Mä olen nainen ja jos haluan parisuhteen, joudun tyytymään johonkin "ihan ok"-mieheen

Vierailija kirjoitti:

Mikä vika teistä on, jotka ette pysty intohimoisesti rakastumaan muuhun kuin henkilöön, jolla on kaikki listaamanne ominaisuudet. Minä en ole listoja tehnyt ja olen kokenut ihanan rakastumisen, joka kypsyi rakkaudeksi. Ei siinä ollut mitään tasoluokituksia kummankaan mielessä.

Luulen, että tuollaiset ihmiset koköttävät kotonaan se lista kädessä, eivätkä oikeasti ole edes tutustuneet ihmisiin, joista voisikin huomata, että ovatkin ihania tyyppejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Millaiseen naiseen sinä miehenä sitten voisit tuntea ihastusta ja miksi et sellaista voisi saada? Millainen naisen pitäisi olla, että mies voisi sinun nähdäksesi naiseen ihastua?

Voisin ihastua naiseen jota minä voisin pitää nättinä, hoikkana tai sporttisena ja jolla olisi yhteensopiva mukava luonne. Toistaiseksi en ole ollut lähelläkään että tuollainen nainen kiinnostuisi minusta.

Nainen on aina epäviehättävä jos hän kiinnostuu minusta.

Käyttäydytkö samallalailla molempien naisten läsnäollessa? Jos yrität liikaa miellyttää tätä ”nättiä” ja epäviehättävän seurassa olet itsevarmempi ja oma itsesi etkä jännitä yms. joten hän tykästyy sinuun?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Olen aina tähän asti pitänyt itseäni miehenä, enkä koe että miehuuteni kovin kärsii tai saa kolausta siitä, että minulla on toiveita ja unelmia siitä, millainen olisi tai voisi olla unelmieni kumppani. En minä halua olla kenellekään se ihan kiva "ok" kumppani, jonka mahd. kumppanini haluaisi rinnalleen, kun ei ketään tai mitään muutakaan saisi. Olen varmaan tiedostamattani onnekas, koska koen ja tunnen että myös näin sinkkumiehenä voin tai olen voinut elää monin tavoin hyvää ja laadukasta elämää. Miksi vaihtaisi tällaisen elämäni johonkin puolinaiseen. Kuka sanosinko täyspäinen nainen edes haluaa parisuhteeseen, jossa kokisi tai tuntisi, että onpahan siinä kun ei kukaan muukaan nainen haluaisi tai olisi valmis elämään n.n miehen rinnalla ja kun ei tuntuisi hyvältä, että mies olisi yksin. - Mistä motivaatio tai halu suhteessa olemiselle tällöin löytyisi? - Kyvyttömyydestä olla ja elää sinkkunako?    

MInä en taas naisena IKINÄ rupeaisi seurustelemaan miehen kanssa joka on ollut vuosia sinkkuna. Siinä ihmisessä on jotain pahasti vialla.

Sitä paitsi ihminen joka on ollut vuosia sinkkuna ei kykene enää elämään toisen ihmisen kanssa.

Nyt kyllä hieman kirpaisi. - Ettei sinulla vain menisi yksinäisenä oleminen ja yksin sinkkuna oleminen sekaisin?

Olen, ehkä hieman jäävi sanomaan, että mitä kaikkia vikoja ja puutteita minussa on. Ehkä olen (mm.) hieman itsekäs. Mutta tuskin monikaan voi sanoa, että asettaisin oman tyytyväisyyteni riippumaan vain muiden elosta tai tekemisistä.  Ei sinkkuna ollessa ole sitä kumppania, saati lapsia joiden taakse voisi vetäytyä tai kertoa, ettei voi tai pysty nyt kun kumppani sitä ja tota tai, kuinka lapsi näin tai noin.

Sinkkuna joudut tekemään kompromisseja monesti vain ja ainoastaan itsesi kanssa.

