Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väsynyt äiti miettii: miksei suomessa osata hoitaa anoreksiaa?
24.08.2018 |
Tytär 17-v , anorektista oireilua 14-vuotiaasta. Psyk.sairaanhoitaja pahensi tilannetta kehumalla että tytöstähän voi tulla nyt vaikka malli, yritti ilmeisesti nostaa itsetuntoa mutta kun syömishäiriöinen kyseessä niin pikkuisen väärä sanavalinta! Ja osastolta kotiuttivat, että eivät he osaa tehdä mitään kun se ei syö eikä puhu! Osaavat ilmeisesti auttaa vain niitä, jotka näkevät pikku-ukkoja.
Tyttö koettaa kahlata opintojaan läpi väsyneenä, palelevana, kuihtuneena.Vesipullo laukussa. Kerran ihmettelin mihin hävisi jääkaapista litran pullo kivennäisvettä, tyttö oli vienyt sen huoneeseensa. Täyttää vissiin vatsaa vedellä .Ja sokerittomilla energiajuomilla.
Kommentit (74)
Eivät osaa auttaa niitäkään jotka näkevät pikku-ukkoja. Suomessa ei olla kiinnostuneita siitä miten ihmisen mieli toimii. Yritetään pakolla ja auktoriteetilla ja kun ei tule mitään niin potkaistaan ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tytär 17-v , anorektista oireilua 14-vuotiaasta. Psyk.sairaanhoitaja pahensi tilannetta kehumalla että tytöstähän voi tulla nyt vaikka malli, yritti ilmeisesti nostaa itsetuntoa mutta kun syömishäiriöinen kyseessä niin pikkuisen väärä sanavalinta! Ja osastolta kotiuttivat, että eivät he osaa tehdä mitään kun se ei syö eikä puhu! Osaavat ilmeisesti auttaa vain niitä, jotka näkevät pikku-ukkoja.
Tyttö koettaa kahlata opintojaan läpi väsyneenä, palelevana, kuihtuneena.Vesipullo laukussa. Kerran ihmettelin mihin hävisi jääkaapista litran pullo kivennäisvettä, tyttö oli vienyt sen huoneeseensa. Täyttää vissiin vatsaa vedellä .Ja sokerittomilla energiajuomilla.
Ei kai tuo nyt yksinään mitenkään erikoista ole? Että joku ottaa jääkaapista pullon juomaa.
Kun se vika on siellä korvien välissä sille ei paljon ole tehtävissä, jos hoidettavalla ei ole sitä omaa motivaatiota. Eikä anoreksia ole missään erikoisasemassa oikeanlaisen hoidon puutteessa. Se nyt sattui osumaan teidän perheelle, eikä esim. alkoholismi.
Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa pikku ukkoja näkevien hoidosta?
Anna aikaa ja läheisyyttä. Pienin askelin menette syömisen kanssa eteen päin. Ja älä odota, että sinulle tarjotaan valmiita vastauksia tai ratkaisuja sillä sellaisia ei ole. Yhdessä teidän täytyy löytää ne tyttären vahvuudet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa pikku ukkoja näkevien hoidosta?
No psykoosilääkkeet ainakin on olemassa ja itsemurhat niillä vähenee.
eri
83% kuitenkin paranee, joten ei se hoito kovin retuperällä voi olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun se vika on siellä korvien välissä sille ei paljon ole tehtävissä, jos hoidettavalla ei ole sitä omaa motivaatiota. Eikä anoreksia ole missään erikoisasemassa oikeanlaisen hoidon puutteessa. Se nyt sattui osumaan teidän perheelle, eikä esim. alkoholismi.
Harvalla on omaa motivaatiota parantua, jos tarjolla ei ole apua. Jos esimerkiksi migreenin hoitona olisi lääkityksen sijaan neuvo jutella mukavia, niin aika äkkiä migreenipotilaan motivaatio katoaisi.
Miten niin Suomessa?
Anoreksian vuoksi hoitoon joutuneiden kuolleisuus on pienin koko Euroopassa. Tämän luin Duodecim-lehdestä pari vuotta sitten.
Valitettavasti ei ole nyt linkittää, mutta jäi mieleen, koska hyvin läheinen oli juuri hoidossa anoreksian vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikessa säästetään, mikä vaatii ihmistyötä. Eivät muutkaan psyykkisesti sairaat saa riittävää apua.
