Lue keskustelun säännöt.
Sonja, 34, on päättänyt, ettei koskaan hanki lapsia – yhä useampi suomalaisnainen tekee saman ratkaisun: ”En halua vangiksi elämään, jota en halua”
27.08.2018 |
Tällaista tänään.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/sonja-34-on-paattanyt-ette…
Kommentit (1001)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
Luuletko ihan tosissasi, ettei velan elämässä ole rakkautta, läheisyyttä, välittämistä, yhdessäoloa?
Saatko sinä edellä mainittuja asioita vain lapsiltasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Ja sen yhden ilon takia mun pitäisi luopua kaikista niistä iloista mitä mulla on ilman sitä? En halua. Omat iloni on mulle paljon tärkeämpiä kuin se yksi mahdollinen ilo mikä ehkä voisi tulla sen lapsen myötä.
Mieti tilannetta, jossa kaikki loistavasti ja halutaan väkisin lapsi. Sitten syntyy vammanen lapsi. Elämä oli sitten siinä.
Tai että lapsen saaminen sairastuttaa äidin. Tiedän muutaman tapauksen ja kaksi tosi pahaa. Pakotettiin lapsen tekoon. Näistä ei puhuta!
Todennäköisyys vammaiselle lapselle on kuitenkin aika pieni. Ja aika moni kuitenkin kykenee elämään sen vammaisen lapsen kanssa ja tekemään jopa lisää lapsia, jotka ovat terveitä. Ja enemmistönä on kuitenkin terveet äidit. Jos tässä elämässä liikaa miettii uhkakuvia, niin elämä jää elämättä. Todennäköisyys sille, että joudun liikenneonnettomuuteen, kun lähden autoa ajamaan on aika suuri. Silti ajan autoa joka päivä. Jos lähden ulkomaille, en mieti, tippuuko kone. Sekin on mahdollista.
Tämä on kans niin ihana agrumentti lasten hankinnalle. "Elämässä pitää otta riskejä!" No kuules, sulle lastenhankinta on mukava riskinottotilaisuus, mutta muut haluavat miettiä lasten hankkimista tarkempaan ja monipuolisemmin ja onko se yleensäkin sitä, mitä elämältä haluaa. Kaikki ei halua kohdella lapsia "riskeinä", joita elämässä nyt vain tulee ottaa. Lasten kannalta aika ikävää, jos se riski ei sitten vanhempien mielestä ollutkaan sen arvoinen.
Sä et ole koskaan täysin valmis mihinkään, ja kaikessa mitä ikinä teet on riskejä.
Ikävää, että sun pelkuruuden takia jää monta elämän suurinta iloa täysin kokematta.
Voi että kun ihminen voi olla tyhmä. Tajuatko, että kaikki eivät nauti samoista asioista kuin sinä? Jokainen valitsee itse, minkälaisen elämän haluaa. Ei sitä kuule kadu jotain menetettyjä ilon aiheita, kun ei ole koskaan niitä itselleen halunnutkaan. Yksinkertaisesti ei vain koe menettäneensä yhtään mitään.
Se on sitä oman navan tuijoittamista, kaikkien pitäisi olla kiinnostuneita samoista asioista kuin itse. Ja sitten vielä haukutaan muita itsekkäiksi. Sisimmässään ollaan kateellisia että muut pääsee helpommalla. Koska jos ihminen hyväksyy itsensä, se hyväksyy myös muut sellaisina kuin ovat.
Siinä olen samaa mieltä, ettei kaikkien tarvitse tykätä samoista asioista, ja jos joku ei tykkää ja nauti omalle itselle tärkeästä jutusta, niin siitä ei tule peppuaan repiä.
Tuo viimeinen virke sen sijaan. Se ei pidä paikkaansa.
Minä hyväksyn itseni, ja se on aivan varma asia. En kuitenkaan hyväksy kaikkia ihmisiä sellaisina kuin he ovat. On olemassa sellaisia ihmisiä, joiden olisi parempi ihan kuolla.
