"Työläistaustainen opiskelija on yhä yliopistossa kuin vieraalla maalla" - Oikeasti?

Vierailija kirjoitti:

Dai kirjoitti:

DI-linjalla ketään kiinnosta vanhempien tausta. Osaaminen ratkaisee.

DI -linjaa ei ihan voi pitää akateemisuuden malliesimerkkinä. Kyseessähän on tyypillinen ala, jonne ensimmäisen polven akateeminen ajautuu. Naisista tulee sitten provinssiyliopiston kautta joku opettaja.

Tyypillinen ensimäisen polven akateeminen on DI juuri siksi, että se on kotona hyväksyttävää, kun tutkinnolla pääsee suoraan töihin, ja tehdään jotain ymmärrettävää esim juuri teollisuudessa. Sen sijaan minulle tehtiin kotona selväksi, että mitään huuhaata et sitten lähde lukemaan. Mitä luulette, tekikö mieli kapinoida, kun kotoa tarvitsee apuja.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni akateemisena työläisten lapsena ärsyttää suunnattomasti myös tämä, että pitäisi aina jotenkin uhriutua joka tilanteessa.

Työläisperhetaustaisena (kaupunkilaisena) akateemisena en koe, että kyse on laisinkaan "uhriutumisesta." Tiedostin opiskeluaikoinani oikein hyvin sen, että olin vuosikurssini parhaimmistoa ja pärjäsin ja tulisin aina pärjäämään hyvin ja itsetuntokaan ei ollut sieltä kehnoimmasta päästä ja miksi olisi: kaiken olen ihan itse saavuttanut eikä kukaan pysty vihjaamaan, että suhteilla olisin päässyt etenemään, kun ei niitä "suhteita" ole ollut.  

Samalla tunnistan myös ne hetkittäiset ulkopuolisuuden tunteet liittyen opiskelijaelämän tilanteisiin, joissa työläisperhetaustani törmäsi akateemiseen kulttuuriin, esim. nyt vaikka vapun vietto lakituksineen ja piknikkeineen, vaikka kaupunkilaistyttö olenkin, mutta duunarilähiöstä. Mielestäni se on ihan otsikon mukaisesti verrattavissa vieraalla maalla olemiseen. Suurimman osan ajasta pukeudutaan, syödään samalla tavalla, kuunnellaan samaa musiikkia ja opiskellaan tietysti samoja aineita, mutta hetkittäin tulee niitä kulttuuritörmäyksiä, kun minä ei tiedä, osaa, ole ikinä kuullutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun aloin miettimään, niin en edes tiedä opiskelukavereideni vanhempien ammattia. Omituinen koko lehtijuttu. En ole huomannut ikinä missään yhteydessä mitään "luokkajakoa" ja opiskelen neljättä vuotta yliopistossa. Omat vanhempani ovat amistaustaisia enkä ole kokenut olevani jotenkin erilainen tai väärässä paikassa.

Sulla onkin ollut ihan perusfiksu perhe,ilman fiksoitumista joihinkin 'luokkajakoihin', niinkuin varmaan suurin osa perheistä on, koulutustaustoista riippumatta. ♥️

Jos Tampereen yliopistolla myönnät äänestäväsi Perussuomalaisia, niin arvosanasi laskevat, harjoitustyösi katoavat, eikä kukaan halua olla missään tekemisissä kanssasi.

He ovat nääs niitä Suvaitsevaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ihan noinkaan ole. Kyllä työläistaustaiset on kohtuullisen helppo tunnistaa ainakin, jos lähemmin tutustuu. Joku täällä sanoikin, että kokee, ettei osaa puhua luontevasti sellaisista aiheista, jotka ovat toisille tuttuja jo kotitaustasta. Tottakai sen aistii toisinkin päin: miksihän tuolla ei ole tähän asiaan mitään kantaa. Opiskelukavereilla käydessä eron huomasi myös siinä, millaista ruokaa laittoi kotona, mitä lehtiä tilasi tai millaisia esineitä piti kotonaan.

