Kotihoidon autot jatkuvasti meidän parkkiruudussa tai vieraspaikoilla
Naapurissa käy kotihoito ainakin neljä kertaa päivässä, viikon jokaisena päivänä. Ymmärrän, että vieraspaikoille saa ajaa kuka vain taloyhtiössä käyvä, myös he. Mutta kun tulevat kahdella autolla, ja vieraspaikkoja on kolme. Jos näille ei mahdu, ajavat sitten asukkaiden omille, tyhjille paikoille.
Nyt jouduin taas sanomaan, että ihan oikeasti, nämä parkkipaikat on talon omille asukkaille. Että ei voida ajaa toisten paikoille ja laittaa asukkaita joko odottamaan että paikka vapautuu tai hetkeksi sitten varaamaan taas jonkun toisen maksettu paikka. Olivat ehkä paikoillaan, mutta kysyivät vihaisena että mihin se sitten autonsa laittavat?!
Onko se todella meidän taloyhtiön ongelma, eikä vaikka kaupungin?
Kommentit (139)
Sama meidän taloyhtiössä, tosin vieraspaikkoja ei ole eli jättävät asukkaiden maksamille paikoille. Mukava tulla kotiin kahden nälkäisen lapsen kanssa kun parkkiruudussani on Hgin kaupungin kotihoidon auto. Yleensä ei ole tarvinnut 10 minuuttia kauempaa torvea soittaa, mutta sekin on nälkäisten pikkulasten kanssa pitkä aika.
Kadun varressa on ilmainen pysäköinti ja aina tilaa, mutta oven eteen pakko päästä... Usein pysäköivät myös autotallien ovien eteen, jolloin mies ei saa omaa autoaan talliin.
Paikkojen käyttöoikeudesta sekä pysäköintioikeudesta ilmaistu selvin sanoin asianmukaisin liikennemerkein, jotka näkyvillä paikoilla. Silti eivät ymmärrä.
Täytyy taas ottaa asia puheeksi seuraavassa yhtiökokouksessa. Huoh.
Vieraspaikoillehan saa pysäköidä jokainen taloyhtiössä vieraileva, siis myös kotihoito. Asukkaiden omia paikkoja ei tietenkään saa vallata, ja jos sitä tapahtuu jatkuvasti, laittakaa viestiä myös suoraan sinne kotihoitoon.
Vierailija kirjoitti:
Sama meidän taloyhtiössä, tosin vieraspaikkoja ei ole eli jättävät asukkaiden maksamille paikoille. Mukava tulla kotiin kahden nälkäisen lapsen kanssa kun parkkiruudussani on Hgin kaupungin kotihoidon auto. Yleensä ei ole tarvinnut 10 minuuttia kauempaa torvea soittaa, mutta sekin on nälkäisten pikkulasten kanssa pitkä aika.
Kadun varressa on ilmainen pysäköinti ja aina tilaa, mutta oven eteen pakko päästä... Usein pysäköivät myös autotallien ovien eteen, jolloin mies ei saa omaa autoaan talliin.
Paikkojen käyttöoikeudesta sekä pysäköintioikeudesta ilmaistu selvin sanoin asianmukaisin liikennemerkein, jotka näkyvillä paikoilla. Silti eivät ymmärrä.
Täytyy taas ottaa asia puheeksi seuraavassa yhtiökokouksessa. Huoh.
Pitäisikö sinun jo lastesi takia organisoida perheenne ruoka-asiat vähän paremmin? Tai pyytää kotihoidolta apua. Sitä on tarjolla lapsiperheillekin, jotka tarvitsee tukea arkeensa.

Monet kaupungin työntekijät ovat afrikkalais- ja venäläistaustaisia, mutta luulisi heillä ajokortin omaavina olevan ymmärrys liikennemerkeistä sekä jonkinlainen suomen kielen taito...
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Vierailija kirjoitti:
Sama meidän taloyhtiössä, tosin vieraspaikkoja ei ole eli jättävät asukkaiden maksamille paikoille. Mukava tulla kotiin kahden nälkäisen lapsen kanssa kun parkkiruudussani on Hgin kaupungin kotihoidon auto. Yleensä ei ole tarvinnut 10 minuuttia kauempaa torvea soittaa, mutta sekin on nälkäisten pikkulasten kanssa pitkä aika.
