Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Väsynyt äiti miettii: miksei suomessa osata hoitaa anoreksiaa?
24.08.2018 |
Tytär 17-v , anorektista oireilua 14-vuotiaasta. Psyk.sairaanhoitaja pahensi tilannetta kehumalla että tytöstähän voi tulla nyt vaikka malli, yritti ilmeisesti nostaa itsetuntoa mutta kun syömishäiriöinen kyseessä niin pikkuisen väärä sanavalinta! Ja osastolta kotiuttivat, että eivät he osaa tehdä mitään kun se ei syö eikä puhu! Osaavat ilmeisesti auttaa vain niitä, jotka näkevät pikku-ukkoja.
Tyttö koettaa kahlata opintojaan läpi väsyneenä, palelevana, kuihtuneena.Vesipullo laukussa. Kerran ihmettelin mihin hävisi jääkaapista litran pullo kivennäisvettä, tyttö oli vienyt sen huoneeseensa. Täyttää vissiin vatsaa vedellä .Ja sokerittomilla energiajuomilla.
Kommentit (74)
Vierailija kirjoitti:
Minulla puhkesi anoreksia 12-vuotiaana, kun halusin isot rinnat pois ja olla lapsi vielä. Olin lukenut että rinnat ovat rasvaa ja päättelin, että jos laihdutan nekin katoavat! Ja lihava en siis ollut, minulla on isän suvun puolelta hoikka mutta rintava ruuminrakenne, kun aloin laihduttaa olin noin 158cm pitkä, 45 kiloinen ja D-kuppi. Eivätkä ne rinnat edes pienentyneet kuin parilla numerolla! Halusin ne kokonaan pois, olla ihan litteä. Lopulta olin letkuruokinnassa ja tahdonvastaisessa hoidossa, tosin minulla oli muitakin ongelmia kuten masennus ja viiltely joka sekin kyllä oli laihdutusjuttu, ajattelin että valutan painoa pois ...
Ripari, lukio, kaikki jäi väliin sairastelun takia.
Tää on just nykyajan sairas kauneusihanne, että mitä pienemmät rinnat ja peppu niin sen parempi. Naisellisuus ei ole enää muodissa :(
N19
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syömishäiriöt ovat verrattavissa päihdeongelmiin.
Niistä parantuminen on kuitenkin aina viime kädessä itsestä kiinni toisin monista muista psyyken sairauksista, joihin tehoaa vain lääkehoito jos sekään.
Ei Suomessa eikä missään muuallakaan ole taikasauvaa käytettävissä, jolla paranemisen halu herätetään sairastuneessa.
Ei valitettavasti vielä olekaan. Siitä ei kuitenkaan voi sairasta ihmistä syyttää, että hänen mielensä on niin solmussa, ettei ymmärrä omaa parastaan.
Eikä kukaan ole syyttänytkään. Sellainen sairaus vaan on vaikeahoitoinen mihin sairastunut ei itse halua apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No parantumista ei tapahdu, jos potilaalla ei ole aikomustakaan yrittää päästä eroon sairaudestaan. Vai mitä siellä osastolla pitäisi tehdä? Heiluttaa taikasauvaa ja luoda potilaalle halua parantua? Osastoille haluaisi kovasti ihmisiä, jotka oikeasti haluavat toipua, mutta eivät mahdu sinne.
Tämä. Anoreksiaan ei ole mitään samanlaista "ihmelääkettä" kuin pikku-ukkojen näkemiseen. Halu parantua lähte potilaasta itsestä. Ilmeisesti tyttäresi on päättänyt haluta kuolla laihuuden tähden. Älä syytä siitä Suomen terveydenhuoltoa.
Miten julmia ihmiset voi olla? Syyllistää sairastunutta, jonka sairaus on luonteeltaan sellainen, ettei kykene näkemään muunlaista elämää ja omaa etuaan? Väittäisin, että lääkkeitä kyllä löytyy, mutta toistaiseksi ne ovat viellä lainsäädännön toisella puolella ja sen takia jääneet tutkimatta. Onneksi tähän on tulossa muutos.
Ei se ole mitään syyttämistä että toteaa tosiasian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?
Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.
Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!!
Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen.
Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.
Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?
Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?
Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.
Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.
Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.
Kun tässä yhteiskunnassa on paljon muutakin hoidettavaa kuin itse kuolemaan johtavan tien valinneet. Anorektikot eivät ole vähäjärkisiä. Usein päinvastoin koulussa erittäin hyvin menestyviä "kympin tyttöjä".