Niinpä. Oppiaineeni syksyiset rapujuhlat ja keväinen vapunvietto. Hyvät pöytätavat oli kyllä opetettu, mutta ei meidän työläisperheessä oltu ikinä maistettu rapuja. Opiskelutovereilta piti sitten kysellä neuvoja, että mihin ja miten tätä veistä käytetään. Eikä meidän työläisvappuun kuuluneet lakitukset ja piknikit, kun ensimmäinen lakki sukuun tuli vasta minun ylppäreissäni. "Akateeminen vappukin" piti opetella seuraamalla, että miten opiskelutoverit sitä vappua oikein viettivät. Näitä pieniä asioita.

Meillä oli kyllä iso kirjahylly täynnä laatu kirjallisuutta ja seinillä tauluja, ja taidenäyttelyissä, teatterissa ja konserteissa käytiin, mutta ei meillä ollut mitään taidekokoelmaa, eikä suvussa ollut kirjailijoita eikä säveltäjiä eikä näyttelijöitä eikä muitakaan "joo, se on minun kummisetäni" tunnettuja politiikan tai kulttuurin vaikuttajia.  

 

En minäkään ollut ikinä syönyt rapuja vaikka vanhemmat akateemisia. Eikun korjaan, kerran maalla jonkun maanviljelijäsukulaisen luona. Itse pyydystettyjä. Piti siinä kysellä viljelijäserkulta että miten tätä otusta syödään ja se vieläkin kyllä kaivelee stana. Enkä kyllä syönyt yliopistossakaan, syödäänkö niitä jossain Hankenilla kun ei maakuntayliopistossa tullut mieleenkään tuollaiset eväät? Kotona oli tippaleipiä ja simaa, vanhemmilla saattoi olla lakit päässä jos käytiin kävelyllä - tätä en kyllä muista.

Opiskelijavapuista ei myöskään mitään käryä ennen yliopistoon menoa. Kyllä se viiden päivän ryyppäysputki haalarit päällä onnistui luonnikkaasti itsestään. En ohjannut tässä työväen lapsia. Missään osakunnissa ei vehdattu eikä tuolloin laulettu juomalaulujakaan, juotiin vaan ja bailattiin. Vaihtelin myös haalarimerkkejä teekkareiden kanssa.

Meillä oli myös iso kirjahylly ja tauluja, äiti kävi joskus taidenäyttelyssä ja isä harrasti vähän jotain kultturellimpaa toimintaa. Teatterissa emme käyneet, puhumattakaan nyt konserteista. Taidekokoelmaa ei ollut. Meilläkään ei ollut suvussa kirjailijoita, säveltäjiä, tunnettuja politiikan ja kulttuurin vaikuttajia. 

Totta joka sana.

Vierailija kirjoitti:

"En ole tuo 80-90-luvuilla opiskellut, mutta nyt riitti tämä sosiologituuba.

Eikö yhden maailman tasa-arvoisimman maan, hyvinvointimaan kansalaisilla ole muuta tekemistä kuin vatvoa sitä että yhdessä elämäntilanteessa voi tuntua vähän vieraalta, hui kamala? Ja murrekin on väärä! Koko lähipiirini hylkää minut koska lähdin Punaisen Auringon Duunarit-lahkosta! Ei muuten hylkää. 

Työelämän aloittaminenkin tuntuu usein vaikealta, ensimmäisen lapsen saaminen aiheuttaa identiteettikriisin, ikääntyminen, parisuhde, saatika sitten huoli ilmastonmuutoksesta. "

