Lue keskustelun säännöt.
Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”
27.08.2018 |
Tällaista tänään.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sonja-34-on-paattanyt-ette…
Kommentit (1001)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Kiitos vaan mutta en tarvitse äidillistä rutistustasi. Saan lämpimiä halauksia läheisiltäni silloin kun sellaista kaipaan.
En minäkään halua sellaisen ihmisen "hellää" rutistusta, jonka mielestä on kolkkoa kaikki muu paitsi lisääntyminen. Mitä jos hänen omat lapset haluavat mieluumin matkustella, keskittyä lääkärin uraansa tai viettää aikaansa yksin? Kolkkojako ovat?
Paradoksaalista, että elämän tarkoitus on lapsen tekeminen, mutta lapsen elämällä ei ole mitään tarkoitusta, muuta kuin lapsen tekeminen ja niin edelleen.
Millä tavoin lapsi estää työnteon? Tuttavaperheen lääkäriäidillä on 2 lasta ja käy töissä. Samoin lääkäriserkuillani lapsiperheet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ja lapset ovat kyllä melkoisen tylsää seuraa. En tiedä ovatko tylsempiä lasten keskenkasvuiset tarinat, vai ylpeyttä uhkuvien vanhempien kertomukset oman jälkikasvun ylivertaisuudesta, joka kumpuaa yleensä omasta mielikuvituksesta.
No hanki sitten toinen kaveripiiri. Miksi olet tyhmien kanssa? Itse kierrän tyhmät ihmiset kaukaa, ikään, sukupuoleen katsomatta. Olivat veloja tai ei. Olet itse tyhmä, jos et seuraasi paremmin valitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Kiitos vaan mutta en tarvitse äidillistä rutistustasi. Saan lämpimiä halauksia läheisiltäni silloin kun sellaista kaipaan.
En minäkään halua sellaisen ihmisen "hellää" rutistusta, jonka mielestä on kolkkoa kaikki muu paitsi lisääntyminen. Mitä jos hänen omat lapset haluavat mieluumin matkustella, keskittyä lääkärin uraansa tai viettää aikaansa yksin? Kolkkojako ovat?
Paradoksaalista, että elämän tarkoitus on lapsen tekeminen, mutta lapsen elämällä ei ole mitään tarkoitusta, muuta kuin lapsen tekeminen ja niin edelleen.
Tuota noin, olen luonut uraa, matkustellut aasiat ja afrikat ja hankkinut muutaman lapsen. Eivät nämä ole sulkeneet toisiaan pois. Oma tyttäreni on vielä parikymppinen, mutta seurustelee hyvin sympaattisen pojan kanssa, joka pitää lapsista. Todella mukava poika. En ole kinuamassa tyttäreltäni lapsenlasta, mutta hän ei suhtaudu mitenkään vihamielisesti lapsiin. Hänelle meidän perheemme on hyvin tärkeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
Luuletko ihan tosissasi, ettei velan elämässä ole rakkautta, läheisyyttä, välittämistä, yhdessäoloa?
Saatko sinä edellä mainittuja asioita vain lapsiltasi?
Tottakai velan elämässä on rakkautta, hän rakastaa itseään.
Vierailija kirjoitti:
Tuntemani vela on ainakin hyvin itsekeskeinen. Perhejuhlissa ärsyyntyy, kun kälylle syntynyt vauva vie ihmisten huomion. Elämä on ollut vuosikausia ylianalysointia ja ”minä minä minä”-pohdintaa. Lopulta pitkä parisuhdekin meni pieleen, kun mies ei kestänyt tätä prinsessaa.
Tuollaisia äitejäkin löytyy..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
Luuletko ihan tosissasi, ettei velan elämässä ole rakkautta, läheisyyttä, välittämistä, yhdessäoloa?
Saatko sinä edellä mainittuja asioita vain lapsiltasi?Minusta omalta lapselta saatu "rakkaus" on kaikkea muuta kuin aitoa. Se ei ole ehdotonta.
