Miksi mt-ongelmat ovat monelle ehdoton turn off?

Kuka haluaa "valmiiksi" hullun riesakseen??

Riippuu varmaan ongelman laadusta. Jos on ongelmiensa takia ollut esim. pitkään työkyvytön ja ne vaikeuttavat huomattavasti arkea niin eihän se tietenkään plussakaan ole. Varsinkaan jos itsellä ei ole mt-ongelmia ollut.

Ensimmäiseksi tulee mieleen, että sitä ongelmallista pitää kannatella. Tällöin suhde ei ole tasavertainen.

Tämä vain teoreettisena ajatteluna. Olen naimisissa enkä ole etsimässä seurustelukumppaneita.

Ne periytyy helposti tuleville lapsillekin. Ja raskasta puolisolle, jos pitää kannatella ja hoivata ja ymmärtää koko ajan.

Niin monella (lähes kaikilla) on jonkilaista masennusta, se ei haittaa. Minulla on kuitenkin läheisenä vaikea skitsofreenikko, ja tässä menee (uudessa) parisuhteessa se raja; psykoottistasoisiin en sekaannu. Bipoihin tai sktsofreenikoihin. Todellisuudentajun pitää pitää ilman neurolepteja, harhaisen kanssa on yksinkertaisesti liian raskasta.

No kai se etenkin nuoremmassa iässä on lähtöoletuksena, että fyysisesti ja psyykkisesti terve etsii yleensä kaltaistaan. Miksi ottaa turhaan ylimääräistä painolastia suhteeseen? Iän myötä lievät mt-ongelmat yleistyvät kun se elämä ei aina menekään ihan putkeen, ja joillakin suhtautuminen lievittyy. Ens silti itsekään lievän masennuksen sairastaneena haluaisi puolisoa jolla on vaikkapa skitsofrenia tai kaksisuuntainen mielialahäiriö tai lievempiä mt-ongelmia kovin pitkittyneinä ja komplisoituneina. Toivon, että perheessä on edes lähtötilanteessa kaksi täyspainoisesti osallistuvaa aikuista jotka jaksavat oman osansa arjesta ja vastuusta kantaa.

Ymmärrän, että hoitamattomia mielenterveysongelmia pidetään turn offina, mutta miksi myös hoidossa olevat ja nykyään oireettomat mielenterveysongelmat ovat sitä? Toki ongelma saattaa periytyä, mutta niin saattaa moni muukin asia, ja kaikesta perimässä olevasta ei edes olla tietoisia...

Kysyisin ennemminkin että millä perusteella ne eivät olisi?

Mt-ongelmainen tuo ne mt-ongelmansa myös suhteeseen. Masentunut on masentunut myös suhteessa, ja toinen joutuu kannattelemaan / tsemppaamaan, kenties varautumaan suisidaaliseen käytökseen. Käytännön tasolla mt-ongelmainen ei jaksa pyörittää arkea, eikä välttämättä tuo rahaa yhteiseen talouteen.

Bipolaari tai skitsofreenikko tuo vielä isommat haasteet.

Vähän sama kuin aloittaisi suhteen henkilön kanssa, joka on pyörätuolissa ja jonka ennustetaan toipuvan vuoden sisään, mutta siitä ei ole takeita, kuten ei sairauden uusimisestakaan. Toisen osapuolen pitää huomioida sairaus joka asiassa, eikä paranemisesta ole silti takeita tai hyvästä hoitotasapainosta. Varsinkin, kun mt-potilaat haluavat usein omin voimin vähentää lääkitystään.

T. Itse mt-ongelmainen, naimisissa, oman handicappinsa tiedostava. Mt-ongelma puhkesi tosin vasta, kun oltiin oltu jo useampi vuosi naimisissa. Ihmettelen puolison jaksamista välillä paljonkin.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän, että hoitamattomia mielenterveysongelmia pidetään turn offina, mutta miksi myös hoidossa olevat ja nykyään oireettomat mielenterveysongelmat ovat sitä? Toki ongelma saattaa periytyä, mutta niin saattaa moni muukin asia, ja kaikesta perimässä olevasta ei edes olla tietoisia...

