Appivanhemmat, vauva ja tossu mies. Onko meillä toivoa? :(

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsi on jo puolivuotias, mutta äiti ahdistuu, jos vauva viedään toiseen huoneeseen? 

Anoppi on jo 50-60-vuotias (?), ja ei pysty ymmärtämään äidin tarvetta nähdä vauvansa? Ei ymmärrä äidin tarvetta katsoa onko vauvalla nälkä, viihtyykö toisen sylissä (tuon ikäinen alkaa olla jo ensimmäisessä vierastusiässä), tai onko vauva vaikka väsynyt.

Anoppi on jo ylittänyt keski-iän, eikä ymmärrä, että vauva rauhoittuu ja nukahtaa parhaiten äidin syliin.

Anoppi on jo siinä iässä, että hänen lapsensa saa lapsia, ja silti anoppi ei ole oppinut käytöstapoja. Lapsille heidän vanhempiaan puhutellaan äitinä ja isä, eikä Pekkana ja Marjana. Tämä on aivan normaali ja yleisesti tiedostettu tapa, ei pitäisi olla epäselvää kenellekään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pistä välit jäihin joksikin aikaa, älä mene vierailulle vaikka kinuavat. Ei noin pientä lasta voi jättää ilman äitiä pitkiksi ajoiksi.

Sitten kun saatte ostettua asunnon niin voitte alkaa vierailla ja jättää lasta hoitoon kun menette remppaamaan asuntoa (jos ei muuta hoitopaikkaa ole). Kumminkin sillä varauksella että hoitavat lasta kunnolla eivätkä paapo ylenpalttisesti.

Muuten samaa mieltä, mutta ei kai kukaan jätä lasta hoitoon ihmisille jotka vähättelevät lapsen vanhempien toiveita eivätkä halua suojelle lasta sairauksilta.

Valitettavasti tuollasiin isovanhempiin ei voi luottaa joten lapsen hoidon on järjestyttävä muutoin.

Minäkään en ikinä voisi jättää anopille lasta juurikaan tuosta suulle pussaamis syystä.

Miehellä ennestään lapsi, jota anoppi aina pussannut suulle ja siitä on kehittynyt lapselle tapa, että kaikkia pussataan suulle.

Ensimmäisen kerran kun lapsen näin ja jouduin lähtemään niin anoppi oli heti haukkana "sano x:lle heipat".

Lapsi seisoi edessäni ja anoppi käski minun mennä kyykkyyn.

Olin halaamassa lasta kun lapsi seisoi kädet ojossa ja sainkin pusun suulle. (Lievästi järkyttyneenä lähdin, koska näinhän vasta ensimmäistä kertaa).

Lapsella oli vain tapa aina pussata kaikkia suulle, ja kaikki pusuttelivat lasta suulle (mies ei).

Kun lapsi asui meillä, hän vaati aina pusua, kun oli jäämässä jonnekkin, joten opetin pussaamaan poskelle.

Monta kertaa yritti suulle, mutta sanoin, että poski on parempi.

Nyt kun meillä on oma lapsi niin en halua tuota suu pusuttelu juttua bakteerien takia, enkä halua omaa lasta tilanteeseen missä hän pussaa suulle jokaista lähtijää.