Lapsihan on riippuvainen vanhemmistaan.
Eikä vanhemman lapseensa kohdistama "rakkaus" ole aitoa. Sehän kohdistuu vain oman itsen jatkeeseen. Eri juttu jos rakastaisit tuntematonta lasta.
Sen sijaan jos joku täysin tuntematon ihminen rakastaa ja pitää sinusta, niin se voi olla aitoa. Ei omalta lapselta saatu kiitollisuus, siitä että olet tehnyt velvollisuutesi häntä ruokkiessasi ja hoitessasi.
Itse rakastan lapsiani niin paljon, että olisin valmis kuolemaan heidän puolestaan. En olisi valmis kuolemaan ystävieni puolesta. Tuskin edes mieheni puolesta, vaikka häntä hyvin paljon rakastan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vitsi, täytyyhän mun sittenkin hankkia lapsia etten vaan ole vanhana yksin! Miten en tätä aikaisemmin ole miettinyt?!
Mitä väliä sillä on, etten tykkää lapsista. Mitä väliä sillä on että vauvat ovat mielestäni ällöttäviä eritteineen ja tahmaisine käsineen. Mitä väliä sillä on, etten luultavasti haluaisi pitää omaa lastani sylissä, koska se ällöttäisi minua.
Mitä väliä sillä on, että mulla on sairauksia, jotka saattavat periytyä. Mitä väliä sillä on, että mulla on 1. tyypin diabetes, jota en todellakaan haluaisi myös lapselleni. Mitä väliä sillä on, että en jaksa kunnolla hoitaa edes omaa sairauttani, puhumattakaan siitä, että diabetes tulisi lapselle vauvana, jolloin se ei itse osaisi edes kertoa jos verensokeri ei ole kohdallaan.
Mitä väliä sillä on, että Suomen/maailman tulevaisuus ei näytä hyvältä. Mitä väliä sillä on etten ole äidilline ihminen.
Mitä väliä millään on, kunhan en vain ole vanhana yksin! Paitsi että lapsien hankkiminen ei takaa hyvää vanhuutta ja seuraa.
En nyt ota kantaa siihen, teetkö lapsia vai et, mutta tuo diabetes-kortti oli huono veto. Itselläni on ollut 1-tyypin diabetes 37 vuotta. Lapset ovat 22-v ja 18-v. Kummallakaan ei ole diabetesta. Kenelläkään sukulaisistani ei ole diabetesta, silti minulla on. Joten se siitä perinnöllisyydestä. Toivon oman itsesi takia, että jaksaisit hoitaa diabetestasi. Olet kuitenkin nuori ihminen, jonka pitäisi töissäkin pystyä käymään ja elämä edessä. En ala saarnaamaan mahdollisista lisäsairauksista, sillä tiedät ne itsekin. Itse olen näin pitkälle selvinnyt ilman lisäsairauksia vaikka hoitomenetelmät silloin lähes 40 vuotta sitten olivat aika surkeat. Toivon, että vielä 40 vuoden kuluttua voit hyvin. Ja tämä ei ollut kehotus lasten tekoon vaan itsesi hoitamiseen.
Vanhemmat diabetes lisää silti lapsen riskiä sairastua ja tuota riskiä en halua ottaa. Sitä paitsi, diabetes ja raskaus ei houkuta kun pitäisi koko ajan stressata sen lapsen takia että onko oma diabetes hyvässä tasapainossa. Joten älä puhu mistään huonosta vedosta/diabetes-kortista.
Et lukenut loppuun. Sanoin, ettei tämä ole kehotus lapsen tekoon. Kehotin huolehtimaan diabeteksestasi eli rakastamaan itseäsi. Tuli kyllä ihan selväksi, ettet lasta halua ja se on sallittua ja ok. Miksi ihmiset ei osaa lukea?