Siis kaikki psykopaatti murhaajat ja kiduttajat, jotka tekevät äärimmäisen sairaita ja julmia tekoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
Luuletko ihan tosissasi, ettei velan elämässä ole rakkautta, läheisyyttä, välittämistä, yhdessäoloa?
Saatko sinä edellä mainittuja asioita vain lapsiltasi?
Minusta omalta lapselta saatu "rakkaus" on kaikkea muuta kuin aitoa. Se ei ole ehdotonta.
Lapsihan on riippuvainen vanhemmistaan.
Eikä vanhemman lapseensa kohdistama "rakkaus" ole aitoa. Sehän kohdistuu vain oman itsen jatkeeseen. Eri juttu jos rakastaisit tuntematonta lasta.
Sen sijaan jos joku täysin tuntematon ihminen rakastaa ja pitää sinusta, niin se voi olla aitoa. Ei omalta lapselta saatu kiitollisuus, siitä että olet tehnyt velvollisuutesi häntä ruokkiessasi ja hoitessasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset ovat pieniä vain hetken ja kohta jo lentävät omilleen. Suomessa on paljon niitä vanhempia lapsettomia jotka itkevät yksinäisyyttään. Ei sitä ymmärrä 35-vuotiaana.
Suomessa on myös todella paljon vanhoja ihmisiä jotka itkevät yksinäisyyttään vaikka heillä on lapsi tai lapsia. Ei koskaan voi tietää miten elämä vie. Lapsi voi aivan hyvin päätyä asumaan toiselle puolelle maailmaa ja häntä näkee max. muutaman kerran vuodessa. Käy terveyskeskuksen vuodeosastolla tai vanhainkodissa ja kysy hoitajilta, ketkä siellä ovat niitä surkeimpia ja yksinäisimpiä. Ne eivät suinkaan ole ne lapsettomat, jotka koko elämänsä ovat tienneet että heitä eivät lapset käy katsomassa, vaan ne joiden lapset eivät ehdi tai pysty. Nämä sitten katkeroituvat pahasti.
Tässä viimeiset pari vuotta kun olen isääni käynyt katsomassa, niin enpä ole siellä juurikaan muita ihmisiä nähnyt kuin näiden vanhusten lapsia. Kenen luulet siellä käyvän? Ystävät ovat joko kuolleita tai laitoshoidossa. Sama juttu sisarusten kanssa. Oma isäni on 90-vuotias. Jo silloin, kun hän oli 80-vuotias, hän puheli ystävistään, kun ovat kuolleet tai laitoshoidossa. Vaikka isällänikin sisaruksia on ja hän on vanhin, niin kyllä hänenkin sisaruksensa ovat kuolleet tai huonokuntoisia. Yksi veli käy kerran pari vuodessa katsomassa, kun asuu sen verran etäämmällä. Jos isälläni ei olisi lasta ja lapsenlapsia, niin yksin olisi.
Juuri tätä minäkin mietin viettäessäni kesää kohta yhdeksänkymppisten mutta vielä suhteellisen hyväkuntoisten vanhempieni luona. Suurin osa heidänkin ystävistään on joko kuolleita tai niin raihnaisia, että heihin voi pitää yhteyttä lähinnä puhelimen välityksellä, jolleivät he ole jo dementoituneet. Mutta me lapset välitämme vanhemmistamme edelleen, pidämme heihin yhteyttä ja autamme heitä. Tämän arvoa on vaikea ymmärtää lapsettomana kolmekymppisenä, jos se tärkein asia maailmassa on pystyä lukemaan kirjaa ihan rauhassa.
Niinpä minun pitää ehdottomasti 'hankkia' se lapsi, jotten vain ole yksinäinen vanhana. Mitä väliä sillä on, etten oikein halua, etten oikeastaan pidä lapsista, kunhan vain en ole yksinäinen vanhana.