Olen pahoillani ap. Sinulla on luultavasti työläs polku edessä, toivoa on, jos mies asettuu tueksesi. Itse olen kokenut täysin samaa. Pidin puoleni ja asia on kääntynyt minuun kohdistuvaksi vihamielisyydeksi, vanhojen kaiveluksi ja valheiden levittelyksi. Olen nyt kärsinyt sitä 10 vuotta ja edelleen mietin, kauanko vielä jaksan. Voisinko vielä jotenkin päästä tästä irti ja saada normaalin, tasapainoisen elämän, joka minulla joskus oli. Tämä on vaikuttanut itsetuntooni ja kykyyni luottaa ihmisiin. En pysty rakastamaan täysillä miestäni, vaikka haluankin jatkaa avioliittoa, joka on ok aviomies/ isä. Olen ollut ahdistunut ja lievästi masentunut ajoittain. Toiveeni oli lämmin ja tiivis suku, jossa ihmiset arvostavat ja ovat toistensa tukena normaaliin tapaan. Riitojakin saa olla mutta ne sovitaan ja annetaan anteeksi. En tiedä miten asiat muuttuu, kun lapsista tulee teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Osaavat jo nähdä isovanhempiensa todellisen luonteen, mutta toisaalta teini-ikäinen on hauras ja altis manipuloinnille.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap. Sinulla on luultavasti työläs polku edessä, toivoa on, jos mies asettuu tueksesi. Itse olen kokenut täysin samaa. Pidin puoleni ja asia on kääntynyt minuun kohdistuvaksi vihamielisyydeksi, vanhojen kaiveluksi ja valheiden levittelyksi. Olen nyt kärsinyt sitä 10 vuotta ja edelleen mietin, kauanko vielä jaksan. Voisinko vielä jotenkin päästä tästä irti ja saada normaalin, tasapainoisen elämän, joka minulla joskus oli. Tämä on vaikuttanut itsetuntooni ja kykyyni luottaa ihmisiin. En pysty rakastamaan täysillä miestäni, vaikka haluankin jatkaa avioliittoa, joka on ok aviomies/ isä. Olen ollut ahdistunut ja lievästi masentunut ajoittain. Toiveeni oli lämmin ja tiivis suku, jossa ihmiset arvostavat ja ovat toistensa tukena normaaliin tapaan. Riitojakin saa olla mutta ne sovitaan ja annetaan anteeksi. En tiedä miten asiat muuttuu, kun lapsista tulee teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Osaavat jo nähdä isovanhempiensa todellisen luonteen, mutta toisaalta teini-ikäinen on hauras ja altis manipuloinnille.

Minäkin olen monena iltana miettinyt, että miksi anoppi alkoi vihaamaan minua niin yhtäkkiä.

Kaikki oli seurustelun alku aikoina hyvin, yhtäkkiä anoppi alkoi polkea rajoja, tunkeutua asuntoon, haukkua minua ja nyt ollaan jo tultu siihen pisteeseen, että mies enkä minä ole anopin kanssa tekemisissä tai yhteyksissä.

Haluaisin, että mies korjaisi välit äitiinsä ja että ehkä joskus meillä olisi anoppi miniä välit kunnossa.

En keksi mitään muuta syytä anopin vihan pidolle kuin se, etten kerennyt muutamaan kertaan tulla kahville hänen luokseen kun minulla oli niin paljon töitä.

Mutten tiedä onko se syy anopin vihan pidolle vai mikä.

Vierailija kirjoitti:

Olen pahoillani ap. Sinulla on luultavasti työläs polku edessä, toivoa on, jos mies asettuu tueksesi. Itse olen kokenut täysin samaa. Pidin puoleni ja asia on kääntynyt minuun kohdistuvaksi vihamielisyydeksi, vanhojen kaiveluksi ja valheiden levittelyksi. Olen nyt kärsinyt sitä 10 vuotta ja edelleen mietin, kauanko vielä jaksan. Voisinko vielä jotenkin päästä tästä irti ja saada normaalin, tasapainoisen elämän, joka minulla joskus oli. Tämä on vaikuttanut itsetuntooni ja kykyyni luottaa ihmisiin. En pysty rakastamaan täysillä miestäni, vaikka haluankin jatkaa avioliittoa, joka on ok aviomies/ isä. Olen ollut ahdistunut ja lievästi masentunut ajoittain. Toiveeni oli lämmin ja tiivis suku, jossa ihmiset arvostavat ja ovat toistensa tukena normaaliin tapaan. Riitojakin saa olla mutta ne sovitaan ja annetaan anteeksi. En tiedä miten asiat muuttuu, kun lapsista tulee teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia. Osaavat jo nähdä isovanhempiensa todellisen luonteen, mutta toisaalta teini-ikäinen on hauras ja altis manipuloinnille.