Osaan lukea. Mutta diabetes ei ole "huono veto" vaan minulle ihan oikea ja hyvä syy päätökseeni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhemmat ja lapset ovat kyllä melkoisen tylsää seuraa. En tiedä ovatko tylsempiä lasten keskenkasvuiset tarinat, vai ylpeyttä uhkuvien vanhempien kertomukset oman jälkikasvun ylivertaisuudesta, joka kumpuaa yleensä omasta mielikuvituksesta.
No hanki sitten toinen kaveripiiri. Miksi olet tyhmien kanssa? Itse kierrän tyhmät ihmiset kaukaa, ikään, sukupuoleen katsomatta. Olivat veloja tai ei. Olet itse tyhmä, jos et seuraasi paremmin valitse.
Huoh. No en vietäkään tylsien vanhempien ja lasten kanssa, vaan juurikin erilaisen kaveripiirin. Sana oli siis "tylsä" ei "tyhmä" jos luetun ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia.
Sitä aina puhutaan että "sitten olet yksin vanhempana". Itse 25-vuotiaana mietin että en mä kyl vanhempiani näe kuin hyvä jos kerran kuussa, eikä minulla ole mitään mielenkiintoa nähdä heitä yhtään useammin ovatpa sitten 70. Kutsukaa sydämettömäksi, mutta vaikka minulla oli ihan ok koti, en oikein tuntenut että minusta kuitenkaan pidettiin muuten kuin aineellisella tasolla huolta, joten suhteeni vanhempiini on lajia "no ne on mun vanhempia, joitain ihmisiä jotka hädin tuskin tunnen", eikä minulla ole itselläni minkäänlaista huolenpitoviettiä. Varmaan syy miksi en myös lapsia tahdo. Haluan auttaa ihmisiä, mutta en sitoa itseäni joka päiväksi auttamaan ja huolehtimaan. Karmii ajatus että vanhimpana lapsena joudun varmaan hoitamaan vanhempieni asioita tulevaisuudessa ellei nuoremmat sisarukseni muutu enemmän aikuiseksi, ja kuulen jo kuinka äitini martyyroi kuinka minun pitäisi käydä useammin. Itse ehkä esitän aikuista heitä paremmin, mutta sisälläni asuu virallisia asioita inhoava ja vastuullisista asioista panikoiva ihminen, joka juuri ja juuri saa omat asiansa hoidettua. En myöskään halua siirtää näitä kyseenalaisia geenejä eteenpäin, epäilen että tämä persoonallisuusvamma on isäni puoleisesta suvusta.
Se lapsien hommaus ei tarkoita että niistä on iloa vanhemmalla iällä, itse epäilisin vain että lapsistani tulisi samanlaisia kuin minusta, vanhemmistaan etäisiä ja muuten vain outoja tapauksia. Elän mielummin itselleni ja omille projekteilleni kuin hommaan lapsia ja huomaan heidän sitten väkisin "koska täytyy" tyylillä vierailevan. Ajatus raskaudesta tuntuu minulle siltä kuin sisälläni olisi syöpä joka joku päivä pullahtaa ulos vaginastani, täysin oudolta ja mahdottomalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monet velat eivät todellakaan tarvitse sitä lasta, vaan pikemminkin lempeän äitihahmon, koska sellainen heiltä ilmeisesti puuttuu ja sen takia he näkevät äitiyden pelkästään raskaana taakkana. Muutama onkin tunnustanut olevansa ei-toivottu lapsi ja katkaisseen kaikki siteensä vanhempiinsa. Tästä se kiihko ehkä monen kohdalla johtuukin.
Yrität vain dissata veloja asettautumalla vanhempi-terapeutin asemaan, jolloin velat olisivat ikään kuin lapsen tai potilaan asemassa sinuun nähden. Tosi läpinäkyvää. Loppuvatko oikeat argumentit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
Luuletko ihan tosissasi, ettei velan elämässä ole rakkautta, läheisyyttä, välittämistä, yhdessäoloa?