Kuunteletteko te koskaan että mitä te puhutte? Eikö niillä lapsilla ole teille mitään arvoa? Ja miksi ihmessä se yksinäisyys vaivaisi, kun siihen on totutellut ja tottunut koko ikänsä? Mikä siinä pelottaa niin hirveästi, että pitää sen pelon poistamiseksi käyttää omia jälkeisiään? Kummallista. Kyllä ne pettyneimmät vanhukset ovat niitä, joilla on lapsia ja jos ne lapset eivät käy katsomassa.En usko, että omat vanhempani hankkivat minua vanhuuden turvaksi, mutta nyt kun he ovat vanhoja, haluan itse auttaa heitä, koska he ovat minulle yhä erittäin rakkaita. En ole myöskään hankkinut omia lapsiani vanhuuteni turvaksi, vaan koska rakastuin heidän isäänsä ja halusin hankkia lapsia juuri hänen kanssaan. Lapset ovat mitä luonnollisin osa elämää. Ilman heitä elämä ei jatkuisi. Jospa sinäkin yrittäisit ajatella asiaa tältä kantilta.
120-vuoden sisään sinä ja minä ja kaikki muut olemme tuolla maan povessa. Kuolleita. Mikään ei meillä jatku. Lapseton ja lapsellinen ovat 100% tasa-arvoisia, ihan kuolleita. Kannattaa ajatella asiaa tältäkin kantilta.
Kun sinua ei ole, sinua ei ole. Me emme ole 500 vuotta sitten harmitelleet, että voi kun joku meitä ei ole tehnyt tai voi kun emme ole olemassa. Kun me lakkaamme olemasta, niin tilanne on ihan sama. Ei ole mitään eikä ketään. Sinulla tai minulla.
Vela
Mutta minä elän tässä ja nyt vanhempieni kanssa ja lasteni kanssa, osana omaa perheyhteisöäni. Juuri näin haluankin elää. Olen onnellinen.
No sehän se viisasten kivi onkin; elää onnellista elämää ja olla niin vahva, että uskaltaa elää sitä. Omannäköistään ja omille arvoille sopivaa elämää. Hyvä että ollaan molemmat onnistuttu.
Vela
Vielä kun selviäisi, miksi tuhlaat aikaasi kirjoittamalla Vauva-palstalle?
En minäkään vietä aikaa Moottoripyörä-palstalla, kun en edes korttia omista, eikä mopot kiinnosta.
Katsos, velatkin kaipaavat yhteisöllisyyttä. Heillä kun ei ole sitä omaa perhettä, ja välillä olisi kiva keskustella muidenkin kuin itsensä kanssa. Siksi tällainenkin palsta kelpaa korvikkeeksi.
Miten niin ei ole omaa perhettä???
Voi luoja tuota ylimielisyyttä. Perheen käsite on muutakin kuin ne LAPSET.Puoliso ja koira?
Ja sinulla lisäksi rääkyvä, huonokäytöksinen lapsi?
Ensimmäinen vaihtoehto oli parempi.Entäpä nauravat iloiset lapset? Jotka ilmaisevat itseään hieman monipuolisemmin kuin heiluttamalla häntäänsä:-).
En kaipaa perheeseeni lapsia lainkaan, lasten naurun räkätys on sitä paitsi ärsyttävän kuuloista. Perhekäsitykseni on laajempi kuin perinteinen ydinperhe, se käsittää muitakin kuin saman katon alla asuvat.
Keitä se käsittää?
Onko kaikki nauru sinulle räkätystä? Omaa yksinäistä itkuasiko kuuntelet mieluummin?
Ei yleensä, vain lasten nauru kuulostaa monesti sellaiselta.
Mikä saa sinut ajattelemaan, että olisin yksin ja itkisin? Tai että yksin ollessaan pitäisi aina itkeä?Koska tapa, jolla kirjoitat, ei ole elämäänsä tyytyväisen ihmisen tapa kirjoittaa.
Mistä kohdasta niin päättelet? Ja jos näin mielestäsi on, lapsiko sen onnen minulle toisi?
Oletko itse sitä mieltä, että kommenttisi huokuvat tyytyväisyyttä?