Ensimmäinen fiksu kirjoitus. Itseäni akateemisena työläisten lapsena ärsyttää suunnattomasti myös tämä, että pitäisi aina jotenkin uhriutua joka tilanteessa. Aivan kun kaikki päätökset pitäisi tehdä taustan perusteella, ei muuten pidä. Urheilla voi ja opiskella sivistystä tasan niin paljon, kun kukin haluaa. Ihmiset vaan yleisesti ottaen haluavat olla niin erilaisia, kuulua johonkin erityisryhmään ja olla jotenkin erilaisia. "Parasta" erilaistumista olen nähnyt, kun joku nainen on jostain Afganistanista tai Afrikasta oleva akateeminen. Tällöin vähintään pitää tarjota kaikki ilmaiseksi ja mikään ei saa maksaa, mitään, koska on eri värinen iho ja tullaan niin spessumaasta. Nämä kaikki spessujen spessu akateemiset hakevat aina jonkun syyn hakeutua valtion elätiksi. Ihonväri masentaa, tausta masentaa, vanhempien ammatit masentaa, ulkokuori masentaa, opinnot masentaa, vaatteet masentaa ja ylipäätänsä vaan masentaa, kun masentaa ja jonku muun pitää maksaa se masennus heille. Masennuksen kelkkaan hyppäsi niin moni opiskelijakaverini yliopistolla, heti kun ei jaksanut hakea esim. kesätyötä sen enempää, kyllä sossu maksoi yliopistolla vuokrat, sähkön ja ruuan. Vaikka oikeasti ne kesäsossurahat meni heti viinaan ja vaatteisiin, ja sitten taas masensi. Yliopisto kun on ilmainen, niin se on hyvä vaihtoehto monelle, joka ei nyt oikeasti tiedä, edes mitä haluaa elämältä. Se on ilmainen vaihtoehto ja mielestäni kaikkiista huonoin vaihtoehto, mitä tehdä, jos ei tiedä mitä tehdä. Tämä on niin kuin joku neuvostoliitto, jossa kaikki menee yliopistoon ja kaikki on akateemisia ja oikeasti suurimmalle osalle ei ole töitä sieltä suunnalta. Ehkä sitä vaan täytyy uhrautua tieteen alttarille, jos edes se 5% akateemisista menee tutkimuksen puolelle ja keksii jotain hienoa. Valitettavasti 95% akateemista on vaan taakaksi yhteiskunnalle ja tuo  5% älykkäimmistä tekee kaiken meidän muiden puolesta.

Kiitos kun kiitit, mutta en nyt allekirjoita tuota että 95 % akateemisista olisi taakaksi yhteiskunnalle. Eivät kaikki voi olla tutkijoita, vaan yliopistolla on/olisi myös tärkeä tehtävä kouluttaa hyviä virkamiehiä, johtajia, päälliköitä ja suunnitteljoita eri aloille. Innovoijia. Valitettavasti nykyiset leikkaukset pilaavat kaiken. Olisi tässä itse kullakin osaamispääomaa työelämästä vaikka kuinka, ja nyt se menee hukkaan. Mieti nyt oikeasti tilannetta jossa vain muutamalla tutkijalla olisi yliopistokoulutus. Karseaa.

Suomessa on muuten pääsykoesysteemi ja saisi olla vastaisuudessakin, vieläkin tiukempi. En ymmärrä maita, jossa tosiaan kaikki voivat kävellä yliopistoon ja sieltä sitten karsiudutaan pikku hiljaa. Tai päästään rahalla sisään. Hirveää tuhlausta. 

Jospa se masentunutkaan ei voi masentuneisuudelleen mitään. Muistetaan että ihmisen syrjäytyminen maksaa lopulta enemmän kuin auttaminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tälle jutulle nauroimme makeasti mieheni kanssa. Olemme opiskelleet yliopistossa 80- ja 90-luvuilla. Ei silloin ainakaan ollut merkitystä opiskelijan taustoilla. Ehkä joskus 50- tai 60-luvulla tällaisilla asioilla on ollut merkitystä?

Kommenttisi vaatisi että kertoisit, oletko duunaritaustainen? Koska kyse on näiden omasta kokemuksesta, ei siitä, miten muut ovat nähneet heidät. Ristiriita ja identiteettikriisi voi olla ihmisellä sisällä, vaikka hän ei osaa tai halua tuoda sitä julki. Eihän kyse ollut, ettei opinnot suju.

Välttämättä identiteetti on jopa esteenä korkeampaan koulutukseen hakemiselle, jos kotona on arvostettu vain käytännön osaamista, ei lukutoukkia. Silloin omaksuu nämä asenteet, eikä hahmota lainkaan, että voisi myös kouluttautua.

Tunnen paljon tällaisia, jotka ovat hakeutuneet amikseen, ja nelikymppisinä kouluttautuneet, jos vielä ovat voineet. Monelle ei enää mahdollista.

Vaikka teoriassa on mahdollista hakeutua opintoihin, eihän se ole todellisuudessa mahdollista, jos ei itse saa tukea, tai jopa saa halveksuntaa. On todella vaikea lähteä tieten ulos omasta perheestään ja ystäväpiiristään, joutua suljetuksi ulos omasta yhteisöstään, koska muut kokevat sinut nyt vieraaksi.

