Tilanteita missä lääkärit onkin ollut väärässä?

Tuttuni kärsi kovista yhdyntäkivuista, kävi 20 vuotta samalla lääkärillä joka oli sanonut, ettei johdu endometrioosista. Vaihtoi lääkäriä ja olihan se sitä.

Minun munasarja kystani vei melkein hengen, kun suoli puhkesi ja sisältö valui vatsaonteloon. Se olikin ollut umpipussin tauti. mikä sitten hoitamattomana puhkesi.

Lapsistani kolmas suositeltiin keskeytettäväksi vakavan kehitysvamman takia. Nyt valmistui sairaanhoitajaksi ja on pienen tyttären isä. Ei kovin jälkeen jääneenä ole pitänyt.

Lapsuuden lonkkavika "parani" yllättäen kivuttomaksi, luutui näin vanhemmalla iällä liikkumattomaksi. Yksityisen kautta lonkkanivelen vaihtoon, vain 30% liikkuvuudesta saatiin palautettua.

Eikä kukaan näistä lääkäreistä mitään virhettä tehnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kuviteltiin lihomisen johtuvan siitä, että minä muka vedän sipsejä ja makaan sohvalla kaikki päivät. Vihdoin pääsin pitkän odotuksen jälkeen verikokeisiin ja sieltä tulikin ilmi kilpirauhasen vajaatoiminta!

Kertokaas omia kokemuksianne.

Syöpähoidoissa kieltävät ravinteet.

Lääkärit (enemmistö heistä) eivät tutkimusten mukaan ota syöpähoitoa vastaan, mikäli on pitkälle levinnyt syöpä. Että ei ne lääkkeetkään pelasta.

 

Pitkälle levinnyttä syöpää ei voi parantaa, joten kaikki lääkitys on silloin enemmän tai vähemmän palliatiivista. Sytostaattien sivuoireet puolestaan voivat olla todella vaikeat. Miksi kärsiä niistä, kun väistämätön on kuitenkin edessä? Moni ns. siviili luulee toisin, ja pitää lääkärin ehdotusta lääkkeiden lopettamisesta lähes murhana.

Vierailija kirjoitti:

Jaa, edellinen kommenttini meni hyväksyntään.

Olin psyk osastolla, minua oltiin kotiuttamassa. Kerroin, etten ole valmis ja todennäköisesti teen itselleni jotain peruuttamatonta jos kotiudun. Lääkäri kirjasi tilanteen parantuneen, kotiuduin. Tulin illalla päivystyksen kautta takaisin.

Oletkohan eräs ystäväni ? On kierteessä jossa kotiutetaan, ja palaa takaisin päivystyksen kautta. 

Loukkasin jalkani ja mentiin päivystykseen ja oli vaan venähdys, viikko myöhemmin soitetaan et siel onkin murtuma, sit mennään tutkittavaks ja jäi kysymysmerkki mitä siellä oli, mut keppejä pidin muutaman viikon. Kukaan ei edelleen tiedä oliko siellä murtuma niinku spesialisti sanoi vai oliko nyt perus yleispätyri oikeessa.

Mulle sanottiin viikolla 8 et sain keskenmenon ja viikolla 13 et oon edelleen raskaana. Menetin siis viikkoja mun raskaudesta manaten sitä minkä vtun takia ei kroppa voinu saada raskautta säilyy ja minkä takia ei se sit siinä poistossakaan onnistu.

Väitän että lääkärit ovat ihan pääsääntöisesti väärässä.

Sitä paitsi suurin osa lääketieteestä on tutkijoiden ja insinöörien käsissä nykyisin:

laitteet ja lääkkeet näyttelevät ihan reilusti suurinta osaa hoidosta.

Lääkärit vain käyttävät ja määräävät niitä.

Kun ajatellaan, että ensimmäinen porras hoitoon pääsyssä on arvauskeskuksen vastaanoton lasin takana oleva perussairaanhoitaja - niin ollaan todella arvausten varassa.

Meillä kriittisin esimerkki oli, kun lääkärikään ei meinannut antaa lähetettä sairaalaan tyttärellemme, jolla maha oli kipeä: sairaalassa - kun vaimo puoliväkisin tivasi sen lähetteen - todettiin sitten osittain puhjennut umpilisäke..

Ja näitä on valtavasti.

Työkaveri sai taannoin kurkkusyöpädiagnoosin ja oli kaksi viikkoa kauheessa pelossa - kunnes uudessa näytepalan analysoinnissa todettiin, että virhediagnoosi..

