Kyseenalaistaaks kukaan muu tätä keskiluokkasuuden hegemoniaa lapsiperheessä?

Luulen, että nämä henkilöt jotka eivät kuulu joukkoon ja joita katsotaan kuin halpaa makkaraa, kärsivät ennemminkin epävarmuudesta ja ahdistuksesta kuin keskiluokan ihmisistä.

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenki ahdistaa ja ällöttää tää perhenormi, johon kaikkien "kunnon aikuisten" tulis mahtua. Pitää olla asuntolaina, työ, käydä lasten kanssa metsäretkillä, kannattaa kiintymysvanhemmuutta, kestovaippoja ja mitävielä. Niin statussymbolit kuten iittalan astiat ja marimekko, ne on melkeenpä pakollisia. Jotenki mua vaan ahdistaa.

Takerrun nyt ihan tahallaan yksityiskohtiin, mutta koita kestää.

Omistusasuminen nyt vain Suomessa on valitettavasti melkein ainoa tapa asua ylipäätään väljemmässä asunnossa (mitä perhe tyypillisesti tarvitsee) ja tähän yleensä tarvitaan asuntolainaa. Varmasti tilanne olisi toinen, jos vuokra-asuntojen markkinat toimivisivat Suomessa oikeasti kaikissa asuntotyypeissä. Oletteko koettaneet saada omakotitaloa vuokrattua kasvukeskuksessa?

Työ...? No, elääkseen yleensä pitää tehdä jotain työtä. Joko palkollisena tai omassa yrityksessä.

Lasten kanssa metsäretkillä. Kannattaa tosiaan mennä silloin, kun lapset vielä helposti sinne metsään saa (14 ja 16-vuotiaiden isä)

Kiintymysvanhemmuus...? Nyt varmaan päästiin ensimmäiseen varsinaiseen epäkohtaan, mutta mitä tuo oikein on?

Kestovaipat. Ovat ekologisia ja monessa suhteessa muutenkin hyvä valinta. En rupea promoamaan, mutta eiköhän nuo löydä ne, jotka ovat siihen motivoituneita. Varmaan vähän sama homma kuin pulloruokinnassa/imetyksessä. Jälkimmäinen tuntuu hankalalta, mutta ei välttämättä sitä ole sen enempää kuin edellinenkään.

Siis jos poikkeat ruodusta piti kirjoittaa 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On asuntolaina, ja vieläpä tonttilaina. Sitten kun asunto on myyty, aletaan rakentaa lapsiperheen taloa. Lapsia on kolme, kissoja yksi ja koira suunnitelmissa. Kamalan keskiluokkaista! Uuteen kotiin tulee neljä makuuhuonetta, bistro-keittiö ja ehdottomasti kodinhoitohuone ja sauna+pukuhuone erikseen. Kaksi kerrosta, järvinäköala. En valita, vaikka sitä varten tarviikin lainaa. 

Autosta ei ole lainaa, eikä autoja ole kuin yksi. Minä en sitä aja, vaan kuljen kävellen, pyörällä tai bussilla. Tämä ei ole hipsterivalinta vaan seuraus kamalasta autonajokammosta. Pyöräilen nykyään enemmän, koska olen ylipainoinen. Ei kovin keskiluokkaisen tavoiteltavaa se. En omista salikorttia, en mitään ylimääräisiä juttuja kuten irtoripsiä - tai hiuksia. Käyn joskus teatterissa, oopperassa ja taidenäyttelyissä koska oikeasti pidän niistä. Olen aina pitänyt, vaikka olen duunariperheen lapsi. Luen paljon. Ostelen kirjoja, vaikka se ei ole ekologista. Se on ekologista, että meillä lajitellaan kaikki jätteet, kierrätetään paljon eikä ostella mitään turhaa ostelun ilosta tai siksi, että jotain pitäisi olla. 

Oikeastaan joka ikisen valintani teen oman tahtoni pohjalta. Ainoa rajoittava asia on raha, tietenkin. En välitä, miltä meillä muiden mielestä näyttää, enkä välitä, miltä näytän muiden mielestä. Lapset eivät harrasta kuin yhtä harrastusta, koska minusta koulussa on tarpeeksi tekemistä. Vapaa-aikaakin pitää olla. 

Matkustelen, koska pidän siitä ja se on mahdollista kerran, kaksi vuodessa. Koska lapsenvahteja meillä on vähän, niin lapset on pakko ottaa matkalle mukaan. Paitsi jos menen sisareni kanssa, sitten saa olla vapaammin. Suomessakin on nähtävää, mutta en pidä suomalaisista juurikaan. Eikä täällä ole tropiikin lämpöä eikä luontoa, se on jotain mitä rakastan paljon. Muuttaisin jonnekin Aasian perukoille, mutta arvostan liikaa suomalaista peruskoulua ja koulutusta muutenkin. Ehkä muutan eläkeikäisenä. 

Ehkä tämä keskiluokkaisuus on jotain sellaista, että se antaa vapauden olla mitä on. Voi matkustaa tai olla matkustamatta, voi rakentaa talon tai asua vuokralla jos siltä tuntuu. En tunne ketään, joka omistaisi kesämökin tai loma-osakkeen näyttämisen halusta. Muutamasta ihmisestä voi päätellä, että heille jokin vaatemerkki tai auton merkki on status-symboleja, pakko-ostoja, mutta en halua tuntea sellaisia ihmisiä paremmin. Itse näin kierrätyskeskuksessa juuri sellaisen kankaisen laukun, jollaista olin tarvinnut kesämenoihin. Hypistelin sitä, ja kun käänsin ympäri, se olikin Marimekkoa. No, en jättänyt sitä ostamatta sen takia, että nyt joku pitää minua keskiluokkaisena mammana. Hahaha, ostin, koska voin ja koska pidin siitä. Muiden mielipiteistä viis. 

