Lue keskustelun säännöt.
Olen pettynyt itseeni koiranomistajana
23.08.2018 |
Meille tuli noin vuosi sitten ihana karvapallero, koiranpentu. Tarkoituksena oli kouluttaa koirasta mallikas yhteiskuntakelpoinen koirakansalainen. Koira paljastui parin päivän kokemuksella ihmisaraksi ja epävarmaksi koiraksi. Vanhemmiten ihmisarkuudesta ollaan vähän päästy eteenpäin, mutta edelleen pitää meillä vieraat varpaillaan, jos sellaisia olemme kutsuneet. Koira antaa vieraiden olla, jos istuvat nätisti sohvalla, mutta jos liikkuvat niin alkaa kauhea haukkuminen ja ympärillä häärääminen. Ärsyttäviä käytöksiä on pilvin pimein ja kun yksi saadaan sammumaan on kohta joku toinen tilalla. Esim. teini-ikäisiä lapsia ei päästäisi lähtemään kotoa vaan pitää hirveää haukuntaa ja hyppii ympärillä. Jos otan olkalaukkuni niin siitä alkaa hirveä härdelli ja haukkuminen samoin kahvinkeittäminen aiheuttaa hepulin. Nämä on ihan käsittämättömiä ja en itsekään aina tiedä mistä saavat alkunsa ja miksi. Koiran kanssa on mahdotonta elää normaalia elämää, koska pienikin risaus voi alkaa aiheuttaa hepuleita. Kouluttajia ollaan konsultoitu ja koiraa koulutettu, mutta kuten sanottua niin kun yksi ei toivottu käytös saadaan pois niin kohta on toinen tilalla. Minä en enää tahdo jaksaa. Olen niin pettynyt siihen, että en ole pärjännyt tämän koiran kanssa niin kuin olisin toivonut. Kaverikoiratoiminta oli haaveissa, mutta ei tämän koiran kanssa sellaista voi ajatellakaan harrastaa, kun on niin epävarma. Haaveet ja unelmat on romuttuneet yksi toisensa jälkeen. Ahdistaa ja käy hermoille koiran jatkuva häsellys, haukkuminen ja reagoiminen ihan kaikkeen :,( Tuntuu, että mikään ei auta, ympäristössämme on vain liikaa häiriöitä koiralle. Kokemusta on kahdesta aiemmasta koirasta ja niiden kanssa riitti normaali tapakoulutus, ei ollut mitään tällaista rääkymistä joka asialle.
Kommentit (31)
En ymmärrä miksi olet pettynyt, jokainen koira on yksilö ja käyttääntyy sen mukaan, kannataa hakea ihan oikeasti koirankouluttaja avuksi jos omat taidot eivät enää riitä.
Luulen että koira innostuu noista äänistä.
Kannataa koittaa itse seurata mitä vaikka teet sen kahvin keittimen käytön jälkeen, saako koira esim. ruokaa tai lähdetäänkö ulos.. Eläimillä se ajantaju yleensä koostuu niistä rutiineista.
Mitenkään agressiivisesti tuo käytös ei minulle näy.
Sitten kun se koira villiintyy nii koita saada rauhoittumaan, älä anna huomiota, tai laita vaikka kokonaan toiseen huoneeseen ja odota että meteli loppuu ennen kuin päästät pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Shetlanninlammaskoira?
No ei vaan labbis.
T. Ap
Mikä rotu? Tosiaan kaikki koirat on yksilöitä, mutta on tiettyjä rotuja, jotka on tosi herkkiä ja ns. yhden ihmisen koiria, eivätkä oikein siedä muita sitten. Mä ottaisin yhteyttä johonkin koirakouluttajaan, jolla olisi kokemusta aroista ja epävarmoista koirista.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi olet pettynyt, jokainen koira on yksilö ja käyttääntyy sen mukaan, kannataa hakea ihan oikeasti koirankouluttaja avuksi jos omat taidot eivät enää riitä.
Luulen että koira innostuu noista äänistä.
Kannataa koittaa itse seurata mitä vaikka teet sen kahvin keittimen käytön jälkeen, saako koira esim. ruokaa tai lähdetäänkö ulos.. Eläimillä se ajantaju yleensä koostuu niistä rutiineista.
Mitenkään agressiivisesti tuo käytös ei minulle näy.
Sitten kun se koira villiintyy nii koita saada rauhoittumaan, älä anna huomiota, tai laita vaikka kokonaan toiseen huoneeseen ja odota että meteli loppuu ennen kuin päästät pois.
Kouluttajia on ollut kaksin kappalein ja ei toivottuja käytöksiä on saatu sammumaan mutta aina tulee uusia tilalle. Tämä on loputon suo.