Tämä! Tästä syystä moni jättääkin mielenterveysongelmansa hoitamatta pysyäkseen terveen kirjoissa. Jälki on silloin pahaa.

Minä ja mieheni olemme molemmat mt-ongelmaisia, mutta ymmärrän tuota rajoitetta jossain määrin silti. Eihän näiden ongelmien kanssa ole helppoa elää, ei itse eikä kumppanin, vaikka meidän tapauksessa kyse onkin "vain" ahdistuksesta ja masennuksesta. Jos vaikka haluaa perustaa perheen ja hankkia sille perheelle kivan kodin - täysin normaaleja unelmia - niin siinä vaaditaan aika kestävää päätä ja työkykyä. Lisäksi varsinkin miehillä kunnon masennus lääkityksineen voi rajoittaa seksuaalisuutta pahasti.

Jos olisin itse nyt sinkkumarkkinoilla, hyväksyisin varmaan tapauksesta riippuen masennuksen ja ahdistuksen. Mutta kaksisuuntainen ja skitsofrenia ovat kyllä sellaisia sairauksia joihin en halua sekaantua koskaan millään tavalla. Masentunut ja ahdistunut voi sentään hankalienkin jaksojen aikana jossain määrin vaikuttaa siihen, kuinka raskas läheisilleen on. Lapsia jos haluaisin niin selvää olisi myös, että noita kaksisuuntaisen ja skitsofrenian geenejä en haluaisi eteenpäin omille jälkeläisilleni, sen verran ovat perinnöllisiä.

Riippuu täysin, millainen mt-ongelma. Minä nuoruudessani seurustelin yhden miehen kanssa, joka masentui. Esimerkiksi riitelytilanteista tuli sellaisia, etten enää uskaltanut sanoa kaikkea, koska pelkäsin, että mies loukkaantuu ja menee tekemään itsellensä jotain. Ei minulla ole tarvetta haukkua ketään, mutta esimerkiksi kun pyysin siivoamaan, ei mitään tapahtunut. Hän käytti syynä aina masennustaan. Ehkä hän ei oikeasti jaksanut, mutta ei ollut kovin mukava tilanne. Olin hirveän varovainen kokoajan.

Mielestäni kannattaisi hoitaa itsensä kuntoon ennen suhdetta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa muitakaan. En tiedä, miten suhtautuisn muiden ongelmien kanssa kuin masennuksen..

Koska ihmiset pelkäävät mielenterveysongelmia, eivät tiedä niiden paranevan ja kuvittelevat, että ovat niiltä itse turvassa.

Tyhmyys ja tabut. Kuvitelmat siitä, että "hullut ovat vaarallisia". Yleensähän mielenterveysongelmainen on se herkin ja kiltein porukassa.

Väitän, että te ette edes tunnista itsessänne ja läheisissänne vakavaa mielenterveysongelmaa, vaikka tosiaan joka kolmannella sellainen jossain kohtaa elämää on. Se kun ei näy samalla tavoin kuin vaikka alkoholismi tai peliriippuvuus (jotka nekin luokitellaan mielenterveysongelmiksi).

Mielestäni hyvin hoidettu mielenterveyden häiriö on vähemmän haitallinen asia kuin hoitamaton ja diagnosoimaton persoonallisuushäiriö, joka näkyy niin, että ihminen on hankala, kärttyinen, aina oikeassa ja polttaa päreensä sekunnissa.

Vierailija kirjoitti:

Riippuu täysin, millainen mt-ongelma. Minä nuoruudessani seurustelin yhden miehen kanssa, joka masentui. Esimerkiksi riitelytilanteista tuli sellaisia, etten enää uskaltanut sanoa kaikkea, koska pelkäsin, että mies loukkaantuu ja menee tekemään itsellensä jotain. Ei minulla ole tarvetta haukkua ketään, mutta esimerkiksi kun pyysin siivoamaan, ei mitään tapahtunut. Hän käytti syynä aina masennustaan. Ehkä hän ei oikeasti jaksanut, mutta ei ollut kovin mukava tilanne. Olin hirveän varovainen kokoajan.

