Mä olen nainen ja jos haluan parisuhteen, joudun tyytymään johonkin "ihan ok"-mieheen

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Maailma on täynnä hauskoja, älykkäitä ja komeita miehiä. Jos sä joudut " tyytymään" johonkin, se tarkoittaa, että et ole niin viehättävä, että sulla olis varaa valita.

Hyväksy keskinkertaisuutesi ja tulevan kumppanin keskinkertaisuus tai mee nunnaluostariin.

Vierailija kirjoitti:

Mies jos tekee tälläisen aloituksen niin voi sitä huutoa ja valitusta miten ei tavisnaiset taas miehelle kelpaa.

Sitten kun nainen tekee niin heti alkaa tukeminen ja kehuminen, ettei kannata tyytyä.

Todella paljonhan täällä miehillekin sanotaan ettei pitäisi tyytyä. Joka kerta kun joku mies kertoo tyytyneensä ihan ok naiseen siksi ettei voi saada unelmiensa prinsessaa, häntä moititaan naisten taholta tosi paljon. Ihan sama tässä. Ei pitäisi tyytyä. Ja tietysti myös kannattaa miettiä, että ovatko ne omat toiveet kumppanin suhteen realismin rajoissa. Lähes jokainenhan meistä joutuisi tyytymään johonkin "ihan kivaan", jos kaikki haikailisivat kuuta taivaalta.

Se ihan ok on mies on monelle naiselle juuri se paras ja turvallisin vaihtoehto, koska vaikka lähes kaikki tavoittelevat sitä huipputyyppiä 9-10 tason miestä, niin on hyvä tietää että huipulla tuulee ja todennäköisesti jotkut itseäsi tasokkaammat naiset yrittää tällaista miestä myös, olipa mies sitten varattu tai ei, he kokevat sen vaan haasteeksi/hidasteeksi.

Vierailija kirjoitti:

En tule "sitä oikeaa" koskaan löytämään, en rakastumaan huumaavasti tai edes kovin vahvasti ihastumaan. Olen tämän älynnyt, lopulta, tässä kolmenkympin iässä. En edes kaipaa lapsia tai varsinaista perhe-elämän, mutta suhteen haluan ja järkisuhde jonkun siedettävän kanssa on se mikä tässä on paras ratkaisu.

Jäin aattelehtimaan, että mitä oikeastaan odotat ja tai toivot "järkisuhteeltasi" sen jonkun ihan siedettävän kanssa. Itse (miehenä) olen mieluummin yksin kuin kenen tahansa kanssa. Täydellistä ja virheetöntä en hae tai vaadi; enhän ole itsekään.

Tiedän, tai ainakin ukson kuitenkin olevani moni tavoin hyvä. En halua parisuhteeseen, jossa kumppanini ajatuksena on, että tuon (minun) kanssani olisi, kun ei ketään muuta voi tai saattaisi saada,  ja kun ei  haluasi olla ja elää sinkkuna.

Mutta olemalla minun kanssani saattaisi kertoa olevansa parisuhteessa; ikään kuin  parisuhteessa oleminen itsessään olisi lähes aina parempi vaihtoehto kuin elää ja olla yksin.

 Olen varmaan hölmö, kun ajattelen, että kun voin itse hyvin ja nautin ja iloitsen elämästäni itseksenikin, niin minulla on paljon enemmän annettavaa näin ehkä vielä joskus parisuhteessa kumppanilleni, kuin ajatella että vain kumppanin läsnäolo tai yleisemmin olemassaolo saisi minut sädehtimään ja loistamaan ja olemaan monin tavoin parempi kuin nyt kun en elä tai ole parisuhteessa. - Näin sanoessani en tarkoita, etteikö voisi olla myös sellaisia asioita, jotka tai joissa saattaisimme tuntea onnistuvamme ja/ tai olevamme parempia yhdessä ne jakaen kuin kumpikaan yksin ne kohdatessaan saattaisi olla. 

Te jotka joudutte tyytymään, vastaisitteko tähän: Minkälainen sen kumppanin pitäisi olla, että pystyisitte ihastumaan ja rakastumaan? Millainen on sellainen kumppani, johon ei tarvitsisi tyytyä? Millaisia te itse olette ihmisinä ja kumppaneina?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset haluavat parisuhteen? Koska se on luontainen tila ihmiselle. Me olemme kuitenkin laumaeläimiä.