Ap
Teillä on vain käynyt huono tuuri, koira on väärässä perheessä ja väärässä ympäristössä. Tuollainen koira ei sovi kuin rauhalliseen paikkaan esim lapsettomalle pariskunnalle. Harkitkaa uuden rauhallisen kodin etsimistä koiralle? Myöhemmin voitte etsiä uuden koiran jonka hermot kestää paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Labbis on jalostettu alunperin työkäyttöön. Se vaatii tosi paljon liikuntaa ja aivotyötä. Harrastatteko te mitä koiran kanssa, entäs liikunta? Labbis ei ole semmoinen koira, jota käytetään puolen tunnin hihnakävelyllä pari kertaa päivässä ja muun ajan sitten sen pitäisi olla mahdollisimman huomaamaton ja vaivaton. .Se vaatii tekemistä.
Lopeta se. Koiran on tarkoitus tuoda iloa eikä tehdä elämästä kärsimystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ammattilainen apuun. Labbis ei ole edes jalostettu vahtimiseen, joten jostain epävarmuudesta se koiralta kumpuaa. Pitäisi nähdä arkeanne koiran kanssa, että osaisi neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Teillä on vain käynyt huono tuuri, koira on väärässä perheessä ja väärässä ympäristössä. Tuollainen koira ei sovi kuin rauhalliseen paikkaan esim lapsettomalle pariskunnalle. Harkitkaa uuden rauhallisen kodin etsimistä koiralle? Myöhemmin voitte etsiä uuden koiran jonka hermot kestää paremmin.
Ei tuo sovi kenellekkään. Vaarallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tässä ole vähän sama, kuin että pettyy itseensä äitinä. Odotukset ja todellisuus ei kohtaa.
Ihan hyvä reality check, itsekin olen harkinnut koiran hankkimista...
Voiko koiralla muuten olla ADHD?
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Lopeta se. Koiran on tarkoitus tuoda iloa eikä tehdä elämästä kärsimystä.
Tämä. Kyllä maailmassa koiria riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopeta se. Koiran on tarkoitus tuoda iloa eikä tehdä elämästä kärsimystä.
Tämä. Kyllä maailmassa koiria riittää.
Toivottavasti molemmat olette trolleja. Jos olette, todella mauttomia sellaisia.
Luin vähän aikaa sitten juttua ongelmakoirista. Siinä oli monta koirankouluttajaa, ja he totesivat että väärä rotuvalinta on usein ongelmien syy: esimerkiksi parsonrussell ja jackrussell- terrierit on tosi suosittuja koiria, mutta niiden kanssa on tosi paljon käytösongelmia. Ongelmien juuri on siinä, että ne ovat metsästyskoiria! Vaativat tosi paljon tekemistä, ei niille riitä se jos aamulla ennen omistajan töihinlähtöä käydään pikkulenkki, sitten pitäisi olla 9 tuntia yksin tekemättä mitään, sitten joku lenkki ja ehkä jotain pientä ja sitten pitäisi taas olla tekemättä mitään..Teilläkin on ehkä väärä rotu valittu. Labradorinnoutaja ei mielestäni ole kuin aktiivisen omistajan koira.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloittajn koira on vielä nuori, joten se ei ole vielä sellainen kuin siitä lopullisesti tulee. Itse asiassa se on juuri siinä iässä, jolloin koirista useimmiten luovutaan, koska niillä on hankala vaihe päällä. Meilläkin on arka, kaikkeen reagoiva kolmevuotias narttu. Ensimmäisen vuoden se esim. hyppi ympärilläni ulkoiltaessa ja puri kädet mustelmille jokaisella kävelylenkillä. Nykyisin tuosta tavasta ei ole mitään jäljellä ja moni muukin hankala tapa (joita todellakin on riittänyt) on saatu pois.
Epätoivo on se sana, jolla on useinkin voinut kuvata elämää koiramme kanssa. Joskus olen seissyt metsässä koiran kanssa ja itku silmässä olen tuntenut, että koira kiusaa minua. Heti perään olen tuntenut itseni kurjaksi kun olen katsonut sen silmiin ja olen ajatellut siitä niin rumasti. Nykyisin elämä on onneksi jo sopuisaa, vaikka ei tästäkään otuksesta ikinä mitään kaverikoiraa olisi saanut. Aina ei saa koiraa, joka olisi luonteeltaan sellainen mitä odotti. Rakastavia ne kuitenkin ovat useimmiten ja myös meidän rakkautemme arvoisia monin eri tavoin.
Meilläkin on ollut useita koiria, mutta tämä yksi on ollut haastavuudessa ihan omaa luokkaansa. Sanoisin, että aloittajan koirasta voi tulla vielä ihan kelpo koirakansalainen, etenkin kun sen kanssa viitsitään tehdä töitä. Peli ei todellakaan ole vielä menetetty, vaikka siltä nyt juuri tuntuisikin.
