Ravitsemustieteiden professori: Puolustusministerin ulostulon syy on tietämättömyys, ennakkoluulo ja poliittinen agenda
Puolustusvoimat suunnittelee kasvisruokapäivää, ja puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) vaatii asiasta selvitystä.
Ministerin mukaan mikään armeija ei marssi linssikeiton ja kukkakaalipirtelön voimalla.
– Ihan pelkkää potaskaa ja höpöä, sanoo Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholm.
-----
Fogelholmin mukaan asiassa ei ole selvitettävää. Varusmiesten fyysistä suorituskykyä kasvisruoka tukee ihan yhtä hyvin kuin sekaruokakin. Terveyden kannalta muutos olisi hyvä.
– Kysehän ei edes ole varusmiesten ruokavalion muuttamisesta kasvisruoaksi. Suunnitelmana on tarjota kaksi kasvisateriaa viikossa.
Professorin mukaan armeija marssisi varsin hyvin siinäkin tapauksessa, että joka päivä olisi kasvisruokapäivä – etenkin jos maitotuotteet olisivat mukana.
– Kasvisruokavaliolla voi elää ja urheilla. Monet maailman parhaat kestävyysurheilijat ovat vegetaristeja, Fogelholm sanoo.
– On olemassa jopa kehonrakentajia, jotka ovat täysin vegaaneja.
Suomalaisia kasvissyöjäurheilijoita (siirryt toiseen palveluun)ovat Helsingin Sanomien mukaan esimerkiksi suunnistaja Merja Rantanen ja jääkiekkoilija Hannu Toivonen. Täysin vegaani urheilija (siirryt toiseen palveluun) on vielä harvinaisuus, mutta sellaisia ovat esimerkiksi F1-kuljettaja Lewis Hamilton ja tennistähti Venus Williams.
Mikael Fogelhom arvioi, että puolustusministerin kannanottoon on kolme syytä.
– Ensinnäkin tietämättömyys, toiseksi ennakkoluulot ja kolmanneksi se, että sinisten ja perussuomalaisten kuuluu vastustaa kaikkea, joka vähänkin viittaa vihreään liikkeeseen – ja heidän mielestään kasvissyönti on yksi sellainen asia.
https://yle.fi/uutiset/3-10369888
Palstapersutko ne täälläkin asiasta kiihkoilee? :D
Kommentit (440)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainasitpa Mikaelia puolueellisesti. Sehän kyseenalaisti kuitenkin pakkosyötön kasvatusmetodina. Nyt vedetään sitten pizzaa ja munkkeja protestiksi kasviruokapäivinä.
Ei kai aikuisia miehiä (varusmiehet on kaikki yli 18v.) tarvi enää kasvattaa ja pakkosyöttää?
Niinpä. Se on sitten jokaisen oma valinta, jos syövät pitsaa. Senkus syövät, mutta kaikkia varusmiehiä ei todellakaan saa altistaa liikalihansyönnin terveyshaitoille.
Ainahan armeijassa on ollut noita protestipäiviä, mutta sillä ei taas ole kasvisruoan kanssa mitään tekemistä :D kyllä ne ruokahävikkiasiat lasketaan tarkkaan, ei tarvitse lihaasyövän heteromiehen huolestua.
Ei se nyt kyllä oikeastaan ole"oma valinta" ja "senkus syövät". Jos kasvisruoan tuputtaminen varusmiehille tarkoittaa sitä, että yhä useampi varusmies tosiasiallisesti tilaa omilla vähillä rahoillaan pitsaa tai syövät SotKussa munkkeja, niin se kyllä vesittää tehokkaasti kaikki kasvisruoan tuputtamisen perustelut. Ilmastonmuutosta ei voi käyttää perusteluna, jos pizzakuskit kuskaavat kebabrullaa autoillaan ympäri Suomea, ja terveys ei kohene, jos munkit ja pizzakebabit korvaavat Muonituskeskuksessa aterioinnin.
