Väsynyt äiti miettii: miksei suomessa osata hoitaa anoreksiaa?

Syömishäiriöt ovat verrattavissa päihdeongelmiin. 

Niistä parantuminen on kuitenkin aina viime kädessä itsestä kiinni toisin monista muista psyyken sairauksista, joihin tehoaa vain lääkehoito jos sekään. 

Ei Suomessa eikä missään muuallakaan ole taikasauvaa käytettävissä, jolla paranemisen halu herätetään sairastuneessa. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?

Kaverini kuoli syömättömyyteen. Oli jotain 28-vuotias. Hänen vanhempansa olitavt toinen kuollut ja toinen kuolemassa (muihin sairauksiin). Häntä seurasi hänen setänsä.

Oli toista kertaa sairaalassa. Kotiutumispaperiin oli merkitty: kotiutuu hyväkuntoisena. Oikeasti heti kotiin päästyään jätti syömisen kokonaan. Löytyi nälkään kuolleena paljon myöhemmin. Hänen sedälleen ei oltu ilmoitettu kotiutumisesta, vaikka hänet oli laitettu lähimmäksi.

Hänellä ei ollut anoreksia. Hän oli harhautunut kummalliseen uskontoon, jossa oli omituisia syömissääntöjä. Ei ne muut niitä orjallisesti noudattaneet, mutta tämä kaveri todellakin noudatti. Pilkun tarkasti. Ja tulos oli tämä tarkalla ihmisellä.

Ne muut tuota uskontoa harjoittavat muuttivat Helsinkiin ja hän jäi aika yksin muutenkin. Kirjahylly täynnä heidän uskonnollista kirjallisuuttaan. (Luulenpa, että uskonnon yksi idea oli juuri saada rahaa myymällä heidän kirjojaan) Se oli sellainen joku Kaukoidän uskonto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Mitä oikein yrität sanoa? Että kannattaa tappaa ihminen saadakseen hoitoa? 

Jos näin valitsee on varmasti ymmärrettävää, että hoito onkin sitten toista luokkaa ihan yleisen turvallisuuden nimissä. Jos nyt tuollainen edes joskus pois vankimielisairaalasta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun se vika on siellä korvien välissä sille ei paljon ole tehtävissä, jos hoidettavalla ei ole sitä omaa motivaatiota. Eikä anoreksia ole missään erikoisasemassa oikeanlaisen hoidon puutteessa. Se nyt sattui osumaan teidän perheelle, eikä esim. alkoholismi.

Harvalla on omaa motivaatiota parantua, jos tarjolla ei ole apua. Jos esimerkiksi migreenin hoitona olisi lääkityksen sijaan neuvo jutella mukavia, niin aika äkkiä migreenipotilaan motivaatio katoaisi.

Anoreksiaan ei ole pillerihoitoa, toipuminne on lähdettävä potilaan omasta halusta. Ei siihen mitään poppaskonsteja ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?

Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.

Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.

Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.

Mitä hoitaja sanoi, kun kerroit että tuo ei oikein tunnu oikealta tavalta auttaa?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini kuoli syömättömyyteen. Oli jotain 28-vuotias. Hänen vanhempansa olitavt toinen kuollut ja toinen kuolemassa (muihin sairauksiin). Häntä seurasi hänen setänsä.

Oli toista kertaa sairaalassa. Kotiutumispaperiin oli merkitty: kotiutuu hyväkuntoisena. Oikeasti heti kotiin päästyään jätti syömisen kokonaan. Löytyi nälkään kuolleena paljon myöhemmin. Hänen sedälleen ei oltu ilmoitettu kotiutumisesta, vaikka hänet oli laitettu lähimmäksi.

Hänellä ei ollut anoreksia. Hän oli harhautunut kummalliseen uskontoon, jossa oli omituisia syömissääntöjä. Ei ne muut niitä orjallisesti noudattaneet, mutta tämä kaveri todellakin noudatti. Pilkun tarkasti. Ja tulos oli tämä tarkalla ihmisellä.

