Te, joilla ei ole pennin hyrrää säästössä! Mikä on teidän back up plan, jos jotain tapahtuu? Ja mitkä on talouden tulot?

Porukat:) ne työntää pyytämättäkin rahaa koko ajan, myytöis joku kämpistä tms.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa että kyllä raha tekee ylimieliseksi.

Jos ei ole mistä säästää niin ei silloin ole huonosti hoitanut asioitansa.

Meitä on paljon joilla säästöjä ei ole.

Täytyykin ruveta kukkoilemaan kun saan perinnön.

Noin moni tekee ja ei sanaakaan mistä se raha on tullut.

Helmi kirjoitus kaiken syyllistämisen keskellä. Ei elämä tosiaan aina mene niinkuin toivoisi. Itse olen akateeminen pätkätyöläinen ja vuodessa useita työttömyyskuukausia. Eipä tällä kuviolla rahaa säästöön jää, vaikka kuinka säästöliekillä elänkin. Vanhempani auttavat tarvittaessa. He kun ovat saaneet elää sellaisessa Suomessa, jossa työtä ja toimeentuloa piisasi yllin kyllin.

Luottokortteilla voisin saada 20 tonnii lainaa.

Useasti olen miettinyt että jos käy huonosti nostan nuo ja kaikenmaailman pikavipit joita saan irti ja häippäsen meksikoon. Kaveri siellä pystyy hoitamaan minulle aidon passin ja syntymätodistuksen 15t pesolla.

Sillä passilla sitten takaisin suomeen tai jenkkeihin aloittamaan 50-100 tonnin pesämunalla.

Varmaan meksikossakin saisi noilla rahoilla baarin tai ravintolan jolla elilisi hyvin.

Ite en onneksi ole koskaan ollut tilanteessa missä pitää elää ns. kädestä suuhun, mutta tämä laittoi miettimään. Meinaan nimittäin ehkä jättää nykyisen työni jatkuvan stressin ja pahan olon takia. Alkaa taas tulla töissä paniikkihäiriöitäkin (tuntuu että pumppu leviää, vapinakohtauksia jne).

Aloitin työelämässä noin vuonna 2000 parikymppisenä, mutta sain onneksi työskennellä vanhempien luota. Bruttotulot vaihteli siinä tilanteessa sellasen 1300-1700€ välissä ja tätä sitten jatkuikin melkein kahdeksan vuotta. Vanhemmat otti minimivuokran ja en reissannut mihinkään, tai oikeastaan harrastanutkaan mitään muuta kuin lukemista, ja niihin riitti kirjaston kirjat. Melkein kaikki raha meni siis säästöön.

Taisin olla jotain 25 tai 26 kun uskaltauduin sitten ihan normivuokra-asunnon ottaa, kun olin varma ettei tarvia ottaa tukiaisia keneltäkään. Pari vuotta myöhemmin sitten pääsin vuorotteluvapaasijaisuusputkeen ja bruttopalkka kävikin kokeimmassa kohdassa (noin vuoden verran) 3100€ paikkeilla, mutta suurimman osan ajasta siinä noin 2600-2800€ paikkeilla. Tuo säästökuuri vaan jäi päälle, enkä osannut käyttää rahaa mihinkään, ja aloin sen takia piensijoittamaan.

Kärsin putkeen töitä tehdessä (ja myös huonon ilmapiirin takia) burnoutin, ja työt sitten lopahti melkein vuodeksi ennen kuin taas sain uuden työpaikan. Ensin pari pätkätyötä ja sitten Baronan kautta nykyiselle firmalle. Palkka vaihteli 2600-2800€ paikkeilla uudessa firmassa, ja ostinkin kolme vuotta sitten 43000€ kaksion. Sain juuri pari kuukautta sitten maksettua 30000€ lainan jonka otin ostovaiheessa. Osa palkasta ja osa kuolettamalla sijoituksia.

Nyt kämppä on velaton ja jälleen kerran burnoutin partaalla. Mietinkin juuri että jättäisikö työt. Rahaa on 20-vuoden aikana kerääntynyt sijoituksista noin 100k€ vielä tuon kämpän oston jälkeenkin, joten kyllä sillä pari vuotta potkisi. Laskeskelin että jos kaiken maksaa itse niin sellainen 900-1000€/kk riittää elämään.

