Millainen ulospäin tavallisen oloinen ihminen on sinusta ahdistava?

Suurieleiset, kiekuvalla äänellä artikuloivat "näyttävän teatraaliset" ihmiset. Feikkiys paistaa läpi.

Höpöttäjäpapattajat, jotka imevat puheellaan muista energiat.

Skitsofreenisesti tuijottavat. Suuta auki roikottavat.

Ihmiset, jotka syövät suu auki, mässyttävät ja maiskuttavat, kilkuttelevat aterimiaan ja avaavat housujen napin usein myös mainiten asiasta.

Ihmiset joilla on likainen tukka/tulehtuneita finnejä/pahanhajuinen hengitys/paljon hilsettä/syylä joka näyttää olevan räjähtämäisillään silmillesi (anteeksi, en voi mitään).

Ne tyypit, jotka muiden räjähtäessä nauruun nostavat vähän ylähuulta ja "nauravat".

Vierailija kirjoitti:

Ap voisi olla kaverini. Ulospäin näyttää tyyntä pintaa, vaikka sisältä on vahvasti tunteikas. Ja yrittää parhaansa mukaan olla normaali. Se normaalius on silminnähden yrittämistä eikä mene läpi, kun tollokin tajuaa, että häntä painavat asiat. Sitä en tiedä onko traumataustaa vai muita mielenterveyden ongelmia.

Hänellä ei ole yhtään ystävää. Ja mielestäni juuri tuo feikki pinta, jolla yrittää olla mahdollisimman normaali, toimii karkottimena. Aitous ja vastavuoroisuus jää puuttumaan. Niinpä toinen ei saa tältä henkilöltä mitään itselleen. Normaalissa ystävyydessä kuitenkun molemmat antavat ja molemmat saavat.

Voi apua, pelkään että vaikutan juuri tuollaiselta kuin mitä kuvailet ystäväsi olevan. Tavallaan yritän olla oma itseni, mutta haluaisin vaikuttaa muiden silmissä kuitenkin normaalilta, mutta pahoin pelkään, etten olekaan normaali. Mun on ollut aina vaikea saada ystäviä ja jopa tänään tuli tunne, kun olin paikassa, jossa muut ihmiset keskustelivat, niin mun kommentit eivät taaskaan kiinnostaneet ketään. Muut tuntuvat ryhmäytyvän helposti ja muut alkavat keskustelemaan toisilleen luontevasti. Lopulta monet näyttäisivät löytävän jonkun kaverin itselleen, mutta itse jään ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi, vaikka mielestäni käyttäydyn ihan normaalisti ja mukavasti. En yritä liikaa, en tuppaudu, mutta en jää tahallaan ulkopuoliseksikaan tai välttele mitään. Jokin selvästi on vialla, mutta en ymmärrä, että mikä. Jos se onkin juuri tuo, mitä sanoit. Yritän olla normaali, mutta muut näkevät, että en ole.

Kovaan ääneen ölisijät😣.

Tyypit, jotka latelevat esim. rasistisia ym. mielipiteitään eivätkä omaa tilannetajua.

Jos uskaltaa sanoa itse eriävän mielipiteensä, saa heti pällisteleviä katseita ja huutoa siitä kuinka VOI ajatella noin ( "ettäs kehtaatkin"- tyyliin).

Tällaisia, joista jo etukäteen tietää että taaas väheksyminen tms. alkaa...

Ja kun on lähisukua tällaisille, huoh😟.

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu siltä että toiset ihmiset ahdistuu seurassani ja siksi välttelevät minua, en vain tiedä mikä minussa ahdistaa. Minulla on paljon pitkäaikaista hoitoa vaativia traumoja, mutta en tietenkään puhu niistä vaan normaaleista asioista ja koitan olla normaali. Pitääkö minun siis olla ikuisesti yksin vielä niitten traumojenkin päälle, kun ei kelpaa kellekään sellaisena kuin on, eli traumatisoituneena joka kuitenkin yrittää olla kuten muutkin.

Mulla ihan sama ja samaa olen miettinyt. Välillä kerron kurjista jutuista ihmisille, mutta välillä yritän tietoisesti tsempata ja olla mahdollisimman normaali.

Olisipa kiva tavata sinut! Voitaisi arvioida toisemme :)

Oletko mies vai nainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, luulen, ettei näennäisesti normaali päiväpersoonasi riitä ihmisille ja ne tuntevat osat sitten dissoilevat jossain omilla teillään. Suurin osa ihmisistä haluaa sellaista vuorovaikutusta, jossa ei välity mitään olennaista tietoa, ei puhuta mitään syvällisiä eikä kerrota syvistä tunteista, jaetaan vain sopivan kokoisia, helposti käsitettäviä ja pureskeltavia taakkoja. Sillä tavalla bondaillaan ja "annetaan itsestä". Semmoista helppoa kivaa. Olisit jäänyt ulkopuolelle myös siinä tapauksessa, että sinua olisi kohdannut jokin fyysinen trauma.

Etsi vertaisia ja muita sairaita - saat avaramielisempää seuraa.

Oot aika pihalla.

Pinnalliset ihmiset ahdistaa jotka ei pääse missään syvemmälle. Heillä ei kertakaikkiaan ole mitään annettavaa vuorovaikutukseen jos bondaillaan helposti käsitettäviä asioita eikä välitetä tunteita. Sellaisten suhteet ei syvene.

