Lue keskustelun säännöt.
Syntyvyys rajussa laskussa - syynä uupumus - EIPÄ IHME !
21.08.2018 |
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005798173.html
Ei ihme ettei kukaan halua enää lapsia. Töiden ja perheenäidin/isän roolin yhteensovittaminen mahdoton tehtävä. Joko olet työuupunut tai masentunut.
Unihäiriö jää lapsista päälle jopa pysyvästi.
Olemme päättäneet olla lapseton pariskunta forever.
Kommentit (338)
Ehkä ongelma on enemmänkin siinä että jatkuvasti tavoitellaan sitä täydellisen perheen asemaa. Ei riitä, että on pelkästään työ ja perhe, vaan lapsilla pitää olla ainakin 2 harrastusta ja niissä kaikissa pitää vanhempien tottakia olla mukana. Lapsiakin pitää olla vähintään se 2-3. Sitten pitää käydä tottakai salilla, jotta näytetään hyvältä puolisolle. Ja sitten siihen lisätään, että pitää se talous hoitaa (usein vielä naisten), pyykit pestä ruuat laittaa. Seksiä pitäisi sen puolisonkin kanssa harrastaa.
Tottakai siinä palaa loppuun, jos näin naisen asemasta on nainen joutunut tilanteeseen, jossa puoliso ei auta ja kaikki jää hänen harteilleen. Ikävä kyllä vieläkin monet naiset kasvattavat lapsiaan perheessä, jossa he näkevät että naiset joutuvat aina tekemään kaiken, mikä voi johtaa siihen, että he säikähtävät ja eivät sitten halua lapsia ja perhettä, koska eivät halua kaiken sen stressin keskelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole vieläkään ymmärtänyt tätä, ettei uraa ja lapsia mitenkään pysty yhdistämään, ei varmaan, jos pitää saada monta lasta. Miksei hanki vain yhtä ja jatka uraa? Mihin niitä tarvitsee niin monta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua mutta olen tullut siihen tulokseen että meillä ei ole täällä enää aitoa yhteisöllisyyttä, joka uuvuttaa ihmisen. Suorita, suorita ja minä minä minä....
Olen asunut Afrikassa ja siellä perheessä usein lähes kymmenen lasta per äiti mutta eivät äidit ole samalla tavalla uupuneita kun täällä. Naiset hoitaa yhdessä lapsia. Yleensä äiti pääsee aina vessaan ja suihkuun rauhassa, tai käymään kaupungilla. Sekin on aika luksus juttu nyt kun itsellekin tullut tutuksi tämä pikkulapsiarki.
Heillä sanonta "koko kylä kasvattaa lapsen". Tämä Suomi niin ällöttävän yksilökeskeinen materialistinen paikka. Mut onhan täällä hyvääkin, esim. lämmin suihku ja jääkaappi.Tämä on totta, Suomessa on käsittämättömän yksilökeskeinen kulttuuri. Aikuiselle ihmiselle on miltei häpeäksi olla läheinen esim. lapsuudenperheensä kanssa. Tai naisia ei katsota ehkä ihan niin paljon kieroon, jos kaveeraavat vanhempiensa kanssa, mutta sellaista miestä pidetään selvästi kummajaisena, mammanpoikana. Läheiset välit vanhempiin ovat monille turn off parisuhdemarkkinoilla. Ihmiset pitävät nuorena itsenäistymistä ylpeilyn aiheena, vaikka olisivat käytännössä siirtyneet suoraan vanhempiensa patojen äärestä Kelan maksamaan yksiöön. Niin kuin olisi jalompaa olla yhteiskunnan armopalojen varassa kuin oman perheensä.
Omat vanhemmat ja puolison vanhemmat nähdään vakavana uhkana omalle itsemääräämisvallalle. Sisaruksiin ei pidetä juurikaan yhteyttä, koska "pelkkä veriside ei merkitse mitään". Sukujoulut ovat tuskaa ja hampaiden kiristelyä, josta kaikkein kovimmat tyypit ovat sanoneet itsensä irti ja haistattaneet pitkät.
Minä en ole kyllä kokenut noin, vaan enemmänkin niin että vanhemmiltaan ja susaruksiltaan pitäisi sietää kaikkea. Ihminen, joka rajoittaa esim. edellämainittujen suhdetta lapseensa on kummajainen - puhumattakaan välien poikkilaitoista. Näin siis siellä oikeassa elämässä, eikä palstalla. Esimerkiksi yksi ystäväni on miehensä kanssa rajoittanut ihan hyvästä syystä anoppinsa kanssakäymistä heidän lapsen kanssa, ja koko suku painostaa "eikö se nyt voisi edes paria tuntia hoitaa pikku-Irmaa, kun hän niin nauttisi siitä". Ja kun ongelma on siinä, että pikku-Irmalle puhutaan aikuisten ongelmista ja muutenkin sopimattomia.
