Uusperheet: etälasten vierailuista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jo sana vierailu särähtää. Omat lapset eivät vieraile, vaan tulevat käymään toisen perheensä luona. Voisi vähän työstää yhteistä luontevaa olemista lasten ja heidän oman isänsä kanssa. Perheneuvolasta esim apua, jos ei onnistu

Hienoa kuulla, että teillä lapset ovat kuin kotonaan. Sitä mekin toivomme.

Ap

Miten niin KUIN kotonaan? Tämä on yököttävä maailma. Totuus piilee pienissä sanoissa. Halutaan toiselta kaikki samalla kun mitataan tarkkaan omia uhrauksia. Tule meille leikkimään kotia mutta muista toki käyttäytyä hyvän vieraan tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tästä on tehty tutkimustakin haastattelemalla eroperheiden lapsia jotka pääasiassa asuu äidin kanssa. Tulos oli että lapsen mielessä perhe on alkuperäinen biologinen perhe vaikka isä asuisi muualla. Isän naisystävä ei kuulu perheeseen ollenkaan eikä tämän lapset, hyvin harvoja poikkeuksia löytyy joissa taustalla joku erikoisempi kuvio kuten että isän kuoleman jälkeen isän naisystävä kuuluukin etäisesti perheen uloimmalle renkaalle. Biologinen sisaruspuoli saattaa kuulua perheeseen. Lapsen kanssa asuva lemmikki kuuluu perheeseen. Isän luona asuvat ihmiset mielletään kavereiksi, kämppiksiksi jos ei ole mitään biologista sidettä tai jätetään kokonaan mainitsematta. Lasten iät oli suunnilleen 7-15 vuotta.

Kuulostaa järkeenkäyvältä, koska en minäkään pidä miehen lapsia perheenäni. Ja jos kysyttäisiin mistä meidän perhe muodostuu, niin vastaisin että minä, lapseni ja aviomieheni, ja miehen lapset ovat tosiaan siellä ulkokehällä.

Samaa mieltä. Minunkin perheeseeni kuuluu minun lapseni ja aviomieheni. Miehen lapset eivät.

Kuuluuko miehesi perheeseen sitten sinä ja hänen lapsensa, koska tällä logiikalla lapsesi eivät voi kuulua miehesi perheeseen?

Mielenkiintoinen perhekuvio, jossa puolisoilla on eri perheet. Ei ihme, että on lapsilla hankalaa.

Mieheni mielestä meidän perheeseen kuuluu kaikki lapset, myös minun lapseni. Sinänsä ihmeellistä, kun minä en voi ajatella samoin....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas off-topic, mutta nostan hattua yksille tutuille, jotka erosivat. He nimittäin ovat jo 15 vuotta hoitaneet viikko-viikko -asumisen niin, että lapset asuvat pysyvästi vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuoroviikoin. Molemmat ovat hankkineet pienemmät asunnot itselleen lähistöltä. Tuossa on perhe, joka on järjestänyt asiansa lapsiaan kuunnellen!

Siinä saa kyllä heittää hyvästit parisuhdehaaveille. Ainakin sellaisille, missä muutetaan yhteen (mikä ei tietenkään ole pakko mutta yleensä ihmiset sitä haluaa). Onko se lapselle hyväksi, että vanhemmat ovat eron jälkeen yksinäisiä ja ehkä jopa masentuneita?

Harva sitä paitsi pystyy maksamaan kahta asuntoa. Lapsen etu ehkä, mutta muuten hullun hommaa.

Ap

En minä ole masentunut, meillä on aivan loistava parisuhde vaikka ei asuta saman katon alla. Minulla ja exällä on vuoroviikko sopimus, ja silloin kuin minulla on lapset niin miesystävä korkeintaan käy meillä käymässä. Hän ei ole yötä eikä asu meillä. Kun hänen lapset ovat hänellä joka toinen viikonlopuu 4 päivää niin käyn korkeintaan käymässä. Meillä lapset tulevat ensimmäisenä, ja yhteen muutto on jossain tulevaisuudessa. Meillä lapset ovat 9-12 vuotiaita ja jaksamme kyllä odottaa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä, jopa matkusteltu ulkomaille, mutta meillä ja meidän lapsilla on oma koti. Silloin kun lapset ovat exillä voimme olla toisetemme kanssa mielinmäärin.

