauden jatkaa elämäänsä. Niin minäkin teen.

Täytyy sanoa, että olet ollut sinnikäs ja kärsivällinen, 11v seurustelua! Itse olisin odottanut max 1½v, onneksi kosinta tuli 10kk seurustelun päätteeksi ja naimisissa oltiin jo tuossa vaiheessa. 

Nim.merk. kärsimätön luonne

Olen ollut nainen, joka ei ikinä halunnut naimisiin, olinpa vielä varma, etten avioliittoa kyllä solmi missään tilanteessa. Kuitenkin, kun tapasin nykyisen mieheni, mies kosi ja naimisiin mentiin nopealla aikataululla.

Mies kyllä kosii, jos naimisiin oikeasti haluaa. Mies ei kosi, jos ei oikeasti halua. Ei kannata ehkä jäädä sitten sellaiseen suhteeseen, missä et ole miehellesi se oikea nainen? Joka ei herätä sellaisia tunteita ja sellasta halua. Ei siinä ole mitään pahaa haluta toiselta muutakin kuin ystävyyssuhdetta. Selkeästi mies ei ole varma sinusta ja sen perusteella joudut nyt päätöksesi tekemään.

Voi ei. Ilmeisesti ei oo lapsia. Ennemmin kysyisin että joko olisi aika perilliselle. Vastaus olisi ei vielä ja ikää olisi 34 ja risat niin silloin kantapäät yhteen ja hoppeet jakoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Tsemppiä sullekin <3 Taitaa tällaisia miehiä olla tosiaan enemmänkin. Hyvin sanottu tuo rusinat pullasta, samanlainen olo minullakin. Ap

Moi molemmille.

Ilmoittakaa miehillenne aikaraja, tyyliin 1/2 v jonka sisällä kosinnan pitää tapahtua.

Ihan törkeää odotuttaa toista vuosia!!! Kyllä se niin menee, että kun se pitkistyy niin se mutkistuu. Ei ne teidän miehet ole haluamassa naimisiin teidän kanssa, jos haluaisivat, olisivat hoidelleet asian jo. Teidän pitää laittaa kova kovaa vasten, niin alkaa tapahtua. Mut jos ootte jo tyylliin 10 v olleet yhdessä, niin varautukaa sitten miehen eroilmoitukseen.

Itse oon kaksi kertaa naimisiin halunnut ja kaksi kertaa tämän miehelle ilmoittanut ja naimisiin on myös menty. Toki tätä auttanee se, että molemmat miehet tiesivät, että ottajia oisin löytänyt nopeasti muitakin, jos oisin halunnu.

Moi!

Tässä tämä toinen, 10v yhdessä ilman avioaikeita.

Mies tietää varsin hyvin, että minulle olisi muitakin ottajia: se ei häntä hetkauta lainkaan. Rentona vaan haluaa seurustella edelleen.

Kysyin vähän aikaa sitten, missä hän näkee meidät 5 v sisällä. Vastaus oli: "asumme yhdessä." Ei viittaustakaan aviosta.

Olen päättänyt odottaa helmikuuhun, silloin tulee 11v täyteen seurustelua. Ilmoitan miehelle kuukauden sisällä, etten halua enää odottaa yhteenmuuttoa, ellei hän voi mennä kanssani naimisiin.

Emme kuulu kirkkoon, kyseessä olisi siis maistraatti ja vihkisormus on jo korurasiassa, äitini perintöä. Rahakaan ei siis ole este.

Tiedostan kyllä, että laittamalla kovan kovaa vastaan, mies kokee minun painostavan häntä. Vaan en ole mielestäni kohtuuton toiveissani ja jos hän ei halua naimisiin, niin annan hälle vapauden jatkaa elämäänsä. Niin minäkin teen.

Täytyy sanoa, että olet ollut sinnikäs ja kärsivällinen, 11v seurustelua! Itse olisin odottanut max 1½v, onneksi kosinta tuli 10kk seurustelun päätteeksi ja naimisissa oltiin jo tuossa vaiheessa. 

