Kun läheinen ystävä alkaa seurustella, ja unohtaa sinut täysin, onko se ok?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Nuoruus on nyt ohi, ja parisuhteen varaan rakennetaan elämä, ei kavereiden. Miltä susta olisi tuntunut lapsena, jos kaverit olisivat olleet iskälle ja äidille tärkeämpiä kuin oma perhe?

Kyllä ainakin minun elämääni kuuluu myös ystävät. Kukaan ei varmasti laita ystäviä perheen edelle, mutta ei niitä ystäviä pidä unohtaa, jos/kun alkaa perhettä perustaa. Sinulla ei ilmeisesti ole läheisiä ystäviä.

Minusta aika normaalia. Yleensä kestää noin vuoden jossa ajassa suhde vakiintuu tai rikkoutuu ja silloin sitten ollaan taas enemmän yhteyksissä kaveriehin. Kyllä ystävälle pitää antaa tilaa uudelle suhteelle. Odottapas vaan kun ystäväsi perustaa perheen, silloin ne ystävät katoavat perhe-elämään 1-3 vuodeksi! Oletko AP kysynyt itse mitä kaverillesi kuuluu? Tavattaisiinko?  Etkä vain odota marttyyrinä että ystäväsi olisi sinuun yhteydessä? Taidat olla ystäväsi uudelle miehelle mustasukkainen ja kohdistat tämän ystävääsi?  AP sinun ystävyytesi punnitaan silloin kun ystäväsi rupeaa olemaan sinuun enemmän yhteyksissä. Hyvät ystävyyden kestävät juuri sen takia että ystävykset tukevat toisiansa sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne täällä. Mietin että kai se ystävä siitä tokenee kun pahin alkuhuuma on mennyt ohi, antaa varmaan sitten kuulua jotain itsestään. Jos nyt ei pariin kuukauteen mitään kuulu, niin katsotaan sitten uudestaan. En oikein jaksaisi enää olla meillä se ystävyyttä ylläpitävä voima.

Minusta ei tunnu hyvältä "odotella" ystävän tokenemista. Kai hänkin ymmärtää sitten, että olen keksinyt muuta puuhaa ja uusia ihmisiä, miksi olisin häntä varten jos hänkään ei ole enää minua varten.... Tuo nyt kärjistetysti sanottu, mutta mielestäni tällä ikää seurustelun ei kannattaisi antaa mennä siihen pisteeseen, että kaikki muu ennenniintärkeä unohdetaan.

Ei se minustakaan hyvältä tunnu. Meillä oli kesäksi tämän vanhan ystäväni kanssa suunnitelmia, ja hänen oli tarkoitus ottaa yhteyttä minuun kunhan hänen aikataulunsa selviävät. No, eipä ole kuulunut yhteydenottoa. Kysyin varovasti kuukausi sitten, että mitä kuuluu, ja sain tietää että nyt on uusi mies kiikarissa. Silloin heitin toivoni näiden yhteisten suunnitelmien toteutumisesta tämän kesän aikana. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut unohdetaan kiinnostavamman ihmissuhteen takia.

Alan olla jo kyllästynyt olemaan meistä se ainoa, joka yrittää ylläpitää normaalia yhteydenpitoa. On minullakin parisuhde ja onneksi myös muita kavereita, en siis ole mikään yhdessä ystävässä roikkuja. Mutta olisihan se nyt mukavaa tulla itsekin joskus huomioiduksi. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että kyseessä on vanhin ja rakkain lapsuudenystäväni. En minä voi vain heivata häntä pois elämästäni, vaikka hän joskus loukkaakin minua käytöksellään. Siispä annan vain olla.

Ihan normaalia. Rakastuessaan ihminen ei pysty, jaksa tai halua keskittyä muihin ihmisiin kuin rakastettuunsa. Ap:n viestissä särähti sanat "pari turhaa viestiä". Eipä ap osaa iloita ystävänsä puolesta ja taitaa olla kateellinenkin.

Ei tietenkään ole ok. Käännä lehteä ja jatka eteenpäin niin kuin ystäväsi on jo tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ihan varmasti ei ole normaali. Mä en vaan taju miten jotkut menettää niitten elemänsä sen takia että alkaa ole parisuhteessa.

Onko tämä ap:n kirjoittama? Hoonolla soomella hämäykseksi?

Ehkä uussuomalainen, joka haluaa harjoitella uuden maan keltä?

Meillä ja lähipiirissä ystävät on tiivis osa lähipiiriä. Lapsille esim mun parhaat ystävät on yhtä läheisiä kuin tädit ja sedät.