Ja kyllä. Olen varmasti kuten edellä kirjoitin monen mielestä hölmö kun uskon, että olen parempi parisuhdekumppanina, ehkä vielä joskus jollekulle kun tiedän, että iloitsen ja voin nauttia elämästäni monin tavoin ilman, että se olisi riippuvainen siitä onko minulla parisuhdekumppani vai ei. En koe olevani yksinäinen.

Toki joskus on käynyt mielessäni, että elänkö tai kohtaanko ja vietänkö vielä yksinäisen vanhuuden; ikäänkuin parisuhdekumppani tai ympärillä oleva perhe voisi poistaa ja hävittää yksinäisyyden. Eivät yksinäisyys tai yksin oleminen ole (minulle) sama asia. Luulen,että paljon yksinäisemmäksi voi kokea itsensä huonossa parisuhteessa sen sijaan, että eläisi ja yrittäsi rakentaa oman näköistä ja oloista elämää. (Onenksi ääripäiden väliin varmasti mahtuu monta erinomaisen hyvää muutakin vaihtoehtoa).

Ei  "ikisinkkuuuteni" merkitse sitä, etteikö minulla olisi muita läheisiä ja rakkaita ihmissuhteita, joita pyrin ylläpitämään ja pitämään  osaltani yllä. 

Elämä sinkkuna on summa summarum on ollut itselleni nautinnollista, kun minulla on olemassa tunne siitä,, että olen tarpeeksi ravittu ja perusterve, tunne siitä, että olen ainakin toisinaan voinut kokea olevani arvostettu ja pidetty, etten sanoisi rakastettu. Mutta näin kirjoittaessani varmasti annoin tahtomattani itsestäni hieman omahyväisen kuvan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Millaiseen naiseen sinä miehenä sitten voisit tuntea ihastusta ja miksi et sellaista voisi saada? Millainen naisen pitäisi olla, että mies voisi sinun nähdäksesi naiseen ihastua?

Voisin ihastua naiseen jota minä voisin pitää nättinä, hoikkana tai sporttisena ja jolla olisi yhteensopiva mukava luonne. Toistaiseksi en ole ollut lähelläkään että tuollainen nainen kiinnostuisi minusta.

Nainen on aina epäviehättävä jos hän kiinnostuu minusta.

Miksi vain epäviehättävät naiset kiinnostuvat sinusta? Entä kuinka mielestäsi pitkä parisuhde onnistuu ihmisen kanssa, jota pidät epäviehättävänä? Pitäisikö mielestäsi puolisolle olla rehellinen ja kertoa, että pidän sinua epäviehättävänä enkä voi tuntea ihastusta tai rakkautta sinua kohtaan. Olen kanssasi siksi, koska en voi saada rakkauteni arvoista naista?

jos et muuta saa, niin ota joku toisella kierroksella oleva vanhempi mies. Niitä löytyy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka joudutte tyytymään, vastaisitteko tähän: Minkälainen sen kumppanin pitäisi olla, että pystyisitte ihastumaan ja rakastumaan? Millainen on sellainen kumppani, johon ei tarvitsisi tyytyä? Millaisia te itse olette ihmisinä ja kumppaneina?

Oikeasti elämässä voi rakastua, vaikka kumppani olisi erilainen kuin on ajatellut, jokin vain kolahtaa.

Mielikuvilla ajatellen "ihannemieheni" (kukaanhan ei oikeasti ole mikään ihannekuva) olisi minua vanhempi, paljon matkustellut ja elämää nähnyt, joka haluaisi viettää välillä aikaa yhdessä leppoisasti, mutta hänellä olisi silti myös oma elämänsä. Olisi yhteistä puhuttavaa, syvä ystävyys ja seksi sujuisi. Molemmilla olisi oma kotinsa.

Tälläinen mies kuitenkin todellisuudessa etsisi tyylikästä naista, joka on kokenut ja matkustellut ja nähnyt elämää hänkin. Eli ei minua. Itse voisin saada esim.itseni ikäisen miehen, joka haluaa muuttaa yhteen samaan omakotitaloon, haluaa kaljoitella viikonloppuisin ja käy lähinnä aurinkomatkoilla.

