Minkä asian yli, sinä et tule pääsemään koskaan?

Ei tulisi mieleenkään kertoa sitä av-urpoille.

Pahan mielen saa kerjäämättäkin.

Äitini kuolema ja edesmenneen isäni alkoholismi ja lapsuuteni tuhoaminen ja se että jätin opiskelut aikanani kesken ja olen nyt 43-vuotiaana työkyvyttömyyseläkkeellä.

Vierailija kirjoitti:

Eräs traumaattinen epäoikeudenmukaisuuden ja yksinjäämisen kokemus. Minua kohtaan tehtiin väärin ja väärintekijä sai kaiken tuen. Nykyään vähän ärsyttää tää metoo, koska siinä tuetaan vahvasti ja äärimmäisen äänekkäästi ihmisiä ja tuomitaan häirintä, minä en aikoinani saanut keneltäkään yhtään tukea, päinvastoin.

Lisään vielä että koin tuohon liittyen ihan totaalisen uskon menetyksen muihin ihmisiin ja mihinkään oikeudenmukaisuuteen. Tuli sellainen olo että kaikki ovat minua vastaan eikä missään ole mitään järkeä. Oli kuin maa olisi kadonnut jalkojen alta, jossain mielessä. Meni kaikki luottamus ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan kuulosta miltään näin kirjoitettuna, mutta rakkaan koirani kuolemaa en varmaan pysty koskaan unohtamaan.

Olin lenkillä 3v koirani kanssa ja pannasta irtosi se klipsu, johon hihna kiinnitetään. Koirani säntäsi tervehtimään toisella puolella tietä kulkenutta kävelijää, mutta pakettiauto tulikin kovaa suoraan koirani päälle. Se ääni, mikä kuului kun pää paiskautui autoon, oli ihan järkyttävä ja muistan sen edelleen. Koira lensi iskun voimasta monta metriä ja jäi makaamaan liikkumatta maahan. Todennäköisesti aivokuollut tai muuta vastaavaa, koira makasi kieli ulkona suusta täysin kykenemättömänä liikkumaan. Katsoi minua suoraan silmiin ja kuoli n. 10 min törmäyksen jälkeen 😢 tästä on pian 4 vuotta ja itku on vieläkin silmässä kun mietin tuota

Ihan kamalaa, en minäkään pääsisi tuollaisesta yli. Olen tosi pahoillani puolestasi, sydän särkyi tämän luettuani 💔

Kun olin 17-vuotias, suunnattoman rakas isoäitini kuoli syliini. Tapahtunut ylitti käsityskykyni ja muutti minua pysyvästi.

Vierailija kirjoitti:

Ei varmaan kuulosta miltään näin kirjoitettuna, mutta rakkaan koirani kuolemaa en varmaan pysty koskaan unohtamaan.

Olin lenkillä 3v koirani kanssa ja pannasta irtosi se klipsu, johon hihna kiinnitetään. Koirani säntäsi tervehtimään toisella puolella tietä kulkenutta kävelijää, mutta pakettiauto tulikin kovaa suoraan koirani päälle. Se ääni, mikä kuului kun pää paiskautui autoon, oli ihan järkyttävä ja muistan sen edelleen. Koira lensi iskun voimasta monta metriä ja jäi makaamaan liikkumatta maahan. Todennäköisesti aivokuollut tai muuta vastaavaa, koira makasi kieli ulkona suusta täysin kykenemättömänä liikkumaan. Katsoi minua suoraan silmiin ja kuoli n. 10 min törmäyksen jälkeen 😢 tästä on pian 4 vuotta ja itku on vieläkin silmässä kun mietin tuota

Hirveää!

Tuo auttaa ymmärtämään, miksi onnettomuuksien silminnäkijät traumatisoituvat.

Mun koira juoksi kerran tielle ja suoraan bussin eteen. Mutta bussi ehti pysähtyä. Silti näen vieläkin painajaisia, joissa koirani jää auton alle. Tapauksesta on yli 30 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Se, että puoliso sairastui vakavasti psyykkisesti ja koko elämä ja kaikki suunnitelmat meni uusiksi. Olen tavallaan asian hyväksynyt, mutta tietty katkeruus on jäänyt taka-alalle. Sitä yritän työstää pois, että pääsisin jatkamaan omaa elämääni eteenpäin.

