Olen töissä apteekissa, ja tuon esille näkökulman
Tuon näkökulman vastineena esille toiseen ketjuun viitaten, jossa keskustellaan ostosrauhasta apteekissa.
Olen töissä pääkaupunkiseudulla isossa apteekissa, jonka päivittäinen asiakasmäärä on suuri. Näistä asiakkaista ylivoimainen enemmistö on hyvin halukas keskustelemaan farmaseutin kanssa lääkityksestään ja näkisin ongelmaksemme ennemminkin sen, ettemme pysty vastaamaan sillä volyymilla, mitä asiakkaat haluaisivat itsehoitolääkepuolella keskustella. On siis virhe kuvitella pelkän keskustelupalstan perusteella, ettei lääkeneuvontaa kaivata. Sitä halutaan paljon ja nykyisin vieläkin enemmän ihmisten ollessa valveutuneita. Googlen kautta löytää erinomaista ja asiantuntevaa tietoa JOS ymmärtää ne kriteerit, jotka lähteen on täytettävä ollakseen edellä mainittua. Googlesta löytää myös pilvin pimein väärää ja jopa hengelle vaarallista informaatiota pahimmillaan naamioituna näennäisesti luotetun lähteen tuottamaksi ja tämän saan työssäni huomata asiakkaiden parissa päivittäin.
Toiseksi otan kantaa lääkeneuvontaan ja lääkitysturvallisuuteen liittyen. Apteekkia ei voi verrata ruokakauppaan. Lääke on lääke, vaikka se olisi hyllyssä ostettavissa ilman reseptiä. Parasetamolilla saa itseltään muutamalla tabletilla hengen pois ja ibuprofeeni puolestaan on osallisena vuosittain yli sadan henkilön kuolemaan. Farmaseutti on lain mukaan _velvollinen_ ottamaan selvää, mitä lääkettä asiakas haluaa ja mihin vaivaan.
Moni asiakkaista käyttää itsehoitolääkkeitä väärin silkkaa ymmärtämättömyyttään. Ei se useimmiten onneksi hengenvaarallista ole, mutta voi tuottaa kuitenkin monen laisia terveydellisiä ongelmia pitkällä tähtäimellä. Tämä koskee myös vitamiineja.
Farmaseuttien on tunnettava useita satoja lääkkeitä, niiden toimintamekanismit reseptori- ja välittäjäainetasolla. Niiden yleisimmät interaktiot on osattava ulkoa ja tiedettävä, mihin mekanismiin interaktio perustuu. Sairaudet ja niiden patogeneesit on tunnettava, koska on lääkkeitä ja nimen omaan myös itsehoitolääkkeitä, joita ei saa käyttää tietyn sairauden kanssa tai on noudatettava suurta varovaisuutta. On myös asiakkaita, jotka tulevat apteekkiin ostamaan itsehoitolääkettä johonkin vaivaan, joka todellisuudessa ei ole hoidettavissa ko lääkkeellä, vaan vaatii toisen valmisteen tai lääkärin konsultaation.
Eräässä Apteekkariliiton Twitter-tempauksessa oli taannoin hyviä esimerkkejä siitä, miten suuri ja edelleen kehitettävä apteekkien neuvonnan tarve on. Emätinpuikkoja ei saa nielaista, parasetamoli ei sovi krapulalääkkeeksi, koska se on maksatoksinen, rintakipua ei saa varauksetta hoitaa närästyslääkkeillä, aspiriini kipulääkkeenä on useimmiten huono vaihtoehto, koska se estää veren hyytymistä, ibuprofeenia ei tulisi käyttää useita kertoja viikossa ilman mahansuojalääkettä, jos on astma, tulehduskipulääkkeiden käyttöä tulisi välttää/ varoa, yskänlääkkeessä valitaan mielellään limaa irrottava vaihtoehto, vaikka se useimmiten pahentaa oireita, useampien eri vitamiinivalmisteiden käyttö voi nostaa päivittäisen saannin moninkertaiseksi suosituksiin nähden jne.
Lopuksi yhteenvetona: farmaseutti haluaa varmistua sinun turvallisuudestasi. Se on hänen lakiin kirjattu velvollisuutensa. Hän kyselee sairauksistasi ja oireistasi, koska hän tuntee lääkkeet ja niiden käyttöaiheet. Kyse ei ole pelkästään asiakaspalvelusta sanan siinä merkityksessä, kuin vaikkapa vaateliikkeessä tai huonekalukaupassa. Kyse on asiantuntijuuden tuomisesta saataville ja tämä on edellytyksenä sille, että mitään lääkkeitä ylipäätään saa myydä muutoin kuin reseptillä.