Miten sinä tulkitset nuo "kasvisruuan tuputtamisen" perustelut, eli ilmastonmuutos ja terveydelliset seikat? Oletatko niiden tarkoittavan sitä, että "kasvisruuan tuputuksen" tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ja pakolla tehdä varusmiehistä terveystietoisia kasvissyöjiä? Itse kun ajattelin nuo perusteet siten, että tarkoitus olisi pikemminkin tukea ja opastaa varusmiehiä tekemään parempia valintoja ja mahdollistaa niiden tekeminen. Tottakai ne siellä puolustusvoimissa kuitenkin ymmärtävät, että pakottaa ei voi, joten miksi pakottaminen olisi edes tavoitteena?
Mikäli tavoitteena on tukea varusmiehiä terveellisempien ja ympäristöystävällisempien valintojen tekemisessä, niin silloinhan tavoite toteutuu juuri sillä, että tehdään siitä maksuttomasta ruuasta terveellisempää. Yksittäisten aikuisten ihmisten valintoihin ei tietenkään voi kaikenkattavasti vaikuttaa, mutta ei kai se sitä tarkoita, etteikö yhteiskunta voisi edes jotain tehdä rohkaistakseen ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja?
Kasvissyönnin väitetty terveellisyys ja ympäristöystävällisyys ovat kuitenkin kiistanalaisia. On ihmisiä, joiden mielestä lihan korvaaminen kasviproteiinilla ei muuta hänen ruokavaliotaan terveellisemmäksi eikä lihan poisjättäminen ateriasta vaikuta ilmastonmuutokseen pätkääkään. Kun kasvissyönnin pakottamisen perusteet ovat hataralla pohjalla, ei ihme, että vastustusta syntyy.
Kukaan ei vaan edelleenkään ole pakottamassa mitään kasvissyöntiä, vaan varusmiehille tarjotaan ihan samanlaista sekaruokaa kuin nytkin.
Voinko siis vastedes tarjota vierailleni vain liharuokaa ja todeta vegaaneille ettei kukaan pakota sitä syömään?
Samoin isommissa juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa, tai esim. lennoilla voi vaan todeta ettei kukaan pakota vääränlaista ruokaa syömään ja tilanne on sillä kuitattu?
Ainahan voi olla syömättä sitä vääränlaista ruokaa ja nythän tässä on ketjussa käynyt selväksi että se on täysin hyväksyttävä vaihtoehto kasvissyöjille.
Jos koulussa oli pinaattilätty- tai pinaattikeittopäivä tms., niin mitä teit? Söitkö vai menitkö mielenosoituksellisesti lähigrillille vetämään hamppareita? Eikö kelvannut ruoka? Äläkä viitsi väittää, että nuo ovat jotain erikoistrendiviherpiiperoruokia, jotka ovat yhtäkkiä tehneet pakkopuputuksella yllätyshyökkäyksen lihalle pyhitetylle lautasellesi. Ihan tavallisia suomalaisia ruokia, joita on syöty tyytyväisenä. Monet kasvisruuat ovat iät ajat kuuluneet suomalaisten normaaliin ruokavalioon, joten miksi vedät herneen nenäsi tästä?
Ei tämä vastaa esitettyyn kysymykseen.

Ei tuollaisella nillittäjällä käy vieraita, joten syö lihasapuskasi rauhassa yksin. Tarvetta vieraanvaraisuuteen ei ole eikä tule.

Nimenomaan, kaksi kasvispääateriaa armeijassa, kun on ongelma( mikä täysin normaalia arjessakin nyt, ja ollut ennenkin), ei vieraita ole eikä tule.
Kukaan tervepäinen ei tarjoa kiusanvuoksi lihaa vegaanille. Hän tarjoaa, siellä mielikuvitusmaailmaan, jossa hänellä olisi vieraita. Kala-allegikolle silakkalaatikkoa, koska persu voi!
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).

Ei se tarkoita sitä, että kaikki lähtisivät hakemaan pitsaa ja kebabbia. Sinulla on vain sellainen ennakkoasenne. Jos muutama ei halua syödä terveellisesti, ei ole kohtuullista, että heidän takia kaikki joutuvat kärsimään.
Mutta vastaatko siihen, että mitkä ovat mielestäsi päivittäisen lihansyönnin terveyshyödyt ja on sillä mielestäsi haittoja? Sinä kun olet ainoa, joka tästä nyt vauhkoaa.
