Kotihoidon autot jatkuvasti meidän parkkiruudussa tai vieraspaikoilla
Naapurissa käy kotihoito ainakin neljä kertaa päivässä, viikon jokaisena päivänä. Ymmärrän, että vieraspaikoille saa ajaa kuka vain taloyhtiössä käyvä, myös he. Mutta kun tulevat kahdella autolla, ja vieraspaikkoja on kolme. Jos näille ei mahdu, ajavat sitten asukkaiden omille, tyhjille paikoille.
Nyt jouduin taas sanomaan, että ihan oikeasti, nämä parkkipaikat on talon omille asukkaille. Että ei voida ajaa toisten paikoille ja laittaa asukkaita joko odottamaan että paikka vapautuu tai hetkeksi sitten varaamaan taas jonkun toisen maksettu paikka. Olivat ehkä paikoillaan, mutta kysyivät vihaisena että mihin se sitten autonsa laittavat?!
Onko se todella meidän taloyhtiön ongelma, eikä vaikka kaupungin?
Kommentit (139)
Miksei naapurin tontille saa rakentaa?
Mummolle oma paikka, ongelma enimmäkseen ratkaistu. Jonossa etuilu ei edes ole välttämätöntä, jos mummon pitää mennä parkkiruutujonoon samalla kun kotihoitokorttia ekan kerran väläytetään.
Useimmiten kyse on siitä, että omaiset on neuvoneet jättämään auton johonkin ruutuun, jonka hoitaja luulee sitten olevan sallittu.
Kahdella autolla voidaan mennä, kun molemmat lähtee sitten ihan eri paikkoihin.
Tai sitten taloyhtiössä onkin useampi asiakas. Tietyillä alueilla voi samassa kerrostaloyhtiössä olla helposti 4-8 asiakasta. Jos kaikki tarvitsevat aamu- ja päiväkäynnin, voi autoja olla useampikin pihassa parkissa.
Tampereella on onneksi taloyhtiöt heränneet tähän, ja moni osoittaakin jo kotihoidolle oman parkkiruudun. Ystävälliset huoltomiehet myös vinkkaavat pihoista kohtia, joihin voi tarpeen tullen pysäköidä ja ilmiantavat yleisen pysäköintivalvonnan alaiset pihat.
Silti niitä sakkoja tulee aina välillä, mikä on harmillista, koska ne maksetaan omasta pussista ja ne tulevat työn vuoksi. Usein johtuvat kiekkopaikasta, jossa aika kulunut umpeen asiakkaan sairauskohtauksen tai tapaturman vuoksi.
Viimeisen kotihoitosakkoni sain toimittaessani ihmisten lahjoittamia joulukukkia, kiekko pyörähti auton oven tärähdyksestä. Olin poissa 5min. Harmitti niin paljon! Siinä sai asiakas kalliit kukat.
En ikinä ole naapureiden ruutuihin tahallaan pysäköinyt, enkä sellaista hyväksy.
T. Entinen kotihoidon työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on kyllä hankala tilanne. Kohossa mennään kiireellä ja minuuttipelillä, jalankulkijat juoksevat tukka putkella. Jos samaan aikaan on kolme kohon autoa tarkoittaa se ainakin sitä että kyseessä raskas hoidokki. Yrittäkää taloyhtiössä saada lisää vieraspaikkoja ja hallitus yhteydessä kohoon?
Kotihoito itsessään on jo niin jäätävää työtä että kaikki apu mikä työtä helpottaa on varmasti tervetullutta.
Miksi hitossa ne eivät voi tulla samalla autolla kaikki? Ei ne autot niin pieniä ole etteikö sinne useampi hoitaja mahtuisi.
Koska kaikilla on omat käynnit ja asiakkaat. Yhteiskäynnit ajoitetaan yhteen, tehdään homma ja matka jatkuu erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Tulee sekin päivä kun nämä valittajat on itse kotihoidon asiakkaita ja kannattaa tosiaan alkaa jo vähän ennakoimaan. Ettei sitten tarvitse valittaa ettei kotihoito pääse paikalle.
