Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuolen yksin, mutta so what.

Kaikki me kohdataan kuolema yksin. Oli perhettä tai ei.

On kuitenkin toisenlaista kohdata kuolema omaistensa huomassa kuin täysin yksin ja hyljättynä.

Itse haluaisin lapsia, mutta kun on noita periytyviä sairauksia ja työkyvyttömyyden tyoma heikko taloudellinen tilanne, niin ehkä fiksumpaa elää yksin. Huonot kortit sain elämään enkä halua että joku joutuu kärsimään samalla lailla.

Kyllä minä ainakin tiedostan, että tulen hyvin todennäköisesti olemaan yksinäinen vanhana. Olenhan sitä nytkin, ja olen ollut suurimman osan elämääni. En oleta, että ystäviä jostain ilmestyy vanhana. Mutta tekisinkö siksi lapsia vastentahtoisesti? En todellakaan!

Kuulostaa äärimmäisen itsekkäältä, että alkaisin tehdä lapsia ihan vain vanhuuden turvaksi ja seuraksi. Pitäisikö minun sitten painostaa heitä jäämään lähelle asumaan? Pystyisinkö edes olemaan sellainen vanhempi josta lapset välittävät, kun lapset olisi tehty vain itsekkäistä syistä? Ylipäätään, aivan järjetöntä olisi tehdä jotain niin pitkäaikaisesti sitovaa kuin lapset, jotta EHKÄ niistä on vanhana seuraa!

Eli älkää huoliko, eiköhän suurin osa lapsettomista ymmärrä myös ne pitkäaikaisvaikutukset. Mutta ei se lasten tekeminen ole ratkaisu, kun niitä ei muuten halua.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

"Kyllä maailma on sekaisin." Ihme potaskaa. Sen kun nautit omasta äitiydestäsi, mutta älä erehdy luulemaan, että kaikki nauttivat samoista asioista. Ärsyttää tuollaiset ihmiset, jotka olettavat, että kaikkien pitää olla samanlaisia kuin he itse, tai muuten on maailma sekaisin. Itsekeskeinen drama queen. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ketään kiinnostaa, ”hankkiiko” joku toinen lapsia vai ei.

Tuntuu typerältä tällaiset julkiset ”minä en halua lapsia”-julistukset kuin myös joidenkin vouhotus siitä, miten kaikkien pitäisi perustaa perhe eikä mistään muusta saa samanlaista iloa elämään.

Miksi en halua lapsia -julistukset syntyvät siitä, että muut naiset painostavat lapsettomia lapsentekoon. Kun lapsi on se ainut oikea, aito onni, rakkaus jne. Antakaa toisten elää omanlaistansa elämää, niin ei tule vastajulistuksia toisenlaisista valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ketään kiinnostaa, ”hankkiiko” joku toinen lapsia vai ei.

Tuntuu typerältä tällaiset julkiset ”minä en halua lapsia”-julistukset kuin myös joidenkin vouhotus siitä, miten kaikkien pitäisi perustaa perhe eikä mistään muusta saa samanlaista iloa elämään.

Miksi en halua lapsia -julistukset syntyvät siitä, että muut naiset painostavat lapsettomia lapsentekoon. Kun lapsi on se ainut oikea, aito onni, rakkaus jne. Antakaa toisten elää omanlaistansa elämää, niin ei tule vastajulistuksia toisenlaisista valinnoista.

Kuulostaa oudolta, en ole moiseen ilmiöön törmännyt. Omassa tuttavapiirissä on lapsiperheellisiä että lapsettomia. Vähän niinkuin sinkkuelämässä. Moni elää ihan erilaista arkea ja silti ollaan ystäviä toisillemme :)

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Tässä taas todiste, kuinka itsekkäitä vanhemmat ovat. Lapset hankitaan, jotta ei itse jäisi yksin. Pelätään vanhuutta ja itsenäistä elämää. Halutaan, että lapset ovat ikuisiksi ajoiksi sidottuja vanhempiinsa, eivätkä esim. matkusta omien haaveidensa mukaisesti ja muuta sinne, minne haluavat muuttaa vanhemmista riippumatta. Ei. Lasten tehtävä on toimia kuolemaan asti vanhempiensa seuraneiteinä ja huolehtijoina ja jättää omat elämänsuunnitelmat toteuttamatta, koska muuten isä ja äiti syyllistävät, että itkevät yksinäisyyttään.

Heh. En edes lukenut juttua ennen kommenttiani, koska tämä asia on niin päivänselvä. Sieltähän löytyi juuri matkustelua rakastava "korkekoulutettu" restonomi jolla jo seuraava matkalippu odottaa pöydällä.

Vierailija kirjoitti:

Ei ne lapset kaikille tuo samallalailla iloa ja onnea, on ihmisiä jotka huomaavat sen vasta sitten kun niitä lapsia on jo hankittu.

