Kun läheinen ystävä alkaa seurustella, ja unohtaa sinut täysin, onko se ok?

Tämä ihan varmasti ei ole normaali. Mä en vaan taju miten jotkut menettää niitten elemänsä sen takia että alkaa ole parisuhteessa.

On.

Sama tilanne täällä. Mietin että kai se ystävä siitä tokenee kun pahin alkuhuuma on mennyt ohi, antaa varmaan sitten kuulua jotain itsestään. Jos nyt ei pariin kuukauteen mitään kuulu, niin katsotaan sitten uudestaan. En oikein jaksaisi enää olla meillä se ystävyyttä ylläpitävä voima.

Kyllä. Nuoruus on nyt ohi, ja parisuhteen varaan rakennetaan elämä, ei kavereiden. Miltä susta olisi tuntunut lapsena, jos kaverit olisivat olleet iskälle ja äidille tärkeämpiä kuin oma perhe?

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne täällä. Mietin että kai se ystävä siitä tokenee kun pahin alkuhuuma on mennyt ohi, antaa varmaan sitten kuulua jotain itsestään. Jos nyt ei pariin kuukauteen mitään kuulu, niin katsotaan sitten uudestaan. En oikein jaksaisi enää olla meillä se ystävyyttä ylläpitävä voima.

Minusta ei tunnu hyvältä "odotella" ystävän tokenemista. Kai hänkin ymmärtää sitten, että olen keksinyt muuta puuhaa ja uusia ihmisiä, miksi olisin häntä varten jos hänkään ei ole enää minua varten.... Tuo nyt kärjistetysti sanottu, mutta mielestäni tällä ikää seurustelun ei kannattaisi antaa mennä siihen pisteeseen, että kaikki muu ennenniintärkeä unohdetaan.

On ihan normaalia elämän kiertokulkua, että muuttuva elämäntilanne vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Nuoruus on nyt ohi, ja parisuhteen varaan rakennetaan elämä, ei kavereiden. Miltä susta olisi tuntunut lapsena, jos kaverit olisivat olleet iskälle ja äidille tärkeämpiä kuin oma perhe?

Juu, tässä tilanteessa toki olemassaolevat lapsetkin ovat unohtuneet, kun on pitänyt viettää parisuhteen laatuaikaa... Miltähän niistä lapsista tuntuu, kun kummallekin vanhemmalle uudet suhteet ovat elämän tärkeimmät asiat?

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia elämän kiertokulkua, että muuttuva elämäntilanne vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin. 

Näinhän se menee. Mutta jos on valmis luopumaan kaikesta olemassaolevasta, niin silloin pitää hyväksyä sekin, että ne olemassaolleet eivät odottele sitä hetkeä, kun huumasta havahdutaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koko kesänä kysynyt mitä kuuluu, ja hänenkin kuulumiset tulee tietooni kautta rantain. Jokunen turha viesti vaihdettu. Ennen olin elämässä tukena kaikki vaikeat ajat, ja luulin että oltiin tosi läheisiä. Mutta näköjään, uusi mies, uudet kuviot. Ikääkin yli 40.

Olen antanut olla, ja tuntuu, etten ole olemassa enempää sittenkään kun suhde haalistuu, kun ei edes kuulumiset kuukausiin kiinnosta. Mitä te tekisitte?

Minä jätin yhden ystävän aloitettuani suhteen, kun tämä ystävä koko ajan silloin valitti siitä, että parisuhteessa ovat vain sellaiset ihmiset, jotka ovat läheisriippuvaisia eivätkä osaa olla yksin... Ei ole tullut tätä ystävää ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koko kesänä kysynyt mitä kuuluu, ja hänenkin kuulumiset tulee tietooni kautta rantain. Jokunen turha viesti vaihdettu. Ennen olin elämässä tukena kaikki vaikeat ajat, ja luulin että oltiin tosi läheisiä. Mutta näköjään, uusi mies, uudet kuviot. Ikääkin yli 40.

Olen antanut olla, ja tuntuu, etten ole olemassa enempää sittenkään kun suhde haalistuu, kun ei edes kuulumiset kuukausiin kiinnosta. Mitä te tekisitte?

Minä jätin yhden ystävän aloitettuani suhteen, kun tämä ystävä koko ajan silloin valitti siitä, että parisuhteessa ovat vain sellaiset ihmiset, jotka ovat läheisriippuvaisia eivätkä osaa olla yksin... Ei ole tullut tätä ystävää ikävä.

No ei ole kyse tälläisestä. Olen itsekin parisuhteessa. Olisi vaan kiva, jos edes joskus osottaisi että minunkin kuulumiset kiinnostaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Nuoruus on nyt ohi, ja parisuhteen varaan rakennetaan elämä, ei kavereiden. Miltä susta olisi tuntunut lapsena, jos kaverit olisivat olleet iskälle ja äidille tärkeämpiä kuin oma perhe?

Juu, tässä tilanteessa toki olemassaolevat lapsetkin ovat unohtuneet, kun on pitänyt viettää parisuhteen laatuaikaa... Miltähän niistä lapsista tuntuu, kun kummallekin vanhemmalle uudet suhteet ovat elämän tärkeimmät asiat?

En tiennyt että kyse on näistä tapauksista... luulin että puhutaan (tulevasta) alkuperäisestä perheestä.

Ihan normaalia mielestäni. En väitä, että näin sen pitäisi mennä, mutta näin se vaan hyvin usein menee.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihan varmasti ei ole normaali. Mä en vaan taju miten jotkut menettää niitten elemänsä sen takia että alkaa ole parisuhteessa.