Oikeastiko on näin paljon ihmisiä, joiden mielestä asukkaan omalle paikalle pysäköiminen on ok? Kotihoito ei ole mikään hälytysajo, jos on niin kiire tarvitaan jo ambulanssia.
Kyllä se ambulanssi tarvitaankon, jos vanhus ei saa esimerkiksi insuliinia tai sydänlääkkeitään ajoissa.
Sinähän et tosiaan tiedä, minkä takia kotihoito käy. Jos jonkun luona - kuten ap sanoo omassa talossaan käyvän - käy kotihoito monta kertaa päivässä, kyse on vaikeahoitoisesta ja paljon apua tarvitsevasta potilaasta. Ei siellä rampata naapureita kiusaamassa, vaan verovaroin - sunkin, jos töissä käyt - autetaan jotakuta pysymään hengissä.
Ei se tietenkään ideaalia ole, että joku pysäköi asukaspaikoille. Mutta jos vieraspaikkoja ei ole tarpeeksi, se ON taloyhtiön ongelma ja vastuulla tehdä asialle jotain.
7
Jos on niin vaativa potilas, mutta laitospaikkaa ei löydy niin aina on olemassa senioriasuntoja joita kyllä on esim Tampereella paljon saatavilla.
Miksi on taloyhtiön ongelma jos ei ole vieraspaikkoja? Talo on tehty asukkaille eikä vieraille. Ja vieraspaikat on aina pois mm vakiasukkaiden parkkeerauksesta. Kyllä mieluummin otan 0 vieraspaikkaa kuin sen että on vieraspaikkoja, mutta asukkaille ei.
Nyt kannattaa kyllä sun selvittää mikä on senioriasunto. Ja sitten kun sen teet niin mietihän uudestaan että miten ihmeessa tuollainen noin paljon apua tarvitseva ihminen pärjäisi senioritalossa ilman hoitajia? 🤣 Edes palveluasumiseen ei pääse jos on jo valmiiksi hyvin huonokuntoinen.
Kyllähän senioritalot on suunniteltu vanhoille ihmisille ja niissä on usein kuukausittain lääkäripäivä jne. Joissain on myös mahdollisuus ruokaan ja muuhunkin hoitoon tietenkin lisämaksusta ja talosta riippuen. Ja näin parkkiongelmaan liittyen, näissä varmaan on sitä parkkitilaa niille hoitajille kun siellä varmaan käy niitä aika hyvin. En siis tarkoittanut että senioritalossa on 24/7 hoitoa kuin vanhainkodissa vaan että se on suunniteltu vanhoille ihmisille ja yleensä he tarvii esim sitä kotihoitoa. Ja joissain sennutaloissa on eri palveluita.
Kannattaisi ehkä itse tutustua noiden eroihin jos itse pidät niitä vain hissillisinä ja esteettöminä taloina.Joo sori. Välillä sitä unohtaa, että useimmat on oikeasti ihan pihalla vanhustenhoidosta.
Jos kotona asuu ihminen jonka luona käy kotihoito 4xpv ja vielä kaksi hoitajaa niin hän on luultavasti vahvasti liikuntarajoitteinen tai jopa ihan vuodepotilas. Voi olla vielä muistisairaskin. Luultavasti hänen parashoitopaikkansa olisi tehostettu palveluasuminen tai laitoshoito. Vaan kun näihin ei enää pääsee niin kotona hoidetaan. Mitään järkeä tälläisen ihmisen ei ole muuttaa minnekkään muualle.
