Äitipuoli isoäitinä - eriarvoistaminen lastenlasten välillä

Olen entistä kiitollisempi siitä, millainen ihminen astui elämääni 20 vuotta sitten. Äitipuoleni ei ole äitini, mutta aina suhtautunut minuun ja veljiini lämpimästi ja arvostaen ensihetkistä alkaen. Hän oli lapseton nainen, joka sai vielä yhteisen lapsen isäni kanssa. Meidän veljen. Ei meillä oikeastaan ole harrastettu mitään puolikkaita systeemeitä sisarusten kesken. Olemme siskoja ja veljiä vain.

Nyt meistä sisaruksista kahdella on lapsia, minulla ja isoveljelläni. Pikkuveljilläni ei vielä ainakaan.

Minun lapsillani on kaksi mummia, oma äitini ja äitipuoleni, en usko että tilanne tulee muuttumaan.

Mutta asiaan, et voi vaatia äitipuoltasi käyttäytymään haluamallasi tavalla. Voit kertoa isällesi että toivoisit hänen olevna tasapuolinen lapsenlapsien kohtelussa. Koska se selkeästi vaikuttaa suoraan väleihinne.

Minusta uusperheen lapsena olisi kyllä hassua että esim velipuoleni, jota aina olen pitänyt samanlaisena veljenä kuin kahta muutakin, lapset saisivat kutsua äitipuoltani mummiksi mutta minun eivät. Kun kuitenkin parikymmentä vuotta ollaan samaa perhettä oltu ja samassa perheessä kasvettu ja niin perhettä oltu kuin voi vain olla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap. Äitipuolellasi on "omat" lapset ja lapsenlapset. Olen itsekin äitipuoli ja minulla pulma liittyy siihen, että olen jarkuvasti väsynyt. Nippanappa jalsan panostaa omiin lapsiini, en voisi kuvitellakaan, että alkaisin panostaa paljon mieheni lapsiin. Ei hänkään panosta minun, paitsi jos panostettava asia on hänelle itselleen mukava.

Tytärpuoleni käyttäytyi ja käyttäytyy edelleen melko ikävästi. Kotitöitä hänellä ei olisi saanut teettää ollenkaan. Jatkuvasti piilovithhuilee minulle. Esim minulla kun on vinot hampaat, niin hän usein mainitsee omat suorat hampaansa. Esimerkkejä on monia, en vaan jaksa tässä kaikkia mainita.

No, jos tytärpuoli lisääntyisi, niin empä puutuisi vauvan hoitoon, mieheni hoitakoon, jos haluaa. Tytärpuoleni ei ole suostunut hoitamaan velipuoleaan edes pyydettäessä, joten miksi minäkään vaivaantuisin hänen puolestaan.

Joten ap, kuinka olet itse suhtaantunut äitipuoleesi vuosien varrella? Oletko ollut mukava ja avulias? Vai onko roskapussin viemisessä ollut hankaluuksia?

Tässä se on.

Minulla on kaksi tytärpuolta, jotka ovat ihan eri planeetalta ja nyt jo perheellisiä.

Toiselle tyttären lapsille, olen kuin mummi, vaikka kutsuvat minua etunimeltä ja annan apua mieluusti, koska tytärpuoli on ihan omalla käytöksellään luonut minuun läheiset ja lämpimät välit ja on aina ystävällinen, vaikka hän oli jo aikuinen, kun tapasin hänen isänsä.

Toinen tytärpuoli on vastakohta, hyvin ilkeä ja ei ole yksi kerta, kun hän on sukujuhlissa järjestänyt draman, johon piti puuttua jopa hänen oma äitinsä. Levittelee perättömiä juttuja minusta ja ilkeilee sukulaisille. Arvata saattaa miksi en ole läheinen hänen kanssaan tai hoida hänen lapsiaan (sekin on ollut suvulle ilkeyden kohde). Ja samainen tytär on riidoissa myös äitinsä kanssa.

Ja nyt kun hän tarvitsisi apua, rivit ovat harventuneet.

Ikävä kyllä, juuri äidin käytöksen vuoksi lapsilla ei ole läsnäolevaa ainuttakaan mummoa tai jotka antaisi lastenhoitoapua. Se on tietysti lapsilta pois.

Niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan. Sen tiesi jo vanha kansa.

Tai mitä ihminen kylvää, sitä hän niittää.

Kiitos vastauksestasi. Minulla ainakaan ei ole kyse siitä, että olisin vaatinut tytärpuolelta liikaa esim kotitöitä. Esim kun hän tuli meille 13-18v teininä viikonlopunviettoon joka 2. vkllppu, niin kerran viikonlopussa pyysin häntä esim tyhjentään tiskikoneen, siis kerran viikonlopussa Yksi Viidenminuutin Kotityö, ei enempää. Kun kerran vietti meillä 2 viikkoa putkeen poikakamunsa kanssa, ja sitten tuli siivouspäivä ja syysin heitä imuroimaan kaksi huonetta (meillä on yhteensä 8 huonetta), niin veti itkupotkuraivarit soitellen äidilleen ja isälleen töihin.