On kai luonnollista, että ihminen haluaa ja tai ainakin toivoo voivansa elää parisuhteessa kumppanin kanssa, jota kykenee ja ennen kaikkea haluaa rakastaa ja kunnioittaa. Sen sijaan minusta on hieman luonnotonta ajatella, että parisuhteessa eläminen, jonkun, jollain tavoin "siedettävän" kanssa toisi ja tekisi elämästä, jotenkin parempaa tai kunnioitettavampaa. Tai odottaen vai pitäisikö sanoa vaatien, että "kumppani" loisi ja antaisi yksin omalle elolle merkityksen ja mielekkään sisällön.   

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Toiset nuoret miehet kiittävät tätä pojannassikkaa, kun ei ole kilpailemassa samoista tytöistä.

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Eli mies joutui tyytymään sinuun koska on inrtovertti eli sosiaalisesti rajoittunut. Jos olisi ulospäinsuuntautunut voisi valita.

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Eli mies joutui tyytymään sinuun koska on inrtovertti eli sosiaalisesti rajoittunut. Jos olisi ulospäinsuuntautunut voisi valita.

Sanomattakin selvää että tuo mies on vain tyytynyt siihen mitä sai, koska ei saanut nuoria kiinnostumaan.

Ei kenenkään miehen ensimmäinen valinta ole +20v vanhempi nainen mutta paremman puutteessa voi hetken käydä.

Miksi haluat parisuhteen?

Vierailija kirjoitti:

Te jotka joudutte tyytymään, vastaisitteko tähän: Minkälainen sen kumppanin pitäisi olla, että pystyisitte ihastumaan ja rakastumaan? Millainen on sellainen kumppani, johon ei tarvitsisi tyytyä? Millaisia te itse olette ihmisinä ja kumppaneina?

Samaa ihmettelen. Suurin asia parisuhteessa on kuitenkin se että luonteet sopii yhteen, elämäntilanne sopii yhteen, elämänarvot jne. sopii yhteen, sellaiseen ihmiseen voi rakastua ja aloittaa parisuhteen. Jos ei itselle sopivan luonteista ihmistä löydy millään, on varmasti itsessä jotain pahasti vialla. Ulkonäkö on vasta sitten se toinen juttu, koska se on aika katoavaista, kasikymppisenä kun hautaan kaatuu, on ihan se ja sama miltä se elämänkumppani näytti.

Jos nainen on saanut tasoaan paremman miehen, tämä tarkoittaa, että mies on joutunut syystä tai toisesta tyytymään naiseen. Kuinka moni haluaa olla sellaisen kumppanin kanssa, jolle olet jotain johon on joutunut tyytymään?

Ihanalta vaikutat. Mullekin kelpaisit, mutta joku onnekkaampi taitaa saada sinut <3

M35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin innoissani, jos saisin "ihan ok"-naisen

Juuri näin.

Miehellä ei ole sitä luksusta että edes rohkenisi toivoa jotain huumaavaa ihastusta.

Mies on erittäin tyytyväinen jo "ihan ok" naiseen koska sellaisenkin saaminen on työn ja tuskan takana..

Olen aina tähän asti pitänyt itseäni miehenä, enkä koe että miehuuteni kovin kärsii tai saa kolausta siitä, että minulla on toiveita ja unelmia siitä, millainen olisi tai voisi olla unelmieni kumppani. En minä halua olla kenellekään se ihan kiva "ok" kumppani, jonka mahd. kumppanini haluaisi rinnalleen, kun ei ketään tai mitään muutakaan saisi. Olen varmaan tiedostamattani onnekas, koska koen ja tunnen että myös näin sinkkumiehenä voin tai olen voinut elää monin tavoin hyvää ja laadukasta elämää. Miksi vaihtaisi tällaisen elämäni johonkin puolinaiseen. Kuka sanosinko täyspäinen nainen edes haluaa parisuhteeseen, jossa kokisi tai tuntisi, että onpahan siinä kun ei kukaan muukaan nainen haluaisi tai olisi valmis elämään n.n miehen rinnalla ja kun ei tuntuisi hyvältä, että mies olisi yksin. - Mistä motivaatio tai halu suhteessa olemiselle tällöin löytyisi? - Kyvyttömyydestä olla ja elää sinkkunako?    

