Ura vai perheen perustaminen? Olen hukassa

Vierailija kirjoitti:

Moni tulee yli 3-kymppisenä vielä oikein hyvin raskaaksi. Eikä ole mikään erityisen vanha äiti silloin.

On tämä nykynen ajatus parhaasta iästä saada lapsi kummallinen. On se aikamoista että itse alkaisi olla jo viidenkympin paremmalla puolella siinä vaiheessa,kun saa teinit lentämään kotoaan..

Mut jokainen tavallaan.

Sain yli kolmekymppisenä ensimmäisen ja neljä ehdin tehdä kymmeneen vuoteen. Kyllä ehtii.

Ei ura ja lapset sulje toisiaan pois. Ota nyt ihmeessä vastaan tuo työtarjous jonka nyt olet saanut ja hanki lapsi sitten kun työt ulkomailla ovat ohi. Olisit silloin vasta 32-vuotias eli et todellakaan mikään vanha, ensisynnyttäjien keski-ikä on Suomessa 29,2 vuotta.

Tietenkin voisit tehdä lapsen myös siellä ulkomailla, pitää lyhyen äippäloman ja sitten palkata hoitajan muksulle.

Miten usein mies tapaa lastaan? Onko sillä viikko-viikko diili lapsen äidin kanssa vai onko ne sopinut esim. yhdestä viikonlopusta kuukaudessa?

Jos jälkimmäinen niin mies varmaan pääsisi käymään kätevästi Suomessa tapaamisia varten.

Hei,

Sinulla on oikeesti aika vaikea päätös.

On totta, että

- ulkomaillakin voi hankkia lapsen ja jopa sen työkomennuksen aikana

- ei ole koskaan varmaa, että se lapsi tuosta vaan tulee

- jos niin sovitte, voit pitää ihan lyhyen äitiyspoissaolon ja isä voi jäädä kotiin hoitamaan lasta

- et ole vielä 32- vuotiaana mitenkään erityisen vanha äidiksi - todellakaan.

Mutta minusta tuntuu, että suuri asia mikä sinun pitää ratkaista on se, mitä äitiydeltä haluat: jos haluat olla 3vuotta kotona taaperon kanssa, asiaa ei kai voi ratkaista tyydyttävästi sillä, että olet kotona kolme viikkoa ja sen jälkeen isä jää hoitamaan lasta?

Jos mies ei ole valmis koti-isäksi kannattaa myös miettiä erityisesti sitä tukiverkostoa - monella tietämälläni expatilla on ollut Suomesta joku aupair-tyyppinen tyttö/täti mukana ?

Kannatta myös miettiä asiaa vähän pidemmälle: montako lasta ehkä toivoisitte kaiken kaikkiaan / mitä jos vauva onkin erityislapsi ja vaatii paljon esim lääkärinhoitoa / mitä jos valitset vain työn, eikä 32- vuotiaana lasta kuulukaan / mitä jos valitset nyt lapsen eikä sit nyt vaan lähdekään tulemaan joo PET skipannut tuon työtarjouksen / mitä sitten, jos saat 6vuoden jälkeen entistä houkuttelevamman työtarjouksen entistä eksoottisempaan paikkaan?

Me emme pysty asiaa sinulle ratkaisemaan mutta minkä ratkaisun teettekin, päättäkää että se on se oikea älkääkä jääkö puimaan asiaa enää sen jälkeen kun se päätös on lyöty lukkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menet töihin ja teet lapsen, jos se on tullakseen, eihän ole varmaa että edes tulet raskaaksi noin vaan. Jos tarjous on oikeasti hyvä, niin kyllä sinulla sitten on varaa lastenhoitajaan tai mies hoitaa sitä kotona. Kyllä työnantajan pitää muutaman kuukauden äippäloma kestää, muuten on huonoissa kantimissa.

Tai jos olet oikeasti huipputyöntekijä, niin kyllä niitä tarjouksia tulee myöhemminkin.

Ei varmaan yksikään mies tällaista asiaa paljon miettisi, vaan olettaisi että jos lapsi tulee niin vaimo hoitaa.