Monet muutkin velat vaikuttavat täällä varsin hyökkääviltä ollakseen ihmisiä, jotka ovat tehneet elämänsä parhaan päätöksen. Jokin heidän elämässään ilmeisesti mättää, eikä lapsettomuuspäätös näytä ratkaisseen sitä ongelmaa. Hyvä kuitenkin, ettei heillä ole lapsia kärsimässä niistä ongelmista.
Olet aika mustavalkoinen.
Olen vela. Elämässäni on muitakin osa-alueita kuin lapsettomuus/lapsi valintaan liittyvä valinta.
Henkilö jota syytät onnettomaksi, sanoi lapsen naurua ärsyttäväksi räkätykseksi.
Sinusta se on yhtä kuin hyökkäävyys ja ilmeisesti omaan elämään tyytymättömyys?
No jos näin on, niin muista sitten omalla kohdallasi sama logiikka; jos ikinä kritisoit mitään, tai et nauti jostain, niin olet omaan elämääsi tyytymätön.
Ihan oikeasti, jos joku on eri mieltä kanssasi jostain, niin älä ota sitä hyökkäyksenä. Miksi ottaisit?
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".
No älä sitten koskaan matkustele, tai ole hetkeäkään yksin tai tee mitään uraa. Olet muuten kolkko.
Mitens nämä puheet, joissa pitäisi tehdä moraalisesta velvollisuudesta eläkkeenmaksajia ja veronmaksajia? Tai vanhainkotien vierailijoita? Ei yhtään kolkkoa.
Matkustelusta tykkääminen ei tee ihmisestä mitään tunteetonta hirviötä. Eikä omasta ammatillisesta urasta nauttiminenkaan.
Jonkun se hirveän tunteeton ja kolkko ura, voi olla sinun lapsukaisellesi hyödyksi ja edistää hänen onnellisuuttaan.
Yksinolo ei ole tunteettoman ja kolkon ihminen leimallinen merkki. Herkät ja hyväsydämiset ihmiset usein tarvistevat paljon omaa aikaa.
En halua haastaa riitaa tai tapella.
Haluan sanoa sulle, että lopeta tuo vihaaminen.
Jos maailmaan ei synny lapsia, niin kuka maksaa meidän eläkkeet ja kuka hoitaa meidät kun emme siihen enää itse pysty?
Jos ette sattuneet tietämään, niin nykyisillä eläkemaksuilla maksellaan suurten ikäluokkien eläkkeitä, ei niistä sinne tulevaan paljoa jää. Joo, tiedän, moni säästää omaa eläkettään sijoittamalla tms. Mutta mitä vähemmän on veronmaksajia, niin mites luulette että yhteiskunta sitten tekee? No verottaa enemmän ja huolellisesti säästetyt rovot eivät välttämättä sitten riitäkään niihin luksuslomiin tai hyperhienoon vanhustentaloon.
Ja ilmeisesti ajatellaan että ne tulevaisuuden vanhustenhoitajat ovat robotteja tai kovasti pelättyjä muunmaalaisia.
Ikävä kyllä yhteiskunta perustuu siihen ajatukseen, että aina tulee uusi sukupolvi. Siksi myöskin lapsettomista taatusti tuntuu siltä, että painostetaan hankkimaan lapsia, koska niin vain kuuluu tehdä. Onkin mielenkiintoista nähdä millaista on viidenkymmenen vuoden päästä, miten yhteiskunta toimii. Kovasti rutistaan jo tälläkin hetkellä hoitajien mitoituksesta tai huoltosuhteen vajeesta.
Jotenkin tämä asia aina tuppaa unohtumaan näistä keskusteluista. puhutaan siitä, että lapset hoitavat vaan omat vanhempansa (tai sitten eivät kun eivät siedä vanhempiaan) mutta mistä ne muut ihmiset sitten ilmestyvät hoitamaan ja maksamaan koko vanhemman ikäluokan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Kiitos vaan mutta en tarvitse äidillistä rutistustasi. Saan lämpimiä halauksia läheisiltäni silloin kun sellaista kaipaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos maailmaan ei synny lapsia, niin kuka maksaa meidän eläkkeet ja kuka hoitaa meidät kun emme siihen enää itse pysty?
