Tylyä kohtelua lasta kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?

Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.

Totta, ei ketään auttaisi. Mutta voisit ainakin olla se yksi hyvä ihminen lapsen elämässä ja antaa tukea hänelle. Toisin kuin nyt, sut on lempattu.

Höpöhöpö. Se, että kävin satunnaisesti tapaamassa heitä ei varmasti ollut merkittävämpää kuin se periaatteelinen teko jolla irtisanouduin täysin henkisen väkivallan käytöstä pientä lasta kohtaan. Ja sain muitakin ajattelemaan asiaa.

Älkää jaksako nyt. En olis voinut sitä lasta katsoa silmiin, jos en olisi tehnyt mitään konkreettista auttamista. Joku satunnainen leikkihetki ei pelasta yhtään mitään, jos lapsen jokapäiväinen ympäristö on tuhoisa.

Totta. Mutta tiedätkö heidän elämästä nykyisellään, onko samanlaista edelleen? Jos sama meno jatkuu, olisi selkeä lasun paikka.

Miksi pysyä väleissä tollasten ihmishirviöiden kanssa? Jos äiti ei kestä kritiikkiä, niin ap:n tapauksessa myös lasua kehiin. Mitä muutakaan voi tehdä ulkopuolisena?

Mikään ihmissuhde ei voi korvata sitä mitä lapsi menettää kun oma äiti hylkää henkisesti. Hetken helpotusta voi kummin tms. syli tuoda, mutta se ei korjaa tilannetta, vaan lapsi edelleen elää ahdistavassa ja surullisessa tilanteessa. Ehkä pelottavassakin.

Kyllä mä sinuna ap sanoisin ihan suoraan, että ahdistaa katsoa vierestä, kun ennen niin lämmin käytös poikaansa kohtaan on muuttunut kylmäksi uuden miehen myötä. Se poika ansaitsee rakkautta, ja mieluiten ihan sitä ehtaa äidin rakkautta. Ystävän huomautus voi loukata, mutta sisään saattaa jäädä kytemään se ajatuksen siemen, että teenkö väärin lastani kohtaan. Jotkut ihmiset havahtuvat, kun tajuavat että toisetkin näkevät oman väärinkäytöksen.

Ap sanoit että äiti on ennen ollut lämmin poikaansa kohtaan. Muutoksen mahdollisuus siis on olemassa. Jos et sano mitään äidille, niin sinä annat hänelle viestin, ettei heidän toiminnassaan ole mitään väärää ja outoa. Haluatko todella hiljaa tukea äidin ja miehensä toimintaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).

Puolensa ja puolensa.

Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.

Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.

Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.

Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.

Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(

Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.

Ei tässä kukaan siunausta anna. Vaan mietitään kuinka PUUTTUA tilanteeseen.

On kai tuossa välimaastoa sen suhteen, että mitä tekee.

Sanooko äidille niin, että talo rytkyää ja välit menee (kuten sinä teit) VAI jotenkin siten, että siitä olis hyötyäkin lapselle ja voisi vielä olla itse tervejärkisenä lapsen elämässäkin.

Lopputuloksen kuitenkin pitäisi olla sellainen joka auttaa. Auttoiko sinun tapasi? Tuskin, kun välit meni ja lapsella jatkuu sama kakka.

Sanoin ihan asiallisesti. Oli äidin oma valinta laittaa välit poikki. Ilmoitin selvästi, että mikäli itse olisin hänen asemassaan arvostaisin sitä, että joku sanoisi minulle asiasta suoraan, koska lapsen etu on mulle tärkein.

Johan sanoin, että minun tapani auttoi enemmän kuin vierestä toljottaminen ja ystävälle teeskenteleminen. Muutkin nousivat heräämään asiaan eikä seuranneet "turvallisina aikuisina" (salli mun nauraa) vierestä.

Turvallinen aikuinen auttaa oikeasti eikä mahdollista ikävää käytöstä lasta kohtaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).

Puolensa ja puolensa.

Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.

Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.

Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.

Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.

Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(

Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.