Ne muut tuota uskontoa harjoittavat muuttivat Helsinkiin ja hän jäi aika yksin muutenkin. Kirjahylly täynnä heidän uskonnollista kirjallisuuttaan. (Luulenpa, että uskonnon yksi idea oli juuri saada rahaa myymällä heidän kirjojaan) Se oli sellainen joku Kaukoidän uskonto.

Näin tunnistettavia tekstejä ei tulisi laittaa tänne. 

Mutta ehkä olet muutellut speksejä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?

Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.

Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.

Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.

Todella vaikea alkaa selittämään tyypille, joka ei ymmärrä mitä eroa on anoreksian sairastamisella ja psykoosilla jonka takia tapetaan toisia ihmisiä... Harhat voi saada lääkityksellä kuriin, mutta anoreksiaa ei. Enempää ratapölkkyä en viitsi alkaa käyttämään tähän, muta lupaan palata vastaamaan kun olet ensin itse selvittänyt alkeellisimmat jutut anoreksiasta ja psykoottisesta tilasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Hohhoijaa. Ei se vankimielisairaalakaan taida mitään ihmeitä tehdä, ellei sillä hoidettavalla ole sitä motivaatiota parantua. Ja yhden naisen voimaantumistarina ei kuitenkaan taida kertoa koko totuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Siellä ei ole niitä ulkopuolisia paineita. Ei vaadita töissä käymistä, opistekelua, akviivimallia, kukaan ei hengitä koko ajan niskaa, hauku terveydenhoitojärjestelmään, jne. On sitä aikaa keskittyä parantumiseen.

Toivon todella, että aloittajan kodissa ei näistä asioista lapsen kuulleen puhuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna aikaa ja läheisyyttä. Pienin askelin menette syömisen kanssa eteen päin. Ja älä odota, että sinulle tarjotaan valmiita vastauksia tai ratkaisuja sillä sellaisia ei ole. Yhdessä teidän täytyy löytää ne tyttären vahvuudet. 

Olisiko tämäkin sairaus ollut ennaltaehkäistävissä jos olisi annettu sitä aikaa, läheisyyttä, rajoja ja rakkautta, eikä vasta sairaiden puhjettua herätty, että minulla on lapsi joka tarvii minua?

Ei. Olen teini-ikäisen anorektikon äiti ja lapsi on aina saanut läheisyyttä, ollaan kuunneltu, tuettu ja lapsi on aina ollut rakastettu ja ollaan aina sanottu, että hän on hyvä just sellaisena kuin on. Silti kun rinnat alkoi kehittyä ja muutenkin kroppa muuttua, ei mahtunut enää ne koon 32 farkut joten tyttö koki lihoneensa ja piti itseään ällöttävänä kun menkat alkoivat. Nyt mahtuu niihin koon 34 farkkuihin, mutta on erittäin alipainoinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?

Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.

Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!! 

Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen. 

Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.

Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?

Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?

Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.

Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.

Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.

Kun tässä yhteiskunnassa on paljon muutakin hoidettavaa kuin itse kuolemaan johtavan tien valinneet. Anorektikot eivät ole vähäjärkisiä. Usein päinvastoin koulussa erittäin hyvin menestyviä "kympin tyttöjä". 

Jokainen heistä tietää, että syömättömyys johtaa kuolemaan. 

No parantumista ei tapahdu, jos potilaalla ei ole aikomustakaan yrittää päästä eroon sairaudestaan. Vai mitä siellä osastolla pitäisi tehdä? Heiluttaa taikasauvaa ja luoda potilaalle halua parantua? Osastoille haluaisi kovasti ihmisiä, jotka oikeasti haluavat toipua, mutta eivät mahdu sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna aikaa ja läheisyyttä. Pienin askelin menette syömisen kanssa eteen päin. Ja älä odota, että sinulle tarjotaan valmiita vastauksia tai ratkaisuja sillä sellaisia ei ole. Yhdessä teidän täytyy löytää ne tyttären vahvuudet. 

Olisiko tämäkin sairaus ollut ennaltaehkäistävissä jos olisi annettu sitä aikaa, läheisyyttä, rajoja ja rakkautta, eikä vasta sairaiden puhjettua herätty, että minulla on lapsi joka tarvii minua?