Jos ette sattuneet tietämään, niin nykyisillä eläkemaksuilla maksellaan suurten ikäluokkien eläkkeitä, ei niistä sinne tulevaan paljoa jää. Joo, tiedän, moni säästää omaa eläkettään sijoittamalla tms. Mutta mitä vähemmän on veronmaksajia, niin mites luulette että yhteiskunta sitten tekee? No verottaa enemmän ja huolellisesti säästetyt rovot eivät välttämättä sitten riitäkään niihin luksuslomiin tai hyperhienoon vanhustentaloon.
Ja ilmeisesti ajatellaan että ne tulevaisuuden vanhustenhoitajat ovat robotteja tai kovasti pelättyjä muunmaalaisia.
Ikävä kyllä yhteiskunta perustuu siihen ajatukseen, että aina tulee uusi sukupolvi. Siksi myöskin lapsettomista taatusti tuntuu siltä, että painostetaan hankkimaan lapsia, koska niin vain kuuluu tehdä. Onkin mielenkiintoista nähdä millaista on viidenkymmenen vuoden päästä, miten yhteiskunta toimii. Kovasti rutistaan jo tälläkin hetkellä hoitajien mitoituksesta tai huoltosuhteen vajeesta.
Jotenkin tämä asia aina tuppaa unohtumaan näistä keskusteluista. puhutaan siitä, että lapset hoitavat vaan omat vanhempansa (tai sitten eivät kun eivät siedä vanhempiaan) mutta mistä ne muut ihmiset sitten ilmestyvät hoitamaan ja maksamaan koko vanhemman ikäluokan?
Tulevaisuudessa ei ole enää työpaikkoja samalla tavalla kuin ennen muinoin tai nykyäänkään.
Silloin jokainen hyvää hyvyyttään ja yhteiskuntaa vilpittömästi ajatellen pulkautettu mukula on vain kuluerä. Ei veron maksaja.
Maailmassa on sen verran ihmisiä, etteivät ne kesken lopu. Usko pois. Voin vannoa täydestä sydämestäni, että ihan todella todella varma voit olla, siitä ettei ihmiset lopu kesken.
Ja vaikka ihmiset jollain ihmeen konstilla nyt hupenisivat vaikka 90% niin se olisi vain hyvä.
Tällä planeetalla on muitakin olentoja kuin ihmiset. Ja ne olennot tuntevat ja ajattelevat. Ne kärsivät ja tuntevat esim. surua.
Ihmisille itselleenkin on parempi, ettei väestö enää laajene.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Hah haa. Kun katson avopuolison lötköä poikaa, joka ei kunnioita omaa äitiään, niin kyllä pakostakin tulee mieleen, että on ilo olla lapseton.
Tuntemani vela on ainakin hyvin itsekeskeinen. Perhejuhlissa ärsyyntyy, kun kälylle syntynyt vauva vie ihmisten huomion. Elämä on ollut vuosikausia ylianalysointia ja ”minä minä minä”-pohdintaa. Lopulta pitkä parisuhdekin meni pieleen, kun mies ei kestänyt tätä prinsessaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin ehkä haluta olla isä...viedä lapsia metsälle ja kalaan, leikkiä puistossa, käydä töissä ja elättää perhe...mutta en ikinä voisi olla äiti, sillä tavalla kuin Suomessa äitinä olo käsitetään. Ensin jäädä jopa vuosiksi kotiin, valvoa yöt lapsen vieressä, olla päävastuussa kaikesta, ruuanlaitosta, vaatteista...olla aina se joka joustaa kaikessa.
On ihana asia, että viimein on mahdollista sanoa olevansa vapaaehtoisesti lapseton. Toki sen moni yhä tuomitsee, koska luulevat elämän olevan helppoa. Vaikket ikinä tiedä mitä taakkoja toinen on kantanut ja kantaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Kiitos vaan mutta en tarvitse äidillistä rutistustasi. Saan lämpimiä halauksia läheisiltäni silloin kun sellaista kaipaan.