Henki ei oikein kulkenut kun menin kovassa kuumeessa työterveyslääkärin vastaanotolle. Hän oli sitä mieltä että tavan flunssa vaan ja kirjoitti kolme päivää sairaslomaa. Pyysin että otettaisiin tulehdusarvot, pitkin hampain laittoi lähetteen labraan ja sanoi "no mene nyt sitten jos haluat, ei sieltä mitään löydy" En ehtinyt edes kotiin asti kun soitti perään että tulehdusarvot oli yli 300, mene heti sairaalaan. Olinkin sitten yli viikon sairaalassa hoidattamassa keuhkokuumetta.

Lääkäri väitti, että mulla on vaan revähtänyt lihas ja kyllä se siitä. Toinen lääkäri pisti mut röntgeniin ja löytyi murtunut luu.

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksen lähtökohta on älytön. Eivät lääkärit voi olla mitään ihmekoneita, jotka potilaan (välillä todella epäselvän/puutteellisen) kertomuksen perusteella kertovat välittömästi syyn oireille ja oikean sairauden nimen.

Lääketiede on poissulkemista ja tutkimista. Ja kyllä, välillä joudutaan seuraamaan, mihin suuntaan tilanne etenee ja vaikuttavatko annetut lääkkeet. Se on sitä "lähetettiin vain kotiin Buranan kanssa".

Juuri näin! Lääkärit on tavallisia ihmisiä, jotka tekee virheitä. Ne vaan tuntuu niin graaveilta kun kyseessä on ihminen itse. Potilaat monesti luulee, että lääkärillä on suora vastaus ja heti tietää mikä potilaalla on ja että lääkäri jotenki pimittäisi tietoja ja parempia lääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Mun tuulimuna meni jo 2luokalle kouluun

Mun syöpä meni eskariin. Lääkärin mukaan mä en ikinä voisi saada lapsia pahan endometrioosi vuoksi ja kun testi oli positiivinen ja menin lääkäriin tutkimuksiin se lääkäri epäili, että mulla on kasvain, mahdollisesti syöpä, ja se aiheuttaa hormonimuutoksia.

Lapsi lakkasi nukkumasta. Oletettiin stressiä, masennusta, ties mitä. Vuosia kokeiltiin eri lääkkeitä, viimein kuvattiin aivot kun tilanne vain paheni.

Löytyi kasvain käpylisäkkeestä, joka on aivojen keskellä sijaitseva vireystilaa ja unta säätelevä elin. Tässä kohtaa lapsi (oikeastaan nuori) on ollut vuoden koulusta pois jaksamisongelmien vuoksi.

Ja nyt kun on tehokkaasti vuosi tutkittu, neurologi hautoo lausuntoaan ja tuloksia yhä. Kesäkuussa oli magneettikuvaus ja unitutkimus, syyskuussa neurologi viimein ehtii soittamaan.

Jotain mätää on systeemissä, että aktiivista nuorta korkeakouluopiskelijaa roikutetaan vuosi tyhjänpanttina.

Menkat oli myöhässä ja menin terkkariin tekemään raskaustestin. Negatiivista näytti ja ohjeistettiin aloittamaan e-pillerit koska kierto on keturallaan painon takia. Ehdin laattaa syödä hyvän matkaa kun pyysivät uudelleen käymään. Siinä kohtaa näytti testi positiivista, kuului sydänäänet ja viikkoja laskivat 13+jotain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suolistotulehduksen diagnoosista sain oikeasti _tapella_. Verenvuoto johtui kuulemma, kun en syönyt leipää ja lima taas pellavansiemenistä, joita käytin ”väärin”.

Minulla tuli totaalistoppi eräs päivä vatsantoimintaan. Ei vaan enää toiminut edes ulostuslääkkeillä. Tätä kesti monta kuukautta ja sitten alkoi veri ja lima.

Yleensä Crohnin taudissa on ripuli ja minulla taas on ummetuspainotteinen, joten lääkärit ei vain ottanut tosissaan.

Pääsin puolen vuoden päästä vasta kolonoskopiaan ja diagnoosi vihdoinkin..

Minullekin jankattiin alkuun puhelimessa, että olenko muka ihan varma, ettei veri tule emättimestä. Sitten syytettiin pukamia, joita lääkäri ei kuitenkaan tutkiessaan löytänyt. Kuukausia meni ennen kuin pääsin lopulta tähystykseen, jossa todettiin jo melko pahana oleva Colitis Ulcerosa. Itsekin "käänteisoireinen", eli tulehduksessa uloste menee ummetuksen puolelle eikä ripuliksi.