Höpö höpö. Vaikuttaa pitää, mutta miten. Sinun tapasi ei tainnut johtaa muuhun kuin välien rikkoutumiseen eli tapasi ei ollut hyvä eikä johtanut haluttuun lopputulokseen. Pelastuiko lapsi, not.

Nyt pitäisi löytää tapa, jolla vaikutetaan ikävän toiminnan loppumiseen ja lapselle paremman olosuhteiden saavuttamiseen.

Sinä et voi neuvoa, kun selvästi tapasi sanoa ASIASTA ei auttanut lasta vaan samat olosuhteet jatkuvat. Mitä hyötyä tästä on, tehdä jotakin mikä ei auta. Tehdään mieluummin jotakin mikä auttaa.

Sinä tarjoat väärää lääkettä, vihaa. Se vain kasvattaa vihaa.

Kummalla saa enemmän, etikalla vai hunajalla.

Kiitos teille kaikille hyvistä neuvoista ja vastauksista, maailmassa on vielä välittäviä ihmisiä.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).

Puolensa ja puolensa.

Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.

Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.

Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.

Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.

Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(

Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.

Ei tässä kukaan siunausta anna. Vaan mietitään kuinka PUUTTUA tilanteeseen.

On kai tuossa välimaastoa sen suhteen, että mitä tekee.

Sanooko äidille niin, että talo rytkyää ja välit menee (kuten sinä teit) VAI jotenkin siten, että siitä olis hyötyäkin lapselle ja voisi vielä olla itse tervejärkisenä lapsen elämässäkin.

Lopputuloksen kuitenkin pitäisi olla sellainen joka auttaa. Auttoiko sinun tapasi? Tuskin, kun välit meni ja lapsella jatkuu sama kakka.

Sanoin ihan asiallisesti. Oli äidin oma valinta laittaa välit poikki. Ilmoitin selvästi, että mikäli itse olisin hänen asemassaan arvostaisin sitä, että joku sanoisi minulle asiasta suoraan, koska lapsen etu on mulle tärkein.

Johan sanoin, että minun tapani auttoi enemmän kuin vierestä toljottaminen ja ystävälle teeskenteleminen. Muutkin nousivat heräämään asiaan eikä seuranneet "turvallisina aikuisina" (salli mun nauraa) vierestä.

Turvallinen aikuinen auttaa oikeasti eikä mahdollista ikävää käytöstä lasta kohtaan

Ja ennen kuin muutkin heräsivät, moni puolusteli laiminlyöntejään juuri olemalla se "turvallinen aikuinen". Tuskinpa näytti lapsen näkökulmasta ihan siltä. Ei vaikuttanut auttavan lasta, et turvallinen aikuinen vei mamman bilettämään tai joi kahvia heillä... ja välillä leikki lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuusivuotiailla on tyypillisesti eskariuhma ja he osaa olla siinä iässä todella rasittavia.

Uhma ei puolusta eikä oikeuta ilkeyttä.

Joka tapauksessa aikuiseen tulee osata käyttäytyä asiallisesti eikä olla ilkeä ja kylmäsydämminen. Uhmako nyt selittäisi ap:n kertomaa siitä, että lapsi tulee torjutuksi sylintarpeeltaankin. Ei, joten höpön höpö.

Ap on lapseton eikä tajua yhtikäs mitään. Ja sitten vielä vähän mielikuvitusta ja paljon pahaa tahtoa niin sitten syntyy tämmöistä.

Se on sydäminen, ei sydämminen.

Tiedän, että se kirjoitetaan 1 ämmällä. Puhelin kirjoitti väärin.

Vierailija kirjoitti:

Ei yllätä ettei tällainen mammoja kiinnosta...

Sinttihän se siellä taas esittämässä naista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).

Puolensa ja puolensa.

Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.

Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.

Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.

Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.

Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(

Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.

Ei tässä kukaan siunausta anna. Vaan mietitään kuinka PUUTTUA tilanteeseen.

On kai tuossa välimaastoa sen suhteen, että mitä tekee.

Sanooko äidille niin, että talo rytkyää ja välit menee (kuten sinä teit) VAI jotenkin siten, että siitä olis hyötyäkin lapselle ja voisi vielä olla itse tervejärkisenä lapsen elämässäkin.