Ymmärrän puolustelusi, mutta miksi tehdä tuollainen eronteko suomalaisiin? Oletan, että olet itsekin suomalainen. Onko tuo sitä kuuluisaa keskiluokkaista ylemmyydentunnetta, että noustaan "juntin suomalaisen" yläpuolelle? Kuitenkin valtaosa suomalaisita kuuluu keskiluokkaan. Ja pidätkö kyseisistä asioista niiden itsensä takia vai siksi, että ne tuovat sisältöä keskiluokkaiseen elämään ja sopivat siihen valmiiseen käsikirjoitukseen mitä on hyvä keskiluokkainen elämä? 

Jos jonkun elämää arvostellaan, sitä kai voi puolustaa? 

Toisaalta, en elä päiviäni pohtien onko jokin keskiluokkaista vai ei. Sitä miettii vasta, kun törmää aiheeseen vaikka sitten täällä. Eikä ole mitään käsikirjoitusta, ainakaan minulla, sillä ei elämäni ole mennyt minkään kirjoituksen tai kaavojen mukaan. Jossain kohtaa tie on ollut pomppuinen, ja yhdessä kohtaa täysin poikki. Ehkä nämäkin elämäni tarinat vaikuttavat siihen, että elämästä tekee omannäköisensä, ja vaikka se sitten on keskiluokkaisen näköistä, niin mitä väliä sillä on? 

En pidä suomalaisista yleensä, noh, en yleensäkään pidä paljoa ihmisistä. Mutta täällä on kylmä ilmapiiri. Sellainen kyräilevä ja tuomitseva. Poikkeuksia toki on, ja heitä kohdatessaan yritän muistaa sen positiivisuuden ja ammentaa siitä itsellenikin jotain. 

Minua kyllä kiinnostaa keskiluokan arvostelu, sillä sitä on ollut kautta aikain. Hassua. 

En arvostele keskiluokkaa sinänsä vaan niitä keskiluokkaisuuden ahtaita raameja, kirjoittamattomia sääntöjä ja normeja, joita väität ihan omiksi valinnoiksesi. Varmasti oletkin valinnut ne, mutta miten paljon valintoihisi vaikuttaa se, että kiinnostuksen kohteesi sattuvat olemaan viiteryhmäsi keskimääräisiä ja yleisesti hyväksyttyjä kohteita? Voisitko todella samalla tavalla olla kiinnostunut jostain joka on keskiluokkaisten keskuudessa paheksuttvaa? Epäilen, että sellainen ei ole käynyt edes mielessäsi. 

En tiedä, mikä on keskiluokkaisten keskuudessa paheksuttavaa? Enkä ole aina ollut keskiluokkaa, ja voihan se olla, etten tulevaisuudessa enää ole. Ja kuten sanoin, en ajattele aktiivisesti osaani yhteiskunnassa, sen luokissa. En todellakaan tiedä, mitä "saa" ja mitä ei saa tehdä? 

Jätteiden kierrätys on oma valinta, jonka olen tehnyt oppimieni faktojen pohjalta. Muu kierrätys on yhdessä sekä maailmanparannusta että omaa mukavuudenhalua. Mitä muuta mainitsin... talon rakentaminen? Joskus sopivaa taloa ei vain löydy, ja sitten voi joko tyytyä, jäädä aloilleen tai rakentaa itse oman. Oma haaveeni on jotain ihan muuta kuin omakotitalo, joten minulle tämä on kompromissi ja talo on enemmän miehen haave. Minä taas enemmän matkustan, ja mies tulee lasten kanssa perässä. Ei aina tosin. 

Jotenkin tässä töiden lomassa yritän selittää sitä, että mikä muille näyttäytyy jonkin tietyn luokan valintana, ei aina merkitse sitä että ainoa valintakriteeri olisi opittu asia, tai sen yhteiskuntaluokan yhteinen, sanaton sopimus. Suomessa kuitenkin niin moni rikkoo niitä yhteiskuntaluokkien rajoja juuri sillä vapaalla valinnallaan tehdä tai olla tekemättä jotain. Se, että ilmiö nimetään keskiluokkaiseksi, ei vielä kerro mitään siitä ilmiön syystä, sen olemassaolosta tai suosiosta. Keskiluokkainen on joskus myös tapa halveksia jotakin, mitä monella on (syystä tai toisesta). Esimerkkinä vähän hölmösti appivahempani, jotka päättivät uusia reistailevan autonsa johonkin toiseen. Summa oli päätetty, se otettiin suoraan omista varoista. Sillä summalla sai tietynlaisen auton, ja vaihtoehdot karsiutui sen mukaan, mitä autossa piti olla ja mitä ei. Ja sitten kun appeni huristelee parjatulla katumaasturi-Audillaan lähikaupan pihaan, joku näkee siinä keskiluokkaisen pätijän. Minä näen ihmisen, joka teki valinnan koska pystyi siihen, ilman mitään ulkopuolista vaikutinta.

Mä opin aika nopeasti että ei kannata yrittää olla kuin 'kaikki muut'. Alkoi ahdistaa hirveästi sellaisissa kuvioissa. Loppujen lopuksi viihdyn parhaiten yksin, ja kun en ole löytänyt kaveria joka tykkäisi elää minun tavallani.

Olen häippäissyt kaikista perus-suhdejutuista takaisin omiin oloihini. En mä sitä sano että joku tietty tapa elää olisi väärä tai oikea, mutta kannattaa kysyä itseltään haluanko tätä ja tätä. Haluanko omistaa ruokailuryhmän? Haluanko sukutapaamisia? Kiinnostaako minua kerätä tiettyä astiasarjaa? Onko nurmikonleikkuu elämäni tarkoitus? Onko elämässäni hauskinta kuitenkin että saan maata mahallani sängyssä, mässyttää karkkia ja lukea eikä kukaan painosta minua mihinkään ikävään?