Mutta se on meidän suhde, ja minun lapset tykkäävät minun miesystävästä. Hänen lapset tykkäävät minusta, mutta se varmaan johtuu myös siitä, että en ole arkena mukana häärämässä. En sotke heidän kuivioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas off-topic, mutta nostan hattua yksille tutuille, jotka erosivat. He nimittäin ovat jo 15 vuotta hoitaneet viikko-viikko -asumisen niin, että lapset asuvat pysyvästi vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuoroviikoin. Molemmat ovat hankkineet pienemmät asunnot itselleen lähistöltä. Tuossa on perhe, joka on järjestänyt asiansa lapsiaan kuunnellen!

Siinä saa kyllä heittää hyvästit parisuhdehaaveille. Ainakin sellaisille, missä muutetaan yhteen (mikä ei tietenkään ole pakko mutta yleensä ihmiset sitä haluaa). Onko se lapselle hyväksi, että vanhemmat ovat eron jälkeen yksinäisiä ja ehkä jopa masentuneita?

Harva sitä paitsi pystyy maksamaan kahta asuntoa. Lapsen etu ehkä, mutta muuten hullun hommaa.

Ap

En minä ole masentunut, meillä on aivan loistava parisuhde vaikka ei asuta saman katon alla. Minulla ja exällä on vuoroviikko sopimus, ja silloin kuin minulla on lapset niin miesystävä korkeintaan käy meillä käymässä. Hän ei ole yötä eikä asu meillä. Kun hänen lapset ovat hänellä joka toinen viikonlopuu 4 päivää niin käyn korkeintaan käymässä. Meillä lapset tulevat ensimmäisenä, ja yhteen muutto on jossain tulevaisuudessa. Meillä lapset ovat 9-12 vuotiaita ja jaksamme kyllä odottaa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä, jopa matkusteltu ulkomaille, mutta meillä ja meidän lapsilla on oma koti. Silloin kun lapset ovat exillä voimme olla toisetemme kanssa mielinmäärin.

Mutta se on meidän suhde, ja minun lapset tykkäävät minun miesystävästä. Hänen lapset tykkäävät minusta, mutta se varmaan johtuu myös siitä, että en ole arkena mukana häärämässä. En sotke heidän kuivioita.

Me asumme yhdessä, ja meillä molemmilla on omia lapsia. Kumpikaan meistä ei sotke toisen kuvioita. En minä olen mukana hääräämässä, kun miehen lapset ovat meillä. 

Meilläkin menee hyvin. 

Tulin vaan tänne hihkumaan onnesta, kun meillä uusperhekuvio on vihdoin purkautunut miehen lapsen aikuistumisen myötä. Voi helvata, että ne viikonloput, jolloin hän oli meillä, olivat itselleni täyttä tuskaa. Lapsi tiuski minulle koko ajan. Sen lisäksi piti sietää hänen ilkeän äitinsä kettuilua asiasta kuin asiasta. Nyt se kaikki on vihdoin ohi. Me olemme muuttuneet uusperheestä ydinperheeksi ja tämä on aivan ihanaa. Uusperhe on todella tukala kuvio, enkä oman kokemukseni perusteella voi suositella sellaista kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas off-topic, mutta nostan hattua yksille tutuille, jotka erosivat. He nimittäin ovat jo 15 vuotta hoitaneet viikko-viikko -asumisen niin, että lapset asuvat pysyvästi vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuoroviikoin. Molemmat ovat hankkineet pienemmät asunnot itselleen lähistöltä. Tuossa on perhe, joka on järjestänyt asiansa lapsiaan kuunnellen!

Siinä saa kyllä heittää hyvästit parisuhdehaaveille. Ainakin sellaisille, missä muutetaan yhteen (mikä ei tietenkään ole pakko mutta yleensä ihmiset sitä haluaa). Onko se lapselle hyväksi, että vanhemmat ovat eron jälkeen yksinäisiä ja ehkä jopa masentuneita?

Harva sitä paitsi pystyy maksamaan kahta asuntoa. Lapsen etu ehkä, mutta muuten hullun hommaa.

