Lue keskustelun säännöt.
Onko pakko mennä anoppilaan, jos ei halua?
25.08.2018 |
Mieheni vanhemmat asuu melko kaukana, viiden tunnin ajomatkan päässä meiltä. Eli kun sinne lähtee niin täytyy olla muutama päivä paikan päällä. Heillä on kuitenkin hyvin pieni koti, ja joudutaan yöpymään olohuoneen nurkassa levitettävässä vuodesohvassa ja lapsi matkasängyssä, asunnossa on olohuoneen lisäksi vain pieni keittiö ja heidän makuuhuone ja pieni wc-kylpyhuone. Mitään yksityisyyttä ei ole ja jos haluan vaikkapa vaihtaa vaatteita niin anoppi tuijottaa sohvalla siinä vieressä. En erityisemmin pidä apesta enkä anopista, mutta en heitä nyt inhoakaan, luulen, että hekin tuntevat minua kohtaan näin. Ollaan vaan aivan erilaisia ihmisiä sekä ajattelumaailmalta, taustalta että kiinnostuksen kohteilta, niin en koskaan keksi heille mitään sanottavaa eikä he minulle. En haluaisi enkä jaksaisi käydä anoppilassa, koska inhoan siellä yöpymistä. Joku tunnin kyläily olisi vielä ok, mutta muutamaksi päiväksi kerrallaan tuonne ahdistaa jo aivan liikaa. He heräävät aikaisin ja tulevat siihen olohuoneeseen, jossa nukumme, siivoilemaan ja puuhailemaan. Mies vaatii minua mukaansa sinne ja suuttuu kun en lähde. Jos taas lähden niin miehellä on siellä varattu pitkä lista tekemistä (auttamista), jonka parissa mies on kiinni ja minulla ei mitään tekemistä (minun ei haluta auttavan noissa asioissa, jos alan niitä tekemään niin anoppi tulee sanomaan, että älä tee vaan tule hänen kanssaan keittiöön istumaan). Onko pakko mennä? Teenkö väärin miestäni kohtaan jos en mene?
Kommentit (66)
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli mies, jonka kanssa vierailu minun perheeni luona (yöpymisreissu välimatkan takia) oli harvinaista. Myös joulunvietto oli ongelma, yksikin yö. Ylipäätään hän ei edes pahemmin yrittänyt tutustua heihin, siis myöskään heidän harvoin meillä käydessään, mikä oli omituista eikä tietenkään paljastunut kovin pian suhteen aikana. Myöskään ystäviini ei juuri välittänyt tutustua. Kaikki jäivät hänelle etäisiksi.
Samaan aikaan minä vietin todella paljon aikaa hänen perheensä kanssa, myös yökyläilyä viikonloppuisin silloin, kun välimatkaa oli ehkä 40 minsaa bussilla. Myöhemmin ilman yökyläilyä, kun asuttiin lähekkäin. Hän myös oli innokas tapaamaan omia ystäviään kumppaneineen minä mukana, myös yökyläilyä. Kun homma yksipuolistui yksipuolistumistaan, aloin todella saada tarpeekseni. Ihan liian kauan sitä kesti, ja toki suhteessa oli jo muutakin vialla.
Miehen läheiset eivät varmaan ikinä saaneet tietää, miten perusteellisesti hän vältteli minun läheisiäni ja miten vaikea läheisteni oli häneen tutustua.
Nykyisessä suhteessa yksi minulle tärkeistä asioista on ollut, että tässä asiassa voidaan olla vastavuoroisia - ilman hampaiden kiristelyä. Asiat sujuvat ja kaikilla on hyvä mieli. Jos olisi tarpeen, sitten oltaisiin vaikka hotellissa, mutta ollaan kumpikin majoittumisen ja majoittamisen suhteen aika sopeutuvaisia.
Paljon on kiinni siitä miten sinut otetaan vastaan. Lapsuudenkotiemme välimatkaa on noin 30 km, omassa lapsuudenkodissani yöpymiseen oli oma huone, miehen kotona yhteinen huone hänen veljensä kanssa... jostain kumman syystä yövyttiin minun kotonani :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli mies, jonka kanssa vierailu minun perheeni luona (yöpymisreissu välimatkan takia) oli harvinaista. Myös joulunvietto oli ongelma, yksikin yö. Ylipäätään hän ei edes pahemmin yrittänyt tutustua heihin, siis myöskään heidän harvoin meillä käydessään, mikä oli omituista eikä tietenkään paljastunut kovin pian suhteen aikana. Myöskään ystäviini ei juuri välittänyt tutustua. Kaikki jäivät hänelle etäisiksi.
Samaan aikaan minä vietin todella paljon aikaa hänen perheensä kanssa, myös yökyläilyä viikonloppuisin silloin, kun välimatkaa oli ehkä 40 minsaa bussilla. Myöhemmin ilman yökyläilyä, kun asuttiin lähekkäin. Hän myös oli innokas tapaamaan omia ystäviään kumppaneineen minä mukana, myös yökyläilyä. Kun homma yksipuolistui yksipuolistumistaan, aloin todella saada tarpeekseni. Ihan liian kauan sitä kesti, ja toki suhteessa oli jo muutakin vialla.
