Lue keskustelun säännöt.
Tylyä kohtelua lasta kohtaan.
25.08.2018 |
Olen joutunur seuraamaan aika ajoin läheisen ystäväni uusperhe-elämää. Ystävän lapsi ensimmäisestä liitosta on 5-vuotis poika. Äidillä ja pojalla olivat aikaisemmin läheiset ja lämpimät välit. Pieni poika on melko vilkas mutta todella herttainen ja sydämellinen. Nyt sydämeni on särkynyt todella koska uuden avomiehen taholta tulee todella kylmäävää kohtelua lasta kohtaan. Miehen ilmekin on aina vihainen, kasvot vääränä huutaa tälle pienelle
Äiti ei mielestäni puolusta lastaan vaan on välinpitämätön tai menee miehen puolelle. Mitään rakkautta en enää näe äidillä olevan lasta kohtaan
, poika tekee heidän mielestään kaiken väärin. Poika on vielä iloinen aina tavatessamme , mutta kuinka kauan? En tiedä miten puuttua tilanteeseen ilman että välimme menisivät poikki ja menettäisin kokonaan kosketukseni tuohon lapseen?Miten voin puuttua tilanteeseen , neuvoja pyydän.
Kommentit (79)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).
Puolensa ja puolensa.
Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.
Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?
Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.
Parempi lapselle että Ap sanoo äidille, äiti suuttuu ja lemppaa elämästä vai se, että AP lapsen elämässä ja yrittää näin lasta auttaa?
Voitko jutella lapsen kanssa, otttaa joskus kyläileen yksinään, yökylään yms..
Ottaa johonki auttavaan puhelimeen yhteyttä, kai esim perheneuvolastakin voisi vinkkejä saada miten tuollaisessa tilanteessa olisi parein toimia.
Ihana että haluat AP lasta auttaa.
Lisäys..ei olisi ensimmäinen kaltoinkohdeltu lapsi joka olisi kiitollinen siitä että elämässä ollut joku turvallinen aikuinen joka pysynyt siinä kaiken paskan keskellä.
Lasta ei vaan arvosteta, ei anneta positiivista huomiota eikä rakkautta. Kaipaa kovasti syliä multa, äitinsä torjuu lapsen huomionosoitukset aika ilkeästikin.
Olen syystäkin huolissani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?
Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.
Totta, ei ketään auttaisi. Mutta voisit ainakin olla se yksi hyvä ihminen lapsen elämässä ja antaa tukea hänelle. Toisin kuin nyt, sut on lempattu.
Kuusivuotiailla on tyypillisesti eskariuhma ja he osaa olla siinä iässä todella rasittavia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?
Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.
Parempi lapselle että Ap sanoo äidille, äiti suuttuu ja lemppaa elämästä vai se, että AP lapsen elämässä ja yrittää näin lasta auttaa?
Voitko jutella lapsen kanssa, otttaa joskus kyläileen yksinään, yökylään yms..
Ottaa johonki auttavaan puhelimeen yhteyttä, kai esim perheneuvolastakin voisi vinkkejä saada miten tuollaisessa tilanteessa olisi parein toimia.
Ihana että haluat AP lasta auttaa.
Ap:n auttamismahdollisuudet perheen ulkopuolisena on kovin rajalliset. En tajua miten joku voi mennä hymyillen sen lapsen kotiin leikkimään ystävää ja teeskentelemään kaikille, kun oikeesti ajattelee noin. Ja pieni lapsi saa kärsiä rauhassa, kunhan vaan ei mamma pahoita mieltään.
Olen samoilla linjoilla niiden kanssa, jotka ei heti kannusta puhumaan äidille asiasta. Lapsi selvästi tarvitsee jonkun luotettavan ja rakastavan aikuisen elämäänsä, ja jos ap:n välit äitiin menee niin jääkö lapselle enää ketään?
Sitten olisiko niin että isäpuoli ja äiti ovat tosi uupuneita? Voisiko ap ottaa poikaa vaikka yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa? Itselläni oli yhteen aikaan kaverini lapset näin. Auttoi häntä jaksamaan ne loput päivät kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toivon että lapsen äiti edes lukisi tätä palstaa ja keskustelua ja ymmärtäisi muuttaa käytöstään.
En kadu kun laitoin tästä keskustelun alulle. Pakko oli huojentaa mieltäni, todella ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?
Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.
Totta, ei ketään auttaisi. Mutta voisit ainakin olla se yksi hyvä ihminen lapsen elämässä ja antaa tukea hänelle. Toisin kuin nyt, sut on lempattu.