Olen käynyt intin ja voin kertoa, että kun tarjolla on jotain kasvivkeittoa, niin niinä iltoina monet syövät sen lisäksi omia ruokiaan tai käyvät sotkussa tai tilaavat jotain kassulle. Näin ei pitäisi asian olla.
Minun mielipiteelläni terveyshyödyistä ei ole mitään väliä, koska me keskustelemme nyt varusmiehille tuputettavasta kasvisruoasta ja sen mahdollisista vaikutuksista. Valitettavasti vaikka sitä lihaa ei heille tarjota, niin monet syövät sitä sitten vaikka omilla rahoillaan, mikä tekee koko kasvisruokapakosta vain ideologisen eleen ilman oikeita hyötyjä.
Minäkin olen käynyt intin. Ja sen jälkeen olen myös päätynyt sinne töihin. Ja voin kertoa että pitsa ja kebu maistuu varusveijareille myös niinä päivinä kun mukessa on ollut liharuokaa tarjolla.
Edelleen, kenenkään ei ole pakko syödä sitä mitä tarjotaan, mutta sen mitä tarjotaan pitää olla tietyn speksin mukaista. Kasvisruoka täyttää ihan yhtälailla tämän speksin, ja tekee ruokavaliosta entistä parempaa ja monipuolisempaa.
Tämä jaksaa aina yllättää. Joidenkin mielestä ruokavalio monipuolistuu, kun siitä jätetään jotain pois.
Siitä en tiedä, mutta nythän ei nimenomaan olla jättämässä mitään pois, vaan tuomaan lisäksi vielä monipuoliset kasviproteiinit.
Ihan kuin siellä tarjottaisiin nykyään pelkkiä lihakimpaleita tai makkaroita eikä sitten muuta.
Näinhän sitä voisi tosiaan Niinistöläisten puheista ymmärtää kun öyhötetään yhtäkkisestä kasvisten "tuputtamisesta".
Niinistöläiset = Jussi ja lähes kolme muuta keski-ikäistä miestä. Kukaan muu ei kitise puolustusvoimien päätöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).
Kunniaihmiset? Oletko täysin sekaisin? Armeijassa on vain suomalaisia. Toki Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa, esimerkiksi Talvisodassa muslimit, homoseksuaalit, juutalaiset ja muut taistelivat rinta rinnan nuivaa Stalinia vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainasitpa Mikaelia puolueellisesti. Sehän kyseenalaisti kuitenkin pakkosyötön kasvatusmetodina. Nyt vedetään sitten pizzaa ja munkkeja protestiksi kasviruokapäivinä.
Ei kai aikuisia miehiä (varusmiehet on kaikki yli 18v.) tarvi enää kasvattaa ja pakkosyöttää?
Niinpä. Se on sitten jokaisen oma valinta, jos syövät pitsaa. Senkus syövät, mutta kaikkia varusmiehiä ei todellakaan saa altistaa liikalihansyönnin terveyshaitoille.
Ainahan armeijassa on ollut noita protestipäiviä, mutta sillä ei taas ole kasvisruoan kanssa mitään tekemistä :D kyllä ne ruokahävikkiasiat lasketaan tarkkaan, ei tarvitse lihaasyövän heteromiehen huolestua.
Ei se nyt kyllä oikeastaan ole"oma valinta" ja "senkus syövät". Jos kasvisruoan tuputtaminen varusmiehille tarkoittaa sitä, että yhä useampi varusmies tosiasiallisesti tilaa omilla vähillä rahoillaan pitsaa tai syövät SotKussa munkkeja, niin se kyllä vesittää tehokkaasti kaikki kasvisruoan tuputtamisen perustelut. Ilmastonmuutosta ei voi käyttää perusteluna, jos pizzakuskit kuskaavat kebabrullaa autoillaan ympäri Suomea, ja terveys ei kohene, jos munkit ja pizzakebabit korvaavat Muonituskeskuksessa aterioinnin.