Tietenkin on kuukausia jolla selviää paljon pienemmällä, mutta sitten kun vakuutukset erääntyy ja autokustannukset iskee, niin seuraavana on koko vuoden ns. pakolliset kulut jaettuna eri kuukausille. Autosta en uskalla luopua, kun jos meinaa edes jotain työtä tehdä, niin oma auto on täällä syrjemmällä pakollinen vaatimus - ainakin omaan työhön.

Vastike ja kämpän vakuutus: 250€/kk

Ruoka, päivittäisostokset (hygienia jne), vaatteet, lääkkeet jne sellaiset 275€/kk

Puhelinkulut näkyy olevan sellainen 25€/kk

Sähkö ~50€/kk

Autovakuutukset, bensat, verot, maksut: 150€/kk

Sitten kerääntyy aina erilaisia sekalaisia maksuja sen verran (tavaraa hajoaa, auto tarviaa huoltoa jne) että niille pitää varata saturainen per kuukausi, ellei meinaa lainalla kuitata. Ulkomailla en ole ikinä käynyt, mutta olisi ihan mukava jos voisi suomessakin jossain käydä, ja jotain harrastaa mihin menee varmaan sellanen 50-100€/kk.  Alkoholia en käytä ja baareissa en käy, joten niistä menoista ei tarvia huolehtia, mutta festareilla olisi toisinaan mukava käydä.

Meinaan että mukavaahan se olisi, jos voisi jollain tasolla sitä elämää elääkin. Nyt työ vie kaiken ajan, syö kaverisuhteet ja terveyden, ja elämä ikään kun lipuu ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pankista sitä saa. Tai myydään omaisuutta.

Vakuuksia löytyy muttei käyttörahaa tililtä - kaikki menee mitä tulee. Lainaa on paljon.

Nettotulot esim. tässä kuussa 3481,93 (huomaatte, että pidän kirjaa) ja menot 3424,66 eli juuri mitään ei koskaan jää.

Olet sinkku ja sinun menot on 3400 euroa kuukaudessa. Minne sinun rahat menevät? Kiinnostaa ihan oikeasti.

Kuten sanottu, on omaisuutta ja velkaa. Tässä kuussa meni ruokaan enemmän kuin normaalisti, mulla oli yövieraita pariin otteeseen ja kyläilin, joten vein ruokaa ja juomaa mennessäni + käytiin ravintolassa ja maksoin muidenkin ruokia. Useimpina kuukausina ruokaan menee vähemmän kuin nyt ja esim. autoon enemmän. Keväällä mm. meni kerralla auton huoltoon 1200.

Elokuun menot: lainat 1500, yhtiövastikkeet kolmesta kämpästä n. 800, auton menot 165 (pienet kun olin puolet kuusta lomalla ja auto seisoi pihassa), sähkölaskut 120 (3 kk), puhelin ja netti 40, lomamatkaan 174, vaatteisiin 37, ravintolaruokaan 174 euroa, 364 ruokakauppaan, elokuvalippu 14,50, alko 40, astioita 40, apteekki 18.

Ootte kyllä aika typeriä jos luulette että saatte mitään taloistanne siinä vaiheessa kun tarviitte ne rahat.

Todennäköisesti silloin on uusi lama finanssikriisi sota tms. Talo menee myyntiin murto-osaan vanhoihin hintoihin verrattuna. Jos silloinkaan.

Kannattaa pitää 2-3v verran käteistä puskurina. Siinä ajassa onkin jo mahdollista että kriisi menee ohi eikä joudu luopumaan omaisuudesta pilkkahinnalla.

Ed. viestin lainat tarkoittavat asuntolainojen lyhennyksiä + korkoja, mitkä pankki vie suoraan tilipäivänä. Auto ym lainoja ei ole.

t. 145

Jos loppuu rahat, kyselen sukulaisilta. Ne eivät pyydä korkoa. Osamaksu on perkeleestä.