Mulla anoppi ainaki kaivo kaikki menneet esille (syyllistäen minua ja jättämättä oman osan kertomatta), kun lapseni olivat teini ikäisiä ja kävivät siellä.

Tulivat sitten kotiin riehumaan kuinka väärin olen anoppia kohdellut.

Vaan mitenpä sitä kehtaa kertoa asioiden oikean laidan.

Itse jätin tuollaisen miehen, joka ei puolustanut minua kun anoppi kiusasisi järjestelmällisesti.

Sinun ei tarvitse, eikä PIDÄ sietää tuollaista.

Kokemuksesta voin kertoa että tuollaiset miehet eivät muutu.

Kerran äidin tossun alla, aina äidin tossun alla.

Juokse! Eroa, yhteys lastenvalvojaan ja miehelle vain valvotut tapaamiset. Onko sinun mahdollista muuttaa sukusi lähelle? Mies ei selvästikään välitä vauvan tarpeista, kiinnostaa vaan miellyttää omaa äitiä.

Ihan kauheaa.

Niin no ap voisi miettiä mikä elämässä on tärkeintä, minkä menettäminen satuttaisi eniten? Niin, lapsi. Kaikki muu onpoisanettavissa”. Jopa se mies, sillä lapsen tulee aina olla miestä tärkeämpi.

Ap, sinun tehtäväsi ei ole miellyttää miestä ja anoppia, tarvittaessa voit heittää molemmat pellolle. Mutta lasta sun on suojeltava.

Vauva-aika on kullankallis ja arvokas, lyhyt ohikiitävä hetki. Jos annat miehen ja anopin pilata sen niin olet katkera lopun ikääsi ja kadut kun et pistänyt rajoja. Lapsi on avuton ja viaton joten lapsen edun ensimmäiseksi nostaminen on apn velvollisuus.

Suosittelen välit poikki metodia, 1000km päähän muuttoa tai eroa.

Vierailija kirjoitti:

Siis lapsi on jo puolivuotias, mutta äiti ahdistuu, jos vauva viedään toiseen huoneeseen? 

Vauva on vasta puolivuotias ja mummo vie vastoin vanhemman tahtoa vauvan pois äidiltään.

Kuvitteletko, että äitiä ei ahdistaisi jos lapsi olisi vaikka seitsemän ja kieltelystä huolimatta isovanhemmat toimisivat vastoin vanhempien tahtoa? Nappaisivat vaan lasta kädestä ja raahaisivat ilman selityksiä lapsen toiseen huoneeseen tai jopa ulos asunnosta.

Äidin vaisto on suunniteltu lapsen turvaksi ja jos se vaisto sanoo, että jokin ei ole oikein niin sitä pitää kuunnella.

Itsekin ahdistuin anopin viedessä vauvan näkymättömiini, hän teki sen sanomatta sanaakaan, minua vältellen ja mahdollisimman nopeasti.

Toisaalta ystäväni äiti kun otti lapsen ja kysyi voisiko mennä viereiseen huoneeseen katselemaan vauvan kanssa peilistä, jotta me vanhemmat voimme juoda kahvit rauhassa, ei ahdistanut ollenkaan vaan oli ihana kun joku halusi meidän koko perheelle hyvää.

Onnellinen näinkin. kirjoitti:

En usko ihan ensilukemalta tätä juttua. Ei tulisi mieleen ottaa kenenkään vauvaa itselle. Jotenkin ylivedettyä kerrontaa. Kyllä uskon appivanhempien olevan täysipäisiä eikä heillä halua ottaa pientä vauvaa ap.ltä hoitoon. Kyllä anoppi äitinä ymmärtää, ettei siitä mitään tulisi. Eri asia nämä isommat lapset. Voisi olla lastenäidille ihan mielenterveyden takia parempi jos saisivat tavata sukuaan.