Kommentit (97)
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta parasetamolia tarvitsee napata vähintään 500mg/kg, että henki lähtee. Aika monta nappia täytyy pystyä nielemään, yleensä ei edes johda kuolemaan lähinnä maksaa kuormittaa ja parasetamoli myrkytykseen.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos hyvästä opastuksesta! :)
Tunnustan, että olisin nielaissut emätinpuikon, koska en lukenut paketin tekstiä kunnolla. Onneksi farmaseutti, joka hupaisasti punastui kommenttini jälkeen, neuvoi minua tuotteen käytössä suokikkiapteekissani.
Pitkien syöpähoitojen yhteydessä meille potilaille korostettiin koko ajan, että jokainen lääke pitää varmistaa yhteisvaikutuksien vuoksi klinikalta eikä (tutkimattomia) luontaistuotteita saa missään nimessä syödä.
Siitä huolimatta osa syöpäpotilaista yritti parantaa itsensä mm. ruokasooda- ja sitruunaliuoksella, koska niillä "syöpä paranee viikossa". Kyse oli koulutetuista ja fiksuista ihmisistä, jotka hätääntyivät syöpädiagnoosistaan.
Ei tuo kuule vielä mitään! Kyllä minä ehdin juoda monta pullollista syylänpoisto-ainetta, ja niellä monta pussillista korvatulppia, ennen kuin sain Asiantuntevaa Neuvontaa.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta parasetamolia tarvitsee napata vähintään 500mg/kg, että henki lähtee. Aika monta nappia täytyy pystyä nielemään, yleensä ei edes johda kuolemaan lähinnä maksaa kuormittaa ja parasetamoli myrkytykseen.
Ihmettelin myös ap:n näkemystä siitä, että jo parilla parasetamoli-tabletilla lähtisi henki. Tämä väite vesitti aika paljon koko juttua.
Vierailija kirjoitti:
No kumma kun englantilaiset saavat ostaa parasetamolinsa kaupasta ja ilman kyttäystä. Ihme että ovat vielä hengissä.
Parasetamolin vuorokausiannos on 3 g, tilapäisesti voi käyttää 4 g. Eräs potilas otti 5 g / vrk kun oli vaan niin kipeä, ei suisiditarkoitusta. Joutui teholle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea koko ketjua, mutta parasetamolia tarvitsee napata vähintään 500mg/kg, että henki lähtee. Aika monta nappia täytyy pystyä nielemään, yleensä ei edes johda kuolemaan lähinnä maksaa kuormittaa ja parasetamoli myrkytykseen.
Ihmettelin myös ap:n näkemystä siitä, että jo parilla parasetamoli-tabletilla lähtisi henki. Tämä väite vesitti aika paljon koko juttua.
Kyllä voi lähteä henki. Jos ei heti, niin ainakin sitten kun maksa ei enää jaksa. Parasetamoli on maksatoksinen eikä kukaan oikeastaan tiedä, mikä on kenenkin henkilökohtainen sietokyky kyseiselle lääkkeelle. Ihmisillä kun on erilaisia elämäntyylejä, joilla rasittaa sisuskalujaan, joskus tietämättäänkin. Siihen jo huonosti jaksavalle maksalle liikaa parasetamolia niin se on aamen ja tattis. Maksaa kiusaavat alkoholi, fruktoosi ja monet luontaistuotteet. Pystytkö itse kertomaan, missä kunnossa oma maksasi oikeasti on ja uskallatko ottaa siihen päälle kuinka paljon ylimääräistä parasetamolia? Parasetamolin enimmäismääräksi on ohjeistettu 3g, sitä ei saisi ottaa kuin 4-6 tunnin välein ja enintään kolmesti vuorokaudessa. Kuinka moni tietää tämän ilman apteekin ohjeistusta ja kuinka moni sitä tottelee? Ihmisillä on kumma tapa yliannostella varmuuden vuoksi, vaikka pienemmälläkin annostelulla pärjäisi.
Esim 500mg tabletti huitaistaan surutta kitusiin, vaikka puolikaskin riitäisi viemään kivun pois.
T:maallikko, joka tykkää maksastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylläri, apteekin tädillä on vähän noussut hattuun ja luulee olevansa joku lääkäri. Laskeuduppas sieltä norsunluutornista, hih :)
Mun kokemuksen mukaan apteekin henkilökunnalla on monesti paremmat tiedot lääkkeistä, kuin jollain päivystyksessä säheltävillä kandeilla, jotka leikkivät sitä lääkäriä. Ei ole yks eikä kaks kertaa kun apteekista ovat joutuneet ottamaan yhteyttä lääkkeen määränneeseen paikkaan, että ihanko olette sitä mieltä että tätä lääkettä tälle asiakkaalle annetaan. Ja kas, henkikulta säilyi juuri apteekkihenkilökunnan ammattilaisuuden ansiosta.