Osuit naulan kantaan.. "Ei varmaan yksikään mies tällaista asiaa paljon miettisi". Eipä juuri mieti omanikaan, vaikka nyt onkin mun urasta ja perheen yhdistämisestä kyse. Vaikuttaa ymmärtäväiseltä kun oon itkua asian kaa tihrustanut, mutta ei silti täysin sisäistä, mikä tässä on se ongelma. Elää toki muutenkin kevyemmällä asenteella mitä minä.

En minäkään ihan tajua mikä ongelma... lapsen voi saada työkomennuksen aikanakin, mies voi olla kotona, voi palkata hoitajan. Tai tehdä etätyötä. Vai haluaisitko olla kotona vuosikausia. 

Ongelma on se, että tuntuisi hurjalta saada vauva toisessa maassa, ilman läheisiä ihmisiä ympärillä. Vauva-arki on lähellä oleville pariskunnille ollut iso elämänmuutos ja koettelemus ilman ulkomaille muuttoa ja uuden haastavan työn aloittamistakin. Tuntuu, että tuon kaiken yhdistäminen olisi jopa hiukan uhkarohkeaa. Joskin silti paljon liikkuu mielessäni.

Mutta kuka tässä on jo raskaana? Muutamassa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Ei kannata ajatella kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita, jotka EHKÄ tapahtuvat kuuden vuoden  päästä. Turha nyt jo harmitella jotain, mitä silloin on tai ei ole. Se mieskin voi löytää jonkun toisen, työ ei olekaan sinulle sopiva tai et tule raskaaksi nyt tai milloinkaan. Turha märehtiä etukäteen.

Ei ole myöskään mitenkään sanottua että edes tulisit raskaaksi. En halua pelotella, mutta moni nykyisin kärsii lapsettomuudesta joten sekin vaihtoehto on olemassa. Pystyisitkö sen aiheuttamaan tuskan päälle kestämään vielä senkin että olet heittänyt pois elämäsi työtarjouksen jonkin sellaisen takia mikä ei ehkä ikinä toteudu?

Jos johonkin Pohjoismaahan olet menossa, niin hankitte lapsen kesken työkomennusta. Ongelmaa ei ole. Jos Venäjälle olet muuttamassa, niin jättäisin lapsen hankkimatta ja odottaisin kotiinpaluun jälkeiseen aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaipaisin mielipiteitä ja mahdollisia kokemuksesta lähtöisin olevia neuvoja seuraavaan tilanteeseen;

Asettaakko ura vai perheen perustaminen etusijalle elämässä? 

Lähtökohdat. Olemme mieheni kanssa tällä hetkellä Suomessa asuva pariskunta, elämme omistusasunnossa, ikää molemmilla 26-vuotta.

Sain työtarjouksen ulkomailta, jota on lähes mahdoton ohittaa. Kyse on kuuden vuoden pätkästä, joka antaa minun ammatillisessa toteuttaa kaikki haaveeni ja tuottaa myös mukaan summan rahaa sekä takaa vakaata tulevaisuutta.

Muuttaisimme naapurimaahan, mutta kuitenkin pois Suomesta. 

Kesäisin olisimme Suomessa, samoin muutaman kuukauden pätkiä tuon kuuden vuoden aikana joka vuosi. 

Samaan aikaan minulla on aivan järjetön vauvakuume. Olen aina halunnut lapsia ja yksi elämäni isoimmista haaveista on tulla äidiksi. Haluaisin perustaa perheen kuitenkin ennen kuin täytän 30. Tästä on muodostunut ajatuksiini pinttymä, ellen saa esikoista ennen sitä, koen, etten enää ala lapsia tekemäänkään.

Miehelläni on edellisestä suhteesta 5 vuotias lapsi. Hän on siis jo saanut kokea, miltä tuntuu olla isä. Lapsia haluaisi kuitenkin kovasti myös minun kanssa. Ymmärtää myös sen, etten halua venyttää perheen perustamista liian kaukaiseen tulevaisuuteen. Mieheni työ on luonteeltaan sellainen, että se mahdollistaa muuttomme ulkomaille minun työtarjouksen perässä. Mies olisikin erittäin innoissaan siitä, että tarjouksen otan vastaan.