 Olen itse ollut kontroloivan miniän kanssa tukkanuottasilla Ei saanut vauvaa ottaa syliin edes samassa tilassa hänen olessa vieressä. Lasten  kanssa ei ole saanut olla kuin tunnin kuussa. Ei ole siis syntynyt vuosien aikana mitään kiintymyksen tunteita lapsenlapsiin.

Naapurini lapsilla ei ole lainkaan isovanhempia, joten olemme heille todella tärkeässä asemassa. Jokapäivä nämä lapset käy meillä ja teemme retkiä luontoon. Usein syömme meillä välipalat. Heidän vanhempansa töissä aika myöhään, joten olemme taatusti arvokkaita heille. Ihania pikkukoululaisia. Suku vain ihmettelee, kun meillä ei ole yhteyttä omiin lapsenlapsiin. Kerron aina, ettei miniä ole koskaan meitä halunnut omaksi suvukseen ja tehnyt selväksi sen. Olen tyytyväinen kuitenkin, että miniä selviää arjestaan ilman meitä. 

tää kuulostaa ihan mun anopin kertomalta...

Joka kerta saan kuulla kieltäväni anoppia pitämästä lasta sylissä tai jos ei olla joka viikko kylässä niin syytetään ettei anneta koskaan nähdä lasta.

Anoppi toki unohtaa ettei itse koskaan kysy mitä lapselle kuuluu, tai ole muuten kiinnostunut lapsesta. Kun anopin luona käydään lapsen kanssa niin anoppi tuijottaa puhelinta/telkkaria eikä lapsi voisi anoppia vähempää kiinnostaa, mutta miniähän se on kuka kieltää olemasta isoäiti lapselle. Vauvana ei kertakaan ottanut lasta syliin ei vaikka olisi lasta syliin tarjottu, mutta miniähän toki tässä on se ilkeä ihminen kuka kieltää anoppia olemasta isoäiti lapselle.

Anoppi myös muistaa säännöllisesti haukkua milloin milläkin tavalla ja osoittaa etten ole hänen pojalleen sopiva. Lapsi pitäisi kuitenkin säännöllisesti saada yökylään vaikka anoppia ei ole koskaan kiinnostanutkaan luoda suhdetta lapseen ja illat menee dokatessa.

Ihan syystäkin en ole missään tekemisissä anopin kanssa ja mies käy kylässä lapsen kanssa silloin kun anoppi ehkä osaa laittaa edes hetkeksi korkin kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Phyh, taas näitä "miniät" saa päättää kaiken.

Onneksi minä kasvatin oman pojan semmoseksi, ettei se oo iha täys tossukka sitte.

Minä suuttuisin loppu elämäksi, jos miniä rajoittaisi välejä lapsen lapsiini.

Miniä nyt kuitenkin sattuu olemaan sen lapsen äiti ja äidin sana on se mikä pätee tykkäsit tai et.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti nämä vanhemmat on aina olleet tuollaisia.  Koita sopeutua jos miehestäsi tykkäät.  Laita vauva miehen kanssa anoppilaan ja saat itse rauhassa tehdä omia juttuja kotona- ja kaikki ovat onnellisia!

Älä viitsi. Miehen kuuluu irrottaa viimeinkin napanuora vanhemmistaan ja kasvaa isäksi. Ei tässä muuta ongelmaa olekaan. Aikuinen mies asettaa perheensä etusijalle - siis vaimon ja lapset.

On täällä ollu jo aika monta sairasta anoppi tarinaa.

Oma anoppini valitettavasti lukeutuu tähän anoppi ryhmään.

On aina päättämässä minun ja lasten menot ja tietää mikä on "parhaaksi meille kaikille".

Oli yhdessä välissä jo muuttamassa meille ja kun mies sanoi "Ei" niin veti herneen nenään ja sekin painettiin minun syyksi.

