Kun läheinen ystävä alkaa seurustella, ja unohtaa sinut täysin, onko se ok?

Kelpaat vaan avuksi ja tueksi kun on paha päivä. Nyt kun elämä hymyilee niin sinua ei tarvita mihinkään.

Riittääkö tämä sinulle?

Mun lähipiirissä yhteen ystävään välit menivät siksi, että tämä ystis ei hyväksynyt uutta suhdetta. Ei nähnyt kertakaikkiaan mitään positiivista siinä suhteessa. Jos seurustelevan maailma on kuitenkin hyvin pitkälti se uusi parisuhde ja sen kuulumiset, niin mitä silloin voi omasta elämästään toiselle jakaa? Kaunis ilma tänään, niinkö?

Itsellä on yksi kaveri, joka aikoinaan suuttui kun aloin seurustella ja väitti että vietän liikaa aikaa mieheni kanssa. Vähintään kerran viikossa näin kavereita, mikä on ihan tarpeeksi.

No, mulla on mies vaihtunut välissä ja nykyisen kanssa ollaan vielä vähemmän kiinni toisissamme, mutta auta armias tätä kaveria ja hänen miestään. Kaikki tehdään yhdessä, jos kaveria koitan kysyä YKSIN kahville "joo me tullaan viideltä" tai "ei me nyt päästä kun Mikolla on asia x". Mies tulee mukana aina, vaikka kyseessä olisi meidän kaveriporukan tapaaminen ilman puolisoja.

Niin se kelkka voi kääntyä. en jaksa liiaksi ärsyyntyä, kun kaverin puoliso on kuitenkin mukava ihminen ja tullaan hänen kanssaan hyvin juttuun, välillä vaan huvittaa tuo meno ettei edes roskapussia voi viedä ilman sitä toista ja kaikki meno pitää suunnitella niin että yhdessä mennään ja jos toinen ei pääse niin molemmat jää kotiin. Liekö ne sitten niin mustasukkaisia toisistaan vai mikä tossa on takana.

Vierailija kirjoitti:

Mitä on ystävyys jos sen voi unohtaa aina kun löydät "paremman" ihmisen elämääsi?

Se, että sanotaan hyvän ystävyyden kestävän kaiken, vaatii kyllä mielestäni sen, ettei ystävää hylätä niin hyvinä kuin vaikeinakaan aikoina. Jos ystävä elää vaan omaa onneaan, niin tämä toinen osapuoli voi elää elämänsä rankinta aikaa. Onko silloin oikein että rakastunut on unohtanut ystävänsä täysin? Ei ole. Kyllä rakkaista pitää osata pitää huoli myös oman huumansa keskellä. Jos ei osaa, kertonee ihmisestä.

Olen samaa mieltä, että kertoo ihmisestä, jos häntä kiinnostaa seura ja ystävän tuki vain silloin, kun hänellä itsellään on vaikeaa. Minulla myös pitkä ystävyyssuhde on loppunut siihen, että ystävällä ei ollut aikaa minulle juuri koskaan, kun oli edellisessä liitossa. Lähinnä silloin, jos mies ja lapset olivat jossain muualla. Silloinkin hänen piti mainita erikseen, että nyt sopisi kun hän on muuten ihan yksin. Tuosta liitosta tuli ero ja hän ilmeisesti oletti, että olen hänen tukenaan koko ajan ja pidän seuraa, ettei hänen tarvitse olla yksin. En pystynyt tuohon, kun oli niin kiireinen ajankohta elämässäni, eikä muutenkaan niin kauheasti innostanut enää, kun oli torjunut minun ehdotukseni niin moneen kertaan vuosien ajan. Sama juttu kuin ap:lla, ei ollut kiinnostanut minun asiani ja kuulumiseni muutenkaan häntä moneen vuoteen. Mutta silti loukkaantui siitä, että en ollut hänen tukenaan, kun hänellä oli vaikeaa. Nyt hänellä on uusi mies ja on kuulemani mukaan hylännyt kaikki muutkin kaverit, kun haluaa olla vain uuden miehen kanssa, muulle ei ole aikaa. Joskus yritin ehdottaa tapaamista pitkän ajan kuluttua, mutta kun hän moneen kertaan siirsi tapaamista ja ilmoitti, että ehtii tavata minua vajaan tunnin ajan, ajattelin, että antaa olla. Hän ilmeisesti tarvitsee ystävien seuraa vain silloin, kun hänellä ei ole miestä. Minusta tällainen käytös on kaukana vastavuoroista ystävyydestä. Mielestäni ei voi ajatella, että ystävät odottavat ikuisesti yhtä uskollisena kuin aina, jos itse ei pidä yhteyttä tai ole kiinnostunut pitämään ystävyyssuhdetta elossa millään tavalla.

Ap:lle tsemppiä! ikävältä tuntuu, mutta ei näissä tilanteissa taida olla muuta ratkaisua kuin on vaan mentävä eteenpäin ja jätettävä tällaiset ihmiset pois omasta elämästä.