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että kyse on siitä, että he, jotka ovat keskiluokkaa ja joille ei sen normeissa ja kirjoittamattomissa säännöissä ole mitään itselle vierasta, heille tämä asia ei ole näkyvä. Heille keskiluokkaisuuskin on vaan yksilöitä ja he eivät näe niitä ulossulkevia normeja. Esim. vanhemmuudessa saat hyvin nopeasti "huonon ja epäluotettavan" vanhemman leiman jos et poikkeat ruodusta. Se on ahdistavaa.  

Voitko konkretisoida tätä, antaa jonkun esimerkin? En saa kiinni ajatuksesta millään. Ja olen luullut että käsitys hyvästä vanhemmuudesta on sama kaikissa luokissa, sikäli kun suomessa edes mitään luokkia on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenki ahdistaa ja ällöttää tää perhenormi, johon kaikkien "kunnon aikuisten" tulis mahtua. Pitää olla asuntolaina, työ, käydä lasten kanssa metsäretkillä, kannattaa kiintymysvanhemmuutta, kestovaippoja ja mitävielä. Niin statussymbolit kuten iittalan astiat ja marimekko, ne on melkeenpä pakollisia. Jotenki mua vaan ahdistaa.

Takerrun nyt ihan tahallaan yksityiskohtiin, mutta koita kestää.

Omistusasuminen nyt vain Suomessa on valitettavasti melkein ainoa tapa asua ylipäätään väljemmässä asunnossa (mitä perhe tyypillisesti tarvitsee) ja tähän yleensä tarvitaan asuntolainaa. Varmasti tilanne olisi toinen, jos vuokra-asuntojen markkinat toimivisivat Suomessa oikeasti kaikissa asuntotyypeissä. Oletteko koettaneet saada omakotitaloa vuokrattua kasvukeskuksessa?

Työ...? No, elääkseen yleensä pitää tehdä jotain työtä. Joko palkollisena tai omassa yrityksessä.

Lasten kanssa metsäretkillä. Kannattaa tosiaan mennä silloin, kun lapset vielä helposti sinne metsään saa (14 ja 16-vuotiaiden isä)

Kiintymysvanhemmuus...? Nyt varmaan päästiin ensimmäiseen varsinaiseen epäkohtaan, mutta mitä tuo oikein on?

Kestovaipat. Ovat ekologisia ja monessa suhteessa muutenkin hyvä valinta. En rupea promoamaan, mutta eiköhän nuo löydä ne, jotka ovat siihen motivoituneita. Varmaan vähän sama homma kuin pulloruokinnassa/imetyksessä. Jälkimmäinen tuntuu hankalalta, mutta ei välttämättä sitä ole sen enempää kuin edellinenkään.

Joo ei mulla olekaan noita asioita vastaan sinänsä mitään. Itekin pidän esim. metsäretkistä paljon. Mutta samalla niistä muodostuu normeja. Eli jos et asu omistusasunnossa, et ole keskiluokkaa, olet huono. Jos jäät työttömäksi, et kuulu enää keskiluokkaan, olet huono. Keskiluokkasten ihmisten koko identiteetti perustuu näille määreille ja jos ne otetaan pois (työttömyys voi iskeä keskiluokkasenkin kohdalle ja usein osuukin) mitä jää. Näillä on siis myös se ulossulkeva ulottuvuus. Ja mua se ahdistaa siks, koska koen, että ihmisiä ei pitäis tai kannattais luokitella näin, ei varsinkaan nykyaikana kun kuka vaan voi tippua yllättäen. Just vaikka jäädä työttömäks tai sairastua tai mitä vaan. Pitäsi nähdä myös vaikka ne keskiluokkaan kuulumattomat ihan kelpo kansalaisina. Lähtökohtasesti. Eikä olettaa, että mun lapsen kaverin vanhempien pitää olla asiantuntija-ammatissa ja maksaa asuntolainaa (kärjistys.) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenki ahdistaa ja ällöttää tää perhenormi, johon kaikkien "kunnon aikuisten" tulis mahtua. Pitää olla asuntolaina, työ, käydä lasten kanssa metsäretkillä, kannattaa kiintymysvanhemmuutta, kestovaippoja ja mitävielä. Niin statussymbolit kuten iittalan astiat ja marimekko, ne on melkeenpä pakollisia. Jotenki mua vaan ahdistaa.

Takerrun nyt ihan tahallaan yksityiskohtiin, mutta koita kestää.

Omistusasuminen nyt vain Suomessa on valitettavasti melkein ainoa tapa asua ylipäätään väljemmässä asunnossa (mitä perhe tyypillisesti tarvitsee) ja tähän yleensä tarvitaan asuntolainaa. Varmasti tilanne olisi toinen, jos vuokra-asuntojen markkinat toimivisivat Suomessa oikeasti kaikissa asuntotyypeissä. Oletteko koettaneet saada omakotitaloa vuokrattua kasvukeskuksessa?

Työ...? No, elääkseen yleensä pitää tehdä jotain työtä. Joko palkollisena tai omassa yrityksessä.

Lasten kanssa metsäretkillä. Kannattaa tosiaan mennä silloin, kun lapset vielä helposti sinne metsään saa (14 ja 16-vuotiaiden isä)

Kiintymysvanhemmuus...? Nyt varmaan päästiin ensimmäiseen varsinaiseen epäkohtaan, mutta mitä tuo oikein on?