Nim.merk. kärsimätön luonne

Minä taas en olisi mitenkään ollut valmis kosintaan ja naimisiin ekan seurusteluvuoden aikana. Tuntui, että menee helposti vuosi, että oppii todella tuntemaan toisen kaikki puolet. Jos mua olisi kosittu noin pian, olisin pyytänyt lisäaikaa päätöksentekoon.

Jokaisella on oma polkunsa ja aikataulunsa. Omalla kohdalla olin valmis lupautumaan avioliittoon n.5v seurustelun jälkeen, mies ilmeisesti ei vieläkään ole valmis, vaikka sanoo, että haluaa olla kanssani loppuelämän.

Minulla on yksi pidempi parisuhde ja avoliitto takana, hällä lyhyt avoliitto.

T. Se 10v seurustellut

Mä haluan mennä naimisiin sen takia, että tiedän olevani naimisissa. Haluan aviomiehen, haluan olla aviovaimo. Toki juridiset seikat ovat tärkeitä, kuten myös se, että avioitumalla koen, että ”olemme tosissamme” yhdessä. Olen seurustellut miesystäväni kanssa 4 vuotta ja yhteen muutimme vajaa vuosi sitten. Naimisiin menosta on puhuttu vielä vitsaillen, mutta olen sanonut suoraan, että haluan mennä naimisiin. Mies on sitä mieltä, että naimisiin voitaisiin ehkä mennä 49-vuotiaina leskeneläkkeen takia :) Ei siis ole ehdottomasti vastaan, mutta naimisiinmeno ei ole hänelle mikään must-juttu. Kukaan hänen läheisistä ystävistä ei ole naimisissa (lähes kaikilla heistä pitkä, 10+ vuoden avoliitto). Minun läheisimmät ystäväni ovat naimisissa.

Olemme nyt 43-vuotiaita ja molemmilla oli oma elämä ennen kuin tapasimme. Olemme kouluttautuneita, hyvätuloisia, itsenäisiä aikuisia ihmisiä. Molemmilla on oma omaisuus, joka myös pysyy omana mahdollisen avioliiton päättyessä, eli avioehto on ehdoton. Molemmat pitävät omat nimensä, en missään nimessä halua häitä vaan haluan sanoa tahdon koruttomasti arkena kahdestaan maistraatissa (mies on enemmän juhlien järjestäjä) ja sormukset olen valmis ostamaan itse, sillä haluan tietynlaiset, suht kalliit sormukset enkä oleta, että kenenkään pitäisi niitä minulle ostaa. Minulla itsellä on helposti varaa niihin.

Olen päättänyt jo kauan sitten, että 5 vuoden seurustelun jälkeen otan avioliiton vakavissani puheeksi ellei siitä ole sitä ennen tosissaan keskusteltu. Ihan vielä en itsekään koe olevani valmis menemään naimisiin, mutta vuoden kuluttua kyllä. Ei tuohon 49-vuotispäivään pitkä aika ole, 6 vuotta, mutta silti koen olevani valmis naimisiin aiemmin. Miehen pitää kuitenkin myös olla valmis. Kunhan olemme asiasta keskustelleet, katsotaan mikä tilanne on. Ap:n tilanteessa noudattaisin jonkun aiemman ehdotusta: odota kosintaa vuoden loppuun, jos sitä ei kuulu, kosi itse ja jos mies vielä haluaa lisää aikaa niin ilmoitus, että enää en odota. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut nainen, joka ei ikinä halunnut naimisiin, olinpa vielä varma, etten avioliittoa kyllä solmi missään tilanteessa. Kuitenkin, kun tapasin nykyisen mieheni, mies kosi ja naimisiin mentiin nopealla aikataululla.

Mies kyllä kosii, jos naimisiin oikeasti haluaa. Mies ei kosi, jos ei oikeasti halua. Ei kannata ehkä jäädä sitten sellaiseen suhteeseen, missä et ole miehellesi se oikea nainen? Joka ei herätä sellaisia tunteita ja sellasta halua. Ei siinä ole mitään pahaa haluta toiselta muutakin kuin ystävyyssuhdetta. Selkeästi mies ei ole varma sinusta ja sen perusteella joudut nyt päätöksesi tekemään.