Senioritalo on tarkoitettu eläkeikäisille jotka on vielä hyvässä kunnossa, mutta tarvitsevät sellaista helppoa ja rauhallista asumista ja ikäistään seuraa naapureista. Senioritaloissa ei ole yleensä edes mitään omia hoitajia vaan siellä käy samalla tavalla kotihoito tarvittaessa ja asukas asuu siellä yksin kuten missä tahansa normaalissa asunnossa. Senioritalo on yleensä ihan normaali kerrostalo avarilla liikkumismahdollisuuksilla.
Sitten on palvelutalot joissa asutaan omissa asunnoissa, mutta talossa on hoitaja yleensä 7-21 paikalla. Talon hoitajat ovat kuin kotihoidonhoitajia, mutta eivät liiku kuin talon sisällä. Tässä talossa sitten saattaa käydä myös kotihoidon työntekijöitä.
Tehostettu palveluasuminen on koti jossa on hoitaja 24/7. Yleensä 1-2 hengen huoneissa asutaan ja ruokaillaan yhteisissä tiloissa. Näissä asukkaat on jo tosi huonokuntoisia. Paikkoja on vähän ja niitä vähennetään kuntien puolesta koko ajan. Yksityiset alkaa kohta hallita tätä palveluasumista.
Laitoshoitoa koitetaan ajaa alas kokonaan. Paikkoja tosi vähän. Sairaaloiden vuodeosastoilla on paljon vanhuksia vaan odottamassa paikkaa jonnekkin. Eivät varsinaisesti tarvitse sairaalatasoista hoitoa, kotona ei enää pysty asumaan vaikka kuinka yritetty ja palveluasumisessa on pitkät jonot.
Et varmaan tuntunut tajuavan kirjoitukseni pointtia. Nyt puhutaan lähinnä kotihoidon parkkeeraamisesta. Kyllä uskon että sennutalolla paremmat resurssit hoitaa aloituksen tapaista 4x päivässä hoitoa tarvivaa parkkitilallisesti kuten muutenkin. Hyvin joku sanoi aiemmin että on ostanut asunnon normaalista talosta. Ei vanhusten, vammaisten jne erikoishoitoa tarvitsevien. Joten miksi taloyhtiön tulisi hoitaa näille hoitajille parkkipaikat?
Vierailija kirjoitti:
Naapurissa käy kotihoito ainakin neljä kertaa päivässä, viikon jokaisena päivänä. Ymmärrän, että vieraspaikoille saa ajaa kuka vain taloyhtiössä käyvä, myös he. Mutta kun tulevat kahdella autolla, ja vieraspaikkoja on kolme. Jos näille ei mahdu, ajavat sitten asukkaiden omille, tyhjille paikoille.
Nyt jouduin taas sanomaan, että ihan oikeasti, nämä parkkipaikat on talon omille asukkaille. Että ei voida ajaa toisten paikoille ja laittaa asukkaita joko odottamaan että paikka vapautuu tai hetkeksi sitten varaamaan taas jonkun toisen maksettu paikka. Olivat ehkä paikoillaan, mutta kysyivät vihaisena että mihin se sitten autonsa laittavat?!
Onko se todella meidän taloyhtiön ongelma, eikä vaikka kaupungin?
Kyllä se on ongelma niin teille, kotihoidon työntekijöille ja asiakkaille kuin kaupungillekin. Työntekijät joutuvat maksamaan itse pysäköintivirhemaksun, jos pysäköivät vaikka kadunvarteen kieltopaikalle. (luepa vaikka tämä: https://www.tampere.fi/tiedostot/rB2IMO9N7/kotihoitoaloite.pdf)
Työaikaa, jota muutenkin on liian vähän asiakkaiden määrään suhteutettuna, kuluu laillisen pysäköintipaikan etsintään.
Jos vähän nostat katsetta navastasi, huomaat kyllä, etteivät he paljon varttia pitempään naapurissasi viivy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Tulee sekin päivä kun nämä valittajat on itse kotihoidon asiakkaita ja kannattaa tosiaan alkaa jo vähän ennakoimaan. Ettei sitten tarvitse valittaa ettei kotihoito pääse paikalle.