Miten sinä tulkitset nuo "kasvisruuan tuputtamisen" perustelut, eli ilmastonmuutos ja terveydelliset seikat? Oletatko niiden tarkoittavan sitä, että "kasvisruuan tuputuksen" tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ja pakolla tehdä varusmiehistä terveystietoisia kasvissyöjiä? Itse kun ajattelin nuo perusteet siten, että tarkoitus olisi pikemminkin tukea ja opastaa varusmiehiä tekemään parempia valintoja ja mahdollistaa niiden tekeminen. Tottakai ne siellä puolustusvoimissa kuitenkin ymmärtävät, että pakottaa ei voi, joten miksi pakottaminen olisi edes tavoitteena?
Mikäli tavoitteena on tukea varusmiehiä terveellisempien ja ympäristöystävällisempien valintojen tekemisessä, niin silloinhan tavoite toteutuu juuri sillä, että tehdään siitä maksuttomasta ruuasta terveellisempää. Yksittäisten aikuisten ihmisten valintoihin ei tietenkään voi kaikenkattavasti vaikuttaa, mutta ei kai se sitä tarkoita, etteikö yhteiskunta voisi edes jotain tehdä rohkaistakseen ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja?
Kasvissyönnin väitetty terveellisyys ja ympäristöystävällisyys ovat kuitenkin kiistanalaisia. On ihmisiä, joiden mielestä lihan korvaaminen kasviproteiinilla ei muuta hänen ruokavaliotaan terveellisemmäksi eikä lihan poisjättäminen ateriasta vaikuta ilmastonmuutokseen pätkääkään. Kun kasvissyönnin pakottamisen perusteet ovat hataralla pohjalla, ei ihme, että vastustusta syntyy.
Kukaan ei vaan edelleenkään ole pakottamassa mitään kasvissyöntiä, vaan varusmiehille tarjotaan ihan samanlaista sekaruokaa kuin nytkin.
Voinko siis vastedes tarjota vierailleni vain liharuokaa ja todeta vegaaneille ettei kukaan pakota sitä syömään?
Samoin isommissa juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa, tai esim. lennoilla voi vaan todeta ettei kukaan pakota vääränlaista ruokaa syömään ja tilanne on sillä kuitattu?
Ainahan voi olla syömättä sitä vääränlaista ruokaa ja nythän tässä on ketjussa käynyt selväksi että se on täysin hyväksyttävä vaihtoehto kasvissyöjille.
Ei tuollaisella nillittäjällä käy vieraita, joten syö lihasapuskasi rauhassa yksin. Tarvetta vieraanvaraisuuteen ei ole eikä tule.
Nimenomaan, kaksi kasvispääateriaa armeijassa, kun on ongelma( mikä täysin normaalia arjessakin nyt, ja ollut ennenkin), ei vieraita ole eikä tule.
Kukaan tervepäinen ei tarjoa kiusanvuoksi lihaa vegaanille. Hän tarjoaa, siellä mielikuvitusmaailmaan, jossa hänellä olisi vieraita. Kala-allegikolle silakkalaatikkoa, koska persu voi!
Perustelut on aina yhtä vahvat. Ei ihme ettei kasvisruokailu yleisty kun siihen kannustaminen on näinkin sivistynyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainasitpa Mikaelia puolueellisesti. Sehän kyseenalaisti kuitenkin pakkosyötön kasvatusmetodina. Nyt vedetään sitten pizzaa ja munkkeja protestiksi kasviruokapäivinä.
Ei kai aikuisia miehiä (varusmiehet on kaikki yli 18v.) tarvi enää kasvattaa ja pakkosyöttää?
Niinpä. Se on sitten jokaisen oma valinta, jos syövät pitsaa. Senkus syövät, mutta kaikkia varusmiehiä ei todellakaan saa altistaa liikalihansyönnin terveyshaitoille.
Ainahan armeijassa on ollut noita protestipäiviä, mutta sillä ei taas ole kasvisruoan kanssa mitään tekemistä :D kyllä ne ruokahävikkiasiat lasketaan tarkkaan, ei tarvitse lihaasyövän heteromiehen huolestua.
