Olenko ainut lapseton, jonka ihmissuhteet kariutuu kun ystävästä tulee äiti?

Ystävyys saakin olla toissijainen asia, mutta se on pahempi juttu kun monelle äidille puoliso ei merkitse enää mitään...hän on vain äiti, ei enää vaimo.

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsista, joten sujahdin sujuvasti myös ystäväni lapsiperhearkeen. En edes odota, että saisin aina vain olla kahden  ystäväni kanssa: on ollut mielenkiintoista tutustua myös lapsiin, jotka ovat persoonallisuuksia. On myös mukavaa, kun voin olla avuksi. Mielelläni leikin lasten kanssa, kun ystäväni on laittanut minullekin hyvää kotiruokaa! Kivaa vaihtelua yksin kotona syömiselle! Olen hoitanut lapsia, jotta ovat saaneet parisuhdeaikaa. Tahdon vielä saada omiakin lapsia. Minun aloitteesta tapaamme kerran viikossa. Jos ystävä on tällöin väsynyt, autan ja välillä miehensä järjestää meille kahdenkeskistä aikaa, niin sekin piristää ystävää. Ystävä nukkuu välillä huonosti, eikä jaksa itse ehdottaa, mutta on ollut iloinen, kun en silloin odotakaan mitään, tulen vain käymään, kun hän ei jaksa eväänsä rävyttää.

Joko näin epäitsekäs, kaikessa äidin tarpeet edellä kulkeva ihanneystävä on olemassa, tai tämä oli äidin päiväuni mielikuvitusystävästä? :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pidän lapsista, joten sujahdin sujuvasti myös ystäväni lapsiperhearkeen. En edes odota, että saisin aina vain olla kahden  ystäväni kanssa: on ollut mielenkiintoista tutustua myös lapsiin, jotka ovat persoonallisuuksia. On myös mukavaa, kun voin olla avuksi. Mielelläni leikin lasten kanssa, kun ystäväni on laittanut minullekin hyvää kotiruokaa! Kivaa vaihtelua yksin kotona syömiselle! Olen hoitanut lapsia, jotta ovat saaneet parisuhdeaikaa. Tahdon vielä saada omiakin lapsia. Minun aloitteesta tapaamme kerran viikossa. Jos ystävä on tällöin väsynyt, autan ja välillä miehensä järjestää meille kahdenkeskistä aikaa, niin sekin piristää ystävää. Ystävä nukkuu välillä huonosti, eikä jaksa itse ehdottaa, mutta on ollut iloinen, kun en silloin odotakaan mitään, tulen vain käymään, kun hän ei jaksa eväänsä rävyttää.

Joko näin epäitsekäs, kaikessa äidin tarpeet edellä kulkeva ihanneystävä on olemassa, tai tämä oli äidin päiväuni mielikuvitusystävästä? :D

Kuulostaa minun ystävältäni. Hän on tosin nykyään parisuhteessa, mutta on luonteeltaan tosi avulias ja lapsiystävällinen. Meillä on ollut helppo lapsi, joten apua ei olla hirvittävästi tarvittu, mutta hän on oma-aloitteisesti luvannut tarvittaessa olla lapsen kanssa. Ja meillä käydessään on kiinnostunut lapsesta, heillä ollessamme ottaa lapsen huomioon ja on etsinyt jotain pehmoleluja tms jopa leluiksi. Todella mukava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys saakin olla toissijainen asia, mutta se on pahempi juttu kun monelle äidille puoliso ei merkitse enää mitään...hän on vain äiti, ei enää vaimo.

Näissä tapauksissa yleensä perhe ei merkitse isälle mitään ja vaimon pitäisi olla vaimo edelleen.. sitten ihmetellään.

Mistä ap te aikaisemmin puhuitte ettekä enää puhu?

Usein lapset ovat vain yksi puheenaihe lisää, mutta sitten vela tyyppinen ihminen ei halua puhua yhtään lapsista... kenellä siis on asenneongelma?

Kyllä se sitten taas toimii kun sen lapsi on 10 v tai yli eikä tarvitse sitä äitiä kokoajan. Sitten se äiti osaa puhua taas aikuisten asioista, eikä pelkistä lasten jutuista..

Kyllä se silloinkin on hankalaa jos itsellä on jo isot lapset ja kaverilla vielä pikkuiset roikkuu lahkeessa. Aikansa kutakin.

Äiti-ihmiset eivät ainakaan tunnu osaavan sitä, että he itse sanoisivat kaverille, että "hei, tehdäänkös jotain?". Jatkuvaa kinuamista ja vonkaamista, että käviskö sulle sillon ja sillon. Sitten ehkä toiselle armollisesti joskus käy. 

Jos lapseton ei ehdottaisi mitään, näkemisiä olisi jotakuinkin 0.