Anopilla oli yhdessä vaiheessa vara-avain, kun mies teki reissu hommia, että jos jotain sattuu ja anoppia tarvitaan (asuu lähempänä kuin omat vanhempani).

No anoppipa päätti tulla aina itse avaimella sisään aamusta ja lähti vasta ilta myöhään pois, nukkui pari yötä sohvalla (ei suostunut lähtemään vaikka pyysin).

Kyllä se on, että joku raja siihen hommaan on vedettävä.

Loppu aika kun anoppi oli meillä (vietti ne pari yötäkin) niin aina yöllä kun heräsin vauvan itkuun niin jo oli anoppi siellä päällään.

Sitten marttyyrina selitteli "halusin vain olla avuksi ja miniä on niin kamala kun ei anna olla mummon lasten lapsen kanssa".

Ei sen jälkeen mies enää tehnyt reissu hommia vaan vaihtoi työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Kokemuksesta voin kertoa että tuollaiset miehet eivät muutu.

Kerran äidin tossun alla, aina äidin tossun alla.

Mulla toisenlainen kokemus, mies "katkaisi napanuoran". Saatiin apua perheneuvolasta, johon itseasiassa mentiin miehen aloitteesta, hän varasi ajan. Sitä ennen olin tosin ilmoittanut, että anopin seuraavasta ylilyönnistä soitan poliisin ja lähden lapsen kanssa kodistamme enkä tule enää takaisin. 

Ennen kuin syyllistetään miestä, kannattaa miettiä sitäkin, että jotkain on todella pahasti pielessä hänen vanhempi-lapsi-suhteessaan, jos vanhempi on sairaalloisen takertuva tai määräilevä, ja mies voi tarvita tukea jotta pystyy toimimaan tilanteessa oikein.

Ap, varaa heti aika perheneuvolaan ja jos sinne on pitkä jono, niin pyydä ylimääräistä aikaa ihan neuvolaan, että saisit puhua jossakin tilanteestasi mahdollisimman pian. Mene yksin jos mies ei suostu. Ei kannata hätiköidä, mutta jatkossa miettisin myös sitä, että millainen tulevaisuus suhteella oikein on, jos mies ei ole halukas selvittämään ristiriitoja (ulkopuolisen avun voimin). Kaikissa suhteissa on joskus ongelmia, ja jos suhteen haluaa jatkuvan sellaisena, että molemmilla on hyvä olla, niistä ongelmista pitää voida puhua ja niitä pitää pystyä yhdessä ratkomaan. Älä mene anoppilaan jos et halua. Älä välitä ruikutusviesteistä. 

Meilläkin anoppi meni sekaisin kun meidän esikoinen, hänen ensimmäinen lapsenlapsensa syntyi. Tuttuja asioita tullut tässä. Vaikeaa se on tuoreena äitinä vetää rajoja. Meillä onneksi mies oli jo aiemmin joutunut vanhempiensa kontrolloivuuden ja takertuvuuden kanssa tappelemaan, ja napanuora oli jo aika hyvin katki. Mies sitten antoi palautetta, ja kyllä otettiin etäisyyttäkin muutamaksi kuukaudeksi. Sitten tilanne alkoi rauhoittua ja nykyään useampaa vuotta ja lasta myöhemmin tilanne on hyvä. Joskus on jotain ärsyttävää, mutta pienet asiat annetaan olla ja arvostetaan innokasta lastenvahtia.

Voi kuinka kurjaa.

Minulla on ollut vähän samanlaista oman äidin kanssa.

Hän näyttää pitävän itseään lasteni äitinä. Sanookin toisinaan itseään heille äidiksi.

Minua kohtelee kuin olisin vain joku lastenhoitaja.

Paitsi silloin kun kun kuvittelee olevansa siskoni. Ei, hänellä ei ole siskoa, eikä ole minullakaan. Tämä siskoilluusio saattaa johtua siitä, että hän tuli nuorena äidiksi ja on usein kuvittellut olevansa samaa ikäluokkaa kanssani.