Miehen läheiset eivät varmaan ikinä saaneet tietää, miten perusteellisesti hän vältteli minun läheisiäni ja miten vaikea läheisteni oli häneen tutustua.
Nykyisessä suhteessa yksi minulle tärkeistä asioista on ollut, että tässä asiassa voidaan olla vastavuoroisia - ilman hampaiden kiristelyä. Asiat sujuvat ja kaikilla on hyvä mieli. Jos olisi tarpeen, sitten oltaisiin vaikka hotellissa, mutta ollaan kumpikin majoittumisen ja majoittamisen suhteen aika sopeutuvaisia.
Paljon on kiinni siitä miten sinut otetaan vastaan. Lapsuudenkotiemme välimatkaa on noin 30 km, omassa lapsuudenkodissani yöpymiseen oli oma huone, miehen kotona yhteinen huone hänen veljensä kanssa... jostain kumman syystä yövyttiin minun kotonani :D
Varmasti, mutta tämän välttelijän kanssa ei ollut kyse siitä. Alkuaikojen tsemppaamisen jälkeen (itse suhteen lopussa tunnusti esittäneensä alussa parastaan) hän vain vetäytyi, oltiin sitten vieraina tai isäntinä. Kun kyse oli hänen kauttaan tutuiksi tulleista ihmisistä, hän oli hyvä seuramies. Ero oli hämmentävän suuri. Joitakin ensitapaamisia lukuun ottamatta minun läheiseni eivät nähneet hänen seurallista puoltaan. Vastaanotolla ei tuntunut olevan väliä.
Mä tiedän ap miltä susta tuntuu. Meillä on aina pakollinen jokakesäinen mökki"loma" anopin miehen mökillä. Anopin mieskin vaihtu, mut sama mökkirutiini uuden miehen mökillä jatkui. Silloin kun ei ollut lapsia niin oli ihan kiva mökkeillä anopin kanssa. Mutta nyt kun meillä jo neljä lasta niin se on yhtä helvettiä. Nykyinen mökki siis 5 tunnin matkan päässä ja siellä pitää olla vähintään 5 päivää. Mies touhuaa omiaan ja nään häntä lähinnä syömässä. Mökki keskellä metsää. Ei rantaa. Lähimpään kauppaan 25kilsaa. Jos lähdetään tutustumaan lähikaupunkiin niin se tarkoittaa autoajelua 60kilsan päässä olevan kaupungin läpi ja takaisin nousematta autosta. Mökillä ei ole mitään tekemistä. Pelkkä petangue peli, jota heitetään isompien kanssa 5 päivää aamusta iltaan ja kuuntelen ku lapset tylsistyneenä tappelee ja juoksen nuorempien perässä ettei käärme pure. Vaikka anopin mukaan käärmeitä ei ole niin aina sellainen yllättäen vierailullamme ilmestyy. Samoin hyttysiä ei ikinä kuulemma ole, mutta kuinka niitä yllättäen aina just alko pörrää ku me tullaan. Ruokaa on aina liian vähän ja itse emme saa viedä mitään kun "he haluaa hoitaa kaiken". Sit lapset itkee mulle nälkää. Jos käydään kaupassa ja ostetaan oikee määrä ruokaa niin siitä päivitellään viikkotolkulla. Voi vittu ku mä vihaan sitä mestaa. Joka ilta pakkosaunat ja mies istuu illat ja yöt äitinsä kanssaja mä yksin nukutan muksut ja pönötän aitassa. En aio sinne enää ikinä mennä, mut mies ei tuu sitä ikinä ymmärtämään. Ja kukaan ei varmaan usko että oon oikeesti vielä mökki-ihmisiä. En vaan kestä sellasella mökillä missä ei tehdä mitään ja vaan istutaan mökin sisällä tuijottaen telkkua ruokailujen välillä kuten anoppi tekee. Huh, olipa oikeen valitusoksennus. 😬
Vierailija kirjoitti:
Mä tiedän ap miltä susta tuntuu. Meillä on aina pakollinen jokakesäinen mökki"loma" anopin miehen mökillä. Anopin mieskin vaihtu, mut sama mökkirutiini uuden miehen mökillä jatkui. Silloin kun ei ollut lapsia niin oli ihan kiva mökkeillä anopin kanssa. Mutta nyt kun meillä jo neljä lasta niin se on yhtä helvettiä. Nykyinen mökki siis 5 tunnin matkan päässä ja siellä pitää olla vähintään 5 päivää. Mies touhuaa omiaan ja nään häntä lähinnä syömässä. Mökki keskellä metsää. Ei rantaa. Lähimpään kauppaan 25kilsaa. Jos lähdetään tutustumaan lähikaupunkiin niin se tarkoittaa autoajelua 60kilsan päässä olevan kaupungin läpi ja takaisin nousematta autosta. Mökillä ei ole mitään tekemistä. Pelkkä petangue peli, jota heitetään isompien kanssa 5 päivää aamusta iltaan ja kuuntelen ku lapset