Ei se nyt kyllä oikeastaan ole"oma valinta" ja "senkus syövät". Jos kasvisruoan tuputtaminen varusmiehille tarkoittaa sitä, että yhä useampi varusmies tosiasiallisesti tilaa omilla vähillä rahoillaan pitsaa tai syövät SotKussa munkkeja, niin se kyllä vesittää tehokkaasti kaikki kasvisruoan tuputtamisen perustelut. Ilmastonmuutosta ei voi käyttää perusteluna, jos pizzakuskit kuskaavat kebabrullaa autoillaan ympäri Suomea, ja terveys ei kohene, jos munkit ja pizzakebabit korvaavat Muonituskeskuksessa aterioinnin.
Miten sinä tulkitset nuo "kasvisruuan tuputtamisen" perustelut, eli ilmastonmuutos ja terveydelliset seikat? Oletatko niiden tarkoittavan sitä, että "kasvisruuan tuputuksen" tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ja pakolla tehdä varusmiehistä terveystietoisia kasvissyöjiä? Itse kun ajattelin nuo perusteet siten, että tarkoitus olisi pikemminkin tukea ja opastaa varusmiehiä tekemään parempia valintoja ja mahdollistaa niiden tekeminen. Tottakai ne siellä puolustusvoimissa kuitenkin ymmärtävät, että pakottaa ei voi, joten miksi pakottaminen olisi edes tavoitteena?
Mikäli tavoitteena on tukea varusmiehiä terveellisempien ja ympäristöystävällisempien valintojen tekemisessä, niin silloinhan tavoite toteutuu juuri sillä, että tehdään siitä maksuttomasta ruuasta terveellisempää. Yksittäisten aikuisten ihmisten valintoihin ei tietenkään voi kaikenkattavasti vaikuttaa, mutta ei kai se sitä tarkoita, etteikö yhteiskunta voisi edes jotain tehdä rohkaistakseen ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja?
Kasvissyönnin väitetty terveellisyys ja ympäristöystävällisyys ovat kuitenkin kiistanalaisia. On ihmisiä, joiden mielestä lihan korvaaminen kasviproteiinilla ei muuta hänen ruokavaliotaan terveellisemmäksi eikä lihan poisjättäminen ateriasta vaikuta ilmastonmuutokseen pätkääkään. Kun kasvissyönnin pakottamisen perusteet ovat hataralla pohjalla, ei ihme, että vastustusta syntyy.
Kukaan ei vaan edelleenkään ole pakottamassa mitään kasvissyöntiä, vaan varusmiehille tarjotaan ihan samanlaista sekaruokaa kuin nytkin.
Voinko siis vastedes tarjota vierailleni vain liharuokaa ja todeta vegaaneille ettei kukaan pakota sitä syömään?
Samoin isommissa juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa, tai esim. lennoilla voi vaan todeta ettei kukaan pakota vääränlaista ruokaa syömään ja tilanne on sillä kuitattu?
Ainahan voi olla syömättä sitä vääränlaista ruokaa ja nythän tässä on ketjussa käynyt selväksi että se on täysin hyväksyttävä vaihtoehto kasvissyöjille.
Sinulta unohtuu nyt sellainen pikku detalji, että myös lihaton ruoka kuuluu ihan normaalisti jokaisen sekasyöjän ruokavalioon. Vai väitätkö että vain ideologinen kasvissyöjä vetäisi esim. aamupalaksi kaurapuuroa ja paistettuja munia?
Niin, eli voinko siis lykätä vegaanille lautasellisen nakkisoppaa nenän eteen ja odottaa että vegaani joko syö sen koska selvästihän jokaisen on annettava periksi tavoissaan aina välillä, tai vaihtoehtoisesti vegaani on ilman ruokaa eikä valita tarjoiluista jälkeenpäin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).
Kunniaihmiset? Oletko täysin sekaisin? Armeijassa on vain suomalaisia. Toki Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa, esimerkiksi Talvisodassa muslimit, homoseksuaalit, juutalaiset ja muut taistelivat rinta rinnan nuivaa Stalinia vastaan.
Kysymys selkosuomella: miten sikaa ja nautaa uskonnollisista syistä karttavat, tai vegaanit, voivat käydä armeijan tällä hetkellä?

Vastasin jo kertaalleen: kuka sinua estäisi?
Kerrotko vielä miten tuo aivopierusi liittyy tähän keskusteluun, missä kukaan ei ole tarjoamassa kenellekään mitään sellaista mitä hän ei muutenkin söisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).