Sitten taas sen uuden yhteisön koet itse vieraaksi, et tunne sääntöjä, et puhu edes samaa kieltä, kun pitää äkkiä hävittää murre ja opetella sivistyssanat ja yleiskieli.

En ole tuo 80-90-luvuilla opiskellut, mutta nyt riitti tämä sosiologituuba.

Eikö yhden maailman tasa-arvoisimman maan, hyvinvointimaan kansalaisilla ole muuta tekemistä kuin vatvoa sitä että yhdessä elämäntilanteessa voi tuntua vähän vieraalta, hui kamala? Ja murrekin on väärä! Koko lähipiirini hylkää minut koska lähdin Punaisen Auringon Duunarit-lahkosta! Ei muuten hylkää. 

Työelämän aloittaminenkin tuntuu usein vaikealta, ensimmäisen lapsen saaminen aiheuttaa identiteettikriisin, ikääntyminen, parisuhde, saatika sitten huoli ilmastonmuutoksesta. 

Miksi sinua niin kovasti häiritsee tämä kriiseistä ja vierauden tunteesta keskusteleminen. Jos jokainen tuntee niitä jossain yhteydessä, tarkoittaako se, ettei niistä saa yleisesti keskustella? Jos asia ei sinua kiinnosta ja kosketa niin miksi haluat kommentoida?

Minä saan kommentoida täällä ihan yhtä suurella oikeudella kuin sinäkin. Vai onko vain yhden näkökulman tuominen keskusteluun sallittua? Ei kai tämä mikään Pohjois-Korea ole? Kirjoituksessani juuri kuvailin miksi se häiritsee. Lue myös muut kommentit ketjussa. 

Eikö tuossa tutkimuksessa ollut oikeiden ihmisten oikeita kokemuksia joutumisesta oman yhteisön, viitekehyksen ja totutun kulttuurin ulkopuolelle.

Ei arvostuksesta, opintomenestyksestä, eikä varallisuudesta.

Ja akateeminen ymmärtääkseni on yliopistotutkinto, en ymmärrä miksi DI:t pitäisi sulkea tästä pois. Aalto-yliopisto, Tampereen yliopisto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tälle jutulle nauroimme makeasti mieheni kanssa. Olemme opiskelleet yliopistossa 80- ja 90-luvuilla. Ei silloin ainakaan ollut merkitystä opiskelijan taustoilla. Ehkä joskus 50- tai 60-luvulla tällaisilla asioilla on ollut merkitystä?

Kommenttisi vaatisi että kertoisit, oletko duunaritaustainen? Koska kyse on näiden omasta kokemuksesta, ei siitä, miten muut ovat nähneet heidät. Ristiriita ja identiteettikriisi voi olla ihmisellä sisällä, vaikka hän ei osaa tai halua tuoda sitä julki. Eihän kyse ollut, ettei opinnot suju.

Välttämättä identiteetti on jopa esteenä korkeampaan koulutukseen hakemiselle, jos kotona on arvostettu vain käytännön osaamista, ei lukutoukkia. Silloin omaksuu nämä asenteet, eikä hahmota lainkaan, että voisi myös kouluttautua.

Tunnen paljon tällaisia, jotka ovat hakeutuneet amikseen, ja nelikymppisinä kouluttautuneet, jos vielä ovat voineet. Monelle ei enää mahdollista.

Vaikka teoriassa on mahdollista hakeutua opintoihin, eihän se ole todellisuudessa mahdollista, jos ei itse saa tukea, tai jopa saa halveksuntaa. On todella vaikea lähteä tieten ulos omasta perheestään ja ystäväpiiristään, joutua suljetuksi ulos omasta yhteisöstään, koska muut kokevat sinut nyt vieraaksi.

Sitten taas sen uuden yhteisön koet itse vieraaksi, et tunne sääntöjä, et puhu edes samaa kieltä, kun pitää äkkiä hävittää murre ja opetella sivistyssanat ja yleiskieli.

En ole tuo 80-90-luvuilla opiskellut, mutta nyt riitti tämä sosiologituuba.