Itse olen kokenut omien lasten kanssa ongelmaksi sen, ettei apua saa ikinä omaan tarpeeseen tavallaan omilla ehdoilla. Isovanhemmat auttaa omilla ehdoillaan omista haluista lähtien. Aika usein oikeaan tarpeeseen ollaan jouduttu palkkaamaan apua tai maksamaan palvelusta. Vastasyntyneen kanssa tilanne on ollut naurettavimmillaan. Olisin tarvinnut sektion jälkeen kauppa-apua, niin mummo olisi halunnut hoitaa vauvaa sillä välin kun minä kävisin kävellen 2km päässä kaupassa. Kun olisi niiiiiiin ihana hoitaa vauvaa ihan yksin.
Tämä on niin naulan kantaan. Se ei ole apua, että ilmoitetaan lasten tulevan meille ajankohtana x, olkaa hyvä ja järjestäkää. Se on (olisi) apua, että voi pyytää hoitamaan lapsia ajankohtana, jolloin sellaista tarvitaan. Ero on näille suurten ikäluokkien isovanhemmille mahdoton ymmärtää, koska heille myös omat lapset eli lapsenlasten vanhemmat ovat palvelusväkeä, jota hyppyytetään surutta. Heillä ei ole ollenkaan sellaista toimintoa, joka tunnistaisi nuoren perheen omia tarpeita.
Ai että isovanhempien pitäisi unohtaa oma elämä ja perua kaikki omat suunnitelmat jos lapsiperhe sattuu tarvitsemaan apua? Aika itsekästä ajattelua. Ehkä olet jatkuvasti vinkumassa hoitoapua että saat itse omaa voimaantumisaikaa tai muuta nykymuodin mukaista paskaa.
Jokainen hoitaa ensisijaisesti kakaransa itse. Apua saa tarvittaessa pyytää, mutta ei saa loukkaantua jos apua ei juuri sille ajankihdalle ole tarjolla. Isovanhemmillakin saattaa olla oma työ tai harrastukset
No ottaen huomioon, että minut tuupattiin lapsena isovanhemmille aina, jos vanhemmilla suinkin oli parempaa tekemistä, niin juuri näin. Saisivat vuorostaan kantaa kortensa kekoon tässä dominopalikkaleikissä nimeltä elämä.
Minä en ole mitään järkevää hoitoapua saanut vanhemmiltani ikinä, hyvä jos järkevää hoitoa lapsuudessani. Rusinoita pullasta ovat kyllä olleet poimimassa. Loukkaantuvat, kun meille ei sovi hyppiä heidän systeemien mukaan. Kas kun meidän perheelläkin on omat työt, harrastukset ja huvimme, emmekä todellakaan voi esimerkiksi lähteä töistä kesken päivän käskyn saatuamme viemään lapsia mummeleiden huvitukseksi.
Jos vanhempasi ovat vieneet sinut isovanhemmille hoitoon vastoin isovanhempien tahtoa, he ovat tehneet väärin. Älä sinä enää jatka samaa kierrettä.
Nykyään on subjektiivinen päivähoito-oikeus, pitkät hoitovapaat, iltapäiväkerhot, koululaistenkin vanhemmat saavat tehdä lyhennettyä työaikaa... Ei nykyään enää tarvita isovanhempien hoitoapua samalla tavalla kuin joskus ennen.
Yleensä ajatellaan isovanhemmilla olevan oikeus nimenomaan ottaa rusinat pullasta. Ilman hoito- ja kasvatusvastuuta. Sinä ilmeisesti haluaisit tehdä heistä lapsillesi vanhemmat. Ei se ole isovanhempien tehtävä.
Ei, meidän tapauksessa ne isovanhemmat kyllä kuvittelevat olevansa ne todelliset vanhemmat, mutta ilman hoito-ja kasvatusvastuuta. Olisivat halunneet määrätä lasten nimet, pitää ristiäiset ja rippijuhlat heillä (mutta niin, että minä ja mieheni olemme piikomassa tarjoilut, ettei tule vaivaa heille), ovat omimassa lapsia jouluna, isänpäivänä ja äitienpäivänä ja niin edelleen. Me saamme nuhteita, jos haluamme itse olla lastemme kanssa, vaikka isovanhemmat ovat ilmoittaneet suunnitelmansa. Kun lapset saivat kännykät, asioista sovittiin meidät ohittaen ja tyrmistys oli suuri, jos ei ekaluokkalaisen kanssa ”sovittu” asia sopinutkaan meille.
Kurinpalautukset isovanhempien suuntaan aiheuttavat kiukuttelua ja uhkauksia. Meidän ihmisarvo on ihan nolla, mutta kelpaamme apuun kun autoon pitää saada talvirenkaat alle.
Vierailija kirjoitti:
Tästä on tehty nii hemmetin vaikeeta..tai sitte ihmiset on heikompia henkisesti kuin ennen.
Tämä.