Saisinpa sen ok-miehen, mutta minua ei vilkaise edes pultsarit. 20 vuotta mennyt ja olen ilmaa ihan kaikille ihmisille tuolla kodin ulkopuolella. En nyt usko, että ihan kamala olen luonteeltani ja epämiellyttävä ulkonäöltäni, mutta näin se nyt vaan on mennyt ettei kukaan koskaan ole kiinnostunut. :/

Vierailija kirjoitti:

Saisinpa sen ok-miehen, mutta minua ei vilkaise edes pultsarit. 20 vuotta mennyt ja olen ilmaa ihan kaikille ihmisille tuolla kodin ulkopuolella. En nyt usko, että ihan kamala olen luonteeltani ja epämiellyttävä ulkonäöltäni, mutta näin se nyt vaan on mennyt ettei kukaan koskaan ole kiinnostunut. :/

Väitätkö että olet 20v ja kukaan ei ole kiinnostunut?

Mä kiinnostuisin susta jo melkein ihan tuon ikäsi perusteella..

Vierailija kirjoitti:

Saisinpa sen ok-miehen, mutta minua ei vilkaise edes pultsarit. 20 vuotta mennyt ja olen ilmaa ihan kaikille ihmisille tuolla kodin ulkopuolella. En nyt usko, että ihan kamala olen luonteeltani ja epämiellyttävä ulkonäöltäni, mutta näin se nyt vaan on mennyt ettei kukaan koskaan ole kiinnostunut. :/

Kuinkas monta itseäsi kiinnostavalta vaikuttavaa olet uskaltautunut itse lähestymään...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

age is just a number kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu miehellä.

Olen realisti ja tiedän että en pysty koskaan saamaan sellaista naista johon pystyisin palavasti ihastumaan koska sellainen olisi liian hyvätasoinen mulle. Tiedän että sellainen nainen saisi minua parempia miehiä eikä voisi koskaan ihastua muhun.

Tyytyminen on ainut keino jos haluan että nainen ihastuu muhun, sitten en voi kylläkään itse ihastua.

Olen ollut molemmissa ääripäissä, se joka tyytyy ja se johon tyydytään, en tiedä kumpi on parempi.

Itse erosin nelikymppisenä pitkästä suhteesta hieman ylipainoisena, mutta muuten kyllä itsestään ja ulkonäöstään huolta pitävänä lapsettomana naisena. Aloin deittisovelluksissa katselemaan että jaa, omanikäiset alkavat olla kaljuuntuneita ja ukkoutuneita, niihin kai sitten pitää tyytyä. Kävin muutamilla treffeillä ja tulin siihen tulokseen että olen mieluummin vaikka yksin.

Ja sitten tapasin kahvilassa, täysin sattumalta, nykyisen mieheni. Tumma, komea, lihaksikas, urheilullinen, ei halua lapsia, introvertti kuten minäkin...älykäs, keskustelutaitoinen, hauska, huomioiva, hellä, viriili ja minua parisenkymmentä vuotta nuorempi. En olisi koskaan voinut kuvitellakaan että mun "taso" hänelle riittäisi, mutta niinpä vain näyttää riittävän. Nykyään avoliitossa ja kihloissakin. 

Eli mies joutui tyytymään sinuun koska on inrtovertti eli sosiaalisesti rajoittunut. Jos olisi ulospäinsuuntautunut voisi valita.

Sanomattakin selvää että tuo mies on vain tyytynyt siihen mitä sai, koska ei saanut nuoria kiinnostumaan.

Ei kenenkään miehen ensimmäinen valinta ole +20v vanhempi nainen mutta paremman puutteessa voi hetken käydä.

Joidenkin on eli makuasioita. 

Eihän yhdelläkään iäkkäällä ruttuposki- & tynnyrimahamiehellä olisi nuorta vaimoa, jos osaa naisia ei viehättäisi isän tai isoisän ikäinen mies.

ohis, ystävällisesti