Eikö yhden maailman tasa-arvoisimman maan, hyvinvointimaan kansalaisilla ole muuta tekemistä kuin vatvoa sitä että yhdessä elämäntilanteessa voi tuntua vähän vieraalta, hui kamala? Ja murrekin on väärä! Koko lähipiirini hylkää minut koska lähdin Punaisen Auringon Duunarit-lahkosta! Ei muuten hylkää. 

Työelämän aloittaminenkin tuntuu usein vaikealta, ensimmäisen lapsen saaminen aiheuttaa identiteettikriisin, ikääntyminen, parisuhde, saatika sitten huoli ilmastonmuutoksesta. 

Miksi sinua niin kovasti häiritsee tämä kriiseistä ja vierauden tunteesta keskusteleminen. Jos jokainen tuntee niitä jossain yhteydessä, tarkoittaako se, ettei niistä saa yleisesti keskustella? Jos asia ei sinua kiinnosta ja kosketa niin miksi haluat kommentoida?

Minä saan kommentoida täällä ihan yhtä suurella oikeudella kuin sinäkin. Vai onko vain yhden näkökulman tuominen keskusteluun sallittua? Ei kai tämä mikään Pohjois-Korea ole? Kirjoituksessani juuri kuvailin miksi se häiritsee. Lue myös muut kommentit ketjussa. 

Antisi keskusteluun oli siis " nyt riitti sosiologituuba" ja mielestäsi se on uusi näkökulma?

Mieheni ja minä olemme pienviljelijäperheistä. Olemme maistereita ja miehellä kaksikin ko. tason tutkintoa. Ja minulla runsaasti työhön liittyvää täydennyskoulutusta. Ei ikinä eikä koskaan olla tähän ongelmaan törmätty. Keksikää parempaa!

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme pienviljelijäperheistä. Olemme maistereita ja miehellä kaksikin ko. tason tutkintoa. Ja minulla runsaasti työhön liittyvää täydennyskoulutusta. Ei ikinä eikä koskaan olla tähän ongelmaan törmätty. Keksikää parempaa!

Minun ei tarvitse keksiä parempaa, koska minun kokemukseni on toinen. Vanhempani ovat alempaa keskiluokkaa, eivät edes ylioppilaita, mutta itselläni on kaksi maisterin tutkintoa. Olen kokenut suurta vierautta verrattuna moneen opiskelijatoveriini, joilla oli akateemiset kodit. Ehkä suurin ero mikä syntyi olisin se, että minulla kesti 25 vuotta päästä koulutustani vaativiin töihin. Akateemisten lapset pääsivät suoraan valmistuttuaan. Sain heitä parempia arvosanoja, joten älystä ei ollut kyse.

Pukeudu tyylikkäästi, opettele jargon, ole näppärä verkostoituja ja sopivan extrovertti. Noi voi kuka vaan oppia. Vielä jos on ripaus luontaista karismaa, niin eiköhän se ura aukene prolellekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme pienviljelijäperheistä. Olemme maistereita ja miehellä kaksikin ko. tason tutkintoa. Ja minulla runsaasti työhön liittyvää täydennyskoulutusta. Ei ikinä eikä koskaan olla tähän ongelmaan törmätty. Keksikää parempaa!

Minun ei tarvitse keksiä parempaa, koska minun kokemukseni on toinen. Vanhempani ovat alempaa keskiluokkaa, eivät edes ylioppilaita, mutta itselläni on kaksi maisterin tutkintoa. Olen kokenut suurta vierautta verrattuna moneen opiskelijatoveriini, joilla oli akateemiset kodit. Ehkä suurin ero mikä syntyi olisin se, että minulla kesti 25 vuotta päästä koulutustani vaativiin töihin. Akateemisten lapset pääsivät suoraan valmistuttuaan. Sain heitä parempia arvosanoja, joten älystä ei ollut kyse.

Olemuksessasi, asenteessasi käyttäytymisessäsi, ulkonäössäsi joku asia jota selität taustallasi. Perhetaustaahan ei näy papereista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen työläisperheestä, opiskellut Helsingin yliopistossa sekä valtiotieteellisessä että humanistisessa tiedekunnassa, ja allekirjoitan täysin tuon artikkelin. Hyvin samanlaisia kokemuksia itselläni. En muista, että vanhempieni ammatteja olisi koskaan kysytty, mutta usein oli helppoa tunnistaa muut työläistaustaiset opiskelijat. Heidän seurassaan oli usein luontevampi olla, vaikka muutkin olivat mukavampia.