Miehellä yli kolminkertaiset tulot omiini nähden, mutta ainoastaan minä onnistun säästämään sivuun. Mieskin pystyisi helposti säästämään, mutta ei vielä koe tarpeelliseksi omasta mielestään. Tällä hetkellä itsellä puskuria n. 2/3 vuoden bruttotuloista. Työttömänä saisin ansiosidonnaista, vakavaa sairastumista tai tapaturmaa varten laajat vakuutukset ja lisäksi henkivakuutus molemmilla toisen kuoleman varalta.

Mies oli pitkään työttömänä, n 3 vuotta. Kun yt.n alkoivat, aloimme miettimään kulutusta tarkemmin ja pikkuhiljaa myimme omaisuutta. Sen jälkeen irtaimistoa, appivanhempienkin irtaimistoa.

Nyt koti on roinavapaa, kuten myös appivanhempien, miehellä luult n 1,5 - 2 v työpesti ja minullakin näyttää työt jatkuvan, luult ainakin 2 vuotta.

Joka kk tilipäivänä jätän tilille 1000 e. Laina ja yhtiövastike menevät suoraveloituksena. Laitan sivuun 1/12 osan mikä on arvio vuoden sähkölaskusta ja kotivakuutuksesta. Se, mitä tilille jää, jätän 1000 e ja lopuilla teen ylimääräisen lyhennyksen lainaan.

Valitettavasti miehen liiton rahojen loputtua lisälyhennyksiä ei voitu tehdä juurikaan, kun mun netto on alle 2000 e.

Sen sijaan vuokrasimme kellarikomeron vuodeksi ja saimme siitä tonnin. Summa lähti heti lyhennykseen.

Meillä ei ole kummosta puskuria. Itselläni on muutama kultakoru, jotka saa vaihdettua hetkessä käteiseksi ja visa, jolla voi nostaa rahaa.

Huh, kyllä ihmiset melko vähäisillä säästöillä loppujen lopuksi menevät.  Ei siinä, kyllähän elämiseen kuluu, varsinkin, jos on lapsia tai suuria menoeriä, kuten asuntolainat, vastikkeet isoista asunnoista ym. Itse pidän sellaista 7000-10000 puskuria oikeasti aika miniminä. Varmaan, jos tuon alle olisi koskaan mennyt, niin oma turvallisuudentunne olisi aika raunioilla.

Mutta silti... Nuo kulutusjutut ovat hyvin pitkälti tottumuskysymys. Otan vaikka esimerkiksi elämäntilanteeni exäni kanssa. Ihmisillä on tosi erilaisia kulutustapoja, eikä keskiverto ihminen voi hyvilläkään sijoitustaidoilla kuroa umpeen sitä eroa, mitä tuhlailevalla elämäntyylillä voi tuottaa. Olin siis tilanteessa, jossa aikaisemmin selvästi positiivinen kassavirta ajautui nollatilanteeseen. Riitaa tuli melkein kaikesta. Elämä oli kurjaa, jos ei ostettu päivittäin hienoja raaka-aineita, käyty 2 kertaa vuodessa matkalla ym. Eron jälkeen meni aikaa palautua vakaaseen taloustilanteeseen. Syynä yksinomaan se, että sain kukkaronnyörit aisoihin ja eroon siitä pakonomaisesta kuluttamisen tarpeesta. Asunto vaihtui pienempään, jossa vastikekin vain 100 e luokkaa. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että vakaavaraisuus alkaa taas voittaa.

Eli kannattaa karsia turha kulutus pois. Itselläni on se periaate, että jos nettotuloista alle puolet jää säästöön, on taloudenpito epäonnistunut, ja silloin pitää kiristää. Taloudenpidossa kärsivällisyys on keskivertotallaajalle se tärkeää. Pitää unohtaa liika riskien otto ja mulle-kaikki-just-heti-nyt -tyyppinen ajattelu. Kun pääsee eroon siitä, että täyttää kuluttamisella pohjattomaa tyhjyyden tunnetta ja vertailee itseään muiden tilanteen, pysyy kassavirta positiivisena ja ehtii tehdä elämässä oikeasti mielekkäitä juttujakin.

