Lue keskustelun säännöt.
”Minä olen sinunkin p*skavaippasi vaihtanut” -Onko teidänkin vanhemmat tälläisiä?
09.09.2018 |
Olen itse 25-vuotias ja vanhempani tai oikeastaan isäni omaa mielestäni varsin kummallisen tavan katsoa vanhemmuuttaan. Hänen mielestään kaikki lapset ovat velkaa vanhemmilleen siitä, että vanhempi/vanhemmat on vaihtanut vaipat, ruokkinut, viettänyt aikaa, leikkinyt yms ja perustelee tällä sen, että aikuistenkin lasten pitää käydä kotona auttamassa ja totella vanhempiaan kaikessa. Monet kerrat otettu yhteen tästä, kun en parin päivän varoitusajalla pääsekään irrottautumaan asentamaan palovaroitinta (asun 200km päässä vanhemmistani ja luonnollisesti työt, harrastukset ja parisuhde täällä) heille kotiin.
Mielestäni ajattelutapa on todella kieroutunut, sillä lapsen perustarpeiden täytössä ei mielestäni ole kyse mistään suuresta palveluksesta, vaan lapsella on oikeus saada ne täytetyiksi ja lähtökohtaisesti vanhemman tulisi ihan omasta halustaan esimerkiksi viettää aikaa lapsen kanssa eikä sen pitäisi olla mikään vastenmielinen palvelus mistä lapsi maksaa loppuikänsä.
Kommentit (351)
Oikeaa empatiakykyä ei ole tarjolla. Käytös muuttuu lennosta tiettyjen ihmisten ollessa paikalla. Lastenlapsia ei kyetä näkemään ihmisinä, ne ovat hauskaa viihdettä niin kauan kun jaksavat hymyillä iloisena kaikelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeaa empatiakykyä ei ole tarjolla. Käytös muuttuu lennosta tiettyjen ihmisten ollessa paikalla. Lastenlapsia ei kyetä näkemään ihmisinä, ne ovat hauskaa viihdettä niin kauan kun jaksavat hymyillä iloisena kaikelle.
Miten osasitkin tiivistää näin hyvin, vastaa täydellisesti minunkin vanhempia! :O :D
Niin mua kiinnostaa että mitä teette kun toinen vanhemmista kuolee ja toinen jää leskeksi? Varsinkin jos se jäljellejäänyt leski on narsistipaska, niin sillä on välit poikki kaikkiin suuntiin. Arvatkaas kenen puoleen se kääntyy kun tarvii orjan taas? No oman lapsensa tietty!
Miten sitten suu laitetaan?
Tää on mun pahin pelko, välit ollu vuosia poikki mutta toimen kun tipahtaa niin mua aletaan taas ahdistelemaan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehkä kauhein ketju ikinä.
Lapsena rikotuista ihmisistä ei yleensä enää ehjää saa.
Kunhan ette pliis enää jatka tätä kierrettä omiin lapsiinne.
Aika moni tähän ketjuun osallistunut on varmaan käynyt erilaisissa terapioissa, osa ehkä hyvinkin pitkään. Silloin todennäköisyys toimia aivan samoin kuin omat vanhemmat on jo melko pieni.
Terapiassa käyty 3v kelan tukemana ja tuntuu että edelleen olisi tarvetta. Tuntuu vaan kauhean raskaalta alkaa taas työstämään isäsuhdetta. Kyllä varmasti olen loppuelämän rikki, vaikka parempaan päin on aina menty. Surullista vaan että vielä näin yli kolmekymppisenä huomaan miten tietyt negatiiviset uskomutkset itsestäni johtuu isäni kritiikista, jotka ei pidä yhtään paikkansa. En tiedä saanko lapsia koskaan, ei ole ollut erityistä halua, mutta jos saan niin tiedän ainakin millä tavalla en haluaisi kasvattaa niitä. Ei kenenkään lapsen pitäisi joutua kokemaan jatkuvaa vähättelyä ja syyllistämistä olemassaolostaan. Ihan karmeaa.