Mieheni on professorisperheestä, ja ole vuosien mittaan huomannut, että hänellä on lapsuudesta alkaen hyvin erilaisia kokemuksia kuin minulla. Hänen kotonaan esim. pidettiin itsestäänselvänä, että lapset menevät yliopistoon. Minä taas olen meidän suvun outolintu. Miehen suvussa voidaan sujuvasti ja luonnollisesti keskustella perhepäivällisillä vaikka kirjallisuuden klassikoista tai ajankohtaisista asioista syvällisemmällä tasolla, kun meillä puhutaan naapurin Pirkosta, ja poliittinen kommentointi on luokkaa ”se Soinin Timo kyllä puhuu paljon paskaa”. Vaikea selittää eroa, mutta se on yllättävän suuri. Meni jokunen vuosi tottua.

Allekirjoitan tämän, minulla sama tausta, opiskelupaikka, oppiaineet sekä miehenkin tausta.

Yksi vieraannuttava tekijä itselläni oli yliopistolla se, että termit ja kaikki oli uutta. Opintojen suunnittelu, osakuntatoiminta (juomalaulut), tenteistä sopiminen ym. Akateeminen kulttuuri, joka miehelleni oli tuttua pelkistä kotitaustoista ja ruokapöytäkeskusteluista, oli minulle täysin vieras maailma. Näihin en saanut kotoa apua.

Jollakin tasolla oma tausta myös nolotti, en kehdannut siitä ainakaan kenellekään sanoa.

Mun toinen vanhempi oli akateeminen ja toinenkin hyvin koulutettu, mutta kyllä mullekin kaikki akateemiset termit ja yliopiston käytänteet oli ihan uusia enkä ollut koskaan käynyt yliopistolla tms. En varmaankaan koskaan ääneen sitä sanonut, joten ehkä joku opiskelukaveri on voinut luulla mun olevan enemmän kala vedessä, mutta enpä ollut vaan kaiken opin ihan itse. Yhtä vieras maailma se oli mulle eikä mun vanhemmat missään vaiheessa osaneet erikoisemmin tukea mua yliopisto-opinnoissa. Ainoastaan voivottelivat kuinka pitkä aika omista opinnoistaan oli ja enää ei kyllä yhtään osaa tukea tai auttaa missään mun opinnoissa eikä mun oppimat sivistyssanatkaan olleet välttämättä tuttuja. Meillä ei myöskään kotona erityisesti kannustettu akateemisiin opintoihin, vaan sain itse valita mitä halusinkaan tehdä.

Oma mutu-tuntumani on, että suurin osa parikymppisistä opiskelijoista on tavalla tai toisella niin kiinni omissa ongelmissaan ja asioissaan, että ei siinä muiden taustoja jaksanut paljoa miettiä. Toiseuden tunnetta voi kokea monenlaisista taustoista tulevana. Itselläkin oli toiseuden kokemus, mutta se ei liittynyt vanhempieni koulutustaustaan vaan erääseen toiseen merkittävään taustatekijään, josta en kehdannut kenellekään sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme pienviljelijäperheistä. Olemme maistereita ja miehellä kaksikin ko. tason tutkintoa. Ja minulla runsaasti työhön liittyvää täydennyskoulutusta. Ei ikinä eikä koskaan olla tähän ongelmaan törmätty. Keksikää parempaa!

Minun ei tarvitse keksiä parempaa, koska minun kokemukseni on toinen. Vanhempani ovat alempaa keskiluokkaa, eivät edes ylioppilaita, mutta itselläni on kaksi maisterin tutkintoa. Olen kokenut suurta vierautta verrattuna moneen opiskelijatoveriini, joilla oli akateemiset kodit. Ehkä suurin ero mikä syntyi olisin se, että minulla kesti 25 vuotta päästä koulutustani vaativiin töihin. Akateemisten lapset pääsivät suoraan valmistuttuaan. Sain heitä parempia arvosanoja, joten älystä ei ollut kyse.