Kunniaihmiset? Oletko täysin sekaisin? Armeijassa on vain suomalaisia. Toki Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa, esimerkiksi Talvisodassa muslimit, homoseksuaalit, juutalaiset ja muut taistelivat rinta rinnan nuivaa Stalinia vastaan.
Kysymys selkosuomella: miten sikaa ja nautaa uskonnollisista syistä karttavat, tai vegaanit, voivat käydä armeijan tällä hetkellä?
Ilmoittautumalla kutsuntoihin.

Samalla tavalla kuin ennenkin, etkö ole käynyt inttiä? Entä koulua? Vai Väitätkö, että esimerkiksi kala-allergikoille syötettiin kalaa väkisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainasitpa Mikaelia puolueellisesti. Sehän kyseenalaisti kuitenkin pakkosyötön kasvatusmetodina. Nyt vedetään sitten pizzaa ja munkkeja protestiksi kasviruokapäivinä.
Ei kai aikuisia miehiä (varusmiehet on kaikki yli 18v.) tarvi enää kasvattaa ja pakkosyöttää?
Niinpä. Se on sitten jokaisen oma valinta, jos syövät pitsaa. Senkus syövät, mutta kaikkia varusmiehiä ei todellakaan saa altistaa liikalihansyönnin terveyshaitoille.
Ainahan armeijassa on ollut noita protestipäiviä, mutta sillä ei taas ole kasvisruoan kanssa mitään tekemistä :D kyllä ne ruokahävikkiasiat lasketaan tarkkaan, ei tarvitse lihaasyövän heteromiehen huolestua.
Ei se nyt kyllä oikeastaan ole"oma valinta" ja "senkus syövät". Jos kasvisruoan tuputtaminen varusmiehille tarkoittaa sitä, että yhä useampi varusmies tosiasiallisesti tilaa omilla vähillä rahoillaan pitsaa tai syövät SotKussa munkkeja, niin se kyllä vesittää tehokkaasti kaikki kasvisruoan tuputtamisen perustelut. Ilmastonmuutosta ei voi käyttää perusteluna, jos pizzakuskit kuskaavat kebabrullaa autoillaan ympäri Suomea, ja terveys ei kohene, jos munkit ja pizzakebabit korvaavat Muonituskeskuksessa aterioinnin.
Miten sinä tulkitset nuo "kasvisruuan tuputtamisen" perustelut, eli ilmastonmuutos ja terveydelliset seikat? Oletatko niiden tarkoittavan sitä, että "kasvisruuan tuputuksen" tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ja pakolla tehdä varusmiehistä terveystietoisia kasvissyöjiä? Itse kun ajattelin nuo perusteet siten, että tarkoitus olisi pikemminkin tukea ja opastaa varusmiehiä tekemään parempia valintoja ja mahdollistaa niiden tekeminen. Tottakai ne siellä puolustusvoimissa kuitenkin ymmärtävät, että pakottaa ei voi, joten miksi pakottaminen olisi edes tavoitteena?
Mikäli tavoitteena on tukea varusmiehiä terveellisempien ja ympäristöystävällisempien valintojen tekemisessä, niin silloinhan tavoite toteutuu juuri sillä, että tehdään siitä maksuttomasta ruuasta terveellisempää. Yksittäisten aikuisten ihmisten valintoihin ei tietenkään voi kaikenkattavasti vaikuttaa, mutta ei kai se sitä tarkoita, etteikö yhteiskunta voisi edes jotain tehdä rohkaistakseen ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja?
Kasvissyönnin väitetty terveellisyys ja ympäristöystävällisyys ovat kuitenkin kiistanalaisia. On ihmisiä, joiden mielestä lihan korvaaminen kasviproteiinilla ei muuta hänen ruokavaliotaan terveellisemmäksi eikä lihan poisjättäminen ateriasta vaikuta ilmastonmuutokseen pätkääkään. Kun kasvissyönnin pakottamisen perusteet ovat hataralla pohjalla, ei ihme, että vastustusta syntyy.
Kukaan ei vaan edelleenkään ole pakottamassa mitään kasvissyöntiä, vaan varusmiehille tarjotaan ihan samanlaista sekaruokaa kuin nytkin.