Mikään kaveriäiti hän ei kuitenkaan ole koskaan ollut, vaan erittäin kontrolloiva.

Ja sitä roolia yrittää vieläkin pitää yllä. Ja yrittää siksi omia lapseni.

Koko tilanne on todella outo ja on johtanut välien kiristymiseen.

Tämä on todella hyvä ketju. Oman äitini käytös meni niin rajattomaksi, että lopetimme kaiken yhteydenpidon. Lapset estivät hänet kännyköistään jne. Sain viestejä, joissa äitini ilmoitti, että hänen tehtävänsä on pelastaa lapsemme meiltä vanhemmilta, jotka yritämme omia heidät. Ja että nämä meidän rajaa vetävät toimenpiteemme ovat asettaneet lapsemme riidan keskiöön, ja lapset tulee antaa isovanhemmille, jotta eivät joudu olemaan riidan keskiössä.

Tokikaan tätä ei tarkoiteta sillä lailla kirjaimellisesti, että isovanhemmat oikeasti ottaisivat vastuuta jostain, he haluavat vain olla ensisijaisia ja tärkeimpiä ihmisiä, jotka määräävät, miten meidän perheessä eletään. Me saamme kyllä hommata edelleen illallisen pöytään ja korjata jäljet, elleivät isovanhemmat ilmoita, että tänään lapset syövät heillä. Saamme myös ostaa vaatteet ja pestä pyykit. Mutta emme saa päättää, mitä teemme viikonloppuna tai minne lapset menevät huomenna koulun jälkeen, koska nämä päätökset kuuluvat kuulemma isovanhemmille.

Siis todellakin meitä syytetään siitä, että ”yritämme OMIA” omat lapsemme. Jotka siis oikeasti kuuluvat isovanhemmille!?

Olen nyt saanut syytöksiä ylireagoinnista ja niin edelleen, kun kaikki yhteydenpito on kokonaan jäissä, mutta tämä ketju vahvistaa käsitystäni, että olemme toimineet aivan oikein. Lasten ei ole hyvä joutua riidan kohteeksi, heitä pitää suojella sellaiselta. Ja pois pudotettavat ihmiset ovat nuo hullut vanhukset, emme me vanhemmat.

Minusta on myös tosi pelottavaa, miten avoimesti vanhempani lietsoivat esiteini-ikäisissä ja teini-ikäisissä lapsissa vihaa meitä vanhempia kohtaan. Tuohon ikään muutenkin kuuluu vanhempien kyseenalaistaminen, ei sitä pidä ulkopuolisten mennä pahentamaan. Ja jotenkin tosi karua, että oma äiti on yhtäkkiä se oman kasvatustyön pahin vihollinen. Sitä odottaisi, että omat vanhemmat tukisivat omaa lastenkasvatusta ja perhe-elämää.

On myös hämmentävää, miten sumeilematta he laittavat (tai yrittävät laittaa) lapset ”valitsemaan” heidän ja meidän vanhempien välillä. Sehän on lapselle kauhea stressin paikka.

Miksi näitä ilkeitä appivanhempia edelleen on niin paljon? Luulisi ihmisten jo oppineen, ettei alistamalla ja kiusaamalla synny mitään hyvää. Voisiko joku viisas kertoa, miten näiden kanssa selviää? Jos katkaiset välit, saat kantaa syyllisyyttä lopun ikää. Jos puoliso vierailee yksin lasten kanssa, appivanhemmat saa juuri haluamansa: perheen hajotettua ja miniän/ vävyn eristettyä. Jos jatkat tapaamista, saat jatkuvasti puolustautua ja lopulta olet ihan hajalla ja uupunut koko elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Onnellinen näinkin. kirjoitti:

En usko ihan ensilukemalta tätä juttua. Ei tulisi mieleen ottaa kenenkään vauvaa itselle. Jotenkin ylivedettyä kerrontaa. Kyllä uskon appivanhempien olevan täysipäisiä eikä heillä halua ottaa pientä vauvaa ap.ltä hoitoon. Kyllä anoppi äitinä ymmärtää, ettei siitä mitään tulisi. Eri asia nämä isommat lapset. Voisi olla lastenäidille ihan mielenterveyden takia parempi jos saisivat tavata sukuaan.

