Onko muita kateellisia, joita ahdistaa toisten täydellinen elämä, täydelliset kauniit lapset ja menestys

Kateelliset ihmiset ovat ahdistavia. En kerta kaikkiaan pysty ymmärtämään. Lähipiirissäni muutamia ihmisiä joilla taipumusta kateuteen, ja keskimäärin siinä ei ole mitään järkeä. Ihminen jolla on itsellä kaikki hyvin keksii satunnaisia kateudenaiheita, kyllä varmaan tuolla on tuo tai tuo asia NIIN hyvin.

Mulla ei ole elämässä mitään aineellista hyvää eikä esim. lapsia. Siis päivät on sinnittelyä päivästä toiseen köyhänä. Mitään illuusiota en luo omasta elämästäni vaan päivitän esim. Faceen vain päivityksiä tavallaan mitkä ei sisällä mitään henkilökohtaisia asioita. Silti olen välillä törmännyt kateuteen. Joskus tuntuu että ihmiset kadehtivat sitä miten vähään olen tyytyväinen ja mistä saan mieleni hyväksi. 

Tiedän Facesta muutamia tapauksia joissa ulospäin näyttää kaikki asiat niin hienolta ja asutaan hienosti ja elämä vaikuttaa jotenkin 'täydelliseltä' mutta siellä taustalla on paljon paljon ongelmia. 

Ei mua ton tapaiset "täydelliset ihmiset" kadehdituta, koska en itse koskaan haluaisi elää sellasta elämää.

Mua kadehdittaa sellaset jotka saa samoilla jossain villissä luonnossa, itse kun en pääse oikein minnekään kauas luontoon, kun ei ole autoa tai kyydittäjiä ja sitten on vielä jalkavikaa päälle, lyhyitä matkoja kyllä jaksaisi metsään kulkea, ja voishan siellä istuskella ja levätä. Haluaisin viettää metsissä ja autioilla rannoilla elämääni jokaisena vuodenaikana, kamera ja eväät mukana.

Suurin haaveeni on, että voisin myös yöpyä metsässä, jossain lammen rannalla. Tekisin pienen majan sinne oksista. Kunpa joskus toteutuisi.

t.viesti43

Minä en ole koskaan kuulunut suosikkeihin, en koulussa enkä työpaikallakaan. Yritin aikani miellyttää muita, ja sillä ostaa muiden hyväksyntää, mutta eihän se niin mene. Siksi olen uskaltanut alkaa elämään omaa elämääni, itselleni sopivaa, enkä vertaa enää muiden asuntoja, autoja, perhesuhteita omiini.

Some on kanava, missä jaetaan sitä, mitä halutaan, ja useimmiten se on just sitä kiiltokuvaa. Mikäs siinä, en itsekkään jaa muuta, kuin jotain mukavaa, mitä olen tehnyt. Mutta turha siitä ottaa paineita, kyllä jokainen tietää, kun alkaa sitä oikein miettiä, että "ilmaisia lounaita ei ole". Eli jos on ollut ihana matka, joo, mahtavaa, mutta paljonko tehty töitä sen eteen tai otettu lainaa? Ja oliko matka niin mukava sittenkään? Jos on tehty remonttia, on ollut siitä johtuvaa perheriitaa tai rahaongelmia.

Ei kenelläkään ole kaikki kohdillaan, mutta tietenkin joillakin on enemmän tukiverkkoja, kuin toisilla. Minulla ei ole koskaan ollut, mutta omalle perheelleni olen ja aion olla sellainen jatkossakin.

Mä en juurikaan somessa pyöri, niin en näiden "täydellisten ihmisten täydellistä elämää" seuraile kuin hyvin satunnaisesti. Mulla on ihana mies, työ josta tykkään vaikka palkka ei hääppönen olekaan, omakotitalo (joka monen mielestä olisi pieni koppi) jonka pihalla tilaa riittää mun puutarha harrastukselle ja kanojen pidolle. Lapsia ei ole, eikä ole edes suunnitelmissa. Ystäviä ei ole montaa, mutta sitäkin rakkaampia. Miehen kanssa tykätään matkustella enemmän kotimaassa kuin ulkomailla. Tietysti välillä haaveilen että elämä olisi luksusta ja blingblingiä mutta ei sellainen elämä olisi mua varten pidemmän päälle. Haaveilenkin enemmän muutosta oikealle maatilalle jossa olisi tilaa pitää kanojen lisäksi muita elukoita ja peltoa missä kasvattaa perunat, porkkanat ym omiin tarpeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Totuus on usein toisenlainen. Tämä on klisee, mutta niin totta. Tietäisittepä miten asiat usein on näillä täydellisillä ihmisillä.

Onpa tyhmää yleistystä. Luulet siis, ettei kenenkään elämä olisi oikeasti ihanaa? Kaikilla oikeasti yhtä kurjaa kuin sinulla? Roskiksissa asuvat onnellisimpia?