Höpöhöpö. Se, että kävin satunnaisesti tapaamassa heitä ei varmasti ollut merkittävämpää kuin se periaatteelinen teko jolla irtisanouduin täysin henkisen väkivallan käytöstä pientä lasta kohtaan. Ja sain muitakin ajattelemaan asiaa.
Älkää jaksako nyt. En olis voinut sitä lasta katsoa silmiin, jos en olisi tehnyt mitään konkreettista auttamista. Joku satunnainen leikkihetki ei pelasta yhtään mitään, jos lapsen jokapäiväinen ympäristö on tuhoisa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).
Puolensa ja puolensa.
Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.
Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.
Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.
Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.
Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(
Vierailija kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla niiden kanssa, jotka ei heti kannusta puhumaan äidille asiasta. Lapsi selvästi tarvitsee jonkun luotettavan ja rakastavan aikuisen elämäänsä, ja jos ap:n välit äitiin menee niin jääkö lapselle enää ketään?
Sitten olisiko niin että isäpuoli ja äiti ovat tosi uupuneita? Voisiko ap ottaa poikaa vaikka yhdeksi viikonlopuksi kuukaudessa? Itselläni oli yhteen aikaan kaverini lapset näin. Auttoi häntä jaksamaan ne loput päivät kuukaudessa.
Musta on kuvottavaa, miten aina se äidin paskamainen käytös on vaan väsymystä ja äitiä täytyy enemmän hyysätä ja hoivata. Ikinä ei kukaan puhuis näin lapsen isästä. Nyt pelkkää ymmärrystä ja sympatiaa ja jospa ei kuitenkaan ollut kuin huono päivä vaan... ootte kyl aikamoisia kaksinaismoralisteja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos ap hankkisi vain ihan oman elämän ja lakkaisi kehittelemästä näitä kuvitelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).
Puolensa ja puolensa.
Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.
Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.
Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.
Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.
Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(
Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuusivuotiailla on tyypillisesti eskariuhma ja he osaa olla siinä iässä todella rasittavia.
Uhma ei puolusta eikä oikeuta ilkeyttä.
Joka tapauksessa aikuiseen tulee osata käyttäytyä asiallisesti eikä olla ilkeä ja kylmäsydämminen. Uhmako nyt selittäisi ap:n kertomaa siitä, että lapsi tulee torjutuksi sylintarpeeltaankin. Ei, joten höpön höpö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).
Puolensa ja puolensa.
Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.
Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.
Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.
Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.
Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(
Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.
Samoin ympärillä olevat muut ihmiset ei tee mitään. Mamman mieli on tärkein. Tämä on nähty niiiiin monta kertaa lähipiirissäkin, et ei riitä sormet laskemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuusivuotiailla on tyypillisesti eskariuhma ja he osaa olla siinä iässä todella rasittavia.
Uhma ei puolusta eikä oikeuta ilkeyttä.
Joka tapauksessa aikuiseen tulee osata käyttäytyä asiallisesti eikä olla ilkeä ja kylmäsydämminen. Uhmako nyt selittäisi ap:n kertomaa siitä, että lapsi tulee torjutuksi sylintarpeeltaankin. Ei, joten höpön höpö.
Ap on lapseton eikä tajua yhtikäs mitään. Ja sitten vielä vähän mielikuvitusta ja paljon pahaa tahtoa niin sitten syntyy tämmöistä.
Se on sydäminen, ei sydämminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Näinkin, mutta sitten et voi enää auttaa lasta, kun välit menee etkä tiedä lapsen nykytilaa ja tarviiko enemmän apua (lastensuojeluilmoitus).
Puolensa ja puolensa.
Raukkamainen vastaus. Mitä pidempään seuraat vierestä, sitä pidempään annat hyväksyntäsi. Lasta se ei auta, että joku "seuraa", jos ei missään vaiheessa mitään kuitenkaan tee.
Mitä pidemmälle seuraat, sitä vaikeampaa se askeleen ottaminen sitten on, kun tulee se hetki, et haluaa tehdä sen. On vaikea perustella itselleen, ystävälle ja viranomaisille, miksi olet "seurannut" petturimaisesti vuosikaudet tekemättä mitään, vaikka sama huoli on koko ajan ollut.
Ei tässä ole mitään raukkamaista. Vaan mietitään mikä on parasta lapselle.
Auttaa pitää, mutta todennäköisesti välit katkeaa vaikka puhuisi äidille kuinka nätisti.