Minä oon miettinyt tätä avioliittoasiaa tai -pelkoa tosi paljon. Mies on eropeeheestä, vanhempansa erosivat repivien riitojen keskellä, kun mies oli pieni poika. Ehkä tällainen lapsuudenkokemus taustalla voi vaikuttaa alitajuisesti tai tietoisesti? En osaa sanoa.

Omassa suhteessa meillä on toistemme täysi tuki ja luottamus. Vietämme paljon aikaa yhdessä, reissaamme yms. Seksielämä on vuosi vuodelta parempaa, ihan yhtä paljon ellei enemmänkin on intohimoa toista kohtaan kuin alun honeymoon-moodissa. Eli en kutsuisi tätä ystävyyssuhteeksi.

Mutta minulla on edelleen toive mennä hänen kanssa naimisiin. Tämä on vaikea asia, kun toinen pitää tätä "ihan samana". Tuntuu, että tunteeni ohitetaan tässä kohtaa ja se saa ajoittain epäilemään, että katkeroidunko myöhemmin, jos olen ikuisesti se naisystävä?

- se 10v seurustellut -

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei vieläkään syytä miksi avioliitto on niin tärkeä.

Jokaisella on varmasti omat syynsä, toisilla perinteiset, toisilla symboliset, toisilla juridiset, toisilla näitä kaikkia. Mutta sillä mitkä ne syyt lopulta ovat kenelläkin ei mielestäni ole väliä sen kannalta että jos asia on jollekin tärkeä, siitä ei pidä tinkiä eikä jäädä vuosiksi odottelemaan turhaan.

Eikä jäädä kiinni "tärkeisiin" asioihin jotka estävät tyytyväisyyden ties kuinka kauan ennen kuin tämän saavuttaa. Vähän säälin jo sitä miestä ken avioon pelkän avioliiton vuoksi apn kanssa erehtyy. Odotukset avioelämälle voi olla turhan korkeat, jos taas ap ei lataa avioliitolle odotuksia, miksi se sitten on niin tärkeää, että hän on valmis päättämään hyvän suhteen rakastamansa henkilön kanssa?

Jos päädymme eroon, niin mielestäni se on enemmän silloin miehen päätös. Olet tästä asiasta eri mieltä kanssani ja kunnioitan mielipidettäsi. Tämä on kuitenkin oma elämäni ja en halua elää epätietoisuudessa / voida pahoin. En halua romuttaa unelmiani. Ap

Voitko tosiaan pahoin jos et pääse avioon? Pelottavaa

Voisitko sinä pahoin, jos et saisikaan sitä ihmistä jonka haluaisit?

Voisitko sinä pahoin, jos et saisikaan lasta, jota kovasti toivoisit?

Voisitko sinä pahoin, jos et saisikaan elämässä sitä mitä toivoisit?

Voisitko sinä pahoin, jos ihminen jota eniten rakastaisit ei suostuisikaan kosintaasi?

Joo, kyllä ihminen voi  "voida pahoin" jos hänen unelmansa eivät toteudu. Kaikki me haluamme elämältämme erilaisia asioita, ja jos ne eivät toteudu, voi olla, että emme voi kovinkaan hyvin. Ei siinä ole mitään pelottavaa. Elämä voi olla täynnä pettymyksiä, mutta osan niistä voi omilla valinnoillaan korjata. Esim vaihtaa mies sellaiseen joka riemusta kiljuen menee naimisiin. Usko tai älä, niin sellaisiakin miehiä on, jotka ihan onnellisena vievät vihille ihmisen jota rakastavat ja jonka kanssa haluavat elämänsä viettää. 

En varmastikkaan saa ihmistä jonka haluan, tässähän ei aplla ole sitä estettä.

Lapsi ja avioliitto on täysin eri asioita, ei voi verrata keskenään. Avioliitto ei tuo sisältöä elämään.