Ei. Olen teini-ikäisen anorektikon äiti ja lapsi on aina saanut läheisyyttä, ollaan kuunneltu, tuettu ja lapsi on aina ollut rakastettu ja ollaan aina sanottu, että hän on hyvä just sellaisena kuin on. Silti kun rinnat alkoi kehittyä ja muutenkin kroppa muuttua, ei mahtunut enää ne koon 32 farkut joten tyttö koki lihoneensa ja piti itseään ällöttävänä kun menkat alkoivat. Nyt mahtuu niihin koon 34 farkkuihin, mutta on erittäin alipainoinen.

Hmm..

En minä ainakaan ole sanonut koskaan lapsilleni heidän ulkonäöstään, että on "hyvä sellaisena kuin on". Se on itsestäänselvyys ja tulee suhtautumisen kautta, ei tuolla tavoin suorasanaisesti. 

Silloinhan jo on jotain pielessä, jos joutuu tuollaista toitottamaan. 

Vierailija kirjoitti:

No parantumista ei tapahdu, jos potilaalla ei ole aikomustakaan yrittää päästä eroon sairaudestaan. Vai mitä siellä osastolla pitäisi tehdä? Heiluttaa taikasauvaa ja luoda potilaalle halua parantua? Osastoille haluaisi kovasti ihmisiä, jotka oikeasti haluavat toipua, mutta eivät mahdu sinne.

Tämä. Anoreksiaan ei ole mitään samanlaista "ihmelääkettä" kuin pikku-ukkojen näkemiseen. Halu parantua lähte potilaasta itsestä. Ilmeisesti tyttäresi on päättänyt haluta kuolla laihuuden tähden. Älä syytä siitä Suomen terveydenhuoltoa.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anna aikaa ja läheisyyttä. Pienin askelin menette syömisen kanssa eteen päin. Ja älä odota, että sinulle tarjotaan valmiita vastauksia tai ratkaisuja sillä sellaisia ei ole. Yhdessä teidän täytyy löytää ne tyttären vahvuudet. 

Olisiko tämäkin sairaus ollut ennaltaehkäistävissä jos olisi annettu sitä aikaa, läheisyyttä, rajoja ja rakkautta, eikä vasta sairaiden puhjettua herätty, että minulla on lapsi joka tarvii minua?

Ei. Olen teini-ikäisen anorektikon äiti ja lapsi on aina saanut läheisyyttä, ollaan kuunneltu, tuettu ja lapsi on aina ollut rakastettu ja ollaan aina sanottu, että hän on hyvä just sellaisena kuin on. Silti kun rinnat alkoi kehittyä ja muutenkin kroppa muuttua, ei mahtunut enää ne koon 32 farkut joten tyttö koki lihoneensa ja piti itseään ällöttävänä kun menkat alkoivat. Nyt mahtuu niihin koon 34 farkkuihin, mutta on erittäin alipainoinen.

ollaan aina sanottu, että hän on hyvä just sellaisena kuin on... Mutta ei mitenkään erikoinen? Tuo on yksi pahinmista asioista mitä vanhempi voi lapselleen sanoa. Se ei tue sitä lapsen minuutta millään tavalla. Jokaisella on niitä vahvuuksia, joita pitäisi tukea ja niitä heikkouksia joista pitäsi pystyä puhumaan avoimesti ja hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla kokemuksellista vertailupohjaa pikku ukkoja näkevien hoidosta?

No psykoosilääkkeet ainakin on olemassa ja itsemurhat niillä vähenee.

eri

Anoreksiahan kehittyy helpottamaan ahdistusta ja masentuneisuutta sekä tunnesäätelyä, joten pitäisikö ap lapselle nyt määrätä niitä psykoosilääkkeitä?

Viittasin pikku-ukkojen näkemisen hoitamiseen, kun siitä joku kysyi vs. anoreksian hoito. Mielestäni ap:n lapselle ei pitäisi määrätä psykoosilääkkeitä, ellei ap:n lapsella ole psykoosi.