Vierailija kirjoitti:
Aloittajn koira on vielä nuori, joten se ei ole vielä sellainen kuin siitä lopullisesti tulee. Itse asiassa se on juuri siinä iässä, jolloin koirista useimmiten luovutaan, koska niillä on hankala vaihe päällä. Meilläkin on arka, kaikkeen reagoiva kolmevuotias narttu. Ensimmäisen vuoden se esim. hyppi ympärilläni ulkoiltaessa ja puri kädet mustelmille jokaisella kävelylenkillä. Nykyisin tuosta tavasta ei ole mitään jäljellä ja moni muukin hankala tapa (joita todellakin on riittänyt) on saatu pois.
Epätoivo on se sana, jolla on useinkin voinut kuvata elämää koiramme kanssa. Joskus olen seissyt metsässä koiran kanssa ja itku silmässä olen tuntenut, että koira kiusaa minua. Heti perään olen tuntenut itseni kurjaksi kun olen katsonut sen silmiin ja olen ajatellut siitä niin rumasti. Nykyisin elämä on onneksi jo sopuisaa, vaikka ei tästäkään otuksesta ikinä mitään kaverikoiraa olisi saanut. Aina ei saa koiraa, joka olisi luonteeltaan sellainen mitä odotti. Rakastavia ne kuitenkin ovat useimmiten ja myös meidän rakkautemme arvoisia monin eri tavoin.
Meilläkin on ollut useita koiria, mutta tämä yksi on ollut haastavuudessa ihan omaa luokkaansa. Sanoisin, että aloittajan koirasta voi tulla vielä ihan kelpo koirakansalainen, etenkin kun sen kanssa viitsitään tehdä töitä. Peli ei todellakaan ole vielä menetetty, vaikka siltä nyt juuri tuntuisikin.
Juuri näin. Oma koirani rauhoittui 4-vuotiaana ja oppi n. 2-3-vuotiaana paljon hyviä käytöstapoja sukulaiseni fiksulta vanhemmalta koiralta, jonka kanssa vietti ajoittain paljonkin aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittajn koira on vielä nuori, joten se ei ole vielä sellainen kuin siitä lopullisesti tulee. Itse asiassa se on juuri siinä iässä, jolloin koirista useimmiten luovutaan, koska niillä on hankala vaihe päällä. Meilläkin on arka, kaikkeen reagoiva kolmevuotias narttu. Ensimmäisen vuoden se esim. hyppi ympärilläni ulkoiltaessa ja puri kädet mustelmille jokaisella kävelylenkillä. Nykyisin tuosta tavasta ei ole mitään jäljellä ja moni muukin hankala tapa (joita todellakin on riittänyt) on saatu pois.
Epätoivo on se sana, jolla on useinkin voinut kuvata elämää koiramme kanssa. Joskus olen seissyt metsässä koiran kanssa ja itku silmässä olen tuntenut, että koira kiusaa minua. Heti perään olen tuntenut itseni kurjaksi kun olen katsonut sen silmiin ja olen ajatellut siitä niin rumasti. Nykyisin elämä on onneksi jo sopuisaa, vaikka ei tästäkään otuksesta ikinä mitään kaverikoiraa olisi saanut. Aina ei saa koiraa, joka olisi luonteeltaan sellainen mitä odotti. Rakastavia ne kuitenkin ovat useimmiten ja myös meidän rakkautemme arvoisia monin eri tavoin.
Meilläkin on ollut useita koiria, mutta tämä yksi on ollut haastavuudessa ihan omaa luokkaansa. Sanoisin, että aloittajan koirasta voi tulla vielä ihan kelpo koirakansalainen, etenkin kun sen kanssa viitsitään tehdä töitä. Peli ei todellakaan ole vielä menetetty, vaikka siltä nyt juuri tuntuisikin.
Juuri näin. Oma koirani rauhoittui 4-vuotiaana ja oppi n. 2-3-vuotiaana paljon hyviä käytöstapoja sukulaiseni fiksulta vanhemmalta koiralta, jonka kanssa vietti ajoittain paljonkin aikaa.
Tämä lohduttaa vähän, ehkä meilläkin on toivoa. Jotenkin vain tuntuu, että koiralle ilmaantuu kuin tyhjästä noita ei toivottuja käytöksiä. Usein just niin, että iloitaan, kun yksi huono käytös jää pois ja yleensä ei mene kuin max. pari viikkoa niin on kehittänyt jotain uutta tilalle :/
Koiran kanssa harrastetaan metsälenkkejä päivittäin, nose work on juuri aloitettu ja agilitya samoin. Kotona on virikkeitä ja seuraa myös ja sitä lepoakin.