Meillä kyläillään viikottain, se on osa arkea. Hengaillaan yhdessä vaikka ollaan jo kolmekymppisiä.

Lomamatkoille yleensä lähdetään isommilla porukoilla. Ym ym

Nuorempana oli pari kaveria jotka unohti kaiken muun elämän poikaystävän astuttua kuvioihin. Toinen on sen poikaystävänsä kanssa edelleen, no mitä, ollut jonkun vähän alle 15 vuotta. Vaihdettiin kuulumisia viimeksi reilu u vuosi sitten k marketin kassajonossa.

Toinen erosi jo parin vuoden sisällä poikaystävästään ja ihmetteli kun kaikki eivät juossseet hänen luokseen lohduttamaan, kun ei ollut reiluun vuoteen laittanut oma aloitteisesti i yhtäkään viestiä tai soittanut puhelua. Kumma juttu. Myöhemmin sitten oltiin lähinnä sellaisia hyvänpäiväntuttuja.

Vierailija kirjoitti:

Ihan normaalia. Rakastuessaan ihminen ei pysty, jaksa tai halua keskittyä muihin ihmisiin kuin rakastettuunsa. Ap:n viestissä särähti sanat "pari turhaa viestiä". Eipä ap osaa iloita ystävänsä puolesta ja taitaa olla kateellinenkin.

Mitä!? En minä ainakaan ole kadottanut muuta maailmaa ympäriltäni rakastuessani :D jotenkaan ei kuulosta ihan normaalilta, jos näin käy.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koko kesänä kysynyt mitä kuuluu, ja hänenkin kuulumiset tulee tietooni kautta rantain. Jokunen turha viesti vaihdettu. Ennen olin elämässä tukena kaikki vaikeat ajat, ja luulin että oltiin tosi läheisiä. Mutta näköjään, uusi mies, uudet kuviot. Ikääkin yli 40.

Olen antanut olla, ja tuntuu, etten ole olemassa enempää sittenkään kun suhde haalistuu, kun ei edes kuulumiset kuukausiin kiinnosta. Mitä te tekisitte?

Noin se vaan menee ap. Tiedät sen itse sitten kun löydät miehen jota rakastat. Se vaan menee kaikkien ystävienkin ohi ja niin sen pitääkin mennä. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta aika normaalia. Yleensä kestää noin vuoden jossa ajassa suhde vakiintuu tai rikkoutuu ja silloin sitten ollaan taas enemmän yhteyksissä kaveriehin. Kyllä ystävälle pitää antaa tilaa uudelle suhteelle. Odottapas vaan kun ystäväsi perustaa perheen, silloin ne ystävät katoavat perhe-elämään 1-3 vuodeksi! Oletko AP kysynyt itse mitä kaverillesi kuuluu? Tavattaisiinko?  Etkä vain odota marttyyrinä että ystäväsi olisi sinuun yhteydessä? Taidat olla ystäväsi uudelle miehelle mustasukkainen ja kohdistat tämän ystävääsi?  AP sinun ystävyytesi punnitaan silloin kun ystäväsi rupeaa olemaan sinuun enemmän yhteyksissä. Hyvät ystävyyden kestävät juuri sen takia että ystävykset tukevat toisiansa sekä hyvinä että huonoina aikoina.

Aikalailla yksipuolista on tuki, jos minun pitää tukea sairastumiset, vaikea ero ja rankat vuodet, ja ymmärtää uusi rakkaus ja onni, jolloin minulle ei ole ollenkaan aikaa. Kiinnostaisiko minun elämäni ikinä?

Olen todellakin kysellyt mitä kuuluu, mutta kun sekin on ollut jo jonkin aikaa aivan yksipuolista, niin ei kiinnosta enää. Ehkä se on sitten mustasukkaisuutta jonkun mielestä, mutta odotin vaan että jotenkin muistaisi ne menneetkin ajat eikä toinen unohdu heti kun itselle tulee uusi tärkeämpi ihminen elämään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne täällä. Mietin että kai se ystävä siitä tokenee kun pahin alkuhuuma on mennyt ohi, antaa varmaan sitten kuulua jotain itsestään. Jos nyt ei pariin kuukauteen mitään kuulu, niin katsotaan sitten uudestaan. En oikein jaksaisi enää olla meillä se ystävyyttä ylläpitävä voima.

Minusta ei tunnu hyvältä "odotella" ystävän tokenemista. Kai hänkin ymmärtää sitten, että olen keksinyt muuta puuhaa ja uusia ihmisiä, miksi olisin häntä varten jos hänkään ei ole enää minua varten.... Tuo nyt kärjistetysti sanottu, mutta mielestäni tällä ikää seurustelun ei kannattaisi antaa mennä siihen pisteeseen, että kaikki muu ennenniintärkeä unohdetaan.