Ikävä totuus on, että joidenkin elämä on lähes täydellistä verrattuna jonkun toisen elämään. Joka yrittää muuta itselleen valehdella on aika surullinen tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hah mitä luusereita tässä ketjussa. Hankkikaa elämä. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Kysymys: mitä sinä teet tässä ketjussa? Vauvalla? Ns. Elämäsi kanssa?

Hehe. Tarkoitat siis, että jokainen av:lla käyvä on luuseri?

No minä puhuin lähinnä tuosta toisten kadehtimisesta ja tyytymättömyydessä vellomisesta sen sijaan, että yrittäisi parantaa sitä omaa elämäänsä. Täysin luuserimenoa.

Kun elää 5/5 elämää niin ei ole ketään jolle olisi kateellinen.

Vieläkö joku uskoo että sosiaalinen media näyttää totuuden? Siellähän esitetään minkä keretään. Otetaan kuva itsestä ja käsitellään filtterillä ettei miehen läimäyttämä mustelma näy kuvassa. Näin yhtenä esimerkkinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totuus on usein toisenlainen. Tämä on klisee, mutta niin totta. Tietäisittepä miten asiat usein on näillä täydellisillä ihmisillä.

Onpa tyhmää yleistystä. Luulet siis, ettei kenenkään elämä olisi oikeasti ihanaa? Kaikilla oikeasti yhtä kurjaa kuin sinulla? Roskiksissa asuvat onnellisimpia?

Ikävä totuus on, että joidenkin elämä on lähes täydellistä verrattuna jonkun toisen elämään. Joka yrittää muuta itselleen valehdella on aika surullinen tapaus.

Kyllä se on keskimäärin totuus, että tyytymättömyyden määrä on vakio. Kohteet vain vaihtelevat.

Mulla on tuollainen "kadehdittava" elämä, on OKT, hyvä työ, parisuhde ja ne lapset, jotka harrastaa balettia ja viulunsoittoa. Someen päivitän harvakseltaan juttuja, aina sellaisia joissa elämä hymyilee. En koskaan jaa mitään synkkää tai edes arjen harmautta. Ongelmista ja vaikeuksista kerron vain lähipiirille. Tästä syystä sellainen, joka seuraa elämääni vain somen kautta, saa varmasti vinoutuneen ja liian auvoisen kuvan.

Itse olen vuosien saatossa oppinut pois kadehtimisesta. Aina löytyy joku (yleensä monia), joka on rikkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, iloisempi ja jolla on isompi talo, fiksummat lapset, loistokkaampi ura, hienompi sukutausta, uudempi auto jne. Itse tavoittelen nykyään riittävän hyvää elämää, jossa olennaista on perusmukava arki.

Voivoi. Ei noin saa ajatella. Mun äiti oli just tuommoinen ja siksi olenkin ajatellut asioista eri tavalla ihan tietoisesti.

Lapset kyllä huomaavat, jos toivot heistä jotain suuria ja kenties alisuoriutuvat jopa sitä kautta. Kokemusta on.

En kadehdi pinnallisia ihmisiä jotka esittävät jotain menestyjän roolia elämässään, ei se minun silmään ole menestymistä että elämää pitää esittää muita varten ja hankkia tavaraa jne.

Eikä mulla onneksi ole sellasia facekavereinakaan. Ainakaan en ole huomannut. Missään muissa someyhteisöissä en ole tai käy missä tämmöisiin ihmisiin törmäisi.

En kadehdi muita ehkä sen takia, että oon kuullut useamman kerran kuinka mua kadehditaan vaikkei kannattaisi (jos nyt ketään ylipäätään kannattaa). En valehtele somessa mistään, mutta jätän murheet kertomatta, ne haluan jakaa vaan ihan lähipiirille. Moni varmaan tekee niin, ja musta se on ihan ok, että tahtoo pitää henkilökohtaiset asiat poissa facebookista ja instagramista. Mäkin päivittelen niihin vaan työhön ja opiskeluun liittyviä juttuja (jotka 99% on positiivisia), matkakuvia, onnistuneita kuvia itsestäni, juttuja ja kuvia tapahtumista, illanvietoista, juhlista yms. 