Höpsis. En sanonut, että ihmiset, joilla on sopivan helppo elämä, olisivat varsinaisesti pinnallisia. Vakavat sairaudet ja rankat taustat nyr vain ovat suurelle osalle ihmisistä liikaa, niitä ei voi tuoda millään tavalla vuorovaikutukseen, nähty monesti, eikä vuorovaikutus syvene, jos ne jätetään pois, kun sitten ei ole tunnepitoista jaettavaa. Suo siellä, vetelä täällä.

Tää on niin totta! Itse en kaikkea rankkaa voi millään kertoa monellekaan, koska ihmiset eivät vaan kestä. Liika on liikaa tosi monelle vaikka olisi kokenut itsekin rankkoja. Täytyy miettiä kenelle kertoo mitäkin ja kuka kestää mitäkin. Sitten on niitä, jotka kuvittelevat että kaadun muutamaan pikkujuttuun joista kerron. Mutta kun se ei ole koko totuus. Osa näkee sen, osa ei -tai ei halua.

Mä olen varmaan aika ahdistava ihminen joidenkin mielestä. Olen muiden seurassa aluksi hiljainen ja aika ilmeetön, menee jonkun aikaa että pystyn rentoutumaan edes tuttujen ihmisten seurassa.

Mullakin on taustalla lapsuudentraumat ja diagnosoitu epävakaa sekä estynyt persoonallisuushäiriö, olen jatkuvasti vähän varuillani ihmisten seurassa ja aika herkkä kaikenlaiselle kommentoinnille ja arvostelulle, esim. joku "sähän oletkin ihan ok"-tyyppinen lause saattaa aiheuttaa sen että sulkeudun entistä enemmän.

Pystyn kyllä pinnalliseen small talkiin, mutta jossain vaiheessa keskustelu siirtyy yleensä esim. opiskelu-tai työjuttuihin ja minä sitten pelkän peruskoulun käyneenä, kuntoutustuella pitkään eläneenä tipun samantien keskustelun ulkopuolelle. Eipä siinä kovin syvälliseen keskusteluun pysty kun mielenterveysongelmat hallitsevat tällä hetkellä arkeani, pitää miettiä tarkkaan mitä ihmisille uskaltaa kertoa.

up

Utelias, joka kyselee liikaa ja henk.koht. asioita, ja jos hänelle ei vastaa, utelija näyttää hapanta naamaa. Ja varmaan juoruaa seuraavalle minusta, että olen ylimielinen ja outo.

Puhuu lemmikeistään. Ei vaan jaksa yhtään kiinnostaa, mitä jonkun rekku on oppinut tai tekee.

Vierailija kirjoitti:

Joka ei puhu juuri mitään. Vastaa lyhyesti. Välttelee katsekontaktia.

Sitä varmaan panettaa - ni se luulee, et näät sen sen silmistä..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koen ahdistavaksi teennäisen oloiset ihmiset, jotka liioittelevat jatkuvasti ilmeitä ja äänensävyjä, nauravat tekonaurua ja hokevat mukamas hämmästyneenä "Eikä! Ihan totta!" -tyyppisiä kommentteja vaikka samalla huomaa, ettei heitä edes kiinnosta toisen jutut. Tiedän, että nämä henkilöt eivät tarkoita mitään pahaa, mutta itse en vain tunne oloani mukavaksi heidän seurassaan. 

voi luoja, mitä pahaa on ilmekkyydessä? sehän on vaan empatiaa. parempi kuin kaltaisesi nuiva ilmeetön autisti.

Mistä tiedät kommentoijan ilmeet? En minäkään usko amerikkalaisen tv-saarnaajan tai -myyjän oloiseen ihmiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu siltä että toiset ihmiset ahdistuu seurassani ja siksi välttelevät minua, en vain tiedä mikä minussa ahdistaa. Minulla on paljon pitkäaikaista hoitoa vaativia traumoja, mutta en tietenkään puhu niistä vaan normaaleista asioista ja koitan olla normaali. Pitääkö minun siis olla ikuisesti yksin vielä niitten traumojenkin päälle, kun ei kelpaa kellekään sellaisena kuin on, eli traumatisoituneena joka kuitenkin yrittää olla kuten muutkin.

Mulla ihan sama ja samaa olen miettinyt. Välillä kerron kurjista jutuista ihmisille, mutta välillä yritän tietoisesti tsempata ja olla mahdollisimman normaali.

Olisipa kiva tavata sinut! Voitaisi arvioida toisemme :)

Oletko mies vai nainen?

Olen nainen.

Se on kyllä kuten täällä on sanottu, että jos ihmiset haluaa ns aitoja ihmisiä niin ei voi esittää sitä normaalia, mutta jos taas on avoimesti häiriintynyt niin ei ihmiset kaipaa sitäkään. Yksi roolini on sellainen, joka on ongelmainen, mutta kuitenkin kivalla ja höpsöllä tavalla, jolloin minua on kuvailtu mm rennoksi persoonaksi. Mitä en todellakaan ole. Voi voi, ihmisiä on tavallaan helppo huijata, mutta ei tuollakaan roolilla oikeita ystäviä saa.

Itseäni ahdistaa ihmiset jotka tulevat liian lähelle. Puhuvat niin lähellä että tunnen kuinka pienet sylkipisarat lentävät naamalleni ja haistan pahan hajuisen hengityksen. Oma turvavälini on n. 1 metri ja kartan ihmisiä jotka tunkevat itsensä sitä lähemmäksi.