Kestovaipat. Ovat ekologisia ja monessa suhteessa muutenkin hyvä valinta. En rupea promoamaan, mutta eiköhän nuo löydä ne, jotka ovat siihen motivoituneita. Varmaan vähän sama homma kuin pulloruokinnassa/imetyksessä. Jälkimmäinen tuntuu hankalalta, mutta ei välttämättä sitä ole sen enempää kuin edellinenkään.

Joo ei mulla olekaan noita asioita vastaan sinänsä mitään. Itekin pidän esim. metsäretkistä paljon. Mutta samalla niistä muodostuu normeja. Eli jos et asu omistusasunnossa, et ole keskiluokkaa, olet huono. Jos jäät työttömäksi, et kuulu enää keskiluokkaan, olet huono. Keskiluokkasten ihmisten koko identiteetti perustuu näille määreille ja jos ne otetaan pois (työttömyys voi iskeä keskiluokkasenkin kohdalle ja usein osuukin) mitä jää. Näillä on siis myös se ulossulkeva ulottuvuus. Ja mua se ahdistaa siks, koska koen, että ihmisiä ei pitäis tai kannattais luokitella näin, ei varsinkaan nykyaikana kun kuka vaan voi tippua yllättäen. Just vaikka jäädä työttömäks tai sairastua tai mitä vaan. Pitäsi nähdä myös vaikka ne keskiluokkaan kuulumattomat ihan kelpo kansalaisina. Lähtökohtasesti. Eikä olettaa, että mun lapsen kaverin vanhempien pitää olla asiantuntija-ammatissa ja maksaa asuntolainaa (kärjistys.) 

Nämä eri luokkien väliset kuka on hyvä ja kuka ei - jutut käy molempiin suuntiin. Jos sinä tunnet, että et ole keskiluokkaisten silmissä tarpeeksi hyvä, voi olla että toisaalla on työväen ihminen joka ei pidä keskiluokkaista insinööriä yhtään minään. Jos tätä haluaa tarkemmin avata, niin pitäisi antaa konkreettisia esimerkkejä. Se, että sinä koet huonommuutta muiden seurassa ei tarkoita, ette "ne muut" keskiluokkaisuuden kuplassaan halveksivat sinua. 

Ehkä elän kuplassa, koska en tunnista tällaista käytöstä. Elän hyvin heterogeenisellä alueella, ja ainoat ihmiset joita vältän, ovat jollain tavalla ongelmaisia päihteiden käyttäjiä. Tämäkin välttelykäytös johtuu omasta lapsuudesta, ei varsinaisista yleisistä ennakkoluuloista toisia kohtaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että kyse on siitä, että he, jotka ovat keskiluokkaa ja joille ei sen normeissa ja kirjoittamattomissa säännöissä ole mitään itselle vierasta, heille tämä asia ei ole näkyvä. Heille keskiluokkaisuuskin on vaan yksilöitä ja he eivät näe niitä ulossulkevia normeja. Esim. vanhemmuudessa saat hyvin nopeasti "huonon ja epäluotettavan" vanhemman leiman jos et poikkeat ruodusta. Se on ahdistavaa.  

Voitko konkretisoida tätä, antaa jonkun esimerkin? En saa kiinni ajatuksesta millään. Ja olen luullut että käsitys hyvästä vanhemmuudesta on sama kaikissa luokissa, sikäli kun suomessa edes mitään luokkia on.

Uskallan arvioida että alemmissa luokissa ei kiintymysvanhemmuuden perään olla niin tarkkoja. Keskimäärin. Kyllä Suomessa on luokkia, mutta ei tietenkään samalla tavalla kuin Briteissä tai USAssa. Suomessakin naureskellaan vaikka Salkkarien katsojille tai Seiskan lukijoille, puhumattakaan jostain reality tv tähdistä. Paheksutaan vanhempia jotka ei ymmärrä lukea lapsille, viedä sinne metsäretkille ja panostaa harrastuksiin. Ne on niitä keskiluokan normeja joista poikkeavia katsotaan pahalla. Ei ole niissä mitään vikaa mutta ei pitäisi olla niissäkään jotka eivät niitä noudata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On asuntolaina, ja vieläpä tonttilaina. Sitten kun asunto on myyty, aletaan rakentaa lapsiperheen taloa. Lapsia on kolme, kissoja yksi ja koira suunnitelmissa. Kamalan keskiluokkaista! Uuteen kotiin tulee neljä makuuhuonetta, bistro-keittiö ja ehdottomasti kodinhoitohuone ja sauna+pukuhuone erikseen. Kaksi kerrosta, järvinäköala. En valita, vaikka sitä varten tarviikin lainaa. 

Autosta ei ole lainaa, eikä autoja ole kuin yksi. Minä en sitä aja, vaan kuljen kävellen, pyörällä tai bussilla. Tämä ei ole hipsterivalinta vaan seuraus kamalasta autonajokammosta. Pyöräilen nykyään enemmän, koska olen ylipainoinen. Ei kovin keskiluokkaisen tavoiteltavaa se. En omista salikorttia, en mitään ylimääräisiä juttuja kuten irtoripsiä - tai hiuksia. Käyn joskus teatterissa, oopperassa ja taidenäyttelyissä koska oikeasti pidän niistä. Olen aina pitänyt, vaikka olen duunariperheen lapsi. Luen paljon. Ostelen kirjoja, vaikka se ei ole ekologista. Se on ekologista, että meillä lajitellaan kaikki jätteet, kierrätetään paljon eikä ostella mitään turhaa ostelun ilosta tai siksi, että jotain pitäisi olla. 

Oikeastaan joka ikisen valintani teen oman tahtoni pohjalta. Ainoa rajoittava asia on raha, tietenkin. En välitä, miltä meillä muiden mielestä näyttää, enkä välitä, miltä näytän muiden mielestä. Lapset eivät harrasta kuin yhtä harrastusta, koska minusta koulussa on tarpeeksi tekemistä. Vapaa-aikaakin pitää olla. 