Somen perusteella moni tuntuu ajattelevan, että mun elämä on pelkkää positiivista, hauskaa ja menestyksekästä ja että mä oon aina hyvällä tuulella ja hymyilen. Totuus on, että mullakin on murheeni. Tällä hetkellä on terveyshuolia (fyysisiä ja psyykkisiä), joiden takia oon viime kuukausina juossut lääkäreissä ja tutkimuksissa. Mä myös koen itseni melko usein yksinäiseksi, koska vaikka oon sosiaalinen luonne ja mulla on paljon tuttuja, koulukavereita, työkavereita yms, mulla ei oo juurikaan läheisiä ystäviä. Oikeastaan enää nykyään vaan yksi, ja sekin asuu eri maassa. Kaiken päälle mun rakas isä ei oo kovin hyvässä kunnossa ja samoin mulle tosi tärkeät isovanhemmat sairastelee paljon ja aiheuttaa huolta jne. Ja muutenkin mulla on huonot päiväni ja ärsyttävät fiilikseni niinkun kaikilla ihmisillä. En myöskään näytä 24/7 siltä miltä facebookin profiilikuvassa tai instagramin uusimmassa selfiessä. Niistäkin joskus kuulee niitä kommentteja tyyliin "olisinpa mäkin noin nätti, voi vitsit" tai niitä "sä aina hymyilet, ihanaa!" Haloo hei, ne on tarkkaan valittuja onnistuneita otoksia, jotka on otettu sillon kun on hyvä hiuspäivä, on jaksanu laittautua edes vähän ja fiilis on ollu iloinen. En mä kuvaa itseeni sillon kun itken, oon hemmetin vihanen tai muuten vaan oon heränny 2 min sitten ja oon tukka pystyssä aivan räjähtäneenä.

N25

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tuollainen "kadehdittava" elämä, on OKT, hyvä työ, parisuhde ja ne lapset, jotka harrastaa balettia ja viulunsoittoa. Someen päivitän harvakseltaan juttuja, aina sellaisia joissa elämä hymyilee. En koskaan jaa mitään synkkää tai edes arjen harmautta. Ongelmista ja vaikeuksista kerron vain lähipiirille. Tästä syystä sellainen, joka seuraa elämääni vain somen kautta, saa varmasti vinoutuneen ja liian auvoisen kuvan.

Itse olen vuosien saatossa oppinut pois kadehtimisesta. Aina löytyy joku (yleensä monia), joka on rikkaampi, kauniimpi, älykkäämpi, iloisempi ja jolla on isompi talo, fiksummat lapset, loistokkaampi ura, hienompi sukutausta, uudempi auto jne. Itse tavoittelen nykyään riittävän hyvää elämää, jossa olennaista on perusmukava arki.

Sama! Tai siis ei minulla ole edes läheskään tuota kaikkea, mutta harrastan sisustusta ja urheilen paljon. Näistä sitten teen päivityksiä joskus someen. En edes yritä pitää yllä jotain imagoa, mutta kun en vaan halua myöskään mitään negatiivista postailla. Eikä se ole muiden takia, vaan siksi että haluan pysytellä mahdollisimman paljon pois sieltä negatiivisesta ihan jo omienkin ajatusten, saati toimien tasolla.

Vain hyvin pieni lähipiirini tietää niistä elämäni ongelmista joista sanottaisiinko nyt vaikka että on tässä ollut kaikenlaista. Silti minuakin kuulemma kadehditaan :D

Se, miten minä selviän on ensinnäkin ajattelumalli 'voisi olla huonomminkin silti'. Pilkon myös ongelmat osiin. Yritän suhtautua niihin myös ratkaisukeskeisesti, eli voinko tälle asialle mitään. Jos voin, koitan sitä ratkaista, jos en, työnnän asian mielessäni lokeroon 'ei käsiteltävät'. En seuraa muotilehtiä saati somepäivityksiä, jotka voisivat aiheuttaa olon, että minulta puuttuu jotain. Olen opetellut iloitsemaan niistä pienistä asioista. Aivan helvatan vaikeaahan se alkuun oli, mutta nykyisellään tulee jo luonnostaan! Näitä pieniä asioita ovat esim. ihan vaan vaikka maistuupas nyt kahvi hyvältä, tuoksuupa vastapesty pyykki ihanalta jne.

Olen samalla kuitenkin määritellyt itselleni ns. p*skankestorajat. Näitä on isoja ja pieniä. Pieniä on vaikka se, että jos joku somessa tulee minulle viisastelemaan että hyvähän mun on, kun mulla on niin helppoa niin kaverilistaltahan se lähtee. Isoista esimerkkinä se, että olen tehnyt mm. hoitotestamentin. Ihailen ihmisiä, jotka jopa vaikeasti vammautuneena pystyvät löytämään sen yksinkertaisten asioiden hienouden. Minä en niihin lukeudu. On lohdullista ajatella, ettei kaikkea silti tarvitse kestää.

Sairastan vakavaa sairautta ja se satuttaa tosi paljon, mutta jos kadehtisin heitä, joilla tätä ei ole, saisin sitä olla todella monelle.

Minua ei ahdista. Onnellisuus ei ole standardi, vaan henkilökohtainen kokemus. Olen onnellinen näillä mitä minulla on.

Joskus joo, mutta vain taloudellisesti. En tarvitsisi edes omaisuutta, lähinnä käteinen raha kiinnostaisi.

Vierailija kirjoitti:

Joskus joo, mutta vain taloudellisesti. En tarvitsisi edes omaisuutta, lähinnä käteinen raha kiinnostaisi.

Tämä! En edes jaksaisi mitään uraa tai muuta vastaavaa, eikä kiinnosta sijoittaminen. Käteistä, sitä haluaisin. Elän niin hetkessä nykyisin.