Joten kumpi on parempi, olla lapsen elämässä auttajana vai ei olla, kun kuitenkin lapsen tilanne jatkunee samanlaisena :(
Kyllä tuo on raukkamaista. Totuus on, et äidin ja isäpuolen käytökseen vaikuttaminen on se ratkaiseva tekijä. Jos antaa siunauksensa käytökselle, vaikka ajattelee toisin, se on raukkamaista. Äiti luulee, et on ok kohdella lastaan tuolla tavalla.
Ei tässä kukaan siunausta anna. Vaan mietitään kuinka PUUTTUA tilanteeseen.
On kai tuossa välimaastoa sen suhteen, että mitä tekee.
Sanooko äidille niin, että talo rytkyää ja välit menee (kuten sinä teit) VAI jotenkin siten, että siitä olis hyötyäkin lapselle ja voisi vielä olla itse tervejärkisenä lapsen elämässäkin.
Lopputuloksen kuitenkin pitäisi olla sellainen joka auttaa. Auttoiko sinun tapasi? Tuskin, kun välit meni ja lapsella jatkuu sama kakka.
Kuinka paljon on tuollaisia isiä ,jotka reuhoo ja saa raivohtauksia kotona,kodistuvat usein lapsiin ja puolisoon.Miettikääpä tätä lauantai-iltaa ,moniko äiti siellä on kotona sammunut ja sammaltaa pienille lapsilleen. Ja ,kuka autaa ,ei kukaan .Nämä ovat niitä ns tavallisia kulissiperheitä joita on joka puolellamme,emmekä tiedä sitä lasten henkisen kärsimyksen määrää se on valtavaa. Ihan ovat tavallisia perheitä ,eikä uusperheitä vain.
Kaikki tietää ,että ero% on Suomessa 50.
Että käy sinä ap siellä lapsen tukena ja ystävänä.Puheet näille vanhemmille ei auta,,eikä edes lasu. Siihen ei kukaan puutu ,jos joku on ilkeä ja inhottava,ellei päälle käy.
Mitä pystyt todistamaan,heidän kahden sana sinun sanaasi vastaan, et mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko vaan sanoa suoraan silläkin uhalla, että ystävyys vaarantuu? Minä otin riskin, sanoin suoraan, välit meni poikki, mutta en missään nimessä kadu. Tein oikein lasta kohtaan. Ajattelen aina, että lapsen etu on tärkein ja lapsi tarvitsee kaiken avun kun on vielä niin riippuvainen.
Saiko lapsi apua vai lempattiinko sinut vain elämästä ja et ole enää näkemässä kuinka lapsi kärsii?
Mitäs se ketään auttaisi, että olisin seuraamassa kärsimystä, jolle en tekisi yhtään mitään kuitenkaan? En tiedä saiko välitöntä apua. Siinä mielessä toki vaikutti asiaan, että olin silloin ainoa (!) laajasta piiristä, joka sanoi yhtään mitään ja nyt jokunen muukin on rohkaistunut pitämään lapsen puolia. En siis antanut hiljaista hyväksyntää aivan mielivaltaiselle vanhemman käytökselle. Tulen myös olemaan rehellinen todistaja, jos oikeuteen mennään ja joku haluaa objektiivisen ja rehellisen kannanoton.
Parempi lapselle että Ap sanoo äidille, äiti suuttuu ja lemppaa elämästä vai se, että AP lapsen elämässä ja yrittää näin lasta auttaa?
Voitko jutella lapsen kanssa, otttaa joskus kyläileen yksinään, yökylään yms..
Ottaa johonki auttavaan puhelimeen yhteyttä, kai esim perheneuvolastakin voisi vinkkejä saada miten tuollaisessa tilanteessa olisi parein toimia.
Ihana että haluat AP lasta auttaa.Lisäys..ei olisi ensimmäinen kaltoinkohdeltu lapsi joka olisi kiitollinen siitä että elämässä ollut joku turvallinen aikuinen joka pysynyt siinä kaiken paskan keskellä.
Mikä turvallinen aikuinen?
Kuinka turvalliseksi sinä kokisit ihmisen, joka katsoo vierestä päivästä toiseen, kun sua kohdeltais todella rumasti tekemättä yhtään mitään?
Minä en sellaiseen luottaisi. Mieti miltä asia lapsen silmin näyttää.
Totta kai pitää puuttua. Jos hälytys olisi väärä, äiti juttelisi asiasta, eikä ainakaan suuttuisi.