Tilanne olisi todennäköisesti sama, vaikka olisitkin akateemisesta perheestä. Kaikki eivät osaa verkostoitua jo opiskeluaikana. Olivatko akateemisten lapset samalla alalla kuin vanhempansa? Harva kuitenkaan on asemassa, jossa voi suoraan vaikuttaa siihen, mihin jälkeläiset pääsevät työhön. Totta kai on huippujohtajia, lääkäreitä ja poliitikkoja, joiden jälkeläiset voivat valita työpaikkansa jo aikaisessa vaiheessa. Suhteista on tietenkin hyötyä alalla kuin alalla. Tehtaisiin pääsevät tehtaalaisten lapset ja metsänistutukseen sen alan ihmisten jälkeläiset.

Omista opiskelukavereista (opiskelin 1980- ja 1990-luvuilla) suurin osa oli ihan tavallisten ammattien edustajien lapsia, totta kai joukossa oli myös yliopistolaisten lapsia, mutta ei sen enempää kuin suhteessa muutenkaan. Professorin poika on kieltämättä menestynyt alallaan, joka ei ole suoraan äitinsä ala. Parhaiten on kuitenkin edennyt akateemisella urallaan varastomiehen ja siivoojan jälkeläinen. Valtaosa meistä tavisten jälkeläisistäkin on asettunut ihan omalle alalle. Omilla valinnoilla on merkitystä ja uskalluksesta.

Suomessa on oikeasti todella vähän niitä 7. polven akateemisia. Akateeminen keskiluokka on täällä todella nuori ja senkin juuret ovat pitkälti niissä suvuissa, jotka olivat 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa omistavassa asemassa ts. omistivat talonsa ja tiluksensa. Yhteiskunnan alimmassa portaassa olevien ja kiertolaisten jälkeläisistä yllättäen iso osa on noita juurettomia. Huono-osaisuus on siis siirtynyt useammassa polvessa, eikä sosiaalista nousua ole päässyt tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ihan noinkaan ole. Kyllä työläistaustaiset on kohtuullisen helppo tunnistaa ainakin, jos lähemmin tutustuu. Joku täällä sanoikin, että kokee, ettei osaa puhua luontevasti sellaisista aiheista, jotka ovat toisille tuttuja jo kotitaustasta. Tottakai sen aistii toisinkin päin: miksihän tuolla ei ole tähän asiaan mitään kantaa. Opiskelukavereilla käydessä eron huomasi myös siinä, millaista ruokaa laittoi kotona, mitä lehtiä tilasi tai millaisia esineitä piti kotonaan.

Niinpä. Oppiaineeni syksyiset rapujuhlat ja keväinen vapunvietto. Hyvät pöytätavat oli kyllä opetettu, mutta ei meidän työläisperheessä oltu ikinä maistettu rapuja. Opiskelutovereilta piti sitten kysellä neuvoja, että mihin ja miten tätä veistä käytetään. Eikä meidän työläisvappuun kuuluneet lakitukset ja piknikit, kun ensimmäinen lakki sukuun tuli vasta minun ylppäreissäni. "Akateeminen vappukin" piti opetella seuraamalla, että miten opiskelutoverit sitä vappua oikein viettivät. Näitä pieniä asioita.

Meillä oli kyllä iso kirjahylly täynnä laatu kirjallisuutta ja seinillä tauluja, ja taidenäyttelyissä, teatterissa ja konserteissa käytiin, mutta ei meillä ollut mitään taidekokoelmaa, eikä suvussa ollut kirjailijoita eikä säveltäjiä eikä näyttelijöitä eikä muitakaan "joo, se on minun kummisetäni" tunnettuja politiikan tai kulttuurin vaikuttajia.  

 

Mikäköhän minä olen, kun olen akateemisen perheen lapsi, mutten vieläkään ole yksissäkään rapujuhlissa ollut enkä osaisi siellä syödä oikeaoppisesti. Vapunviettotapoja on kai monia enkä ole koskaan tiennyt, että on olemassa "akateeminen vapunviettotapa". Taidekokoelmaa, tai kuuluisia taitelijasukulaisia tai muitakaan ei suvussani ollut. Tässä ilmeisesti siis tarkoitetaan "akateemisen perheen lapsilla" vain jotain promillen väestönosaa siihen liitettyine mielikuvineen eikä tosiaan suurinta osaa opiskelijoita, joilla nyt vain sattuu olemaan korkeasti koulutetut vanhemmat?