Hienoa! Olen iloinen puolestasi:-).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua taas ärsyttää se, että näissä keskusteluissa tulee aina se tunne kuin lapsi olisi jokin hyvin raskas ja rasittava olento, jota joko haluaa tai ei halua. Siis että ei halua sitä itse lasta, koska lapsi on käsitteenä niin hirveä.
Mutta sitten kuitenkin jokaikinen meistä on ollut itsekin lapsi. :'D
Että minua, sinua ja naapurin Pertsaa yhdistää ainakin se että me olemme kaikki olleet lapsia. Olen hirveän tyytyväinen, että olen olemassa ja että vanhempani halusivat lisääntyä. Koska muutenhan minua ei olisi. :'D
Eli ei kai niitä lapsia pelkästään lapsen takia haluta, vaan halutaan luoda uutta elämää! Muutenhan ihmiset adoptoisivat isoja koululaisiakin, pieni vauva vielä tuntuu omalta aikaansaannokselta, vaikka se olisikin jonkun toisen alkuunpanema.
Toki täytyy olla hoivaviettiä ja tunne siitä, että osaa kantaa vastuuta.
Mutta ei se oman lapsen kanssa eläminen ole sitä kuin muilla, se on jotain spesiaalia. Se karmiva lapsi on sinun elämänsä loppuun saakka. <3
Taas sama rikkinäinen levy yhdellä ihkuttelijalla. Hohhoijaa. Tiedoksesi, että koulu- ja teini-ikäisiäkin lapsia adoptoidaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei vitsi, täytyyhän mun sittenkin hankkia lapsia etten vaan ole vanhana yksin! Miten en tätä aikaisemmin ole miettinyt?!
Mitä väliä sillä on, etten tykkää lapsista. Mitä väliä sillä on että vauvat ovat mielestäni ällöttäviä eritteineen ja tahmaisine käsineen. Mitä väliä sillä on, etten luultavasti haluaisi pitää omaa lastani sylissä, koska se ällöttäisi minua.
Mitä väliä sillä on, että mulla on sairauksia, jotka saattavat periytyä. Mitä väliä sillä on, että mulla on 1. tyypin diabetes, jota en todellakaan haluaisi myös lapselleni. Mitä väliä sillä on, että en jaksa kunnolla hoitaa edes omaa sairauttani, puhumattakaan siitä, että diabetes tulisi lapselle vauvana, jolloin se ei itse osaisi edes kertoa jos verensokeri ei ole kohdallaan.
Mitä väliä sillä on, että Suomen/maailman tulevaisuus ei näytä hyvältä. Mitä väliä sillä on etten ole äidilline ihminen.
Mitä väliä millään on, kunhan en vain ole vanhana yksin! Paitsi että lapsien hankkiminen ei takaa hyvää vanhuutta ja seuraa.
En nyt ota kantaa siihen, teetkö lapsia vai et, mutta tuo diabetes-kortti oli huono veto. Itselläni on ollut 1-tyypin diabetes 37 vuotta. Lapset ovat 22-v ja 18-v. Kummallakaan ei ole diabetesta. Kenelläkään sukulaisistani ei ole diabetesta, silti minulla on. Joten se siitä perinnöllisyydestä. Toivon oman itsesi takia, että jaksaisit hoitaa diabetestasi. Olet kuitenkin nuori ihminen, jonka pitäisi töissäkin pystyä käymään ja elämä edessä. En ala saarnaamaan mahdollisista lisäsairauksista, sillä tiedät ne itsekin. Itse olen näin pitkälle selvinnyt ilman lisäsairauksia vaikka hoitomenetelmät silloin lähes 40 vuotta sitten olivat aika surkeat. Toivon, että vielä 40 vuoden kuluttua voit hyvin. Ja tämä ei ollut kehotus lasten tekoon vaan itsesi hoitamiseen.
