Lue keskustelun säännöt.
Olen pettynyt itseeni koiranomistajana
23.08.2018 |
Meille tuli noin vuosi sitten ihana karvapallero, koiranpentu. Tarkoituksena oli kouluttaa koirasta mallikas yhteiskuntakelpoinen koirakansalainen. Koira paljastui parin päivän kokemuksella ihmisaraksi ja epävarmaksi koiraksi. Vanhemmiten ihmisarkuudesta ollaan vähän päästy eteenpäin, mutta edelleen pitää meillä vieraat varpaillaan, jos sellaisia olemme kutsuneet. Koira antaa vieraiden olla, jos istuvat nätisti sohvalla, mutta jos liikkuvat niin alkaa kauhea haukkuminen ja ympärillä häärääminen. Ärsyttäviä käytöksiä on pilvin pimein ja kun yksi saadaan sammumaan on kohta joku toinen tilalla. Esim. teini-ikäisiä lapsia ei päästäisi lähtemään kotoa vaan pitää hirveää haukuntaa ja hyppii ympärillä. Jos otan olkalaukkuni niin siitä alkaa hirveä härdelli ja haukkuminen samoin kahvinkeittäminen aiheuttaa hepulin. Nämä on ihan käsittämättömiä ja en itsekään aina tiedä mistä saavat alkunsa ja miksi. Koiran kanssa on mahdotonta elää normaalia elämää, koska pienikin risaus voi alkaa aiheuttaa hepuleita. Kouluttajia ollaan konsultoitu ja koiraa koulutettu, mutta kuten sanottua niin kun yksi ei toivottu käytös saadaan pois niin kohta on toinen tilalla. Minä en enää tahdo jaksaa. Olen niin pettynyt siihen, että en ole pärjännyt tämän koiran kanssa niin kuin olisin toivonut. Kaverikoiratoiminta oli haaveissa, mutta ei tämän koiran kanssa sellaista voi ajatellakaan harrastaa, kun on niin epävarma. Haaveet ja unelmat on romuttuneet yksi toisensa jälkeen. Ahdistaa ja käy hermoille koiran jatkuva häsellys, haukkuminen ja reagoiminen ihan kaikkeen :,( Tuntuu, että mikään ei auta, ympäristössämme on vain liikaa häiriöitä koiralle. Kokemusta on kahdesta aiemmasta koirasta ja niiden kanssa riitti normaali tapakoulutus, ei ollut mitään tällaista rääkymistä joka asialle.
Kommentit (31)
Vierailija kirjoitti:
Jos olet ihan uupumispisteessä koiran kanssa, mun mielestä ei oikeasti ole mikään häpeä jos luovutat koiran toiseen sopivampaan kotiin, mikäli sellaisen onnistut löytämään. Ei se kyllä helppoa ole myöntää itselleen että taidot ja jaksaminen loppuvat kesken, mutta koiran elinikä on niin pitkä että kannattaa miettiä haluaako käyttää yli kymmenen vuotta elämästään epäsopivan koiran kanssa vääntämiseen. Kuten edellä todettiin, labbisten yleinen rauhoittumisikä on 2-3 vuotta, mutta se perusherkkyys voi toki olla pysyvä ominaisuus. Voithan vielä jonkin aikaa seurailla tilannetta, mutta jos edistymistä ei tapahdu kodinvaihto voi olla ihan hyvä ratkaisu. Koira saattaisi itsekin olla tyytyväisempi ja rauhallisempi toisenlaisessa ympäristössä. Tsemppiä joka tapauksessa teille, mihin päädyttekin! Älä syytä liikaa itseäsi jos aiemmin olet onnistunut kasvattamaan paristakin pennusta täyspäisen koiran, et osannut aiemman kokemuksen perusteella arvata etukäteen että tämän koiran kanssa olisikin näin vaikeaa! Kaikki ne ovat yksilöitä kuitenkin.