23:lle. En koe olevani epäitsekäs. Kerroinhan, että tahdon itsekin lapsellisen elämän, kun vain saan opintoni ensin päätökseen. Viihdyn lastenkin kanssa. Ystäväni laittaa hyvää ruokaa. Olen ehkä siis saamapuolella? On mukavaa tuntea olevansa tärkeä ystävälle. Eikä me ennen hänen lapsiaankaan kierretty baarista toiseen...

Lapsettomat naiset voivat olla biologisista syistä niin kateellisia vauvasta, vaikka eivät sitä itselleen myönnäkkään, että yhteydenpito voi olla siksi vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen entisen tiiviin kaveriporukan ainoa lapseton nainen ja kyllähän se harmittaa ja ystävyyttä nakertaa, että

- tapaamisten sopiminen on nykyään vaikeaa ja työlästä, suunniteltava viikkoja etukäteen

- sovitut tapaamiset peruuntuvat viime hetkellä isompien tai pienempien perhesyiden takia ("Jooa on kipeenä ja Jarkko kaverillaan, en pääse tänään sori!")

- tai jos tapaaminen onnistuu, niin aina jollain on uhmaava taapero mukana ja siinä meni mahdollisuus jutella aikuisten asioita aikuisten kesken

- keskustelunaiheet pyörivät lapsiaiheiden ympärillä. Joo, ne on ok ja jonkin aikaa jaksan kuunnella, mutta tuntikausia putkeen on liikaa

Ja yritäpä soittaa pienten lasten äidille! Hah, turhaa mikä turhaa. Viesteihin vastaillaan joskus ja ehkä.

Joo, ymmärrän että ystävieni elämä on muuttunut ja muutos on ollut sekä toivottu, että kokonaisvaltainen. Tunnen silti itsekästä surua siitä, että samalla ystävyytemme on muuttunut. Pelkään, että menetän ystäväni lopullisesti johonkin mammalandiaan, jonne en pysty heitä seuraamaan. Tunnen vähän mustasukkaisuuttakin, kun he puhuvat uusista perhekerhossa tavatuista äitikavereista ja leikkitreffeistä. Jään väkisin taka-alalle, elämät lähtevät eri suuntiin. En haluaisi luopua elämän mittaisesta tiiviistä ystävyydestä, mutta en myöskään yksin voi sitä loputtomiin ylläpitää.

Tämähän on vähän kuin minä. 

Ja jos siitä volisevasta ja nahkeasta mammaporukasta lähtee kannat kopisten, niin sitten sitä on ihan omillaan. En tiedä, olisiko se suuri tappio loppujen lopuksi käytännössä, mutta kyllähän se kuitenkin sulkisi vähäisiäkin ovia. Voi siis valita, poistuuko vai onko mammakerhon taustalla hengaileva outsider.

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat naiset voivat olla biologisista syistä niin kateellisia vauvasta, vaikka eivät sitä itselleen myönnäkkään, että yhteydenpito voi olla siksi vaikeaa.

Totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomat naiset voivat olla biologisista syistä niin kateellisia vauvasta, vaikka eivät sitä itselleen myönnäkkään, että yhteydenpito voi olla siksi vaikeaa.

Totta.

No voi herttinen näitä fantasioita :D

Onko miespuoliset ystävät erilaisia tuossa suhteessa? Minun kokemukseni mukaan aika samanlaisia.

Minulla on oikea äitijyrä ystävänä. Mistään muusta ei jutella kuin lapsista, imetyksestä jne. Ja hänellä on ne oikeat mielipiteet (suhteessa muihin äiteihin ja minuun, tietenkin). Muistaa naureskella lapsettomien mielipiteille, siis mainiten että kaikki äidit häpeää kun tajuaa miten hölmöjä ovat lapsettomina olleet. Nauroi halveksuvasti kun kysyi suunnitelmiani, ja vastasin haaveilevani koirasta. En välttämättä usko että hänkään minun seurassani osaa nauttia tai rentoutua, minä ja miesystäväni oltu vuostolkulla yhdessä eikä lapsia, hän ei jotenkin vaikuta osaavan ymmärtää/saavan otetta meidän elämästämme ja se häiritsee häntä. Itse olen onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mutta tuon ihmisen jälkeen on olo kun olisi rekan alle jäänyt, jotenkin sellaista jatkuvaa päsmäröintiä.

Ikävä tosiasia on, että varsinkin vauvavaiheessa ei oikeasti paljon muuta ehdi maailmasta seuraamaan. Elämä pyörii kotona ja vauvan ympärillä. Tiedän kyllä ihmisiä, jotka jäävät tähän vaiheeseen pitkäksikin aikaan mutta ainakin itsellä se kesti noin vuoden. Sen jälkeen taas alkoi muukin maailma kiinnostaa ja jutun juurta sai muustakin kuin lapsesta ja säästä.