Oikeastiko on näin paljon ihmisiä, joiden mielestä asukkaan omalle paikalle pysäköiminen on ok? Kotihoito ei ole mikään hälytysajo, jos on niin kiire tarvitaan jo ambulanssia.
Kyllä se ambulanssi tarvitaankon, jos vanhus ei saa esimerkiksi insuliinia tai sydänlääkkeitään ajoissa.
Sinähän et tosiaan tiedä, minkä takia kotihoito käy. Jos jonkun luona - kuten ap sanoo omassa talossaan käyvän - käy kotihoito monta kertaa päivässä, kyse on vaikeahoitoisesta ja paljon apua tarvitsevasta potilaasta. Ei siellä rampata naapureita kiusaamassa, vaan verovaroin - sunkin, jos töissä käyt - autetaan jotakuta pysymään hengissä.
Ei se tietenkään ideaalia ole, että joku pysäköi asukaspaikoille. Mutta jos vieraspaikkoja ei ole tarpeeksi, se ON taloyhtiön ongelma ja vastuulla tehdä asialle jotain.
7
Jos on niin vaativa potilas, mutta laitospaikkaa ei löydy niin aina on olemassa senioriasuntoja joita kyllä on esim Tampereella paljon saatavilla.
Miksi on taloyhtiön ongelma jos ei ole vieraspaikkoja? Talo on tehty asukkaille eikä vieraille. Ja vieraspaikat on aina pois mm vakiasukkaiden parkkeerauksesta. Kyllä mieluummin otan 0 vieraspaikkaa kuin sen että on vieraspaikkoja, mutta asukkaille ei.
Nyt kannattaa kyllä sun selvittää mikä on senioriasunto. Ja sitten kun sen teet niin mietihän uudestaan että miten ihmeessa tuollainen noin paljon apua tarvitseva ihminen pärjäisi senioritalossa ilman hoitajia? 🤣 Edes palveluasumiseen ei pääse jos on jo valmiiksi hyvin huonokuntoinen.
Kyllähän senioritalot on suunniteltu vanhoille ihmisille ja niissä on usein kuukausittain lääkäripäivä jne. Joissain on myös mahdollisuus ruokaan ja muuhunkin hoitoon tietenkin lisämaksusta ja talosta riippuen. Ja näin parkkiongelmaan liittyen, näissä varmaan on sitä parkkitilaa niille hoitajille kun siellä varmaan käy niitä aika hyvin. En siis tarkoittanut että senioritalossa on 24/7 hoitoa kuin vanhainkodissa vaan että se on suunniteltu vanhoille ihmisille ja yleensä he tarvii esim sitä kotihoitoa. Ja joissain sennutaloissa on eri palveluita.
Kannattaisi ehkä itse tutustua noiden eroihin jos itse pidät niitä vain hissillisinä ja esteettöminä taloina.Joo sori. Välillä sitä unohtaa, että useimmat on oikeasti ihan pihalla vanhustenhoidosta.
Jos kotona asuu ihminen jonka luona käy kotihoito 4xpv ja vielä kaksi hoitajaa niin hän on luultavasti vahvasti liikuntarajoitteinen tai jopa ihan vuodepotilas. Voi olla vielä muistisairaskin. Luultavasti hänen parashoitopaikkansa olisi tehostettu palveluasuminen tai laitoshoito. Vaan kun näihin ei enää pääsee niin kotona hoidetaan. Mitään järkeä tälläisen ihmisen ei ole muuttaa minnekkään muualle.
Senioritalo on tarkoitettu eläkeikäisille jotka on vielä hyvässä kunnossa, mutta tarvitsevät sellaista helppoa ja rauhallista asumista ja ikäistään seuraa naapureista. Senioritaloissa ei ole yleensä edes mitään omia hoitajia vaan siellä käy samalla tavalla kotihoito tarvittaessa ja asukas asuu siellä yksin kuten missä tahansa normaalissa asunnossa. Senioritalo on yleensä ihan normaali kerrostalo avarilla liikkumismahdollisuuksilla.