Kiitos tuosta mitä sanoit :) Tosiaan kaksi aiempaa koiraa oli niin helppoja tähän nykyiseen verrattuna. Luopuminen on tosi vaikeaa, mutta sekin on totta, että ehkä koira olisi onnellisempi toisenlaisessa ympäristössä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Arkuus ja hermostuneisuus ovat hirveän hankalia ominaisuuksia, jotka johtavat usein pelkoaggressiivisuuteen. Rohkea ja itsevarma pentu voi olla toisella tavalla haastava koulutettava, mutta arki sen kanssa on paljon helpompaa. Tämä on tärkeä pitää mielessä kun miettii koiran hankintaa ja käy katsomassa pentuja.
Vierailija kirjoitti:
Arkuus ja hermostuneisuus ovat hirveän hankalia ominaisuuksia, jotka johtavat usein pelkoaggressiivisuuteen. Rohkea ja itsevarma pentu voi olla toisella tavalla haastava koulutettava, mutta arki sen kanssa on paljon helpompaa. Tämä on tärkeä pitää mielessä kun miettii koiran hankintaa ja käy katsomassa pentuja.
Meillä kasvattaja valitsi pennun meille. Piti olla lapsiperheeseen sopiva kaikin puolin. Sitä tuo koira ei ole kyllä ikinä ollut ja muistan ihmetelleeni jo parissa viikossa pennun epävarmuutta ylipäätään ihmisten kanssa saatikka lasten. Oman porukan kyllä hyväksyy lapsineen päivineen, mutta vieraat on ihan eri juttu. Kasvattajan luona en itse nähnyt mitään merkkejä siitä, että tämä pentu olisi ollut jotenkin arka ja ainoa asia minkä kasvattaja mainitsi oli se, että pentu jäi alkuun vähän muiden pentujen jalkoihin ja alkoi pitää puoliaan vasta myöhemmin. Tykkää muista koirista kyllä, mutta alistuu heti vieraan koiran edessä tai vaihtoehtoisesti rähjää. Olen kyllä miettinyt, että onko meillä sattunut jotain mikä olisi pilannut koiran heti alkumetreillä. Tämä koira on aina myös ollut kiihkeä, innostuu heti kaikesta mikä on etu agilityssä ellei mene ylikierroksille.
Ap
Kannattaa käydä katsomassa mahdollisimman monia pentueita. Joskus kasvattajat, jotka tekevät kasvatustyötä täydestä sydämestä ja pennut ovat hyvin rakkaita niin he eivät välttämättä "näe" pennuissa mitään "vikaa". Pennun arkuutta tai epävarmuutta ei oikein osata myöntää itsellekään, kun se on koirasta riippumatta hyvin hankala ja ei toivottu ominaisuus. Tästä voi sitten seurata se, että koiran omistajaa aletaan syyttää koiran ongelmista. Arasta ja epävarmasta koirasta ei koskaan saa reipasta ja rohkeaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet ihan uupumispisteessä koiran kanssa, mun mielestä ei oikeasti ole mikään häpeä jos luovutat koiran toiseen sopivampaan kotiin, mikäli sellaisen onnistut löytämään. Ei se kyllä helppoa ole myöntää itselleen että taidot ja jaksaminen loppuvat kesken, mutta koiran elinikä on niin pitkä että kannattaa miettiä haluaako käyttää yli kymmenen vuotta elämästään epäsopivan koiran kanssa vääntämiseen. Kuten edellä todettiin, labbisten yleinen rauhoittumisikä on 2-3 vuotta, mutta se perusherkkyys voi toki olla pysyvä ominaisuus. Voithan vielä jonkin aikaa seurailla tilannetta, mutta jos edistymistä ei tapahdu kodinvaihto voi olla ihan hyvä ratkaisu. Koira saattaisi itsekin olla tyytyväisempi ja rauhallisempi toisenlaisessa ympäristössä. Tsemppiä joka tapauksessa teille, mihin päädyttekin! Älä syytä liikaa itseäsi jos aiemmin olet onnistunut kasvattamaan paristakin pennusta täyspäisen koiran, et osannut aiemman kokemuksen perusteella arvata etukäteen että tämän koiran kanssa olisikin näin vaikeaa! Kaikki ne ovat yksilöitä kuitenkin.