Fakta on se, että vastasyntyneen kanssa uudessa maassa, läheisimpien tukikontaktien ollessa Suomessa, tulisi varmasti olemaan rankkaa. Kuusi vuotta on kuitenkin pitkä aika venyttää lasten tekoa, sekin ajatus kuulostaa pelottavalta. Vastenmieliseltä.

Auttakaa minua pohtimaan. Herätelkää ajatuksia, mitä vain. Tunnen olevani umpikujassa, jossa joudun valitsemaan sellaisten asioiden välillä, joiden välillä ei voi valita.

Aloitetaan perusteista. 26 vuotta, EI  26-vuotta. 5-vuotias, ei 5 vuotias. Sain ulkomailta työtarjouksen, jota on lähes mahdoton ohittaa, EI näin:  sain työtarjouksen ulkomailta, jota on lähes mahdoton ohittaa (tässä "jota" viittaa väärään sanaan eli "ulkomailta".)

Jos ei osaa edes äidinkielen perusteita on vaikea luoda uraa ulkomailla, koska  maan kielen oppiminen vaatii sen että  oman äidinkielen kielioppi on hallussa.

32-vuotiaana ehtii vielä lisääntyä jos edelleen haluaa. Tuollainen työtarjous tulee eteen vain kerran elämässä. Jos nyt välttämättä haluat pykätä  lapsen ulkomailla, varmista että saat lapselle hoitajan (esim. au pair Suomesta).

Ota keikka vastaan, pidä kulut kohtuullisena ja sijoita kaikki  ylimääräinen tuli lapsia tai ei. Näin sulla on kiva pesämuna kun ja jos palaat Suomeen.

Naisjohtaja tässä, ison firman johtoryhmästä. Ehdottomasti ura ensin!! Voi tehdä lapsia vasta kun olet taistellut urasi tiettyyn tasoon asti (olet tunnettu, sinulla on verkostoja, suosittelijoita, on jo näyttöjä cv:ssä jne). Ja sit vasta lapset.

Mulla on kolme lasta joista ekan sain 34v iässä. Koska olin tuohon mennessä edennyt jo ns senior manager -tasolle, oli äitiyslomilta helppo palata, yhden kerran vaihdoin työpaikkaakin. Olin myös johtajanpaikasta äitiyslomalla, johon palasin nopeasti takaisin - poissaolo ei ollut mikään ongelma.

Sen sijaan niille opiskelukavereille, jotka teki ensin lapset, kävi huonosti. Heillä ei 30 ikävuoteen mennessä ollut mitään muuta näyttöä ja mriittiä kuin lspsenhoito. Tippuivat armotta rekrytoinneista ja eivät saaneet ylennyksiä.

Sitten jos ura ei ole tärkeä, lapset kannattaa tehdä nuorena, onan se helpompaa silloin. Itse olin 39 kun viimeinen kolmas lapsi syntyi. Väsyttihän se varsinkin kun johtaja on yleensä työaikalain ulkopuolella eli töissä ”aina”.

Mulla ei ole ollenkasn tukiverkkoja, isovanhemmat asuu kaukana js niitä ei kiinnosta. Siksikin on ollut tärkeää että ura edennyt hyvin, raha on ollut se tukiverkko jolla hankittu siivousta, lastrnhoitoa ym palveluita.

T. Uramamma

Jos miettii sitä, että lapsen saaminen toisessa maassa olisi liian uhkarohkeaa ja pelottaa ilman läheisiä, ja tämä toinen maa sattuu vielä olemaan naapurimaa, josta todennäköisesti pääsee helposti Suomeen (myös synnyttämään):

Miettisin tuossa kohdin kannattaako tarttua työtarjoukseen vaikka ei olisi lapsihaaveitakaan.. Ulkomaille lähtö vaatii aina rohkeutta, ja ylipään sinne elämän luomista paikan päälle.