Apteekkihenkilökunta tekee kullanarvoisia työtä! T. Ensi kesänä työuransa aloittava kandi
No, huomaat sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kumma kun englantilaiset saavat ostaa parasetamolinsa kaupasta ja ilman kyttäystä. Ihme että ovat vielä hengissä.
Parasetamolin vuorokausiannos on 3 g, tilapäisesti voi käyttää 4 g. Eräs potilas otti 5 g / vrk kun oli vaan niin kipeä, ei suisiditarkoitusta. Joutui teholle.
Kyllä! Parasetamolin vaarallinen annos on petollisen lähellä hoitoannosta.
Kerran otin liian lähekkäin ajallisesti 2 g.n tblia kun en tiennyt. Tuli kummallinen, hikinen, hidas olo. Myöhemmin kysyin apteekista ja kauhistuin. Siihen aikaan varoiteltiin tulehduskipulääkkeistä ja parasetamolia markkinoitiin huolettomasti.
Ap:
"Farmaseuttien on tunnettava useita satoja lääkkeitä, niiden toimintamekanismit reseptori- ja välittäjäainetasolla. Niiden yleisimmät interaktiot on osattava ulkoa ja tiedettävä, mihin mekanismiin interaktio perustuu. Sairaudet ja niiden patogeneesit on tunnettava, koska on lääkkeitä ja nimen omaan myös itsehoitolääkkeitä, joita ei saa käyttää tietyn sairauden kanssa tai on noudatettava suurta varovaisuutta. "
LOL 🤣😂🤣
Väittelin joku aika sitten yhden apteekkisedän kanssa siitä, että voinko antaa lapselleni painoa vastaavan annoksen panadolia. Setä oli sitä mieltä, että en, vaan pitää antaa niin kuin pakkauksessa lukee.
Farmaseuteille reseptinkirjoitusoikeudet - tumpeloilta lääkäreiltä pois!
[vitsi]
Moni ei tule ajatelleeksi että useat lääkkeet ovat päässeet itsehoitolääkkeeksi sillä velvoitteella että apteekki varmistaa asiakkaan tietävän sen oikean ja turvallisen käytön.
Toisaalta asiakkaat hyvin herkästi yrittävät palauttaa tuotteita joita eivät ole itse esim säilyttäneet oikein.
Väittävät että ei ole apteekista sanottu.
No siinä on tietysti sana sanaa vastaan mutta kun kerran itse osataan lukea pakettia eikä haluta mitään neuvontaa eikä puuttumista,niin eikö se vastuu pitäisi myös itse kantaa?
Vierailija kirjoitti:
Farmaseuttien on tunnettava useita satoja lääkkeitä, niiden toimintamekanismit reseptori- ja välittäjäainetasolla. Niiden yleisimmät interaktiot on osattava ulkoa ja tiedettävä, mihin mekanismiin interaktio perustuu.
.
Jos minä saisin päättää, lisäisin opintoihin empatian ja hyvän käytöksen kurssit.
Jouduin vuosia sitten samantyylisen julkisen nöyryytyksen kohteeksi, mistä on kerrottu mm. noissa muissa ketjuissa. Ei ole vieläkään unohtunut.
Vierailija kirjoitti:
No kumma kun englantilaiset saavat ostaa parasetamolinsa kaupasta ja ilman kyttäystä. Ihme että ovat vielä hengissä.
Monessa muussakin maassa sama juttu. Mutta Suomessa ei onnistu, ei sovi proviisoreille ja apteekkareille.
Tiedättekö miksi apteekin henkilökunta puhuu vakaasti sen neuvonnan tarpeen puolesta? Koska robotit ja automatiikka ovat korvaamassa ihmisen tekemää työtä kaikkialla ja apteekkityö on yksi niistä aloista, joita tämä koskee.
Automaattinen apteekki, missä resepti tulisi taatusti oikein oikeilla papereilla olisi hyvin epämiellyttävä ihmistyöntekijälle. Niitä buranapakkauksia ja testereitä saisi selailla ihan omassa rauhassa ja välillä kaiuttimista kaikuisi "kutiseeko peräaukkosi? osastolla B on nyt uutta salvaa" ja tuotetesteriä painamalla saisi eri kielillä neuvontaa joko näytölle tai puheena. Maksukorttia vilauttamalla salva tipahtaisi käsiisi putkesta.