Ap

En minä ole masentunut, meillä on aivan loistava parisuhde vaikka ei asuta saman katon alla. Minulla ja exällä on vuoroviikko sopimus, ja silloin kuin minulla on lapset niin miesystävä korkeintaan käy meillä käymässä. Hän ei ole yötä eikä asu meillä. Kun hänen lapset ovat hänellä joka toinen viikonlopuu 4 päivää niin käyn korkeintaan käymässä. Meillä lapset tulevat ensimmäisenä, ja yhteen muutto on jossain tulevaisuudessa. Meillä lapset ovat 9-12 vuotiaita ja jaksamme kyllä odottaa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä, jopa matkusteltu ulkomaille, mutta meillä ja meidän lapsilla on oma koti. Silloin kun lapset ovat exillä voimme olla toisetemme kanssa mielinmäärin.

Mutta se on meidän suhde, ja minun lapset tykkäävät minun miesystävästä. Hänen lapset tykkäävät minusta, mutta se varmaan johtuu myös siitä, että en ole arkena mukana häärämässä. En sotke heidän kuivioita.

Teillä tuo toimii, ok. Me emme kuitenkaan halua elää noi kahtiajakaantunutta elämää. Haluamme miehen kanssa herätä yhdessä ja mennä nukkumaan yhdessä. Arki on hyvää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tulin vaan tänne hihkumaan onnesta, kun meillä uusperhekuvio on vihdoin purkautunut miehen lapsen aikuistumisen myötä. Voi helvata, että ne viikonloput, jolloin hän oli meillä, olivat itselleni täyttä tuskaa. Lapsi tiuski minulle koko ajan. Sen lisäksi piti sietää hänen ilkeän äitinsä kettuilua asiasta kuin asiasta. Nyt se kaikki on vihdoin ohi. Me olemme muuttuneet uusperheestä ydinperheeksi ja tämä on aivan ihanaa. Uusperhe on todella tukala kuvio, enkä oman kokemukseni perusteella voi suositella sellaista kenellekään.

Mistä te muut tiedätte äidin kettuiluista? Minä en tiedä. Eivät ne minulle kuulu. Joskus mies sanoo, että lasten äiti tekee jotain, mutta ei se minua kosketa. 

Vierailija kirjoitti:

Tulin vaan tänne hihkumaan onnesta, kun meillä uusperhekuvio on vihdoin purkautunut miehen lapsen aikuistumisen myötä. Voi helvata, että ne viikonloput, jolloin hän oli meillä, olivat itselleni täyttä tuskaa. Lapsi tiuski minulle koko ajan. Sen lisäksi piti sietää hänen ilkeän äitinsä kettuilua asiasta kuin asiasta. Nyt se kaikki on vihdoin ohi. Me olemme muuttuneet uusperheestä ydinperheeksi ja tämä on aivan ihanaa. Uusperhe on todella tukala kuvio, enkä oman kokemukseni perusteella voi suositella sellaista kenellekään.

Rakkautenne kantoi tuon ajan yli. Onnea teille!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Molemmilla kolme lasta, molemmilla viikko ja viikko. Lapsilla omat huoneet kaikilla (arvatkaa oliko vaikeaa löytää 7mh talo!)

Aluksi näin tosi paljon vaivaa että tasa-arvo toteutuu ja kaikkia kohdellaan reilusti.

Ihmettelin sitten omat lapseni istuvat tuppisuina ruokapöydässä, miehen lapset iloisesti hälisevät.

Kesti tosi pitkään että tajusin että ei kaikki johdu minusta vaan mies välinpitämätön lapsiani kohtaan ja heillä tunne etteivät ole tervetulleita. Mies ei usein puhunut heille yhtään mitään.

Pari tiukkaa keskustelua käyty ja ehkä jotakin parannusta. Ekan keskustelun jälkeen ei muutosta. Tokan keskustelun jälkeen päätin ”lakata yrittämästä” olla tasapuolinen. Mies ehkä tsempannut vähän. Nykyisin järkkään omilleni vähän kivempaa ja paremmin, tuntuu pahalle että pari vuotta joutuivat sietämään mieheni tylyyttä enkä huomannut/osannut puuttua asiaan.