Onko tämä ap:n kirjoittama? Hoonolla soomella hämäykseksi?

Ymmärrän oikein hyvin, että kun aloittaa uuden suhteen siihen menee paljon aikaa ja halutaan olla sen uuden rakkaan kanssa suurin osa ajasta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että unohdetaan ystävät kokonaan ja jätetään muu elämä kokonaan. Yleensä nämä sitten suhteen akipäiväistyttyä tai loputtua kokonaan valittavat, kun ei ole enää kavereita ja ovat muina miehinä palaamassa takaisin ystäväksi, vaikka aiemmin ei ystävät kiinnostaneet pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia elämän kiertokulkua, että muuttuva elämäntilanne vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin. 

Näinhän se menee. Mutta jos on valmis luopumaan kaikesta olemassaolevasta, niin silloin pitää hyväksyä sekin, että ne olemassaolleet eivät odottele sitä hetkeä, kun huumasta havahdutaan.

Odottaako ap ystävä sitä?

Tuo parisuhde tuo uusia ystäviä ystävänkin elämään ja kun tuo parisuhde päättyy päättyy jokunen näistäkin suhteissaa. Ystävä kokee saman kiertokulun.

Ap tilannetta kutsutaan elämäksi. Nyt on ap käsissä antaako hän ystävän palata, kun se huuma haihtuu. Kyllä minä olen antanut ystäville tilaa elää sitä omaa elämään. Ei tämä tarkoita, että istutaan keinutuolissa odottamassa vaan eletään sitä omaa tasapainoista arkea työn, ystävinen ja harrastusten parissa.

Kaverini tekee tuota. Hän rakastuu niin mahdottomasti, että unohtaa kaiken muun.

Itse pidän säännöllisesti yhteyttä ystäviin uudesta kumppanista huolimatta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On ihan normaalia elämän kiertokulkua, että muuttuva elämäntilanne vaikuttaa myös muihin ihmissuhteisiin. 

Näinhän se menee. Mutta jos on valmis luopumaan kaikesta olemassaolevasta, niin silloin pitää hyväksyä sekin, että ne olemassaolleet eivät odottele sitä hetkeä, kun huumasta havahdutaan.

Odottaako ap ystävä sitä?

Tuo parisuhde tuo uusia ystäviä ystävänkin elämään ja kun tuo parisuhde päättyy päättyy jokunen näistäkin suhteissaa. Ystävä kokee saman kiertokulun.

Ap tilannetta kutsutaan elämäksi. Nyt on ap käsissä antaako hän ystävän palata, kun se huuma haihtuu. Kyllä minä olen antanut ystäville tilaa elää sitä omaa elämään. Ei tämä tarkoita, että istutaan keinutuolissa odottamassa vaan eletään sitä omaa tasapainoista arkea työn, ystävinen ja harrastusten parissa.

Juu, ymmärrän tilanteen kyllä. Elämä muuttuu ja on nyt erilaista. Surettaa se, kuinka tärkeää oli silloin, kun HÄNELLÄ oli vaikeaa, sitten kun elämä onkin hyvää, niin tämä suurin tuki saa unohtua. Ehkä siksi koen katkeruutta, enkä välttämättä ole valmiina olemaan ystävä enää seuraavissa murheissa. Kyllä, jatkan omaa elämää ja olen koko ajan jatkanutkin. En pyytele, odottele, enkä enää edes kysy kuulumisia. Kun ei tämä ole enää vastavuoroista, kun kuvioissa on tämä mies.

ap

Minä en IKINÄ ole jättänyt ystäviä yhdenkään miehen takia enkä jätä. Toki elämä voi olla joskus sen verran kiireistä, ettei aina ehdi joka paikkaan, mutta kyllä minä tapaan ystäviä kuukausittain ja myös viestittelen ja soittelen. Mieskin tapaa kavereitaan yhtä usein. Monesti myös nähdään yhdessä miehen kanssa minun kavereitani ja heidän miehiä, kuin myös miehen kavereita ja heidän tyttöystäviä ja vaimoja jne. Itselle ainakin ystävät ovat tärkeitä ja läheisiä.

Vierailija kirjoitti:

Kaverini tekee tuota. Hän rakastuu niin mahdottomasti, että unohtaa kaiken muun.

Itse pidän säännöllisesti yhteyttä ystäviin uudesta kumppanista huolimatta. 

Minäkin pitäisin, JOS hän edes JOSKUS osottaisi kiinnostusta minun kuulumisia kohtaan tai jaksaisi kertoa edes omiaan. Miehestäkin kuulin muualta kuin häneltä, ja kun kysyin aiheesta niin sanoi että olisi kertonut sitten joskus ettei siitä nyt kannata vetää hernettä nenään.... ja me olimme siis TODELLA läheisiä ennen. Siksi tämä muutos on valtava, tunne etten olekaan yhtään mitään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Minä en IKINÄ ole jättänyt ystäviä yhdenkään miehen takia enkä jätä. Toki elämä voi olla joskus sen verran kiireistä, ettei aina ehdi joka paikkaan, mutta kyllä minä tapaan ystäviä kuukausittain ja myös viestittelen ja soittelen. Mieskin tapaa kavereitaan yhtä usein. Monesti myös nähdään yhdessä miehen kanssa minun kavereitani ja heidän miehiä, kuin myös miehen kavereita ja heidän tyttöystäviä ja vaimoja jne. Itselle ainakin ystävät ovat tärkeitä ja läheisiä.

Minä oon samanlainen. Siksi kai hämmentynyt tästä.

ap