Katkeruus sairaudesta?

Ensirakkaus, jonka puolesta olin lähes valmis uhraamaan kaiken, petti ja jätti. Ei suostunut muuttamaan tämän uuden luokse, kun muuttoasia tuli eteen vaan asui kodissamme ja toi tämän uuden sinne. Pettämisestä kuulin monen kuukauden päästä erosta, mutta en hänen suustaan. Luulin että halusi erota muuten vain ja kokeilla tätä toista, mutta olikin peliä jo ennen.

Olen löytänyt kyllä paremman ja uskollisen miehen, mutta silti hankala vieläkin uskoa että joku voi oikeasti tehdä noin...

Vierailija kirjoitti:

Raiskaus. Siitä kasvanut inho ja viha itseään kohtaan. Itsemurhayritys jonka takia vammauduin pysyvästi.

Järkyttävää.

Mitä tarkoitetaan asian ylipääsemisellä? Jotenkin täällä saa sellaisen kuvan, että asia josta on päässyt yli unohtuu eikä tunnu miltään. Itse taas näen sen niin, että jonkun asian ylipääseminen tarkoittaa sitä, ettei se häiritse enää normaalia elämää ja asian on hyväksynyt.

Ei siis lemmikin kuolema ynnämuut ylipääseminen tarkoita sitä, ettäkö lemmikin unohtaa tai ettei lemmikki ollut niin tärkeä, vaan että lemmikin menetyksen on hyväksynyt.

Sama jos jotain pahaa on tapahtunut. Ei hyväksyminen tarkoita sitä, että vaikka jos joku on tehnyt sinulle pahaa se teko oli hyväksyttävää, vaan että hyväksyt mitä tapahtui ja olet nyt valmis jättämään asian menneisyyteen ja työstämään itseäsi ja itsetuntoasi tässä hetkessä. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan asian ylipääsemisellä? Jotenkin täällä saa sellaisen kuvan, että asia josta on päässyt yli unohtuu eikä tunnu miltään. Itse taas näen sen niin, että jonkun asian ylipääseminen tarkoittaa sitä, ettei se häiritse enää normaalia elämää ja asian on hyväksynyt.

Ei siis lemmikin kuolema ynnämuut ylipääseminen tarkoita sitä, ettäkö lemmikin unohtaa tai ettei lemmikki ollut niin tärkeä, vaan että lemmikin menetyksen on hyväksynyt.

Sama jos jotain pahaa on tapahtunut. Ei hyväksyminen tarkoita sitä, että vaikka jos joku on tehnyt sinulle pahaa se teko oli hyväksyttävää, vaan että hyväksyt mitä tapahtui ja olet nyt valmis jättämään asian menneisyyteen ja työstämään itseäsi ja itsetuntoasi tässä hetkessä. 

Trauma tarkoittaa sitä, että asia palaa eri yhteyksissä mieleen kuin olisi tapahtuisi juuri nyt ja herättää vaikean olon. Jotkut asiat ovat sellaisia, ettei niistä pääse yli. Tapahtumat seuraavat aina mukana. Suhde niihin voi toki muuttua, mutta ne eivät koskaan ole ns. loppuunkäsiteltyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan asian ylipääsemisellä? Jotenkin täällä saa sellaisen kuvan, että asia josta on päässyt yli unohtuu eikä tunnu miltään. Itse taas näen sen niin, että jonkun asian ylipääseminen tarkoittaa sitä, ettei se häiritse enää normaalia elämää ja asian on hyväksynyt.

Ei siis lemmikin kuolema ynnämuut ylipääseminen tarkoita sitä, ettäkö lemmikin unohtaa tai ettei lemmikki ollut niin tärkeä, vaan että lemmikin menetyksen on hyväksynyt.

Sama jos jotain pahaa on tapahtunut. Ei hyväksyminen tarkoita sitä, että vaikka jos joku on tehnyt sinulle pahaa se teko oli hyväksyttävää, vaan että hyväksyt mitä tapahtui ja olet nyt valmis jättämään asian menneisyyteen ja työstämään itseäsi ja itsetuntoasi tässä hetkessä. 

