Nyt mammat oikeasti, nettikirppareista.
Mulla ei paljoa kokemusta ole, mutta ne muutamat kerrat jolloin olen ostanut, on olleet aika stressaavia. Eilinen meni sitten ihan yli hilseen minulta.
Klo 13.45. Selaan kahvipaussilla facea, bongaan tuotteen jota oon etsinyt. Täppään siihen äkkiä varauksen. Klo 13.55, kotikäynnille töissä. Klo 15.55 palaan kotikäynniltä, heitän tarvikkeet toimistolle, lähden ajamaan kotiin. Työmatka on pitkä ja käyn myös kauppa- ja apteekkiasiat samalla. Olen kotona klo 17.45. Vilkaisen puhelinta, aha, viestejä useampikin. Lopputulema: tavaran myyjä oli laittanut viestin, sitten faceen viestin että vastaatko yv ja sitten lopulta, että koska en vastannut, menee seuraavalle.
Kaikki eivät elä känny liimattuna käteen. On elämää, on työtä. Ei vaan voi olla koko ajan luurissa kiinni. Ja jos ei 3½ tuntia riitä reagoimatta, niin huh huh. Tai tässä tapauksessa alle 2 h ei riittänyt, tuote oli mennyt jo muille vastaamattomuuteni takia.
Muutenkaan mä en jaksa olla kännyllä viestittelemässä 24/7. Vähän aikaa sitten, kun oikeastaan ekan kerran tein kauppaa niin, että tavara kauempana, vastapuolella oli ihminen joka ihan koko ajan laittoi tilannetietoa tavarasta. Nyt laitoin sen kassiin, lähden kohta asioille. Nyt oon ärrällä ja katon sopivaa pakettia. Nyt se lähti. Kuvakaappauksia joka tilanteesta. Vastasin kerran, että kiitos. 2 päivän kuluttua tuli viestiä, että onko tuote jo tullut perille. Juu saapumisilmoitus tuli, mutta en ole ehtinyt hakea. Pyysi viestin sitten kun on haettu. (Miksi? Tuote on maksettu ja hän on jo osuutensa hoitanut, mitä se enää häntä liikuttaa? En laittanut viestiä.) Vielä tuli varmisteluviesti, että onko tuote mulla, mitä tykkään. Kiitos, hyvä on ja asia on nyt loppuun käsitelty, hyvää jatkoa.
Argh.
Kommentit (112)
Mulla on ollut nyt kaksi viikkoa yksi vaate myynnissä facekirppiksellä. Heti kun latasin kuvan niin oli monta jonossa. Ensimmäinen kommentoija kysyi mittoja. Seuraava varasi. Sitten pohdittiin että kuka onkaan ekana jonossa, mittojen kysyjä vai varaaja. Mittojen kysyjä sanoi että ei varannut eli laita menemään sille joka varasi ja hän voi asettua jonoon itse. No tämä varaaja sitten sanoikin ettei hän haluakaan enää tuotetta. No eikun sitten kyselemään seuraavalta jonossa olijalta eli siltä joka kyseli mittoja. Hän ei enää vastannut kun kyselin haluaako hän nyt tuotteen. Odottelin pari päivää. Sitten viestiä seuraavalle jonossa olijalle. Hän ei halunnutkaan heti ostaa vaan kyseli materiaalista. Vastasin, ja sitten taas odottelua pari päivää. Ei hän otakaan kun ei ole sittenkään käyttöä. Jaaha. Ja taas viestiä seuraavalle jonossa olijalle. Ei vastausta toistaiseksi.
Ei oikeesti voi olla näin helvatan vaikeeta.
Mistä syystä tuotteita varataan ja sitten ei niitä haluakaan?
Joo tämä on vähän kaksipiippuinen juttu. Toisaalta on kohtuutonta odottaa, että toinen olisi tavoitettavissa koko ajan. Minustakin päivä alkaa olla kohtuullinen. Toisaalta taas kun näitä hupihupivarailijoita on niin saakelisti, jotka varatuttavat parhaillaan tuotetta kauemminkin, mutta sitten ei kelpaakaan. Että sikäli ymmärrettävää, jos jonottelijoita on useampi niin se menee sille, joka on ensimmäisenä kyvykäs sen ottamaan. Sikäli oli minusta myyjän virhe, koska hänen olisi pitänyt ilmoittaa, että mahdollisimman nopeat kaupat etusijalla.
Järkevintä olisi kyllä näissä säännöissä oikeaati ohittaa koko av:n mahdollisuus. Se on joko otat tai et. Jos kysyt jotain otat mahdollisuuden, että joku muu menee edelle, joka on valmis heti ostamaan. Olisi paljon nopeampaa.
Vaikka on niin kovasti muuta elämää, niin tuskin semmonen kommentti jossa sanoo "ostan, laitan viestiä töiden jälkeen", nyt niin hankala olisi ollut kirjoittaa.