Pieni lapsi tulee helposti ohessa mukana. Pitkä äitiysloma tietty tuossa kohdin onnistu.. mutta lapsia en silti jättäisi hankkimatta. Omaa lisääntymiskykyä/-ikärajaa voi arvioida sen mukaan, milloin oma äitisi teki sinut ja milloin hänellä alkoi vaihdevuodet (ja huom. tarkoitan siis _arvioida_).

ps. Olen itse muuttamassa toiselle puolelle maapalloa ihan eri kulttuuriin pienen vauvan ja miehen kanssa, ja sinne ei moni läheisistä pääse edes käymään, joten tiedän että, tarvitaan todellakin sitä kaikkea: rohkeutta, seikkailumieltä ja itsenäistä asennetta pärjätä omillaan.  

Lähtisin EHDOTTOMASTI työn perässä jos olisin sinä. Minä olen hukannut parikin saumaa lasten takia. En tietenkään kadu lapsiani (jotka muuten sain kaikki yli kolmekymppisenä), mutta harmittelen että ne mahdollisuudet meni sivu suun.

Eli tietenkin menet, et sinä enää pienen lapsen kanssa lähde mihinkään ulkomaille vaikka mahdollisuus tulisikin, kun on päiväkodit ja koulut ja ystävät ja sukulaiset ja kaikki mihin lapsi on juurtunut. Toki joku lähtee mutta siinä on jo sitten paljon enemmän sumplittavaa.

Olkaa pari vuotta uudessa maassa että totutte ja sitten lapsi.

Etsikää joku hyvä ja luotettava hoitaja valmiiksi jonka voitte palkata jos tarvitsette. Puhelimen päässä kuitenkin ne läheiset jotka voivat neuvoa ja se jo auttaa kun voi kysyä ohjeita.

Ehditte hyvin takas ennen ku lapsi menee kouluun.

Nyt ajatus ulkomailla lapsen saamisesta voi tuntua pelottavalta, mutta odota kun olette asuneet siellä vuoden tai kaksi. Siinä vaiheessa kaikki alkaa olla jo tuttua ja olette kasvattaneet uuden tukiverkon siellä. Kuusi vuotta on todella pitkä aika asua ulkomailla. Siinä ajassa ehtii kyllä kotiutua ja enemmänkin Suomi alkaa jo tuntumaan vieraalta.

Jos ap on nyt 26-v. ja työt ulkomailla kestävät kuusi vuotta, hän on 32-v. palatessaan Suomeen. Käsi ylös kaikki, jotka tietävät jonkun, joka on saanut lapsen siinä iässä tai vanhempana :) Totta kai pitää suhtautua realistisesti hedelmällisyyden laskuun, mutta jos tuossa iässä aloittaa, ehtii tehdä muutamankin lapsen ihan hyvin. Jos nyt panostat uraasi, et luultavasti ole syrjäytymässä työelämästä heti ekan mammaloman myötä vaan sinulla on jo näyttöjä. Toki on mahdollista saada lapsi ulkomaillakin, mutta jos tämä on työssäsi "elämäsi tilaisuus", miksi ihmeessä käyttäisit sen lapsen hoitamiseen? Siitä kärsii työ, mutta myös lapsi, koska et kuitenkaan voi kauan pitää äitiyslomaa.

Tottakai kannattaa uran perässä lähteä ulkomaille. Kaikilla ei ole edes sitä uraa ja mielekäs ura on kuin lottovoitto nykypäivänä. Kiva työ ja hyvä palkka, voiko olla enää parempaa?

Vierailija kirjoitti:

No jos muutat työn perässä. Siellä asuessanne teet sitten päätöksen oletteko siellä kuusi vuotta vai tuletteko kesken pois. Voihan olla että työ ei olekkaan sellaista kun oletit tai projekti päättyykin jostain syystä aiemmin jne. Ja muutaman vuoden siellä oltuanne päätät haluatko synnyttää lapsen siellä jne.

Just näin. Usein unelmatilaisuus osoittautuukin täydeksi flopiksi ja haluaa ihan muuta. Sitä ei tiedä ellei kokeile. Toisaalta kun olet tuolla ulkomailla esim. vuoden katsellut voit huomata, että siihen voikin sovittaa perheen ihan hyvin.

Itse lähtisin ulkomaille, ainutlaatuinen tilaisuus! Mitä vain voi sattua matkan varrella, mutta sitten ei tarvitse myöhemmin miettiä, miksi sitä ei vaan lähtenyt..