Kiitos tuosta mitä sanoit :) Tosiaan kaksi aiempaa koiraa oli niin helppoja tähän nykyiseen verrattuna. Luopuminen on tosi vaikeaa, mutta sekin on totta, että ehkä koira olisi onnellisempi toisenlaisessa ympäristössä.
Ap
Tuo ajatus hyvästä kodista, mieluiten maaseudun rauhassa, jossain toisessa perheessä, jossa taianomaisesti osataankin päihittää kaikki koiran ongelmat, on yleensä vain oman omantunnon rauhoittelua. Kun haastava koira vaihtaa kotia, sille yleensä ei käy hyvin. Joko siitä tulee kiertolainen, tai se viedään jossain vaiheessa piikille. Jos et jaksa koiran kanssa, vie se suosiolla suoraan piikille, sen sijaan, että altistat sen todennäköisesti huonolle kohtelulle jatkossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko että pilasitte pennun, ominaisuudet eivät ehkä vain näkyneet niissä tilanteissa kun kävitte katsomassa. Kasvattaja luultavasti teki virheen valinnassa eikä halua sitä myöntää, ei ehkä itsekään osannut ennakoida näitä piirteitä. Se mun stressilabbis jota aiemmin kuvailin on kanssa superkiihkeä, kiihtymys kasvaa äkisti nollasta sataan. Kotona ulkoa ääniä kuullessaan se saattaa hyppiä ja ryntäillä, murista ja haukkua niskakarvat pystyssä, tai hengittää ja huohottaa tosi raskaasti silloin kun yrittää hillitä itseään. Koiran rauhoittelu on hankalaa, kiihtymys on niin voimakasta. Olen yrittänyt opettaa koiralle että se ei saa tahtomiaan asioita ellei ensin rauhoitu, mutta jos vaikka vieraat ovat ovella ei aina pysty odotuttamaan heitä siihen asti että koira olisi rauhallinen. Sen olen saanut toistoilla koiralle jakeluun että syömistä ei aloiteta, ovesta ei rynnätä, vieraita ei tervehditä jne ilman lupaa. Ohitukset hoidan ottamalla vähän välimatkaa vastaantulijaan, ettei koiran ole pakko kohdata ihan läheltä toista.
Vierailija kirjoitti:
En usko että pilasitte pennun, ominaisuudet eivät ehkä vain näkyneet niissä tilanteissa kun kävitte katsomassa. Kasvattaja luultavasti teki virheen valinnassa eikä halua sitä myöntää, ei ehkä itsekään osannut ennakoida näitä piirteitä. Se mun stressilabbis jota aiemmin kuvailin on kanssa superkiihkeä, kiihtymys kasvaa äkisti nollasta sataan. Kotona ulkoa ääniä kuullessaan se saattaa hyppiä ja ryntäillä, murista ja haukkua niskakarvat pystyssä, tai hengittää ja huohottaa tosi raskaasti silloin kun yrittää hillitä itseään. Koiran rauhoittelu on hankalaa, kiihtymys on niin voimakasta. Olen yrittänyt opettaa koiralle että se ei saa tahtomiaan asioita ellei ensin rauhoitu, mutta jos vaikka vieraat ovat ovella ei aina pysty odotuttamaan heitä siihen asti että koira olisi rauhallinen. Sen olen saanut toistoilla koiralle jakeluun että syömistä ei aloiteta, ovesta ei rynnätä, vieraita ei tervehditä jne ilman lupaa. Ohitukset hoidan ottamalla vähän välimatkaa vastaantulijaan, ettei koiran ole pakko kohdata ihan läheltä toista.