(Esim äitini, jolla olut vakava masennus 25 vuotta. On vanhus. Oli ensin terapeutin johtama vanhuskerho 2 kertaa viikossa, jonne haettiin ja siellä kahviteltiin myös ja oli terapeutin johtamaa yhteiskeskustelua. Ensin lopetettiin kahvin tarjoaminen Sitten sitä oli enää yhtenä päivänä viikossa ja sitten lopetettiin kokonaan.)
Vierailija kirjoitti:
83% kuitenkin paranee, joten ei se hoito kovin retuperällä voi olla.
Toisaalla väitetään, että:
"Hoidossa olleista anoreksiapotilaista vain noin 50 prosenttia parantuu kokonaan, 30 prosentilla oireisto lievenee ja 20 prosentilla sairaus muuttuu krooniseksi."
ja
"Anoreksiaan liittyy muihin psykiatrisiin sairauksiin verrattuna suurin kuolleisuus. Se on noin 6–12-kertainen taustaväestöön verrattuna."
http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uutiset/8-faktaa-anoreksia-eli-laihu…
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa pikku ukkoja näkevien hoidosta?
No psykoosilääkkeet ainakin on olemassa ja itsemurhat niillä vähenee.
eri
Anoreksiahan kehittyy helpottamaan ahdistusta ja masentuneisuutta sekä tunnesäätelyä, joten pitäisikö ap lapselle nyt määrätä niitä psykoosilääkkeitä?
Vierailija kirjoitti:
Kaikessa säästetään, mikä vaatii ihmistyötä. Eivät muutkaan psyykkisesti sairaat saa riittävää apua.
(Esim äitini, jolla olut vakava masennus 25 vuotta. On vanhus. Oli ensin terapeutin johtama vanhuskerho 2 kertaa viikossa, jonne haettiin ja siellä kahviteltiin myös ja oli terapeutin johtamaa yhteiskeskustelua. Ensin lopetettiin kahvin tarjoaminen Sitten sitä oli enää yhtenä päivänä viikossa ja sitten lopetettiin kokonaan.)
Sitten vaatimaan veroäyreihin tuntuvia korotuksia, että ammattilaisten määrää voidaan loputtomasti kasvattaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Anna aikaa ja läheisyyttä. Pienin askelin menette syömisen kanssa eteen päin. Ja älä odota, että sinulle tarjotaan valmiita vastauksia tai ratkaisuja sillä sellaisia ei ole. Yhdessä teidän täytyy löytää ne tyttären vahvuudet.
Olisiko tämäkin sairaus ollut ennaltaehkäistävissä jos olisi annettu sitä aikaa, läheisyyttä, rajoja ja rakkautta, eikä vasta sairaiden puhjettua herätty, että minulla on lapsi joka tarvii minua?
Varmaan on kuntakohtaista, miten laadukasta hoitoa on saatavilla. Erikoissairaanhoidossa lienee enemmän osaamista kuin avopuolella. Anoreksia on siitä kiero tauti, että sairastunut kuvittelee olevansa parempi ihminen sairaana ja parantuminen on heikkoutta hänen mielestään. Sen vuoksi paranemiseen on vaikea löytää motivaatiota. Kun aliravitsemus on pitkällä, ei terapiasta ole hyötyä, koska nälkiintyminen muuttaa aivotoimintaa siten, että terapiassa tarvittava pohtiminen ei ole mahdollista. Ensin pitää siis saada paino nousemaan ja sitten vasta psykoterapiaan.
Suomessa ei osata hoitaa myöskään kipua tai kilpirauhassirauksia.
Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?
Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.
Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!!
Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen.
Muukin hoito on retuperällä. Kaverini on kamala riesa , kun hänen psykoosinsa pahenee. Hänellä on ollut useampia osastojaksoja. Ne ovat kerta kerralta lyhyempiä ja aina sieltä päästyään jättää lääkkeensä heti, kun siihen ei enää pakoteta.
Hän on harvoissa oikeasti vaarallinen ympäristölle. Luulwe muiden uhkaavan häntä koko ajan. On aggressiivinen.
Fredrika klinikalla Pietarsaaressa hoidetaan ilmeisesti anoreksiaa hyvin tuloksin. Googlasin pikaisesti.
Alue: Aihe vapaa
Voisitteko päästä psykofyysiseen fysioterapiaan? Tai ekspressiiviseen taideterapiaan? Feldenkraisiin? Johonkin, missä hän voisi saada myönteisiä kokemuksia itsestään ja kehostaan tuon pakkomielteen sijaan?
T. Entinen syömishäiriöinen, tosin en koskaan osastolla