Matkustelen, koska pidän siitä ja se on mahdollista kerran, kaksi vuodessa. Koska lapsenvahteja meillä on vähän, niin lapset on pakko ottaa matkalle mukaan. Paitsi jos menen sisareni kanssa, sitten saa olla vapaammin. Suomessakin on nähtävää, mutta en pidä suomalaisista juurikaan. Eikä täällä ole tropiikin lämpöä eikä luontoa, se on jotain mitä rakastan paljon. Muuttaisin jonnekin Aasian perukoille, mutta arvostan liikaa suomalaista peruskoulua ja koulutusta muutenkin. Ehkä muutan eläkeikäisenä. 

Ehkä tämä keskiluokkaisuus on jotain sellaista, että se antaa vapauden olla mitä on. Voi matkustaa tai olla matkustamatta, voi rakentaa talon tai asua vuokralla jos siltä tuntuu. En tunne ketään, joka omistaisi kesämökin tai loma-osakkeen näyttämisen halusta. Muutamasta ihmisestä voi päätellä, että heille jokin vaatemerkki tai auton merkki on status-symboleja, pakko-ostoja, mutta en halua tuntea sellaisia ihmisiä paremmin. Itse näin kierrätyskeskuksessa juuri sellaisen kankaisen laukun, jollaista olin tarvinnut kesämenoihin. Hypistelin sitä, ja kun käänsin ympäri, se olikin Marimekkoa. No, en jättänyt sitä ostamatta sen takia, että nyt joku pitää minua keskiluokkaisena mammana. Hahaha, ostin, koska voin ja koska pidin siitä. Muiden mielipiteistä viis. 

Ymmärrän puolustelusi, mutta miksi tehdä tuollainen eronteko suomalaisiin? Oletan, että olet itsekin suomalainen. Onko tuo sitä kuuluisaa keskiluokkaista ylemmyydentunnetta, että noustaan "juntin suomalaisen" yläpuolelle? Kuitenkin valtaosa suomalaisita kuuluu keskiluokkaan. Ja pidätkö kyseisistä asioista niiden itsensä takia vai siksi, että ne tuovat sisältöä keskiluokkaiseen elämään ja sopivat siihen valmiiseen käsikirjoitukseen mitä on hyvä keskiluokkainen elämä? 

Jos jonkun elämää arvostellaan, sitä kai voi puolustaa? 

Toisaalta, en elä päiviäni pohtien onko jokin keskiluokkaista vai ei. Sitä miettii vasta, kun törmää aiheeseen vaikka sitten täällä. Eikä ole mitään käsikirjoitusta, ainakaan minulla, sillä ei elämäni ole mennyt minkään kirjoituksen tai kaavojen mukaan. Jossain kohtaa tie on ollut pomppuinen, ja yhdessä kohtaa täysin poikki. Ehkä nämäkin elämäni tarinat vaikuttavat siihen, että elämästä tekee omannäköisensä, ja vaikka se sitten on keskiluokkaisen näköistä, niin mitä väliä sillä on? 

En pidä suomalaisista yleensä, noh, en yleensäkään pidä paljoa ihmisistä. Mutta täällä on kylmä ilmapiiri. Sellainen kyräilevä ja tuomitseva. Poikkeuksia toki on, ja heitä kohdatessaan yritän muistaa sen positiivisuuden ja ammentaa siitä itsellenikin jotain. 

Minua kyllä kiinnostaa keskiluokan arvostelu, sillä sitä on ollut kautta aikain. Hassua. 

Ajattelen samoin kuin sinä. Olen tullut siihen tulokseen, että olen ihmisenä melko keskiverto. Se taitaa pikkuhiljaa johtaa kohti keskiluokkaista elämää, mutta entä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua jotenki ahdistaa ja ällöttää tää perhenormi, johon kaikkien "kunnon aikuisten" tulis mahtua. Pitää olla asuntolaina, työ, käydä lasten kanssa metsäretkillä, kannattaa kiintymysvanhemmuutta, kestovaippoja ja mitävielä. Niin statussymbolit kuten iittalan astiat ja marimekko, ne on melkeenpä pakollisia. Jotenki mua vaan ahdistaa.

Takerrun nyt ihan tahallaan yksityiskohtiin, mutta koita kestää.

Omistusasuminen nyt vain Suomessa on valitettavasti melkein ainoa tapa asua ylipäätään väljemmässä asunnossa (mitä perhe tyypillisesti tarvitsee) ja tähän yleensä tarvitaan asuntolainaa. Varmasti tilanne olisi toinen, jos vuokra-asuntojen markkinat toimivisivat Suomessa oikeasti kaikissa asuntotyypeissä. Oletteko koettaneet saada omakotitaloa vuokrattua kasvukeskuksessa?

Työ...? No, elääkseen yleensä pitää tehdä jotain työtä. Joko palkollisena tai omassa yrityksessä.

Lasten kanssa metsäretkillä. Kannattaa tosiaan mennä silloin, kun lapset vielä helposti sinne metsään saa (14 ja 16-vuotiaiden isä)

Kiintymysvanhemmuus...? Nyt varmaan päästiin ensimmäiseen varsinaiseen epäkohtaan, mutta mitä tuo oikein on?

Kestovaipat. Ovat ekologisia ja monessa suhteessa muutenkin hyvä valinta. En rupea promoamaan, mutta eiköhän nuo löydä ne, jotka ovat siihen motivoituneita. Varmaan vähän sama homma kuin pulloruokinnassa/imetyksessä. Jälkimmäinen tuntuu hankalalta, mutta ei välttämättä sitä ole sen enempää kuin edellinenkään.