Sitten on palvelutalot joissa asutaan omissa asunnoissa, mutta talossa on hoitaja yleensä 7-21 paikalla. Talon hoitajat ovat kuin kotihoidonhoitajia, mutta eivät liiku kuin talon sisällä. Tässä talossa sitten saattaa käydä myös kotihoidon työntekijöitä.
Tehostettu palveluasuminen on koti jossa on hoitaja 24/7. Yleensä 1-2 hengen huoneissa asutaan ja ruokaillaan yhteisissä tiloissa. Näissä asukkaat on jo tosi huonokuntoisia. Paikkoja on vähän ja niitä vähennetään kuntien puolesta koko ajan. Yksityiset alkaa kohta hallita tätä palveluasumista.
Laitoshoitoa koitetaan ajaa alas kokonaan. Paikkoja tosi vähän. Sairaaloiden vuodeosastoilla on paljon vanhuksia vaan odottamassa paikkaa jonnekkin. Eivät varsinaisesti tarvitse sairaalatasoista hoitoa, kotona ei enää pysty asumaan vaikka kuinka yritetty ja palveluasumisessa on pitkät jonot.Et varmaan tuntunut tajuavan kirjoitukseni pointtia. Nyt puhutaan lähinnä kotihoidon parkkeeraamisesta. Kyllä uskon että sennutalolla paremmat resurssit hoitaa aloituksen tapaista 4x päivässä hoitoa tarvivaa parkkitilallisesti kuten muutenkin. Hyvin joku sanoi aiemmin että on ostanut asunnon normaalista talosta. Ei vanhusten, vammaisten jne erikoishoitoa tarvitsevien. Joten miksi taloyhtiön tulisi hoitaa näille hoitajille parkkipaikat?
Ja unohtui vielä mainita, että ensimmäisessä viestissäni sanoin että jos LAITOSPAIKKAA ei ole saanut niin sennutalo olisi varmaan parempi. Olisi hyvä tutustua kommentoitavaan aiheeseen ennenkuin kirjoittaa oman ”asiantuntemuksen”
Ja mistä tiedät kenenkään osaamista vanhuksista? Kyllä minullakin on vanhemmat ja isovanhemmat.
Senioritalot ei taida olla mitään halpoja paikkoja. Vanhemmat katselivat asuntoa sellaisesta ja se oli suoraan sanottuna ylihintainen, hankkivat sitten halvemmalla asunnon tavallisesta kerrostalosta yhtä hyvällä sijainnilla.
Ap selvästi yksin keskustelee tässä ketjussa itsensä kanssa.

Ja sä et tajua pointtia ettei senioritaloon enää vaan muuta sellainen ihminen joka ei pärjää oikein kotonakaan Vaikka siellä sennutalossa olisi millaiset parkkiruudut niin ei kukaan huonokuntoinen ala tai edes pysty alkaa itselleen hankkimaan paikkaa jostain kalliista kerrostalosta. Kyllä ne asukkaat on muuttaneet sinne jo ennenkuin apua tarvitsevat. Ja tuskin tulee mieleen edes miettiä mahtuukohan tähän pihaan nyt hoitaja parkkeeraamaan. Senioritaloissa muuten on vielä vähemmän parkkitilaa kun harvemmalla enää omaa autoa käytössä. Ei tehdä parkkitilaa eikä näin ollen mahdu vierasparkkeja kuin pari.
Ja se että on omia vanhuksia ei kerro yhtään mitään. Monien omaiset juuri onkin pihalla kaikesta ja luulevat että on jotain vanhainkoteja ja senioritaloja jonne vaan mennään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Tulee sekin päivä kun nämä valittajat on itse kotihoidon asiakkaita ja kannattaa tosiaan alkaa jo vähän ennakoimaan. Ettei sitten tarvitse valittaa ettei kotihoito pääse paikalle.