Trauma tarkoittaa sitä, että asia palaa eri yhteyksissä mieleen kuin olisi tapahtuisi juuri nyt ja herättää vaikean olon. Jotkut asiat ovat sellaisia, ettei niistä pääse yli. Tapahtumat seuraavat aina mukana. Suhde niihin voi toki muuttua, mutta ne eivät koskaan ole ns. loppuunkäsiteltyjä.

Hyvin sanottu. Trauma (paha) myös aktvoituu uusissa tilanteissa, esimerkiksi ihmissuhteissa. Henkilökohtaisesti en usko -terapiastani huolimatta - pääseväni koskaan yli kahdeksanvuotisesta ”ystävyydestä”, jossa oli kaikki ainekset narsistisesta sadismista. Täydellinen musta aukko joka pilasi viimeisetkin luottamuksen rippeet ihmisyyteen.

En pääse koskaan yli hylätyksi tulemisia. Sitä, että ensinnäkin olin epätoivottu lapsi. Isäni ei koskaan halunnut tavatakaan minua. Äidiltäni en saanut hellyyttä tai huomiota. Kaikki rahahuolet ym. hän kaatoi niskaani jo, kun olin pieni. Siitä jäi ikuinen turvattomuuden tunne. Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Hylätyksi tulemiset kaveriporukoista ja poikaystävien taholta. Muut hylkivät minua, tuntuu kuin kaikki yrittäisivät vältellä. Olen kokenut väkivaltaisia suhteita ja avioeroja, mutta en koskaan saanut tukea "ystäviltä". Meillä on pieni suku, mutta kukaan heistäkään ei ole pitänyt mitään yhteyttä yo-juhlieni jälkeen 20 vuotta sitten. En ole onnistunut samaan omaa perhettä, koska kukaan mies ei ole halunnut edes yrittää lasta kanssani. Koen olevani ikuisesti tuomittu siihen, että olen epätoivottu ja ei-rakastettu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tarkoitetaan asian ylipääsemisellä? Jotenkin täällä saa sellaisen kuvan, että asia josta on päässyt yli unohtuu eikä tunnu miltään. Itse taas näen sen niin, että jonkun asian ylipääseminen tarkoittaa sitä, ettei se häiritse enää normaalia elämää ja asian on hyväksynyt.

Ei siis lemmikin kuolema ynnämuut ylipääseminen tarkoita sitä, ettäkö lemmikin unohtaa tai ettei lemmikki ollut niin tärkeä, vaan että lemmikin menetyksen on hyväksynyt.

Sama jos jotain pahaa on tapahtunut. Ei hyväksyminen tarkoita sitä, että vaikka jos joku on tehnyt sinulle pahaa se teko oli hyväksyttävää, vaan että hyväksyt mitä tapahtui ja olet nyt valmis jättämään asian menneisyyteen ja työstämään itseäsi ja itsetuntoasi tässä hetkessä. 

Trauma tarkoittaa sitä, että asia palaa eri yhteyksissä mieleen kuin olisi tapahtuisi juuri nyt ja herättää vaikean olon. Jotkut asiat ovat sellaisia, ettei niistä pääse yli. Tapahtumat seuraavat aina mukana. Suhde niihin voi toki muuttua, mutta ne eivät koskaan ole ns. loppuunkäsiteltyjä.

Hyvin sanottu. Trauma (paha) myös aktvoituu uusissa tilanteissa, esimerkiksi ihmissuhteissa. Henkilökohtaisesti en usko -terapiastani huolimatta - pääseväni koskaan yli kahdeksanvuotisesta ”ystävyydestä”, jossa oli kaikki ainekset narsistisesta sadismista. Täydellinen musta aukko joka pilasi viimeisetkin luottamuksen rippeet ihmisyyteen.

Omat traumat ovat muita, mutta on ihan samanlainen kokemus siitä, että ihmisiin ei keskimäärin voi eikä kannata luottaa. Tästä ajatuksesta en ole terapiankaan avulla päässyt eroon. Se hankaloittaa aika paljon ihmissuhteita, kun suhtautuminen ristiriitatilanteissa on valmiiksi jo niin kielteisesti värittynyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että puoliso sairastui vakavasti psyykkisesti ja koko elämä ja kaikki suunnitelmat meni uusiksi. Olen tavallaan asian hyväksynyt, mutta tietty katkeruus on jäänyt taka-alalle. Sitä yritän työstää pois, että pääsisin jatkamaan omaa elämääni eteenpäin.