Joo ei mulla olekaan noita asioita vastaan sinänsä mitään. Itekin pidän esim. metsäretkistä paljon. Mutta samalla niistä muodostuu normeja. Eli jos et asu omistusasunnossa, et ole keskiluokkaa, olet huono. Jos jäät työttömäksi, et kuulu enää keskiluokkaan, olet huono. Keskiluokkasten ihmisten koko identiteetti perustuu näille määreille ja jos ne otetaan pois (työttömyys voi iskeä keskiluokkasenkin kohdalle ja usein osuukin) mitä jää. Näillä on siis myös se ulossulkeva ulottuvuus. Ja mua se ahdistaa siks, koska koen, että ihmisiä ei pitäis tai kannattais luokitella näin, ei varsinkaan nykyaikana kun kuka vaan voi tippua yllättäen. Just vaikka jäädä työttömäks tai sairastua tai mitä vaan. Pitäsi nähdä myös vaikka ne keskiluokkaan kuulumattomat ihan kelpo kansalaisina. Lähtökohtasesti. Eikä olettaa, että mun lapsen kaverin vanhempien pitää olla asiantuntija-ammatissa ja maksaa asuntolainaa (kärjistys.) 

Nämä eri luokkien väliset kuka on hyvä ja kuka ei - jutut käy molempiin suuntiin. Jos sinä tunnet, että et ole keskiluokkaisten silmissä tarpeeksi hyvä, voi olla että toisaalla on työväen ihminen joka ei pidä keskiluokkaista insinööriä yhtään minään. Jos tätä haluaa tarkemmin avata, niin pitäisi antaa konkreettisia esimerkkejä. Se, että sinä koet huonommuutta muiden seurassa ei tarkoita, ette "ne muut" keskiluokkaisuuden kuplassaan halveksivat sinua. 

Ehkä elän kuplassa, koska en tunnista tällaista käytöstä. Elän hyvin heterogeenisellä alueella, ja ainoat ihmiset joita vältän, ovat jollain tavalla ongelmaisia päihteiden käyttäjiä. Tämäkin välttelykäytös johtuu omasta lapsuudesta, ei varsinaisista yleisistä ennakkoluuloista toisia kohtaan. 

Keskiluokka on Suomessa valtava enemmistö. Myös monet duunarit kuuluu keskiluokkaan. Keskiluokkasuuden määrittää Suomessa enemmänkin just tulostaso ja elämäntapa eikä ammatti. Uskon että enemmän Suomessa ulkopuolisuutta ja huonommuutta kokee ne jotka ei keskiluokan standardeja täytä. Itse koen olevani jotain välimaastoa. Joiltain osin kuulun keskiluokkaan, mutta en kuitenkaan täytä kaikkia normeja ja siksi tunnen olevani ulkopuolinen. Ja toisaalta samalla tuntuu että koko keskiluokkaisuus on otettu mittariksi hyvästä ihmisyydestä ja elämästä ja sen takia niin moni hyvä ihminen tulee aiheetta esim. työttömyyden tai muun ulkoisen asian takia leimattua epäkelvoksi kansalaiseksi,

Olen liikkunut luonnossa pienestä lapsesta asti, se on osa minua, miksi olisin lopettanut sen lapset saatuani? Olen tehnyt töitä ja ottanut asuntolainan mieheni kanssa jo ennen lapsia, sitten tuli lapset siihen elämään jota elettiin jo. Mitä olisi pitänyt tehdä? Muuttaa vuokralle ja lopettaa työt? Ja voi ei, on ne Iittalat ja Marimekotkin! Olen saanut niitä lahjaksi ja jotain tekstiilejä ostanut itsekin, koska olen tykännyt, ihan sama mitä muilla on. Olen nuoresta asti ollut tiedostava ympäristöasioissa, elänyt mahdollisimman ympäristöystävällisesti, kestovaipat lapsille oli aika luonnollinen jatkumo kaikelle.

Omilla aivoillani olen ajatellut ihan kaiken aikaa. Älä turhaan tästä ahdistu, elä elämääsi kuten parhaaksi katsot, niin minäkin teen.

T. Yli 40-vuotias, lapset melkein teinejä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On asuntolaina, ja vieläpä tonttilaina. Sitten kun asunto on myyty, aletaan rakentaa lapsiperheen taloa. Lapsia on kolme, kissoja yksi ja koira suunnitelmissa. Kamalan keskiluokkaista! Uuteen kotiin tulee neljä makuuhuonetta, bistro-keittiö ja ehdottomasti kodinhoitohuone ja sauna+pukuhuone erikseen. Kaksi kerrosta, järvinäköala. En valita, vaikka sitä varten tarviikin lainaa. 

Autosta ei ole lainaa, eikä autoja ole kuin yksi. Minä en sitä aja, vaan kuljen kävellen, pyörällä tai bussilla. Tämä ei ole hipsterivalinta vaan seuraus kamalasta autonajokammosta. Pyöräilen nykyään enemmän, koska olen ylipainoinen. Ei kovin keskiluokkaisen tavoiteltavaa se. En omista salikorttia, en mitään ylimääräisiä juttuja kuten irtoripsiä - tai hiuksia. Käyn joskus teatterissa, oopperassa ja taidenäyttelyissä koska oikeasti pidän niistä. Olen aina pitänyt, vaikka olen duunariperheen lapsi. Luen paljon. Ostelen kirjoja, vaikka se ei ole ekologista. Se on ekologista, että meillä lajitellaan kaikki jätteet, kierrätetään paljon eikä ostella mitään turhaa ostelun ilosta tai siksi, että jotain pitäisi olla. 

