Olenko ainut lapseton, jonka ihmissuhteet kariutuu kun ystävästä tulee äiti?

Onhan se vähän ongelma, kun yhtäkkiä se entinen ystävä ei osaa keskustella mistään, ei siis ihan mistään. Miten osaisikaan, kun elämässä ei enää muuta ole kuin se vauva. Mikään muu ei enää kiinnosta. Ja siis niinhän sen pitää ollakin. Mutta kyllä tämä on johtanut siihen, että ne äidit on jääneet taakse, ja kyllä se surettaa. Ei meillä ole enää mitään yhteistä enkä minä jaksa kuunnella monologia lapsen elämästä. 

Olet aikuinen ja sinun pitää olla ykkössijalla? Osalla näyttää kariutuvan jo siihen, että toisella mies/naisystävä.

Sellainen paita- ja peppuystävyys kuuluu teini-ikään.

Kuka on puhunut ykkössijasta mitään. 

Jätin erään lapsuuden ystäväni kun hänestä tuli äiti.

Koska hän sanoi että en ymmärrä kun minulla ei ole omia lapsia.

Ja ongelmaksi koitui se että kun yritin häntä pyytää ulos aina sama ongelma lapsille ei saanut hoitajaa yhäitinä.

Yksi lapsi aina haki huomiota ja riehui kun olin heillä kylässä.

Niin ei pystynyt puhumaan mistään kun piti varoa että lapsi ei satuta itseään

Äidiksi tullut nainen on sama ihminen kuin ennenkin, vaikka hänen mielenkiintonsa on nyt kohdentunut hormonien ansiosta vauvaan.

Pidä yllä ystävyyttä. Uusi äiti kaipaa pian muutakin ajateltavaa kuin vauva, vaikka se olisikin hänelle elämän keskipiste.

Enään... Niinpä niin..........

äiti-ihmiset ovat niitä huonoimpia ystäviä.. heti pettämässä ystävyyden jani-petterin vuoksi...

äitiys tappaa elämästä muun..

Vierailija kirjoitti:

Kuka on puhunut ykkössijasta mitään. 

"Ystävyys toissijainen asia."

Pitkä ystävyyssuhteeni kariutui juurikin sen jälkeen, kun ystävästäni tuli äiti. Yksinkertaisesti ei vaan ollut enää yhteisiä puheenaiheita, kun ainut asia mistä ystäväni halusi keskustella oli se lapsi. Aika yksipuoliselta alkoi tuntua se, että ajoin useamman sadan kilometrin matkan sitä varten ainoastaan, että saisin esittelyn mitä lapsi tällä kertaa oli oppinut. Tämän lisäksi minä olin aina se, joka tuon matkan ajoi, jotta voisimme nähdä. Lapsen kanssa kun on niin vaikea matkustaa.

Ärsyttävää tosiaan on se, että muusta ei voi puhua kuin lapsistaan.

Pidän lapsista, joten sujahdin sujuvasti myös ystäväni lapsiperhearkeen. En edes odota, että saisin aina vain olla kahden  ystäväni kanssa: on ollut mielenkiintoista tutustua myös lapsiin, jotka ovat persoonallisuuksia. On myös mukavaa, kun voin olla avuksi. Mielelläni leikin lasten kanssa, kun ystäväni on laittanut minullekin hyvää kotiruokaa! Kivaa vaihtelua yksin kotona syömiselle! Olen hoitanut lapsia, jotta ovat saaneet parisuhdeaikaa. Tahdon vielä saada omiakin lapsia. Minun aloitteesta tapaamme kerran viikossa. Jos ystävä on tällöin väsynyt, autan ja välillä miehensä järjestää meille kahdenkeskistä aikaa, niin sekin piristää ystävää. Ystävä nukkuu välillä huonosti, eikä jaksa itse ehdottaa, mutta on ollut iloinen, kun en silloin odotakaan mitään, tulen vain käymään, kun hän ei jaksa eväänsä rävyttää.

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsista, joten sujahdin sujuvasti myös ystäväni lapsiperhearkeen. En edes odota, että saisin aina vain olla kahden  ystäväni kanssa: on ollut mielenkiintoista tutustua myös lapsiin, jotka ovat persoonallisuuksia. On myös mukavaa, kun voin olla avuksi. Mielelläni leikin lasten kanssa, kun ystäväni on laittanut minullekin hyvää kotiruokaa! Kivaa vaihtelua yksin kotona syömiselle! Olen hoitanut lapsia, jotta ovat saaneet parisuhdeaikaa. Tahdon vielä saada omiakin lapsia. Minun aloitteesta tapaamme kerran viikossa. Jos ystävä on tällöin väsynyt, autan ja välillä miehensä järjestää meille kahdenkeskistä aikaa, niin sekin piristää ystävää. Ystävä nukkuu välillä huonosti, eikä jaksa itse ehdottaa, mutta on ollut iloinen, kun en silloin odotakaan mitään, tulen vain käymään, kun hän ei jaksa eväänsä rävyttää.

olet oikea supernainen, sitähän tässä kysyttiin:)))

Ihan ymmärrettävää, kaikki eivät vaan pidä lapsista, jos äidillä ei ole edes sitä omaa-aikaa, nii ystävyyden ylläpito vaatii ainakin sen, että se ystävä on valmis osallistumaan siihen lapsi arkeen...

Kannattaa etsiä sellaista seuraa mikä on itsestään luontevaa, ei muuttaa omaa itseään vaan ystävyyden takia, ystäviä tulee ja menee, ei näihin voi aina itse edes vaikuttaa.

Mun lähipiirissä ei ole ainuttakaan naista joka lapsen syntymän jälkeen olisi halunnut puhua vain lapsestaan. 