En tiedä voinko pahoin jos en saa lopulta sitä mitä haluan, mutta minulle sen tavoittelu on jo elämisen arvoista.

En voi pahoin jos joku kieltäytyy kosinnastani. Kunnioitan rakkaani kantaa riippumatta mikä se on.

Siitä voin pahoin jos joku menee kanssani naimisiin, minusta riippumattomista syistä.

Valitettavasti yhteiskunnan aivopesu naimisiin menosta ei ole minuun tehonnut. En ihmistä kenen unelma on päästä naimisiin, vaikka sitten jonkun muun kanssa kuin oman kumppanin. Ihan samanlaista ajattelua on heillä jolle status, materialismi, valta ovat tärkeitä. Avioliitto instituutiona ei tuo eikä ole sisältö elämässä, suhde toiseen ihmiseen tuo.

Niin miksi pitää mennä naimisiin? Avioliitto on niin viime vuosituhannelta.

Jäin miettimään tuota miksi se avioliitto on itselleni niin hirveän tärkeä asia pitkässä parisuhteessa. Luulen että pohjimmiltaan siinä on kyse hyväksynnystä ja tunteesta, että haluan olla edes jollekulle maailmassa maailman tärkein. En halua rakastaa toista enemmän kuin hän rakastaa minua. En halua elää haavekuvassa joka ei ole totta; en halua ajatella olevamme vuosisadan rakkaustarina jos toinen ajattelee minusta jotakin ihan muuta. En halua kuulla tahi lukea enää yhtään piilovittuilevaa kommenttia joltakin naiselta siitä miten minä olen huonompi, vähemmän arvoinen, tai vähemmän rakastettu koska minä en ole vaimo. En halua elää parisuhteessa jossa tunnen olevani niin yhdentekevä, että toiselle on ihan sama lähdenkö toisen mukaan vai en. Mies saa ihan vapaasti haluta suhteen missä syö rusinat pullasta, mutta minun kanssani se ei tule onnistumaan.

t. yksi aiemmin vastannut, ei ap

Vierailija kirjoitti:

Niin miksi pitää mennä naimisiin? Avioliitto on niin viime vuosituhannelta.

Minäkin olen viime vuosituhannelta.

Vierailija kirjoitti:

Jäin miettimään tuota miksi se avioliitto on itselleni niin hirveän tärkeä asia pitkässä parisuhteessa. Luulen että pohjimmiltaan siinä on kyse hyväksynnystä ja tunteesta, että haluan olla edes jollekulle maailmassa maailman tärkein. En halua rakastaa toista enemmän kuin hän rakastaa minua. En halua elää haavekuvassa joka ei ole totta; en halua ajatella olevamme vuosisadan rakkaustarina jos toinen ajattelee minusta jotakin ihan muuta. En halua kuulla tahi lukea enää yhtään piilovittuilevaa kommenttia joltakin naiselta siitä miten minä olen huonompi, vähemmän arvoinen, tai vähemmän rakastettu koska minä en ole vaimo. En halua elää parisuhteessa jossa tunnen olevani niin yhdentekevä, että toiselle on ihan sama lähdenkö toisen mukaan vai en. Mies saa ihan vapaasti haluta suhteen missä syö rusinat pullasta, mutta minun kanssani se ei tule onnistumaan.

t. yksi aiemmin vastannut, ei ap

Ei teidän suhde varmaan kovin hyvä ole, jos tunnet nuot asiat vain avioliiton myötä, yhden paperin allekirjoittamisen takia. Minä tunnen nuo kaikki asiat  vaikka olen avoliitossa. Ei ole mitään tarvitta mennä naimisiin. Eikä kukaan toinen nainen saa minua tuntemaan itseäni huonommaksi tai vähemmän rakastetuksi vaikka en ole vaimo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa-a. Enpä osaa valitettavasti neuvoa.

Olen samassa tilanteessa, oltu yhdessä 10v eikä mitään tapahdu.

Tilanne alkaa syödä mua, tuntuu että mies ottaa vain rusinat pullasta.