Oikeastaan joka ikisen valintani teen oman tahtoni pohjalta. Ainoa rajoittava asia on raha, tietenkin. En välitä, miltä meillä muiden mielestä näyttää, enkä välitä, miltä näytän muiden mielestä. Lapset eivät harrasta kuin yhtä harrastusta, koska minusta koulussa on tarpeeksi tekemistä. Vapaa-aikaakin pitää olla. 

Matkustelen, koska pidän siitä ja se on mahdollista kerran, kaksi vuodessa. Koska lapsenvahteja meillä on vähän, niin lapset on pakko ottaa matkalle mukaan. Paitsi jos menen sisareni kanssa, sitten saa olla vapaammin. Suomessakin on nähtävää, mutta en pidä suomalaisista juurikaan. Eikä täällä ole tropiikin lämpöä eikä luontoa, se on jotain mitä rakastan paljon. Muuttaisin jonnekin Aasian perukoille, mutta arvostan liikaa suomalaista peruskoulua ja koulutusta muutenkin. Ehkä muutan eläkeikäisenä. 

Ehkä tämä keskiluokkaisuus on jotain sellaista, että se antaa vapauden olla mitä on. Voi matkustaa tai olla matkustamatta, voi rakentaa talon tai asua vuokralla jos siltä tuntuu. En tunne ketään, joka omistaisi kesämökin tai loma-osakkeen näyttämisen halusta. Muutamasta ihmisestä voi päätellä, että heille jokin vaatemerkki tai auton merkki on status-symboleja, pakko-ostoja, mutta en halua tuntea sellaisia ihmisiä paremmin. Itse näin kierrätyskeskuksessa juuri sellaisen kankaisen laukun, jollaista olin tarvinnut kesämenoihin. Hypistelin sitä, ja kun käänsin ympäri, se olikin Marimekkoa. No, en jättänyt sitä ostamatta sen takia, että nyt joku pitää minua keskiluokkaisena mammana. Hahaha, ostin, koska voin ja koska pidin siitä. Muiden mielipiteistä viis. 

Ymmärrän puolustelusi, mutta miksi tehdä tuollainen eronteko suomalaisiin? Oletan, että olet itsekin suomalainen. Onko tuo sitä kuuluisaa keskiluokkaista ylemmyydentunnetta, että noustaan "juntin suomalaisen" yläpuolelle? Kuitenkin valtaosa suomalaisita kuuluu keskiluokkaan. Ja pidätkö kyseisistä asioista niiden itsensä takia vai siksi, että ne tuovat sisältöä keskiluokkaiseen elämään ja sopivat siihen valmiiseen käsikirjoitukseen mitä on hyvä keskiluokkainen elämä? 

Jos jonkun elämää arvostellaan, sitä kai voi puolustaa? 

Toisaalta, en elä päiviäni pohtien onko jokin keskiluokkaista vai ei. Sitä miettii vasta, kun törmää aiheeseen vaikka sitten täällä. Eikä ole mitään käsikirjoitusta, ainakaan minulla, sillä ei elämäni ole mennyt minkään kirjoituksen tai kaavojen mukaan. Jossain kohtaa tie on ollut pomppuinen, ja yhdessä kohtaa täysin poikki. Ehkä nämäkin elämäni tarinat vaikuttavat siihen, että elämästä tekee omannäköisensä, ja vaikka se sitten on keskiluokkaisen näköistä, niin mitä väliä sillä on? 

En pidä suomalaisista yleensä, noh, en yleensäkään pidä paljoa ihmisistä. Mutta täällä on kylmä ilmapiiri. Sellainen kyräilevä ja tuomitseva. Poikkeuksia toki on, ja heitä kohdatessaan yritän muistaa sen positiivisuuden ja ammentaa siitä itsellenikin jotain. 

Minua kyllä kiinnostaa keskiluokan arvostelu, sillä sitä on ollut kautta aikain. Hassua. 

Ajattelen samoin kuin sinä. Olen tullut siihen tulokseen, että olen ihmisenä melko keskiverto. Se taitaa pikkuhiljaa johtaa kohti keskiluokkaista elämää, mutta entä sitten?

Ei mulla ole mitään vastaan yksittäisten ihmisten keskiluokkaisia valintoja sinänsä eikä tätä kannata ottaa henkilökohtaisena hyökkäyksenä omaa elämäntapaa vastaan. Toivon vaan että ihmiset heräisi näkemään nämä normit ja sanattomat sopimukset myös ulossulkevina. Just että lapsen kaveri voi olla myös sieltä vuokratalosta tai lapsi voi halutaki mennä amikseen ja tälläsii asioita. Et ne ei lähtökohtaisesti oo väärin. Esimerkiks.

Ap:n ajatukseen ei tunnu moni pääsevän käsiksi, yritän itse.

Perhe-elämän normisto on häikäisevän paljon tiukempi kuin lapsettoman. Ennen oli "laps tuo leivän tullessaan" - filosofiaa ehkä enemmän, nykyään jo vuokra-asuminen lapselliselle outoa, jos ei ole erityisen hyvää perustetta siihen. Se, ettei pidä omistamisesta harvemmin hyväksytään perusteeksi. Edes muhkean tilin mukana.

Kyllä päräytti vasten kasvoja sekin, miten ennen lapsia koin olevani jo melko vapaa sukupuolisidonnaisista arvosteluista, mutta lasten kanssa yhtäkkiä lähes myyttinen Äiti, joka muuttuu pahaksi heti, jos perustaa valintansa mihinkään muuhun kuin lasten onneen. Eri mieltä oleva voi vaikkapa lukea tätä palstaa pari tuntia tai googlata esim. "uraäiti vs kotiäiti" tai "ero lapsiperheessä". Tai käydä äitiysneuvolassa. Ja googlata "uraisi vs koti-isi".

