Lue keskustelun säännöt.
40 vuoden kriisi
19.08.2018 |
Neljäkymmentä tulee ensi kuussa täyteen ja tuntuu etten selviä siitä mitenkään. Välillä harmittaa se miten elämä on mennyt ja mitä jäänyt tekemättä. Että olen tehnyt vääriä valintoja. Vaikka on ihan hyvä elämä ollut. Lisäksi ihan itkettää, ettei enää kannata tehdä lapsia, vaikka en edes vuosiin ole enää halunnut lapsia. Kaksi jo on.
Sanokaa, että mä selviän tästä joskus yli?
Kommentit (33)
Olen itse 48 ja voin luvata, että neljästäkympistä eteenpäin elämä on silkkaa hitaasti kiihtyvää alamäkeä sinne viimeiseen kuoppaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko lapsuus ja nuoruus pitkälle aikuisikään asti ponnistellaan jotta saadaan koulutus ja kasvatus hyvään elämään ja sitten...tätäkö se nyt oli sitten?
Kuulostaa tutulta. Anna vaan kaikkien tunteiden tulla, harmittele ja sure. Kyllä se jossain vaiheessa kääntyy sitten siihen, että katse kääntyy tulevaisuuteen ja siihen, miten haluaa elää todennäköisesti jäljellä olevat elinvuodet.
Itselläni tuli todella vahvasti kaiken kriiseilyn ja tekemisten/tekemättä jättämisten vatvomisen jälkeen se tunne, että "voin tehdä elämässäni mitä vaan". Ei ole enää niin väliä muiden hyväksynnällä, arvostuksella jne. Olen nyt 42 v.
voi surku. Olen 41v mies, missasinko mä tällaisen kriisin kokonaan, eikä voi palata enää ajassa taaksepäin. Ehkä sitten 50v-kriisi, mutta ei se ole sama. APUA!
Elämä on 4-kymppisenä parhaimmillaan! Elämä on vakiintunut, nuoruuden kriisit on takanapäin, jonkinverran elämänviisautta ja seesteisyyttä on tullut. Jonkin verran vielä nuoruudenvoimaa kropassa, kukaan ei enää kysele ikuisuuskysymystä, teetkö lisää lapsia, harrastus tuo iloa.... Mielestäni elän elämäni onnellisinta aikaa. On jo vähän aikaa auttaa yksinäisiä ystäviäkin, kun lapset isompia. Nauttii rauhasta ja hiljaisuudesta. Onnea sinulle syntymäpäivänä! Terv nainen 43 vee
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 38 ja viimeisin vuosi on ollut ihan kamalan vaikea. Elän mielessäni koko ajan nuoruusvuosiani ja kaipaan niitä aikoja. Kaduttaa moni asia ja usein mielessä vain, että mitäs nyt. Tässäkö se elämä meni enkä ehtinyt edes onnellinen olla.
Aivan järkyttävä kriisi ja ihon rupsahtaminen vain pahentaa sitä. En ole vielä valmis vanhenemaan, kun juuri vasta olen saanut lapset hoidettua ja elämä helpottunut.
Miksi vanhenemisesta ei puhuta/kirjoiteta? On vain neuvoja ja vinkkejä miten näyttää nuoremmalta tai saada sileämpi iho jne. Koskaan ei neuvota miten olla sinut ikääntymisen kanssa ja miten päästä yli kriisit.
40v on sellainen rajapyykki melkein kaikkeen.
Tekisinkö vielä lapsen? En halua, mutta entä jos kadun viiden vuoden päästä?
Työrintama? Vaihtaakko alaa, kuinka kauan voisi vielä opiskella ilman, että valmistuessaan ei törmäisi jo ikärasismiin. Mitä vielä jaksaa? Ei ole enää parikymppinen ikiliikkuja, vaan tulee hiljalleen fyysisiä rajoitteita, eikä jaksa, eikä innosta vääntää yötäpäivää, kuten nuorena. Mihin voikaan sitten enää oikeasti ryhtyä?
Fysiikka? Vähän jo selkä välillä kipeä, eikä palaudu samalla tavalla, kuin nuorena. Pysynkö hyvässä kunnossa enää kauaa?
Parisuhde? Millainen se on? Vanheneeko kumppani rinnalla arvokkaasti vai alkaako kieltämään vanhuutensa ja samalla ei hyväksy enää sinuakaan?
Ulkonäkö: Joo alkaa näkyä ikä, eikä mitään voi.
Kiire, ahdistus, paniikki... Elämää on periaatteessa puolet jäljellä, mutta se ei ole enää entisellään.
Pikkulinnut ovat laulaneet, että tämä menee ohi ja autuus koittaa.
Ihmettelen ihmisiä, jotka puhuvat jyrkästä alamäestä? Miksi ette vedä itseänne hirteen samantien?
Kai nyt täysillä pitää päästellä loppuun saakka kumminkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut sama mielessä, mitä 7 kirjoitti: miksi vanhenemisesta ei puhuta ja kirjoiteta. Minäkään en kaipaa ihonkiinteytysvinkkejä vaan enemmänkin neuvoja, miten luovia kriisistä niin että näkee elämänsä mahdollisuudet eikä sorru luovuttamiseen, katkeruuteen tai ajatukseen, että vanheneminen on alamäkeä tms.