Kannattaako kauheasti miettiä, millainen se ihannemies olisi, jos kerran tietää, että se on vain ihannekuva, ei välttämättä todellisuutta ollenkaan ja tietää myös, ettei toisen tarvitse olla ihannekuvaa vastaava jotta häneen voisi rakastua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Millaiseen naiseen sinä miehenä sitten voisit tuntea ihastusta ja miksi et sellaista voisi saada? Millainen naisen pitäisi olla, että mies voisi sinun nähdäksesi naiseen ihastua?

Voisin ihastua naiseen jota minä voisin pitää nättinä, hoikkana tai sporttisena ja jolla olisi yhteensopiva mukava luonne. Toistaiseksi en ole ollut lähelläkään että tuollainen nainen kiinnostuisi minusta.

Nainen on aina epäviehättävä jos hän kiinnostuu minusta.

Eli  oma tasosi on huono.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset haluavat parisuhteen? Koska se on luontainen tila ihmiselle. Me olemme kuitenkin laumaeläimiä.

On kai luonnollista, että ihminen haluaa ja tai ainakin toivoo voivansa elää parisuhteessa kumppanin kanssa, jota kykenee ja ennen kaikkea haluaa rakastaa ja kunnioittaa. Sen sijaan minusta on hieman luonnotonta ajatella, että parisuhteessa eläminen, jonkun, jollain tavoin "siedettävän" kanssa toisi ja tekisi elämästä, jotenkin parempaa tai kunnioitettavampaa. Tai odottaen vai pitäisikö sanoa vaatien, että "kumppani" loisi ja antaisi yksin omalle elolle merkityksen ja mielekkään sisällön.   

Rakkaus on päätös eikä tunne. Eikä ulkonäöllä ole asian kanssa mitään tekemistä.

Minusta rakkaus on sekä päätös että tunne. Pitkä parisuhde vaatii tahtoa rakastaa, vaikka rakkausliitosta olisi kysekin. Toisaalta aina tahto ei riitä, ja silloin on turha hakata iänkaiken päätään karjalan mäntyyn tahtoen tunnetta, jota ei enää ole. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että ulkonäöllä ei ole juurikaan tekemistä asian kanssa.

Vierailija kirjoitti:

jos et muuta saa, niin ota joku toisella kierroksella oleva vanhempi mies. Niitä löytyy

Tosi hyvä suhteen aloitus ja sitä kantava voima maaginen kyky saada itselleen kun tokaisee toiselle, että voiks sä (toisella kierroksella oleva vanhempi) mies olla mun kaa kun kukaan muu ei haluu.... Mä ainakin olisin sanaton tuollaisen iskurepliikin jälkeen, vaikka en ole edes kovin vanha. Mutta, mutta... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Olen aina tähän asti pitänyt itseäni miehenä, enkä koe että miehuuteni kovin kärsii tai saa kolausta siitä, että minulla on toiveita ja unelmia siitä, millainen olisi tai voisi olla unelmieni kumppani. En minä halua olla kenellekään se ihan kiva "ok" kumppani, jonka mahd. kumppanini haluaisi rinnalleen, kun ei ketään tai mitään muutakaan saisi. Olen varmaan tiedostamattani onnekas, koska koen ja tunnen että myös näin sinkkumiehenä voin tai olen voinut elää monin tavoin hyvää ja laadukasta elämää. Miksi vaihtaisi tällaisen elämäni johonkin puolinaiseen. Kuka sanosinko täyspäinen nainen edes haluaa parisuhteeseen, jossa kokisi tai tuntisi, että onpahan siinä kun ei kukaan muukaan nainen haluaisi tai olisi valmis elämään n.n miehen rinnalla ja kun ei tuntuisi hyvältä, että mies olisi yksin. - Mistä motivaatio tai halu suhteessa olemiselle tällöin löytyisi? - Kyvyttömyydestä olla ja elää sinkkunako?    

MInä en taas naisena IKINÄ rupeaisi seurustelemaan miehen kanssa joka on ollut vuosia sinkkuna. Siinä ihmisessä on jotain pahasti vialla.