Saatko sinä edellä mainittuja asioita vain lapsiltasi?Tottakai velan elämässä on rakkautta, hän rakastaa itseään.
Niin, koska kukaan muu ei sitä tee. Vela ei halua lasta, koska hän haluaa olla itse se lapsi ja antaa itselleen sen, mitä ei ole muilta saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vautsi vau mitä empatiakykyä koko ketju suorastaan huokuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monet velat eivät todellakaan tarvitse sitä lasta, vaan pikemminkin lempeän äitihahmon, koska sellainen heiltä ilmeisesti puuttuu ja sen takia he näkevät äitiyden pelkästään raskaana taakkana. Muutama onkin tunnustanut olevansa ei-toivottu lapsi ja katkaisseen kaikki siteensä vanhempiinsa. Tästä se kiihko ehkä monen kohdalla johtuukin.
Yrität vain dissata veloja asettautumalla vanhempi-terapeutin asemaan, jolloin velat olisivat ikään kuin lapsen tai potilaan asemassa sinuun nähden. Tosi läpinäkyvää. Loppuvatko oikeat argumentit?
Eivät suinkaan, vaan alamme lähestyä asian ydintä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylä- ja alanuolista päätellen vauva.fi keskustelupalsta on sitä lapsettomien vapautta ja pääsisältö elämässä. Lapsellisilla on muutakin sisältöä elämässä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näissä tämän aiheen ketjuissa toistuu aina 100% varmuudella kaikki kliseet.
Se on nähty niin monta kertaa.
En edes lue tätä ketjua läpi. Tiedän jo aivan varmasti mitä tämä ketju sisältää.
1 Veroraha argumentti ja eläkkeiden maksajat
2 Vanhuksena muka yksin itkeminen ja katuminen
3 Itsekkyys
4 Sisällötön muka ei oikea elämä
5 velojen mielenterveysongelmat ja epänormaalius ihmisenä, huono lapsuus jne.
6 Halventavaan sävyyn esitetty huojentuneisuus tai tuhahdus, että on vain hyvä ettei tuollaiset ihmiset lisäännykään.
7Ihmiset kuolee sukupuuttoon
8 Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon
9 Velat ovat lapsellisia ja vastuuttomia
10 Velat matkustelevat vain ja bilettävät
11 Sitten on tietysti aina joku ihan täysin mielenvikainen ja absurdi heitto, joka on joko trollin tai älyllisesti vammaisen ähkäisemä pörähdys. Yleensä sellainen jokeri löytyy joka ketjusta.
12. Velat ovat pelkureita, sillä "todellinen rohkeus mitataan synnytysosastolla."
13. Elämässä pitää ottaa riskejä. Lapsen hankinta on riski, joka aina kannattaa.
14. Vain oma lapsi opettaa, mitä on oikea rakkaus.
15. Velalla ei ole elämänhallintataitoja.
16. Äityli elää oman elämänsä lastensa kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monet velat eivät todellakaan tarvitse sitä lasta, vaan pikemminkin lempeän äitihahmon, koska sellainen heiltä ilmeisesti puuttuu ja sen takia he näkevät äitiyden pelkästään raskaana taakkana. Muutama onkin tunnustanut olevansa ei-toivottu lapsi ja katkaisseen kaikki siteensä vanhempiinsa. Tästä se kiihko ehkä monen kohdalla johtuukin.
Yrität vain dissata veloja asettautumalla vanhempi-terapeutin asemaan, jolloin velat olisivat ikään kuin lapsen tai potilaan asemassa sinuun nähden. Tosi läpinäkyvää. Loppuvatko oikeat argumentit?
Dissata? Minähän tunnen suurta sympatiaa veloja kohtaan! Voisin itse asiassa adoptoida itselleni muutaman velan.