Oikeastiko on näin paljon ihmisiä, joiden mielestä asukkaan omalle paikalle pysäköiminen on ok? Kotihoito ei ole mikään hälytysajo, jos on niin kiire tarvitaan jo ambulanssia.
Kyllä se ambulanssi tarvitaankon, jos vanhus ei saa esimerkiksi insuliinia tai sydänlääkkeitään ajoissa.
Sinähän et tosiaan tiedä, minkä takia kotihoito käy. Jos jonkun luona - kuten ap sanoo omassa talossaan käyvän - käy kotihoito monta kertaa päivässä, kyse on vaikeahoitoisesta ja paljon apua tarvitsevasta potilaasta. Ei siellä rampata naapureita kiusaamassa, vaan verovaroin - sunkin, jos töissä käyt - autetaan jotakuta pysymään hengissä.
Ei se tietenkään ideaalia ole, että joku pysäköi asukaspaikoille. Mutta jos vieraspaikkoja ei ole tarpeeksi, se ON taloyhtiön ongelma ja vastuulla tehdä asialle jotain.
7
Jos on niin vaativa potilas, mutta laitospaikkaa ei löydy niin aina on olemassa senioriasuntoja joita kyllä on esim Tampereella paljon saatavilla.
Miksi on taloyhtiön ongelma jos ei ole vieraspaikkoja? Talo on tehty asukkaille eikä vieraille. Ja vieraspaikat on aina pois mm vakiasukkaiden parkkeerauksesta. Kyllä mieluummin otan 0 vieraspaikkaa kuin sen että on vieraspaikkoja, mutta asukkaille ei.
Nyt kannattaa kyllä sun selvittää mikä on senioriasunto. Ja sitten kun sen teet niin mietihän uudestaan että miten ihmeessa tuollainen noin paljon apua tarvitseva ihminen pärjäisi senioritalossa ilman hoitajia? 🤣 Edes palveluasumiseen ei pääse jos on jo valmiiksi hyvin huonokuntoinen.
Kyllähän senioritalot on suunniteltu vanhoille ihmisille ja niissä on usein kuukausittain lääkäripäivä jne. Joissain on myös mahdollisuus ruokaan ja muuhunkin hoitoon tietenkin lisämaksusta ja talosta riippuen. Ja näin parkkiongelmaan liittyen, näissä varmaan on sitä parkkitilaa niille hoitajille kun siellä varmaan käy niitä aika hyvin. En siis tarkoittanut että senioritalossa on 24/7 hoitoa kuin vanhainkodissa vaan että se on suunniteltu vanhoille ihmisille ja yleensä he tarvii esim sitä kotihoitoa. Ja joissain sennutaloissa on eri palveluita.
Kannattaisi ehkä itse tutustua noiden eroihin jos itse pidät niitä vain hissillisinä ja esteettöminä taloina.Joo sori. Välillä sitä unohtaa, että useimmat on oikeasti ihan pihalla vanhustenhoidosta.
Jos kotona asuu ihminen jonka luona käy kotihoito 4xpv ja vielä kaksi hoitajaa niin hän on luultavasti vahvasti liikuntarajoitteinen tai jopa ihan vuodepotilas. Voi olla vielä muistisairaskin. Luultavasti hänen parashoitopaikkansa olisi tehostettu palveluasuminen tai laitoshoito. Vaan kun näihin ei enää pääsee niin kotona hoidetaan. Mitään järkeä tälläisen ihmisen ei ole muuttaa minnekkään muualle.