Tässä keskustelussa on mun mielestä glorifioitu akateemisuus ja keskiluokkaisuus. Akateemisen prototyypiksi halutaan ottaa joku monennen polven etelä-helsinkiläinen suomenruotsalainen perhe, joka viettää rapujuhlia ja istuu tsaarinaikaisella perintösohvalla kultainen kahvikuppi kädessään vapaaherrattaen elämää viettäen.

Todellisuudessa akateemisia perheitäkin on todella monenlaisia. Niitä, jotka elävät pikkupaikkakunnalla aivan samanlaista elämää kuin kuka hyvänsä duunariperhe. Niitä, joissa on mielenterveysongelmia ja alkoholismia. Niitä, joissa on kyvyttömyyttä hoitaa omaa talouttaan, pätkätöitä ja köyhyyttä. Niitä, joissa vanhemmat ovat kyvyttömiä muodostamaan sidettä lapsiinsa ja asettamaan rajoja, mikä johtaa monenlaisiin ongelmiin aikuisuudessa. Sitten vielä sekin, että vaikkapa luokanopettajalla ja fyysikolla ei ajattelutyylinsä puolesta ole välttämättä kamalasti yhteistä.

Totuus on, että akateemisuus ja keskiluokkaisuus suojaavat ihmistä monelta, mutta ne eivät ole tae mistään.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ollut ikinä syönyt rapuja vaikka vanhemmat akateemisia.

En ohjannut tässä työväen lapsia.

Totta joka sana.

Varmaan. Mutta akateemisten vanhempien lapsena, vaikket kokenutkaan joutuneesi "ohjaamaan" "työväen lapsia," niin sinun kokemuksesi ei sitten ole työläistautaisen yliopisto-opiskelijan kokemus yliopistomaailmasta.

Kyllä minä huomasin jääneeni jostakin sellaisesta paitsi josta olisin hyötynyt myös opinnoissani esim. opiskelutoverini häissä, jossa vieraslista oli tyyliä "Kuka kukin on:" oli tv:stä tuttu politiikan toimittaja, valtiotieteentohtori, jonka kirja oli juuri isosti tapetilla, useampikin kansanedustaja/poliitikko, tunnettu arkkitehti jne. Ja pöytäkeskustelu sen mukaista. En tuntenut kateutta vaan oli ihan liekeissä, että vau, kiitos, lisää. Toki meidänkin sukujuhlissa politiikasta väännettiin, mutta se oli kuitenkin enemmän sellaista lööppitasoa. Samalla tiesin kyllä, ettei lapsuudenkotini ruokapöydässä kukaan pysty keskustelemaan minun kanssa samalla tavalla samalla tasolla samalla asiantuntemuksella. Kielitaidottomina vanhempani eivät pystyneet edes tutustamaan tenttikirjoihini nähdäkseen, että minkämoista tietoa se tytär oikein pänttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni ja minä olemme pienviljelijäperheistä. Olemme maistereita ja miehellä kaksikin ko. tason tutkintoa. Ja minulla runsaasti työhön liittyvää täydennyskoulutusta. Ei ikinä eikä koskaan olla tähän ongelmaan törmätty. Keksikää parempaa!

Minun ei tarvitse keksiä parempaa, koska minun kokemukseni on toinen. Vanhempani ovat alempaa keskiluokkaa, eivät edes ylioppilaita, mutta itselläni on kaksi maisterin tutkintoa. Olen kokenut suurta vierautta verrattuna moneen opiskelijatoveriini, joilla oli akateemiset kodit. Ehkä suurin ero mikä syntyi olisin se, että minulla kesti 25 vuotta päästä koulutustani vaativiin töihin. Akateemisten lapset pääsivät suoraan valmistuttuaan. Sain heitä parempia arvosanoja, joten älystä ei ollut kyse.

Olemuksessasi, asenteessasi käyttäytymisessäsi, ulkonäössäsi joku asia jota selität taustallasi. Perhetaustaahan ei näy papereista.

Olemukseni, asenteeni, käytökseni ja ulkomuotoni olen saanut kotoani. Kas kun ne heijastavat suoraan perhetaustaani. Ei ihmisten maku, elämäntapa, elämänarvot niin hirveästi koulutuksella muutu elämän aikana. Ja ne kaikki kuvastavat hänen omaa yhteiskuntaluokkataustaansa.