Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”

Ymmärräm molempia valintoja. Välillä elämässä tapahtuu myös niin, että asioita tapahtuu ilman suoraa omaa valintaa...

Itseäni ahdistaa ajatella vaikeavammaisen lapsen vanhemman tilanne. Ulkoa päin näin toki ajattelen, ei ole omaa kokemusta siitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä-minä-minä-minä-minä.

Siinä kiteytyy lapsettomien ajatusmaailma. Poislukien ne, jotka eivät voi saada lapsia vaikka haluaisivat.

Niin - ja mitä pahaa siinä on että minä-minä-minä? Itse olen 44 v vapaaehtoisesti lapseton sinkkunainen. Toki, olen valinnut tämän elämäntyylin koska haluan olla vapaa ja sitoutumaton mihinkään tai keneenkään, ja nauttia hedonistisesta elämästä. Mutta mitä pahaa siinä on, kun en ketään toista sillä vahingoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Olisin kyllä mielelläni halunnut lapsia, mutta siihen halukasta kumppania ei löytynyt. Myös itsekkäät vanhemmat ovat vaikuttaneet asiaan. He vaativat, että pitää hoitaa heitä, en tiedä kuka he ajatelleet että hoitavat minua vanhempana. Tämän päivän hemmotelleet eläkeläiset eivät ymmärrä kuinka kovaksi työelämä on mennyt, ihmettelavät vaan miksi on niin "laiska" ettei halua tulla heidän mökille suunnilleen joka viikonloppu tekemään mökkitöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Eikö sitä silloin ole yhtä lailla yksinäinen kun lapset lentää omillensa? Tiedän monia vanhuksia joiden aikuiset lapset eivät vieraile heidän luonaan, hyvä jos soittavat kerran vuodessa. Se, että mä nyt punkeaisin ihmisen ulos itsestäni ja uhraisin lapsen tarpeille vuosikausia elämästäni jättäen omat haaveeni syrjään ei ole takuu sille että hän kävisi minua päivittäin ilahduttamassa sitten kun olen vanha.

Miksi ne omat haaveet pitää jättää syrjään? Itselläni on 2 lasta ja ihan täyttä elämää olen elänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Eikö sitä silloin ole yhtä lailla yksinäinen kun lapset lentää omillensa? Tiedän monia vanhuksia joiden aikuiset lapset eivät vieraile heidän luonaan, hyvä jos soittavat kerran vuodessa. Se, että mä nyt punkeaisin ihmisen ulos itsestäni ja uhraisin lapsen tarpeille vuosikausia elämästäni jättäen omat haaveeni syrjään ei ole takuu sille että hän kävisi minua päivittäin ilahduttamassa sitten kun olen vanha.

Miksi ne omat haaveet pitää jättää syrjään? Itselläni on 2 lasta ja ihan täyttä elämää olen elänyt.

Kaikkien haaveisiin ei vaan lapset sovi, miksi niitä silloin pitäisi tehdä? Eikä koskaan voi tietää minkälaisen arvan vetää, ystäväni on erityislapsen yh ja kyllä siinä jäi omat koulu- ja urahaaveet ja muut ihan täysin syrjään, eikä parisuhteesta kannata edes haaveilla kun ei riitä aikaa ja energiaa muihin kuin lapsen asioiden hoitamiseen. Miksi ottaisin riskin että päätyisin samanlaiseen tilanteeseen, varsinkaan kun niitä lapsihaaveita ei alunperinkään ole?

En ymmärrä näitä aloituksia.

Jokainen on hankkimatta lapsia jos ei niitä halua. Asia loppuun käsitelty.

Jos lapsettomat luulevat olevansa ainoita joilta muut ihmiset kyselevät tai kommentoivat ja antavat neuvoja , niin erehtyvät.

Sairastin syöpää ja ohjeita, ihmettelyjä ja hyvää tarkoittavia neuvoja riitti.

Ne vain pitää ohittaa silloin kun niistä ei ole apua.

Älkää itse nostako tätä asiaa jatkuvasti esille jos ette halua että sitä teille kommentoidaan.

käykää lukemassa redditistä childfree-palstaa. siellä on normaalien lapsettomien lisäksi käiken maailman höyrypäitä tyyliin: EEEWW I SAW A CHILD IN A RESTAURANT, KILL ME NOW!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Täysin samaa mieltä tästä. Olen mielestäni elänyt rikasta ja antoisaa elämää lasteni kanssa, vaikka jäinkin aika varhaisessa vaiheessa leskeksi. Olemme tehneet paljon niitä juttuja, joita lapsettomat tunuvat arvostavan eniten, mutta aina sen mukaan, minkä ikäisiä lapset ovat olleet. Nyt he ovat jo aikuistumassa, mutta suhteemme on edelleen lämmin ja läheinen. Äitiys on ollut minullekin luontevaa ja rikastuttavaa.

Adoptiolapsen voisin ottaa, mutta omaa en tekisi. Tällä hetkellä ei ole syytä ottaa sitäkään adoptiolasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

18 vuotta jonka yksikin lapsi vanhemman sitoo ei kylläkään ole hetki vaan lähes koko aikuisikä, sen jälkeen etenkin nainen on jo vanha luuska.