Jokainen heistä tietää, että syömättömyys johtaa kuolemaan.
Oletko ajatellut, että anoreksia tai muu mielenterveysongelma ei olekaan älyllinen vaan tunne-elämän sairaus? Jos ei ole saanut kasvaa ympäristössä, jossa on voinut kehittyä tunne-elämältään terveeksi, ei ole mitään väliä, miten älykäs on tai ymmärtääkö älyllisesti toimintansa syy- ja seuraussuhteita? Kukaan ei valitse, missä ympäristössä kasvaa ja saako tarpeeksi ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, jotta voi kaikin puolin kasvaa terveeksi aikuiseksi.
Anoreksia on elintasosairaus. Monessa sotaisassa maassa, tai kehitysmaassa on paljon porukkaa joka ei todellakaan ole saanut ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, mutta silti anoreksia sairautena on täysin tuntematon. Tästä voi päätellä, että ei se vanhempien vika ole että mukula sairastuu.
Ympäristö, ja se miten yhteiskunta, ja vertaisverkko kohtaa ihmiset on se avainsana anoreksian puhkeamiseen. Anorkesia on itsensä ja elämänsä kontrollointia, kun tuntuu siltä ettei mitään kontrollia muuten saavuta. Jonkun asian sentään saa pitää omissa käsissään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?
Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.
Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!!
Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen.
Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.
Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?
Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?
Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.
Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.
Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.
Kun tässä yhteiskunnassa on paljon muutakin hoidettavaa kuin itse kuolemaan johtavan tien valinneet. Anorektikot eivät ole vähäjärkisiä. Usein päinvastoin koulussa erittäin hyvin menestyviä "kympin tyttöjä".
Jokainen heistä tietää, että syömättömyys johtaa kuolemaan.
Oletko ajatellut, että anoreksia tai muu mielenterveysongelma ei olekaan älyllinen vaan tunne-elämän sairaus? Jos ei ole saanut kasvaa ympäristössä, jossa on voinut kehittyä tunne-elämältään terveeksi, ei ole mitään väliä, miten älykäs on tai ymmärtääkö älyllisesti toimintansa syy- ja seuraussuhteita? Kukaan ei valitse, missä ympäristössä kasvaa ja saako tarpeeksi ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, jotta voi kaikin puolin kasvaa terveeksi aikuiseksi.
Anoreksia on elintasosairaus. Monessa sotaisassa maassa, tai kehitysmaassa on paljon porukkaa joka ei todellakaan ole saanut ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, mutta silti anoreksia sairautena on täysin tuntematon. Tästä voi päätellä, että ei se vanhempien vika ole että mukula sairastuu.
Ympäristö, ja se miten yhteiskunta, ja vertaisverkko kohtaa ihmiset on se avainsana anoreksian puhkeamiseen. Anorkesia on itsensä ja elämänsä kontrollointia, kun tuntuu siltä ettei mitään kontrollia muuten saavuta. Jonkun asian sentään saa pitää omissa käsissään.
Tää ei aivan pidä paikkaansa. Anoreksiasta ei toki kaikkialla välttämättä puhuta anoreksiana. Mielenterveyden häiriöissä on valtava kulttuurinen osa; joka kulttuurissa oirehditaan hieman eri profiililla. Jo pelkästään länsimaiden historiaa seuraamalla voi todeta, että se mitä sairaudeksi katsottiin, on muuttunut moneen kertaan. Esimerkiksi länsimaisessa historiassa nuorten naisten syömishäiriöt ovat oireilleet uskonnollisena hurmoksena; on paastottu ylenpalttisesti ja siitä on jopa saanut ihailua osakseen, on niin harras nuori.
Kehitysmaiden mielenterveyshäiriöiden tutkimista on paljon haitannut juuri kulttuurinen tulkintaongelma; kun jotain länsimaisittain määriteltyä "ei löydetä", sitä ei muka ole olemassakaan. Todellisuudessa kyllä se mieli järkkyy myös kehitysmaissa, ja vielä enemmän sotaa käyvissä maissa.
Suomihan oli pitkälti kehitysmaa ennen sotia, ja vasta viime vuosikymmeninä on oikeasti puhuttu siitä, kuinka pahasti sodat vaurioittivat suomalaisten psyykeä. Mutta eihän siitä 50-luvulla mitään puhuttu! Hammasta purren vain puskettiin eteenpäin, jälkipolvet on sitten maksaneet sitä velkaa. Ja vanhuudessa vielä tullut eteen se, mikä väkisin "jätettiin taakse". Oma isoisäni eli viimeiset kymmenen elinvuottaan sotaa uudelleen ja uudelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?
Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.
Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!!
Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen.
Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.
Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?
Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?
Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.
Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.
Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.
Kun tässä yhteiskunnassa on paljon muutakin hoidettavaa kuin itse kuolemaan johtavan tien valinneet. Anorektikot eivät ole vähäjärkisiä. Usein päinvastoin koulussa erittäin hyvin menestyviä "kympin tyttöjä".
Jokainen heistä tietää, että syömättömyys johtaa kuolemaan.
Miten voisi estää ihmisten kasvamisen tämän kommentoijan tapaan epäinhimilliseksi ja ymmärtämättömäksi?
En ole ymmärtämätön, kun ymmärrän, että yhteiskunnan taloudelliset resurssit ovat rajalliset.
Oletko sinä valmis maksamaan n. 10 prosenttiyksikköä enemmän veroja siksi, että terveydenhuolto voisi toimia ideaalisti? Tai toisinpäin: lapsilla ei olisi koulukirjoja, katuja ei hoidettaisi (ihmiset kuolisivat liikenneonnettomuuksissa moninkertaisesti) jne.
Ja silloinkin moni anorektikko kuolisi.
Meidän täytyy tehdä valintoja
Minulle kävisi tuo. Nostolla olisi sellainen vaikutus, että jonkin ajan päästä veroja voi laskea, koska ihmiset saadaan hoidettua aikaisemmin. Sairauden hoitohan on paljon halvempaa varhaisvaiheessa. Nyt hoitoa saa vasta, kun tilanne on paha jos edes silloin
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin hhaluaisin kuulla missä päin maailmaa se anoreksian hoito on sitten paremmalla tolalla, ja jos ap sen tietää, niin eikö kannattaisi muuttaa sinne hoitoa saamaan?
Yksi syy lapsen sairastumiseen voi myös olla vanhempien asenne, jossa kuvitellaan että anoreksia on vain sairaus muiden joukossa, ja joka voitaisiin pillereillä parantaa, mutta lääkärit vain kiusaavat.
Psyk osastolla hoidetaan sairauksia jotka vaativat psyk osastoa. Se että teini on alakuloinen eikä syö kunnolla ei ole riittävä, koska sille ei voida tehdä tuossa vaiheessa osastolla mitään, vaan osasto vain pahentaa nuoren oloa. Nuori tarvitsee nyt ihan jotain muuta kuin oleilua ilman mitään tekemistä itsetuhoisten nuorten keskellä!!
Te vanhemmat olette nyt jo pahasti myöhässä nuoren elämänkatsomuksen rakentamisessa, se olisi pitänyt tehdä jo aikoja sitten, kuten myös muu ennaltaehkäisevä, joka alkaa jo lapsuudessa. Ainoiksi vaihtoehdoiksi jää eri terapiamuodot, vertaistuki jo anoreksian selättäneeltä, sekä nuoren oma henkinen kasvu, ja sen tukeminen.
Lehdessä joku mielisairas nainen kertoi saaneensa kunnollista apua vasta, kun oli tappanut ihmisen. Vankilassa sai kunnollista terapiaa. Sairaaloissa oli ollut lähinnä säilyttämistä.
Miksi on näin. Miksei tavallisessa mielisairaalassa saa yhtä tasokasta terapiaa kuin vankimielisairaalassa?
Miten tämä liittyi lainaamaasi tekstiini?? Vai oliko tämä lehdestä lukemasi nainen anorektikko?
Siten, että kyllä sitä psyykkistä tehokasta apua voitaisiin antaa kaikille psyykkisistä sairauksista kärsiville, mutta siyä tehokkainta apua ei anneta kuin lähinnä vangeille.
Eli keinot on, mutta rahassa säästetään.
Ihan samalla lailla myös anorektikkoa auttaisi, jos siihen kuntoutukseen satsattaisiin enemmän ihmistyötä.
Kun tässä yhteiskunnassa on paljon muutakin hoidettavaa kuin itse kuolemaan johtavan tien valinneet. Anorektikot eivät ole vähäjärkisiä. Usein päinvastoin koulussa erittäin hyvin menestyviä "kympin tyttöjä".
Jokainen heistä tietää, että syömättömyys johtaa kuolemaan.