Kadun varressa on ilmainen pysäköinti ja aina tilaa, mutta oven eteen pakko päästä... Usein pysäköivät myös autotallien ovien eteen, jolloin mies ei saa omaa autoaan talliin.
Paikkojen käyttöoikeudesta sekä pysäköintioikeudesta ilmaistu selvin sanoin asianmukaisin liikennemerkein, jotka näkyvillä paikoilla. Silti eivät ymmärrä.
Täytyy taas ottaa asia puheeksi seuraavassa yhtiökokouksessa. Huoh.
Hah hah. Tästä näkee jo kauas, että tämä ja aloittaja on sama kirjoittaja :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama meidän taloyhtiössä, tosin vieraspaikkoja ei ole eli jättävät asukkaiden maksamille paikoille. Mukava tulla kotiin kahden nälkäisen lapsen kanssa kun parkkiruudussani on Hgin kaupungin kotihoidon auto. Yleensä ei ole tarvinnut 10 minuuttia kauempaa torvea soittaa, mutta sekin on nälkäisten pikkulasten kanssa pitkä aika.
Kadun varressa on ilmainen pysäköinti ja aina tilaa, mutta oven eteen pakko päästä... Usein pysäköivät myös autotallien ovien eteen, jolloin mies ei saa omaa autoaan talliin.
Paikkojen käyttöoikeudesta sekä pysäköintioikeudesta ilmaistu selvin sanoin asianmukaisin liikennemerkein, jotka näkyvillä paikoilla. Silti eivät ymmärrä.
Täytyy taas ottaa asia puheeksi seuraavassa yhtiökokouksessa. Huoh.
Pitäisikö sinun jo lastesi takia organisoida perheenne ruoka-asiat vähän paremmin? Tai pyytää kotihoidolta apua. Sitä on tarjolla lapsiperheillekin, jotka tarvitsee tukea arkeensa.
Pitäisi varmaan. Sitä ennen niiden täytyy kuitenkin oppia pysäköimään. Pihaamme ei nimittäin mahdu enempää kotihoidon autoja.
Tää on ongelma. Parkkipaikkoja on aina ja joka paikassa liian vähän, on sitten kyse mistä tahansa. Meillä asuu äiti 70-luvun alussa rakennetussa kerrostalossa, jonka pihassa parkkipaikkoja on tosi niukasti. Kun taloa tehtiin, ei ihmisillä vielä ollut autoja siinä määrin kuin nykyään ja autot oli pienempiä. Piha ei ole kovin suuri sekään. Aina on parkkeerausongelmia. Ja nyt tietysti keksitty siihenkin yksityinen parkkivalvonta.
Johonkin sen kotihoidon on autonsa saatava, se on selvä. Onhan se ihan varmasti myös teidän taloyhtiön ongelma, teitähän se risoo, kun autoja ei saa omille paikoilleen. Mutta tietysti asiaa voi kysyä kaupungiltakin, että onko mitään tehtävissä. Näitten kotihoitajien ei ihan varmasti kuulu saada ainakaan sakkoja sen takia, että tekevät työtään. Miksi he tulevat kahdella autolla, sitä en ymmärrä, jos tulevat samasta työpaikasta. Mutta luultavasti eivät tule, ja ehkä joutuvat lähtemään poiskin eri aikaan. Onko kaikki talon asukkaitten parkkipaikat täytetty myös päiväsaikaan, kun ihmiset yleensä ovat työssä? No kotihoitohan voi joutua käymään myös iltaisin.
Puhkon moisesta autosta renkaan,saa sitten pysäköidä siinä enemmänkin,yleensä oppivat kerrasta
Oli kerran parkkeerannut mun paikalle...sitten tuli huoltomies vaihtamaan puhjenneen tilalle ehjän renkaan.
Kotihoidon asiakas voinee vuokrata ihan ikioman autopaikan, mikä on aina vapaana kotihoidon autolle.
Vierailija kirjoitti:
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Tulee sekin päivä kun nämä valittajat on itse kotihoidon asiakkaita ja kannattaa tosiaan alkaa jo vähän ennakoimaan. Ettei sitten tarvitse valittaa ettei kotihoito pääse paikalle.

Päiviä tulee monenlaisia. Kävely on terveellistä ja ne viisi askelta jaksaa kotihoidon työntekijäkin ottaa - lihavakin.