Lopputuloksen kuitenkin pitäisi olla sellainen joka auttaa. Auttoiko sinun tapasi? Tuskin, kun välit meni ja lapsella jatkuu sama kakka.

Sanoin ihan asiallisesti. Oli äidin oma valinta laittaa välit poikki. Ilmoitin selvästi, että mikäli itse olisin hänen asemassaan arvostaisin sitä, että joku sanoisi minulle asiasta suoraan, koska lapsen etu on mulle tärkein.

Johan sanoin, että minun tapani auttoi enemmän kuin vierestä toljottaminen ja ystävälle teeskenteleminen. Muutkin nousivat heräämään asiaan eikä seuranneet "turvallisina aikuisina" (salli mun nauraa) vierestä.

Turvallinen aikuinen auttaa oikeasti eikä mahdollista ikävää käytöstä lasta kohtaan

Mite auttoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samoilla linjoilla niiden kanssa, jotka ei heti kannusta puhumaan äidille asiasta. Lapsi selvästi tarvitsee jonkun luotettavan ja rakastavan aikuisen elämäänsä, ja jos ap:n välit äitiin menee niin jääkö lapselle enää ketään?

Sitten olisiko niin että isäpuoli ja äiti ovat tosi uupuneita? Voisiko ap ottaa poikaa vaikka yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa? Itselläni oli yhteen aikaan kaverini lapset näin. Auttoi häntä jaksamaan ne loput päivät kuukaudessa.

Musta on kuvottavaa, miten aina se äidin paskamainen käytös on vaan väsymystä ja äitiä täytyy enemmän hyysätä ja hoivata. Ikinä ei kukaan puhuis näin lapsen isästä. Nyt pelkkää ymmärrystä ja sympatiaa ja jospa ei kuitenkaan ollut kuin huono päivä vaan... ootte kyl aikamoisia kaksinaismoralisteja

Kyllä yksinhuoltajaisiä pidetään jo lähtökohtaisesti sankareina, toisin kuin äitejä. Jostain syystä useimmiten se on äiti, joka hoitaa yksin. Tottakai isä tässä kuviossa on vielä huonompi kuin äiti.

Hieman off-topic, mutta sapettaa niin vietävästi ne naiset, jotka laittavat sen miehen etusijalle, niin kuin tässäkin tapauksessa. Itsellä lapset ovat etusijalla aina. Mutta onhan niitä vähempijärkisiä, jotka uuden puolison/kumppanin myötä alkavat sorsia omia lapsiaan :(.

Toivottavasti ap saa äidin näkemään asiat terveellä tavalla.

Onko liian ronskia ottaa heidän kanssaan puheenaiheeksi vaikka Vilja Erikan tapaus jossa oli myös paljon fyysistä väkivaltaa?

Kauhistella sitä ja onnitella heitä vaikka hyvästä vanhemmuudesta kun osaavat niin hyvin. Kääntää siis negatiivisuuden positiiviseksi.

ap

Lue ketju.

Enemmän se auttaa kun vierestä "turvallisena" seuraaminen (= ei yhtään mitään)

Vierailija kirjoitti:

Onko liian ronskia ottaa heidän kanssaan puheenaiheeksi vaikka Vilja Erikan tapaus jossa oli myös paljon fyysistä väkivaltaa?

Kauhistella sitä ja onnitella heitä vaikka hyvästä vanhemmuudesta kun osaavat niin hyvin. Kääntää siis negatiivisuuden positiiviseksi.

ap

Siis mitä sä tuolla yrität? Haluatko nyt, että sun viesti menee oikeesti perille vai että sama toiminta jatkuu? Tuo nyt on huono tapa aloittaa monestakin eri syystä ja loukkaava kaikkia osapuolia kohtaan. Mut ennen kaikkea tuo johtaa harhaan.

Sano, että olet huomannut muutoksen lapsessa ja sun silmiin näyttää, että käytös lasta kohtaan on tylympää kuin aiemmin. Voit ilmaista, että olet ollut huolissasi ja kysyä mitähän mieltä äiti tästä itse mahtaa olla? Siitä se keskustelu lähtee, jos on lähteäkseen.