Oltiin sitä ennenkin välillä vähän väsyneitä, mutta ei ollut kännykkää ja somea, jossa voi koko ajan valittaa ja kerjätä myötätuntoa. Silloin keskityttiin perheeseen, opiskeluun, työntekoon ja sitä pidettiin normaalina. Ei ollut meilläkään tukiverkkoja, 3 lasta parin-kolmen vuoden välein, mies uraputkessa ja koko ajan matkoilla, itse päivätöissä. Hyvin silti pärjättiin ja lapsista kasvoi fiksuja nuoria aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua mutta olen tullut siihen tulokseen että meillä ei ole täällä enää aitoa yhteisöllisyyttä, joka uuvuttaa ihmisen. Suorita, suorita ja minä minä minä....
Olen asunut Afrikassa ja siellä perheessä usein lähes kymmenen lasta per äiti mutta eivät äidit ole samalla tavalla uupuneita kun täällä. Naiset hoitaa yhdessä lapsia. Yleensä äiti pääsee aina vessaan ja suihkuun rauhassa, tai käymään kaupungilla. Sekin on aika luksus juttu nyt kun itsellekin tullut tutuksi tämä pikkulapsiarki.
Heillä sanonta "koko kylä kasvattaa lapsen". Tämä Suomi niin ällöttävän yksilökeskeinen materialistinen paikka. Mut onhan täällä hyvääkin, esim. lämmin suihku ja jääkaappi.Tämä on totta, Suomessa on käsittämättömän yksilökeskeinen kulttuuri. Aikuiselle ihmiselle on miltei häpeäksi olla läheinen esim. lapsuudenperheensä kanssa. Tai naisia ei katsota ehkä ihan niin paljon kieroon, jos kaveeraavat vanhempiensa kanssa, mutta sellaista miestä pidetään selvästi kummajaisena, mammanpoikana. Läheiset välit vanhempiin ovat monille turn off parisuhdemarkkinoilla. Ihmiset pitävät nuorena itsenäistymistä ylpeilyn aiheena, vaikka olisivat käytännössä siirtyneet suoraan vanhempiensa patojen äärestä Kelan maksamaan yksiöön. Niin kuin olisi jalompaa olla yhteiskunnan armopalojen varassa kuin oman perheensä.
Omat vanhemmat ja puolison vanhemmat nähdään vakavana uhkana omalle itsemääräämisvallalle. Sisaruksiin ei pidetä juurikaan yhteyttä, koska "pelkkä veriside ei merkitse mitään". Sukujoulut ovat tuskaa ja hampaiden kiristelyä, josta kaikkein kovimmat tyypit ovat sanoneet itsensä irti ja haistattaneet pitkät.
Minä en ole kyllä kokenut noin, vaan enemmänkin niin että vanhemmiltaan ja susaruksiltaan pitäisi sietää kaikkea. Ihminen, joka rajoittaa esim. edellämainittujen suhdetta lapseensa on kummajainen - puhumattakaan välien poikkilaitoista. Näin siis siellä oikeassa elämässä, eikä palstalla. Esimerkiksi yksi ystäväni on miehensä kanssa rajoittanut ihan hyvästä syystä anoppinsa kanssakäymistä heidän lapsen kanssa, ja koko suku painostaa "eikö se nyt voisi edes paria tuntia hoitaa pikku-Irmaa, kun hän niin nauttisi siitä". Ja kun ongelma on siinä, että pikku-Irmalle puhutaan aikuisten ongelmista ja muutenkin sopimattomia.
Itse olen kokenut omien lasten kanssa ongelmaksi sen, ettei apua saa ikinä omaan tarpeeseen tavallaan omilla ehdoilla. Isovanhemmat auttaa omilla ehdoillaan omista haluista lähtien. Aika usein oikeaan tarpeeseen ollaan jouduttu palkkaamaan apua tai maksamaan palvelusta. Vastasyntyneen kanssa tilanne on ollut naurettavimmillaan. Olisin tarvinnut sektion jälkeen kauppa-apua, niin mummo olisi halunnut hoitaa vauvaa sillä välin kun minä kävisin kävellen 2km päässä kaupassa. Kun olisi niiiiiiin ihana hoitaa vauvaa ihan yksin.
Tämä on niin naulan kantaan. Se ei ole apua, että ilmoitetaan lasten tulevan meille ajankohtana x, olkaa hyvä ja järjestäkää. Se on (olisi) apua, että voi pyytää hoitamaan lapsia ajankohtana, jolloin sellaista tarvitaan. Ero on näille suurten ikäluokkien isovanhemmille mahdoton ymmärtää, koska heille myös omat lapset eli lapsenlasten vanhemmat ovat palvelusväkeä, jota hyppyytetään surutta. Heillä ei ole ollenkaan sellaista toimintoa, joka tunnistaisi nuoren perheen omia tarpeita.
Ai että isovanhempien pitäisi unohtaa oma elämä ja perua kaikki omat suunnitelmat jos lapsiperhe sattuu tarvitsemaan apua? Aika itsekästä ajattelua. Ehkä olet jatkuvasti vinkumassa hoitoapua että saat itse omaa voimaantumisaikaa tai muuta nykymuodin mukaista paskaa.