Minun äiti saattoi hehkuttaa että mennään ostamaan vaatteita, ja kun olimme vaateliikkeessä ja pyysin että ostetaanko tämä paita, niin alkoi kijlua että v-tun vaativa pentu ja hakkasi minua henkarilla päähän tai naamaan. Henkilökunta pakeni paikalta, ketään ei kiinnostanut eikä lasuja pahemmin tunnettu tuohon aikaan 80-luvun alussa.
Jos lämmitin kotona pizzaa niin saattoi ottaa sen kesken kaiken uunista ja heittää keittiön lattialle täytteet lattiaan päin että syö sitten siitä. Sitten valitti että miten me pennut sotketaan kaikki paikat.
Välillä veti viinaa ja lääkkeitä sekaisin, ja joutui vatsahuuhteluun muutamat kerrat. Me lapset pelkäsimme aina viikonloppuisin että koska äiti alkaa kompuroida eteisessä, puhua sekavia, oksennella seinät ja lattiat, ja miten hengityksensä muuttuu raskaaksi ja hidastuu....
Tänä päivänä kehtaa vielä kehua, jos soitan hänelle satunnaisesti, että miten vahva ihminen oli tuolloin avioeron aikaan ja että miten hyvin kasvatti lapsensa ja että miten hän on aina pitänyt perheen kasassa. Arggh!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun äiti saattoi hehkuttaa että mennään ostamaan vaatteita, ja kun olimme vaateliikkeessä ja pyysin että ostetaanko tämä paita, niin alkoi kijlua että v-tun vaativa pentu ja hakkasi minua henkarilla päähän tai naamaan. Henkilökunta pakeni paikalta, ketään ei kiinnostanut eikä lasuja pahemmin tunnettu tuohon aikaan 80-luvun alussa.
Jos lämmitin kotona pizzaa niin saattoi ottaa sen kesken kaiken uunista ja heittää keittiön lattialle täytteet lattiaan päin että syö sitten siitä. Sitten valitti että miten me pennut sotketaan kaikki paikat.
Välillä veti viinaa ja lääkkeitä sekaisin, ja joutui vatsahuuhteluun muutamat kerrat. Me lapset pelkäsimme aina viikonloppuisin että koska äiti alkaa kompuroida eteisessä, puhua sekavia, oksennella seinät ja lattiat, ja miten hengityksensä muuttuu raskaaksi ja hidastuu....
Tänä päivänä kehtaa vielä kehua, jos soitan hänelle satunnaisesti, että miten vahva ihminen oli tuolloin avioeron aikaan ja että miten hyvin kasvatti lapsensa ja että miten hän on aina pitänyt perheen kasassa. Arggh!
Kuulostaa tunne-elämältään epävakaalta persoonallisuudelta. Ihan kuten minunkin äitini. Ikinä tuollaista käytöstä ei lapsilta pyydetty jälkikäteen anteeksi, vaan aina oltiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani pitivät maatilaa , eläimistä luovuttiin kun oli teini mutta vanhemmat jatkoivat tilalla asumista. Lapsuuteni oli täynnä tunnekylmyyttä, nälässä pitämistä kun olin muka lihava, vähättelyä ja arvostelua, lisäksi jouduin tekemään ikääni ja kokooni nähden liian raskaita hommia. Kun täytin 18 ja ilmoitin muuttavani pois vanhemmat raivostuivat ja koettivat estää tämän kaikin tavoin, heillä oli ollut selvä visio siitä että jään vanhaksipiiaksi ja taloudenhoitajaksi . Muutin 100 km:n päähän kerrostaloon, piti vaihtaa numero salaiseksi kun isä soitti ja nimitteli. Isän kuoltua äkisti tein sen virheen että menin äidin tueksi, haukkui heti kättelyssä hiukseni ja autoni sekä piti itsestään selvänä että "lopetan pelleilyn"ja muutan nyt takaisin kotiin. Lähdin sieltä keskellä yötä talla pohjassa ja päätin että yhteydenpito loppuu siihen kuten loppuikin, en kutsunut äitiä häihini eikä ole ikinä tavannut lapsenlastaan.
Minulle molemmat vanhemmat ovat kuolleita, vaikka toinen tietävästi vielä hengittääkin.
Oikeutatko läskin perseesi tällä tarinalla?