Itse en kosi. Tein sen joskus, kun vuosia yhdessä oli kertynyt 6 ja sain pakit, kun mies "ei tiennyt".

Tsemppiä sullekin <3 Taitaa tällaisia miehiä olla tosiaan enemmänkin. Hyvin sanottu tuo rusinat pullasta, samanlainen olo minullakin. Ap

Moi molemmille.

Ilmoittakaa miehillenne aikaraja, tyyliin 1/2 v jonka sisällä kosinnan pitää tapahtua.

Ihan törkeää odotuttaa toista vuosia!!! Kyllä se niin menee, että kun se pitkistyy niin se mutkistuu. Ei ne teidän miehet ole haluamassa naimisiin teidän kanssa, jos haluaisivat, olisivat hoidelleet asian jo. Teidän pitää laittaa kova kovaa vasten, niin alkaa tapahtua. Mut jos ootte jo tyylliin 10 v olleet yhdessä, niin varautukaa sitten miehen eroilmoitukseen.

Itse oon kaksi kertaa naimisiin halunnut ja kaksi kertaa tämän miehelle ilmoittanut ja naimisiin on myös menty. Toki tätä auttanee se, että molemmat miehet tiesivät, että ottajia oisin löytänyt nopeasti muitakin, jos oisin halunnu.

Moi!

Tässä tämä toinen, 10v yhdessä ilman avioaikeita.

Mies tietää varsin hyvin, että minulle olisi muitakin ottajia: se ei häntä hetkauta lainkaan. Rentona vaan haluaa seurustella edelleen.

Kysyin vähän aikaa sitten, missä hän näkee meidät 5 v sisällä. Vastaus oli: "asumme yhdessä." Ei viittaustakaan aviosta.

Olen päättänyt odottaa helmikuuhun, silloin tulee 11v täyteen seurustelua. Ilmoitan miehelle kuukauden sisällä, etten halua enää odottaa yhteenmuuttoa, ellei hän voi mennä kanssani naimisiin.

Emme kuulu kirkkoon, kyseessä olisi siis maistraatti ja vihkisormus on jo korurasiassa, äitini perintöä. Rahakaan ei siis ole este.

Tiedostan kyllä, että laittamalla kovan kovaa vastaan, mies kokee minun painostavan häntä. Vaan en ole mielestäni kohtuuton toiveissani ja jos hän ei halua naimisiin, niin annan hälle vapauden jatkaa elämäänsä. Niin minäkin teen.

Täytyy sanoa, että olet ollut sinnikäs ja kärsivällinen, 11v seurustelua! Itse olisin odottanut max 1½v, onneksi kosinta tuli 10kk seurustelun päätteeksi ja naimisissa oltiin jo tuossa vaiheessa. 

Nim.merk. kärsimätön luonne

Minä taas en olisi mitenkään ollut valmis kosintaan ja naimisiin ekan seurusteluvuoden aikana. Tuntui, että menee helposti vuosi, että oppii todella tuntemaan toisen kaikki puolet. Jos mua olisi kosittu noin pian, olisin pyytänyt lisäaikaa päätöksentekoon.

Jokaisella on oma polkunsa ja aikataulunsa. Omalla kohdalla olin valmis lupautumaan avioliittoon n.5v seurustelun jälkeen, mies ilmeisesti ei vieläkään ole valmis, vaikka sanoo, että haluaa olla kanssani loppuelämän.

Minulla on yksi pidempi parisuhde ja avoliitto takana, hällä lyhyt avoliitto.

T. Se 10v seurustellut

Totta että kullakin on oma polkunsa, eikä kaikilla tarvitse tai voikaan mennä samalla tavalla.