Katkeruus sairaudesta?

Miksei läheisen sairaudesta ei voisi olla katkera siinä missä esimerkiksi onnettomuuteen joutumisestakin? Kun elämä äkisti muuttuu aivan toiseksi, niin se on kova paikka, varsinkaan jos ei saa riittävästi apua ja tukea toisilta vaikeana hetkenä.

Vierailija kirjoitti:

En pääse koskaan yli hylätyksi tulemisia. Sitä, että ensinnäkin olin epätoivottu lapsi. Isäni ei koskaan halunnut tavatakaan minua. Äidiltäni en saanut hellyyttä tai huomiota. Kaikki rahahuolet ym. hän kaatoi niskaani jo, kun olin pieni. Siitä jäi ikuinen turvattomuuden tunne. Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Hylätyksi tulemiset kaveriporukoista ja poikaystävien taholta. Muut hylkivät minua, tuntuu kuin kaikki yrittäisivät vältellä. Olen kokenut väkivaltaisia suhteita ja avioeroja, mutta en koskaan saanut tukea "ystäviltä". Meillä on pieni suku, mutta kukaan heistäkään ei ole pitänyt mitään yhteyttä yo-juhlieni jälkeen 20 vuotta sitten. En ole onnistunut samaan omaa perhettä, koska kukaan mies ei ole halunnut edes yrittää lasta kanssani. Koen olevani ikuisesti tuomittu siihen, että olen epätoivottu ja ei-rakastettu. 

Minä kasvoin ydinperheessä. Vanhempani toivoivat minun kohdallani tyttöä, ja saivat sellaisen. Harrastimme hiihtoa/uintia joka viikonloppu perheenä. Pitkät yhteiset kesälomat. En koskaan ollut päiväkodissa.

Silti - minun suurin traumani on lähes sama, eli en koe olevani tärkeä enkä arvokas.

Siitä, että ap otsikkossaan laittoi pilkun ihan outoon paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Asia tai juttu joka vaivaa mieltäsi, vaikka et siitä paljoa puhuisikaan?

Itsellä se on tämä, että tulen jäämään vain yhden lapsen vanhemmaksi, thanks for puolison hedelmättömyys.

  Mitä valitat! Sulla on lapsi!

Sen etten tule koskaan olemaan miljonääri. Nytkin työttömänä ja rahat vähissä. Haluaisin vain oman miljoonan, mieluiten pari.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pääse koskaan yli hylätyksi tulemisia. Sitä, että ensinnäkin olin epätoivottu lapsi. Isäni ei koskaan halunnut tavatakaan minua. Äidiltäni en saanut hellyyttä tai huomiota. Kaikki rahahuolet ym. hän kaatoi niskaani jo, kun olin pieni. Siitä jäi ikuinen turvattomuuden tunne. Koulukiusaaminen ja työpaikkakiusaaminen. Hylätyksi tulemiset kaveriporukoista ja poikaystävien taholta. Muut hylkivät minua, tuntuu kuin kaikki yrittäisivät vältellä. Olen kokenut väkivaltaisia suhteita ja avioeroja, mutta en koskaan saanut tukea "ystäviltä". Meillä on pieni suku, mutta kukaan heistäkään ei ole pitänyt mitään yhteyttä yo-juhlieni jälkeen 20 vuotta sitten. En ole onnistunut samaan omaa perhettä, koska kukaan mies ei ole halunnut edes yrittää lasta kanssani. Koen olevani ikuisesti tuomittu siihen, että olen epätoivottu ja ei-rakastettu. 

Minä kasvoin ydinperheessä. Vanhempani toivoivat minun kohdallani tyttöä, ja saivat sellaisen. Harrastimme hiihtoa/uintia joka viikonloppu perheenä. Pitkät yhteiset kesälomat. En koskaan ollut päiväkodissa.

Silti - minun suurin traumani on lähes sama, eli en koe olevani tärkeä enkä arvokas.

Oletko lukenut ketjun 70-luvulla syntyneiden äidit-onko teillä muilla samanlaista?

70-80-90 luvulla syntyneiden tyttöjen tulisi jokaisen lukea tuo ketju.

Avaa silmät.