Lapsi myös on yksi lisäpalikka kiireisiin aikatauluihin ja on oikeasti välillä tosi vaikea saada aikaa kaikelle mitä haluaisi.

Mulla on kavereina niin lapsettomia kuin lapsellisia, ja heilläkin eri ikäisiä lapsia. Kaikkein vähiten tapaan niitä joilla on pienet lapset, mutta ymmärrän tämän hyvin, ehtii taas muutaman vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän ongelma, kun yhtäkkiä se entinen ystävä ei osaa keskustella mistään, ei siis ihan mistään. Miten osaisikaan, kun elämässä ei enää muuta ole kuin se vauva. Mikään muu ei enää kiinnosta. Ja siis niinhän sen pitää ollakin. Mutta kyllä tämä on johtanut siihen, että ne äidit on jääneet taakse, ja kyllä se surettaa. Ei meillä ole enää mitään yhteistä enkä minä jaksa kuunnella monologia lapsen elämästä. 

Höpö höpö. :D Minäkin keskustelen kavereideni kanssa lähinnä kaikesta muusta kuin lapsestani. Luuletteko oikeasti, että kun tulee äidiksi, ei mikään muu asia maailmassa enää kiinnosta? Nyt ymmärrän, miksi niin usein käy niin, että kaverit hylkäävät äidiksi tulleen kaverinsa. Sehän johtuu tästä harhaluulosta, että hänen kanssaan joutuisi jatkossa keskustelemaan vain vaipoista ja soseista! Voi teitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän ongelma, kun yhtäkkiä se entinen ystävä ei osaa keskustella mistään, ei siis ihan mistään. Miten osaisikaan, kun elämässä ei enää muuta ole kuin se vauva. Mikään muu ei enää kiinnosta. Ja siis niinhän sen pitää ollakin. Mutta kyllä tämä on johtanut siihen, että ne äidit on jääneet taakse, ja kyllä se surettaa. Ei meillä ole enää mitään yhteistä enkä minä jaksa kuunnella monologia lapsen elämästä. 

Höpö höpö. :D Minäkin keskustelen kavereideni kanssa lähinnä kaikesta muusta kuin lapsestani. Luuletteko oikeasti, että kun tulee äidiksi, ei mikään muu asia maailmassa enää kiinnosta? Nyt ymmärrän, miksi niin usein käy niin, että kaverit hylkäävät äidiksi tulleen kaverinsa. Sehän johtuu tästä harhaluulosta, että hänen kanssaan joutuisi jatkossa keskustelemaan vain vaipoista ja soseista! Voi teitä.

Voit mennä alentuvan asenteesi kanssa kasvamaan hetkeksi ja tulla takaisin kun ymmärrät että täällä ei puhuta luuloista vaan ihan oikeista kokemuksista.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se vähän ongelma, kun yhtäkkiä se entinen ystävä ei osaa keskustella mistään, ei siis ihan mistään. Miten osaisikaan, kun elämässä ei enää muuta ole kuin se vauva. Mikään muu ei enää kiinnosta. Ja siis niinhän sen pitää ollakin. Mutta kyllä tämä on johtanut siihen, että ne äidit on jääneet taakse, ja kyllä se surettaa. Ei meillä ole enää mitään yhteistä enkä minä jaksa kuunnella monologia lapsen elämästä. 

Voisitko yleistää vielä vähän rajummin? Minä olen ainakin edelleen se sama älyllinen olento kuin ennen lasta. En puhu lapsettomille tai lapsellisille ystävilleni lapsestani paitsi ehkä kysyttäessä, koska tiedän ”ettei ketään kiinnosta kuunnella syväanalyysia kakkavaipan sisällöstä”.

Lapsen myötä toki koen kasvaneeni ihmisenä ja esimerkiksi seura, jossa arvostellaan toisten ulkonäköä, jauhetaan jotain helvetin pinnallista ja turhanpäiväistä paskaa, on jäänyt enemmän taka-alalle. Nykyään vietän enemmän aikaa kirjojen parissa kuin ystävättärieni kanssa kahvilla.

Ihmiset elävä perhekunnittain aika yleisesti ympäri maailmaa. Lapsiperheiden elämä on helpointa siellä missä lapsilla on kavereita samoilla pihoilla ja ovet voi pitää auki. Meillä on iso trampoliini ja leikkivälineitä lapsille. Välillä käydään jollain välipalalla ja serkutkin ovat mukana. Lasten kanssa on helppoa ja hauskaa, kun naapurissa asuu normaaleja lapsiperheitä, saa sitä naapuriapuakin sitten puolin ja toisin. Joukkoon mahtuu myös lapsettomat kyläilijät, mutta kaljakuskiksi en lähde eikä minusta saa baariseuraakaan.