Jokainen hoitaa ensisijaisesti kakaransa itse. Apua saa tarvittaessa pyytää, mutta ei saa loukkaantua jos apua ei juuri sille ajankihdalle ole tarjolla. Isovanhemmillakin saattaa olla oma työ tai harrastukset
No ottaen huomioon, että minut tuupattiin lapsena isovanhemmille aina, jos vanhemmilla suinkin oli parempaa tekemistä, niin juuri näin. Saisivat vuorostaan kantaa kortensa kekoon tässä dominopalikkaleikissä nimeltä elämä.
Minä en ole mitään järkevää hoitoapua saanut vanhemmiltani ikinä, hyvä jos järkevää hoitoa lapsuudessani. Rusinoita pullasta ovat kyllä olleet poimimassa. Loukkaantuvat, kun meille ei sovi hyppiä heidän systeemien mukaan. Kas kun meidän perheelläkin on omat työt, harrastukset ja huvimme, emmekä todellakaan voi esimerkiksi lähteä töistä kesken päivän käskyn saatuamme viemään lapsia mummeleiden huvitukseksi.
Ehei... ei vastavuoroisuus koske suuria ikäluokkia. Omat vanhemmat hoidatti minua n. 2-3 krt mummoilla joka VIIKKO, usein viikonloput mummolassa, kaikki koulujen lomat mummolassa alusta loppuun asti, ja keskellä vuottakin vanhemmat kävi 2-4 krt viikon lemmenlomilla ulkomailla kaksin, mummot hoitivat.
Nyt kun tulivat itse isovanhemmiksi muutama vuosi sitten niin heti topakasti sanottiin että kukin hoitakoon omansa (mikä vitsi!) ja että he nauttivat elämästä eivätkä jaksa alkaa osallistumaan.
Eivät jaksaneet tulla ladtrmme ristiäisiin, eivät syntyäreille, eivät jouluisin, tarkalleen ottaen eivät koskaan. Näkevät kerta vuoteen 30min, jotta ehtivät valokuvata lapsrnlapset, ja kuvia näytyäen suoraan valehdellaan tutuille että ” me niin hoidetaan, me niin autetaan”.
Edes synnytyksen ajaksi eivät suostuneet tulemaan vsikka tarjosin palkkaa, ilmoitettiin vasn että ”johan me sanottiin että emme sla auttamaan”.
V*ttu mitä k*sipäitä!
Ps. Ne omat vanhempansa (jotka auttoi lapsenhoidossa valtavasti aikanaan) nää isovnhemmat jätti luonnollisesti täysin heitteille...Mä luulen, ja tämä on ihan silkkaa mutua, että osasyy näihin "itsekkäisiin isovanhempiin" on se, että heidän ikäluokalleen lapsia on vaan tullut, koska piti, ja koska ehkäisyn saatavuus on vielä ollut niin ja näin suuressa osassa maata. Nekin ovat päätyneet vanhemmiksi, jotka eivät sitä erityisemmin toivoneet ja odottaneet, ja ehkä juuri näiden on vaikea innostua lapsista myöhemminkään, mene ja tiedä. Nykyäiti taas on todella voinut valita, eikä hanki ei-toivottuja lapsia "menemään siinä sivussa", ja toivoo omistautumista.myös vanhemmiltaan. Ehkä nämä eri sukupolvien odotukset eivät vaan aina kohtaa?
Mutta MIKSI niin moni ilmeisesti valitsee lapsettomuuden tai tekee vain 1 lapsen? Mikseivät halua omistautua vanhemmuudelle? Mikä vanhemmuudessa rasittaa ja uuvuttaa? Tämän ketjun perusteella työelämän ja perhe-elämän vaikea yhteensovittaminen ja tukiverkkojen puute.
Nyt pitäisi verotuksen ja työelämän joustojen avulla tehdä perheen perustaminen helpommaksi ja sitten tämä kamala perisuomalainen (jota ei edes suomenruotsalaisillakaan ole) minä-olen-jo-aikoinaan-omat-lapseni-tehnyt-enkä-enää-auta-asenne isovanhemmilla loppumaan!!! Jos joku vanhempi on menestynyt työurallaan, niin taustalla on usein avuliaat isovanhemmat. Kaikilla ei sellaisia syystä tai toisesta ole, eikä olisi yhteiskunnalle haitaksi tasata eroja tässä - eli matalan kynnyksen palvelua saataville ja edullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut koko ketjua mutta olen tullut siihen tulokseen että meillä ei ole täällä enää aitoa yhteisöllisyyttä, joka uuvuttaa ihmisen. Suorita, suorita ja minä minä minä....
Olen asunut Afrikassa ja siellä perheessä usein lähes kymmenen lasta per äiti mutta eivät äidit ole samalla tavalla uupuneita kun täällä. Naiset hoitaa yhdessä lapsia. Yleensä äiti pääsee aina vessaan ja suihkuun rauhassa, tai käymään kaupungilla. Sekin on aika luksus juttu nyt kun itsellekin tullut tutuksi tämä pikkulapsiarki.