Sori, mutta ihan oikeasti saa ihmisen kuulostamaan hirveän yksinkertaiselta, jos ei mistään muusta saa iloa kuin oman lapsen hoitamisesta. Ei varmaan saakaan, jos elää todella pientä elämää pienessä piirissä, tapaa sukulaisia ja vanhoja koulukavereita, ei ole opiskellut eikä sivistänyt itseään, matkustellut, ottanut selvää asioista, laajentanut omaa ajatteluaan ja maailmankuvaansa, tekee jotain ankeaa duunia eikä ole mitään erityistä kiinnostuksen saati intohimon kohdetta elämässä. Ja sitten ei millään tajua, että joku muu ei tosiaan saisi iloa siitä nenänniistämisestä ja kurahousujen pesusta. Tunnetteko ylipäänsä vain yhdenlaisia ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Voisin ehkä haluta olla isä...viedä lapsia metsälle ja kalaan, leikkiä puistossa, käydä töissä ja elättää perhe...mutta en ikinä voisi olla äiti, sillä tavalla kuin Suomessa äitinä olo käsitetään. Ensin jäädä jopa vuosiksi kotiin, valvoa yöt lapsen vieressä, olla päävastuussa kaikesta, ruuanlaitosta, vaatteista...olla aina se joka joustaa kaikessa.
On ihana asia, että viimein on mahdollista sanoa olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Toki sen moni yhä tuomitsee, koska luulevat elämän olevan helppoa. Vaikket ikinä tiedä mitä taakkoja toinen on kantanut ja kantaa.
Miten voit olla noin vanhanaikainen? Itselläni on 2 lasta, ovat menneet tarhaan kun täyttivät vuoden. Olen leikkinyt lasteni kanssa puistossa. Kalassakin olen käynyt, metsästys ei ole minun juttuni. Olen tasavertaisesti mieheni kanssa käynyt töissä. Mieheni on osallistunut kodinhoitoon ja ruuan laittoon. Itse osallistun remontteihin. Olen ainoa lapsi, isäni on opettanut minulle paljon ns. miesten juttuja. Osaan vaihtaa autoon renkaat, öljyt ja muuta pikkuremppaa. Ja myös isäni osaa tehdä ruokaa ja siivota. Jos oikeasti olisit lapsen halunnut, niin mikset hommannut miestä etkä uusavutonta nyhveröä. Ei enää eletä 50- lukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, että monet velat eivät todellakaan tarvitse sitä lasta, vaan pikemminkin lempeän äitihahmon, koska sellainen heiltä ilmeisesti puuttuu ja sen takia he näkevät äitiyden pelkästään raskaana taakkana. Muutama onkin tunnustanut olevansa ei-toivottu lapsi ja katkaisseen kaikki siteensä vanhempiinsa. Tästä se kiihko ehkä monen kohdalla johtuukin.
Yrität vain dissata veloja asettautumalla vanhempi-terapeutin asemaan, jolloin velat olisivat ikään kuin lapsen tai potilaan asemassa sinuun nähden. Tosi läpinäkyvää. Loppuvatko oikeat argumentit?
Dissata? Minähän tunnen suurta sympatiaa veloja kohtaan! Voisin itse asiassa adoptoida itselleni muutaman velan.
Adoptoi minut! Olen hiljainen ja sisäsiisti velanainen, kaipaan vain rakkautta ja teenjuontia viltin alla.
Minusta tuntuu, että monet velat eivät todellakaan tarvitse sitä lasta, vaan pikemminkin lempeän äitihahmon, koska sellainen heiltä ilmeisesti puuttuu ja sen takia he näkevät äitiyden pelkästään raskaana taakkana. Muutama onkin tunnustanut olevansa ei-toivottu lapsi ja katkaisseen kaikki siteensä vanhempiinsa. Tästä se kiihko ehkä monen kohdalla johtuukin.