Kai tämän on sit tarkoitus olla lasten parhaaksi? Tai ehkä konservatiivisempi keskiluokka lisääntyy muita enemmän ja normisto valtaa näin alaa enemmän kuin sinkuilla.

Loppuun ne pakolliset positiot: Asun itse vuokralla, metsäretkeilen ja harrastan musiikkia koska rakastan molempia, vihaan autoja ja mitävaan viimeisimpiä mammatrendejä (sormiruokailut tai muut ruokailut, kuuukkelikuut ja miimait, jne).

En ymmärrä pakkoa omakotitalon hankkimiseen. Varsinkin maalla on normi lapsiperhe+omakotitalo.

Kuulumme tulojen puolesta ylempään keskiluokkaan. Kodissa on vain häälahjaksi saatu Iittalan vaasi. Muut astiat on marketista tai ikeasta. Huonekalut on sekoitellen Ikeaa ja Pohjanmaan kalustetta. Asutaan hyvin, on asuntolainaa ja pari muksua. Lasten vaatteet on perus markettikamaa, omat vero modaa tms. Mulle on henkilökohtaisesti aika vierasta ostaa jotain tai toimia tietyllä tavalla vain siksi, että kuuluisin joukkoon... Olen aina ajatellut niin, että oikeat ystävät eivät sellaisista piittaa; siksipä ympärilläni onkin vain aitoja ja ihania ystäviä. Saman olen opettanut lapsilleni.

Elän siis täysin ulkopuolella niistä vaatimuksista, joita jotkut ehkä kokee ympäristön luovan. Se on aika vapauttavaa. :)

Ja täällä palstalla jos jossain tää keskiluokkasuuden ylivertasuus tulee jatkuvasti esille. Se ja se on wt:tä vois kääntää mikä ja mikä ei ole keskiluokkasta. Ja tietenki nostetaan itsensä siihen hyväksyttävään. Äideille se rooli on tosi ahdas.

Pitää pitää huolta ulkonäöstä mutta ei liikaa. Ei saa esim meikata liikaa tai värjätä hiuksia liian räikeillä väreillä. Pitää olla kaunis mutta luonnollisella tavalla. Pitää urheilla mutta ei liian fitness tyylisesti koska se on jo liian suuri trendi ja siksi junttia. Pitää olla työ mutta pitää myös olla omistautunut kiintymysvanhemmuuteen. Pitää tykätä luonnosta mutta myös matkustella trendikkäisiin paikkoihin. Lapsiperheelle sallitaan ehkä vähän perinteisemmät Kanariansaaretkin. Pitää olla aktiivinen lapsen harrastusten ja koulun suhteen. Pitää olla asuntolaina, säästötili, mielellään sijoituksiakin. Mies pitää olla sellainen joka osallistuu kotitöihin ja lastenhoitoon tasapuolisesti mutta tekee silti hyvää uraa. Auto jos on se pitää olla hybridi. Vakuutukset täytyy olla, julkista terveydenhuoltoa vältellään. Onhan näitä.

Eiköhän jokainen halua antaa mahdollisimman hyvät ja "tavalliset" puitteet lapsien kasvulle. Kovin räväköiden ja outojen lapset tulevat kiusatuksi viimeistään koulussa. Elikkä täytyy sulautua massaan, jottei joudu inhottavan huomion kohteeksi.

gnnfnxnf kirjoitti:

Kuulumme tulojen puolesta ylempään keskiluokkaan. Kodissa on vain häälahjaksi saatu Iittalan vaasi. Muut astiat on marketista tai ikeasta. Huonekalut on sekoitellen Ikeaa ja Pohjanmaan kalustetta. Asutaan hyvin, on asuntolainaa ja pari muksua. Lasten vaatteet on perus markettikamaa, omat vero modaa tms. Mulle on henkilökohtaisesti aika vierasta ostaa jotain tai toimia tietyllä tavalla vain siksi, että kuuluisin joukkoon... Olen aina ajatellut niin, että oikeat ystävät eivät sellaisista piittaa; siksipä ympärilläni onkin vain aitoja ja ihania ystäviä. Saman olen opettanut lapsilleni.

Elän siis täysin ulkopuolella niistä vaatimuksista, joita jotkut ehkä kokee ympäristön luovan. Se on aika vapauttavaa. :)

Et ole uniikki lumihiutale. Kerrot vaan hyvin hyvin tavallisesta suomalaisesta elämästä, joka on jotain täysin muuta kuin naistenlehdistä tai blogeista saa lukea.

Vierailija kirjoitti:

gnnfnxnf kirjoitti:

Kuulumme tulojen puolesta ylempään keskiluokkaan. Kodissa on vain häälahjaksi saatu Iittalan vaasi. Muut astiat on marketista tai ikeasta. Huonekalut on sekoitellen Ikeaa ja Pohjanmaan kalustetta. Asutaan hyvin, on asuntolainaa ja pari muksua. Lasten vaatteet on perus markettikamaa, omat vero modaa tms. Mulle on henkilökohtaisesti aika vierasta ostaa jotain tai toimia tietyllä tavalla vain siksi, että kuuluisin joukkoon... Olen aina ajatellut niin, että oikeat ystävät eivät sellaisista piittaa; siksipä ympärilläni onkin vain aitoja ja ihania ystäviä. Saman olen opettanut lapsilleni.

Elän siis täysin ulkopuolella niistä vaatimuksista, joita jotkut ehkä kokee ympäristön luovan. Se on aika vapauttavaa. :)

Et ole uniikki lumihiutale. Kerrot vaan hyvin hyvin tavallisesta suomalaisesta elämästä, joka on jotain täysin muuta kuin naistenlehdistä tai blogeista saa lukea.

Sepä se! Ja tuo uniikki lumihiutale on todella ärsyttävä sanonta :D

t: alkuperänen