Heillä sanonta "koko kylä kasvattaa lapsen". Tämä Suomi niin ällöttävän yksilökeskeinen materialistinen paikka. Mut onhan täällä hyvääkin, esim. lämmin suihku ja jääkaappi.Tämä on totta, Suomessa on käsittämättömän yksilökeskeinen kulttuuri. Aikuiselle ihmiselle on miltei häpeäksi olla läheinen esim. lapsuudenperheensä kanssa. Tai naisia ei katsota ehkä ihan niin paljon kieroon, jos kaveeraavat vanhempiensa kanssa, mutta sellaista miestä pidetään selvästi kummajaisena, mammanpoikana. Läheiset välit vanhempiin ovat monille turn off parisuhdemarkkinoilla. Ihmiset pitävät nuorena itsenäistymistä ylpeilyn aiheena, vaikka olisivat käytännössä siirtyneet suoraan vanhempiensa patojen äärestä Kelan maksamaan yksiöön. Niin kuin olisi jalompaa olla yhteiskunnan armopalojen varassa kuin oman perheensä.
Omat vanhemmat ja puolison vanhemmat nähdään vakavana uhkana omalle itsemääräämisvallalle. Sisaruksiin ei pidetä juurikaan yhteyttä, koska "pelkkä veriside ei merkitse mitään". Sukujoulut ovat tuskaa ja hampaiden kiristelyä, josta kaikkein kovimmat tyypit ovat sanoneet itsensä irti ja haistattaneet pitkät.
Minä en ole kyllä kokenut noin, vaan enemmänkin niin että vanhemmiltaan ja susaruksiltaan pitäisi sietää kaikkea. Ihminen, joka rajoittaa esim. edellämainittujen suhdetta lapseensa on kummajainen - puhumattakaan välien poikkilaitoista. Näin siis siellä oikeassa elämässä, eikä palstalla. Esimerkiksi yksi ystäväni on miehensä kanssa rajoittanut ihan hyvästä syystä anoppinsa kanssakäymistä heidän lapsen kanssa, ja koko suku painostaa "eikö se nyt voisi edes paria tuntia hoitaa pikku-Irmaa, kun hän niin nauttisi siitä". Ja kun ongelma on siinä, että pikku-Irmalle puhutaan aikuisten ongelmista ja muutenkin sopimattomia.
Itse olen kokenut omien lasten kanssa ongelmaksi sen, ettei apua saa ikinä omaan tarpeeseen tavallaan omilla ehdoilla. Isovanhemmat auttaa omilla ehdoillaan omista haluista lähtien. Aika usein oikeaan tarpeeseen ollaan jouduttu palkkaamaan apua tai maksamaan palvelusta. Vastasyntyneen kanssa tilanne on ollut naurettavimmillaan. Olisin tarvinnut sektion jälkeen kauppa-apua, niin mummo olisi halunnut hoitaa vauvaa sillä välin kun minä kävisin kävellen 2km päässä kaupassa. Kun olisi niiiiiiin ihana hoitaa vauvaa ihan yksin.
Tämä on niin naulan kantaan. Se ei ole apua, että ilmoitetaan lasten tulevan meille ajankohtana x, olkaa hyvä ja järjestäkää. Se on (olisi) apua, että voi pyytää hoitamaan lapsia ajankohtana, jolloin sellaista tarvitaan. Ero on näille suurten ikäluokkien isovanhemmille mahdoton ymmärtää, koska heille myös omat lapset eli lapsenlasten vanhemmat ovat palvelusväkeä, jota hyppyytetään surutta. Heillä ei ole ollenkaan sellaista toimintoa, joka tunnistaisi nuoren perheen omia tarpeita.
Ai että isovanhempien pitäisi unohtaa oma elämä ja perua kaikki omat suunnitelmat jos lapsiperhe sattuu tarvitsemaan apua? Aika itsekästä ajattelua. Ehkä olet jatkuvasti vinkumassa hoitoapua että saat itse omaa voimaantumisaikaa tai muuta nykymuodin mukaista paskaa.
Jokainen hoitaa ensisijaisesti kakaransa itse. Apua saa tarvittaessa pyytää, mutta ei saa loukkaantua jos apua ei juuri sille ajankihdalle ole tarjolla. Isovanhemmillakin saattaa olla oma työ tai harrastukset
No ottaen huomioon, että minut tuupattiin lapsena isovanhemmille aina, jos vanhemmilla suinkin oli parempaa tekemistä, niin juuri näin. Saisivat vuorostaan kantaa kortensa kekoon tässä dominopalikkaleikissä nimeltä elämä.
Minä en ole mitään järkevää hoitoapua saanut vanhemmiltani ikinä, hyvä jos järkevää hoitoa lapsuudessani. Rusinoita pullasta ovat kyllä olleet poimimassa. Loukkaantuvat, kun meille ei sovi hyppiä heidän systeemien mukaan. Kas kun meidän perheelläkin on omat työt, harrastukset ja huvimme, emmekä todellakaan voi esimerkiksi lähteä töistä kesken päivän käskyn saatuamme viemään lapsia mummeleiden huvitukseksi.