Ei se minustakaan hyvältä tunnu. Meillä oli kesäksi tämän vanhan ystäväni kanssa suunnitelmia, ja hänen oli tarkoitus ottaa yhteyttä minuun kunhan hänen aikataulunsa selviävät. No, eipä ole kuulunut yhteydenottoa. Kysyin varovasti kuukausi sitten, että mitä kuuluu, ja sain tietää että nyt on uusi mies kiikarissa. Silloin heitin toivoni näiden yhteisten suunnitelmien toteutumisesta tämän kesän aikana. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun minut unohdetaan kiinnostavamman ihmissuhteen takia.

Alan olla jo kyllästynyt olemaan meistä se ainoa, joka yrittää ylläpitää normaalia yhteydenpitoa. On minullakin parisuhde ja onneksi myös muita kavereita, en siis ole mikään yhdessä ystävässä roikkuja. Mutta olisihan se nyt mukavaa tulla itsekin joskus huomioiduksi. Vielä vaikeammaksi asian tekee se, että kyseessä on vanhin ja rakkain lapsuudenystäväni. En minä voi vain heivata häntä pois elämästäni, vaikka hän joskus loukkaakin minua käytöksellään. Siispä annan vain olla.

Kuulostaa tutulta. Meilläkin oli suunnitelmia. Reissukin suunnitteilla. En ole viitsinyt asiasta enää mainita, koska oletan, etten kelpaa reissukaveriksi. Enkä mihinkään muuhunkaan. Miksi se olisi minun tehtäväni kysyä koska sopisi nähdä? Tai kuulumisia? olen varmasti aikanani niin paljon sitä tehnyt, etten jaksa yksipuolisesti. En minäkään häntä heivaa, en vain ole enää aktiivinen. Ja jos se tarkoittaa ettei hänestä silloin kuulu ollenkaan, niin silloinhan kiinnostusta ei minua nähdä enää ole.

ap

Samalla tavalla toimi leskivanhempani. Menetin siis yhdellä iskulla molemmat vanhemmat. Ilmeisesti kiimahuurut on nyt vähentymään päin muutaman vuoden jälkeen, koska yhteydenottoja on alkanut tulemaan. Harmi ettei mulla ole enää aikaa ja mielenkiintoa tavata. Toivottavasti nykyinen puoliso pysyy hengissä ja hoitamassa hamaan loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole koko kesänä kysynyt mitä kuuluu, ja hänenkin kuulumiset tulee tietooni kautta rantain. Jokunen turha viesti vaihdettu. Ennen olin elämässä tukena kaikki vaikeat ajat, ja luulin että oltiin tosi läheisiä. Mutta näköjään, uusi mies, uudet kuviot. Ikääkin yli 40.

Olen antanut olla, ja tuntuu, etten ole olemassa enempää sittenkään kun suhde haalistuu, kun ei edes kuulumiset kuukausiin kiinnosta. Mitä te tekisitte?

Noin se vaan menee ap. Tiedät sen itse sitten kun löydät miehen jota rakastat. Se vaan menee kaikkien ystävienkin ohi ja niin sen pitääkin mennä. 

Olen rakastunut. Monestikin. Kumma, mutta en lopeta täysin muiden näkemistä, vaan ystävät pysyy elämässä vaikka seurustelisin. ja mitä elämässä nähnyt, moni ystävyys kestää pitempään kuin parisuhde. Kaksi parasta ystävääni on olleet ystäviäni 30-40 vuotta. Kaikki ystävyydet siis eivät jää vaikka seurustelisi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Samalla tavalla toimi leskivanhempani. Menetin siis yhdellä iskulla molemmat vanhemmat. Ilmeisesti kiimahuurut on nyt vähentymään päin muutaman vuoden jälkeen, koska yhteydenottoja on alkanut tulemaan. Harmi ettei mulla ole enää aikaa ja mielenkiintoa tavata. Toivottavasti nykyinen puoliso pysyy hengissä ja hoitamassa hamaan loppuun saakka.