Tottakai lapsi on vanhemmilleen ykkönen, se on osa elämän ja luonnon normaalia kiertoa. Jos aikunen ystävä ei tätä elämään kuuluvaa faktaa ymmärrä niin hän on itse lapsellinen. On aivan normaalia, että lapsen varhaiset vuodet ovat lapsen vanhemmille intensiivistä aikaa ja elämä muuttuu, ystävyys voi muuttaa muotoaan, mutta ei katoa mikäli se on aitoa ystävyyttä. Normaaliin elämänmenoon kuuluu erilaiset elämänvaiheet. Kun lapset kasvavat , aikuisilla on taas erilainen elämänvaihe. 

Oma kokemukseni on, että lapsettomilla naisilla on ennakkoluuloja äitejä kohtaan. Mielelläni puhuisin muustakin kuin vauvastani, ja pääsisin kyllä kahville ilman lastakin (mies hoitaa), mutta lapsettomia kavereitani ei kiinnosta.

Vauvan syntymän jälkeen ei ole tullut yhtään kyselyä, haluaisinko tavata, ja Facebookiin ollaan iloisesti laitettu kuvia illanvietoista, joihin minua ei ole kutsuttu (mutta ennen vauvaa taatusti olisi). Joten nämä on nyt sitten ex-kavereita.

Onneksi on muutama kaveri, jolla myös on lapsi. Puhumme paljon muustakin kuin lapsista, ja muut äidit myös tajuavat, ettei mun persoonani ole lapsen myötä muuttunut minnekään.

Olen entisen tiiviin kaveriporukan ainoa lapseton nainen ja kyllähän se harmittaa ja ystävyyttä nakertaa, että

- tapaamisten sopiminen on nykyään vaikeaa ja työlästä, suunniteltava viikkoja etukäteen

- sovitut tapaamiset peruuntuvat viime hetkellä isompien tai pienempien perhesyiden takia ("Jooa on kipeenä ja Jarkko kaverillaan, en pääse tänään sori!")

- tai jos tapaaminen onnistuu, niin aina jollain on uhmaava taapero mukana ja siinä meni mahdollisuus jutella aikuisten asioita aikuisten kesken

- keskustelunaiheet pyörivät lapsiaiheiden ympärillä. Joo, ne on ok ja jonkin aikaa jaksan kuunnella, mutta tuntikausia putkeen on liikaa

Ja yritäpä soittaa pienten lasten äidille! Hah, turhaa mikä turhaa. Viesteihin vastaillaan joskus ja ehkä.

Joo, ymmärrän että ystävieni elämä on muuttunut ja muutos on ollut sekä toivottu, että kokonaisvaltainen. Tunnen silti itsekästä surua siitä, että samalla ystävyytemme on muuttunut. Pelkään, että menetän ystäväni lopullisesti johonkin mammalandiaan, jonne en pysty heitä seuraamaan. Tunnen vähän mustasukkaisuuttakin, kun he puhuvat uusista perhekerhossa tavatuista äitikavereista ja leikkitreffeistä. Jään väkisin taka-alalle, elämät lähtevät eri suuntiin. En haluaisi luopua elämän mittaisesta tiiviistä ystävyydestä, mutta en myöskään yksin voi sitä loputtomiin ylläpitää.

Vierailija kirjoitti:

Enään... Niinpä niin..........

Ja sä et ton yhden n-kirjaimen takia ymmärtänyt koko aloitusta? Jos on tyhmä, kannattaa olla hiljaa ja kuunnella.

Yksi äidiksi tullut kovast valittelee yksinäisyyttään ja olen ihan asiakseni ottanut, että olen kutsunut kahville, olen kutsunut itseni kylään, olen ehdottanut sitä ja tätä. Monesti aikataulu ei onnistu, koska on lapsenhoitohaasteet ja neuvolakäynnit ja muut sellaiset. Mutta sitten kun jotenkin ihmeen kaupalla tapaaminen onnistuu, niin ei tällä ystävällä ole oikein mitään annettavaa. Jos ei seuraa enää mitään maailman tapahtumia, ei ole enää mielipiteitä mistään, ei tiedä mitä kodin ympärillä tapahtuu, niin miten sellaisen kanssa pitää keskustelua yllä? Kohteliaisuudesta kyselen lapsista, koska niistä hän osaa puhua. Jonkin aikaa tätä jaksoi, mutta hyvin yksipuoliseksi suhde on muuttunut. Ja miten ihmeessä tästä voisi sanoa ystävälle loukkaamatta häntä, että kuule, kannattaisi ehkä tuossa yksinäisyydessäsi miettiä jotain harrastusta tai jotenkin kurottaa sieltä lapsikuplasta pois, koska ei hänestä nykytilassa ole sosiaalisten suhteiden ylläpitäjäksi. Tai sitten vaan hänen pitäisi mennä jonnekin mammakerhoon. Miten tämän sanoo kohteliaasti? Ei ole keinoa.

Et ole, ikävä kyllä. Ymmärrän sen, että lapsen saaminen on mullistava tapahtuma ja että muutamat ensimmäiset vuodet menevät hyvin tiiviisti lapseen sidottuna. Sitä en ymmärrä enkä hyväksy ystävältä, että lapsen saannin jälkeen hän alkaa pitää minua selkeästi itseään alempiarvoisena, kehittymättömänä ja typeränä siksi, että en ole itse äiti. En myöskään halua kuunnella jatkuvaa jankkausta malliin "sitten KUN sinulla on lapsia" tai "kyllä sunkin pitäisi hankkia lapsia" .

Lyhyesti: ystävän lapsensaanti ei vaikuta ihmissuhteen katkeamiseen, mutta ystävän asenteellisuus ja ylimielisyys kyllä.