Toisten ihmisten paino ei ole sinun asiasi pätkän vertaa. Hoida omat asiasi ja anna muiden olla rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmiantakaa tuo yks trolli joka pilaa tätä ketjua!!!
piuhat poikki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on ehkä kauhein ketju ikinä.
Lapsena rikotuista ihmisistä ei yleensä enää ehjää saa.
Kunhan ette pliis enää jatka tätä kierrettä omiin lapsiinne.
Aika moni tähän ketjuun osallistunut on varmaan käynyt erilaisissa terapioissa, osa ehkä hyvinkin pitkään. Silloin todennäköisyys toimia aivan samoin kuin omat vanhemmat on jo melko pieni.
Terapiassa käyty 3v kelan tukemana ja tuntuu että edelleen olisi tarvetta. Tuntuu vaan kauhean raskaalta alkaa taas työstämään isäsuhdetta. Kyllä varmasti olen loppuelämän rikki, vaikka parempaan päin on aina menty. Surullista vaan että vielä näin yli kolmekymppisenä huomaan miten tietyt negatiiviset uskomutkset itsestäni johtuu isäni kritiikista, jotka ei pidä yhtään paikkansa. En tiedä saanko lapsia koskaan, ei ole ollut erityistä halua, mutta jos saan niin tiedän ainakin millä tavalla en haluaisi kasvattaa niitä. Ei kenenkään lapsen pitäisi joutua kokemaan jatkuvaa vähättelyä ja syyllistämistä olemassaolostaan. Ihan karmeaa.
Tämä on ehkä kauhein ketju ikinä.
Lapsena rikotuista ihmisistä ei yleensä enää ehjää saa.
Kunhan ette pliis enää jatka tätä kierrettä omiin lapsiinne.
Omalta kohdaltani olen tehnyt sen ratkaisun. Sisaruksistani osalla on ihan tervepäisiä lapsia, joku olisi voinut jättää lisääntymättäkin. Mutta ei kai tää elämä mikään kilpajuoksu ole. Jokainen lusii oman kakkunsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään on ihmeellisen paljon ns ääripäävanhempia. Jotkut eivät välitä ruuan terveellisyydestä pätkääkään. Suklaavanukas on lapsille normiaamiainen, kasviksia ei edes osteta, koska ei niitä kukaan syö ja lämmin ruoka on kalapuikko-ranskikset-akselilla,jollei käydä mäkkärissä. Ja karkkipäivinä mätetään karkkia aamusta iltaan. Toinen ääripää on sitten nämä superterveysintoilijat, joiden lapset eivät koskaan saa herkkuja tai siis saavat, kun herkkuna toimii vesimeloni ja lanttutikut. Ja sitten ollaan huuli pyöreänä että mitäs nyt, kun tenavat alkavat liikkumaan kodin ulkopuolella ja kontrolli pettää juhlissa keksilautasen ja sipsikulhon kohdalla, kun moinen epäterveellinen pska on kokonaan muuten kielletty. Joillakin on se kultainen keskitie kadonnut ihan kokonaan, kun terveysasioissa joko välinpitämättömyydestä tai välittämisestä on tehty elämän koko sisältö.
Vierailija kirjoitti:
Ilmiantakaa tuo yks trolli joka pilaa tätä ketjua!!!
Ilmiannettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmiantakaa tuo yks trolli joka pilaa tätä ketjua!!!
Private windown ottamalla uudestaan ja uudestaan saa nopeasti ilmoitettua tuon hullun viestit useampaan kertaan, se trollaa muissakin ketjuissa.
Niille muutamalle, jotka peräsivät vanhemmille ymmärrystä ja että heitä pitäisi vaan oppia sietämään.. Ei ole kyse siitä että nämä ihmiset ovat pilanneet vain lapsuuden laiminlyönnillään ja väkivallalla. Ei, vaan he jatkavat sitä kieroutunutta pahoinpitelyä yhä aikuisille lapsilleen.