Ehei... ei vastavuoroisuus koske suuria ikäluokkia. Omat vanhemmat hoidatti minua n. 2-3 krt mummoilla joka VIIKKO, usein viikonloput mummolassa, kaikki koulujen lomat mummolassa alusta loppuun asti, ja keskellä vuottakin vanhemmat kävi 2-4 krt viikon lemmenlomilla ulkomailla kaksin, mummot hoitivat.
Nyt kun tulivat itse isovanhemmiksi muutama vuosi sitten niin heti topakasti sanottiin että kukin hoitakoon omansa (mikä vitsi!) ja että he nauttivat elämästä eivätkä jaksa alkaa osallistumaan.
Eivät jaksaneet tulla ladtrmme ristiäisiin, eivät syntyäreille, eivät jouluisin, tarkalleen ottaen eivät koskaan. Näkevät kerta vuoteen 30min, jotta ehtivät valokuvata lapsrnlapset, ja kuvia näytyäen suoraan valehdellaan tutuille että ” me niin hoidetaan, me niin autetaan”.
Edes synnytyksen ajaksi eivät suostuneet tulemaan vsikka tarjosin palkkaa, ilmoitettiin vasn että ”johan me sanottiin että emme sla auttamaan”.
V*ttu mitä k*sipäitä!
Ps. Ne omat vanhempansa (jotka auttoi lapsenhoidossa valtavasti aikanaan) nää isovnhemmat jätti luonnollisesti täysin heitteille...Mä luulen, ja tämä on ihan silkkaa mutua, että osasyy näihin "itsekkäisiin isovanhempiin" on se, että heidän ikäluokalleen lapsia on vaan tullut, koska piti, ja koska ehkäisyn saatavuus on vielä ollut niin ja näin suuressa osassa maata. Nekin ovat päätyneet vanhemmiksi, jotka eivät sitä erityisemmin toivoneet ja odottaneet, ja ehkä juuri näiden on vaikea innostua lapsista myöhemminkään, mene ja tiedä. Nykyäiti taas on todella voinut valita, eikä hanki ei-toivottuja lapsia "menemään siinä sivussa", ja toivoo omistautumista.myös vanhemmiltaan. Ehkä nämä eri sukupolvien odotukset eivät vaan aina kohtaa?
Kyllä 70-luvulla jo ehkäisyä sai jos vaan halusi, ja sitä todella käytettiin! Suomen historian suurimmat ikäluokat synnyttivät pienimmät ikäluokat ikinä ihan viime vuosiin asti. Joten tuo oletus meni kyllä pieleen.
P-myrskyä turhasta kirjoitti:
Moni uskonee iltapäivälehtien jutut tosissaan. Johtunee aivojen käyttökyvystä.
Tiedoksi, että tuo oli yksi tutkimus, jonka joku tehnyt kun muuta ei tullut mieleen ja vain yksi näkökulma asiaan. Jos on käynyt tarpeeksi pitkälle kouluja, tietää, että tutkimus tehdään aina tutkien korrelaatiota jonkin tietyn asian kannalta tai suppealta kentältä.
Ja uupumus ei varmasti korreloi suoraan lasten teon kanssa lainkaan. Uupunut ihminen, joka on lapseton, on uraputkea tekevä tyyppi, joka tekee niin paljon ja tunnollisesti töitä, ettei jaksa ajatella muuta elämää. Elää laput silmillä.
Uupumuksesta pääsee pois, kun tiedostaa, että työ ei ole koko elämä.
Uupunut ihminen, joka on lapseton, eikä ole vielä harkinnut lapsia tai ei niitä halua siitä syystä, että lapsi vie liikaa aikaa/rajoittaa omaa elämää, on itsekäs. Tähän on isona syynä yhteiskuntamme, joka kannustaa uraputkeen ja luomaan hohdokasta uraa sen sijaan, että ajattelisimme oman kuplamme ulkopuolelle ja antaisimme elämän mahdollisuuden myös meidän jälkeemme. Ja iso osa ihmisistä nyt vaan ei uhraa syvälliselle ajattelulle niin paljon aikaa, että ajattelisi omilla aivoilla, että miten elämä toimii laajalla skaalalla vaan tekee niin kuin on ohjattu tai oletetaan olevan oikein, tai oma oikeus tehdä jotain muuta.
Tätä oli yleistystä ja perustuu erilaisiin kokemuksiin.
Olipa liikuttava viesti. Ensin viitataan koulutukseen ja kykyyn tulkita tutkimustuloksia tieteellisesti kestävällä tavalla... ja sitten heti perään suolletaan joukko oletuksia perustuen ”yleistykseen ja erilaisiin kokemuksiin”. Mahtavaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se vaan on mahdoton yhtälö hoitaa työ ja perhe kunnialla yhtä aikaa ilman uupumusta.