On ihmisiä, jotka huomaavat sen vasta kun lapsenlapsia on hankittu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Entä miksei se oma rauha voisi yhtä hyvin olla tärkein asia maailmassa niin kolme- kuin kahdeksankymppisenäkin? Miksi ihmisen, joka on kenties koko ikänsä viihtynyt itsekseen omassa rauhassaan, yhtäkkiä muuttuisi niin perustavanlaatuisesti, että alkaisi äkkiä itkeä yksinäisyyttään, kun vanhainkodin ovi menee kiinni takana?

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Paljon on myös niitä vanhempia lapsen hankkineita, jotka itkevät yksinäisyyttään, kun lapset elävät omaa elämäänsä eivätkä ole yhteydessä "lapsilleen koko elämänsä uhranneisiin" vanhempiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Siis olet sitä mieltä, että äitiydestä ei saisi olla iloinen ja onnellinen? Vain velat saisivat olla iloisia onnellisia? Propagandaa sekin, että hehkutetaan sitä lapsetonta elämän iloa. Kyllä nekin voivat olla iloisia ja onnellisia, joilla niitä lapsia on.

ja ne kenellä ei. älä koita jankata ja saada sanottua viimeistä sanaa. ihmisillä on eri mielipiteet koita kestää

Vierailija kirjoitti:

On tutkittu, että älykkäillä ihmisillä on vähän lapsia. Hyvinvoinnin ja koulutuksen huono puoli on se, ettei perhe-elämä kunnolla istu työhönsä kiintyneiden fiksujen ihmisten elämään. Siitä johtuu länsimaiden syntyvyyden lasku: lapsia ei yksinkertaisesti enää tarvita mihinkään.

Kunhan tila ja elinmahdollisuudet loppuvat kolmansissa maissa, Kiina ja Intia tulevat valloittamaan Euroopan.

Ja sitten ihmetellään miksi keskimääräinen äo laskee länsimaissa...  

Hmm... taas näitä superaggressiivisia veloja... Saisikohan äitiys heitä yhtään rauhoittumaan...

Jokainen päättää itse, haluaako lapsia vai ei. Minusta lapset on lähes tärkeintä maailmassa, mutta jos joku ei ajattele niin, hyvä ettei yritäkään hankkia jälkikasvua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Tässä taas todiste, kuinka itsekkäitä vanhemmat ovat. Lapset hankitaan, jotta ei itse jäisi yksin. Pelätään vanhuutta ja itsenäistä elämää. Halutaan, että lapset ovat ikuisiksi ajoiksi sidottuja vanhempiinsa, eivätkä esim. matkusta omien haaveidensa mukaisesti ja muuta sinne, minne haluavat muuttaa vanhemmista riippumatta. Ei. Lasten tehtävä on toimia kuolemaan asti vanhempiensa seuraneiteinä ja huolehtijoina ja jättää omat elämänsuunnitelmat toteuttamatta, koska muuten isä ja äiti syyllistävät, että itkevät yksinäisyyttään.

Niin, kun normaalisti se menee niin, että lapset haluavat nähdä vanhempiaan ja vanhemmat lapsiaan ja lastenlapsiaan. Ei siinä ketään sidota tai vaadita. Läheiset ovat elämän rikkaus. Lapsettomat vanhukset ( eikä aina edes niin vanhatkaan) pyytävät sukulaisten lapsia ja perheitä käymään ja valittavat yksinäisyyttään. Kummasti sitä alkaa toivomaan seuraa. Tai on kai niitäkin erakkoja olemassa jotka pelkäävät muita. Ja ikävä kyllä, kaikki eivät koskaan saa puolisoa tai lapsia vaikka kuinka haluaisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Se vaan tuppaa olemaan usein niin, että jos perustaa perheen, ystävät jäävät, etenkin ennen vanhaan, kun ei ollut somea yms. Vapaaehtoisesti lapseton tietää kyllä, että häntä eivät lapset tule katsomaan, ja pitää yllä ystävyyssuhteita tarkemmin.

No sehän on hyvä, jos hän on ratkaisunsa tehnyt ja on päätökseensä tyytyväinen. 

Lapsettomuus on ainoa tie _onnellisuuteen_ ihmisenä. Lapset ovat rasite - aina. Tai tekosyy elää.

Vierailija kirjoitti:

Tää ylikansoituksen rajoittaminen on näppärä keppihevonen mihin verhota oma teinivaiheen venyminen sinne kolmpikymppiseksi. Ei oikein vauvakuvat sovi siihen matkailua, kulttuuririentoa #goodlife #mywayorhighway narsistiseen elämäntyyliin. Ei sillä että kukaan järkevä mies näiden naisten kanssa lisäntyisikään.

Semmoinen lempeä äitihahmo siellä😁 Toivottavasti lapsesi eivät ole koskaan eri mieltä mistään kanssasi, sinulta varmasti löytyisi diagnoosi heillekin...