Ei ole normaalia eikä edes tavoiteltavaa opetella sietämään itseensä kohdistuvaa kaltoinkohtelua! Silloin ei terveet rajat omaavalla ihmisellä ole muuta vaihtoehtoa kuin rajoittaa kanssakäyminen minimiin, yleensä lopettaa se kokonaan. Etenkin kun kyseessä on näin läheinen ihmissuhde, on vanhemmalla ainutlaatuiset työkalut päästä ihon alle.. Ja yhä, sen sietämisen oppiminen on sama kuin opettelisi sietämään kepillä hakkaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeaa empatiakykyä ei ole tarjolla. Käytös muuttuu lennosta tiettyjen ihmisten ollessa paikalla. Lastenlapsia ei kyetä näkemään ihmisinä, ne ovat hauskaa viihdettä niin kauan kun jaksavat hymyillä iloisena kaikelle.
Kyllä. Narsistille toisilla ihmisillä on lähinnä välinearvoa. Jopa pienillä lapsilla. Eivät he ihmisinä jaksa kiinnostaa. Narsisti miettii kaiken itsensä kautta.
Vierailija kirjoitti:
Niille muutamalle, jotka peräsivät vanhemmille ymmärrystä ja että heitä pitäisi vaan oppia sietämään.. Ei ole kyse siitä että nämä ihmiset ovat pilanneet vain lapsuuden laiminlyönnillään ja väkivallalla. Ei, vaan he jatkavat sitä kieroutunutta pahoinpitelyä yhä aikuisille lapsilleen.
Ei ole normaalia eikä edes tavoiteltavaa opetella sietämään itseensä kohdistuvaa kaltoinkohtelua! Silloin ei terveet rajat omaavalla ihmisellä ole muuta vaihtoehtoa kuin rajoittaa kanssakäyminen minimiin, yleensä lopettaa se kokonaan. Etenkin kun kyseessä on näin läheinen ihmissuhde, on vanhemmalla ainutlaatuiset työkalut päästä ihon alle.. Ja yhä, sen sietämisen oppiminen on sama kuin opettelisi sietämään kepillä hakkaamista.
Viisaita sanoja! Ja valitettavasti se on niin, että välttämättä terapeuttikaan ei osaa tukea potilasta tässä vaikeassa irtautumisprosessissa. Läheisiä perhesuhteita pidetään niin normina, että jopa terapeutti voi rohkaista potilasta pitämään yhteyttä vahingollisella tavalla käyttäytyviin vanhempiin. Sen sijaan tällaisesta perheestä tuleva lapsi tarvitsisi vahvistusta sille ajatukselle, ettei kaikkea tarvitse sietää edes perheenjäseniltään. Vain rajojen vetämisen kautta on mahdollisuus pystyä elämään hyvää elämää vaikeasta taustasta huolimatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niille muutamalle, jotka peräsivät vanhemmille ymmärrystä ja että heitä pitäisi vaan oppia sietämään.. Ei ole kyse siitä että nämä ihmiset ovat pilanneet vain lapsuuden laiminlyönnillään ja väkivallalla. Ei, vaan he jatkavat sitä kieroutunutta pahoinpitelyä yhä aikuisille lapsilleen.
Ei ole normaalia eikä edes tavoiteltavaa opetella sietämään itseensä kohdistuvaa kaltoinkohtelua! Silloin ei terveet rajat omaavalla ihmisellä ole muuta vaihtoehtoa kuin rajoittaa kanssakäyminen minimiin, yleensä lopettaa se kokonaan. Etenkin kun kyseessä on näin läheinen ihmissuhde, on vanhemmalla ainutlaatuiset työkalut päästä ihon alle.. Ja yhä, sen sietämisen oppiminen on sama kuin opettelisi sietämään kepillä hakkaamista.
Viisaita sanoja! Ja valitettavasti se on niin, että välttämättä terapeuttikaan ei osaa tukea potilasta tässä vaikeassa irtautumisprosessissa. Läheisiä perhesuhteita pidetään niin normina, että jopa terapeutti voi rohkaista potilasta pitämään yhteyttä vahingollisella tavalla käyttäytyviin vanhempiin. Sen sijaan tällaisesta perheestä tuleva lapsi tarvitsisi vahvistusta sille ajatukselle, ettei kaikkea tarvitse sietää edes perheenjäseniltään. Vain rajojen vetämisen kautta on mahdollisuus pystyä elämään hyvää elämää vaikeasta taustasta huolimatta.