Laillisia paikkoja riittää, miksi jättää toisten paikoille tai tukkia pelastustie sillä kotihoidon autolla?
Tuo on kyllä hankala tilanne. Kohossa mennään kiireellä ja minuuttipelillä, jalankulkijat juoksevat tukka putkella. Jos samaan aikaan on kolme kohon autoa tarkoittaa se ainakin sitä että kyseessä raskas hoidokki. Yrittäkää taloyhtiössä saada lisää vieraspaikkoja ja hallitus yhteydessä kohoon?
Kotihoito itsessään on jo niin jäätävää työtä että kaikki apu mikä työtä helpottaa on varmasti tervetullutta.
Parkkeeraa oma autosi parkissa olevan auton perään. Muutaman kerran kun ovat motissa, eivätköhän opi.
Tavallaan ymmärrän kyllä kotihoitoakin, koska johonkin heidänkin on pysäköitävä. Mutta kun talon asukkaat jonottavat autopaikkoja pahimmillaan vuosia, ei juuri riitä sympatiaa kun oma paikka on varattuna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No oikeasti se on kyllä myös teidän päänsärkynne. Jutelkaa asiasta nyt yhtiökokouksessa. Onko pihassa jollain asukkaalla esim. kaksi autopaikkaa, kakkosautollekin? Sellaisen voisi osoittaa vieraspaikaksi.
Kotihoidon on pakko päästä hoitamaan asiakasta, se voi olla elämän ja kuoleman kysymys. Jos joku vanhus makaa lääkkeittä märissä vaipoissa, koska teillä ei ole parkkipaikkaa pihassa eikä lähellä kadulla. Joskus kotihoidolla on kannettavana apuvälineitä ja muuta tarpeellista, joten kovin kaukaa niitä ei voi rontata.
Sitä paitsi ymmärrän hyvin, että kun kotihoidon työntekijät kulkee asiakkaalta toiselle minuuttiaikataululla, jokainen minuutti joka kuluu parkkipaikan etsimiseen jostain lähikaduilta on sairaiden ja raihnaisten hoidosta pois.
Joten JÄRJESTÄKÄÄ se asia ja lakatkaa olemasta noin hemmetin itsekkäitä vinkujia.
(Ei, en ole kotihoidossa tai missään muussakaan alan työssä, vit.ttaa vaan tuollainen kyvyttömyys tarkastella asioita muistakin kuin omasta vinkkelistä)
Tulee sekin päivä kun nämä valittajat on itse kotihoidon asiakkaita ja kannattaa tosiaan alkaa jo vähän ennakoimaan. Ettei sitten tarvitse valittaa ettei kotihoito pääse paikalle.
Oikeastiko on näin paljon ihmisiä, joiden mielestä asukkaan omalle paikalle pysäköiminen on ok? Kotihoito ei ole mikään hälytysajo, jos on niin kiire tarvitaan jo ambulanssia.
Vierailija kirjoitti:
Kotihoidon asiakas voinee vuokrata ihan ikioman autopaikan, mikä on aina vapaana kotihoidon autolle.
Me ollaan jonotettu autopaikkaa yli kaksi vuotta eli eipä aina onnistu tuokaan. Kun niitä autopaikkoja ei ole niin ei ole, eikä pihaan mahdu enempää.
Ei ole kaupungin vastuulla yksityisellä tontilla tapahtuva pysäköinti. Kyllä se taloyhtiölle kuuluu. Hankkikaa yksityinen pysäköinninvalvonta, jos kovasti haittaa.
Oman äitini taloyhtiössä on vieraspaikat parkkikiekolla JA pysäköintiluvalla. Ei siis riitä edes se, että on parkkikiekko, vaan pitää hakea vierailemastaan huoneistosta vielä kojelaudalle pysäköintilupa. Ja yksityinen pysäköinninvalvonta, joka kyttää sitten tätä pysäköintiä, varmaan jopa kuvaa renkaiden asennotkin. Ja alueella muutenkin vähän tienvarsipaikkoja, ja kaikki kiekkopaikkoja. Todella kivaa vierailla äidin luona silloin, jos siskon perhekin tulee yhtä aikaa omalla autollaan, saa sitten arpoa, kumpi saa pysäköintiluvan.
Aika hyvä. 4/5