Ei ole, mutta jostain syystä kovinkaan moni kokee tämän ylivoimakseksi. Kaikista vain ei ole vanhemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se vaan on mahdoton yhtälö hoitaa työ ja perhe kunnialla yhtä aikaa ilman uupumusta.
Ei ole, mutta jostain syystä kovinkaan moni kokee tämän ylivoimakseksi. Kaikista vain ei ole vanhemmiksi.
Aika ontuva selitys sille, että juuri kukaan ei yhtäkkiä enää saa lapsia. Kyllä silloin on jo syytä miettiä, mikä on yhteiskunnassa vialla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ugandalainen äiti kasvattaa viisi lasta ja ruokkii heitä juurilla ja toukilla, eikä valita. Suomimamma ei löydä kaupasta lähituotettuluomupersikkasosetta ja elämä on liian raskasta.
Itse olen ollut vapaaehtoistyössä Afrikassa ja on asioita joita kadehdin normi-afrikkalaisessa elämänmenossa. Ensinnäkin savimajojen asukkailla ei ole reikiä hampaissa, diabetesta tai sydän-ja verisuonitauteja. Ruokaa on luonnossa ympäri vuoden. Ihmiset ovat ystävällisiä ja yhteisöllisiä. Stressi on tuntematon käsite. Kelloa ei ole eikä kiirettä. Missään länsimaissa en ole tavannut niin stressivapaata ja hyväntuulista jengiä, joka ei ota paineita mistään.
Vierailija kirjoitti:
Moni vanhempi hakee saikkaria "työuupumukseen", vaikka todellisuudessa on perheenhoitoon uupunut.
Se vaan on mahdoton yhtälö hoitaa työ ja perhe kunnialla yhtä aikaa ilman uupumusta.
Ei kiitti.
Kannattaakin ne lapset tehdä opiskeluaikana, kuten me. Vai onko vain ihmiset nykyään niin vässyköitä ettei niistä ole siihen mihin luonto tarkoitti.
Meilläkin oli keskimmäisellä lapsella koliikkivaihe mutta mentiin vaan siitäkin läpi ja parisuhde on kestänyt.
Ja kuinkahan suuri osa univaikeuksista on oikeasti SOMEN syytä? Ihminen näpyttelee jatkuvasti puhelintaan luomalla someen kiiltokuvailluusion jonka ylläpito käy voimille. Kysyn vaan kannattaako?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ugandalainen äiti kasvattaa viisi lasta ja ruokkii heitä juurilla ja toukilla, eikä valita. Suomimamma ei löydä kaupasta lähituotettuluomupersikkasosetta ja elämä on liian raskasta.
Se ugandalainen äiti ei käy töissä, maksa vuokraa ja opiskele korkeakoulututkintoa. Kaikilla on omat ongelmansa. Suomessa tärkeintä on se, että täällä saa lähes aika lääkärin apua tarvittaessa. Tosin siinäkin asiassa on menty huonompaa kohti viime aikoina.
Miten niin ei käy töissä? Tähän asti olette aina väittäneet naisten tekevän Afrikassa kaiken työn. Nytkö se ei olekaan niin? Ja kyllä Ugandassakin pitää vuokraa maksaa jos ei asu omistusasunnossa. Korkeakoulutettuja naisia on Ugandassakin. Avioeron jälkeen isä saa lapset, joten se helpottaa ugandalaisten äitien taakkaa.
Ugandalaisella korkeakoulutetulla naisella ei ole viittä lasta, eikä hän ruoki lapsiaan toukilla tai juurilla. Jos hänellä olisi viisi lasta niin varmasti valittaisi, jos töiden jälkeen pitäisi vielä etsiä toukkia lapsille iltapalaksi.
uupumus tulee kiireestä, somesta, miksi ette voi olla itsenne mallia pitää aina ottaa muista ihmisistä julkuista elämään. miten ennen pärjättiin jopa kaupungin ulkopuolella. eihän 5000e tuloilla vanhemmat 1-2 muksun kans pärjää. joo on pienoinen ihme kyllä. pikkusen on luisuttu kauas entisistä ajoista liiaksi...jättäkää se yleinen malli pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vieläkään ymmärtänyt tätä, ettei uraa ja lapsia mitenkään pysty yhdistämään, ei varmaan, jos pitää saada monta lasta. Miksei hanki vain yhtä ja jatka uraa? Mihin niitä tarvitsee niin monta?