Senioritalo on tarkoitettu eläkeikäisille jotka on vielä hyvässä kunnossa, mutta tarvitsevät sellaista helppoa ja rauhallista asumista ja ikäistään seuraa naapureista. Senioritaloissa ei ole yleensä edes mitään omia hoitajia vaan siellä käy samalla tavalla kotihoito tarvittaessa ja asukas asuu siellä yksin kuten missä tahansa normaalissa asunnossa. Senioritalo on yleensä ihan normaali kerrostalo avarilla liikkumismahdollisuuksilla.
Sitten on palvelutalot joissa asutaan omissa asunnoissa, mutta talossa on hoitaja yleensä 7-21 paikalla. Talon hoitajat ovat kuin kotihoidonhoitajia, mutta eivät liiku kuin talon sisällä. Tässä talossa sitten saattaa käydä myös kotihoidon työntekijöitä.
Tehostettu palveluasuminen on koti jossa on hoitaja 24/7. Yleensä 1-2 hengen huoneissa asutaan ja ruokaillaan yhteisissä tiloissa. Näissä asukkaat on jo tosi huonokuntoisia. Paikkoja on vähän ja niitä vähennetään kuntien puolesta koko ajan. Yksityiset alkaa kohta hallita tätä palveluasumista.
Laitoshoitoa koitetaan ajaa alas kokonaan. Paikkoja tosi vähän. Sairaaloiden vuodeosastoilla on paljon vanhuksia vaan odottamassa paikkaa jonnekkin. Eivät varsinaisesti tarvitse sairaalatasoista hoitoa, kotona ei enää pysty asumaan vaikka kuinka yritetty ja palveluasumisessa on pitkät jonot.Et varmaan tuntunut tajuavan kirjoitukseni pointtia. Nyt puhutaan lähinnä kotihoidon parkkeeraamisesta. Kyllä uskon että sennutalolla paremmat resurssit hoitaa aloituksen tapaista 4x päivässä hoitoa tarvivaa parkkitilallisesti kuten muutenkin. Hyvin joku sanoi aiemmin että on ostanut asunnon normaalista talosta. Ei vanhusten, vammaisten jne erikoishoitoa tarvitsevien. Joten miksi taloyhtiön tulisi hoitaa näille hoitajille parkkipaikat?
Ja unohtui vielä mainita, että ensimmäisessä viestissäni sanoin että jos LAITOSPAIKKAA ei ole saanut niin sennutalo olisi varmaan parempi. Olisi hyvä tutustua kommentoitavaan aiheeseen ennenkuin kirjoittaa oman ”asiantuntemuksen”
Ja mistä tiedät kenenkään osaamista vanhuksista? Kyllä minullakin on vanhemmat ja isovanhemmat.Ja sä et tajua pointtia ettei senioritaloon enää vaan muuta sellainen ihminen joka ei pärjää oikein kotonakaan Vaikka siellä sennutalossa olisi millaiset parkkiruudut niin ei kukaan huonokuntoinen ala tai edes pysty alkaa itselleen hankkimaan paikkaa jostain kalliista kerrostalosta. Kyllä ne asukkaat on muuttaneet sinne jo ennenkuin apua tarvitsevat. Ja tuskin tulee mieleen edes miettiä mahtuukohan tähän pihaan nyt hoitaja parkkeeraamaan. Senioritaloissa muuten on vielä vähemmän parkkitilaa kun harvemmalla enää omaa autoa käytössä. Ei tehdä parkkitilaa eikä näin ollen mahdu vierasparkkeja kuin pari.
Ja se että on omia vanhuksia ei kerro yhtään mitään. Monien omaiset juuri onkin pihalla kaikesta ja luulevat että on jotain vanhainkoteja ja senioritaloja jonne vaan mennään.
Jännä että ne täällä vaan on halpoja verraten naapuritaloihin. Itseä välillä okein vtuttaa kun katsoo myytäviä asuntoja ja innostuu jo halvasta, mutta olikin taas joku sennutalo.