Sitä paitsi ihminen joka on ollut vuosia sinkkuna ei kykene enää elämään toisen ihmisen kanssa.

Hmm. Oletkohan yksi heitä naisista, jotka vahtaavat parisuhteessa eläviä ja olevia miehiä?  On ollut joskus hieman hämmentävää, kun olen ollut laittavinani merkille, että vaikka minua on lähestytty ja yritetty kohdata kun olen sinkkuna, niin hämmästyksekseni, jotkut naiset, kuten jokunen mieskin on ytittänyt lähennellä ja tehdä läheisempää tuttavuutta erityiesti silloin kun ovat hyvin todennäköisesti saattaneet laittaa merkille, että minulla on kumppani tai ainakin seuralainen, jonka kanssa haluan kokea ja tuntea läheisyyttä. 

Mistä tämä johtuu: Kun ulkopuolisen naisen (satunnaisemmin miehen) tällaisissa tilanteissa yrittäessä tehdä ähempää tuttavuutta, olen joskus kokenut pientä kiusaantuneisuutta. Tai oloni melkein kuin koiraksi; kulkien kumppanini vierellä huomaavaisesti. saaden naisen ainakin hetkittäin hymyilemään tai naurahtamaan, yleisemmin rentoutumaan, niin että uskon hänen nauttivan seurastani ainakin suunnilleen yhtä paljon kuin minä hänen.   

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Olen aina tähän asti pitänyt itseäni miehenä, enkä koe että miehuuteni kovin kärsii tai saa kolausta siitä, että minulla on toiveita ja unelmia siitä, millainen olisi tai voisi olla unelmieni kumppani. En minä halua olla kenellekään se ihan kiva "ok" kumppani, jonka mahd. kumppanini haluaisi rinnalleen, kun ei ketään tai mitään muutakaan saisi. Olen varmaan tiedostamattani onnekas, koska koen ja tunnen että myös näin sinkkumiehenä voin tai olen voinut elää monin tavoin hyvää ja laadukasta elämää. Miksi vaihtaisi tällaisen elämäni johonkin puolinaiseen. Kuka sanosinko täyspäinen nainen edes haluaa parisuhteeseen, jossa kokisi tai tuntisi, että onpahan siinä kun ei kukaan muukaan nainen haluaisi tai olisi valmis elämään n.n miehen rinnalla ja kun ei tuntuisi hyvältä, että mies olisi yksin. - Mistä motivaatio tai halu suhteessa olemiselle tällöin löytyisi? - Kyvyttömyydestä olla ja elää sinkkunako?    

MInä en taas naisena IKINÄ rupeaisi seurustelemaan miehen kanssa joka on ollut vuosia sinkkuna. Siinä ihmisessä on jotain pahasti vialla.

Sitä paitsi ihminen joka on ollut vuosia sinkkuna ei kykene enää elämään toisen ihmisen kanssa.

Miehenä olen ollut kohta kaksi vuotta sinkkuna. Tilanne on ihan ok kohdallani. Töitä riittänyt mukavasti ja minulla on lapsi. Aikaa ei varsinaisesti ole naisenhakureissuille. En toisaalta kaipaakaan. Elämä nyt hyvää ja miellyttävää näinkin. Aikani menee työlle ja lapselle. Välillä on hiukan omaa aikaa, jota käytän lähinnä kuntoiluun ja ystävien tapamiseen. Tätä arvokasta omaa aikaa en tässä vaiheessa halua käyttää tutustumalla tuntemattomiin naisiin. Olen käynyt joitakin kertoja treffeillä, mutta nekin ovat olleet lähipiiriä miellyttääkseni. Jos joku nainen elämääni kävelee, niin sekin on ihan ok, mutta näin näyttäisi menevän ainakin muutaman vuoden. Olen avoin tilanteelleni.

Mikä minussa on pahasti vialla nyt tai sitten vuoden tai kahden päästä? Pitäisikö oma aikani vaihtaa naisien tiirailuun baareissa ja tapahtumissa vai mitä näitä neuvoja oli missä voi tavata naisia? Vai jätänkö ystävät ja kuntoilun väliin?