Mielestäni kannattaisi hoitaa itsensä kuntoon ennen suhdetta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta jos ei rakasta itseään, ei voi rakastaa muitakaan. En tiedä, miten suhtautuisn muiden ongelmien kanssa kuin masennuksen..

Tuo itsensä kuntoon hoitaminen ennen suhdetta on aika kova vaatimus. Monelle se voi tarkoittaa sitä, että joutuu olemaan koko elämän yksin. Ainahan nimittäin masennus yms. voi uusiutua, vaikka oireilu olisikin monta vuotta ollut hyvin vähäistä.

Koska ajatellaan että mielenterveysongelma = hullu

Moni ei kuitenkaan ymmärrä, että mielenterveysongelmiaki on aika monenlaisia. Osa mt-ongelmaisista pystyy käymään aivan normaalisti töissä, seurustelemaan jne kun taas osa ei selviä normi arjesta (tässä nyt siis ihan äärilaidat, on myös kaikkea siltä väliltä)

Vierailija kirjoitti:

Minä ja mieheni olemme molemmat mt-ongelmaisia, mutta ymmärrän tuota rajoitetta jossain määrin silti. Eihän näiden ongelmien kanssa ole helppoa elää, ei itse eikä kumppanin, vaikka meidän tapauksessa kyse onkin "vain" ahdistuksesta ja masennuksesta. Jos vaikka haluaa perustaa perheen ja hankkia sille perheelle kivan kodin - täysin normaaleja unelmia - niin siinä vaaditaan aika kestävää päätä ja työkykyä. Lisäksi varsinkin miehillä kunnon masennus lääkityksineen voi rajoittaa seksuaalisuutta pahasti.

Jos olisin itse nyt sinkkumarkkinoilla, hyväksyisin varmaan tapauksesta riippuen masennuksen ja ahdistuksen. Mutta kaksisuuntainen ja skitsofrenia ovat kyllä sellaisia sairauksia joihin en halua sekaantua koskaan millään tavalla. Masentunut ja ahdistunut voi sentään hankalienkin jaksojen aikana jossain määrin vaikuttaa siihen, kuinka raskas läheisilleen on. Lapsia jos haluaisin niin selvää olisi myös, että noita kaksisuuntaisen ja skitsofrenian geenejä en haluaisi eteenpäin omille jälkeläisilleni, sen verran ovat perinnöllisiä.

Skitsofrenian hoidosta en osaa sanoa, mutta kaksisuuntainen mielialahäiriö on ainakin mahdollista hoitaa niin, että se on täysin oireeton. Perinnöllisyydestä on vaikea sanoa, ja vaikka mikä saattaa periytyä. On mahdotonta ennakoida, mitkä ominaisuudet periytyvät ja mitkä eivät.

Miksi ottaa ongelmainen jos löytyy tervekin? 

-itsekin mt-tapaus

Minä en edes harkitsisi lisääntymistä bipona tai skitsofreenikkona.

Minä seurustelin skitsoaffektiivisen naisen kanssa useamman vuoden. Normaalisti kaikki oli hyvin mutta sitten NAPS! ja hän muuttui aivan toiseksi ihmiseksi. Mustasukkaisuus, raivokohtaukset, epäilyt miten kaikki myrkyttävät hänen ruokansa! Silti edelleen minä rakastan häntä en naisystävänä vaan ystävänä ja toivon hänelle kaikkea hyvää.

Ihmiset pelkäävät sitä, että joutuvat tutustumaan myös niihin omiin ei-niin-kivoihin puoliinsa silloin, jos ovat yhdessä mielenterveyskuntoutujan kanssa. Se pelottaa, että huomaa eron sairaan ja terveen välillä saattavan olla kuin veteen piirretty viiva.