Ap
Luulen, että sulle on huonolla tuurilla valikoitunut yksilö, jolla on ns. heikko hermorakenne. Labbiksella on leppoisa maine, mutta osa on niistäkin perusluonteeltaan arkoja ja hermostuneita. Mulla on kokemusta erittäin rauhallisesta, hyvinkäyttäytyvästä yksilöstä, joka haukkui äärimmäisen harvoin, nykyinen taas on ollut ikänsä äärimmäisen reaktioherkkä ja innostuu ja jännittyy ylikierroksille pienistäkin ärsykkeistä. Vähäinenkin ulkoa kuuluva ääni saa sen sisällä vartioimaan, ryntäilemään ja rähjäämään, saapuvat vieraat ja ohitettavat koirat pelottavat kovasti. Usein on ollut kurja, epäonnistunut ja riittämätön olo itselläkin. Enpä juuri osaa neuvoa, olen itse ajatellut kyllä, että tuli otettua väärä koira väärään ympäristöön ja väärälle ihmiselle. Sen verran olen kuitenkin eri lajien eläinten kanssa ollut tekemisissä, että kaikesta en itseäni syytä tämän koiran kanssa, uskon että tämän yksilön perusluonne pohjimmiltaan on arka ja näin ollen tavallista haastavampi. Ja koirakouluissa olen käynyt itsekin, vaihtelevalla menestyksellä. Koiralla alkaa jo olla ikää joten käytös ei jäänyt pelkästään nuoruusvuosiin vaikkakin jonkinasteista rauhoittumista on tapahtunut, näillä varmaankin mennään loppuun asti.
Labbikset ovat usein nuorena ihan täysiä riiviöitä. Olen nähnyt useamman omistajan olevan helisemässä. Usein sitten 3v jälkeen helpottaa. Mutta töitä se siltikin vaatii.
Labbis ei tosiaan ole nuorena mikään helppo koira. Uroksilla kestää rauhoittuminen yleensä vielä pidempään, mutta sterilisaatio voi auttaa. Noiden labbisten touhuja katsoessa olen tullut siihen tulokseen, että on rotu mitä en itse haluaisi.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että sulle on huonolla tuurilla valikoitunut yksilö, jolla on ns. heikko hermorakenne. Labbiksella on leppoisa maine, mutta osa on niistäkin perusluonteeltaan arkoja ja hermostuneita. Mulla on kokemusta erittäin rauhallisesta, hyvinkäyttäytyvästä yksilöstä, joka haukkui äärimmäisen harvoin, nykyinen taas on ollut ikänsä äärimmäisen reaktioherkkä ja innostuu ja jännittyy ylikierroksille pienistäkin ärsykkeistä. Vähäinenkin ulkoa kuuluva ääni saa sen sisällä vartioimaan, ryntäilemään ja rähjäämään, saapuvat vieraat ja ohitettavat koirat pelottavat kovasti. Usein on ollut kurja, epäonnistunut ja riittämätön olo itselläkin. Enpä juuri osaa neuvoa, olen itse ajatellut kyllä, että tuli otettua väärä koira väärään ympäristöön ja väärälle ihmiselle. Sen verran olen kuitenkin eri lajien eläinten kanssa ollut tekemisissä, että kaikesta en itseäni syytä tämän koiran kanssa, uskon että tämän yksilön perusluonne pohjimmiltaan on arka ja näin ollen tavallista haastavampi. Ja koirakouluissa olen käynyt itsekin, vaihtelevalla menestyksellä. Koiralla alkaa jo olla ikää joten käytös ei jäänyt pelkästään nuoruusvuosiin vaikkakin jonkinasteista rauhoittumista on tapahtunut, näillä varmaankin mennään loppuun asti.
Mulla on sellainen olo meidän koirasta, että varmaan kanssa hamaan tappiin asti on reaktioherkkä. Toivon mukaan jotain rauhoittumista tapahtuu, mutta näillä resursseilla mitä meillä on niin ei varmasti ikinä kyetä/osata/jakseta/ehditä kouluttaa koiraa niin paljon kuin tilanne vaatisi. Koira tarvitsisi hyvin kokeneen ihmisen, jolla olisi taitoja ja aikaa kouluttaa koiraa + ympäristön pitäisi olla rauhallisempi. Väsymys on välillä ihan hirveää ja tuntuu, että ei jaksa enää millään. Paljon olen syyllistänyt itseäni, mutta toisaalta kaksi aiempaa koiraa oli ihan erilaisia kuin tämä nykyinen, johon ei riitä ns. peruskoulutustaidot. Ongelmakoirakouluttajakin sanoi meille, että tästä koirasta ei tule ikinä helppoa ja tämän koiran ei olisi ikinä pitänyt päätyä lapsiperheeseen kaupunkiin. Kouluttajan kommentti helpotti vähän, koska kasvattajan taholta tuli enemmänkin "syyllistämistä" siitä, että meillä on auktoriteetti ja johtajuusongelma koiran kanssa.
Ap
Shetlanninlammaskoira?