En myöskään enää raada jos en jaksa. Joskus jos mies ei ole käynyt kaupassa moneen päivään noukin vain omat lapseni ja vien ulos syömään. Aiemmin en ikinä olisi tuota tehnyt mutta kun tajusin että mies ei tosiaan oikeasti välitä mun lapsista niin nykyisin kykenen ihmeen hyvin.

Miehen lapset pyytävät ja odottavat multa jatkuvasti jotakin. Aiemmin tuo tuntui kivalle. Nyt tuntuu että mua on hyväksikäytetty..

Teillä todella surullinen tilanne. Melkein lastensuojeluun kuuluisitte. Henkistä väkivaltaa.

Syyllinen toki mies.

Musta teidän pitäisi erota.

Miehen lapset jää ilman ruokaa kun te lähdette syömään johonkin.

Uusperheenä 9-vuotta. Pitkään on ollut niin, että joka toinen viikonloppu "etälapset"  tulee toisesta kodista tänne kotiinsa ja samoin joka toinen viikonloppu "lähilapset" lähtee toiseen kotiin. Lomat jaetaan ja juhlapyhät joka toinen vuosi toisissa kodeissa.

Syvältä noi uusperheet. Liian monta huonoa tarinaa.

Ja kyllä onnellinen että ollaan ydinperhe ja nuorin täyttää 15 vuotta ja vanhin 17 vuotta.

Sitten vedotaan ydinperheisiin että ollaan yhdessä lasten takia. Ei muuta enää keksitä puolustaakseen noin paskoja perheitä jossa lapset kärsii.

Eräs äiti luulee että uusperhe toimii hyvin. Tosin hänen teini sanoi että ei tykkää miehestä ja toivoo että äiti eroaa. Ei kerro äidille koska se ragee kuitenkin. Mulle kertoi.

Tietenkin eri asia ne perheet joissa homma toimii, niitäkin kait on.

T. Edellinen

Kun sinulta uusvanhemi kysytään ketä kuuluu perheeseesi,niin mainitsetko myös ex puolison lapset? ( Näitä ei maininnut esim entinen lapsiasiavaltuutettu, jousiammunnan olympiavoittaja nainen eikä laulajatar kuka parhaillaan on Hirvensalmen ohjelmassa  ja voisin luetella paljon lisää. Satun vaan tietämään,että heidän exllä on lapsia. )   Kyllä varmaan lapsista tuntuu pahalta, kun he eivät ole maininnan arvoisia.

Lisäksi olen huomannut psykiatriassa työskennellessä, että uusioperheet ei useinkaan toimi, sori vaa

Vierailija kirjoitti:

Kun sinulta uusvanhemi kysytään ketä kuuluu perheeseesi,niin mainitsetko myös ex puolison lapset? ( Näitä ei maininnut esim entinen lapsiasiavaltuutettu, jousiammunnan olympiavoittaja nainen eikä laulajatar kuka parhaillaan on Hirvensalmen ohjelmassa  ja voisin luetella paljon lisää. Satun vaan tietämään,että heidän exllä on lapsia. )   Kyllä varmaan lapsista tuntuu pahalta, kun he eivät ole maininnan arvoisia.

Lisäksi olen huomannut psykiatriassa työskennellessä, että uusioperheet ei useinkaan toimi, sori vaa

En mainitse puolison lapsia. He eivät kuulu minun perheeseeni, vaikka he kuuluvatkin miehen perheeseen. En myöskään pidä anoppiani sukulaisena.

Ei uusperhe ole ”perhe”, emmekä edes sellaiseksi yritä. Koska minä olen huomannut, että uusperheiden suurin ongelma johtuu nimenomaan siitä, että sitä yritetään työntää perheeksi ja aletaan vaatia puolisolta vastuun ottamista.

Ps. Tutkimusten mukaan uusperheiden lapsilla on kuitenkin vähemmän ongelmia kuin yh:den lapsilla,

Vierailija kirjoitti:

Uusperheenä 9-vuotta. Pitkään on ollut niin, että joka toinen viikonloppu "etälapset"  tulee toisesta kodista tänne kotiinsa ja samoin joka toinen viikonloppu "lähilapset" lähtee toiseen kotiin. Lomat jaetaan ja juhlapyhät joka toinen vuosi toisissa kodeissa.

Miten mukava kuulla! Kiitos asiallisesta kommentista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kun sinulta uusvanhemi kysytään ketä kuuluu perheeseesi,niin mainitsetko myös ex puolison lapset? ( Näitä ei maininnut esim entinen lapsiasiavaltuutettu, jousiammunnan olympiavoittaja nainen eikä laulajatar kuka parhaillaan on Hirvensalmen ohjelmassa  ja voisin luetella paljon lisää. Satun vaan tietämään,että heidän exllä on lapsia. )   Kyllä varmaan lapsista tuntuu pahalta, kun he eivät ole maininnan arvoisia.

Lisäksi olen huomannut psykiatriassa työskennellessä, että uusioperheet ei useinkaan toimi, sori vaa

Vastaan aina näin: perheeseeni kuuluu mieheni ja lapseni, lisäksi osana elämäämme on miehen lapsi.

Annan tähän vastanäkemyksen.. Isä jolla lapsia ei tehnyt mitään sen eteen että olisin voinut tutustua hänen lapsiinsa. Pahinta oli kun hän joskus huusi kännipäissään minulle, että tarttis aikaa lapsensa kanssa! Voi hyvää yötä! Miks justiin kännissä!!! Isä-poika-aikaa!! Miettikää mikä pojastakin tuli.. Rikkinäinen henkisesti. Yritin tasapainottaa kolme vuotta tuota tilannetta. Laittaa ruokaa, siivota, tarjota turvaa. Ei kiitoksen sanaa. Exäänsä oli telonut verille sekopäissään ja itse olin ihan liian nuori ryhtymään yrittään auttamaan lapsia.. Mutta kaiken koitin kyllä, mutta en kiitoksen sanaa saanut, päin vastoin. En edes lapsilta. Ne vain vihasivat minua kasvaessaan jonkun narsistin oikean isän hoidossa. Joka joi kolme pvää vkossa.

Aika kärsivällinen täytyy olla. Itse olen avio-eron keskellä kasvanut lapsi. Nykyään molemmat vanhemmat uusissa naimisissa parhaisiin mahdollisiin puolisoihin itselleen. Itse oli ehkä helpompi hyväksyä uudet kumppanit, koska selkeästi esiteltiin vasta sitten kun oltiin todella vakavissaan. Siis monien vuosien yhdessä-olon jälkeen. Nykyään on muodissa selkeästi tavat, joissa uusi kumppani esitellään silloin kun lapsi/teini vasta käsittelee eroa. Eron käsittelyssä menee lapsella siis tietysti useampi vuosi... Sitten esitellään uusi kumppani 6 kk seurustelun jälkeen ja kun tästä kumppanista on erottu, niin esitellään vuoden kuluttua taas joku uusi. Omasta mielestäni äärimmäisen vahingollista lapselle. Esittelyn täytyy alkaa siitä, että uusi kumppani on vierailulla, ei lapsi.

Teininä suhteen muodostaminen vanhempien uusiin kumppaneihin vei vuosikausia. Nyt 22-vuotiaana voin sanoa, että olen onnellisena osana molempien perhettä. Uudet sisarukset ovat elämäni tärkeimpiä ihmisiä. Vanhempien uusien kumppanien hyväksymistä helpotti myös se, että kumppanit ovat oikeasti hyviä vanhemmilleni. On melko kärsimätöntä uudelta kumppanilta sanoa, että tuntuupa kummalta kun vielä vuodenkaan jälkeen ei olla läheisiä. Kysy uudestaan vuosikymmenen jälkeen. Erosta toipuminen vie lapselta kauan ja uuden kumppanin hyväksyminen sitäkin kauemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen lapsi on? Kauanko tutustuit häneen ennen yhteen muuttamista? Miten asiasta keskusteltiin hänen kanssaan? Miksi isä ei hoida pyörien, koulutarvikkeiden ym. hankkimista? Onko mahdollista, että lapsi oireilisi esim. suhteenne alkamisen traumoja tms? Miten isä reagoi, kun näkee lapsensa jännityksen ja jäätymisen?