Voinko siis vastedes tarjota vierailleni vain liharuokaa ja todeta vegaaneille ettei kukaan pakota sitä syömään?
Samoin isommissa juhlissa ja muissa edustustilaisuuksissa, tai esim. lennoilla voi vaan todeta ettei kukaan pakota vääränlaista ruokaa syömään ja tilanne on sillä kuitattu?
Ainahan voi olla syömättä sitä vääränlaista ruokaa ja nythän tässä on ketjussa käynyt selväksi että se on täysin hyväksyttävä vaihtoehto kasvissyöjille.
Jos koulussa oli pinaattilätty- tai pinaattikeittopäivä tms., niin mitä teit? Söitkö vai menitkö mielenosoituksellisesti lähigrillille vetämään hamppareita? Eikö kelvannut ruoka? Äläkä viitsi väittää, että nuo ovat jotain erikoistrendiviherpiiperoruokia, jotka ovat yhtäkkiä tehneet pakkopuputuksella yllätyshyökkäyksen lihalle pyhitetylle lautasellesi. Ihan tavallisia suomalaisia ruokia, joita on syöty tyytyväisenä. Monet kasvisruuat ovat iät ajat kuuluneet suomalaisten normaaliin ruokavalioon, joten miksi vedät herneen nenäsi tästä?
Ei tämä vastaa esitettyyn kysymykseen.
Juurikin näin! Hienosti näytit tuolle kuka tässä keskustelussa määrää ja hallitsee! Kosketteletko peräaukkoasi tyydyttäessäsi itseäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).
Kunniaihmiset? Oletko täysin sekaisin? Armeijassa on vain suomalaisia. Toki Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa, esimerkiksi Talvisodassa muslimit, homoseksuaalit, juutalaiset ja muut taistelivat rinta rinnan nuivaa Stalinia vastaan.
Kysymys selkosuomella: miten sikaa ja nautaa uskonnollisista syistä karttavat, tai vegaanit, voivat käydä armeijan tällä hetkellä?
Samalla tavalla kuin ennenkin, etkö ole käynyt inttiä? Entä koulua? Vai Väitätkö, että esimerkiksi kala-allergikoille syötettiin kalaa väkisin?
Ei minun aikana ollut eri ruokia poikkeaville. Kaikki söivät samaa hyvillä mielin. Ainoa tumma oli romaanipoika, joka jätti intin kesken ensimmäisellä viikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vela -72 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainasitpa Mikaelia puolueellisesti. Sehän kyseenalaisti kuitenkin pakkosyötön kasvatusmetodina. Nyt vedetään sitten pizzaa ja munkkeja protestiksi kasviruokapäivinä.
Ei kai aikuisia miehiä (varusmiehet on kaikki yli 18v.) tarvi enää kasvattaa ja pakkosyöttää?
Niinpä. Se on sitten jokaisen oma valinta, jos syövät pitsaa. Senkus syövät, mutta kaikkia varusmiehiä ei todellakaan saa altistaa liikalihansyönnin terveyshaitoille.
Ainahan armeijassa on ollut noita protestipäiviä, mutta sillä ei taas ole kasvisruoan kanssa mitään tekemistä :D kyllä ne ruokahävikkiasiat lasketaan tarkkaan, ei tarvitse lihaasyövän heteromiehen huolestua.
Ei se nyt kyllä oikeastaan ole"oma valinta" ja "senkus syövät". Jos kasvisruoan tuputtaminen varusmiehille tarkoittaa sitä, että yhä useampi varusmies tosiasiallisesti tilaa omilla vähillä rahoillaan pitsaa tai syövät SotKussa munkkeja, niin se kyllä vesittää tehokkaasti kaikki kasvisruoan tuputtamisen perustelut. Ilmastonmuutosta ei voi käyttää perusteluna, jos pizzakuskit kuskaavat kebabrullaa autoillaan ympäri Suomea, ja terveys ei kohene, jos munkit ja pizzakebabit korvaavat Muonituskeskuksessa aterioinnin.