Tämä yhteiskunta tulee oikeasti muuttumaan seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa paljon. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaisiin sosiaalietuihin tai eläkkeisiin. Luokkaerot tulevat kasvamaan ja eriarvoisuus lisääntymään. Aika tähän vaikuttaa on NYT. Kysy itseltäsi, haluatko olla vakaavarainen tulevaisuudessa vai onko tärkeämpää tuhlailla ja vertailla itseään muihin? Jos vastaat jälkimmäiseen kyllä, niin voi voi, tulet pysymään köyhänä :(. Tai sit voit voittaa lotossa tai menestyä huikeasti osakemarkkinoilla, mutta todennäköisesti et. Kaikilla ei voi olla hyvä onni, mutta kuka tahansa voi elää järkevästi.

Vierailija kirjoitti:

Huh, kyllä ihmiset melko vähäisillä säästöillä loppujen lopuksi menevät.  Ei siinä, kyllähän elämiseen kuluu, varsinkin, jos on lapsia tai suuria menoeriä, kuten asuntolainat, vastikkeet isoista asunnoista ym. Itse pidän sellaista 7000-10000 puskuria oikeasti aika miniminä. Varmaan, jos tuon alle olisi koskaan mennyt, niin oma turvallisuudentunne olisi aika raunioilla.

Mutta silti... Nuo kulutusjutut ovat hyvin pitkälti tottumuskysymys. Otan vaikka esimerkiksi elämäntilanteeni exäni kanssa. Ihmisillä on tosi erilaisia kulutustapoja, eikä keskiverto ihminen voi hyvilläkään sijoitustaidoilla kuroa umpeen sitä eroa, mitä tuhlailevalla elämäntyylillä voi tuottaa. Olin siis tilanteessa, jossa aikaisemmin selvästi positiivinen kassavirta ajautui nollatilanteeseen. Riitaa tuli melkein kaikesta. Elämä oli kurjaa, jos ei ostettu päivittäin hienoja raaka-aineita, käyty 2 kertaa vuodessa matkalla ym. Eron jälkeen meni aikaa palautua vakaaseen taloustilanteeseen. Syynä yksinomaan se, että sain kukkaronnyörit aisoihin ja eroon siitä pakonomaisesta kuluttamisen tarpeesta. Asunto vaihtui pienempään, jossa vastikekin vain 100 e luokkaa. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että vakaavaraisuus alkaa taas voittaa.

Eli kannattaa karsia turha kulutus pois. Itselläni on se periaate, että jos nettotuloista alle puolet jää säästöön, on taloudenpito epäonnistunut, ja silloin pitää kiristää. Taloudenpidossa kärsivällisyys on keskivertotallaajalle se tärkeää. Pitää unohtaa liika riskien otto ja mulle-kaikki-just-heti-nyt -tyyppinen ajattelu. Kun pääsee eroon siitä, että täyttää kuluttamisella pohjattomaa tyhjyyden tunnetta ja vertailee itseään muiden tilanteen, pysyy kassavirta positiivisena ja ehtii tehdä elämässä oikeasti mielekkäitä juttujakin.

Tämä yhteiskunta tulee oikeasti muuttumaan seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa paljon. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaisiin sosiaalietuihin tai eläkkeisiin. Luokkaerot tulevat kasvamaan ja eriarvoisuus lisääntymään. Aika tähän vaikuttaa on NYT. Kysy itseltäsi, haluatko olla vakaavarainen tulevaisuudessa vai onko tärkeämpää tuhlailla ja vertailla itseään muihin? Jos vastaat jälkimmäiseen kyllä, niin voi voi, tulet pysymään köyhänä :(. Tai sit voit voittaa lotossa tai menestyä huikeasti osakemarkkinoilla, mutta todennäköisesti et. Kaikilla ei voi olla hyvä onni, mutta kuka tahansa voi elää järkevästi.

Olen tuo ekan sivun alkoholistivanhempien lapsi  (viesti nro 14), joka on lähtenyt miinusmerkkisesti liikkeelle alusta asti ja niitä vastoinkäymisiä on ollut tasaisesti koko elämän ajan, nyt olen jo keski-ikäinen. Selvästikin sinulta meni ohi, että meitä kaltaisiani on. Kova työ yhdistettynä huonoon onneen voi johtaa juuri siihen, missä olen - nuo maalailemasi skenaariot ovat ihan arkipäivää minulle. Elän tosi vaatimattomasti jo nyt, ei ole mitään mistä karsia. 