Vanhempansa ovat varakkaita ja tytärpuolen tavarat sen mukaisia eli kalliita. Se ei ollut minulle kivaa kun tämä richbitch aina tuli uuden ökykalliin tavaran kanssa ja niitä sitten esitteli joka jumalan tapaamiskerta mulle. Ei siinä, saa ihmisillä olla hienoja tavaroita, mutta jos Joka Kerta niitä esitellään mulle, niin tulee tunne, että haluaako tuo aiheuttaa mulle kateudentunnetta ja mielipahaa?

Ja jatkuva niistä asioista puhuminen, jotka mulla on huonosti mutta hänellä hyvin, tyyliin hänen suorat hampaat, hänen pienet jalat, hänen ruskeat silmät, hänen upeat hiukset.

Juu. Aika hankala alkaa kovin tytärpuolta passailemaan, kun ei hänkään ole yhtään halunnut mihinkään osallistua. Yritti lähinnä asettaa minut lattiarätin asemaan.

Meillä mammaa ei kiinnosta vaikka on ihan täys mamma. Toisia lapsenlapsia viedään matkoille ja otetaan yökylään. Elämä on epäreilua joskus.

Ap. aloituksessa kalskahtaa korvaan, oletus äitipuolen lastenhoitoavusta. Eihän mummot ole mitään hoitoautomaatteja, jos vielä ovat työelämässä.

Ja sun lapsilla on jo kaksi elossa olevaa mummoa, toinen alkoholisoitunut ja toinen demontoitunut, mutta rivien välistä voi lukea, ettet halua heitä kuitenkaan lastesi elämään.

Meillä lapsilla on yksi mummo ja hänkin hyvin sairas. On parkkisonitauti, dementtia ja näkee usein harhoja, mutta se ei ole estänyt lasten tutustua isoäitiinsä kun vierailemme mummon luona hoitokodissa ja olen kertonut lapsille, millainen mummi oli kun oli terve.

Ei lapset ole tyhmiä, ne ymmärtävät vanhuuden ja sairaudet, jos vanhemmat niin haluavat.

Joskus voisivat ne lapsipuoletkin katsoa sinne peiliin. Itselläni kokemus mieheni aikuisten lasten huonosta ja asiattomasta käyttäytymisestä minua kohtaan. Joka välissä tuodaan esitte että heidän äiti on ainut joka kuuluu isän puolen sukuun, puututaan meidän elämään ja meidän valintoihin, halutaan ja huudetaan. Kun yrität puolustaa itseäsi, niin siitäkös se vielä suurempi haloo syntyy ja mustamaalaaminen koko miehen suvulle. 

Meillä lasten mummo kohteli lastenlapsia epätasa-arvoisesti. Olin siis hänen poikansa kanssa naimisissa. Hänen oman tyttönsä lapset olivat kuitenkin rakkaimmat ja tärkeimmät. Avioeron jälkeen en ole ollut tekemisissä koko suvun kanssa. Helpotti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isän vastuulla on se millainen isoisä hän on, mutta en tajua miksi se oikea lapsenlapsi ei saisi nimittää isoäitiään mummoksi.

 

Ei siitä varmaan ole kyse vaan siitä että ap:n lapsi asetetaan hierkisesti eri asemaan kuin serkkunsa sen kautta että toinen saa sanoa mummo ja toinen joutuu kutsumaan etunimellä. Aika älytön tilanne jos kerta pariskunta on ollut yhdessä jo neljännesvuosisadan, eikä sisarpuoletkaan enää tee eroa sen välille kuka on kenenkin biologinen lapsi. Ap:n äitipuoli on jäänyt kiinni johonkin statusjuttuun josta muu perhe vaikuttaa olevan jo vapaa. Terapiaahan tollanen nainen tarttis, ellei sitten ole patologista.

 

Millä lailla hierarkisesti eri asemaan? Missä se ap:n äiti on?

 

Äitini on vakava

Kun äitipuolesi ei pidä sinusta, miten hän pitäisi lapsestasikaan? Vaikuttaa siltä, että hän ei haluaisi edes olla kanssasi tekemisissä, ei myöskään lapsesi. Ethän sinäkään kutsu häntä äidiksesi, tuskin käytät hänelle puhuessasi myöskään nimitystä äitipuoli, vaan kutsut häntä nimeltä? Samoin hän toivoo lapsesi tekevän. Sinun pitää selittää lapselle ikätason mukaisesti, että tämä rouva ei ole hänen mumminsa vaikka toisen lapsen mummi onkin. Eikä ole kovin kohteliasta kutsua sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole sukua, mummoiksi tai edes tädeiksi, se on ikärasismia.

Mä en ymmärrä mikä tässä on ongelma. Ap:n lapsi ei ole biologista sukua ukkinsa vaimolle joten ei voi olettaa, että bonusmummo suhtautuisi tähän kuin biologiseen lapsenlapseen.

Minusta on itsestäänselvää, että isoäitipuolet ei ole ns. oikeita isovanhempia. Ystävällisyys riittää.

Minä sanoisin lapselle että ei se muija ole sun mummu niin emme sano mummuksi. Halveksu takaisin koska eihän se ole sun äitipuoli tai yhtään mitään sinulle vain sun isäsi muija.