  Miten niin "sitoo", sehän on elämää, rakastaa ja olla rakastettu. Ja kyllä se lapsi on elämässä mukana yleensä aina, eikä vain tuota 18 vuotta. Mulla 16 vuotias ja toivon todella että saan vielä hoitaa hänenkin lastaan.

Mä taas ihmettelen tuota laskutapaa. Meillä on 18-vuotias lähdössä maailmalle ensi kesänä. Olen tuolloin 40, odotettavissa olevaa elinikää vielä puolet jäljellä. Luuska ehkä, muttei tuo mies yhtään sen vähempää ole ikääntynyt näiden vuosien aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.

Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.

Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.

Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.

Sain tuosta sen kuvan, että toimeentulo on vaikuttanut päätökseen. Jos ei ole sijainnista riippumatonta hyvää tulonlähdettä, niin tokihan se vaikuttaa ihan hirveästi jos energiaa ei ole muutenkaan luonnostaan hirveän paljon. Tuossa artikkelin alussa vielä hämää tuo "korkeakoulututkinto", joka voi nykyään tarkoittaa ihan mitä tahansa.

Hyvin mahdollisesti ihminen on tuolloin jo työelämän vanki, koska ura on valittu periaatteella "kunhan joku toimeentulo olisi" ja se sitten harvoin on hirveän kiinnostavaa tai taloudellisesti palkitsevaa.

Otsikko on siinä mielessä harhaanjohtava, koska lapset eivät siinä ole ehkä itsessään se vankila, vaan elämästä puuttuu muuten resilienssi- ja vahvistavia tekijöitä, jotka mahdollistaisivat perhe-elämästä nauttimisen suuremmalla todennäköisyydellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

En minä suolla propagandaa mihinkään enkä ylipäätään ole kiinnostunut siitä, hankkiiko joku toinen lapsia vai ei.

Minua kyllästyttää ainoastaan suomalaisten p*ska perhekulttuuri, lapsiviha ja kurjuuden korostaminen - ei se, ettei jotkut halua äidiksi.

Vau, uniikki lumihiutale.

Eikun. Kuinka mones keskustelunavaus tämä on samasta aiheesta tälle viikolle? Neljäs? viides? Kymmenes?

Oikeasti. Näitä veloja on nykyään niin miljoona tusinaan, että lisääntyvä nainen on kohta sirkusnähtävyys.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Ei takuuta töistä ja stabiilista tulevaisuudesta.

Millään alalla.

Tähän maailmaan vielä lapset jalkoihin.

Ei puhettakaan.

Ja ko. asioiden suunta menee vaan huonommaksi, kun vaikkapa hallituksen suunnitelmia kuuntelee.

Kuhan itte selviäis hengissä työelämän ja toimeentulon mullistuksista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Pyörän keksiminen uudelleen vaatii luovuutta ja positiivista ajattelua. Äitiydestäkin voi tehdä juuri itselleen sopivan, jolloin siitä voi todellakin nauttia. Monet lapsettomat ajattelevat jotenkin kaavamaisesti ja mustavalkoisesti: äitiys ei voi olla muuta kuin hirveä taakka, eikä siihen voi mitenkään vaikuttaa. Näin ajattelevan onkin parempi jäädä ilman lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.

Vaikea uskoa, koska lapselliset valittavat elämänsä ongelmista ja raskaudesta jatkuvasti suureen ääneen. Jos se elämä kerta on niin auvoista niin älkää sitten natkuttako. Sitähän toinen luulee, että teikäläisiä kaduttaa lastenteko.

Eli kummin päin se oikeasti on?

Sivusta pakko kommentoida, että (julkinen) keskustelu vanhemmuudesta on pitkälti marisijoiden hallussa.

Tuntuu, että äitiys on suomalaisille naisille joku kurjuuskilpailu, jossa voittajalle on luvassa se kaikista kiiltävin Marttyyrin Kruunu.

Harmi vaan, mitään voittajaa ei koskaan tule.

Minä ja muut äitiyden luontevasti ottavat naiset joiden lapset kasvaa ”siinä sivussa” ja ovat ns. helppoja, pysytään mieluummin hiljaa omasta elämästä nauttimiseen keskittyen, ja annetaan marinamammojen läyhätä.

Marinamammat eivät nimittäin katso kovin hyvällä niitä naisia, joille äitiys tulee luonnostaan ja on helppoa.

Sinänsä kyllä ihan sama, kun en ole yhtään kiinnostunut viettämään aikaa missään kurjuudesta kilpailevan mammakerhon keskellä, mutta harmi, kun (julkinen) vanhemmuuskeskustelu on hyvin yksipuolista ja mielestäni värittynyttä.

Sinä keksit pyörän uudelleen.

Siitähän tässä on ollut kyse. Äitiys ei ole kaikkien juttu ja niiden, joiden juttu se ei ole, pitää saada jäädä vapaaehtoisesti lapsettomiksi ilman, että sinunkaltaisesi suoltavat propagandaa äitiyden ilosta ja onnesta.

Onhan tuo lapsettomuuden auvon julistaminen ihan samanlaista propagandaa. Itse olen kolmen aikuisen lapsen äitinä onnellinen jälkikasvustani. Onnellinen saa ihan rauhassa olla myös hän joka päättää sammuttaa oman sukulinjansa tästä maailmasta. Pitäisikö meidän kaikkien nyt hienotunteisesti vaieta koska mielipiteiden vaihdossa saattaa joku mielensä pahoittaa?