Olen ollut sairas sen verran kauan, että asuntolainan ottaminen ei ollut järkevää. Kuukausien poissaolo töistä ja kelan rahoilla oleminen myös torppasivat mahdollisuuteni ihan käytettävissä olevan rahan muodossa (ei ollut). Asun pk-seudulla, jossa ovat kaikki sosiaaliset verkostoni. Vuokraan menee melkein puolet nettotuloista, vaikka asun yksiössä. Jos muuttaisin täysin yksin jonnekin maakuntiin, voisin ehkä ostaa asunnon. Joka sitten olisi aikamoinen riippa, kun taas olisin sairaana/työtön/jne.

Jos joku on puistattavaa, se on se että oletetaan kaikkien tulevan olosuhteista,  joissa on samat mahdollisuuudet. Huono onni suistaa tavallisen ihmisen ilman taloudellisia tukiverkkoja tai omaisuutta todella nopeasti tällaiseen tilanteeseen. En ole ainoa, joka on ponnistanut huonoista oloista vain huomatakseen, että saa ponnistella lopun ikäänsä pääsemätät koskaan edes lähelle elintasoa, jota kuvaat.

Moneen vuoteen ei ole ollut mitään säästössä. Velaton kuitenkin olen, mutta säästöön ei saa rahaa, kun ei ole töitä kuin satunnaisesti keikkoina. Todennäköisesti myisin hyvän puhelimeni ja jatkaisin vanhalla, säröillä olevalla mallillani. Joskus tulee huutokaupattua myös videopelejä tai jotain muuta keräilykampetta, millä voisi olla arvoa. Pitkään säilyvää kuivamuonaa löytyy kaapeista noin 2-3 kk edestä ja pakastin pullistelee punalaputetuista halpatuotteista, joita voi laittaa kuivamuonan kanssa. Terveydestäni koetan huolehtia mahdollisimman hyvin, ettei tarvitsisi tuhlata lääkkeisiin. Periaatteenani on, että ikinä en hae sosiaalitukea tai edes mieti leipäjonoon menemistä jos vain pärjään nykytilanteessani.  Mutta vastataan nyt suoraan - en murehdi koskaan sellaisia asioita, jotka ovat "uhkana" tulevaisuudessa. Aina se jotenkin järjestyy, vaikka tilanne olisi mikä tahansa.

Meillä iso sijoitus asunto n. 180 tuhannen arvoinen ja oma pikku talo noin 130 tuhatta.

Helposti myytäviä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, kyllä ihmiset melko vähäisillä säästöillä loppujen lopuksi menevät.  Ei siinä, kyllähän elämiseen kuluu, varsinkin, jos on lapsia tai suuria menoeriä, kuten asuntolainat, vastikkeet isoista asunnoista ym. Itse pidän sellaista 7000-10000 puskuria oikeasti aika miniminä. Varmaan, jos tuon alle olisi koskaan mennyt, niin oma turvallisuudentunne olisi aika raunioilla.

Mutta silti... Nuo kulutusjutut ovat hyvin pitkälti tottumuskysymys. Otan vaikka esimerkiksi elämäntilanteeni exäni kanssa. Ihmisillä on tosi erilaisia kulutustapoja, eikä keskiverto ihminen voi hyvilläkään sijoitustaidoilla kuroa umpeen sitä eroa, mitä tuhlailevalla elämäntyylillä voi tuottaa. Olin siis tilanteessa, jossa aikaisemmin selvästi positiivinen kassavirta ajautui nollatilanteeseen. Riitaa tuli melkein kaikesta. Elämä oli kurjaa, jos ei ostettu päivittäin hienoja raaka-aineita, käyty 2 kertaa vuodessa matkalla ym. Eron jälkeen meni aikaa palautua vakaaseen taloustilanteeseen. Syynä yksinomaan se, että sain kukkaronnyörit aisoihin ja eroon siitä pakonomaisesta kuluttamisen tarpeesta. Asunto vaihtui pienempään, jossa vastikekin vain 100 e luokkaa. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että vakaavaraisuus alkaa taas voittaa.

Eli kannattaa karsia turha kulutus pois. Itselläni on se periaate, että jos nettotuloista alle puolet jää säästöön, on taloudenpito epäonnistunut, ja silloin pitää kiristää. Taloudenpidossa kärsivällisyys on keskivertotallaajalle se tärkeää. Pitää unohtaa liika riskien otto ja mulle-kaikki-just-heti-nyt -tyyppinen ajattelu. Kun pääsee eroon siitä, että täyttää kuluttamisella pohjattomaa tyhjyyden tunnetta ja vertailee itseään muiden tilanteen, pysyy kassavirta positiivisena ja ehtii tehdä elämässä oikeasti mielekkäitä juttujakin.

Tämä yhteiskunta tulee oikeasti muuttumaan seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa paljon. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaisiin sosiaalietuihin tai eläkkeisiin. Luokkaerot tulevat kasvamaan ja eriarvoisuus lisääntymään. Aika tähän vaikuttaa on NYT. Kysy itseltäsi, haluatko olla vakaavarainen tulevaisuudessa vai onko tärkeämpää tuhlailla ja vertailla itseään muihin? Jos vastaat jälkimmäiseen kyllä, niin voi voi, tulet pysymään köyhänä :(. Tai sit voit voittaa lotossa tai menestyä huikeasti osakemarkkinoilla, mutta todennäköisesti et. Kaikilla ei voi olla hyvä onni, mutta kuka tahansa voi elää järkevästi.

Olen tuo ekan sivun alkoholistivanhempien lapsi  (viesti nro 14), joka on lähtenyt miinusmerkkisesti liikkeelle alusta asti ja niitä vastoinkäymisiä on ollut tasaisesti koko elämän ajan, nyt olen jo keski-ikäinen. Selvästikin sinulta meni ohi, että meitä kaltaisiani on. Kova työ yhdistettynä huonoon onneen voi johtaa juuri siihen, missä olen - nuo maalailemasi skenaariot ovat ihan arkipäivää minulle. Elän tosi vaatimattomasti jo nyt, ei ole mitään mistä karsia. 

Olen ollut sairas sen verran kauan, että asuntolainan ottaminen ei ollut järkevää. Kuukausien poissaolo töistä ja kelan rahoilla oleminen myös torppasivat mahdollisuuteni ihan käytettävissä olevan rahan muodossa (ei ollut). Asun pk-seudulla, jossa ovat kaikki sosiaaliset verkostoni. Vuokraan menee melkein puolet nettotuloista, vaikka asun yksiössä. Jos muuttaisin täysin yksin jonnekin maakuntiin, voisin ehkä ostaa asunnon. Joka sitten olisi aikamoinen riippa, kun taas olisin sairaana/työtön/jne.

Jos joku on puistattavaa, se on se että oletetaan kaikkien tulevan olosuhteista,  joissa on samat mahdollisuuudet. Huono onni suistaa tavallisen ihmisen ilman taloudellisia tukiverkkoja tai omaisuutta todella nopeasti tällaiseen tilanteeseen. En ole ainoa, joka on ponnistanut huonoista oloista vain huomatakseen, että saa ponnistella lopun ikäänsä pääsemätät koskaan edes lähelle elintasoa, jota kuvaat.

Tilanteesi on toki inhimillisesti ymmärrettävä ja tarpeesi pk-seudulla oloon. On kuitenkin kylmä fakta, että pk-seudulla iso osa keskiluokkaisista työssäkäyvistä perheistä elää ihan kädestä suuhun, eikä säästöön jää oikeasti välttämättä mitään. Varallisuuden kertyminen pohjautuu lähinnä asunnon arvonnousuun, mutta se on edessä sitten 30-50-vuoden kuluttua, kun lainat on maksettu olettaen, ettei asuntokuplaa tule.

Eipä näistä palkoista mitään saa säästöön! Viime kuun kokonaispalkka oli 1240€ (Joista kävin kaksi viikkoa toisella paikkakunnalla töissä. Bensaan meni tästä n. 160€). Työtunnit kun ovat 3-7,5h/pv niin mistä ihmeestä säästät? Kelakin ilmoitti ystävällisyydessään perivänsä viime kuun osalta asumistukia takaisin, kun tulot ovat ylittyneet....

Minulla ei ole säästöjä, ei omaisuutta, ei velkaa. Olen työelämässä ja bruttopalkka n 2900€/kk. 10 vuotta sitten olin vuoden sairauslomalla eikä ongelmia ilmennyt.