Kaiken tämän kriisin keskellä olen kyllä alkanut valmistautua. Aloitin kuntoilun, mikä itseasiassa on ihan kivaa. Nään jo hyvä kroppaisen nelikymppisen häämöttävän. ;-) Mutta ennen kaikkea siksi, että haluan jatkaa terveenä ja mennä todellakin täysillä loppuun asti. Ja nyt on ainakin aikaa treenata kun lapset on isoja.
Ja todellakin olen myös huomannut tuon, että ei enää hirveästi ajattele mitä muut ajattelevat, antaa mennä vaan.
20 parisuhde on kyllä huonossa jamassa, että ehkä kipuilu johtuu siitäkin.
Ehkä tämä vielä tästä kun pääsee akuutin kriisin ohi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaiken tämän kriisin keskellä olen kyllä alkanut valmistautua. Aloitin kuntoilun, mikä itseasiassa on ihan kivaa. Nään jo hyvä kroppaisen nelikymppisen häämöttävän. ;-) Mutta ennen kaikkea siksi, että haluan jatkaa terveenä ja mennä todellakin täysillä loppuun asti. Ja nyt on ainakin aikaa treenata kun lapset on isoja.
Ja todellakin olen myös huomannut tuon, että ei enää hirveästi ajattele mitä muut ajattelevat, antaa mennä vaan.
20 parisuhde on kyllä huonossa jamassa, että ehkä kipuilu johtuu siitäkin.
Ehkä tämä vielä tästä kun pääsee akuutin kriisin ohi.
Ap
20 vuoden.
Ap
Joo, tämä on aivan kauheaa. Lapset ovat isoja, asuntolaina on maksettu, auto vaihdettu, rahaa on matkustella, työura on huipussa jne. Ollapa jälleen parikymppinen, köyhä ja epävarma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huutonaurua heikoille!
-Metusalem 969v
Mulla kans 20v parisuhde tosi huonossa jamassa ja varmasti sekin vaikuttaa tähän kriiseilyyn. Miesvalinta kaduttaa, mutta usko uuden löytämiseen on mennyt, joten tässä vain pysyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
voi surku. Olen 41v mies, missasinko mä tällaisen kriisin kokonaan, eikä voi palata enää ajassa taaksepäin. Ehkä sitten 50v-kriisi, mutta ei se ole sama. APUA!
Yli nelikymppiset miehet on kyllä luovuttajia, melkein suosittelisin heille kriisiä.
Ilmeeni kun entinen koira kantoi aina karvatura koira kantoi sänkyyn kesällä hiekkaa kun makoili ja pyöri tarhassa jotka karisi sitten illalla sisälle kun otettiin koirat sisään.
Näin se menee julmassa maailmassa. Kaksikymppisellä naisella on koko maailma jalkojensa juuressa. On varaa valita miehistä koska valinta on siinä iässä aina naisen. On nuoruus ja ulkonäkö joilla pääsee eteenpäin. Osat vaihtuu väistämättä kolmekymppisenä. Naiset vanhenevat nopeasti eikä ulkonäkö jolla miehiä valloitettiin ole kuin muisto vain. Haihtuvi nuoruus jne. Ehkä tästä ei siksi puhuta ettei ihmisiä turhaan masennettaisi. Miehen elämä tyypillisesti vain paranee kolmen kympin jälkeen. Varallisuus alkaa kehittyä, työkokemusta ja vaativampia hyväpalkkaisia töitä, harrastuksia. Lapsetkaan eivät sido kuin nuorempana. Ikääntyvän naisen paikka ei ole länsimaissa helppo.
Vierailija kirjoitti:
Näin se menee julmassa maailmassa. Kaksikymppisellä naisella on koko maailma jalkojensa juuressa. On varaa valita miehistä koska valinta on siinä iässä aina naisen. On nuoruus ja ulkonäkö joilla pääsee eteenpäin. Osat vaihtuu väistämättä kolmekymppisenä. Naiset vanhenevat nopeasti eikä ulkonäkö jolla miehiä valloitettiin ole kuin muisto vain. Haihtuvi nuoruus jne. Ehkä tästä ei siksi puhuta ettei ihmisiä turhaan masennettaisi. Miehen elämä tyypillisesti vain paranee kolmen kympin jälkeen. Varallisuus alkaa kehittyä, työkokemusta ja vaativampia hyväpalkkaisia töitä, harrastuksia. Lapsetkaan eivät sido kuin nuorempana. Ikääntyvän naisen paikka ei ole länsimaissa helppo.
Kyllä se varallisuus kehittyy naisillakin ihan samoin kuin miehillä, ulkonäkö ei ole naisten ainoa valuutta.
Miksi muuten miehillä kuitenkin usein tulee kriisi viisikymppisenä, vaikka elämä vain paranee edetessään?
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 48 ja voin luvata, että neljästäkympistä eteenpäin elämä on silkkaa hitaasti kiihtyvää alamäkeä sinne viimeiseen kuoppaan asti.
En ole huomannut. Mulla tahti paranee ja on hauskempaa kuin ikinä. Olen 53.
Vierailija kirjoitti:
Olen itse 48 ja voin luvata, että neljästäkympistä eteenpäin elämä on silkkaa hitaasti kiihtyvää alamäkeä sinne viimeiseen kuoppaan asti.
Olen itse 54 ja voin vakuuttaa että puhut pötyä.
Mikäli teet omasta elämästäsi kiihtyvää alamäkeä niin se on sinun asiasi. Älä kuitenkaan yleistä omaa kurjuuttasi.
Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu.