Nyt mammat oikeasti, nettikirppareista.
Mulla ei paljoa kokemusta ole, mutta ne muutamat kerrat jolloin olen ostanut, on olleet aika stressaavia. Eilinen meni sitten ihan yli hilseen minulta.
Klo 13.45. Selaan kahvipaussilla facea, bongaan tuotteen jota oon etsinyt. Täppään siihen äkkiä varauksen. Klo 13.55, kotikäynnille töissä. Klo 15.55 palaan kotikäynniltä, heitän tarvikkeet toimistolle, lähden ajamaan kotiin. Työmatka on pitkä ja käyn myös kauppa- ja apteekkiasiat samalla. Olen kotona klo 17.45. Vilkaisen puhelinta, aha, viestejä useampikin. Lopputulema: tavaran myyjä oli laittanut viestin, sitten faceen viestin että vastaatko yv ja sitten lopulta, että koska en vastannut, menee seuraavalle.
Kaikki eivät elä känny liimattuna käteen. On elämää, on työtä. Ei vaan voi olla koko ajan luurissa kiinni. Ja jos ei 3½ tuntia riitä reagoimatta, niin huh huh. Tai tässä tapauksessa alle 2 h ei riittänyt, tuote oli mennyt jo muille vastaamattomuuteni takia.
Muutenkaan mä en jaksa olla kännyllä viestittelemässä 24/7. Vähän aikaa sitten, kun oikeastaan ekan kerran tein kauppaa niin, että tavara kauempana, vastapuolella oli ihminen joka ihan koko ajan laittoi tilannetietoa tavarasta. Nyt laitoin sen kassiin, lähden kohta asioille. Nyt oon ärrällä ja katon sopivaa pakettia. Nyt se lähti. Kuvakaappauksia joka tilanteesta. Vastasin kerran, että kiitos. 2 päivän kuluttua tuli viestiä, että onko tuote jo tullut perille. Juu saapumisilmoitus tuli, mutta en ole ehtinyt hakea. Pyysi viestin sitten kun on haettu. (Miksi? Tuote on maksettu ja hän on jo osuutensa hoitanut, mitä se enää häntä liikuttaa? En laittanut viestiä.) Vielä tuli varmisteluviesti, että onko tuote mulla, mitä tykkään. Kiitos, hyvä on ja asia on nyt loppuun käsitelty, hyvää jatkoa.
Argh.
Kommentit (112)
Mä en koskaan varaile mitään, jos tiedän, että en ehdi naputtamaan puhelinta enempää. Olen ravintolan keittiössä töissä, ei siellä ruokaa tehdä kännykkä kädessä. Siispä teen noita ostoksia vain vapaapäivinä tai muuten haen kaupasta.
Nuo varaajat on ärsyttäviä! Yksi viesti jossa varataan tuote, ja sen jälkeen täydellinen hiljaisuus.
Ei kestä montaa sekuntia naputella, että otan yhteyttä työn jälkeen klo 17.
Olen myynyt muutaman huonekalun nettikirpparilla. Yleensä on mennyt hyvin, mutta yhden pöydän kanssa oli säätöä. Olin laittanut illalla myyntiin. Joku oli laittanut varauksen keskellä yötä. Seuraavana päivänä ei vastannut puhelimeen aamulla, eikä vielä iltapäivän puolellakaan. Jonossa seuraava tarjoutui hakemaan heti. Meillä oli muuttotilanne, niin toki annoin viedä mahdollisimman nopeasti jaloista pois (hinta oli jotain 20 e tai vastaava, pöytä jatkettava ja hyväkuntoinen, eli suurinpiirtein lahjaksi meni). Sitten tämä eka varaaja rupesi marisemaan että kun hän on yötöissä niin ei hän voi vastata päivällä puhelimeen. Haloo ei voi vastata klo 9 - 18 välillä, koska on ollut yön töissä. No joo.
En koskaan ota vastaan mitään v*tun alustavia varauksia. Joko varaat tuotteen ostotarkoituksessa ja tulet katsomaan sitä livenä yhden vuorokauden sisään, tai sitten sitoudut ostamaan sen heti ja noudat pian. Muuten ei kiinnosta mitkään epämääräiset muka-varailut ja arpomiset. Myyn nopeimmalle hakijalle, ettei tarvitse montaa viikkoa myydä yhtä mattoa.
Toki tämän kirjoitan jo myynti-ilmoitukseen, ja myyn vain säännöttömillä FB-kirppiksillä. Ja hyvin on kauppa käynyt.
Kun joku myy esim. vaatteita niin miksei voi kuvaukseen laittaa koon lisäksi tärkeimmät mitat, kunto, materiaali, onko vesipesu ja kertoa siitä tuotteesta enemmänkin, koska sitä ei ostaja pääse hipelöimään ellei ole nouto? Kun myyjältä kysyy näitä vastaus voi olla että en ala mittaamaan näin halpaa onhan siinä koko mainittu! Tai myyjä ei vastaa mitään kysymykseen, ei vastaa uuteenkaan kysymykseen vaikka väliaikaa kysymyksillä on viikko ja tuote on edelleen myynnissä.
Kun laitetaan myynti-ilmoitus, niin oletan että tarkentaviin kysymyksiin vastataan kohtuullisessa ajassa - suurin osa näin tekeekin - mutta sitten on näitäkin yllättävän paljon joista ei koskaan kuulu mitään. Toinen vaihtoehto on se kun myyjältä kysyy niitä tarkentavia kysymyksiä kerralla vähänkin useamman, niin ei mietitä sen enempää mitä se ostaja nyt oikeest kysyi, vaan vastataan johonkin kysymykseen ja muihin ei tule vastausta.
Hyvin pian huomaa kuka on napakka ja asiallinen myyjä ja sellaisen kanssa kaupat sujuukin hyvin.
Mulla riippuu tavarasta, kauanko jaksan odotella. Jos joku tavara on kohtuuhintainen/kallis ja saan olla onnekas pari ostajaa viikon aikana löytäessäni, odottelen kyllä kärsivällisemmin, joskus päiviäkin. Joskus taas myyn esimerkiksi "kissanruokakasseja" eli tilailen zooplussalta kaikkea kissoille testiin, ja muutama merkki ei aina kelpaa. Lyön jäljellä olevat tölkit kassiin, pistän hinnaksi noin 30% nettihinnasta ja myyn sille, joka nopeiten pääsee. Kunhan eivät mene roskiin ja minä pääsen jatkamaan iltaani mahdollisimman nopeasti ja mukavasti.
Vierailija kirjoitti:
Se varaus nyt ei ole mikään taikasana pompottaa myyjää mielin määrin. Jos ei ole aikaa hoitaa kauppoja heti tai edes kommunikoida ajankohta milloin pystyy, niin myyjä tietenkin myy sille, joka voi.
Kirppismyyjä on vähän eri konsepti kuin jonkin korporaation asiakaspalvelija, jolta työnantaja odottaa asiakaspalveluasennetta ja kaikenlaisen kuran sietämistä maksavalta asiakkaalta. Kirppiksessä puuttuu se työnantaja, molemmat osapuolet ovat ikäänkuin asiakkaan roolissa ja kilpailuttavat toisensa.
Mitä ihmeen työttömiä tääl on kaikki, kun ehditte joka välissä vastata.
Typerää tuomita ap, kun hän on toiminut ihan oikein.
Jos varaa, niin myyjällä on velvollisuus odotella lisäkysymyksiä jonkun aikaa, vaikka seuraavaan päivään, ellei hän ole muuta ilmoittanut esim. "Ensimmäiselle rahas tarjoavalle menee." Tai "Myyn Ensimmäiselle pois hakevalle."
Varaaja on ensimmäinen mahdollinen ostaja. Jos ei kolmen tunnin vastausväli riitä, niin on kyllä oikeasti kummaa meininkiä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla riippuu tavarasta, kauanko jaksan odotella. Jos joku tavara on kohtuuhintainen/kallis ja saan olla onnekas pari ostajaa viikon aikana löytäessäni, odottelen kyllä kärsivällisemmin, joskus päiviäkin. Joskus taas myyn esimerkiksi "kissanruokakasseja" eli tilailen zooplussalta kaikkea kissoille testiin, ja muutama merkki ei aina kelpaa. Lyön jäljellä olevat tölkit kassiin, pistän hinnaksi noin 30% nettihinnasta ja myyn sille, joka nopeiten pääsee. Kunhan eivät mene roskiin ja minä pääsen jatkamaan iltaani mahdollisimman nopeasti ja mukavasti.
Tässä tapauksessa toivon mukaan ilmoitat siinä myynti-ilmoituksessa: "menee nopeiten hakevalle". Niin AP ja me muut tiedetään, että tarvitaan nopeaa toimintaa, eikä harmita jos menee seuraavalle.
Vierailija kirjoitti:
Nyt oikeasti mamma! Minä en edes myy fb:ssä mitään, koska en ole fb:ssä.
Ihan samanmoinen lammas olet siis sinäkin kuin muut somessa roikkuvat.
Ja toki myyn, mutta jossain muualla.
t, itsekkin äiti mutten mikään mamma
Tää vaikuttaa siltä et:
t. ylilauta-jonne
Vierailija kirjoitti:
En koskaan ota vastaan mitään v*tun alustavia varauksia. Joko varaat tuotteen ostotarkoituksessa ja tulet katsomaan sitä livenä yhden vuorokauden sisään, tai sitten sitoudut ostamaan sen heti ja noudat pian. Muuten ei kiinnosta mitkään epämääräiset muka-varailut ja arpomiset. Myyn nopeimmalle hakijalle, ettei tarvitse montaa viikkoa myydä yhtä mattoa.
Toki tämän kirjoitan jo myynti-ilmoitukseen, ja myyn vain säännöttömillä FB-kirppiksillä. Ja hyvin on kauppa käynyt.
Aika ahdistavat noi sun säännöt. Yhden päivän sisällä nyt rulla katsoman...
Sä oot vissiin niitä, jotka laittaa toriin t-paidan, eikä suostu postittaan sitä millään.
Onko nämä "varaus" jutut joku naisten kirppareiden oma keksintö? En nyt muista oikeilla kirpputoreilla ja myyntipalstoilla ikinä näkyneen mitään varausjuttuja. Se joko ostetaan tai ei. Ja jos on kysymyksiä niin toivotaan, että myyjä vastaa niihin ennenkuin joku muu sanoo ostavansa suoraan.
Mä en koskaan varaa enkä jonota. Jos jotain haluan, ostan. Jos olen koneella, laitan samaan kommenttiin, että laitan yv. Ja laitan sen samantien. Jos olen puhelimella tai vaikka juuri nukkumaan menossa, laitan kommenttiin, että laitatko yv, palaan siihen illalla / aamulla tmv. En nimittäin puhelimella lue / kirjoita FB viestejä. Hyvin on toiminut näin ostajan näkökulmasta, luulen, että myyjätkin ovat tykänneet. Lisäksi maksan samantien, kun luen viestin, jossa maksutiedot.
Vierailija kirjoitti:
Kun joku myy esim. vaatteita niin miksei voi kuvaukseen laittaa koon lisäksi tärkeimmät mitat, kunto, materiaali, onko vesipesu ja kertoa siitä tuotteesta enemmänkin, koska sitä ei ostaja pääse hipelöimään ellei ole nouto? Kun myyjältä kysyy näitä vastaus voi olla että en ala mittaamaan näin halpaa onhan siinä koko mainittu! Tai myyjä ei vastaa mitään kysymykseen, ei vastaa uuteenkaan kysymykseen vaikka väliaikaa kysymyksillä on viikko ja tuote on edelleen myynnissä.
Kun laitetaan myynti-ilmoitus, niin oletan että tarkentaviin kysymyksiin vastataan kohtuullisessa ajassa - suurin osa näin tekeekin - mutta sitten on näitäkin yllättävän paljon joista ei koskaan kuulu mitään. Toinen vaihtoehto on se kun myyjältä kysyy niitä tarkentavia kysymyksiä kerralla vähänkin useamman, niin ei mietitä sen enempää mitä se ostaja nyt oikeest kysyi, vaan vastataan johonkin kysymykseen ja muihin ei tule vastausta.
Hyvin pian huomaa kuka on napakka ja asiallinen myyjä ja sellaisen kanssa kaupat sujuukin hyvin.
Minä en todellakaan jaksa tuota. Tällä hetkellä on myytävänä noin 100 tavaraa, enkä todellakaan ala mittailemaan niitä. Jos 150 € tuote on 5 € hintaan tarjolla, niin jo se pelkkä hinta on ostajalle hyvä tarjous. En käytä arvokasta aikaani siihen, että kuvaan pesulappuja ja mittailen jokaisen tavaran. Jos kelpaa halvat ja hyväkuntoiset vaatteet pienellä hinnalla, niin ei muuta kuin hakemaan. Jos pitää tehdä yhden 2 € myynnin eteen 15 min työ, niin ei kiitos. 8 € tuntipalkka on aika paljon vähemmän mitä tienaan töissä, mieluummin olen siellä töissä. Kalliimpien tavaroiden kanssa jaksan nähdä vaivaa, mutta jos ostajalle ei kelpaa pelkän koon perusteella parin euron vaate, niin hän voi olla kyllä ilman. Ainoa syy miksi myyn on se, että lähellä ei ole paikkaa jonne voisi lahjoittaa. Roskalavalla homma ei toimi, eli pakko pyytää jotain hintaa. Jostain kumman syystä on kyllä kaikki mennyt, vaikken yhdellekään av, yv, kai-kai -mitta, pesuohje, onko sama väri kuin kuvassa -tyypille ole vastannut tai myynyt.
Miksi myytte mitään av-meiningillä? Eikö ilmoitukseen voi laittaa suoraan että kaupat ensimmäisen ostajan/noutajan kanssa, ei mitään varauksia. Ja myynti-ilmoitukseen kaikki oleelliset tiedot kerralla ettei tarvitse erikseen kysellä kokoa ja sisä tai ulkomittaa kengistä jne.
Toisekseen, joku muuttokin varmastti tiedossa aiemmin kuin edellisenä iltana niin miksi et laita kamaa myyntiin jo 1-2 vkoa ennen niin ei tarvitse viimeisenä iltana odotella vastausta tyhjässä kämpässä?
Ihmettelen suuresti miksi itse teette elämästänne ja myynnistä hankalaa?
Laitan myynti-ilmoon aina av=yv, nopeat etusijalla ja odotan tosiaan heti perään sitä yksityisviestiä. Ihan liian moni jättänyt varauksen jälkeen ottamatta yhteyttä ja myös ollut hakematta myytävää tuotetta.
öh, mitäh? Pitääkö nykyisin siis ilmoittaa "olen töissä" ja ettei voi työpäivän aikana viestiä vaan vasta esim. klo 17-18 jälkeen illalla?
Ovatko nämä kirppismyyjät tai ylläpitäjät siis kaikki työttömiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyviä pointteja. Ostajan näkökulmasta olisi myös hyvä, jos myynti-ilmoituksessa olisi myös muita tietoja tavarasta kuin ”kuvan mukainen”. Esim. kalusteista mitat, sähkölaitteesta mallinumero, vaatteesta koko- ja materiaalitiedot. Niin pitkälle ei sentään tarvitse mennä, että joka nukkapallukan sijainti kerrotaan, kunhan tuote on siistissä kunnossa. Normaali ihminen kyllä ymmärtää, jos käytetyssä tuotteessa on vähän käytönjälkiä.
Suurin osa ihmisistä ei taida olla normaaleja. :D Viimeiset pari vuotta heittänyt tavaraa ennenmmin roskikseen, kun lähtenyt tuohon touhuun mukaan. Teet niin tai näin teet kaiken väärin. Aloittajan olisi kannattanut ilmoittaa, että ei ole vastausvalmiudessa 24/7, mutta hakee kyllä tuotteen töistä päästyään.
Jos tavara on siinä kunnossa, että sen heivaa mieluummin roskikseen kuin vaikka vie keräykseen, niin ei sitä silloin pidäkään myydä. Roskat on roskia ja kierrätettävä tavara (lahjoitus tai myynti) sitten toinen asia.
Minä olen juuri tuollainen, joka myy ensimmäiselle joka tuotteen lupaa hakea.
Kerran erehdyin varaamaan tuotetta. Luvattu ostaja vitkutteli milloin milläkin syyllä. Lopulta saatiin sovittua hakuaika. Ostaja laittoi 15 min ennen sovittua aikaa että ei tarvitsekaan kun olikin saanut muualta. Laitoin heti jonossa olijoille yksityisviestillä haluaisivatko tuotteen. Kaikki oli jo hommannut muualta ja tuote jäi myymättä.
En enää ikinä varaa ellei ostaja heti sano milloin hakee tuotteen.
Kyllä tuo nyt menee ap:n piikkiin. Olisihan työpäivän jälkeen ollut monta hyvää hetkeä naputella edes se "laitan viestin kello x".
Jos sä jotain varaat, vastaat myös mahdollisimman nopeasti. Mikä esti vastaamasta ennen kotimatkalle lähtöä, tai kauppareissun aikana/jälkeen?
Noh, itse myyjänä voin kertoa myös pari kauhutarinaa :D Ja valitettavasti nämä ovat ihan totta.
1. Myin paikallisella fb-kirpparilla kissanruokaa. Muutaman sellaisen purkin. Kirjoitin, että toivoisin pääseväni niistä mahdollisimman pian eroon. Saa tuoda halutessaan esim. suklaalevyn, mutta ei ole pakko. Sitten tuli monta "jono", "jono", "jono". Kirjoitin, että ekana tullut saa purkit. Sitten aloin saamaan vihasi yksityisviestejä, kuinka on törkeää, että laitan jonkun kilpajuoksun pystyyn. Lopulta yksi yv:n laittaja kertoi tekevänsä minusta ylläpidolle valituksen ja kirjoitti julkisen tekstin, kuinka minun kanssa ei kannata tehdä kauppoja. Että sellaset kissanpurkki terveiset <3
2. Myin 2e:lla yhdet lapsen sukkahousut. Ostajaehkokas pyysi sukkahousuista mittoja. Lähetin ne. Halusi tarkempaa kuvaa pinnasta. Lähetin pinnastakin kuvan. Halusi tietää paljon vyötärö venyy. Vastasin, että normaalisti. Hän pyysi, voisinko kuvata videolla, kuinka venyvät sukkahousut on. Jostain kumman syystä suostuin ja lähetin hänelle videon. Voi luoja! Noh, hän sitten vastasi, että voi 1,50e:lla ostaa ne. Sanoin, että pidättäydyn pyytämässäni 2e:ssa. Vastasi, ettei mielestään oo 2e:n arvonen. No en tiedä, mutta tuhlasin elämästäni varmaan tunnin tohon episodiin.
Tulkaa ihmiset pois sielä FB:sta ja myykää turha tavara vaikka itsepalvelukirppiksillä. Hintalappu tavaraan, tavara pöytään - eikä tarvitse pelleillä outojen ostajakandidaattien kanssa.