Palkkani lisäksi saan suhteellisen hyvää leskeneläkettä. Vaikka jäisin ilman työtä en joutuisi olemaan ilman rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh, kyllä ihmiset melko vähäisillä säästöillä loppujen lopuksi menevät.  Ei siinä, kyllähän elämiseen kuluu, varsinkin, jos on lapsia tai suuria menoeriä, kuten asuntolainat, vastikkeet isoista asunnoista ym. Itse pidän sellaista 7000-10000 puskuria oikeasti aika miniminä. Varmaan, jos tuon alle olisi koskaan mennyt, niin oma turvallisuudentunne olisi aika raunioilla.

Mutta silti... Nuo kulutusjutut ovat hyvin pitkälti tottumuskysymys. Otan vaikka esimerkiksi elämäntilanteeni exäni kanssa. Ihmisillä on tosi erilaisia kulutustapoja, eikä keskiverto ihminen voi hyvilläkään sijoitustaidoilla kuroa umpeen sitä eroa, mitä tuhlailevalla elämäntyylillä voi tuottaa. Olin siis tilanteessa, jossa aikaisemmin selvästi positiivinen kassavirta ajautui nollatilanteeseen. Riitaa tuli melkein kaikesta. Elämä oli kurjaa, jos ei ostettu päivittäin hienoja raaka-aineita, käyty 2 kertaa vuodessa matkalla ym. Eron jälkeen meni aikaa palautua vakaaseen taloustilanteeseen. Syynä yksinomaan se, että sain kukkaronnyörit aisoihin ja eroon siitä pakonomaisesta kuluttamisen tarpeesta. Asunto vaihtui pienempään, jossa vastikekin vain 100 e luokkaa. Nyt alkaa tuntua jo siltä, että vakaavaraisuus alkaa taas voittaa.

Eli kannattaa karsia turha kulutus pois. Itselläni on se periaate, että jos nettotuloista alle puolet jää säästöön, on taloudenpito epäonnistunut, ja silloin pitää kiristää. Taloudenpidossa kärsivällisyys on keskivertotallaajalle se tärkeää. Pitää unohtaa liika riskien otto ja mulle-kaikki-just-heti-nyt -tyyppinen ajattelu. Kun pääsee eroon siitä, että täyttää kuluttamisella pohjattomaa tyhjyyden tunnetta ja vertailee itseään muiden tilanteen, pysyy kassavirta positiivisena ja ehtii tehdä elämässä oikeasti mielekkäitä juttujakin.

Tämä yhteiskunta tulee oikeasti muuttumaan seuraavan parinkymmenen vuoden kuluessa paljon. Meillä ei ole varaa nykyisenkaltaisiin sosiaalietuihin tai eläkkeisiin. Luokkaerot tulevat kasvamaan ja eriarvoisuus lisääntymään. Aika tähän vaikuttaa on NYT. Kysy itseltäsi, haluatko olla vakaavarainen tulevaisuudessa vai onko tärkeämpää tuhlailla ja vertailla itseään muihin? Jos vastaat jälkimmäiseen kyllä, niin voi voi, tulet pysymään köyhänä :(. Tai sit voit voittaa lotossa tai menestyä huikeasti osakemarkkinoilla, mutta todennäköisesti et. Kaikilla ei voi olla hyvä onni, mutta kuka tahansa voi elää järkevästi.

Olen tuo ekan sivun alkoholistivanhempien lapsi  (viesti nro 14), joka on lähtenyt miinusmerkkisesti liikkeelle alusta asti ja niitä vastoinkäymisiä on ollut tasaisesti koko elämän ajan, nyt olen jo keski-ikäinen. Selvästikin sinulta meni ohi, että meitä kaltaisiani on. Kova työ yhdistettynä huonoon onneen voi johtaa juuri siihen, missä olen - nuo maalailemasi skenaariot ovat ihan arkipäivää minulle. Elän tosi vaatimattomasti jo nyt, ei ole mitään mistä karsia. 