JUURIKIN NÄIN!!!! ystäväni ei jaksa kovinkaan välittää edes omista lapsistaan. Koska mies ja oma onni.

ap

No ei kaikki edes tokene. Ystäväni aloitti seurustella 6 vuotta sitten, jäi ystävät ja harrastukset eikä ne ole palanneet elämään. Harrastaa sitä mitä mieskin, menee minne mieskin. 2 vuotta ollaan yritetty tavata illanitujaisten merkeissä, kerran jo saatiin lapsenvahdit yms ja nämä perui kun miestä väsytti. Kerran ystävä kutsui luokseen kun mies lähti toiselle puolelle Suomea. Omasta mielestään hänellä on maailman paras parisuhde, minun parisuhdetta arvostelee avoimesti, meillä on molemmilla yhteisen perheen ja elämän lisaksi omaakin sisältöä kuten harrastukset.

Ollaan edelleen tekemisissä mutta vain puhelimen välityksellä vaikka välimatkaa on vain muutama kilometri. En edes yritä enää tavata eikä hänelläkään ole siihen näköjään intoa. Juuri tässä kirjoittaessa muuten tajusin että hänen ahkera viestittely voi johtua yksinäisyydestä jota lievittää noin, ehkä se hänelle korvaa ystävien kanssa vietetyn ajan. Mutta ei tämä näin voi jatkua. Olen ehkä ainut enää jäljellä mutta en minäkään mikään tilapäisystävä halua olla. Hälle näkyy riittävän vain miehensä niin olkoot sitten niin.

Eräs kaverini löysi kumppaninsa reilu vuosi sitten, eikä olla nähty sen jälkeen. Yritin alkuun kovasti että oltaisiin menty porukalla syömään tai muuten vietetty aikaa yhdessä että olisin tutustunut tähän ihmiseen, mutta sitten kaveri tokaisi että en ole esittelykelpoinen :'D Muutenkin tuli jotain ihme uhriutumista, kuinka kuulemma olen vienyt kaverilta aikaa ja estänyt parisuhteiden muodostumisen aikaisemmin, vaikka todellisuudessa tämä tyyppi olisi maannut vain kotona ellen minä ja eräs yhteinen ystävämme olisi keskineet meille kaikille yhteistä tekemistä. Nykyään ei pidä juuri yhteyttä keneenkään ellei tarvitse apua johonkin, kauttarantain olen kuullut että on uusi asunto ja perheenlisäystäkin tulossa. Onnea vaan heille.

Minulla on hävinnyt ystäväpiiristä 4 ystävää (nuoruudesta alkaen) seurustelu/avioliiton takia.

Yksi ei ikinä palannut. Toiseen lopetin yhteydenpidon, jäin odottamaan milloin hän seuraavan kerran ottaa yhteyttä. Tavattiin 12 vuoden päästä sattumalta. Itkien tuli vastaan ja sanoi, että olisi halunnut ottaa yhteyttä, mutta ei sitten enää kehdannut, kun oli jo aikaa kulunut. Nyt pidetään jonkin verran yhteyttä. Katsomaan miten kehittyy. On niin pitkä historia takana, että kiva olisi ainakin joskus tavata. :-) Kahden viimeisen kanssa ollaan FB-tuttuja. Muutaman kerran ollaan tavattu. Sydänystäviksi ei meistä enää ole, mutta kavereita ollaan varmasti jatkossakin.

Joka kerran on kirpaissut, mutta eihän tuolle mitään voi. No onneksi on tullut uusia ystäviä tilalle.

Kiva että en ole yksin asian kanssa. Tottakai surettaa menettää hyvä ystävä, mutta mitä se ymmärtäminen auttaa. Montako vuotta ystävän kuuluu odottaa yhteydenottoa? Onko sellainen enää ystävä joka ei pidä koskaan yhteyttä, ei kerro yhtään mitään eikä kysy kuulumisia ikinä?  Kyllä aina on mahdollisuus tilanteen muuttua, en ole mitenkään ehdoton, mutta mielestäni ei ole minun tehtävä olla innoissaan odottamassa kun ja jos nyt sattuu heräämään kuplastaan. Mies on sen verran vanha, että tuskin tässä kymmentäkään vuotta tarvisi odottaa :D

Mitä on ystävyys jos sen voi unohtaa aina kun löydät "paremman" ihmisen elämääsi?

Se, että sanotaan hyvän ystävyyden kestävän kaiken, vaatii kyllä mielestäni sen, ettei ystävää hylätä niin hyvinä kuin vaikeinakaan aikoina. Jos ystävä elää vaan omaa onneaan, niin tämä toinen osapuoli voi elää elämänsä rankinta aikaa. Onko silloin oikein että rakastunut on unohtanut ystävänsä täysin? Ei ole. Kyllä rakkaista pitää osata pitää huoli myös oman huumansa keskellä. Jos ei osaa, kertonee ihmisestä.

Laita viestiä ja kysy tehdäänkö jotakin yhdessä.

Älä ole mustasukkainen marttyyri...