Tuo kiihtyminen kuulostaa niin tutulta! Meillä muiden koirien ohitukset on saatu aika hyvin sujumaan, mutta jos itse en ole 100% hereillä ja ennakoi koko ajan niin rähjäämistä tapahtuu. Vieraita meillä ei enää juuri käy syystä, että koen tilanteet niin raskaiksi koiran piirittäessä heitä ja "vahtiessa". Hankalinta on, kun lasten kavereille tekee samaa ja on ollut pakko kieltää, ettei meille voi tulla kavereita silloin, kun aikuiset eivät ole kotona :( Tähänkin ollaan siedätetty, mutta tuloksia tulee hitaasti ja usein sitä takapakkia myös. Alkuun kuvittelin, että kyllä nämä koiran käytökset on mahdollista kouluttaa pois, mutta nykyään allekirjoitan täysin sen ajatuksen, että tällaisesta reaktiivisesta koirasta ei ikinä saa mitään leppoisaa tyyppiä. Uskon, että niin kauan kuin koira elää niin meillä tullaan jatkuvasti kamppailemaan jonkin isomman ongelman kanssa, ongelma vain vaihtuu.
Ympäristön muutoksesta sen verran, että mökillä ollessa meillä ei ole juuri mitään ongelmia. Selkeästi jatkuva ärsyketulvan puuttuminen helpottaa koiran oloa. Mutta eipä siellä mökilläkään voi jatkuvasti olla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toisaalta koira on vielä tosi nuori ja voi rauhoittua iän myötä hyvinkin toisenlaiseksi!
Onko se uros? Labbis urokset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa ja rauhoittuvat vasta 3 v. jälkeen. Voimia.
Minulla ollut 30 vuotta labradoreja ja kyllä on aikamoisia riiviöitäkin joukkoon mahtunut, mutta rauhoittuneet ovat lopulta kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko se uros? Labbis urokset ovat kyllä aivan omaa luokkaansa ja rauhoittuvat vasta 3 v. jälkeen. Voimia.
Minulla ollut 30 vuotta labradoreja ja kyllä on aikamoisia riiviöitäkin joukkoon mahtunut, mutta rauhoittuneet ovat lopulta kaikki.
Narttu on kyseessä. Vahtiviettiä ihmettelen eniten, kun en ole ikinä vielä vahtivaan labbikseen törmännyt, mutta tämä koira on muutenkin ihan oma juttunsa :P
Ap
Jos olet ihan uupumispisteessä koiran kanssa, mun mielestä ei oikeasti ole mikään häpeä jos luovutat koiran toiseen sopivampaan kotiin, mikäli sellaisen onnistut löytämään. Ei se kyllä helppoa ole myöntää itselleen että taidot ja jaksaminen loppuvat kesken, mutta koiran elinikä on niin pitkä että kannattaa miettiä haluaako käyttää yli kymmenen vuotta elämästään epäsopivan koiran kanssa vääntämiseen. Kuten edellä todettiin, labbisten yleinen rauhoittumisikä on 2-3 vuotta, mutta se perusherkkyys voi toki olla pysyvä ominaisuus. Voithan vielä jonkin aikaa seurailla tilannetta, mutta jos edistymistä ei tapahdu kodinvaihto voi olla ihan hyvä ratkaisu. Koira saattaisi itsekin olla tyytyväisempi ja rauhallisempi toisenlaisessa ympäristössä. Tsemppiä joka tapauksessa teille, mihin päädyttekin! Älä syytä liikaa itseäsi jos aiemmin olet onnistunut kasvattamaan paristakin pennusta täyspäisen koiran, et osannut aiemman kokemuksen perusteella arvata etukäteen että tämän koiran kanssa olisikin näin vaikeaa! Kaikki ne ovat yksilöitä kuitenkin.