Itse alkaisin huutamaan ja v*ttuilemaan yhtäkkiä jostain mitättömästä syystä (sanoisin jotain todella loukkaavaa molemmille) tälle äidinkuvatukselle ja sen miehelle. Kun suuttuisivat että mitä ihmettä oikein rageet, ei tehty mitään, niin sanoisin vain että kohtelen teitä niinkuin te kohtelette lastanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?

Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.

Totta, ei ketään auttaisi. Mutta voisit ainakin olla se yksi hyvä ihminen lapsen elämässä ja antaa tukea hänelle. Toisin kuin nyt, sut on lempattu.

Mieti asiaa lapsen silmin: kummalle se henkilö antaa tukensa, joka seuraa kerta toisensa jälkeen vierestä hiljaa lapsen kaltoikohtelua ja on ilmiselvästi kaltoinkohtelijan ystävä? Nauraa kaltoinkohtelijan jutuille, halaa kun tavataan ja kun lasta nöyryytetään ja tylytetään, valitsee kiusaajan puolen, on hiljaa ei puutu.

Joo, hyvä tosiaan, että moni uhrautuu valitsemaan tämän hiljaisen, tukena ja turvallisena aikuisena olevan roolin. Se lapsi ei kylläkään asiaa näe samoin ihan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.

Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?

Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.

Parempi lapselle että Ap sanoo äidille, äiti suuttuu ja lemppaa elämästä vai se, että AP lapsen elämässä ja yrittää näin lasta auttaa?

Voitko jutella lapsen kanssa, otttaa joskus kyläileen yksinään, yökylään yms..

Ottaa johonki auttavaan puhelimeen yhteyttä, kai esim perheneuvolastakin voisi vinkkejä saada miten tuollaisessa tilanteessa olisi parein toimia.

Ihana että haluat AP lasta auttaa.

Lisäys..ei olisi ensimmäinen kaltoinkohdeltu lapsi joka olisi kiitollinen siitä että elämässä ollut joku turvallinen aikuinen joka pysynyt siinä kaiken paskan keskellä.

Mikä turvallinen aikuinen?

Kuinka turvalliseksi sinä kokisit ihmisen, joka katsoo vierestä päivästä toiseen, kun sua kohdeltais todella rumasti tekemättä yhtään mitään?

Minä en sellaiseen luottaisi. Mieti miltä asia lapsen silmin näyttää.

Nämä "turvalliset aikuiset" suojelevat vaan omaa selustaa, eivät ajattele lapsen parasta.

Mielestäni ei ole vain yhtä ja ainoaa tapaa lähestyä heitä tässä asiassa. Se lapsi on sen perheen syntipukki eikä siitä roolista helposti nousta.

Miten 10-vuoden päästä, onkohan jo savustettu ulos pesästä?

Oisko lapsella lähipiiristä hoitopaikkoja? Meillä tuttavapiirissä kävi vähän samalla tavalla. Tilanne meni vielä pahemmaksi, kun äidille ja uudelle miehelle syntyi yhteinen lapsi, samaa sukupuolta. Miehestä tuli aivan superilkeä. Lapsi oli aina viikonloput ja lomat pois. Isällään, tädeillään, mummuillaan... Raasuhan siitä tuli, hukassa elämänsä kanssa nyt aikuisena. Isäpuolen ilkeys vaan kasvoi ja kasvoi, se sisälsi kaikenlaista jo lopulta lapselista kiusaamista. Menivät kolmin kauppaan (isäpuoli, tämä naisen lapsi ja se yhteinen) ja isäpuoli osti vain itselleen ja lapselleen jätskit sanoen "sun äiti ei antanut rahaa sun jätskiin". Tai lupasi viedä lapset johonkin vaikka uimaan, niin lähteissä huijasi vanhemman käymään sisällä hakemassa jotain ja sillä aikaa kaasutti pihasta nuoremman kanssa pois.

Ole kiltti ja puutu tilanteeseen. Lapsiparka.