Ja itsellä oli äiti, joka sairastui nuoruusiän alzheimeriin niin kyllä siinä sai puljata eka kotihoidon kanssa ja myöhemmin laitosjuttujen kanssa kun oli pakkasessa lähtenyt yövaatteissa ulos. Isoäidin kanssa toki hänen omat lapsensa hoitivat enemmän, mutta myös me koska juurikin oma äitimme oli jo poismennyt.
Miksei kotihoito voi pysäköidä tien varteen, jos kerran asukaskin voi? Voihan se autoileva asukas olla huonojalkainen vanhus tai muuten huonossa kunnossa oleva ihminen, joka ei jaksa kävellä kadunvarresta, ja on siksi varannut itselleen autopaikan. Ne kotihoidon työntekijät sen sijaan ovat yleensä ihan kykeneviä ihmisiä kävelemään.
Jos ongelma on liian tiukassa aikataulussa, kotihoito ilmoittakoon asiasta esimiehelle. Esimies järjestää a) paremmat aikataulut b) pysäköintimahdollisuuden. Asukkaiden varatuille paikoille pysäköinti EI ole ratkaisu, tietenkään.
Tuli vain mieleeni että kuulunkohan minäkin johonkin laitokseen :( Minun vuokseni meillä käy kotisairaanhoito. Olen 40 vuotias ja äiti ja haluan asua perheeni kanssa niin kauan aikaa kun se vain on mahdollista!!! Kotihoito käy myös sellaisissa paikoissa joissa on vakavasti sairaita nuoria, aikuisia jotka eivät ole vielä vanhuksia eivätkä mahda sille yhtikäs mitään että ovat sairastuneet johonkin paskatautiin......
Juu, en kyllä käskisi 30-40 vuotiasta saattohoitopotilasta muuttamaan kodistaan jonnekin senioritaloon.
Kotihoidon asiakkaana voivat olla ketkä tahansa yli 18v, jotka tarvitsevat hoitoa kotonaan.
Voi olla juurikin saattohoitoa, halvaantuneita, Peg-hoitoa, haavanhoitoja, vuodepotilaita tai ihmisiä, joilta on amputoitu jalka jne.
Ei kotihoidon asiakkaat ole ainoastaan vanhuksia.
Kysykää jos se rasitteena oleva vanhus muuttaisi vaikka pois, kun lapsetkin hänen takiaan nääntyvät nälkään. Tai muuttakaa sinne parkkiruutuun vahtimaan, sehän on kuitenkin ihan sama asia kuin oma asunto.

Urpo

Ei se vanhus ole rasite, hänen hoitajansa ovat. Jos maksanparkkiruudustani täyden hinnan, sen on myös oltava aina käytettävissä. Vai mihin minun muka pitäisi parkkeerata, kun arvon hoitaja on vienyt paikkani?
Vierailija kirjoitti:
Juu, en kyllä käskisi 30-40 vuotiasta saattohoitopotilasta muuttamaan kodistaan jonnekin senioritaloon.
Kotihoidon asiakkaana voivat olla ketkä tahansa yli 18v, jotka tarvitsevat hoitoa kotonaan.
Voi olla juurikin saattohoitoa, halvaantuneita, Peg-hoitoa, haavanhoitoja, vuodepotilaita tai ihmisiä, joilta on amputoitu jalka jne.
Ei kotihoidon asiakkaat ole ainoastaan vanhuksia.
Onko sellaisesta joku unta nähnyt? Sen sijaan kotihoidon työntekijöillä on Kekkosen valtuudet. Siinä väpäjää asunnonomistaja vuokrattuine autopaikkoineen kun uljas kotihoitaja kiitää paikalle sinisellä Fordillaan. Avainnippu vain kilisee kuten vanginvartijalla ikään, omistusasuja vapisee.
Kotihoitajalla on avainten valta.
Tiiviisti rakennetuilla alueilla melko mahdotonta, kun pihat ovat p*rsläpiä ilman vierasparkkejakin. Anteeksi kielenkäyttöni :)