Sitä mietin, että kun itsekin sanoit, että menee vuosi että oppii tuntemaan kaikki puolet, niin mihin vielä koit tarvitsevasi neljä lisävuotta? Itse ajattelen, että koskaan ei opi tuntemaan toisen kaikkia puolia, mutta se ei haittaa, jos pääasiat tietää :)

Se kärsimätön, nyt yli 20v naimisissa ollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä nyt en tolle "jos et kosi lähden" linjalle lähtis. Kyl se mies kosii, jos sua rakastaa. Jos et voi odottaa lähde ja elä unelmiasi. Ehkä et enää löydä hyvää parisuhde tai edes ikinä pääse naimisiin.

Olisitko AP katkera jos lähtisit ja mies löytäisi jonkun ja menisi naimisiin?

Aviomieheni exä katkeroitui kun itse lähti suhteesta kun mies ei halunnut naimisiin. Me tapasimme. Ei oltu puhuttu naimisiin menosta. Mies kosi vuoden seurustelun jälkeen ja seuraavana kesänä meidät vihittiin. Kaikkien kanssa ei vaan tuu sitä tunnetta.

Jotenkin servaat omat puheesi. "Kyllä mies kosii, jos sua rakastaa" Niinpä niin, mies kosii jos rakastaa ja jos ei kosi, ei rakasta. Tuomiopäivään astiko sitä  kosintaa pitäisi odottaa? Kirjoitat sitten, että mies kosi sinua jo vuoden päästä. Olit siis oikea tuolle miehelle. Mutta ex-tyttöystävä ei. Olisiko tuon ex:n siis pitänyt vain odotella ja odotella ja sinäkin olisit jäänyt ilman sitä miestäsi, kun se olisi tuhlannut aikansa ihmisen kanssa, jonka kanssa ei halunnut naimisiin. Eikö tuon sinun kokemuksen perusteella juuri kannattaisi sanoa, että EI kannata jäädä odottelemaan? Että se mies kyllä kosii äkkiä, jos sillä yleensä on aikomus mennä kanssasi naimisiin? turha sitä on jäädä kymmeniksi vuosiksi odottelemaan.

Silloin et ainakaan "pääse"(oikea sana on "mene") naimisiin, jos jäät haaskaamaan aikasi miehen kanssa, joka ei ikinä kosi, koska ei ole varma tunteistaan. 

Lukutaito? mies oli sanonut exälle ettei halua naimisiin. Heillä ei ollut mitään "kosi tai jätän sut" uhkailua ja kiristystä eikä ollut lupailua avioliitosta kun mies ei sitä missään kohtaa halunnut. Exä lähti kun ei saanut mitä halusi. Pelkkä suhde ilman avioliittoa ei riittänyt. Täytyy varmaan sanoa että onneksi lähti minun kannalta. Minulle pelkkä suhde ilman avioliittoa olisi riittänyt, mutta mies oli erimieltä.

Meillä on sama tilanne.

Tapasimme kolme vuotta sitten ja tein hyvin selväksi jo alussa, että haluan naimisiin. Mies oli ok asian kanssa.

Puhuin avioliitosta 1,5 vuoden jälkeen (olimme ostamassa asuntoa yhdessä), johon mies tokaisi, että haluaa kosia itse kun aika on sopiva.

Meni pari vuotta ja tästä asiasta on tullut pienoinen mörkö meille. Luulin, että olimme samalla sivulla, luulin että avioliitto ei ole niin iso asia tässä vaiheessa elämää, vielä kun omistamme asunnon yhdessä..

Kosin miestä puolisen vuotta sitten ja annoin itse naimisiin menolle 2 vuotta aikaa. Eli silloin olisimme olleet n. 5 vuotta yhdessä - ei liian aikaista eihän? Mies suostui, mutta asiasta ei enää puhuttu.. Turhauduin ja meille tuli riita.. Mies oli siinä uskossa että hänen pitäisi kosia 2 vuoden päästä, mutta paljasti ettei ehkä siihenkään ole valmis ja ihmettelee miksi avioliitto on niin tärkeä minulle.

Aaaaargh! Nyt olemme lähtöpisteessä ja kumpikaan ei puhu asiasta.

Olen niin ärsyyntynyt asiaan, että mietin jo etten ikinä halua naimisiin. Ei sen pitäisi olla näin vaikeaa.