On kokemusta tästä, ja en sen takia luota kenenkään tuolla alalla olevaan, ne oikeasti vain heijastelee muihin omia uskomuksiaan ja normejaan. Kyseessä ei ole ehjät, neutraalit ihmiset (terapeutit siis), jotka oikeasti ymmärtävät mitä paha persoonallisuushäiriö tarkoittaa.
En lähtenyt mukaan tuohon, ja suosittelen muitakin lopettamaan terapian heti, jos tuollainen terapeutti tulee vastaan, tai vaihtamaan parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Todellakin on ja vielä pahempana.
Vanhempani saivat mut 70-luvun loppupuolella. Paskoja tunnekylmiä vanhempia, kirittivat ja hakkasivat, kasvattivat pelolla ja uhalla, ikinä ei otettu syliin tai hellitty, kertaakaan eivät yli 40-vuotisen elämäni aikana ole sanoneet rakastavansa tai edes välittävänsä. Kun täytin 18 niin ilmoittivat että nyt oot omillasi. Misdään ei tuettu eikä autettu ei rahallisesti eikä henkisesti. Kotoa 18v lähteisdäni sain vain repullisen vaatteita mukaan. Kaikki piti hoitaa itse, asunnot, muutot, huonekalut.
Olin sitkeä ja tein kahta työtä ja maksoin lukion ja yliopiston itse. Rn saanut siis mitään tukea kotoa.No. Vanhemmat nyt sit vaatii kaikkea multaja argumentoi että ”sulle on kaikki maksettu ja järjestetty” (ei todellakaan ole, ”mekin sut koulutettiin pitkälle, olisit kiitollinen” (mitenkään eivät auttaneet), nyt teet näin ja noin kun olet elämäsi meille velkaa” (miten voi olla velkaa?),” sinulle aina kaikki on valmiiksi pedattu kiittämätön kersa” (lapsenakin tein kaiken itse).
Vanhemmat syyllistää kiittömättömäksi ja vaikeaksi jos en tottele. Olen kiittämätön jos en käy, jos en tee kuten käsketään, jos en ota ohjeita vastaan.
Sanomatta selvää että mun perhe ja lapset ei kiinnosta niitä yhtään, esim eivät tapaa lapsenlspsiaan eikä ole niitä koskaan hoitanut. Ne haluavat vain että minä ja mun veli (eli aikuiset lapset) hypätään, juostaan, palvellaan kun ne käskee.
Puhelimessakaan eivät ikinä kysy mitä kuuluu. Huutavat vasn omia kuulumisiaan ja kokemiaan vääryyksiä.Hulluja ne on. Luonnevikasia, persoonallisuushäiriöisiä. Paskimmat surkeimmat vanhemmat mitä maa päällään kantaa, ja luulevat olevansa loustovenhemmat joille lapset on elämänsä velkaa.
Mun vanhemmilla on myös olemassa 100 000 e velkakirja mun elatuksesta jota ne välillä vilauttaa ja silkä uhkailee. Siinä on merkitty kaikki ylös, ekasta polkupyörästä koulylaispöytään ja vastteisiin sekä harrastusvälineisiin. Kuulemma velkakirja lankeaa mulle maksettavaksi jos suututan ne jossain vaiheessa.
Umpihulluja.
Ihan kuin mun tarina. Synnyin myös -70 luvun loppupuolella. Remmiä tuli, haukuttiin ja potkittiin, tukasta riepoteltiin pitkin seiniä.
Velkakirja kuulemma myös löytyy, ja oon niin monta kertaa kuullut olevani pelkkä loinen ja tämän ja tämän verran rahaa on sinuunkin mennyt ihan hukkaan.
Pitikö sitten tehdä lapsi? Mielelläni minäkin olisin jäänyt syntymättä tuohon perheeseen.
OT, mutta eräs ystäväni uskoo, että lapsi valitsee perheen, johon syntyy. Siis ennen syntymäänsä. Kamala ajatus.
Meinasin vastata ketjuun, että vanhempani eivät ole tuollaisia, sillä he ovat kuolleet. Monessa mittakaavassa huonoja hekin, mutta eivät sentään näin kamalaa tasoa.