tylsistyneenä tappelee ja juoksen nuorempien perässä ettei käärme pure. Vaikka anopin mukaan käärmeitä ei ole niin aina sellainen yllättäen vierailullamme ilmestyy. Samoin hyttysiä ei ikinä kuulemma ole, mutta kuinka niitä yllättäen aina just alko pörrää ku me tullaan. Ruokaa on aina liian vähän ja itse emme saa viedä mitään kun "he haluaa hoitaa kaiken". Sit lapset itkee mulle nälkää. Jos käydään kaupassa ja ostetaan oikee määrä ruokaa niin siitä päivitellään viikkotolkulla. Voi vittu ku mä vihaan sitä mestaa. Joka ilta pakkosaunat ja mies istuu illat ja yöt äitinsä kanssaja mä yksin nukutan muksut ja pönötän aitassa. En aio sinne enää ikinä mennä, mut mies ei tuu sitä ikinä ymmärtämään. Ja kukaan ei varmaan usko että oon oikeesti vielä mökki-ihmisiä. En vaan kestä sellasella mökillä missä ei tehdä mitään ja vaan istutaan mökin sisällä tuijottaen telkkua ruokailujen välillä kuten anoppi tekee. Huh, olipa oikeen valitusoksennus. 😬
Kuulostaa ihan hirveältä, en minäkään tuollaisessa kestäisi olla. Onneksi sentään teillä silti on siellä se aitta ettekä joudu jossain tuvan nurkassa 5 vrk yöpymään. Ymmärrän kyllä hyvin, että et enää ikinä mene. Terveisin aloittaja.
Varmasti, mutta tämän välttelijän kanssa ei ollut kyse siitä. Alkuaikojen tsemppaamisen jälkeen (itse suhteen lopussa tunnusti esittäneensä alussa parastaan) hän vain vetäytyi, oltiin sitten vieraina tai isäntinä. Kun kyse oli hänen kauttaan tutuiksi tulleista ihmisistä, hän oli hyvä seuramies. Ero oli hämmentävän suuri. Joitakin ensitapaamisia lukuun ottamatta minun läheiseni eivät nähneet hänen seurallista puoltaan. Vastaanotolla ei tuntunut olevan väliä.[/
Myös minun mieheni selvästi välttelee ystäviäni ja sukulaisiani. Kauheasti valittaa jos jotain yhteistä on sovittu heidän kanssaan ja yrittää jopa perua juttuja ja on häipynyt työkiireiden varjolla. Muuten on hyvä seuramies ja oman sukunsa toiveiden mukaan kyllä pomppii. Onneksi minäkään en pidä hänen suvustaan ja olen alkanut leikkiä samaa välttelyleikkiä. Nämä ongelmat ovat pahimmillaan suhteen alussa, nyt kaverini ovat jo tottuneet että tapaan heitä yksin ja anoppikaan ei odota näkevänsä minua kylässä kuin muutaman kerran vuodessa vaikka mies ja lapset siellä paljon käyvätkin. Toki olisi kiva jos kaikki viihtyisi kaikkien seurassa, mutta tämä on nyt jonkunmoinen kompromissi johon kaikki ovat tyytyneet ja välit ovat näennäisesti hyvät joka suuntaan.
Mulla oli mies, jonka kanssa vierailu minun perheeni luona (yöpymisreissu välimatkan takia) oli harvinaista. Myös joulunvietto oli ongelma, yksikin yö. Ylipäätään hän ei edes pahemmin yrittänyt tutustua heihin, siis myöskään heidän harvoin meillä käydessään, mikä oli omituista eikä tietenkään paljastunut kovin pian suhteen aikana. Myöskään ystäviini ei juuri välittänyt tutustua. Kaikki jäivät hänelle etäisiksi.
Samaan aikaan minä vietin todella paljon aikaa hänen perheensä kanssa, myös yökyläilyä viikonloppuisin silloin, kun välimatkaa oli ehkä 40 minsaa bussilla. Myöhemmin ilman yökyläilyä, kun asuttiin lähekkäin. Hän myös oli innokas tapaamaan omia ystäviään kumppaneineen minä mukana, myös yökyläilyä. Kun homma yksipuolistui yksipuolistumistaan, aloin todella saada tarpeekseni. Ihan liian kauan sitä kesti, ja toki suhteessa oli jo muutakin vialla.
Miehen läheiset eivät varmaan ikinä saaneet tietää, miten perusteellisesti hän vältteli minun läheisiäni ja miten vaikea läheisteni oli häneen tutustua.
Nykyisessä suhteessa yksi minulle tärkeistä asioista on ollut, että tässä asiassa voidaan olla vastavuoroisia - ilman hampaiden kiristelyä. Asiat sujuvat ja kaikilla on hyvä mieli. Jos olisi tarpeen, sitten oltaisiin vaikka hotellissa, mutta ollaan kumpikin majoittumisen ja majoittamisen suhteen aika sopeutuvaisia.