Miten sinä tulkitset nuo "kasvisruuan tuputtamisen" perustelut, eli ilmastonmuutos ja terveydelliset seikat? Oletatko niiden tarkoittavan sitä, että "kasvisruuan tuputuksen" tavoitteena on pysäyttää ilmaston lämpeneminen ja pakolla tehdä varusmiehistä terveystietoisia kasvissyöjiä? Itse kun ajattelin nuo perusteet siten, että tarkoitus olisi pikemminkin tukea ja opastaa varusmiehiä tekemään parempia valintoja ja mahdollistaa niiden tekeminen. Tottakai ne siellä puolustusvoimissa kuitenkin ymmärtävät, että pakottaa ei voi, joten miksi pakottaminen olisi edes tavoitteena?
Mikäli tavoitteena on tukea varusmiehiä terveellisempien ja ympäristöystävällisempien valintojen tekemisessä, niin silloinhan tavoite toteutuu juuri sillä, että tehdään siitä maksuttomasta ruuasta terveellisempää. Yksittäisten aikuisten ihmisten valintoihin ei tietenkään voi kaikenkattavasti vaikuttaa, mutta ei kai se sitä tarkoita, etteikö yhteiskunta voisi edes jotain tehdä rohkaistakseen ihmisiä tekemään terveellisempiä valintoja?
Kasvissyönnin väitetty terveellisyys ja ympäristöystävällisyys ovat kuitenkin kiistanalaisia. On ihmisiä, joiden mielestä lihan korvaaminen kasviproteiinilla ei muuta hänen ruokavaliotaan terveellisemmäksi eikä lihan poisjättäminen ateriasta vaikuta ilmastonmuutokseen pätkääkään. Kun kasvissyönnin pakottamisen perusteet ovat hataralla pohjalla, ei ihme, että vastustusta syntyy.
Kukaan ei vaan edelleenkään ole pakottamassa mitään kasvissyöntiä, vaan varusmiehille tarjotaan ihan samanlaista sekaruokaa kuin nytkin.
Kasvisaterioiden lisäystä perusteltiin kuitenkin ylimalkaisesti terveys- ja ilmastosyillä.
Mitä tekemistä tuolla on edellisen kommentin kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten maamme kunniaihmiset, jotka eivät syö lehmää eikä sikaa uskonnollisista syistä? Miten he voivat nyt olla armeijassa? Just asking (vain persekuningas).
Kunniaihmiset? Oletko täysin sekaisin? Armeijassa on vain suomalaisia. Toki Suomi on aina ollut monikulttuurinen maa, esimerkiksi Talvisodassa muslimit, homoseksuaalit, juutalaiset ja muut taistelivat rinta rinnan nuivaa Stalinia vastaan.
Kysymys selkosuomella: miten sikaa ja nautaa uskonnollisista syistä karttavat, tai vegaanit, voivat käydä armeijan tällä hetkellä?
Samalla tavalla kuin ennenkin, etkö ole käynyt inttiä? Entä koulua? Vai Väitätkö, että esimerkiksi kala-allergikoille syötettiin kalaa väkisin?
Ei minun aikana ollut eri ruokia poikkeaville. Kaikki söivät samaa hyvillä mielin. Ainoa tumma oli romaanipoika, joka jätti intin kesken ensimmäisellä viikolla.
Ketään ei kiinnosta.

Minua kiinnostaa. Mikäli ei voi syödä lihaa, niin silloin ei ole kelvollinen sotilaaksikaan.
Tuo ministeri on pösilö ja tietämätön.
Yksi kasvisruokapäivä viikossa ei tapa ketään, päinvastoin ja vegaaniruoastakin saa melko tukevaa, kun siitä sellaista tekee. . Itse nykyään joka viikko pidän ainakin yhden pari kasvisruokapäivää. Muuten teen yleensä kana-, kala- tai liharuokia.
Ongelmia kasvisruoasta voi olla, että joillakin pavuista tulee vaikkapa vatsaongelmia. Itselläni jos en keitä papuja kunnolla, tulee niitä ja se rajoittaa kasvisruokailua. Toki jos tekee jotain kasvissosekeittoa ilman proteiinia niin ei se kauaa nälkää pidä, mutta eiköhän noissa ravitsemussuosituksia noudateta ja proteiinin määrästä huolehdita.