Olen ollut sairas sen verran kauan, että asuntolainan ottaminen ei ollut järkevää. Kuukausien poissaolo töistä ja kelan rahoilla oleminen myös torppasivat mahdollisuuteni ihan käytettävissä olevan rahan muodossa (ei ollut). Asun pk-seudulla, jossa ovat kaikki sosiaaliset verkostoni. Vuokraan menee melkein puolet nettotuloista, vaikka asun yksiössä. Jos muuttaisin täysin yksin jonnekin maakuntiin, voisin ehkä ostaa asunnon. Joka sitten olisi aikamoinen riippa, kun taas olisin sairaana/työtön/jne.

Jos joku on puistattavaa, se on se että oletetaan kaikkien tulevan olosuhteista,  joissa on samat mahdollisuuudet. Huono onni suistaa tavallisen ihmisen ilman taloudellisia tukiverkkoja tai omaisuutta todella nopeasti tällaiseen tilanteeseen. En ole ainoa, joka on ponnistanut huonoista oloista vain huomatakseen, että saa ponnistella lopun ikäänsä pääsemätät koskaan edes lähelle elintasoa, jota kuvaat.

Kuulostaa tosi raskaalta, eivätkä ihmiset tosiaan ponnista samoista lähtökohdista. Kovasta taustasta oleva joutuu keskimäärin näkemään paljon vaivaa sen eteen, että saa pidettyä elämänsä järjestyksessä, kun taloudelliseen vaurastumiseen liittyviä taitoja ei ole opetettu pienestä pitäen.

Uusi raha joutuu aina jotenkin keinottelemaan ja ottamaan riskejä, jotta pääsisi nexteille leveleille, kun ei ole taustalla sitä perittyä varallisuutta, jonka turvatessa selustan voi vain olla ja löllötellä samalla keskittyen elämään säästäväisesti elintason ollessa lähtökohtaisesti hyvä.

Ei pidä silti asettua liikaa tuohon uhrin rooliin. Tiedän paljon ihmisiä heikoista taustasta, jotka ovat menestynet hyvin. Kuten todettu, äkkirikastuminen on osa hyvää onnea ja oikeanaikaista riskin ottamista. Se tapahtuu vain harvoille. Säästäväisyys ja järkevät valinnat ovat vanhan rahan hyveitä ja ihan kenen hyvänsä toeutettavissa, toki eri mittakaavassa. Pitää tietysti elää siinä mukavuuden ja edullisten valintojen ristiriidassa. Kyllähän vaikkapa ihmissuhteet ja itselle mieluisa asuinpaikka ovat monelle korkeammalla kuin vaurastuminen, mutta nämä ovat just niitä valintoja.

Valtion maksaa kulut, ei siihen back up planeja tarvita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä "jotain" minulle nyt voisi tapahtua? Jos tulee kenkää niin liitosta saa rahaa, tonnin autoon ei voi tulla yli tonnin vikaa.

Jos vaikka sairastut niin, että joudut olemaan puoli vuotta sairauslomalla, on sairaala- ja polimaksuja sekä lääkekuluja. Tulojen pieneneminen ja kulujen kasvu käy äkkiä.

Noissa sairaala- ja lääkekuluissa on katto, muutaman satasen joutuu itse maksamaan ja loppuvuoden saa sairastaa ilmaiseksi ja maksetaan sairaspäivärahaa. Ei meillä Suomessa ole hätäpäivää.

On hätäpäivä. Jäin mm. itse yllättäin sairaalaan 3 kk:ksi sairastuttuani vakavasti. Puskuria ei ollut. Ensin meni taloudellisesti ok, kun työnantaja maksoi palkkaa. Vasta palkan loputtua sain tietää, että Kelan sairauspäivärahapäätös perustui vääriin tuloihin, mutta valitusaika oli jo ohi (työnantaja siis haki päivärahaa ja olin itse poissa pelistä muutenkin, kuolemaisillani). Elin loppuajan 8 kk sairauslomalla tosi pienillä rahoilla. Mieshän minulla oli, nykyisin ex, jota asia ei kiinnostanut, kunhan maksoin osuuteni kaikesta. Kaksi lasta, velkaannuin n. 10 000 e. Kun sitten toivuin jotenkin ja palasin töihin, sain maksaa velkojani hyvän aikaa. Nykyisin säästän ja yksineläjänä pärjään niin vähällä, että itsekin ihmettelen !