Oletko ajatellut, että anoreksia tai muu mielenterveysongelma ei olekaan älyllinen vaan tunne-elämän sairaus? Jos ei ole saanut kasvaa ympäristössä, jossa on voinut kehittyä tunne-elämältään terveeksi, ei ole mitään väliä, miten älykäs on tai ymmärtääkö älyllisesti toimintansa syy- ja seuraussuhteita? Kukaan ei valitse, missä ympäristössä kasvaa ja saako tarpeeksi ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, jotta voi kaikin puolin kasvaa terveeksi aikuiseksi.
Anoreksia on elintasosairaus. Monessa sotaisassa maassa, tai kehitysmaassa on paljon porukkaa joka ei todellakaan ole saanut ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, mutta silti anoreksia sairautena on täysin tuntematon. Tästä voi päätellä, että ei se vanhempien vika ole että mukula sairastuu.
Ympäristö, ja se miten yhteiskunta, ja vertaisverkko kohtaa ihmiset on se avainsana anoreksian puhkeamiseen. Anorkesia on itsensä ja elämänsä kontrollointia, kun tuntuu siltä ettei mitään kontrollia muuten saavuta. Jonkun asian sentään saa pitää omissa käsissään.
Tämä ei muuten ihan pidä paikkaansa, että olisi vain elintasosairaus. Esim. Audrey Hepburn ei oppinut koskaan syömään kunnolla, koska näki nälkää lapsena sota-aikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP oletko tutustunut tähän: Maudsleyn menetelmä - syömishäiriöiden perhepohjainen hoito
Entä oletko tutustunut SYLIin eli syömishäiriöisten keskustelufoorumiin? Siellä on keskustelua myös syömishäiriöisten omaisille.
Neuvoisin kuitenkin tutustumaan tuohon Maudsleyhyn.
Vierailija kirjoitti:
AP oletko tutustunut tähän: Maudsleyn menetelmä - syömishäiriöiden perhepohjainen hoito
Entä oletko tutustunut SYLIin eli syömishäiriöisten keskustelufoorumiin? Siellä on keskustelua myös syömishäiriöisten omaisille.
Neuvoisin kuitenkin tutustumaan tuohon Maudsleyhyn.
Ja AP jatkan, nyt kun tyttäresi on vielä alaikäinen asiat on helpompia hoitaa, mutta kun hän täyttää 18 ja tulee täysi-ikäiseksi, sinua ei ole enää pakko ottaa mukaan keskusteluihin ja hoidon suunnitteluun jos tyttäresi sen kieltää. Siksi kannattaa nyt toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta omalla rahalla yksityispuolelta löytyy kyllä tehokkaita hoitoja ja pitkäkestoista terapiaa. Lähisukulaiseni onnistui yksityisen terapeutin avulla paranemaan keskivaikeasta masennuksesta ja anoreksiasta. Hän oli aluksi sairaalassa osastohoidossa, mutta se oli aivan hyödytöntä sängyssä makuuttamista ilman mitään todellista hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syömishäiriöt ovat verrattavissa päihdeongelmiin.
Niistä parantuminen on kuitenkin aina viime kädessä itsestä kiinni toisin monista muista psyyken sairauksista, joihin tehoaa vain lääkehoito jos sekään.
Ei Suomessa eikä missään muuallakaan ole taikasauvaa käytettävissä, jolla paranemisen halu herätetään sairastuneessa.
Ei valitettavasti vielä olekaan. Siitä ei kuitenkaan voi sairasta ihmistä syyttää, että hänen mielensä on niin solmussa, ettei ymmärrä omaa parastaan.
Eikä kukaan ole syyttänytkään. Sellainen sairaus vaan on vaikeahoitoinen mihin sairastunut ei itse halua apua.
Aika säälimättömiä ääniä tässä ketjussa on läsnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko ollut syömishäiriöosastolla vai jossain tavallisella?
Miksi sitä pitäisi hoitaa? Kehopositiivisuus on se juttu nykyään.
Alue: Aihe vapaa
Oletko ajatellut, että anoreksia tai muu mielenterveysongelma ei olekaan älyllinen vaan tunne-elämän sairaus? Jos ei ole saanut kasvaa ympäristössä, jossa on voinut kehittyä tunne-elämältään terveeksi, ei ole mitään väliä, miten älykäs on tai ymmärtääkö älyllisesti toimintansa syy- ja seuraussuhteita? Kukaan ei valitse, missä ympäristössä kasvaa ja saako tarpeeksi ihmiselle välttämätöntä huolenpitoa, jotta voi kaikin puolin kasvaa terveeksi aikuiseksi.