Vanhemmat diabetes lisää silti lapsen riskiä sairastua ja tuota riskiä en halua ottaa. Sitä paitsi, diabetes ja raskaus ei houkuta kun pitäisi koko ajan stressata sen lapsen takia että onko oma diabetes hyvässä tasapainossa. Joten älä puhu mistään huonosta vedosta/diabetes-kortista.
Et lukenut loppuun. Sanoin, ettei tämä ole kehotus lapsen tekoon. Kehotin huolehtimaan diabeteksestasi eli rakastamaan itseäsi. Tuli kyllä ihan selväksi, ettet lasta halua ja se on sallittua ja ok. Miksi ihmiset ei osaa lukea?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on maailma sekaisin, kun lapsiperhe-elämä nähdään vankilana. Todellisuudessa lapsettomat eivät ymmärrä, millaista iloa ja onnea lapset elämään tuovat. Sellaista, ettei mikään muu asia elämässä tuota vastaavanlaista ilon ja onnen tunnetta.
Hah haa. Kun katson avopuolison lötköä poikaa, joka ei kunnioita omaa äitiään, niin kyllä pakostakin tulee mieleen, että on ilo olla lapseton.
Perheesi ei kuitenkaan ole lapseton...
Tällainen on vauvapalsta nykyään 😂 velat intoilemassa, eikö ole jo kornia 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta tuo vihaaminen... Hmm... vaikea lopettaa sellaista, mitä ei tee:-). Sen sijaan voi antaa oikein hellän ja äidillisen rutistuksen kaikille tuohtuneille veloille! Se saattaisi tehdä hyvää:-).
Kiitos vaan mutta en tarvitse äidillistä rutistustasi. Saan lämpimiä halauksia läheisiltäni silloin kun sellaista kaipaan.
En minäkään halua sellaisen ihmisen "hellää" rutistusta, jonka mielestä on kolkkoa kaikki muu paitsi lisääntyminen. Mitä jos hänen omat lapset haluavat mieluumin matkustella, keskittyä lääkärin uraansa tai viettää aikaansa yksin? Kolkkojako ovat?
Paradoksaalista, että elämän tarkoitus on lapsen tekeminen, mutta lapsen elämällä ei ole mitään tarkoitusta, muuta kuin lapsen tekeminen ja niin edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamalan itsekkäitä äitejä täällä. "Teenpä lapset itselleni vanhuuden turvaksi, etten jäisi yksin, ja te lapset teette myös omia lapsia, eikä teillä saa olla omaa tahtoa, koska minä päätän!" :D
Sehän on teidän velojen mielipide äitiydestä.
Ja teidän mielipide on se, että kun on lapsi niin se koskee väkisin kaikkia. Meidän pitäisi ymmärtää ja olla venymässä teidän kalenterin mukaan. Kun se lapsi on, niin hoitakaa se ja järjestäkää asiat niin ettei aina tarvi olla kinumassa jotain.
Koskaan en ole kinunnut mitään vaan olen lapseni itse hoitanut. Ja hoitajan olen omilla rahoillani palkannut, jos olen sellaista sattunut tarvitsemaan. Kenenkään ei ole koskaan tarvinnut vuokseni aikataulujaan muuttaa. Voisitko kertoa, mihin mielipiteesi perustuu? Ja älä ainakaan yleistä.
Perustuu tämän palstan muihin aloituksiin, jotka samanlaisia. Suurinosa valittaa kun mummit ei auta hoitamisessa ja töissä ei voida venymään jne jne jne.
Muutakin elämää on kuin se, mitä täällä kirjoitetaan. Uskotko oikeasti näihin trolleihin? Oikea elämä on ihan jotain muuta.
Täällä aika monet ovat kirjoittaneet rakkaudesta, läheisyydestä, välittämisestä, yhdessäolosta. Tällaiset kommentit eivät herätä kovin paljon vastakaikua veloissa, jotka puhuvat urasta, yksinolosta, matkustelusta jne. Aika kolkolta se kuulostaa minun korvissani. Pahemmalta kuin naravan lapsen "räkätys".