Mihin parisuhdetta tarvitset? Täyttä paskaa sellanen draama.

Vierailija kirjoitti:

Mihin parisuhdetta tarvitset? Täyttä paskaa sellanen draama.

Kyllä meistä aika moni kaipaa ja toivo saavansa osakseen rakkautta, kumppanuutta, jakamista yhdessä toisen kanssa, hänen kanssaan, jonka tuntea isensä erityiseksi ja merkittväksi samalla kuin voisi olla toiselle kaikkea tuota. Ja yhdessä vieä enemmän.  

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Saiko jo kansalaisuuden?

Vierailija kirjoitti:

Ihanalta vaikutat. Mullekin kelpaisit, mutta joku onnekkaampi taitaa saada sinut <3

M35

Onko tuo nyt ivaa? Mä olisin voinut olla sinusta kiinnostunut mutta pidän itseäni vähän liian "huonona" sulle.

Jotkut kuvittelevat tällaisen olevan katkeruutta tai vähintään johtavan katkeruuteen. No mä luulen että katkerampi minusta tulisi jos haikailisin ja haaveilisin koko ikäni jotain sellaista suurta tunnehuumaa ja suurta rakkautta mitä mulle ei ole oikeasti olemassakaan ja jäisin sen takia oikeasti loppuiäkseni yksin. Miksi se olisi parempi vaihtoehto? Pärjään yksinkin mutta mulle elämä ilman suhdetta on ikävä kyllä pitemmän päälle yksinäistä ja tylsää.

Järkisuhde parhaassa tapauksessa kehittyy rakkaudeksi, huonommassa tapauksessa kehittyy vain laimeampaa kiintymystä ja lojaaliutta. Erotakin voi, jos suhde ei oikeasti toimi ja jos kehittyy negatiivisia tunteita toista kohtaan.

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Toiset nuoret miehet kiittävät tätä pojannassikkaa, kun ei ole kilpailemassa samoista tytöistä.

Ehkä näin :) Mies kyllä yritti treffailla omanikäisiään, ei kuulemma jaksanut sitä pissismeininkiä. 

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Eli mies joutui tyytymään sinuun koska on inrtovertti eli sosiaalisesti rajoittunut. Jos olisi ulospäinsuuntautunut voisi valita.

Olen itsekin introvertti, mutta seurassa hyvinkin sosiaalinen (kuten hänkin). Ei introvertti ole sama kuin asperger, me vaan tarvitaan myös sitä omaa aikaa että saadaan akut ladattua. 

Tottakai sä tyydyt ok äijään.

Ne huippukomeat kollit saa niin paljon naisia ku haluaa, niin miks helvetissä ne yhteen tyytys?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Eli mies joutui tyytymään sinuun koska on inrtovertti eli sosiaalisesti rajoittunut. Jos olisi ulospäinsuuntautunut voisi valita.

Sanomattakin selvää että tuo mies on vain tyytynyt siihen mitä sai, koska ei saanut nuoria kiinnostumaan.

Ei kenenkään miehen ensimmäinen valinta ole +20v vanhempi nainen mutta paremman puutteessa voi hetken käydä.

:D Mies on 180cm, 75kg, käy salilla, juoksemassa ja harrastaa potkunyrkkeilyä. Tummat hiukset ja ruskeat silmät, huoliteltu parransänki ja sixpack. Onhan se tietysti vaikeaa käsittää että "vanha sielu" ei saa omanikäisistään henkisesti sitä, mitä kaipaa. 

Ollaan me nyt kuitenkin jo parisen vuotta oltu yhdessä, asutaan avoliitossa ja mies kosi kesällä. 

age is just a number kirjoitti:

Mies 29v plus 1v miettii kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Toiset nuoret miehet kiittävät tätä pojannassikkaa, kun ei ole kilpailemassa samoista tytöistä.

Ehkä näin :) Mies kyllä yritti treffailla omanikäisiään, ei kuulemma jaksanut sitä pissismeininkiä. 

Kuulostaa epäilyttävältä. Miten pitkään olette seurustelleet? Onko mies suomalainen?