Täällä av:llakin on ihmisiä, jotka eivät milllään tajua, että on vaikka millä mitalla töitä, joissa ei voi vastata puhelimeen tai viestiin heti kun se soi tai tulee viesti. He vain sanovat, että voivat, koska hekin voivat. No eipä todellakaan voi, edes minä en voi, vaikka suurimman osan päivästä voinkin vastata tärkeisiin. Mutta työaikani on työnantajan, silloin ei hoideta kuin välttämätön.
Vierailija kirjoitti:

Mutta eikö ap laittanut varauksen työaikana?

Kahvitauolla.
Jos aloitan asian, niin hoidan sen nopeasti loppuun. Eli katson puhelinta tai ilmoitan jos olen varattuna.
Tykkään, että tuotteen postissa saanut kuittaa. Eli kiitos, oli hyvä tms. Sitten voi olettaa, ettei tule myöhemmin reklamaatioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:llakin on ihmisiä, jotka eivät milllään tajua, että on vaikka millä mitalla töitä, joissa ei voi vastata puhelimeen tai viestiin heti kun se soi tai tulee viesti. He vain sanovat, että voivat, koska hekin voivat. No eipä todellakaan voi, edes minä en voi, vaikka suurimman osan päivästä voinkin vastata tärkeisiin. Mutta työaikani on työnantajan, silloin ei hoideta kuin välttämätön.
Mutta eikö ap laittanut varauksen työaikana?
Amatöörimäistä alkaa tehdä kauppaa nettikirppiksellä kahvitauolla. Jokainen favekirppareiden käyttäjä tietää että palstalla pitää vierailla ahkeraan ja viestejä tarkastaa vähintään kerran tunnissa ja parempi olisi että jos tekee myynti-ilmon tai varauksen, on päivystämässä siltä varalta että tulee kyselyjä.
Nappasin fb-kaupunginosakirppikseltä toppatakin. Myyjä vastasi, sovittiin treffit seuraavalle päivälle. Aamulla hän laittoi viestin, et onkin sairastunut eikä voi tulla tapaamipaikkaan. Tarjouduin hakemaan takin hänen kotoaan. Hän sanoi ok, jos kunto sallii. Sit ei vastannut enää. Seuraavana päivänä kertoi lähtevänsä matkalle, et kaupat siirtyy viikon päähän. Arvasin siinä viimeistään, että hän ei jostain syystä halua kauppoja kanssani. Ärsytti niin paljon, että en antanut periksi vaan laittelin pari viestiä vielä "matkan jälkeen". Mietin vielä, et ilmoittaisin ryhmän yp:lle. Varmaan joku jonosta tarjosi paremman summan kuin pyyntihinta.
Ap ei edelleenkään vastaa, miksi ei voinut kommenttiin kirjoittaa samalla, että laittaa viestiä myöhemmin. "Ostan, laitan viestin myöhemmin." Kiireellä ja tärkeämmällä tekemisellä sitä on turha selittää, muutaman lisäsanan kirjoittamiseen ei niin kauaa mene.
Myyjänä minua ärsyttää nuo tuollaiset "ostan" kommentit, joiden jälkeen ei kuulu enää mitään. Pahimmillaan joutuu itse kyselemään, että koskas tulisit hakemaan jne. Mielestäni ostajan kuuluu olla se aloitteellisempi osapuoli.
Jos ostaja ei heti ehdi viestitellä enempää, voisi hän ihan oikeasti laittaa siihen kommenttiinsa kuitenkin maininnan, että ottaa yhteyttä vähän myöhemmin, silloin myyjälläkin on luultavasti enemmän kärsivällisyyttä odottaa.
Ostan = ostan
Varaan = ehkä ostan + lisäkysymykset tuotteesta
Mutta tuo av = alustavavaraus = varaan ehkä?!? Niinkö?
Jos on ostamassa, kuten ap ilmeisesti oli, miksi varata, miksi ei voi suoraan yksiselitteisesti kirjoittaa "ostan"?
Jos taas haluaa lisätietoja, ja vasta ne saatuaan tekee päätöksen, niin silloin se "varaan" mutta kyllä ne kysymyksetkin sitten pitäisi siihen heti laittaa. Ja jos ei heti ole lukemassa ja tekemässä päätöstä, niin sitten vielä se selvitys, että luen viestit seuraavan kerran illalla.
Ei ole vaikeaa. Ja ihan tiedoksi vaan, en pysty käyttämään omaa puhelinta töissä, somea katson vain illalla, että en todellakaan ole niitä luuri kädessä kulkevia.
Tämän epämääräisen yyveeaaveepeeveegöövee - säännöstön takia en myy mitään facessa! Ostan kyllä, mutta kerron myyjälle selvästi mitä aion tehdä.