Ymmärrämme kyllä pelkonne.
Vierailija kirjoitti:
Te apteekissa töissäolevat yritätte nyt vesittää koko keskustelun. Ihan kuin se olisi tarkoituksennekin. Ikään kuin valittaisimme aivan turhasta, ikään kuin niitä ongelmia ei olisi olemassakaan, joita me olemme kokeneet.
Se ei ole ongelma, jos asiakkaalta kysyy yhden kertan yksi työntekijä, että ”Voinko auttaa/ tarvitsetko apua?” Se on ongelma, kun saman kysymyksen tulee kysymään vuorollaan jopa neljä, viisi eri työntekijää.
Se ei ole ongelma, jos valmisteen suhteen saa ytimekkään, ystävällisen ja normaalilla tai mielellään sitä hiljaisemmalla puheäänen voimakkuudella neuvonnan, jos tietämättömyys voi aiheuttaa asiakkaalle terveyshaittoja. Se on ongelma, kun asiakkaan terveys- ja lääkitys-asiat kailotetaan kovaan ääneen kaikkien kuultaviksi, ja samaten se, jos henkilökunta alkaa jankuttamaan ja kinastelemaan.
Aiheesta on keskusteltu mm. näissä ketjuissa:
https://www.vauva.fi/keskustelu/3257743/ostosrauha-apteekeissa-ja-tieto…
https://www.vauva.fi/keskustelu/2955702/apteekeissa-ei-saa-enaa-asioida…
https://www.vauva.fi/keskustelu/810900/ketju/arsyttaako_ketaan_muuta_ap…
https://www.vauva.fi/keskustelu/4212353/ketju/miksi_apteekeissa_ei_saa_…
https://www.vauva.fi/keskustelu/1481451/ketju/mika_teita_apteekissa_toi…
https://www.vauva.fi/keskustelu/1643648/ketju/onko_apteekkien_palvelu_m…
https://www.vauva.fi/keskustelu/2834401/pakotetaanko-teita-apteekkimyyj…
https://www.vauva.fi/keskustelu/1311554/ketju/pateeko_tietosuoja_apteek…
Kiitos tästä kommentista. Näissä keskusteluissa apteekkityöntekijät tulevat aina jankuttamaan ihan asian vierestä sitä velvollisuutta tarjota lääkeneuvontaa ja niin edelleen, mutta eivät ikinä ota mitenkään kantaa niihin asioihin, jotka ihmiset kokevat ongelmiksi, jotka sinä tiivistitkin tuossa erittäin hyvin. Ongelma on juuri se, että asiakkaita pidetään vajaaälyisinä, joiden mielipiteitä ei tarvitse kuunnella eikä ottaa vakavasti.
Oo viisikymppinen ja Buranaa ostanut hyvin usein
En tartte neuvontaa ja kyttäysjärjestelmää ja ostan halvempaa kuin burana. Menkää pois niskasta roikkumasta ja tuputtamasta kalliimpaa
Ymmärrän jotta apu on tarpeen välillä ja sitä sitten osaan kysyä tarvittaessa.
Itseä kuitenkin pahasti häiritsee liika lähestyminen ja olenkin vältellyt nykyään apteekissa käymistä.
Kerran kysyttiin tarvitsenko apua ja kieltäydyin siitä, mutta hyllyä tutkiessani ja tuotteen käteen ottaessa olkapään takaa kommenttia tuli kyseisestä tuotteesta eli säikähdin ihan, kun luulin yksin olevani.
Joudun kohta menemään apteekkiin ostaman Canestenia. Ahdistaa jo valmiiksi, koska en ole ostanut sitä aikoihin enkä muista enää, missä kohtaa intiimijutut siellä ovat. Joudun siis haahuilemaan ja keskustelemaan hiivatulehduksesta, joka a) on hoidettu minulla useita kertoja b) ei tod ole uusi vaiva. Yäh.
Onnistunut kirjoitus. Oikeistokiimaisten hinku saada lääkkeitä kauppoihin on älyvapaata ja vaarantaa potilasturvallisuuden.
Minulle psykiatri väitti että ei ole mitään haittavaikutuksia serotoniinintakaisinotonestäjällä yleisimpien särkylääkkeiden kanssa, no olin sitten tietämättäni ottanut tulehduskipulääkettä pääkipuun, onneksi ei käynyt mitään. Olen jatkossa AINA varmistanut yhteisvaikutukset apteekissa.