 Olen itse ollut kontroloivan miniän kanssa tukkanuottasilla Ei saanut vauvaa ottaa syliin edes samassa tilassa hänen olessa vieressä. Lasten  kanssa ei ole saanut olla kuin tunnin kuussa. Ei ole siis syntynyt vuosien aikana mitään kiintymyksen tunteita lapsenlapsiin.

Naapurini lapsilla ei ole lainkaan isovanhempia, joten olemme heille todella tärkeässä asemassa. Jokapäivä nämä lapset käy meillä ja teemme retkiä luontoon. Usein syömme meillä välipalat. Heidän vanhempansa töissä aika myöhään, joten olemme taatusti arvokkaita heille. Ihania pikkukoululaisia. Suku vain ihmettelee, kun meillä ei ole yhteyttä omiin lapsenlapsiin. Kerron aina, ettei miniä ole koskaan meitä halunnut omaksi suvukseen ja tehnyt selväksi sen. Olen tyytyväinen kuitenkin, että miniä selviää arjestaan ilman meitä. 

tää kuulostaa ihan mun anopin kertomalta...

Joka kerta saan kuulla kieltäväni anoppia pitämästä lasta sylissä tai jos ei olla joka viikko kylässä niin syytetään ettei anneta koskaan nähdä lasta.

Anoppi toki unohtaa ettei itse koskaan kysy mitä lapselle kuuluu, tai ole muuten kiinnostunut lapsesta. Kun anopin luona käydään lapsen kanssa niin anoppi tuijottaa puhelinta/telkkaria eikä lapsi voisi anoppia vähempää kiinnostaa, mutta miniähän se on kuka kieltää olemasta isoäiti lapselle. Vauvana ei kertakaan ottanut lasta syliin ei vaikka olisi lasta syliin tarjottu, mutta miniähän toki tässä on se ilkeä ihminen kuka kieltää anoppia olemasta isoäiti lapselle.

Anoppi myös muistaa säännöllisesti haukkua milloin milläkin tavalla ja osoittaa etten ole hänen pojalleen sopiva. Lapsi pitäisi kuitenkin säännöllisesti saada yökylään vaikka anoppia ei ole koskaan kiinnostanutkaan luoda suhdetta lapseen ja illat menee dokatessa.

Ihan syystäkin en ole missään tekemisissä anopin kanssa ja mies käy kylässä lapsen kanssa silloin kun anoppi ehkä osaa laittaa edes hetkeksi korkin kiinni.

Aika kylmäävää ettei ole syntynyt kiintymyksen tunteita lapsenlapsiin tuolla lainaamallasi mummolla.

Itse en ole mummo, mutta hurahdin kyllä veljeni lapseen niinkuin joku mummo 😂 ja ikäni puolesta voisin mummo ollakin.

Kylässä kun käydään niin pidän sylissä ja leikin hänen kanssaan jos se vanhemmille sopii. Kysymättä en edes yritä, sillä en voi tietää häiritsisikö se jollain tavalla heidän arkeaan (esim vauva piristyy liikaa ja yöunet kärsii tai ruokailu ei onnistu).

Ihastuin veljeni lapseen ihan heti kun hän syntyi, enkä voisi kuvitella tilannetta ilman tunnesidettä vaikka ei tavata kovin usein.

Ihan samalla tavalla veljelläni on lämmin tunneside lapsiini vähäisistä tapaamisista huolimatta.

Jotenkin sitä kuvittelisi että lapsenlapseen tunneside on vielä vahvempi kuin siskon/veljen lapseen.