Ehkä sinun olisi parempi pysyä pois nettikirppiksiltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä av:llakin on ihmisiä, jotka eivät milllään tajua, että on vaikka millä mitalla töitä, joissa ei voi vastata puhelimeen tai viestiin heti kun se soi tai tulee viesti. He vain sanovat, että voivat, koska hekin voivat. No eipä todellakaan voi, edes minä en voi, vaikka suurimman osan päivästä voinkin vastata tärkeisiin. Mutta työaikani on työnantajan, silloin ei hoideta kuin välttämätön.
Mutta eikö ap laittanut varauksen työaikana?
Amatöörimäistä alkaa tehdä kauppaa nettikirppiksellä kahvitauolla. Jokainen favekirppareiden käyttäjä tietää että palstalla pitää vierailla ahkeraan ja viestejä tarkastaa vähintään kerran tunnissa ja parempi olisi että jos tekee myynti-ilmon tai varauksen, on päivystämässä siltä varalta että tulee kyselyjä.
Jep joo. Kaikillahan on samat nettietiketit käytössä.
Nyt oikeasti mamma! Minä en edes myy fb:ssä mitään, koska en ole fb:ssä.
Ihan samanmoinen lammas olet siis sinäkin kuin muut somessa roikkuvat.
Ja toki myyn, mutta jossain muualla.
t, itsekkin äiti mutten mikään mamma
Se varaus nyt ei ole mikään taikasana pompottaa myyjää mielin määrin. Jos ei ole aikaa hoitaa kauppoja heti tai edes kommunikoida ajankohta milloin pystyy, niin myyjä tietenkin myy sille, joka voi.
Kirppismyyjä on vähän eri konsepti kuin jonkin korporaation asiakaspalvelija, jolta työnantaja odottaa asiakaspalveluasennetta ja kaikenlaisen kuran sietämistä maksavalta asiakkaalta. Kirppiksessä puuttuu se työnantaja, molemmat osapuolet ovat ikäänkuin asiakkaan roolissa ja kilpailuttavat toisensa.
Itse en juuri siitä syystä käytä FB-kirppiksiä tavaroiden myyntiin, että siellä pyörii kaikenlaista hörhöä, joilta asioiden asiallinen hoitaminen ei vaan onnistu.
Torin kauttakin on tullut outoja ostajia vastaan, mm. eräs, joka ehdotti voivansa noutaa ostamansa tuotteen. Noutopaikaksi ehdotti kotinsa naapurissa sijaitsevaa kauppakeskusta, joka ei millään tapaa sijaitse omien reittieni varrella. Jäivät sitten nämä ”noutokaupat” tekemättä.
Huutiksesta minulla on lähes 100%:sti hyviä kokemuksia jo kymmene vuoden ja satojen kauppojen kokemuksella. Kaupan syntyminen on yksiselitteistä. Huutiksessa ei jonoteta tai varata, siellä ostetaan tai jätetään ostamatta ja mahdolliset kysymykset esitetään ennen osta/huuda -napin painamista. Palautejärjestelmä paitsi motivoi asialliseen kaupantekoon, myös auttaa vähän rankkaamaan, kenen kanssa kauppoihin ryhtyy; ostajana en koskaan osta/huuda huonoja palautteita saaneilta myyjiltä ja myyjänä hyväksyn vain asialliset palautteet saaneiden ostajien hintaehdotuksia niissä kohteissa, joissa otan ehdotuksia vastaan.
Sääli, että Huutis on viime vuosina hiljentynyt, kun ihmiset säätävät tuolla FB-kirppiksillä, mutta toivottavasti siihen kyllästyttyään tulevat taas sankoin joukoin takaisin.
Mikä av, yv ja ylläpitäjät :) minä myyn tasan sille kuka maksaa eniten ja nopeimmin, ihan sama säännöistä. Tosin en jaksakaan fb kirppiksiä. Jos myyn kuljetusta vaativaa tavaraa, voin varata muutaman päivän.
Ihanko joku fb ryhmän ylläpitäjä puuttuu kuka oli eka ja mikä on epäreilua:) apua! Mun tavarat, myyn tai en sittenkään.
No tässä sinä toimit kyllä itse niin tyhmästi että ei mikään ihme että et saanut kenkiä myydyksi. Siihen myynti-ilmoitukseen kannattaa laittaa kaikki mahdolliset tiedot, esim. se kenkien koko (Kuka on niin ääliö ettei tätä kerro ja valittaa että onpa kumma kun sitä kysytään??) ja sisämitta. Monilla merkeillä sisämitta on eri kuin toisilla, joskus esim. itselläni koko on 39,5 ja sisämitta siltikin 24,5 cm ja toisella merkillä koko 38 ja sisämitta 25 cm...
Turha valittaa että et saa mitään kaupaksi, jos et viitsi ilmoitukseen laittaa oleellisia ja ostoon vaikuttavia tietoja, kuten kenkien koo ja sisämitta... Idiootti :D