Kuulostaa tutulta.. Alussa kävin monella lääkärillä (työterveydestä kunnalliseen), eikä kukaan oikein muuta ehdottonut, kuin ruokavalion muutosta. Itsekin vain luovutin ja join päivittäin varmaan 10 pegorion pussia, eikä mitään. Yksi päivä eräs lääkäri jopa säikähti ummetustani (menin toisesta syystä lääkäriin) ja määräsi samantien kolonoskopiaan. :) Mutta edelleenkin on vaikea löytää lääkäriä, joka osaisi hoitaa tätä sairautta hyvin sekä kokonaisvaltaisesti.

Yksitoistavuotiaana aloin sairastella tiheään, kuumeilin ja ruoka ei pysynyt sisällä, oksentelin ja ripuloin. Äitini vei minua lääkäriltä toiselle ja oikein mitään ei löytynyt. Viimeisin lääkäri epäili koulupinnariksi, muistan vieläkin kuinka katsoi minua vihaisesti.Viimein olin niin sairas, että jalat meni alta.

Sairaalassa otettiin verikokeita ja syykin löytyi , leukemia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa, edellinen kommenttini meni hyväksyntään.

Olin psyk osastolla, minua oltiin kotiuttamassa. Kerroin, etten ole valmis ja todennäköisesti teen itselleni jotain peruuttamatonta jos kotiudun. Lääkäri kirjasi tilanteen parantuneen, kotiuduin. Tulin illalla päivystyksen kautta takaisin.

Oletkohan eräs ystäväni ? On kierteessä jossa kotiutetaan, ja palaa takaisin päivystyksen kautta. 

Olen tällä hetkellä kotona ja mulla menee ihan ok, varmaan en ole tuttusi. :)

Valitettavasti meitä on monia, jotka kotiutetaan ennen aikojaan - eräs tyttö kertoi yrittäneensä itsemurhaa ja hänet kotiutettiin kahden päivän osastojakson jälkeen. Hän kertoi, että aikoo tappaa itsensä kun pääsee kotiin eikä siitä tytöstä enää kuulunut.

Tulin päivystykseen klassisilla umpparin oireilla. Oltiin leikkaamassa kun lääkäri päätti että kuvataan varmuudeksi. Kuvissa ei umpilisäkkeen tulehdusta näkynyt, eikä sit täten leikattu, joten jäin vuodeosastolle yöksi ja sehän puhkesi vatsaonteloon ja vatsakalvot tulehtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla kuviteltiin lihomisen johtuvan siitä, että minä muka vedän sipsejä ja makaan sohvalla kaikki päivät. Vihdoin pääsin pitkän odotuksen jälkeen verikokeisiin ja sieltä tulikin ilmi kilpirauhasen vajaatoiminta!

Kertokaas omia kokemuksianne.

Kilpirauhasen vajaatoimintako kumoaa nykyään termodynamiikan laitkin? Lihoit maagisesti kilpirauhasen takia vaikka kulutit enemmän kuin söit. Joopa joo. 

Eihän kirjoittaja missään vaiheessa sanonut noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten lääkäri voi olla edes väärässä?

Ei kait kukaan ajattele, lääkärin katsovan jostakin kristallipallosta, vaan oikean diagnoosin saamiseen tarvitaan monia tutkimuksia ja kokeita, jotka tukevat tiettyjä sairauksia ja vammoja ja toiset putoavat pois.

Minusta lääkärin diagnoosi on kuin etsisi neulaa heinäkasasta, joskus se löytyy nopeasti ja joskus ei millään, vaikka kuinka etsisi, kun on miljoonia sairauksia ja oireet saattavat olla samankaltaisia.

En mä tarvi ainakaan 6 vuoden koulutusta siihen, että osaan etsiä googlella taudit. Ihan yleisyysjärjestyksessäkin. Siksi lääkärin olisi syytä olla oikeassa.

Kun kymmenessä taudissa on samat oireet, mistä tiedät, mikä niistä on oikea? Enten, tenten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen väärässä joka päivä. Joskus erehdys on suuri ja kenties kohtalokas , mutta yleensä pieni ja korjattavissa.

T. Lääkäri

On hyvä, että on olemassa lääkäreitä, jotka itse ymmärtävät sen, että ennenkun on tutkittu on vain arvailua. Ihmeen moni lääkäri kuvittelee voivansa päältä päin katsomalla päätellä, mikä potilaalla on. Joskus tosi sairaat näyttävät terveiltä ja terveet sairailta.

Kai ymmärrät, ettei kaikkia voida laittaa heti kalliisiin tutkimuksiin, vaan pitää priorisoida ja edetä tietyn protokollan mukaan? Kaikkihan on omasta mielestään aina kuoleman kielissä. Toisinaan joku onkin. Se on vaikea paikka olla arvioimassa sitä, kun ihmiset ovat yksilöitä.

Ohis