Lapsi on 8v. Erosta on 3,5 v. Minä tutustuin isään puoli vuotta eron jälkeen, mutta lapseen tutustuin vasta vähän ennen kuin tämän asunnon ostimme eli noin vuosi takaperin. Minut on esitelty isän puolisona.

Minä ostan tavaroita koska haluan. Saan iloa kun tiedän, että "tästä hän tykkää". Isäkin ostaa, en tähän nyt erittele kaikkea. Hyvä isä muutenkin, on kiinnostunut lapsen elämästä ja hoitaa häntä rakkaudella.

Eron syyt ovat mieheni ja exänsä asioita.

Ap

Lapsille on siis esitelty isän uusi puoliso 2 vuotta eron jälkeen. Tutustuitte jo puoli vuotta eron jälkeen. Aika nopeaa toimintaa lapsen toipumisen kannalta. Itse eron keskellä kasvaneena lapsena olen onnellinen, että vanhempani tutustuivat kumppaneihinsa hitaammassa tahdissa. Seurustelivat kauan asumatta yhdessä. Ehkä ero onkin siinä, että he laittoivat lapset ensin, eivätkä uusia kumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on taas off-topic, mutta nostan hattua yksille tutuille, jotka erosivat. He nimittäin ovat jo 15 vuotta hoitaneet viikko-viikko -asumisen niin, että lapset asuvat pysyvästi vanhassa kodissaan ja vanhemmat vuoroviikoin. Molemmat ovat hankkineet pienemmät asunnot itselleen lähistöltä. Tuossa on perhe, joka on järjestänyt asiansa lapsiaan kuunnellen!

Siinä saa kyllä heittää hyvästit parisuhdehaaveille. Ainakin sellaisille, missä muutetaan yhteen (mikä ei tietenkään ole pakko mutta yleensä ihmiset sitä haluaa). Onko se lapselle hyväksi, että vanhemmat ovat eron jälkeen yksinäisiä ja ehkä jopa masentuneita?

Harva sitä paitsi pystyy maksamaan kahta asuntoa. Lapsen etu ehkä, mutta muuten hullun hommaa.

Ap

En minä ole masentunut, meillä on aivan loistava parisuhde vaikka ei asuta saman katon alla. Minulla ja exällä on vuoroviikko sopimus, ja silloin kuin minulla on lapset niin miesystävä korkeintaan käy meillä käymässä. Hän ei ole yötä eikä asu meillä. Kun hänen lapset ovat hänellä joka toinen viikonlopuu 4 päivää niin käyn korkeintaan käymässä. Meillä lapset tulevat ensimmäisenä, ja yhteen muutto on jossain tulevaisuudessa. Meillä lapset ovat 9-12 vuotiaita ja jaksamme kyllä odottaa. Olemme viettäneet aikaa yhdessä, jopa matkusteltu ulkomaille, mutta meillä ja meidän lapsilla on oma koti. Silloin kun lapset ovat exillä voimme olla toisetemme kanssa mielinmäärin.

Mutta se on meidän suhde, ja minun lapset tykkäävät minun miesystävästä. Hänen lapset tykkäävät minusta, mutta se varmaan johtuu myös siitä, että en ole arkena mukana häärämässä. En sotke heidän kuivioita.

Teillä tuo toimii, ok. Me emme kuitenkaan halua elää noi kahtiajakaantunutta elämää. Haluamme miehen kanssa herätä yhdessä ja mennä nukkumaan yhdessä. Arki on hyvää.

Ap

No koita nyt sitten päättää, mikä sinulle on tärkeintä. Jos se on omat haluamiset ja oma napa joka kiesuksen päivä maailmaan tappiin asti, miljoona - nolla, se on sitten niin. Mutta älä sittn yritä väittää jotain muuta. Se vain tekee sinusta valehtelijan. Olet valmis ajattelemaan lasta vain silloin, kun se ei maksa itsellesi mitään. Yhtään mitään. Heti kun siitä tulee harmia ja kustannusta, uhrautumishälytys raikaa päässäsi, ja koet tulevasi hyväksikäytetyksi.