Jokainen lapsi on yksilö. Myönnän itse ajatelleeni alle 25-vuotiaana, että yksi lapsi riittää ja että lapsi ei saa ajaa työn tai parisuhteen edelle. Sitten tulinkin äidiksi 27-vuotiaana, ja hurahdin ihan täysillä vauvaan. Minusta hän oli ihmeellisintä koko maailmassa. Äitiys oli jotain, mitä en ollut osannut odottaa. Kuinka ihanalta tuntuikaan pienen lapsen tuhina sylissä! Tai se kun lapsi hennoilla äänellä opetteli sanomaan: ”äti”. Se oli syvää molemminpuolista rakkautta. Kun lapsi oli parivuotias ja alkoi enemmän kiinnostua kaikesta, isänsäkin oli aivan myyty. Minulle ja puolisolle tuli vauvakuume. Halusimme kokea taas uudestaan onnen hetkiä pikkuisen kanssa, joten hankittiin toinen lapsi. Ja 3 vuoden päästä kolmas. En ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Päiväkoti, koulu, wilma, vanhempien osallistaminen, ei arvosanoja vaan kasvatuskeskustelut, sähköinen opiskelu, työpaikalla oppiminen ,... Ei se vanhemmuus helpotu, kun lapset kasvaa, vaan vaatimukset vain kasvavat.
Lukion yo-arvosanojen merkityksen kasvunpakottaa vanhempia lastensa hiillostamiseen.
Vierailija kirjoitti:
En ole vieläkään ymmärtänyt tätä, ettei uraa ja lapsia mitenkään pysty yhdistämään, ei varmaan, jos pitää saada monta lasta. Miksei hanki vain yhtä ja jatka uraa? Mihin niitä tarvitsee niin monta?
Tuosta asiasta on syytetty miehiä jo vuosikymmeniä, jos ajattelee uraa ja työtä niin muu jää vähemälle. Syy on selvästi perhekeskeinen ajattelu, eiks niii.
Vierailija kirjoitti:
En ole vieläkään ymmärtänyt tätä, ettei uraa ja lapsia mitenkään pysty yhdistämään, ei varmaan, jos pitää saada monta lasta. Miksei hanki vain yhtä ja jatka uraa? Mihin niitä tarvitsee niin monta?
On totta, että monilapsisessa perheessä on useampi neuvolakäynti ja vanhempainilta tungettavana kalenteriin, mutta ne suurimmat rajoitukset tulee ihan siitä ensimmäisestä: ei sitä yhtäkään voi jättää koulutusviikon ajaksi yksin ja yhtä lailla siellä päiväkodin ovella pitää olla ajoissa oli haettavia yksi tai kolme, yhdenkin korvakierteet ja oksutaudit valvottaa, yksikin läsnäoleva lapsi vähentää rajusti ammattikirjallusuuden lueskelua vapaa-ajalla, yksikin pieni koululainen vaatii 13 lomaviikon ajan vuodessa jotain "hoitoa" ja sille yhdellekin pitäisi tarjota päivällinen ihan joka päivä.
Kooste meikäläisen päivästä:
Lapset herätti klo. 6.20 (poikkeuksellisen myöhään)
Pissavaippojen poisotto ja pyllypesut, toisella pissaa sängyssä joten lakanat peittoa ja tyynyä myöten pois ja pesuun
Klo. 7.30 meillä oli jo syöty aamupalat ja ekat pyykit koneessa pyörimässä ja tiskikoneen täyttö, mies lähti töihin
8.00-> käytiin kaupassa,postissa (syksyvaatetta skideille), hakemassa matto pesulasta (pissattu), käytiin pyörälenkillä, pihalla leikkimässä, imuroin, totesin että sänky on edelleen märkä kun mies hikoilee öisin, lakanat sieltäkin pesuun, kuopus kaatoi maidot lattialle, lapset askarteli keittiönpöydällä niin että siihen ei mahtunut edes syömään ja paperisilppua lattiat täynnä, tein ruokaa, syötiin, lapset jätti puolet syömättä, ratkoin riitoja 2 minuutin välein, kuopus pissasi taas lattialle, kuopus levitti barbit, legot ja pelit lattialle sillä aikaa kun katsoin 30 min omaa ohjelmaa..
niin, siis en edes pysy kirjoilla siitä kaikesta hommasta mitä nämä "vapaapäivät" teettää kun olen lasten kanssa yleensä yksin. Tossa sohvalla odottaa viikon pyykit viikkaamista, kämppä on kuin mikäkin läävä vaikka siivoustunteja tällekkin viikolle on kertynyt jo useampi. Kuopus tekee pahojaan heti kun ei leikitetä ja isompi kärttää koko ajan pelikoneita. Koira odottaa kuselle pääsyä, mies tulee vasta klo. 19.00 kotiin.
Niin, siis, jos väsytte jo töistä (niinkuin minäkin väsyn) älkää hankkiko tätä rumbaa siihen oheen (niinkuin minä tein).
On ne rakkaita, mutta hitto vieköön minä en jaksa ja lapsetkin saa tästä perhe-elämästä varmaan ikuiset traumat.
Se on yleistys että kaikki lapsettomat tekisivät uraa silmät soikeina. Aika suuri osa lienee ihan tavallisissa töissä ja osa työttöminä. Lapsen tekemättömyyteen on myös yhtä monta syytä kuin on lapsettomiakin. Kaikki ihmiset ovat myös itsekkäitä jossain määrin mikä on vaan hyvä asia jos ei mene liiallisuuksiin.