Ja nuo velkakirjat. Haluaisin kyllä nähdä sen tahon, joka pakottaa maksamaan lapsena saadut lahjat, ruoat yms takaisin.
Eihän noita voi pakottaa maksamaan, koska mitään juridista merkitystä noilla ei ole. Yhtä pitäviä kuin sellainen lappu, jossa lukisi, että naapuri on mulle miljoonan velkaa kun ei tervehtinyt minua aamulla.
Aikuinen ihminen voi rajata napakasti, miten hänelle puhutaan tai miten kohdellaan. Rumaa puhetta ei ole pakko suostua kuuntelemaan, eikä huonoa käytöstä vastaanottamaan, ei edes omilta vanhemmilta. Jos olet jo itsenäistynyt, osaat niiltä kieltäytyä ja suojautua, mutta jos napanuora on vielä kiinni, irtautuminen on edessä päin. Sen jälkeen voitte kohdella toisianne tasavertaisina ihmisinä.
Jos ei ole resursseja auttaa omia vanhempia, voi ehdottaa heille avun pyytämistä muulta taholta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa vastuu omista ratkaisuista: ette ole vastuussa kamalista vanhemmista, mutta on oma ratkaisu pitää yhteyttä yhä aikuisenakin. Ei se eheytyminen koskaan edes ala, ellei pistä peliä poikki, ei jos koko ajan tulee lisää kuormaa.
Tää on totta. Laitoin onnistuneesti välit poikki 12v sitten ja 10v oli ihanaa aikaa. 2v sitten tein sen virheen että päästin toisen vanhemman takaisin elämääni, sen harmittomamman joka ei ollut niin paha narsismissaan.
Error! Virhe! Elo muuttui helvetiksi taas kun tää kertoilee mun elämästä sille paskanarskulle, ja paskanarsku laittaa ”terveisiä” mulle tän toisen kautta. Taas alkoi ahdistus ja hullut häiriköi.
Mietin että miten sais välit poikki taas. Odotan jotain ilmiriitaa tms missä sen voisi tehdä.Nää hullut ei 10vssä yhtään parantunut tai oppinut mitään. Sama meno jatkuu.
Miksi ihmeessä tuollainen ihminen olisi muuttunut? Oikea narsisti ei edes pysty muuttumaan, miksi siis odottaa sitä häneltä?
Ei tarvitse odottaa riitaa tai draamailla, ei vaan pidä yhteyttä, eikä vastaa heidän yhteydenottoihinsa.
Minun ja siskoni vanhemmat syyllistäviä, katkeria, ja kääntävät kelkkansa ja puhuvat meistäkin p- skaa selän takana.
Sanoivat meille naamat loistaen että ovat niin onnellisia siitä ettei siskolla ja minulla ole lapsia, että he ovat omat lapsensa eli meidät kasvattaneet ja etteivät haluaisi missään tapauksessa olla lastenlasten hoitajia ja että kun heillä on nyt oma elämä niin eivät halua lapsenlapsia kotiinsa riesaksi jos me lähdemme jonnekin ja että kun pennut hajottaa ja sotkee kaikki paikat ja että heitä inhottaa jos sukulaislapsetkin tulevat kylään kun joutuu suursiivota heidän käynnin jälkeen.
Kuulin sitten vahingossa nurkan takaa eräässä sukujuhlassa kun toinen vanhemmistani avautui tädilleni että yhyy kun meidän lapsilla (minä ja sisko) ei ole lapsia, ja että kun he olisivat niin halunneet alkaa isovanhemmiksi ja saada lapsenlapsia kun kaikilla muillakin on.
Mitä kaksinaamaista soopaa jumaliste! Arvatkaa vaan menikö meillä maku omiin vanhempiimme?!
Lisäksi meidän suvussa on todella paljon periytyviä sairauksia ja sanotaanko näin että suurin osa noista tätien ja setien ja enojen lapsenlapsista eli serkkuni lapsista eivät ole ihan normaaleja ja terveitä eli kaikenlaista ikävää sairautta lapsesta saakka, joten sekin on yksi syy miksi minä ja siskoni emme edes ole harkinneet lisääntymistä ja meidän molempien miehillä on sama juttu eli heidän suvussaan periytyviä sairauksia myös.